Suomalaisäidit ovat poikkeuksellisen loppu – Tutkijat löysivät yllättävän paradoksin: ”Pudotus on iso”

Vierailija kirjoitti:

Tähän voisi lisätä vielä sen, että kun olen tutustunut moneen kulttuuriin ja tunnen ihmisiä ympäri maailman, että ehkä meidän heikoin kohta on just se, että ihmiset tykkää hirveästi päteä tarkkailla ja neuvoa. Mutta persettä ei viitsitä nostaa penkistä auttamaan sitä äitiä kun ehkä koetaan, että ei kuulu mulle ja, että äiti on se jonka kuuluu raataa ja tehdä kaikki eikä voi tehdä mitään mikä äitiä oikeasti auttaisi kun sehän tarkoittaisi sitä, että se äidin toivekkin pitäisi oikeasti kuulla. 

Eihän se kakara olekaan muiden vastuulla, vaan ainoastaan lapsen vanhempien.

T. Vela

Onneksi voi mennä junan alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa? 

Öööh. Meidän Äiti hoiti viisi lasta ihan yksinään. Isä oli töissä eikä ottanut juurikaan lastenhoitoon osaa.

Vesi haettiin kaivosta. Lämmitys puilla. Pyykki pestiin käsin samoin tiskit...

Miltäs kuulostaa Kumihuulisesta "Pitää olla omaa aikaa" Nykyäidistä?

No jotain empatiakyvyttömyyttähän sinullekin siitä seurasi. 

Oma kälyni aina kertoo kaikille, kuinka hänen äiti kasvatti yksinhuoltajana kolme lasta, että äitinsä on maailman paras lasten kasvattaja ja vahva nainen.. Paitsi ettei hän kasvattanut heitä yksin. Lasten isä osallistui ihan sen ajan tyyliin normaalisti eroperheen isänä. Lapset oli mummolassa kaikki kesät useita viikkoja ja muun ajan anopin ainoa sisko oli jatkuvasti apuna heillä.

Heti kun lapset vaan jokseenkin hengissä pysyivät, niin he kasvattivat itse itsensä. Mieheni kertoo olleensa jo 10-12-vuotiaana sisarusten kesken kotona yön yli. Hän pääsääntöisesti on kokenut jääneensä heitteille pitkin lapsuutta. Ja kyllä kokee, että sieltä on tullut taakkaa aikuiselämään.

Entäs se työelämän rasittavuus vielä päälle? Itselläni ei ole lapsia, ja ihmettelen miten pienten lasten vanhemmat jaksaa yhtään mitään työpäivien ja työviikon jälkeen. Tuntuu että työelämä muuttui todella kuormittavaksi korona-ajan aikana eikä ole enää palannut takaisin sitä edeltävään aikaan. Kokouksia päivät täynnä ja itse työ pitäisi tehdä sitten kokousten päätyttyä klo 16 jälkeen. Kalenteriin on pakko merkata lounastunti joka päivälle tai muuten siihenkin joku tyrkkää kokouksen päälle. Työtahti on muuttunut ihan älyttömäksi ja sitten pitäisi tehdä samat asiat vielä nopeammin kun "voi käyttää tekoälyä apuna". En ole vuosiin ehtinyt pitää kahvitaukoja, toisaalta mitäpä niitä yksin pitämään kun työkaverit on kaikki etänä kotona hommissa. 

Samaan aikaan pitäisi jatkuvasti opiskella omalla ajalla että pysyy työmarkkinakelpoisena, kun koska tahansa voi tulla yt:t. Teen itse asiantuntijatyötä etänä, mutta sama tahdin kiihtyminen tuntuu koskevan myös muita töitä.

Tosi tehokasta ajankäyttöä, kun toinen sillä aikaa tyhjentää tiskikoneen. #tasarvo🙄eiku.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on todellakin itselle ollut uuvuttavinta äitiydessä. Masentavaa lukea kuinka yhteisöllisesti ihmiset ovat ennen muinoin eläneet. Kun ei ole ennestään laajaa samanmielistä samassa tilanteessa olevaa ystäväpiiriä, ei sukulaisia lähellä eikä isoa tiivistä perhettä. Vieraiden ihmisten kanssa on vaikea aloittaa mitään. Se menee lähinnä siihen, että apu kelpaa kelle vaan, mutta vastavuoroisuus tai yhdessä tekeminen ei kiinnosta. Kaikki on muutenkin kauhean kiireisiä ja jatkuvasti omissa menoissa kiinni.

Yhteisöllisyys kaatui kontrolloinninhaluun ja länkyttämiseen. Ei se yhteisöllisyys mitään onnea ollut, vaan pakon sanelemaa. Henkistä väkivaltaa, manipulointia, riippuvuussuhteita jne. Siksi siihen ei voida palata. Voitaisiin, jos ihmiset muuttuisivat hyväntahtoisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Suomessahan lisääntyy koko ajan m*ah*nmuuttajataustaisten osuus nimenomaan lapsiperheistä, Helsingin Naistenklinikalla on jo kauan ollut yli puolet syntyneistä lapsista etnisesti muita kuin suomalaisia. Miten tämä vaikuttaa? Olisiko niin, että kyse ei olisikaan kantasuomalaisten äitien ahdistuksesta?

onhan niitä ollut jo ainakin pari sukupolvea kauemmin muissa pohjoismaissa. joo, suomessa uutta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se väsymys monilla äideillä tulee ainakin osittain tästä ristiriitaisesta äitien ilkkumisen kulttuurista, mikä palstallakin näkyy. Äiti on aina pahnan pohjimmainen, joka voidaan haukkua vähintään selän takana.

 

Äiti tekee väärin kun rajaa lastaan, äiti tekee väärin kun ei rajaa lastaan. Äiti tekee väärin kun sanoo olevansa väsynyt, äiti tekee väärin kun ei kerro väsymyksestään (sillä eihän äiti saa mikään jaksava äiti olla). Äiti tekee väärin kun pyytää lastenhoitoapua, äiti tekee väärin kun ei pyydä lastenhoitoapua.

 

Omassa pikkulapsiajassa sen arjen raskauden lisäksi sukulaiset tuntuivat taakalta. Aluksi valittivat kun "yritin pärjätä" ja en pyytänyt heiltä apua (en halunnut kun ovat tosi rajattomia). Sitten kuitenkin päädyin lopulta pyytämään ensin yhdeltä ja sitten toiselta sukulaiselta lastenhoitoapua eräässä vaikeassa tilanteessa. Puhutaan siis koko lasten siihenastisen 10 vuoden olemassaoloajan yhteensä n. 14h hoitoapua näiltä kahdelta sukulaiselta yhteensä.

 

Tämä oli aivan kamalaa. Molemmat olivat tosi rajattomia kodissamme. Toiselle lopulta päädyin sanomaan suoraan, että tämä ei tunnu hyvältä, voitko lopettaa käytöksen X. Olisin voinut toimia paremminkin ja en ollut kyllä asiallinen vaan ärtymys kuului ja näkyi, mutta sain koko suvun vihat niskaani. Olin kuulemma hyväksikäyttäjä ja kaikki vain auttoivat minua ja olin epäkiitollinen tästä. 

 

Mieluummin sitä väsyy sitten ja yrittää selviytyä hyvin vaikeistakin tilanteista yksin.

tässä kulminoituu sosiaalistamisen vaje. jo monessa sukupolvessa. kun ei osata olla muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisissa paikoissa ihmiset asuvat jos random-mummot pihassa tai missään tulevat neuvomaan?

Omassa lähiössä ja kaupungissa ei ole tapana puhutella vieraita ihmisiä eikä lapsettomat mee leikkikentille.

No me asumme yhdessä Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista. Kyllä vauvalla oli naapurin lapsettoman mummon mielestä väärät vaatteet. Sekä neuvola että lähikaupan asiskaskunta olivat sitä mieltä, että on karmeaa, kun äitiyslomalla vauva herää yöunilta vasta yhdeksältä aamulla, mikä johtui siitä että hän nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Tämä taas johtui luultavasti siitä, että synnärillä tuli kymmeneltä töihin pirteä yöhoitaja, jolle oli buukattu paljon kaikkea hommaa, jota meidän piti silmät ristissä suorittaa, ja pääsimme vihdoin yöunille varmaankin juuri yhdeltätoista. Lapsellani on erittäin tarkka vuorokausirytmi ja hän haluaa nukahtaa aina samaan aikaan, joten hän nukahti joka ilta tasan kello 23. Minulle se sopi, mutta kaupassa tuli pahaa öögaa, jos siellä oli ysin jälkeen illalla, vaikka silloin oli hyvä aika kun päivällä oli ulkoilut, vauvakerhot ym.

Vauvakerhossa ohjaaja kyttäsi, että oppiiko lapsi ajoissa syömään itse, konttaamaan, milloin mitäkin. Oikein ääneen kommentoi. Muut äidit olivat kyllä kivoja siellä. Avoimessa päiväkodissa lapsi alle vuoden vanhana söi tökömmät eväsmössöt itse lusikalla näppärästi, kuten söi muutenkin itse, mutta jälkiruoan löllön mangososeen syötin, ettei tarvitse vaihtaa vaatteita. Heti siihen pölähti ohjaaja sönköttämään, että kannattaa antaa lapsen itse syödä, kun päiväkodissakin pitää syödä itse yksivuotiaasta. Ei sitten käytykään enää siellä.

Näiden lisäksi tuli tietysti kommenttia noin 50 muusta asiasta.

Miksiköhän äidit ovat rasittuneita niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen naimisissa italialaisen miehen kanssa ja olen huomannut muutaman euron Suomeen verrattuna. Ensinnäkin moni lapsi menee päiväkotiin jo noin vuoden ikäisenä, vaikka äiti olisi kotona. Tätä pidetään ihan normaalina, eikä kukaan ihmettele. Äiti saa rauhassa siivota, käydä kampaajalla ja lapsi saa kavereita. Myös isovanhemmat auttavat todella paljon, kun taas Suomessa monella mummolla teatterit ja harrastukset menevät lapsenlapsen edelle. En ole huomannut samanlaista syyllistämistä lasten ruutuajasta kuin Suomessa.

Minä komppaisin myös tätä, että isovanhemmilla kiinnostavat enemmän omat menot kuin lastenlapset. Ikävää on se, että isovanhemmat unohtavat, miten nopeasti lapset kasvavat. Aika, jolloin lapsenlapsen kanssa luodaan ne läheiset välit, on lyhyt. Jos sen Emma-Oliverin 4 v kanssa ei halua nyt viettää aikaa enempää kuin pari kertaa vuodessa ohimennen, eivät välit muodostu läheisiksi. Ei sitten aikanaan sitä Emma-Oliver 16 veetä kiinnosta mummon seura, jos mummo on ihan vieras.

Eikä se lastenlasten kanssa oleminen tarkoita, että pitäisi olla 24/7 apuna. Mutta jos energiaa riittää monta kertaa viikossa harrastuksiin, mummojen lounaspiireihin ja muihin, miksi ei voisi jotakin noista omista menoista korvata ajalla lastenlasten kanssa? 

Täällä on päiviä käyty keskustelua, missä mummoja vain haukutaan. Syöttävät vain herkkuja, eivät kunnioita vanhempien sääntöjä ja hemmottelevat lasta, ei pidä ruteeneista kiinni. Ei ihme, jos ei halua ottaa pientä hoitoon.

Miksi mummolla pitäisi olla oikeus syöttää vain herkkuja, viisveisata vanhempien säännöistä ja laiminlyödä rutiineja? Tuolla logiikalla mummolassa voisi pomppia sängyllä ja vetää kissaa hännästä, jos kerta mummolankaan säännöillä ei niin ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa? 

Öööh. Meidän Äiti hoiti viisi lasta ihan yksinään. Isä oli töissä eikä ottanut juurikaan lastenhoitoon osaa.

Vesi haettiin kaivosta. Lämmitys puilla. Pyykki pestiin käsin samoin tiskit...

Miltäs kuulostaa Kumihuulisesta "Pitää olla omaa aikaa" Nykyäidistä?

No näköjään käytöstapoja ei ehtinyt äiti teille opettaa. Isän tai mummon olisi pitänyt varmaan auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Av:lla on ollut nytkin useamman ketjun verran valitusta lapsista ja lapsiperheistä. Yhdessä ketjussa valitettiin, että lapset mekkaloi pihalla ja ketjussa yleisesti väitettiin, että nykyään lapset eivät osaa tehdä mitään muuta kuin huutaa ja kiljua täysin päättömästi. Toisessa ketjussa valitettiin siitä, että lapset katsoivat Pipsa Possua aamupalalla ja ketjussa yleisesti valitettiin siitä, miten joko lapset katsovat liikaa älylaitteita, tai lapsista lähtee liikaa ääntä ja lapset häiritsevät. Lasten pitäisi istua hiljaa paikallaan, mutta älylaitteita ei saisi olla. Olen joskus harvoin antanut itsekin lapselle kännykän käteen ja laittanut lastenohjelman pyörimään, kun on ollut aivan pakko hoitaa jotakin asiaa ja lapsi on ollut todella levoton ja äänekäs ja ruudun olen antanut sillä ajatuksella, että annan muille ihmisille rauhan.

 

Ihmiset puhuvat nostalgisesti ajasta 20-30 vuotta sitten. Silloin eivät lapset huutaneet ja mekastaneet ja kaikki osasivat käyttäytyä. Silloin vain oli yleisesti käytössä fyysinen kuritusväkivalta ja muistan itsekin saaneeni selkäsaunoja ja tukistuksia ihan jostain parivuotiaasta lähtien. Tämä on itseasiassa jopa kirjoitettu vauvakirjaani, että minut lyötiin tai tukistettiin kiltiksi. 

20-30 vuotta sitten vanhemmat viettivät paljon vähemmän aikaa lastensa kanssa mitä vanhemmat nykyään, en muista että kanssani olisi vietetty aikaa juuri koskaan, vaan leikin joko sisarusteni kanssa tai naapurin lasten. Aikuiset antoivat vain ruokaa ja vaatettivat. Niin sanottu hyvä käytös saatiin aikaiseksi väkivallan pelolla ja väkivallalla. Nykyään noin ei luojan kiitos saa enää lain mukaan toimia.

Lapset sai kyllä silloin aikoinaan leikkiä ihan rauhassa pihalla, joku naapurin äkäinen mummo saattoi tulla huutamaan ja kyttäsi ikkunasta, mutta tällaiset henkilöt tiedettiin heikkohermoisiksi ja varottiin yleisesti menemästä liian lähelle mummon taloa. 

Nykyään lapsista ei saisi lähteä minkäänlaista ääntä. Jopa vauvojen suhteen vaatimuksena on, että jos vauva itkee, niin pitäisi lähteä pois vaikka kesken bussimatkan, ettei muut matkustajat häiriinny. En itsekään pidä täysin kurittomista ja rajattomista lapsista, mutta jos rehellisiä ollaan, niin täysin kurittomia lapsia on todella vähän.

Omalla lapsellani on tiukat rajat ja säännöt, en ole vapaan kasvatuksen kannattaja. Lapseni on ikäisiään vilkkaampi, äänekkäämpi ja levottomampi, mikä aiheuttaa itselleni lisästerssiä aina kun ollaan ihmisten ilmoilla, sillä lapsi vaatii jatkuvaa ohjausta ja läsnäoloa. Silti tunnen alitajuista, jatkuvaa pelkoa siitä, että lapseni on liikaa, on haitaksi, ärsyttää jotakuta. Vaikka esim. bussimatkoilla panostan paljon matkaan, luen lapselle vaikka pari tuntia putkeen kirjoja, keksin satuja, keksin tekemistä ja sen sellaista, ettei lapsestani olisi haittaa ja tiedän tekeväni todella hyvää työtä sen suhteen.

Oli hämmentävää käydä lapseni kanssa Kreikassa, kun vastaanotto oli todella lämmin, ystävällinen ja hyväksyvä. Lapseni oli tervetullut joka paikkaan, minua autettiin ja lapselleni oltiin todella ystävällisiä. Siellä huomasin ensimmäistä kertaa, miten valtavaa jännitystä ja painolastia kannan mukanani Suomessa. Tämä on yksi erittäin iso asia mikä Suomessa kuormittaa, lapsiin suhtaudutaan vihamielisesti ja lapset eivät saisi näkyä eikä kuulua millään tavalla. Jopa vauvoilta vaaditaan hiljaisuutta. Ja imetys, sitähän ei sitten saisi julkisesti tehdä missään :D.

Tämä. Asenne lapsia kohtaan on ikävä. Muistan, kuinka kerran kesken automatkan pysähdyimme syöttämään itkevää vauvaa erään kirkon pihamaalle. Alkamassa olivat kesähäät. Meitä katsottiin niin pahasti ja ilmeistä näki "eihän nuo ole tulossa häihin!". Itkevän vauvan kanssa oli kamalaa olla liikenteessä, kun tunsi olevansa häiriöksi.

Eikä lapsiin muutenkaan suhtauduta mukavasti. Kertoo paljon, että muistan ainoan kerran, kun tuntematon mummo tuli sanomaan vauvaani suloiseksi. Mitään muuta kehua en vauvavuonna saanut. Toisissa maissa lapselle leperrellään, otetaan syliin ja pidetään pienestä yhdessä huolta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasusysteemi ja neuvolan negatiivinen suhtautuminen äiteihin. Lasusysteemin on keksinut joku mielenterveysongelmainen. Suomessa kaikki on niin jäykkää ja byrokraattista.

Jos et pärjää yksin vanhempana, ainoa yhteiskunnan ”käden ojennus” on lastensuojeluilmoitus ja sossun rattaisiin joutuminen. Jälki on usein rumaa lapsille ja vanhemuudelle ja tolkuttoman kallista veronmaksajille.

Me menimme yksityiselle lastenpsykiatrille, kun lapsemme oli alkanut lyömään päiväkodissa, kotona ja isovanhempien luona. Kerroimme, että kaipaisimme neuvoja miten lapsen käytös saataisiin kitkettyä. Psykiatri keskittyi käynnin ajan tarkastelemaan meidän vanhempien toimintaa, eikä saatu yhtään ainutta neuvoa. Käynnin lopuksi totesi, että vanhemmat vaikuttavat kuormittuneilta ja meidän kannattaisi tehdä itsestämme lasu. Ei tuntunut auttamiselta tuo käynti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisissa paikoissa ihmiset asuvat jos random-mummot pihassa tai missään tulevat neuvomaan?

Omassa lähiössä ja kaupungissa ei ole tapana puhutella vieraita ihmisiä eikä lapsettomat mee leikkikentille.

No me asumme yhdessä Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista. Kyllä vauvalla oli naapurin lapsettoman mummon mielestä väärät vaatteet. Sekä neuvola että lähikaupan asiskaskunta olivat sitä mieltä, että on karmeaa, kun äitiyslomalla vauva herää yöunilta vasta yhdeksältä aamulla, mikä johtui siitä että hän nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Tämä taas johtui luultavasti siitä, että synnärillä tuli kymmeneltä töihin pirteä yöhoitaja, jolle oli buukattu paljon kaikkea hommaa, jota meidän piti silmät ristissä suorittaa, ja pääsimme vihdoin yöunille varmaankin juuri yhdeltätoista. Lapsellani on erittäin tarkka vuorokausirytmi ja hän haluaa nukahtaa aina samaan aikaan, joten hän nukahti joka ilta tasan kello 23. Minulle se sopi, mutta kaupassa tuli pahaa öögaa, jos siellä oli ysin jälkeen illalla, vaikka silloin oli hyvä aika kun päivällä oli ulkoilut, vauvakerhot ym.

 

Vauvakerhossa ohjaaja kyttäsi, että oppiiko lapsi ajoissa syömään itse, konttaamaan, milloin mitäkin. Oikein ääneen kommentoi. Muut äidit olivat kyllä kivoja siellä. Avoimessa päiväkodissa lapsi alle vuoden vanhana söi tökömmät eväsmössöt itse lusikalla näppärästi, kuten söi muutenkin itse, mutta jälkiruoan löllön mangososeen syötin, ettei tarvitse vaihtaa vaatteita. Heti siihen pölähti ohjaaja sönköttämään, että kannattaa antaa lapsen itse syödä, kun päiväkodissakin pitää syödä itse yksivuotiaasta. Ei sitten käytykään enää siellä.

 

Näiden lisäksi tuli tietysti kommenttia noin 50 muusta asiasta.

 

Miksiköhän äidit ovat rasittuneita niin?

Mummo-keskustelussa äidit vaativat että lasten on oltava unessa 20.00.

Ei varmaan 2 yötä synnärillä muuta vauvan eikä äidin unirytmiä yökyöpeliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa? 

Eihän tuo vielä kerro yhtään mitään todellisesta työnjaosta.

Monissa perheissä äiti hoitaa ison osan lasten asioista. Jossain vaiheessa isä laitetaan ulos lasten kanssa, jotta äiti saa pyykätä/siivota/laittaa ruokaa rauhassa.

Ei yllätä. Täällä on nykyisin aivan törkeän kuormittava työelämä, ihmiset ilkeitä toisilleen ja vittuilevat aina kun pystyvät (perustellen sitä "olen vain rehellinen"), neuvolat ja koulut täysin sekaisin, osa henkilökunnasta narsisteja/psykopaatteja, joiden aseman mukanaan tuoma valta nousee kusena päähän. Äidit kantavat vieläkin perheessä käytännössä kaiken kasvatusvastuun isien perseillessä syystä X.

Tukiverkostoja ei ole, koska asutaan eri paikkakunnilla tai isovanhempia ei kiinnosta. Toisaalta osa vanhemmista on täysin kypsymättämiä vanhemmuuteen ja kuvitellaan, että se on samaa kuin kiiltokuvissa: mukavaa yhdessäoloa, lapset hyväntuulisia ja koti kiiltää puhtaana. Illalla lapsukaiset nukahtavat kiltisti ja vanhemmat nauttivat viiniä, jonka jälkeen harrastavat villiä kinkyseksiä pyykkikoneen päällä. Juu ei. Koti on aina epäjärjestyksessä tai jopa kuin pommin jäljiltä, lapset kitisevät, eivät nuku jne ja kun vihdoin saat hengähtää, niin mieluummin someilet taikka katsot netflixiä, sillä seksi ei nappaa miesvauvan kanssa, ukko retkotti koko päivän sohvalla. 

Sellaista se on. Lisäksi potentiaalinen köyhyys, jos sairastut ta menetät työsi. Ja vielä, yhteiskunnan ilmapiiri Suomessa on todella ankea ja kylmä. Sen huomaa, kun käy muualla. Johtuu varmaan naailmanlopusta, joka tulee siitä että venäjä hyökkää/valtion velka kasvaa. Luvassa tulevaisuudessakin lisää leikkauksia, kurjuutta jne näin poliitikot kertovat. Mikä voisikaan olla valoisampaa kuin tällainen ilosanoma? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av:lla on ollut nytkin useamman ketjun verran valitusta lapsista ja lapsiperheistä. Yhdessä ketjussa valitettiin, että lapset mekkaloi pihalla ja ketjussa yleisesti väitettiin, että nykyään lapset eivät osaa tehdä mitään muuta kuin huutaa ja kiljua täysin päättömästi. Toisessa ketjussa valitettiin siitä, että lapset katsoivat Pipsa Possua aamupalalla ja ketjussa yleisesti valitettiin siitä, miten joko lapset katsovat liikaa älylaitteita, tai lapsista lähtee liikaa ääntä ja lapset häiritsevät. Lasten pitäisi istua hiljaa paikallaan, mutta älylaitteita ei saisi olla. Olen joskus harvoin antanut itsekin lapselle kännykän käteen ja laittanut lastenohjelman pyörimään, kun on ollut aivan pakko hoitaa jotakin asiaa ja lapsi on ollut todella levoton ja äänekäs ja ruudun olen antanut sillä ajatuksella, että annan muille ihmisille rauhan.

 

Ihmiset puhuvat nostalgisesti ajasta 20-30 vuotta sitten. Silloin eivät lapset huutaneet ja mekastaneet ja kaikki osasivat käyttäytyä. Silloin vain oli yleisesti käytössä fyysinen kuritusväkivalta ja muistan itsekin saaneeni selkäsaunoja ja tukistuksia ihan jostain parivuotiaasta lähtien. Tämä on itseasiassa jopa kirjoitettu vauvakirjaani, että minut lyötiin tai tukistettiin kiltiksi. 

20-30 vuotta sitten vanhemmat viettivät paljon vähemmän aikaa lastensa kanssa mitä vanhemmat nykyään, en muista että kanssani olisi vietetty aikaa juuri koskaan, vaan leikin joko sisarusteni kanssa tai naapurin lasten. Aikuiset antoivat vain ruokaa ja vaatettivat. Niin sanottu hyvä käytös saatiin aikaiseksi väkivallan pelolla ja väkivallalla. Nykyään noin ei luojan kiitos saa enää lain mukaan toimia.

Lapset sai kyllä silloin aikoinaan leikkiä ihan rauhassa pihalla, joku naapurin äkäinen mummo saattoi tulla huutamaan ja kyttäsi ikkunasta, mutta tällaiset henkilöt tiedettiin heikkohermoisiksi ja varottiin yleisesti menemästä liian lähelle mummon taloa. 

Nykyään lapsista ei saisi lähteä minkäänlaista ääntä. Jopa vauvojen suhteen vaatimuksena on, että jos vauva itkee, niin pitäisi lähteä pois vaikka kesken bussimatkan, ettei muut matkustajat häiriinny. En itsekään pidä täysin kurittomista ja rajattomista lapsista, mutta jos rehellisiä ollaan, niin täysin kurittomia lapsia on todella vähän.

Omalla lapsellani on tiukat rajat ja säännöt, en ole vapaan kasvatuksen kannattaja. Lapseni on ikäisiään vilkkaampi, äänekkäämpi ja levottomampi, mikä aiheuttaa itselleni lisästerssiä aina kun ollaan ihmisten ilmoilla, sillä lapsi vaatii jatkuvaa ohjausta ja läsnäoloa. Silti tunnen alitajuista, jatkuvaa pelkoa siitä, että lapseni on liikaa, on haitaksi, ärsyttää jotakuta. Vaikka esim. bussimatkoilla panostan paljon matkaan, luen lapselle vaikka pari tuntia putkeen kirjoja, keksin satuja, keksin tekemistä ja sen sellaista, ettei lapsestani olisi haittaa ja tiedän tekeväni todella hyvää työtä sen suhteen.

Oli hämmentävää käydä lapseni kanssa Kreikassa, kun vastaanotto oli todella lämmin, ystävällinen ja hyväksyvä. Lapseni oli tervetullut joka paikkaan, minua autettiin ja lapselleni oltiin todella ystävällisiä. Siellä huomasin ensimmäistä kertaa, miten valtavaa jännitystä ja painolastia kannan mukanani Suomessa. Tämä on yksi erittäin iso asia mikä Suomessa kuormittaa, lapsiin suhtaudutaan vihamielisesti ja lapset eivät saisi näkyä eikä kuulua millään tavalla. Jopa vauvoilta vaaditaan hiljaisuutta. Ja imetys, sitähän ei sitten saisi julkisesti tehdä missään :D.

Tämä. Asenne lapsia kohtaan on ikävä. Muistan, kuinka kerran kesken automatkan pysähdyimme syöttämään itkevää vauvaa erään kirkon pihamaalle. Alkamassa olivat kesähäät. Meitä katsottiin niin pahasti ja ilmeistä näki "eihän nuo ole tulossa häihin!". Itkevän vauvan kanssa oli kamalaa olla liikenteessä, kun tunsi olevansa häiriöksi.

Eikä lapsiin muutenkaan suhtauduta mukavasti. Kertoo paljon, että muistan ainoan kerran, kun tuntematon mummo tuli sanomaan vauvaani suloiseksi. Mitään muuta kehua en vauvavuonna saanut. Toisissa maissa lapselle leperrellään, otetaan syliin ja pidetään pienestä yhdessä huolta. 

Itkeminen ja leikkimisestä tulevat (kohtuulliset) äänet on asia erikseen, mutta kyllä lapselle voi opettaa, ettei huvikseen kiljuta.

Kyllä itsekin muistan aika raskaana ajan, jolloin silloisen naapurustoni lapset järjesti ulkona kiljumiskilpailuja. Vaikka kuinka oli ikkunat kiinni, niin kyllähän se sisälle kuuluu kun useampi yrittää kiljua niin kovaa kuin vain ikinä lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasusysteemi ja neuvolan negatiivinen suhtautuminen äiteihin. Lasusysteemin on keksinut joku mielenterveysongelmainen. Suomessa kaikki on niin jäykkää ja byrokraattista.

Jos et pärjää yksin vanhempana, ainoa yhteiskunnan ”käden ojennus” on lastensuojeluilmoitus ja sossun rattaisiin joutuminen. Jälki on usein rumaa lapsille ja vanhemuudelle ja tolkuttoman kallista veronmaksajille.

Me menimme yksityiselle lastenpsykiatrille, kun lapsemme oli alkanut lyömään päiväkodissa, kotona ja isovanhempien luona. Kerroimme, että kaipaisimme neuvoja miten lapsen käytös saataisiin kitkettyä. Psykiatri keskittyi käynnin ajan tarkastelemaan meidän vanhempien toimintaa, eikä saatu yhtään ainutta neuvoa. Käynnin lopuksi totesi, että vanhemmat vaikuttavat kuormittuneilta ja meidän kannattaisi tehdä itsestämme lasu. Ei tuntunut auttamiselta tuo käynti.

Olitteko kuormittuneita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasusysteemi ja neuvolan negatiivinen suhtautuminen äiteihin. Lasusysteemin on keksinut joku mielenterveysongelmainen. Suomessa kaikki on niin jäykkää ja byrokraattista.

Jos et pärjää yksin vanhempana, ainoa yhteiskunnan ”käden ojennus” on lastensuojeluilmoitus ja sossun rattaisiin joutuminen. Jälki on usein rumaa lapsille ja vanhemuudelle ja tolkuttoman kallista veronmaksajille.

Me menimme yksityiselle lastenpsykiatrille, kun lapsemme oli alkanut lyömään päiväkodissa, kotona ja isovanhempien luona. Kerroimme, että kaipaisimme neuvoja miten lapsen käytös saataisiin kitkettyä. Psykiatri keskittyi käynnin ajan tarkastelemaan meidän vanhempien toimintaa, eikä saatu yhtään ainutta neuvoa. Käynnin lopuksi totesi, että vanhemmat vaikuttavat kuormittuneilta ja meidän kannattaisi tehdä itsestämme lasu. Ei tuntunut auttamiselta tuo käynti.

Olitteko kuormittuneita?

Toki, kuka ei olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av:lla on ollut nytkin useamman ketjun verran valitusta lapsista ja lapsiperheistä. Yhdessä ketjussa valitettiin, että lapset mekkaloi pihalla ja ketjussa yleisesti väitettiin, että nykyään lapset eivät osaa tehdä mitään muuta kuin huutaa ja kiljua täysin päättömästi. Toisessa ketjussa valitettiin siitä, että lapset katsoivat Pipsa Possua aamupalalla ja ketjussa yleisesti valitettiin siitä, miten joko lapset katsovat liikaa älylaitteita, tai lapsista lähtee liikaa ääntä ja lapset häiritsevät. Lasten pitäisi istua hiljaa paikallaan, mutta älylaitteita ei saisi olla. Olen joskus harvoin antanut itsekin lapselle kännykän käteen ja laittanut lastenohjelman pyörimään, kun on ollut aivan pakko hoitaa jotakin asiaa ja lapsi on ollut todella levoton ja äänekäs ja ruudun olen antanut sillä ajatuksella, että annan muille ihmisille rauhan.

 

Ihmiset puhuvat nostalgisesti ajasta 20-30 vuotta sitten. Silloin eivät lapset huutaneet ja mekastaneet ja kaikki osasivat käyttäytyä. Silloin vain oli yleisesti käytössä fyysinen kuritusväkivalta ja muistan itsekin saaneeni selkäsaunoja ja tukistuksia ihan jostain parivuotiaasta lähtien. Tämä on itseasiassa jopa kirjoitettu vauvakirjaani, että minut lyötiin tai tukistettiin kiltiksi. 

20-30 vuotta sitten vanhemmat viettivät paljon vähemmän aikaa lastensa kanssa mitä vanhemmat nykyään, en muista että kanssani olisi vietetty aikaa juuri koskaan, vaan leikin joko sisarusteni kanssa tai naapurin lasten. Aikuiset antoivat vain ruokaa ja vaatettivat. Niin sanottu hyvä käytös saatiin aikaiseksi väkivallan pelolla ja väkivallalla. Nykyään noin ei luojan kiitos saa enää lain mukaan toimia.

Lapset sai kyllä silloin aikoinaan leikkiä ihan rauhassa pihalla, joku naapurin äkäinen mummo saattoi tulla huutamaan ja kyttäsi ikkunasta, mutta tällaiset henkilöt tiedettiin heikkohermoisiksi ja varottiin yleisesti menemästä liian lähelle mummon taloa. 

Nykyään lapsista ei saisi lähteä minkäänlaista ääntä. Jopa vauvojen suhteen vaatimuksena on, että jos vauva itkee, niin pitäisi lähteä pois vaikka kesken bussimatkan, ettei muut matkustajat häiriinny. En itsekään pidä täysin kurittomista ja rajattomista lapsista, mutta jos rehellisiä ollaan, niin täysin kurittomia lapsia on todella vähän.

Omalla lapsellani on tiukat rajat ja säännöt, en ole vapaan kasvatuksen kannattaja. Lapseni on ikäisiään vilkkaampi, äänekkäämpi ja levottomampi, mikä aiheuttaa itselleni lisästerssiä aina kun ollaan ihmisten ilmoilla, sillä lapsi vaatii jatkuvaa ohjausta ja läsnäoloa. Silti tunnen alitajuista, jatkuvaa pelkoa siitä, että lapseni on liikaa, on haitaksi, ärsyttää jotakuta. Vaikka esim. bussimatkoilla panostan paljon matkaan, luen lapselle vaikka pari tuntia putkeen kirjoja, keksin satuja, keksin tekemistä ja sen sellaista, ettei lapsestani olisi haittaa ja tiedän tekeväni todella hyvää työtä sen suhteen.

Oli hämmentävää käydä lapseni kanssa Kreikassa, kun vastaanotto oli todella lämmin, ystävällinen ja hyväksyvä. Lapseni oli tervetullut joka paikkaan, minua autettiin ja lapselleni oltiin todella ystävällisiä. Siellä huomasin ensimmäistä kertaa, miten valtavaa jännitystä ja painolastia kannan mukanani Suomessa. Tämä on yksi erittäin iso asia mikä Suomessa kuormittaa, lapsiin suhtaudutaan vihamielisesti ja lapset eivät saisi näkyä eikä kuulua millään tavalla. Jopa vauvoilta vaaditaan hiljaisuutta. Ja imetys, sitähän ei sitten saisi julkisesti tehdä missään :D.

Tämä. Asenne lapsia kohtaan on ikävä. Muistan, kuinka kerran kesken automatkan pysähdyimme syöttämään itkevää vauvaa erään kirkon pihamaalle. Alkamassa olivat kesähäät. Meitä katsottiin niin pahasti ja ilmeistä näki "eihän nuo ole tulossa häihin!". Itkevän vauvan kanssa oli kamalaa olla liikenteessä, kun tunsi olevansa häiriöksi.

Eikä lapsiin muutenkaan suhtauduta mukavasti. Kertoo paljon, että muistan ainoan kerran, kun tuntematon mummo tuli sanomaan vauvaani suloiseksi. Mitään muuta kehua en vauvavuonna saanut. Toisissa maissa lapselle leperrellään, otetaan syliin ja pidetään pienestä yhdessä huolta. 

Joskus katseita voi myös ylitulkita. Ehkä katsoivat, että ketähän te olette, oletteko häävieraita jne.

Ja toki jos havaitsisin hääseremonian tai muun vastaavan olevan vieressä alkamassa, niin tietysti siirtyisin itkevän vauvan kanssa kauemmas. Se on kuitenkin heille tärkeä ja odotettu tilaisuus, jossa ymmärrettävästi harmittaisi jos ei meinaisi kuulla mitään vauvan itkemisen yli.