Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisäidit ovat poikkeuksellisen loppu – Tutkijat löysivät yllättävän paradoksin: ”Pudotus on iso”
08.07.2026 |
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/95f40627-c1df-435b-b682-a4bf63885732
Artikkeli on maksullinen, mutta tekoäly tivistää jutun näin:
Artikkeli käsittelee THL:n ja Helsingin yliopiston tuoretta tutkimusta, jossa havaittiin, että suomalaisäidit kokevat poikkeuksellisen paljon uupumusta verrattuna muihin Pohjoismaihin – vaikka Suomi on monella mittarilla yksi maailman parhaista maista lapsiperheille.
Paradoksi
Tutkijat kuvaavat ilmiötä paradoksiksi:Suomessa on laaja neuvolajärjestelmä, perhevapaat, subjektiivinen päivähoito-oikeus ja korkea koulutustaso.
Silti äidit raportoivat enemmän uupumusta, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.Tutkijoiden mukaan ”pudotus on iso”: suomalaisäitien hyvinvointi on heikentynyt selvästi viime vuosien aikana.
Mistä uupumus johtuu?
Artikkelin mukaan tutkimus nostaa esiin useita tekijöitä:
Arjen kuormitus on kasvanut: työelämän paineet, jatkuva suorittamisen kulttuuri, ja kotitöiden epätasainen jakautuminen.
Yksin pärjäämisen normi: suomalaiskulttuurissa korostuu vahva omillaan selviytymisen eetos.
Tukiverkostojen oheneminen: isovanhemmat asuvat kauempana, yhteisöllisyys on heikentynyt.
Mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, ja avun hakeminen koetaan yhä raskaaksi.
Pienten lasten äidit ovat erityisen kuormittuneita.Tutkijat korostavat, että uupumus ei ole yksilön vika vaan rakenteellinen ongelma.
Miksi juuri Suomessa?Artikkeli nostaa esiin yhden yllättävän havainnon: Suomalaisäidit kokevat vähemmän iloa vanhemmuudesta kuin muissa Pohjoismaissa.
Tämä ei tarkoita, etteivät he rakastaisi lapsiaan – vaan että arjen kuormitus syö ilon tunteita.Tutkijoiden mukaan suomalaisilla äideillä on usein korkeat odotukset itsestään, ja epäonnistumisen pelko on yleistä.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksi epäempaattisimmista maista. Suomessa on myös paljon vākivaltaa naisia kohtaan. Raskaussyrjintää on yhä helpompaa harjoittaa jatkossa kiitos hallituksen uudistusten. Syitä on monia mihin pelkästään neuvolan olemassaolo ei auta.
Ps. Hallitushan on haaveillut myös lastenneuvoloiden lopettamisesta
Olisi aika korvata tämä neuvolakusetus lastenlääkärijärjestelmällä, kuten Eurooppalaisissa valtioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon 48v akateeminen äiti, lapset 12-, 8- ja 6v.
En ole mitenkään väsynyt/ uupunut/ loppu. Johtuu varmasti siitä, että meillä kotityöt on alusta asti jaettu tasan puolison kesken, jolla myös tohtorin tutkinto. Toinen syy on se, että olin kotona lasten kanssa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Siinä sai paljon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää mieltä. Lisäksi tuli elettyä terveellisesti.
Nyt taas koulutusta vastaavassa työssä. Lisäksi, koska ehdin olla koulutusta vastaavassa työssä ennen lasten hankintaa n. 10 vuotta, on asuntolaina jo maksettu pientalostamme, joka sij. läntisessä Helsingissä, joten taloudellisia huolia meillä ei ole. Lisänä 2 sij. asuntoa Hgissä.
Meillä on kesämökki n.40km:n päässä Hgistä. Kesäisin tulee usein käytyä töissä sieltä käsin. Harrastamme kuntosalia ja liikuntaa monessa muodossa - myös perheenä. Lisänä kulttuuria (museot, näyttelyt, historia, taide). Luemme kaikki paljon kirjoja.
Ei velkoja, ei stressiä, ei suorittamista.
Hyvä idea, opiskellaan kaikki tohtoreiksi niin päästään veloista ja uupumuksesta. Voi toki olla hieman hiljaista kun pitäisi löytää sairaanhoitaja tai putkiasentaja kun kaikki ovat tohtoreita.
Vierailija kirjoitti:
Minusta yksi suurimmista syistä on kulttuurinen asenteemme: pitää olla täydellinen, jotta on hyvä äiti. Ei saa antaa tuttia, pakko opettaa potalle mahdollisimman aikaisin, tehdä xyö. Kun jotain tekee eri lailla, niin av-maailmasta tietää, että sitten lynkataan. Aika harva kestää lynkkauksia (ts. Aika harvalla on purran ja rydmanin sietokyky).
Tämä perfektionistinen asenne vie ihmisen burnoutiin.
Varsinkin somessa se oman kilven kiillotus on järkyttävää. Eräskin postaa videon lapsesta ja kertoo lapsensa erinomaisesta ruokavaliosta ja terveydestä - ok, mutta onko lapsen ruokavalionkin oltava someaihe ja hifistelyjuttu.
Annan silloin tällöin taaperolle herkkuja ja valmisruokaa (pilttejä tms.) ja näkee välillä ruutuja. Ei ne varmaan hyväksi lapselle ole liikaa nautittuina, mutta minua vtuttaa se asenne, että elämän on oltava hirveän askeettista kun omassakin lapsuudessa oli noita juttuja eikä siitä mennyt pilalle.
Sitten taas kun menen Faceen huutaa algoritmi "ei ruutuja/ei herkkuja/ei sitätätäjatota lapsille" aivan vtun hysteeristä sontaa. Missä maalaisjärki?
Pitäiskö äideiltä viedä pois aviomies ettei se vaan rakastuis tohon omaan aviomieheen ja joku ulkopuolinen määrää sitten toisen miehen avuomieheksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon 48v akateeminen äiti, lapset 12-, 8- ja 6v.
En ole mitenkään väsynyt/ uupunut/ loppu. Johtuu varmasti siitä, että meillä kotityöt on alusta asti jaettu tasan puolison kesken, jolla myös tohtorin tutkinto. Toinen syy on se, että olin kotona lasten kanssa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Siinä sai paljon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää mieltä. Lisäksi tuli elettyä terveellisesti.
Nyt taas koulutusta vastaavassa työssä. Lisäksi, koska ehdin olla koulutusta vastaavassa työssä ennen lasten hankintaa n. 10 vuotta, on asuntolaina jo maksettu pientalostamme, joka sij. läntisessä Helsingissä, joten taloudellisia huolia meillä ei ole. Lisänä 2 sij. asuntoa Hgissä.
Meillä on kesämökki n.40km:n päässä Hgistä. Kesäisin tulee usein käytyä töissä sieltä käsin. Harrastamme kuntosalia ja liikuntaa monessa muodossa - myös perheenä. Lisänä kulttuuria (museot, näyttelyt, historia, taide). Luemme kaikki paljon kirjoja.
Ei velkoja, ei stressiä, ei suorittamista.Hyvä idea, opiskellaan kaikki tohtoreiksi niin päästään veloista ja uupumuksesta. Voi toki olla hieman hiljaista kun pitäisi löytää sairaanhoitaja tai putkiasentaja kun kaikki ovat tohtoreita.
Aika vaikea tehdä kaikista empatiakyvyttömistä ja sairaalakammoisista sairaanhoitajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alapeukuttaja on vissiin tämä rakkauden ESTÄJÄ, joka haluaa estää kaikilta rakkauden ja pakottaa seurustelemaan jonkun kanssa, josta missään nimessä EI tykkää. Mikähän on Herra Estäjän ammatti (oletan tietenkin, että kyseessä on mies), poliisi kenties?
Suomalainen äiti ei saa mitään apua eikä tukea. Olen monilapsisen perheen äiti, eivätkä isovanhemmat juurikaan auttaneet. Kukaan ei ehdottanut kotiapua tai esim siivoojaa. Mies teki vaativaa usein matkustelua vaativaa työtä. Eikä omakaan työ helppo ollut. Olin todella uupunut.
Ulkomaankomennuksen aikana näin ihan erilaisen maailman. Äitejä tuettiin, kehuttiin ja kannustettiin. Suku auttoi, kotiäideilläkin kävi siivoojat, muut ihmiset ymmärsivät, miten raskasta ja vaativaa äitiys on.
Itse toivon aikanani olevani äiti/anoppi, joka oikeasti tukee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen äiti ei saa mitään apua eikä tukea. Olen monilapsisen perheen äiti, eivätkä isovanhemmat juurikaan auttaneet. Kukaan ei ehdottanut kotiapua tai esim siivoojaa. Mies teki vaativaa usein matkustelua vaativaa työtä. Eikä omakaan työ helppo ollut. Olin todella uupunut.
Ulkomaankomennuksen aikana näin ihan erilaisen maailman. Äitejä tuettiin, kehuttiin ja kannustettiin. Suku auttoi, kotiäideilläkin kävi siivoojat, muut ihmiset ymmärsivät, miten raskasta ja vaativaa äitiys on.
Itse toivon aikanani olevani äiti/anoppi, joka oikeasti tukee.
En käsitä, miksei Suomessa äitejä voida tukea, kannustaa ja kehua. Ei ihme, että syntyvyys on pohjalukemissa, kun suhtautuminen äiteihin, heidän jaksamiseensa ja terveyteensä on ala-arvoista.
Anoppi sanoi ihan suoraan että koska hänellä oli paska anoppi, hänellä on oikeus tylyttää minua.
Eipä sitten ikinä tavannut poikansa lapsia. Eikä minuakaan sen koommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta yksi isoimmista ongelmista on jatkuva yli tarkkailu ja kontrolli joka kohdistuu äiteihin. Ihan pienistäkin asioista tehdään ongelma tai puututaan kuten esim. jos äiti käyttää kestovaippoja vanhemmat tädit hyhhyttelee ja tuomitsee ilkeästi. Haukutaan vauvojen kantoliinoissa pitämiset ja lapsen vanhempien vieressä nukkumiset ja kaikki mahdollinen. Uupuhan vanhempi siinä kun tekipä niin tai näin niin suomalaiset vain valittavat ja arvostelevat ja vähättelevät äitejä joka asiassa. Vaikka asia ei olisi edes mikään iso niin jokainen kuvittelee tietävänsä paremmin kuin äiti mitä tehdä ja suomalaiset tykkää sanoa sivusta mutta eivät tykkää auttaa konkreettisesti. Äidit käytännössä ovat alimpana, äidin asema on huonoin ja äiti on muiden käskyläinen eikä arvostettu kuten monessa muussa kulttuurissa. Jopa lapseni kurdi ex mies on opettanut poikaa että äitiä pitää kunnioittaa ja vielä kun asuttiin yhdessä niin hän sanoi aina, että äiti saa syödä ensin ja sitten vasta me muut. Suomessa asia on ihan päinvastoin äiti syö jos ehtii ja joskus seisaaltaan tai kylmää ruokaa eikä ehdi muutenkaan huolehtia itsestään eikä hyvinvoinnistaan. Toki siinä kurdien kulttuurissa oli huonojakin asioita, mutta huomasin siinä ne asiat jotka heillä oli paremmin. Ehkä meidän kannattaisi myöntää, että voidaan ottaa hyviä esimerkkejä muualta eikä ajatella, että me tehdään kaikki oikein. Suomalaiset ajattelee ja näkee vain muiden kulttuurien huonot puolet jostain syystä eikä oman kulttuurin huonouksia haluta myöntää joten jumissa ollaan.
Nykyään vaaditaan sellaista vanhemmuutta, mihin kukaan ei yllä.
Teoriassa molemmilta vanhemmilta, mutta käytännössä äideiltä. Isä on riittävän hyvä, jos istuu puistossa naama kännykässä ja lämmittää mikrossa nakkeja.
Äideiltä mikään ei riitä. Paitsi että mikään ei riitä ja sitä toitotetaan joka paikassa, niin toitotusta tehostetaan viittaamalla viranomaisten "apuun".
Neuvolasta on tullut poliisin tapainen paikka, jossa saa varoa ettei laita ruksia väärään ruutuun.
Lisäksi päiväkodeista on tullut paikkoja, joissa lapsi oppii tappelemaan, haukkumaan ja riehumaan sikäli kuin tämä on jäänyt kotona oppimatta. Tämä johtuu liian suuresta lapsimäärästä pihalla ja ryhmissä. Sitten päiväkodin jälkeen nämä näim koulutetut lapset sullotaan koulun pihalle tappelemaan yhdeksäksi vuodeksi.
Vanhempien pitäisi kasvattaa täydellisesti. Päivähoidolta riittää, jos suurin osa jää henkiin, koska pitää olla tehokasta.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä on joskus väsynyt. Itse hoidin yhoona 3 lasta yksin ja tein 2 työtä. Sellaista se nyt vaan oli, se aikakausi elämässä.
Ongelma monella on itsekkyys, ei tajuta että lapsi on se ykkönen ja lapsi vie aikaa ja elämä muuttuu. Näitä kannattaa pohtia jo ennen kun lapsen hankkii.
Olin myös yh. Mutta tein osapäiväistä työtä.ja elin köyhästi ja käytin säästöni sinä aikana. Eli toisenlainen valinta lasten eteen. Ja joku ulkopuolinen ajattelee yksinhuoltajuutta rahasampona.
Mutta huomasin, että myös kahden vanhemman perheessä äiti kantoi vastuun perheen päätöksistä ja varsinkin lapsiin kohdistuvista asioista. Ainoa ero oli enemmän rahaa ja voi viedä roskapussin milloin vain, koska kotona oli toinenkin aikuinen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon 48v akateeminen äiti, lapset 12-, 8- ja 6v.
En ole mitenkään väsynyt/ uupunut/ loppu. Johtuu varmasti siitä, että meillä kotityöt on alusta asti jaettu tasan puolison kesken, jolla myös tohtorin tutkinto. Toinen syy on se, että olin kotona lasten kanssa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Siinä sai paljon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää mieltä. Lisäksi tuli elettyä terveellisesti.
Nyt taas koulutusta vastaavassa työssä. Lisäksi, koska ehdin olla koulutusta vastaavassa työssä ennen lasten hankintaa n. 10 vuotta, on asuntolaina jo maksettu pientalostamme, joka sij. läntisessä Helsingissä, joten taloudellisia huolia meillä ei ole. Lisänä 2 sij. asuntoa Hgissä.
Meillä on kesämökki n.40km:n päässä Hgistä. Kesäisin tulee usein käytyä töissä sieltä käsin. Harrastamme kuntosalia ja liikuntaa monessa muodossa - myös perheenä. Lisänä kulttuuria (museot, näyttelyt, historia, taide). Luemme kaikki paljon kirjoja.
Ei velkoja, ei stressiä, ei suorittamista.
Tulee tunne, että raha auttaa äitiydessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat, lapsi sopeutuu teidän elämäänne. Ei niin, että teidän on pyörittävä lapsen ympärillä. Turvaa, ruokaa, rakkautta lapselle. Kasvatusta ja oppia elämänhallintaan. Näillä pääsee pitkälle. Kyllähän se väsyttää jos aikuinen elää pelkästään lapsen kautta ja ehdoilla.
Juuri tämä jatkuva syyllistäminen väsyttää.
Olet jäänyt 70-luvulle. Tosin ainakin meidän perheessä silloinkin elämä kyllä pyöri meidän lasten ympärillä. Mutta silloin se ei ollut yhteiskunnan ehdoton vaatimus. En haluaisi palata siihen aikaan saati vielä kauemmas, mutta nykyään vaatimustaso on vedetty niin tiukille, ettei edes silloinkaan kelpaa vaikka elämä pyörisi täysin lasten ympärillä. Pelkästään jo se, että vanhempi käy töissä normaalein työajoin ja lomin on raskauttavaa, vaikka kaiken vapaa-ajan viettäisi lapsen kanssa.
Miten voi käydä kokopäivätöissä, jos pitäisi puolet työvuodesta olla palkattomalla? Koulujen loma-ajoiksi ei ole aina tarjolla mitään toimintaa, esimerkiksi joululomalla tai heinäkuussa ei ole mitään. Kesäsiirtoloita ei ole, MLL:n hoitoapukin lopetettiin. Kuitenkaan ei suositella, että lapsi olisi paljon yksinkään kotona. Työnantajalla ei ole velvollisuutta antaa palkatonta.
Jos yhteiskunta velvoittaa olemaan palkattomalla milloin mistäkin syystä, niin rulee säätää laki, että työnantajan on annettava palkatonta. Tämä tietysti heikentää lapsiperheiden työnsaantia entisestään. Lakiin toki silloin tulisi kirjata, että palkaton tulee käyttää puoliksi huoltajien kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdallani uupumisen partaalla roikkumisen syitä ja miksi lapsiluku jäi yhteen:
-Työelämä on todella kuormittavaa, tahti on vain kiristynyt. Arvata saattaa, ettei työstä tule silti enempää palkkaa tai ylitöitä anneta vapaina. Muistan vielä 10 v sitten, miten töissä oli välillä kevyempiä aikoja ja silloin jaksoi hyvin.
-Työ vie mehut niin, ettei jaksa juuri mitään. Se vähäkin jaksaminen täytyy satsata lapseen ja kotitöihin. Kun lapsi on illalla nukkumassa klo 20, alkaa ns. oma aika. Ja silloin on niin väsynyt, ettei jaksa mitään Netflixin katselua ihmeempää.
-Sairastuin synnytyksen jälkeen naisille tyypilliseen autoimmuunisairauteen. Sairaus puhkesi äkisti. Mitään tukea ei sairauden kanssa saanut perhe-elämän näkökulmasta, neuvolastakaan ei järjestynyt apua, vaikka pahimmillaan olin kuukausia todella heikossa kunnossa.
-Tukiverkkoja ei ole ympärillä. Töiden takia on asuttava pk-seudun tuntumassa, isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Ei ole sisaruksia, joista olisi apua. Sukulaiset iäkkäitä ja kaukana, suurin osa heistä ei edes koskaan ole nähnyt lastamme.
-Ystäviä on vain vähän ja jokainen on kuormittunut omasta arjestaan. Ystävistäkään ei ole tukiverkoksi tai hoitoavuksi. Ylipäätään nähdään harvoin, kun töiltä ja lapsiarjelta on vaikea saada sovittua näkemistä.
-Lapsiluku jäi yhteen, kun yksinkertaisesti ei riitä jaksaminen enempään. En voi luottaa siihen, että saisimme miehen kanssa apua yhteiskunnalta tai läheisiltä. Yksi lapsi on vielä sellainen, että hätätilanteessa (esim. puolison vakava sairaus tai kuolema) pärjäisi jotenkin.
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
Se elämä useamman alakoululaisen kanssa on kuule paljon raskaampaa kuin yhden lapsen vauvavuosi.
Tässäkin asiassa Suomi on 🤮 maa
No onhan Suomessa työelämä hyvin erilaista kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan lähteneet hoitajat kehuvat uusia työpaikkojaan inhimillisiksi ja sanovat etteivät enää palaa Suomeen tylyyn työelämään.
Toinen ero on siinä, että Suomessa pienten lasten äidit tekevät kokopäivätyötä samalla tavalla kuin lapsettomat. Muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopan maissa äidit tekevät osa-aikatöitä.
Tässä keskustelussa ei ole vielä edes otettu huomioon muita paineita ja vaatimuksia työelämän lisäksi.
Äitien pitäisi myös 100% työajan 100% lapsiin panostamisen lisäksi pitää huolta itsestään ja parisuhteesta. Mutta jos panostaa liikaa itseesi tai omiin harrastuksiin ( hui kauheaa jos käy vaikka kampaajalla ilman lapsia) olet turhamainen ja "jätät" lapset isän hoidettavaksi. Sitten kun olet väsynyt ja et ole sinä aamuna jakanut hiuksia harjata tai meikata puistoon mennessä niin sitten miehet vaahtoaa että ei ihme että parisuhde ja seksielämä rapistuu kun emäntä näyttää tolta.
Eli me äidit ei vain voida tehdä mitään oikein, aina ollaan liikaa tai liian vähän, väärän kokoisia ja näköisiä, liian väsyneitä tai "hehkutetaan valheellista onnemme". miksi kaikilla on oikeus puuttua äitien tekemisiin tai tekemättömyyteen?
En ole kertaakaan kuullut kysyttävän miksi mieheni ei ole ajanut partaansa tai menee joka päivä salille. Miksi lähtee kaveriporukan kanssa illan viettoon tai miksi hän ei jaksanut laittaa pyykkejä.
Tuo kuulostaa mukavalta, ja siltä, että olette löytöneet teille hyvin sopivat tavat. Kuitenkin sivuhuomiona, hieman asian sivusta, itselleni pikkulapsiaikana riittävä liikunnan saaminen oli töysi mahdotttomuus. Haaveilin siitä jatkuvasti. Olin hieman kateellinen kun työkaveri pääsi jonkinlaiselle kuntolomalle palvelusvuosien ansiosta. Saatoin vain haaveilla vuosista joita olisi tulossa, että saisin taas liikkua tosissaan. Olin harrastanut pitkänmatkanjuoksua ja erilaisia muita urheilulajeja. Jotain sain järjestettyä hetkittäin. Erään kerran esimerkiksi sain toteutettua 20 km lenkin siten että tyttö istui juoksuvaunuissa, luin hänelle samalla pari lasten kirjaa, oli mukana muovailuvahaa, piirustusvälineet, keksittiin leikkejä…Tästä varmastikin tosin ilmenee ettei ympärilläni siihen aikaan oikein ollut turvaverkkoja jotka olisivat mahdollistaneet sen, että olisin voinut vain itse lähteä lenkille. Sittemmin asiat muuttuivat. Ei pysynyt raskautta edeltävä maratonkuntoni tietenkään kauaa. Mutta jossain vaiheessa taas tuli tilaisuus liikuntaan. Tämä vain yhtenä havainnollistavana tarinana siitä, miten lasten kansssa voi tai ei voi harrastaa liikuntaa. Jos liikunnaksi riittää vaunuttelukävelyt ja vaikka puistoleikit, se onnistuu. Urheilu ei välttämättä onnistu.