Anopin ja miniän välissä, voi taivaan tähden!

Eipä vedetä mitään raamatun kertomuksia tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä AP asiaa puhuu. Oma liittoni sujui ilman konflikteja mutta molemmilla veljilläni on ollut "haastavat" vaimot. Sivullisena aisti sen jäykän ja tulenaran ilmapiirin naisten välillä kun oli yhteisiä tapaamisia. Velipojat jotenkin tasotteli koko ajan sitä naisten vuorovaikutusta -vaikeaa kuvailla,mut ymmärrän mitä AP ajaa takaa.  

Kiitos tuesta. Ja samoin osalle naispuolisista kommentoijista. Ja totta kai kritiikistäkin. Varmaan omasta toiminnastakin löytyy petrattavaa, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä äärettömän turhauttavalta setviä kahden muun aikuisen välisiä riitoja. Siitäkin huolimatta, että loppuviimeksi lienen varmaan osaksi se kohde, mistä riidellään,

Sinä olet molempien rakkauden kohde. Molemmat ovat epävarmoja rakkaudestasi. Oletko useinkin sanoilla kertonut äidillekin tunteistasi? Oletteko puhuva perhe kokonaisuutena? Missä on isän rooli tässä kuviossa? 
Vanhempana ihmisenä hieman kauhistelen, jos vaimosi vaatii sinulta vielä enemmän huomiota kuin tuntuu saavan.  Ilman äitiäsi ei tämä vaativa vaimokaan olisi päässyt tähän peliin. Mitä jos joskus sanot vaimolle, että sinusta tuntuu ikävälle ranking- listan teko teko jatkuvasti.

Ootko nyt ihan tosissasi? Että aikuisen pojan pitää todistella rakkautta epävarmalle äidille? Miksi minun naisena ei tarvitse tehdä tätä omalle isälleni? Ajatuskin kuulostaa karmivalta.

Kuinka sanoa olevansaäidinnussija sanomatta sitä suoraan :)

28 vuoden kokemuksella sanoisin, että eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisille periaatteille parisuhde on rakennettu. Meillä on periaatteena se, että pidämme toistemme puolia aina ja kaikkialla, olemme toistemme tuki ja turva ja parhaat ystävät. Näitä periaatteita on koeteltu suhteemme alkuaikoina myös suhteessa vanhempiimme.

Olimme molemmat alle 20-vuotiaita ja asuimme lapsuudenkodeissamme, kun ryhdyimme seurustelemaan. Minun isäni erehtyi kuvittelemaan, että saa miehestäni ilmaisen rengin maatilallemme. Kun mieheni muutaman kerran erehtyi hyväsydämisyyttään auttamaan, syntyi isälleni oletus että auttamisen pitäisi olla säännöllistä. Tilanteeseen liittyi veljeni, joka alkoi kylillä puhua ikävään sävyyn miehestäni, joka on vetelä laiskiainen. Kerroin perheelleni, että tämä peli loppuu tähän tai tulee seurauksia. Ei loppunut, joten tuli seuraus. Katkaisin välit isään ja veljeen. 

Toisinkin päin asiaa testattiin. Mieheni sisko oli kovin mustasukkainen minusta seurustelumme alkuaikoina. Ja puhui minusta ikävään sävyyn anopilleni, joka lähti näihin juttuihin mukaan. Mieheni puhutti siskonsa ja äitinsä ja sanoi, että tämän on loputtava. Sisko yritti, että miehen pitää valita puolensa ja mies totesi että sopii mainiosti, sillä hän on puolellani nyt ja ikuisesti. Sisko ei pitänyt yhteyttä kolmeen vuoteen, mutta sitten pyysi anteeksi ja nyt välit ovat kohteliaan etäiset. Anoppi korjasi käytöstään heti ja pyysi anteeksi, joten meidän välit vain paranivat.

Nyt esikoispoikamme on jo muuttanut avovaimonsa kanssa yhteen. Äitinä ja anoppina olen todennut, että jos en osaa tai uskalla päästää irti, olen äitinä epäonnistunut ja itsekäs. Luopuminen alkaa lapsen syntymästä ja lasten kumppanit ovat mahdollisuus uuteen ihanaan ystävyyteen, jos kunnioitus ja luottamus on molemminpuolinen. Sanoisin kyllä, että ystävyys, luottamus ja kunnioitus appivanhemman ja lapsen kumppanin välillä alkaa sieltä appivanhemman puolelta.

Näin meillä. Mitään en kadu, enkä mitään muuttaisi. Helppo katsoa niin peiliin kuin kumppaninsa ja lapsensa silmiin, kun elää periaatteidensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin ja miniän roolit on hyvin erilaisia. Anoppi suojelee miestä ja on ainoa joka haluaa miehelle hyvää ja miniän tavoite on käyttää miestä maksimaalisesti hyväkseen omiin tarkoituksiin.

Nyt puhuu narsistianoppi, joka ei soisi miehelleen vaimoa. Anoppiinko sen pojan pitäisi resurssinsa käyttää? Normaalisti käytetään omaan perheeseen. Vaimoon ja lapsiin. 

Ikiaikainen sukupolvien ketju on käyttää resursseja myös vanhempiinsa.

Kyllä, tietyssä määrin. Eniten panostetaan tietenkin omiin lapsiin.

Ikiaikainen sukupolvien ketju on, että jokainen huolehtii omista jälkeläisistään. Jos aikaa ja resursseja on, niin toki niitä voi muillekin tarjota. Mutta omat jälkeläiset ja puoliso ovat aina etusijalla. Näin sukupolvien kerjussa mennään eteenpäin. 

Ihan höpöhöpöä. Vaikka kuinka monessa kulttuurissa tärkeintä on huolehtia omasta lapsuudenperheestä ja erityisesti vanhemmista. Koska niitä ei ole kuin tasan ne yksilöt. Puolisoita voi olla koko maailman kaikki muut ihmiset ja lapsia voi aina tehdä lisää. 

Ja ei, en itse ajattele näin, mutta paljon enemmän ikiaikaista ajattelua on tuo, kuin "tuntemattomaan" ihmiseen sitoutuminen saati lasten kovin korkealle arvostaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma lapsuuden perhe täytyy hylätä? Miten edes puoliso voi vaatia tuota? Ei ihme, että niin moni liitto päätyy eroon. Miksei tässä maassa opetella tulemaan toimeen keskenään? Siellä missä osataan erisukupolvien välinen kanssakäyminen ihmiset on onnellisempia ja elävät pitkään. Eikä avioeron tai kuoleman sattuessa kaikki ihmissuhteet ole katki, kun niitä on pidetty monipuolisesti yllä.

Minkä käsität hylkäämiseksi? Sen, ettei tottele ja tee niin kuin äiti aina sanoo? Sen, että tekee omia tulevaisuuden suunnitelmia, muuttaa vaikka ulkomaille tai perustaa oman perheen? Sen, että on ennen kaikkea uskollinen ja suojeleva omaa vaimoa ja lapsia kohtaan? Ei kai nyt välejä tarvitse keneenkään katkoa, jos taas sitä mietit. Näkemisiä voi vähentää sillon kun anoppi käyttäytyy huonosti ja sitten taas lisätä, kun parantaa tapojaan.

Bensaa liekkeihin : Entä jos vaimo käyttäytyy huonosti ? Onko todella mielipide se, että vaimo/miniä ei ole vastuussa käytöksestään ?  

Täysin turha keskustelunaihe. Vaimon ja miehen lapsineen tulee pitää yhtä. He ovat nyt perhe. Poika on aikuinen ihminen eikä mikään äidin vauva. Äidin tulee tulea poikansa suhdetta ja elämää. Muuten pysyköön kaukana, jos ei osaa olla ihmisiksi. Vaimo e mennyt anopin kanssa naimisiin. Jos on huonot kemiat, pysykööt kaukana toisistaan. 

Turha aihe ? No se on kyllä tullut selväksi. Vaimo saa olla he lvetistä , riehua , kiusata, haukkua syystä tai syyttä , mutta hän  on pyhä ja on aina oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä AP asiaa puhuu. Oma liittoni sujui ilman konflikteja mutta molemmilla veljilläni on ollut "haastavat" vaimot. Sivullisena aisti sen jäykän ja tulenaran ilmapiirin naisten välillä kun oli yhteisiä tapaamisia. Velipojat jotenkin tasotteli koko ajan sitä naisten vuorovaikutusta -vaikeaa kuvailla,mut ymmärrän mitä AP ajaa takaa.  

Kiitos tuesta. Ja samoin osalle naispuolisista kommentoijista. Ja totta kai kritiikistäkin. Varmaan omasta toiminnastakin löytyy petrattavaa, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä äärettömän turhauttavalta setviä kahden muun aikuisen välisiä riitoja. Siitäkin huolimatta, että loppuviimeksi lienen varmaan osaksi se kohde, mistä riidellään,

Sinä olet molempien rakkauden kohde. Molemmat ovat epävarmoja rakkaudestasi. Oletko useinkin sanoilla kertonut äidillekin tunteistasi? Oletteko puhuva perhe kokonaisuutena? Missä on isän rooli tässä kuviossa? 
Vanhempana ihmisenä hieman kauhistelen, jos vaimosi vaatii sinulta vielä enemmän huomiota kuin tuntuu saavan.  Ilman äitiäsi ei tämä vaativa vaimokaan olisi päässyt tähän peliin. Mitä jos joskus sanot vaimolle, että sinusta tuntuu ikävälle ranking- listan teko teko jatkuvasti.

Mitä kuvottavaa juuri luin? Äidille tunteita tunnustamaan, hyi helvata! Millainen äiti miettii tuollaisia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Sinun pitäisi hoitaa nämä asiat äitisi kanssa. Millainen vätys oikein olet. Hoitaako vaimo kaikki asiat teidän perheessä ja sinä olet vain yksi lapsista. Kohta vaimo päättää hommautua eroon sekä anopista että sinusta.

Annan ennustuksen. Ap:n lapsekas munattomuus alkaa kuvottamaan vaimoa. Hän ottaa eron ap:sta. Äiti odottaa avosylin, että pääsee lohduttamaan pikkupoikaansa. "Näetkös nyt, miten kauhea nainen se oli, ei hätää äiti hoitaa kaiken, mennään me mökille kaikessa rauhassa ja pidetään mukavat juhlat keskenämme ilman kurjia naisia."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun siinä kuulu olla vaan vaimosi rinnalla.

Yritän ollakin. Mutta hiton vaikeaa yhtälöstä on äitiäänkään hävittää. On yhteisiä juhlia, lasten hoitoa ja kuljettelua, yhteiskäytössä oleva mökki jne. Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty.

Ap

Katkaise se napanuora.

Ja kasvata munat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Niinhän ei ole kehotettu, vaan käymään keskusteluja kummankin kanssa myös erikseen - vaimon kanssa yhteisen linjanne päättämiseksi ja äitisi kanssa tämän linjan ilmaisemiseksi ja tarvittaessa puolustamiseksi.

Kirjoittelusi edettyä tuli olo, ettet ehkä vilpittömästi pidä suuremmin kummastakaan elämäsi naisesta. Ainakin katkeralta kuullosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä AP asiaa puhuu. Oma liittoni sujui ilman konflikteja mutta molemmilla veljilläni on ollut "haastavat" vaimot. Sivullisena aisti sen jäykän ja tulenaran ilmapiirin naisten välillä kun oli yhteisiä tapaamisia. Velipojat jotenkin tasotteli koko ajan sitä naisten vuorovaikutusta -vaikeaa kuvailla,mut ymmärrän mitä AP ajaa takaa.  

Kiitos tuesta. Ja samoin osalle naispuolisista kommentoijista. Ja totta kai kritiikistäkin. Varmaan omasta toiminnastakin löytyy petrattavaa, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä äärettömän turhauttavalta setviä kahden muun aikuisen välisiä riitoja. Siitäkin huolimatta, että loppuviimeksi lienen varmaan osaksi se kohde, mistä riidellään,

Sinä olet molempien rakkauden kohde. Molemmat ovat epävarmoja rakkaudestasi. Oletko useinkin sanoilla kertonut äidillekin tunteistasi? Oletteko puhuva perhe kokonaisuutena? Missä on isän rooli tässä kuviossa? 
Vanhempana ihmisenä hieman kauhistelen, jos vaimosi vaatii sinulta vielä enemmän huomiota kuin tuntuu saavan.  Ilman äitiäsi ei tämä vaativa vaimokaan olisi päässyt tähän peliin. Mitä jos joskus sanot vaimolle, että sinusta tuntuu ikävälle ranking- listan teko teko jatkuvasti.

Mitä kuvottavaa juuri luin? Äidille tunteita tunnustamaan, hyi helvata! Millainen äiti miettii tuollaisia? 

Teidän perheessä ei sanota sanoja rakastan sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Täh? Miksi ihmeessä sinä et hoida yhteydenpitoa äitiisi?

Kai se nyt on aivan normaalia olla yhteyksissä puolison vanhempiin? Mihin sitä puolisoa siinä välissä aina tarvitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Täh? Miksi ihmeessä sinä et hoida yhteydenpitoa äitiisi?

Kai se nyt on aivan normaalia olla yhteyksissä puolison vanhempiin? Mihin sitä puolisoa siinä välissä aina tarvitaan?

Täh? Hoida oma sukusi. Sun takiahan ne yleensä siinä on.

Vanhempien olisi hyvä omaksua asenne en menetä poikaa/tytärtä, vaan lapseni puolisossa saan sellaisen. Miniöiden ja vävyjen olisi hyvä kunnioittaa vanhempia ja heidän tapojaan joustavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Täh? Miksi ihmeessä sinä et hoida yhteydenpitoa äitiisi?

Kai se nyt on aivan normaalia olla yhteyksissä puolison vanhempiin? Mihin sitä puolisoa siinä välissä aina tarvitaan?

Missä välissä? Sun asioitasihan ne on. Mökki, lapset, huonekalut, juhlat jne. Sinun perintös. Kaikki mitä luettelit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma lapsuuden perhe täytyy hylätä? Miten edes puoliso voi vaatia tuota? Ei ihme, että niin moni liitto päätyy eroon. Miksei tässä maassa opetella tulemaan toimeen keskenään? Siellä missä osataan erisukupolvien välinen kanssakäyminen ihmiset on onnellisempia ja elävät pitkään. Eikä avioeron tai kuoleman sattuessa kaikki ihmissuhteet ole katki, kun niitä on pidetty monipuolisesti yllä.

Minkä käsität hylkäämiseksi? Sen, ettei tottele ja tee niin kuin äiti aina sanoo? Sen, että tekee omia tulevaisuuden suunnitelmia, muuttaa vaikka ulkomaille tai perustaa oman perheen? Sen, että on ennen kaikkea uskollinen ja suojeleva omaa vaimoa ja lapsia kohtaan? Ei kai nyt välejä tarvitse keneenkään katkoa, jos taas sitä mietit. Näkemisiä voi vähentää sillon kun anoppi käyttäytyy huonosti ja sitten taas lisätä, kun parantaa tapojaan.

Bensaa liekkeihin : Entä jos vaimo käyttäytyy huonosti ? Onko todella mielipide se, että vaimo/miniä ei ole vastuussa käytöksestään ?  

Täysin turha keskustelunaihe. Vaimon ja miehen lapsineen tulee pitää yhtä. He ovat nyt perhe. Poika on aikuinen ihminen eikä mikään äidin vauva. Äidin tulee tulea poikansa suhdetta ja elämää. Muuten pysyköön kaukana, jos ei osaa olla ihmisiksi. Vaimo e mennyt anopin kanssa naimisiin. Jos on huonot kemiat, pysykööt kaukana toisistaan. 

Turha aihe ? No se on kyllä tullut selväksi. Vaimo saa olla he lvetistä , riehua , kiusata, haukkua syystä tai syyttä , mutta hän  on pyhä ja on aina oikeassa.

Vaimohan valitaan, äitiä ei...

Vierailija kirjoitti:

Sun tehtävä on vetää yhtä köyttä vaimosi kanssa ja blokata äitisi vaikutusyritykset ja sooloilut. Muuten toki voit äitiäsi esim.  auttaa arjen asioissa.

Meillä ainakin asiat riitelevät, eivät ihmiset. Välillä vaimolla on järkevä perustelu, välillä äidillä ja sen mukaan puolustan heitä. En ymmärrä miksi pitäisi mennä vaimon puolelle vain sen vuoksi, että hän on vaimo. Ei hänkään kaikkia minun aivoituksia puolusta. Ihan sovussa me kuitenkin juhannustakin taas vietettiin ja oli mukavaakin. Jokainen osaa joustaa sopivasti, eikä kukaan ole jyrä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Täh? Miksi ihmeessä sinä et hoida yhteydenpitoa äitiisi?

Kai se nyt on aivan normaalia olla yhteyksissä puolison vanhempiin? Mihin sitä puolisoa siinä välissä aina tarvitaan?

Missä välissä? Sun asioitasihan ne on. Mökki, lapset, huonekalut, juhlat jne. Sinun perintös. Kaikki mitä luettelit.

Edellinen ei ollut ap. Ja kyllä meillä ainakin puhutaan paljon myös puolison vanhempien, sisarusten ym. kanssa. Miksi ihmeessä ei? 

"Teit viimeksi hyvää Burgundin pataa, mitä viiniä käytit siihen?" 

"Hyvää nimipäivää!" 

"Oletko muistanut päivittää puhelimen?"

"Torstaina ei oikein sovi, pääsettekö seuraavalla viikolla?" Jne.

Vierailija kirjoitti:

Annan ennustuksen. Ap:n lapsekas munattomuus alkaa kuvottamaan vaimoa. Hän ottaa eron ap:sta. Äiti odottaa avosylin, että pääsee lohduttamaan pikkupoikaansa. "Näetkös nyt, miten kauhea nainen se oli, ei hätää äiti hoitaa kaiken, mennään me mökille kaikessa rauhassa ja pidetään mukavat juhlat keskenämme ilman kurjia naisia."

Vaikka tämä jonkun  keksimä tarina kuulostaa hullulta, niin vastaavankaltaista on nähty valitettavasti oikeassa elämässä. Anoppi mustasukkainen poikansa puolisoista. Monta eroa tullut tämän takia. Lapset omittu itselle. Narsistisista anopeista pitää pysyä kaukana. Käskyttävät, päsmäröivät, esittävät miniää huonossa valossa muulle suvulle. Ei millään kyetä antamaan rauhaa pojan perheelle.