Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisäidit ovat poikkeuksellisen loppu – Tutkijat löysivät yllättävän paradoksin: ”Pudotus on iso”
08.07.2026 |
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/95f40627-c1df-435b-b682-a4bf63885732
Artikkeli on maksullinen, mutta tekoäly tivistää jutun näin:
Artikkeli käsittelee THL:n ja Helsingin yliopiston tuoretta tutkimusta, jossa havaittiin, että suomalaisäidit kokevat poikkeuksellisen paljon uupumusta verrattuna muihin Pohjoismaihin – vaikka Suomi on monella mittarilla yksi maailman parhaista maista lapsiperheille.
Paradoksi
Tutkijat kuvaavat ilmiötä paradoksiksi:Suomessa on laaja neuvolajärjestelmä, perhevapaat, subjektiivinen päivähoito-oikeus ja korkea koulutustaso.
Silti äidit raportoivat enemmän uupumusta, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.Tutkijoiden mukaan ”pudotus on iso”: suomalaisäitien hyvinvointi on heikentynyt selvästi viime vuosien aikana.
Mistä uupumus johtuu?
Artikkelin mukaan tutkimus nostaa esiin useita tekijöitä:
Arjen kuormitus on kasvanut: työelämän paineet, jatkuva suorittamisen kulttuuri, ja kotitöiden epätasainen jakautuminen.
Yksin pärjäämisen normi: suomalaiskulttuurissa korostuu vahva omillaan selviytymisen eetos.
Tukiverkostojen oheneminen: isovanhemmat asuvat kauempana, yhteisöllisyys on heikentynyt.
Mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, ja avun hakeminen koetaan yhä raskaaksi.
Pienten lasten äidit ovat erityisen kuormittuneita.Tutkijat korostavat, että uupumus ei ole yksilön vika vaan rakenteellinen ongelma.
Miksi juuri Suomessa?Artikkeli nostaa esiin yhden yllättävän havainnon: Suomalaisäidit kokevat vähemmän iloa vanhemmuudesta kuin muissa Pohjoismaissa.
Tämä ei tarkoita, etteivät he rakastaisi lapsiaan – vaan että arjen kuormitus syö ilon tunteita.Tutkijoiden mukaan suomalaisilla äideillä on usein korkeat odotukset itsestään, ja epäonnistumisen pelko on yleistä.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Äitiyskulttuuri Suomessa on vähän sellainen, että tuoretta äitiä pyritään vähän näpäyttämään joka paikassa.
Tämä on pakko allekirjoittaa.
Vauvan äitinä tuntui, että asiasta kuin asiasta piti keksiä jotain moitittavaa, jos ei muuta niin tyyliä käytössä olleiden sukkien kuvioinneista :D
Vähenee onneksi lapsen kasvaessa, mutta juuri tuon jatkuvan arvostelun takia en palaisi pikkulapsivaiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi on yksi epäempaattisimmista maista. Suomessa on myös paljon vākivaltaa naisia kohtaan. Raskaussyrjintää on yhä helpompaa harjoittaa jatkossa kiitos hallituksen uudistusten. Syitä on monia mihin pelkästään neuvolan olemassaolo ei auta.
Ps. Hallitushan on haaveillut myös lastenneuvoloiden lopettamisesta
En usko, että neuvolassa nykyään tuetaan äitejä. Paremminkin etsitään vikoja ja syytä lasulle. Suomessahan jotkut äidit ovat joutuneet hirveään syyniin ja kaikenmaailman testeihin, kun ovat neuvolassa ilmoittaneet juoneensa ennen raskautta pari saunakaljaa. Meno on mennyt todella kyttääväksi ja alentavaksi neuvoloissa. Vaikea kuvitella, että ihminen haluaisi hakea tuollaisesta paikasta tukea yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän syyn täältä Vauvaltakin. On paljon miehiä, jotka jättävät vanhemmuuden täysin sen äidin niskoille. Joko häivytään kokonaan ja jätetään elatusmaksutkin Kelan maksettaviksi ja lapset äidin vastuulle kokonaan. Sitten on niitä isiä, jotka muuten vaan eristäytyvät perheessä, ja dumppaavat kaikki kodin asiat lasten lisäksi äidin vastuulle.
Voi myös ajatella, että ehkä suomalaisilla on sotien traumojen seurauksena herkempi reagointi, enemmän stressiä. Mm. meillä on lähes kaikkia muita Pohjoismaita enemmän autoimmuunitauteja, ja useinhan nämä ovat juuri naisilla.
ks. vieraannuttaminen
Mies uskoo usein itsekin omaan tarinaansa. Tätä kutsutaan psykologiassa projisoinniksi ja kognitiiviseksi dissonanssiksi. Hänen on mahdotonta hyväksyä ajatusta: "Olin huono isä, joka laiminlöi lapsensa". Siksi mieli muuttaa tarinan muotoon: "Olin hyvä isä, mutta minulta vietiin mahdollisuus". Tämä säästää hänet murentumiselta.
Minä seuraan tällaista vieraannuttamisprosessia läheltä. Voin kertoa, että se isä on aika voimaton äitiä vastaan. Joko viet asian käräjille ja välit on poikki ikuisesti, tai sitten vaan yrität olla äidille mieliksi joka saatanan pikkuasiassa ja näet lapsiasi edes jonkun verran. Normaalit työssäkäyvät ihmiset kyseessä, ei alkoholin käyttöä tai muuta renttuilua.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus, kun perheessä on 5 v lapsi. Näihin vuosiin on mahtunut mm. toisen vanhemman synnytyksen jälkeinen masennus ja toisen vanhemman vakava fyysinen sairastuminen. Yksikään ystävä ei ole tarjonnut apua, vaikka ovat tienneet tilanteestamme. Kukaan heistä ei kysynyt, että voinko jotenkin auttaa tai ottaa vaikka lapsen vaunulenkille/leikkipuistoon tms, jotta saisitte välillä levätä ja ehkä viettää hetken kahdestaankin.
Paras on se, että osa n. 10 v+ lasten äideistä muistelee minulle ääneen, miten rankkaa oli omien lasten kanssa, kun lapset olivat pieniä. Silti ei käy pienessä mielessäkään, että voisi auttaa ystävää, jolla on nyt pienet lapset ja itsellä olisi enemmän aikaa/jaksamista, kun omat lapset eivät tarvitse enää äitiä yhtä intensiivisesti. Äitinä tuntuu, että se p'ska laitetaan kiertämään eikä tehdä elettäkään katkaistakseen äitiyteen liittyvää "itse pitää pärjätä" -kulttuuria.
Et sitten kuitenkaan saanut kysyttyä? Nyt moitit muita siitä, että eivät tarjonneet apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksi maailman epäempaattisimmista maista, joten ei ole ihme, ettei vahnemmuus oikein anna narsistiselle suomalaisnaiselle mitään positiivista, joka auttaisi jaksamaan.
Sun kommentti on yksi hyvä osoitus siitä projisoinnista ja siitä, että miten äidit eivät tule kuulluksi. Kukaan ei voi myöntää että vika on rakenteellinen vaan aina pitää jatkaa äitien syyttelyä, että kyllä se tiedetään ketkä niitä oikeita narsisteja on ja ne eivät ole suinkaan ne ylityöllistetyt äidit.
Höpöhöpö!
Miehet tekee paljon enemmän tunteja, kun lasketaan palkka ja kotityöt yhteen!
Kyllä siellä ylitöissä viihdyttiinkin, eikä suostuttu ikinä vaihtamaan vuoroa, että mäkin olisin päässy välillä töihin.
Mitä korkeampi virka julkisella sitä enemmän väännetään muksuja ja pidetään mammalomaa.
Miesjohtajat perheellisiä useammin
kuin muut miehet
Julkisen sektorin johtotehtävissä toimivilla miehillä on tilastollisesti kaikkein vähiten lapsettomuutta ja suurin keskimääräinen lapsiluku. Miesjohtajien lapsiluku on korkeampi sekä yksityisellä, että julkisella toimivilla johtajilla.
Johtajanainen useammin lapseton
kuin muut naiset
Vaikka julkinen sektori on perheystävällisempi kuin yksityinen sektori, myös julkisen puolen naisjohtajat ovat merkittävästi useammin lapsettomia tai yhden lapsen vanhempia kuin vastaavassa asemassa olevat miehet
Julkisen sektorin johtotehtävissä toimivilla miehillä on tilastollisesti kaikkein vähiten lapsettomuutta ja suurin keskimääräinen lapsiluku.
https://stat.fi/tup/hyvinvointikatsaus/hyv_034_kartovaara.pdf
En nyt tiedä, mistä tämä sinun mielestäsi kertoo, mutta minulle se kertoo siitä, että perheelliset miehet saavat motivaatiota edetä urallaan juuri sen perheensä olemassaolosta. Mielestäni se on positiivinen asia. Naiset taas valitsevat äitiyden tai uran (jotkut onnistuvat molemmissa) ja tähän myös kannustetaan nykyisin ja äitiyttä pidetään hyvin arvottomana asiana sen "uran" rinnalla.
Oon 48v akateeminen äiti, lapset 12-, 8- ja 6v.
En ole mitenkään väsynyt/ uupunut/ loppu. Johtuu varmasti siitä, että meillä kotityöt on alusta asti jaettu tasan puolison kesken, jolla myös tohtorin tutkinto. Toinen syy on se, että olin kotona lasten kanssa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Siinä sai paljon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää mieltä. Lisäksi tuli elettyä terveellisesti.
Nyt taas koulutusta vastaavassa työssä. Lisäksi, koska ehdin olla koulutusta vastaavassa työssä ennen lasten hankintaa n. 10 vuotta, on asuntolaina jo maksettu pientalostamme, joka sij. läntisessä Helsingissä, joten taloudellisia huolia meillä ei ole. Lisänä 2 sij. asuntoa Hgissä.
Meillä on kesämökki n.40km:n päässä Hgistä. Kesäisin tulee usein käytyä töissä sieltä käsin. Harrastamme kuntosalia ja liikuntaa monessa muodossa - myös perheenä. Lisänä kulttuuria (museot, näyttelyt, historia, taide). Luemme kaikki paljon kirjoja.
Ei velkoja, ei stressiä, ei suorittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on laiskuus ja kuvitelma, että äitiys on jotain, mikä heille vain tapahtuu. Ei mitään vastuuta omista teoista ja valittamalla yritetään saada toisia palvelemaan ja rahoittamaan omaa elämää. Semmoinen on nykysuomalainen äiti ja lisää samanlaisia tulee hillotolpalle ulkomailta.
Kerrotko miten äidit ovat laiskoja, kun suurin osa suomalaisista äideistä käy töissä?
Onko enää suurin osa? Kaikki kunnia työssäkäyville äideille toki.
Se töissä käyminen olis helpompaa, jos se lapsen isä antais siihen mahdollisuuden.
Esim. Alle vuoden ikäistä lasta ei voi viedä päivähoitoon, joten jotta äiti pääsis töihin, isän pitäis vuorostaan ottaa vastuuta lapsista.
Jos alle vuotiaan voisi viedä tarhaan, varmaa on, että suomalaislapset olisi siellä ihan laitokselta alkaen ja tutkimukset osoittaisi, miten hyväksi "laadukas varhaiskasvatus" on jo kuukauden ikäiselle.
Vanhemmat, lapsi sopeutuu teidän elämäänne. Ei niin, että teidän on pyörittävä lapsen ympärillä. Turvaa, ruokaa, rakkautta lapselle. Kasvatusta ja oppia elämänhallintaan. Näillä pääsee pitkälle. Kyllähän se väsyttää jos aikuinen elää pelkästään lapsen kautta ja ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit uupuvat koska vaatimukset kasvavat vanhempien osalta jatkuvasti mutta samaan aikaan lapsen isät veltostuvat entisestään ja välttelevät vastuuta parhaansa mukaan. Ovat pelkkää turhaa painolastia ja yksi ylimääräinen huollettava lapsi lisää. Mieslapsi
Tietenkin avioero tulee miehelle aina yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiyskulttuuri Suomessa on vähän sellainen, että tuoretta äitiä pyritään vähän näpäyttämään joka paikassa.
Se on just noin, täysin merkityksettömistäkin asioista pyritään näpäyttämään ja käsketään vain kovettamaan nahka, vaikka oikeasti kaikkeen ei tarvisi puuttua ja olla sanomassa ja tuomitsemassa mitä se äiti mitenkin tekee. Ihan älytöntä touhua kun jonkun lapsi ei ollut suostunut pesemään hampaitaan ja äiti oli vahtinut jämäkästi että hampaat tulee pestyä niin lapsi oli sen takia sijoitettu ja lasu puuttunut! Jokin täällä nyt mättää todella pahasti.
Ei tasan varmasti ole yhtäkään lasta sijoitettu sen takia, että äiti on vaatinut pesemään hampaat. Lasu on toki voinut puuttua, jos joku on tuosta ilmoituksen tehnyt, mutta sijoitukseen ei vielä tuollaisella pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus, kun perheessä on 5 v lapsi. Näihin vuosiin on mahtunut mm. toisen vanhemman synnytyksen jälkeinen masennus ja toisen vanhemman vakava fyysinen sairastuminen. Yksikään ystävä ei ole tarjonnut apua, vaikka ovat tienneet tilanteestamme. Kukaan heistä ei kysynyt, että voinko jotenkin auttaa tai ottaa vaikka lapsen vaunulenkille/leikkipuistoon tms, jotta saisitte välillä levätä ja ehkä viettää hetken kahdestaankin.
Paras on se, että osa n. 10 v+ lasten äideistä muistelee minulle ääneen, miten rankkaa oli omien lasten kanssa, kun lapset olivat pieniä. Silti ei käy pienessä mielessäkään, että voisi auttaa ystävää, jolla on nyt pienet lapset ja itsellä olisi enemmän aikaa/jaksamista, kun omat lapset eivät tarvitse enää äitiä yhtä intensiivisesti. Äitinä tuntuu, että se p'ska laitetaan kiertämään eikä tehdä elettäkään katkaistakseen äitiyteen liittyvää "itse pitää pärjätä" -kulttuuria.
Kuinka paljon itse tarjosit apua ystävillesi silloin 10 vuotta sitten kun heidän lapsensa olivat pieniä?
"Paras on se, että osa n. 10 v+ lasten äideistä muistelee minulle ääneen, miten rankkaa oli omien lasten kanssa, kun lapset olivat pieniä. Silti ei käy pienessä mielessäkään, että voisi auttaa ystävää, jolla on nyt pienet lapset ja itsellä olisi enemmän aikaa/jaksamista, kun omat lapset eivät tarvitse enää äitiä yhtä intensiivisesti. "
Kun itse on selvinnyt siitä raskaimmasta vaiheesta, niin haluan pystyä myös palautumaan. Muutaman kerran kun olen tarjonnut apua, niin siitä tuli lähes heti automaattinen oletus, että olen lapsenvahtina heti kun tarvitaan. Joka tietenkään ei pitänyt paikkaansa. En myöskään jaksa syyllistämistä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on useita pikkulapsiperheitä. Nykyään vanhemmat järjestävät päivittäin lapselle ohjelmaa, menemisiä, elämyksiä. Kaikkea on ja kaikki koettava. Niinpä lomillakin perheet elävät lasten ehdoilla, ei niin että lapset sopeutuvat perheen elämään. Näyttää väsyttävältä , enkä tiedä onko edes hyväksi lapsille olla keskiössä .
Et ehkä puhu juuri tästä, mutta:
Yhteiskunnassa oletetaan, että vanhempi opettaa lapselleen paljon asioita. Kärjistän näin, mutta oletetaan, että lapsi oppii kotona pyöräilemään, uimaan, luistelemaan ja hiihtämään. Oletetaan, että lapsi tutustuisi yhteiskunnallisiin palveluihin, kirjastoista uimahalleihin ja museoihin. Lapselle tekisi hyvää päästä myös luontoon sekä leikkimään ulos. Olisi myös hyvä, että lapsi saisi sosiaalistua eli tutustua esimerkiksi sukulaisiin ja ikätovereihin. Missä välissä näitä asioita pitäisi tehdä? Arki-illat ovat aika tiiviitä ja paljon ei ehdi, viikonloppuisin ja lomilla on eri tavalla tavalla aikaa. Kyllä minä koen vanhempana siitä ristiriitaa, että toisaalta näennäisesti kehotetaan ottamaan rauhallisesti, mutta samalla on sen sata asiaa, jotka lapselle pitäisi opettaa. Ettei olla tilanteessa, jossa ekaluokalle tuleva lapsi ei ole koskaan pukenut jalkaansa luistimia tai ei ole koskaan käynyt kirjastossa.
Suomessa eletään Instagram elämää, muualla eletään ei suoriteta. Siinä se ero on
Vierailija kirjoitti:
Oon 48v akateeminen äiti, lapset 12-, 8- ja 6v.
En ole mitenkään väsynyt/ uupunut/ loppu. Johtuu varmasti siitä, että meillä kotityöt on alusta asti jaettu tasan puolison kesken, jolla myös tohtorin tutkinto. Toinen syy on se, että olin kotona lasten kanssa yhtäjaksoisesti 8 vuotta. Siinä sai paljon liikuntaa, raikasta ulkoilmaa ja hyvää mieltä. Lisäksi tuli elettyä terveellisesti.
Nyt taas koulutusta vastaavassa työssä. Lisäksi, koska ehdin olla koulutusta vastaavassa työssä ennen lasten hankintaa n. 10 vuotta, on asuntolaina jo maksettu pientalostamme, joka sij. läntisessä Helsingissä, joten taloudellisia huolia meillä ei ole. Lisänä 2 sij. asuntoa Hgissä.
Meillä on kesämökki n.40km:n päässä Hgistä. Kesäisin tulee usein käytyä töissä sieltä käsin. Harrastamme kuntosalia ja liikuntaa monessa muodossa - myös perheenä. Lisänä kulttuuria (museot, näyttelyt, historia, taide). Luemme kaikki paljon kirjoja.
Ei velkoja, ei stressiä, ei suorittamista.
Olet hyväosainen ja se näkyy jaksamisessasi. Mitäs, jos olisit pienipalkkaisessa työssä ja miehesi myös? Tai jos olisikin asuntolainaa vielä 20 v jäljellä? Tai kenties terveys reistailisi sinulla tai puolisollasi? Ei olisi kesämökkejä, vaan iäkkäät vanhemmat jossain Pihtiputaalla apua kaipaamassa? Kummasti jaksamisessa tuntuu se, millaiset lähtökohdat on. Kultalusikka suussa on helppo sanoa, ettei väsytä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se iso muutos, kun suomitytöt ovat ensin villejä ja vapaita, hyvin itsenäisiä tekemään ja menemään. Sitten tulee se perhe tai lapsi, niin pallo on jalassa 18v. Insta tarjoaa vaaleanpunaista hattaramallia ja täydellisiä kiharoita yösyötön oheen. Yhteiskunta kontrolloi hienosti ja tarjoaa täydellisyyden mallia myös.
Luulen, että iso tekijä tämän väsymyksen ja uupumuksen takana on nimenomaan insta ja muut somet. Pikkulapsiaika on muutenkin rankkaa, niin sitten kun vanhemmilla vihdoin on sitä omaa aikaa, niin se kulutetaan tuijottaen ruudulta tiktokkeja ja instaa, mikä ei ole aivoille lepoa laisinkaan. Sitten kun se sisältökin vielä on sellaista, mikä loppuviimein aiheuttaa vain negatiivisia tuntemuksia: kateutta, katkeruutta, ärsytystä, huonommuuden tunnetta, ulkonäköpaineita yms.
Somessa muut ihmiset ovat kauniimpia, heillä on siisti koti, täydellinen aviopuoliso ja sävy sävyyn puetut ja luomuruokitut lapset, jotka 4-vuotiaana laskevat yhtälöitä ja ovat juuri menossa mummolaan hoitoon, kun somettaja on lähdössä puolisonsa kanssa viettämään babymoonia ennen kuin uusi vauva syntyy. Välissä feediin tupsahtelee sitten näitä "oletko sinäkin huono äiti ruokkinut lapsesi aina väärin" -tietoiskuja, jolloin voikin vaihtaa sovellusta ja mennä Jodeliin lukemaan kinasteluja siitä, mitä aurinkorasvaa lapselle pitäisi käyttää vai eikö missään nimessä saa käyttää minkäänlaisia rasvoja ja sen jälkeen ehkä avata vielä tämä palsta ja yrittää löytää jotain mielenkiintoista sisältöä puppavasueläkeisenjukurttirahka-otsikoiden seasta. Ja tämän dumppauksen jälkeen ihmetellään, kun väsyttää mutta ei nukuta.
Paljon puhutaan lasten ja nuorten ruutuajasta ja sen vaikutuksista aivoille, mutta olisi todella tärkeää tarkastella asiaa myös aikuisten osalta. Todella monen hyvinvointi ja jaksaminen paranisi, kun somen selailu jäisi vähemmälle, sieltä suurin osa näistä ulkoisista paineistakin omaitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus, kun perheessä on 5 v lapsi. Näihin vuosiin on mahtunut mm. toisen vanhemman synnytyksen jälkeinen masennus ja toisen vanhemman vakava fyysinen sairastuminen. Yksikään ystävä ei ole tarjonnut apua, vaikka ovat tienneet tilanteestamme. Kukaan heistä ei kysynyt, että voinko jotenkin auttaa tai ottaa vaikka lapsen vaunulenkille/leikkipuistoon tms, jotta saisitte välillä levätä ja ehkä viettää hetken kahdestaankin.
Paras on se, että osa n. 10 v+ lasten äideistä muistelee minulle ääneen, miten rankkaa oli omien lasten kanssa, kun lapset olivat pieniä. Silti ei käy pienessä mielessäkään, että voisi auttaa ystävää, jolla on nyt pienet lapset ja itsellä olisi enemmän aikaa/jaksamista, kun omat lapset eivät tarvitse enää äitiä yhtä intensiivisesti. Äitinä tuntuu, että se p'ska laitetaan kiertämään eikä tehdä elettäkään katkaistakseen äitiyteen liittyvää "itse pitää pärjätä" -kulttuuria.
Kuinka paljon itse tarjosit apua ystävillesi silloin 10 vuotta sitten kun heidän lapsensa olivat pieniä?
Emme tunteneet silloin, joten en ole voinut olla avuksi.
Eivätkä kaikki avusta perusta. Eräs kahden pienen lapsen yh oli ystäväni. Harmitteli, miten kotonaan on sotkuista ja ei jaksa siivota. Seuraavan kerran kylään tullessani toin siivousvälineet mukana, pesin vessan ja kylppärin sekä siivottiin lasten huoneet, jotka olivat täynnä pientä sälää. Mikä oli äidin kiitos tästä avusta? Hän totesi minun olleen liian tungetteleva ja katkaisi välit.
Vierailija kirjoitti:
Tätä kun lukee, niin osa syistä näyttää olevan aivan samoja kuin 90-luvulla, mm
- vastuutaan välttelevät ja taaperoksi taantuvat isät
- työelämän joustamattomuus
Mutta
-kyttäyksen, arvostelun ja jatkuvien arviointien määrä on kasvanut
- työelämä on koventunut entisestään
- ympäristökin on turvattomampi kuin aiemmin
- tukiverkostojen puute. Harvalla oli ysärilläkään mummolaumaa tukiverkostona, mutta lapsia oli ystäväpiirissä enemmän: olimme toistemme tukiverkosto, jossa ei toisten ratkaisuja arvosteltu.
Allekirjoitan tämän.
-Työelämästä on tullut aivan sairasta, keikun uupumuksen partaalla. Ei ollut tällaista, kun reilu vuosikymmen sitten tulin työelämään.
-Äitiä ollaan arvioimassa jatkuvasti, mutta kukaan ei tarjoa äidille apua.
-Jos äidillä on jotakin toimintakykyä heikentävää (esim. sairaus), ei heru empatiaa, vaan vaaditaan samaa mitä terveiltä, hyvinvoivilta äideiltä
-Omassa lapsuudessani ysärillä lapsen saattoi laskea yksin ulos leikkimään. Jätäpä nyt 3 v yksin leikkipuistoon tai kotikadulle pyörimään, niin napsahtaa lasu
-Tukiverkostoja ei ole, jos ei satu olemaan lähellä sukua, joka haluaa osallistua. Merkittävä syy tukiverkkojen puutteeseen on siinä, että ystävissä on paljon veloja, jotka eivät halua lapsia hoitaa. Perheelliset taas ovat väsyneitä omien lastensa kanssa, joten eivät jaksa siihen jonon jatkoksi naapurin lapsiakin.
Oma kokemus on ollut, että raskainta minulle äitinä on ollut henkinen yksin jääminen. Kun on ollut todella raskaita vaiheita perhe-elämässä, kukaan ei ole tullut kysymään, voiko auttaa. Jos asiasta on kertonut terveydenhuollosta, niin vastaus on luokkaa "niin, joo, kyllä sitä lasten kanssa väsyttää, koittakaa pärjäillä." Paras oli, kun itkuisena sanoin, että nyt tarvitsen apua. Yhteydenotossa perheneuvolasta kesti 1,5 viikkoa ja aika järjestyi 1,5 kk päähän.
Siinä yksi suomen lukemattomista ongelmista. Ei osata pitää nokkaa pois muiden asioista. Nimettömänä saa tehtailla lasuja jos ei tenavan vaatetus miellytä.