Lue keskustelun säännöt.
Anopin ja miniän välissä, voi taivaan tähden!
01.07.2026 |
Käydään paljon keskustelua siitä, miten miehet hoitaa parisuhdetta, kommunikoi, käyttäytyy jne.
Kun tässä yrittää vaimon (miniän) ja äidin (anopin) välissä elää, kiertää itsensä tuhannelle mutkalle, esittää samaan aikaan diplomaattia, tulkkia, erotuomaria ja ennustajaa, niin päällimmäiseksi jää kummittelemaan kysymys: Kuinka paljon naisilla on meille miehille lopultakaan ihmissuhteiden hoitamisessa opetettavaa?
Kommentit (194)
No ihan normaaleissakin suvuissa ja perheissä on välillä skismaa ja erimielisyyksiä. Ei tartte olla persoonallisuushäiröinen, ihan vaan se että on erilaisia ihmisiä, arjen raskautta ja joskus isompiakin murheita. Toki parhaimmillaan ihmiset selvittää itse välinsä, miniä ja anoppi keskenään. Napanuora täytyy katkaista, mutta ei vaimotkaan aina oikeassa ole. Hankalia tilanteita. Ehkä vuodet opettaa toimimaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa turha aloitus. Nyt täällä väitellään, vaikka ei yhtään tiedetä minkä tyyppisistä asioista sitä "riitaa" tulee. Ja onko se riitaa ensinkään vain ihan normaalia erimielisyyttä.
Taitaa kaikilla kolmella aloituksessa kuvatulla olla huonot ihmissuhdetaidot. Ei normaalit aikuiset jatkuvasti riitele keskenään. Kummallista menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.
Ihme, että sulla on vielä vaimo.
En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.
Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan.
ApItsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."
Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.
Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.
Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.
Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.
Ap
Et ymmärrä edelleenkään.
Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.
Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin.
Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.
Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.
Ap
Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.
Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.
Sama tuli itsellekin mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.
Ihme, että sulla on vielä vaimo.
En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.
Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan.
ApItsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."
Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.
Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.
Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.
Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.
Ap
Et ymmärrä edelleenkään.
Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.
Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin.
Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.
Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.
Ap
Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.
Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.
Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.
Ap
Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora.
Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut, neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No ihan normaaleissakin suvuissa ja perheissä on välillä skismaa ja erimielisyyksiä. Ei tartte olla persoonallisuushäiröinen, ihan vaan se että on erilaisia ihmisiä, arjen raskautta ja joskus isompiakin murheita. Toki parhaimmillaan ihmiset selvittää itse välinsä, miniä ja anoppi keskenään. Napanuora täytyy katkaista, mutta ei vaimotkaan aina oikeassa ole. Hankalia tilanteita. Ehkä vuodet opettaa toimimaan yhdessä.
Sillä ei olekaan tässä väliä onko vaimo oikeassa vai ei. Mies on silti vaimon puolella julkisesti ja mahdolliset erimielisyydet setvitään kotona. Ja vaikka vaimo olisikin miten väärässä jossain asiassa, ei anopilla (tai vaimonkaan äidillä) ole silti oikeutta puuttua perheen sisäisiin asioihin, vaan perheenjäsenet selvittävät ne keskenään yksityisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä tätä lähes absoluuttista välien katkaisemisvaatimusta vanhempiin. Minusta se on päinvastoin arvostettava ominaisuus. Miksi vanhemmat pitäisi hylätä kun on parisuhteessa ?
Minkälaiset suhteet vaimollasi ap on omiin vanhempiinsa , entä sinulla heihin ?
Viimeinen lauseesi : jompi kumpi keksii syyn pitää yhteyttä . Vaimosi ja äitisi ylireagoivat kaikkeen mikä koskee toista. Ja kaipaavat jostain kieroutuneesta syystä riehumista kun pitää tarkoituksella siihen hakeutua.
Mitä tehdä , tunnut rauhaa rakastavalta ihmiseltä ja ymmärrän , että rassaa. Mä jättäsin akat tappelee ihan rauhassa keskenään. Kun alkavat sinulle räyhätä niin " se on ihan teidän välinen , selvittäkää soppanne kun olette sen keittäneetkin " - tyyliin. Ja poistut tilanteesta , oli hyökkääjä sitten vaimo tai äitisi.
T.vanha nainen , miniällinen anoppi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.
Ihme, että sulla on vielä vaimo.
En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.
Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan.
ApItsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."
Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.
Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.
Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.
Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.
Ap
Et ymmärrä edelleenkään.
Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.
Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin.
Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.
Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.
Ap
Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.
Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.
Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.
Ap
Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora.
Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut, neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.
Ap
Täh? Miksi ihmeessä sinä et hoida yhteydenpitoa äitiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä setvinyt anoppini kanssa asumisia, mökkiä, juhlia, tuttavia, huonekaluja tms. Vielä vöhemmän jotain neuvoja. Lasten kuulumiset on isänsä kertonut.
Mitä ihmettä ap horisee?
"Joutilaat huonekalut ja neuvot eri suuntiin", ei tuo tarina voi olla totta. Kenenkään kanssa ei ole pakko olla tekemisissä ja ap pystyy ihan hyvin hoitamaan yhteydenpidon äitinsä kanssa. En usko, että noin itsetuhoisia läheisriippuvaisia ihmisiä on olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun siinä kuulu olla vaan vaimosi rinnalla.
Yritän ollakin. Mutta hiton vaikeaa yhtälöstä on äitiäänkään hävittää. On yhteisiä juhlia, lasten hoitoa ja kuljettelua, yhteiskäytössä oleva mökki jne. Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Ap
Olet aloituksinesi tuomittu tappioon palstalla. Sinun on puolustettava vaimoasi viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka mikä olisi. Vaimot/miniät eivät ole koskaan väärässä bändäreineen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä setvinyt anoppini kanssa asumisia, mökkiä, juhlia, tuttavia, huonekaluja tms. Vielä vöhemmän jotain neuvoja. Lasten kuulumiset on isänsä kertonut.
Mitä ihmettä ap horisee?
On monenlaisia outoja ihmisiä, kuten nuo kaksi naiseläjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä setvinyt anoppini kanssa asumisia, mökkiä, juhlia, tuttavia, huonekaluja tms. Vielä vöhemmän jotain neuvoja. Lasten kuulumiset on isänsä kertonut.
Mitä ihmettä ap horisee?On monenlaisia outoja ihmisiä, kuten nuo kaksi naiseläjää.
Ap siinä outo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin tuossa totesit AP, että sinustahan ne riitelee, loppujen lopuksi. Äidin on vaikeaa luopua pojastaan ja päästää irti. Sillä niin sen äidin pitäisi tehdä, jotta pojan perhe-elämällä olisi minkäänlaista tulevaisuutta. Itselläni on aikuiset pojat mutta miniäkokelaita ei ole vielä näkynyt. Kyllä se varmasti tulee kirpaisemaan, kun on aika päästää poikanen lentoon pesästään. Mutta on äidinrakkautta päästää se lintu siivilleen ja toivottaa onnea tuntemattomaan.
Noin on helppo ajatella, jos miniäkokelaat osaa käyttäytyä ja vetää asiallisesti rajat. Tilanne on toinen, jos miniä aloittaa heti ekalla tapasmisella anopin haukkumisen puolisolleen vaikka anoppi yrittää kaikintavoin olla ystävällinen ja on iloinen pojan löydettyä kumppanin. Näinkin voi käydä vaikka asiallinen ihminen ei kohdalleen uskoisi. Vaikka olisi tukenut aikuisen poikansa itsenäistymistä ja pojan valintoja eikä ole tuputtanut itseään mitenkään mihinkään. Kaikki miniät eivät ole rehtejä ja mukavia valitettavasti eikä se aina ole riippuvaista anopin käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.
Ihme, että sulla on vielä vaimo.
En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.
Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan.
ApItsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."
Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.
Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.
Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.
Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.
Ap
Et ymmärrä edelleenkään.
Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.
Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin.
Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.
Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.
Ap
Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.
Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.
Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.
Ap
Asiatko ei ole lainkaan sellaisia joissa voisit päättää. Välillä päätökset tukevat äitiä ja välillä vaimoa ihan sen mukaan mikä sinusta näyttää tilanteessa kulloinkin oikealta. Niin miehet ennen toimivat. Tekivät lopullisen päätöksen ja naiset sopeutuivat siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun siinä kuulu olla vaan vaimosi rinnalla.
Yritän ollakin. Mutta hiton vaikeaa yhtälöstä on äitiäänkään hävittää. On yhteisiä juhlia, lasten hoitoa ja kuljettelua, yhteiskäytössä oleva mökki jne. Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Ap
Olet aloituksinesi tuomittu tappioon palstalla. Sinun on puolustettava vaimoasi viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka mikä olisi. Vaimot/miniät eivät ole koskaan väärässä bändäreineen.
Aplodit tälle !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se oma lapsuuden perhe täytyy hylätä? Miten edes puoliso voi vaatia tuota? Ei ihme, että niin moni liitto päätyy eroon. Miksei tässä maassa opetella tulemaan toimeen keskenään? Siellä missä osataan erisukupolvien välinen kanssakäyminen ihmiset on onnellisempia ja elävät pitkään. Eikä avioeron tai kuoleman sattuessa kaikki ihmissuhteet ole katki, kun niitä on pidetty monipuolisesti yllä.
Minkä käsität hylkäämiseksi? Sen, ettei tottele ja tee niin kuin äiti aina sanoo? Sen, että tekee omia tulevaisuuden suunnitelmia, muuttaa vaikka ulkomaille tai perustaa oman perheen? Sen, että on ennen kaikkea uskollinen ja suojeleva omaa vaimoa ja lapsia kohtaan? Ei kai nyt välejä tarvitse keneenkään katkoa, jos taas sitä mietit. Näkemisiä voi vähentää sillon kun anoppi käyttäytyy huonosti ja sitten taas lisätä, kun parantaa tapojaan.
Totaalista välien katkomista kuten täällä on moni ehdottanut. Minusta miniältä on julmaa vaatia puolisoaan katkaisemaan välinsä lapsuuden perheeseensä. Tietysti nuori lähtee lapsuuden kodista ja tekee omat valinnat ammatin, työn,oman aikuisuuden perheen ym suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi pakko valita joko vaimo tai äiti, kumman valitsisit ja kumman hylkäisit? Toisen kanssa olisi pakko katkaista välit, jotta voisit olla tekemisissä toisen kanssa.
Joko äidistä tai vaimossa on jotain vikaa jos heidän välillään pitää valita. Molemmilla on paikka elämässä, mutta tietenkin täysin erilainen paikka.
Ei ole. Kyllä se miehen paikka on vaimonsa rinnalla sen jälkeen kun on naimisiin mennyt.
On miehelläkin oikeus valita ihmissuhteensa. Kumpi on mahdottomampi. Jos on pakko muista syistä kuin luonteen viehättävyyden tähden valita vaimo, siitä voi keskustella äidin kanssa.
Voi taivas, mitä vastauksia. Jos äiti ja vaimo ovat molemmat riidanhaluisia pösilöitä, niin miehenkö pitäisi ottaa puolia ja lopettaa yhteydenpito omaan äitiinsä. Itsekin aikoinaan riitelin joskus anopin kanssa ja anoppi panetteli minua koko suvulle, kertoi ihan satuja, antoipa porttikiellonkin mulle. En silti sotkenut miestäni, enkä lapsiamme siihen sotkuun. Aika kului ja välit korjaantuivat meilläkin. Ei pidä sotkeentua toisten riitoihin, eikä sotkea muita omiinsa.
Eihän tuossa kukaan ole noin väittänyt, ettei tulevaisuudessa mitään kitkaa olisi. Mutta kun paljon olen tekemisissä ihmisten kanssa, olen minäkin havainnut, että nuoremmat sukupolvet ovat isossa kuvassa erilaisia. Keskustelevia, pystyvät puhumaan ajstuksistaan ja tunteistaan, ovat empaattisempia, koulutetumpia, tukevat toisia naisia jne. Ei kilpailla, päsmäröidä, takerruta poikiin, arvostetaan myös omia tyttöjä paljon enemmän jne.