Anopin ja miniän välissä, voi taivaan tähden!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole koskaan puolellani. Harmi kun sain nähdä ja tajuta tän liian myöhään, lapset jo tehty. Nyt ei ole ulospääsyä. Anoppi yrittää tunkea perheeseemme päsmäröimään lasten asiat ja mies vain myötäilee häntä ja raivoaa minulle. Erokaan ei tilanteessa auta. Sitä mummeli varmaan itseasiassa toivoo, jotta pääsisi oikein kunnolla vaikuttamaan lapsiin. Prkl, että ärsyttää. 

En välttämättä usko. Miksi anoppi toimisi noin? Vai onko kyse siitä, että anoppi toivoo lasten käyvän soittotunneilla (hyvä asia) tai isosedän synttäreillä (myöskin hyvä asia) tai syövän tiistaisin omenan (mitä väliä?). Jos ehdottomasti haluaa heistä diplomi-insinöörejä tai lammasfarmareita niin sitten voi selittää että lapset itse päättävät mitä haluavat.

Ai miksi toimii noin? Koska poikansa on kehdannut mennä perustamaan oman perheen eikä ole enää anopin juoksupoikana 247.

Vierailija kirjoitti:

Se että kumpikin hoitaa oman sukunsa estää kaikki tällaiset ap:n kuvaamat tilanteet. Kaikkein järkevintä.

 

Toki sekään ei estä riitoja, kun ap sopii että totta kai vietämme juhannuksen ja joulun äidin hellässä huomassa, kuten on aina tehty ja tullaan myös aina tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Vaimosi ja äitisi taitavat kyllä olla aika tampioita jos tuollaisista jonnin joitavista asioista jaksavat alkaa riidellä.

Anopin selityksenä lienee jo tässä vaiheessa ikä, mutta mikä on vaimosi selitys? Hänen tulisi keksiä itselleen vaikka jokin harrastus, sillä vaikuttaa, että hänellä on liian tylsä elämä, kun ainoa säpinä siinä on riidellä typeristä asioista anopin kanssa.
 

Minä valitsin äidin. Oli aika lapsellista puolisolla yrittää tulla siihen väliin ja viedä äidin paikka elämässäni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et uskalla toimia kuten itsenäinen aikuinen ihminen, koska pelkäät että äiti suuttuu? Oikeesti.

Ihme, että sulla on vielä vaimo.

En pelkää, että äitini suuttuu. En edes ole hänen kanssaan tekemisissä kuin marginaalisesti. Mitään napanuoraa ei siis ole katkaistavana niin kuin täällä moni olettaa.

Mutta joka kerta kun hän ja vaimoni kommunikoivat keskenään, tuloksena on loputon määrä riitaa, kränää ja väärinymmärryksiä. Näistä molemmat sitten kertovat närkästynernä ja kiukuissaan - minulle. En voi kieltää heitä olemassa yhteyksissä, enkä liioin sulkea korviani heidän valitukseltaan. 
Ap

Itsehän sinä niin kirjoitit. "Ja kun oikein äitinsä suututtaa, voi perinnöllekin ilmaantua uusia kohteita. Joten todellakin helpommin sanottu kuin tehty."

Olet henkisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti kiinni ja riippuvainen äidistäsi.

Niin kirjoitin, ja jos satuit huomaamaan, se oli listassani yksi asia, jonka mainitsin viimeisenä.

Täällä on tavattoman helppoa väittää, ettei vaikka satkutonnin perintö kiinnosta, vaikka todellisuudessa 99,9% pitäisi siitä kynsin hampain kiinni.

Mutta ei, raha ei ole kohdallani ratkaiseva asia. Tulen hyvin toimeen omillani. Minä onneton haluaisin vain yksinkertaisesti säilyttää hyvän suhteen äitiini, siis puhevälit ja että voidaan tavata ym. Siksi tuntuu pahalta vain palstan ohjeiden mukaisesti dumpata oma vanhempansa.

Ap

Et ymmärrä edelleenkään.

Ei tarvi dumpata äitiä. Eikä vaimoa. Mutta jos et ole yksiselitteisesti ja johdonmukaisesti vaimosi puolella, niin äitisi rikkoo rajoja ja toimii tavoilla, joita vaimosi ei voi hyväksyä. Toki, jos/kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin kommunikointi on jo lähtökohtaisesti niin tulehtunutta, että tilanne päättyy toistuvasti riitaan ja molemmat osapuolet tulkitsevat kaiken toisen tekemiset ja sanomiset negatiivisen kautta. Sinä olet se avain asian ratkaisemiseen.

Jos vaikka istuisit vaimosi kanssa alas ja kysy suoraan, että mikä häntä anopin tekemisessä tökkii ja sitten voisitte seuraavaksi keskustella siitä, että miten tilannetta voisi parantaa. Kun te olette samalla kartalla, niin sitten sinä juttelet kahden kesken äidillesi. Varmasti se on nyt vaikeampaa kuin jos olisit ollut vaimosi rinnalla jo alun perin. 

Minulla on hyvä suhde kumpaankin. Mutta molempia ilmeisesti nyppii juuri se ja minun toivotaan eri tahoilla ohittavan sen toisen sanomiset käytännössä kokonaan. Sen takia kummankaan kuunteleminen erikseen tai kahdenkeskinen keskustelu ei mitään hyödytäkään. Tuntuu vain hölmöltä, että ainoa keino saada toinen tyytyväiseksi on astua sen toisen varpaille niin että tuntuu.

Itse olen sitä mieltä, että molempien toimissa ja asenteessa on vikaa. Siksikin pelkästään vaimon puolelle asettuminen tuntuu sekin huonolta ratkaisulta.

Ap

Olet tainnut ottaa vaimoksi äitisi kaltaisen henkilön ja nyt ihmettelet, kun nämä hieman hankalat persoonat eivät tule toimeen keskenään.

Mutta et ole ainoa, moni ottaa puolisoksi henkilön joka muistuttaa jossain määrin hänen äitiään tai isäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa. Miten näennäistä ihmisten erilaisuus tai samankaltaisuus yleensä onkaan. Mutta molemmilla on vakaa käsitys oman näkemyksensä oikeellisuudesta ja omasta vilpittömästä asenteestaan, yhtä lailla kuin se toinen on kiero ja empatiaköyhä. Eli ehkä heitä yhdistää tietynlainen itsetuntemuksen puute.

Ap

Mutta miten sinä mietit äitisi käsityksiä aikuinen ihminen. Sinun tulee vaimosi kanssa päättää kaikista perheen asioista! Eihän ne äidillesi kuulu mitenkään. Vika on todellisuudessa sinussa. Olet luonut merkillisen asetelmasi itse. Katkaise tosiaan napanuora. 

Niin me päätämmekin. Ei tässä siitä ole lähtökohtaisesti kyse. Mutta on yllättävän paljon asioita, joista he tavallaan joutuvatkin olemaan yhteydessä toisiinsa: tapaaamiset, juhlat, lasten kuulumiset, joutilaat huonekalut,  neuvot eri suuntiin, yhteiset tuttavat, kesämökki, asumiset jne. Jos hetken onkin yhteydenpidossa taukoa, sitten jompikumpi keksii taas syyn pitää yhteyttä ja pian riita on valmis. En minä heidän yhteydenpitoaan kieltääkään voi ja vaikka se loppuisikin, silti saisin kuulla molemmilta purkauksia heti kun itse välitän uutisia, mitä yhtäällä tai toisaalla on tehty.

Ap

Vaimosi ja äitisi taitavat kyllä olla aika tampioita jos tuollaisista jonnin joitavista asioista jaksavat alkaa riidellä.

Anopin selityksenä lienee jo tässä vaiheessa ikä, mutta mikä on vaimosi selitys? Hänen tulisi keksiä itselleen vaikka jokin harrastus, sillä vaikuttaa, että hänellä on liian tylsä elämä, kun ainoa säpinä siinä on riidellä typeristä asioista anopin kanssa.
 

Kyllä se on ap, joka on tampio, joka on laittanut vaimonsa hoitamaan ihan kaiken, myös paskan äitinsä. 

Vierailija kirjoitti:

28 vuoden kokemuksella sanoisin, että eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisille periaatteille parisuhde on rakennettu. Meillä on periaatteena se, että pidämme toistemme puolia aina ja kaikkialla, olemme toistemme tuki ja turva ja parhaat ystävät. Näitä periaatteita on koeteltu suhteemme alkuaikoina myös suhteessa vanhempiimme.

 

Olimme molemmat alle 20-vuotiaita ja asuimme lapsuudenkodeissamme, kun ryhdyimme seurustelemaan. Minun isäni erehtyi kuvittelemaan, että saa miehestäni ilmaisen rengin maatilallemme. Kun mieheni muutaman kerran erehtyi hyväsydämisyyttään auttamaan, syntyi isälleni oletus että auttamisen pitäisi olla säännöllistä. Tilanteeseen liittyi veljeni, joka alkoi kylillä puhua ikävään sävyyn miehestäni, joka on vetelä laiskiainen. Kerroin perheelleni, että tämä peli loppuu tähän tai tulee seurauksia. Ei loppunut, joten tuli seuraus. Katkaisin välit isään ja veljeen. 

 

Toisinkin päin asiaa testattiin. Mieheni sisko oli kovin mustasukkainen minusta seurustelumme alkuaikoina. Ja puhui minusta ikävään sävyyn anopilleni, joka lähti näihin juttuihin mukaan. Mieheni puhutti siskonsa ja äitinsä ja sanoi, että tämän on loputtava. Sisko yritti, että miehen pitää valita puolensa ja mies totesi että sopii mainiosti, sillä hän on puolellani nyt ja ikuisesti. Sisko ei pitänyt yhteyttä kolmeen vuoteen, mutta sitten pyysi anteeksi ja nyt välit ovat kohteliaan etäiset. Anoppi korjasi käytöstään heti ja pyysi anteeksi, joten meidän välit vain paranivat.

 

Nyt esikoispoikamme on jo muuttanut avovaimonsa kanssa yhteen. Äitinä ja anoppina olen todennut, että jos en osaa tai uskalla päästää irti, olen äitinä epäonnistunut ja itsekäs. Luopuminen alkaa lapsen syntymästä ja lasten kumppanit ovat mahdollisuus uuteen ihanaan ystävyyteen, jos kunnioitus ja luottamus on molemminpuolinen. Sanoisin kyllä, että ystävyys, luottamus ja kunnioitus appivanhemman ja lapsen kumppanin välillä alkaa sieltä appivanhemman puolelta.

 

Näin meillä. Mitään en kadu, enkä mitään muuttaisi. Helppo katsoa niin peiliin kuin kumppaninsa ja lapsensa silmiin, kun elää periaatteidensa mukaan.

Ei muuten ala.

 Kunnioitus alkaa miniän tai vävyn kunnioittavasta käytöksestä appea tai anoppia kohtaan. Tämä kuuluu ihan hyvän käytöksen perusteisiin. Näin yleensä hankitaan myös appivanhempien kunnioitus. 

Luonnevikaiset  ja käytöstavattomat ovat sitten erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 vuoden kokemuksella sanoisin, että eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisille periaatteille parisuhde on rakennettu. Meillä on periaatteena se, että pidämme toistemme puolia aina ja kaikkialla, olemme toistemme tuki ja turva ja parhaat ystävät. Näitä periaatteita on koeteltu suhteemme alkuaikoina myös suhteessa vanhempiimme.

 

Olimme molemmat alle 20-vuotiaita ja asuimme lapsuudenkodeissamme, kun ryhdyimme seurustelemaan. Minun isäni erehtyi kuvittelemaan, että saa miehestäni ilmaisen rengin maatilallemme. Kun mieheni muutaman kerran erehtyi hyväsydämisyyttään auttamaan, syntyi isälleni oletus että auttamisen pitäisi olla säännöllistä. Tilanteeseen liittyi veljeni, joka alkoi kylillä puhua ikävään sävyyn miehestäni, joka on vetelä laiskiainen. Kerroin perheelleni, että tämä peli loppuu tähän tai tulee seurauksia. Ei loppunut, joten tuli seuraus. Katkaisin välit isään ja veljeen. 

 

Toisinkin päin asiaa testattiin. Mieheni sisko oli kovin mustasukkainen minusta seurustelumme alkuaikoina. Ja puhui minusta ikävään sävyyn anopilleni, joka lähti näihin juttuihin mukaan. Mieheni puhutti siskonsa ja äitinsä ja sanoi, että tämän on loputtava. Sisko yritti, että miehen pitää valita puolensa ja mies totesi että sopii mainiosti, sillä hän on puolellani nyt ja ikuisesti. Sisko ei pitänyt yhteyttä kolmeen vuoteen, mutta sitten pyysi anteeksi ja nyt välit ovat kohteliaan etäiset. Anoppi korjasi käytöstään heti ja pyysi anteeksi, joten meidän välit vain paranivat.

 

Nyt esikoispoikamme on jo muuttanut avovaimonsa kanssa yhteen. Äitinä ja anoppina olen todennut, että jos en osaa tai uskalla päästää irti, olen äitinä epäonnistunut ja itsekäs. Luopuminen alkaa lapsen syntymästä ja lasten kumppanit ovat mahdollisuus uuteen ihanaan ystävyyteen, jos kunnioitus ja luottamus on molemminpuolinen. Sanoisin kyllä, että ystävyys, luottamus ja kunnioitus appivanhemman ja lapsen kumppanin välillä alkaa sieltä appivanhemman puolelta.

 

Näin meillä. Mitään en kadu, enkä mitään muuttaisi. Helppo katsoa niin peiliin kuin kumppaninsa ja lapsensa silmiin, kun elää periaatteidensa mukaan.

Ei muuten ala.

 Kunnioitus alkaa miniän tai vävyn kunnioittavasta käytöksestä appea tai anoppia kohtaan. Tämä kuuluu ihan hyvän käytöksen perusteisiin. Näin yleensä hankitaan myös appivanhempien kunnioitus. 

Luonnevikaiset  ja käytöstavattomat ovat sitten erikseen.

Miniä ja vävy eivät nykymaailmassa ole mitään alempiarvoisia, joita voi kyykyttää. Heidät pitää pystyä kohtaamaan kunnioittaen ja tasa-arvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä AP asiaa puhuu. Oma liittoni sujui ilman konflikteja mutta molemmilla veljilläni on ollut "haastavat" vaimot. Sivullisena aisti sen jäykän ja tulenaran ilmapiirin naisten välillä kun oli yhteisiä tapaamisia. Velipojat jotenkin tasotteli koko ajan sitä naisten vuorovaikutusta -vaikeaa kuvailla,mut ymmärrän mitä AP ajaa takaa.  

Kiitos tuesta. Ja samoin osalle naispuolisista kommentoijista. Ja totta kai kritiikistäkin. Varmaan omasta toiminnastakin löytyy petrattavaa, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä äärettömän turhauttavalta setviä kahden muun aikuisen välisiä riitoja. Siitäkin huolimatta, että loppuviimeksi lienen varmaan osaksi se kohde, mistä riidellään,

Sinä olet molempien rakkauden kohde. Molemmat ovat epävarmoja rakkaudestasi. Oletko useinkin sanoilla kertonut äidillekin tunteistasi? Oletteko puhuva perhe kokonaisuutena? Missä on isän rooli tässä kuviossa? 
Vanhempana ihmisenä hieman kauhistelen, jos vaimosi vaatii sinulta vielä enemmän huomiota kuin tuntuu saavan.  Ilman äitiäsi ei tämä vaativa vaimokaan olisi päässyt tähän peliin. Mitä jos joskus sanot vaimolle, että sinusta tuntuu ikävälle ranking- listan teko teko jatkuvasti.

Mitä kuvottavaa juuri luin? Äidille tunteita tunnustamaan, hyi helvata! Millainen äiti miettii tuollaisia? 

Äiti, jonka poika on nainut naispaholaisen saattaapa tällaisia miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 vuoden kokemuksella sanoisin, että eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisille periaatteille parisuhde on rakennettu. Meillä on periaatteena se, että pidämme toistemme puolia aina ja kaikkialla, olemme toistemme tuki ja turva ja parhaat ystävät. Näitä periaatteita on koeteltu suhteemme alkuaikoina myös suhteessa vanhempiimme.

 

Olimme molemmat alle 20-vuotiaita ja asuimme lapsuudenkodeissamme, kun ryhdyimme seurustelemaan. Minun isäni erehtyi kuvittelemaan, että saa miehestäni ilmaisen rengin maatilallemme. Kun mieheni muutaman kerran erehtyi hyväsydämisyyttään auttamaan, syntyi isälleni oletus että auttamisen pitäisi olla säännöllistä. Tilanteeseen liittyi veljeni, joka alkoi kylillä puhua ikävään sävyyn miehestäni, joka on vetelä laiskiainen. Kerroin perheelleni, että tämä peli loppuu tähän tai tulee seurauksia. Ei loppunut, joten tuli seuraus. Katkaisin välit isään ja veljeen. 

 

Toisinkin päin asiaa testattiin. Mieheni sisko oli kovin mustasukkainen minusta seurustelumme alkuaikoina. Ja puhui minusta ikävään sävyyn anopilleni, joka lähti näihin juttuihin mukaan. Mieheni puhutti siskonsa ja äitinsä ja sanoi, että tämän on loputtava. Sisko yritti, että miehen pitää valita puolensa ja mies totesi että sopii mainiosti, sillä hän on puolellani nyt ja ikuisesti. Sisko ei pitänyt yhteyttä kolmeen vuoteen, mutta sitten pyysi anteeksi ja nyt välit ovat kohteliaan etäiset. Anoppi korjasi käytöstään heti ja pyysi anteeksi, joten meidän välit vain paranivat.

 

Nyt esikoispoikamme on jo muuttanut avovaimonsa kanssa yhteen. Äitinä ja anoppina olen todennut, että jos en osaa tai uskalla päästää irti, olen äitinä epäonnistunut ja itsekäs. Luopuminen alkaa lapsen syntymästä ja lasten kumppanit ovat mahdollisuus uuteen ihanaan ystävyyteen, jos kunnioitus ja luottamus on molemminpuolinen. Sanoisin kyllä, että ystävyys, luottamus ja kunnioitus appivanhemman ja lapsen kumppanin välillä alkaa sieltä appivanhemman puolelta.

 

Näin meillä. Mitään en kadu, enkä mitään muuttaisi. Helppo katsoa niin peiliin kuin kumppaninsa ja lapsensa silmiin, kun elää periaatteidensa mukaan.

Ei muuten ala.

 Kunnioitus alkaa miniän tai vävyn kunnioittavasta käytöksestä appea tai anoppia kohtaan. Tämä kuuluu ihan hyvän käytöksen perusteisiin. Näin yleensä hankitaan myös appivanhempien kunnioitus. 

Luonnevikaiset  ja käytöstavattomat ovat sitten erikseen.

Oma äitini haukkui poikaystäväni suunnilleen maanrakoon heti ensimmäisellä tapaamisella. Mitään muuta siinä ei ollut kuin se, että hänellä oli valmiit suunnitelmat minun tulevaisuuden varalle ja hän uskoi, että ne menee pieleen. Olin aina ollut äidin käskyläinen, en osannut ajatella itse ja olihan se hänelle kauheaa, kun minulta alkoi löytyä oma tahto.

Kyllä se nainen jonka Norman Bates suihkuun tappoi oli ihan tavallinen nuori nainen. Norman Bates ja äitinsä sitten eivät ihan normaaleja olleet.

Vierailija kirjoitti:

Annan ennustuksen. Ap:n lapsekas munattomuus alkaa kuvottamaan vaimoa. Hän ottaa eron ap:sta. Äiti odottaa avosylin, että pääsee lohduttamaan pikkupoikaansa. "Näetkös nyt, miten kauhea nainen se oli, ei hätää äiti hoitaa kaiken, mennään me mökille kaikessa rauhassa ja pidetään mukavat juhlat keskenämme ilman kurjia naisia."

Tällöin lopputulos onnonnellinen, mikäli vaimo oli alunperinkin se ongelmien lähde. Sääliksi vaan käy silloin jo valmiiksi heidän lastensa tulevia puolisoita. ;)

Ongelma ratkeaa sillä, että ap hoitaa itse yhteydet äitiinsä. En minä soittele anopille lasten synttäreistä tai huonekaluista. Mieheni hoitaa äitinsä suuntaan nämä asiat. Tapaan anoppia muutaman kerran vuodessa, jouluna ja juhlien yhteydessä. Enempää ei kiinnosta eikä tarvitse tavata. Välimme ovat kohteliaat ja riittävän sujuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ratkeaa sillä, että ap hoitaa itse yhteydet äitiinsä. En minä soittele anopille lasten synttäreistä tai huonekaluista. Mieheni hoitaa äitinsä suuntaan nämä asiat. Tapaan anoppia muutaman kerran vuodessa, jouluna ja juhlien yhteydessä. Enempää ei kiinnosta eikä tarvitse tavata. Välimme ovat kohteliaat ja riittävän sujuvat. 

Juurikin näin. 

Ongelma on, miten saat perinnön itselle niin ettei äiti testamenttaa sitä muualle. Selitä asia vaimolle ja yhdessä nuoleskelette äitiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minä valitsin äidin. Oli aika lapsellista puolisolla yrittää tulla siihen väliin ja viedä äidin paikka elämässäni

Miksi sitten olet naimisissa ?  Olisit jäänyt äitisi helmoihin !

Vierailija kirjoitti:

Minä valitsin äidin. Oli aika lapsellista puolisolla yrittää tulla siihen väliin ja viedä äidin paikka elämässäni

Äiti on yleensä ihan eri paikalla kuin puoliso. Ongelmia tulee, jos äiti ei tätä ymmärrä.

Kylläpä on pyyteetöntä ap:n äidin kaunis rakkaus. Ulkopuolinen voisi typerästi nimittää jopa kiristämiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä AP asiaa puhuu. Oma liittoni sujui ilman konflikteja mutta molemmilla veljilläni on ollut "haastavat" vaimot. Sivullisena aisti sen jäykän ja tulenaran ilmapiirin naisten välillä kun oli yhteisiä tapaamisia. Velipojat jotenkin tasotteli koko ajan sitä naisten vuorovaikutusta -vaikeaa kuvailla,mut ymmärrän mitä AP ajaa takaa.  

Kiitos tuesta. Ja samoin osalle naispuolisista kommentoijista. Ja totta kai kritiikistäkin. Varmaan omasta toiminnastakin löytyy petrattavaa, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä äärettömän turhauttavalta setviä kahden muun aikuisen välisiä riitoja. Siitäkin huolimatta, että loppuviimeksi lienen varmaan osaksi se kohde, mistä riidellään,

Sinä olet molempien rakkauden kohde. Molemmat ovat epävarmoja rakkaudestasi. Oletko useinkin sanoilla kertonut äidillekin tunteistasi? Oletteko puhuva perhe kokonaisuutena? Missä on isän rooli tässä kuviossa? 
Vanhempana ihmisenä hieman kauhistelen, jos vaimosi vaatii sinulta vielä enemmän huomiota kuin tuntuu saavan.  Ilman äitiäsi ei tämä vaativa vaimokaan olisi päässyt tähän peliin. Mitä jos joskus sanot vaimolle, että sinusta tuntuu ikävälle ranking- listan teko teko jatkuvasti.

Mitä kuvottavaa juuri luin? Äidille tunteita tunnustamaan, hyi helvata! Millainen äiti miettii tuollaisia? 

Äiti, jonka poika on nainut naispaholaisen saattaapa tällaisia miettiä.

Kaikki eivät kestä lastensa itsenäistymistä.

Vierailija kirjoitti:

Ne rajat pitää asettaa ja kunnioitusta ei tuosta noin vaan anneta automaattisesti muille ihmisille vaan se pitää ansaita. Ihan sama kuinka ryppyinen anoppi on kyseessä niin vanhuus ei ole mikään monopolin "vapaudu vankilasta" kortti jolla voi paeta vastuuta ja jonka ansiota saa luvan perseillä ja pomotella nuorempiaansa.

Tämä on niin wt -tekstiä. Jokainen käytöstavat omaava henkilö tietää, että vanhempien ihmisten, erityisesti puolison vanhempien, kunnioitus on lähtöasetelma, jonka voi rikkoa vai kyseisen vanhemman erityisen huono käytös. Ja sellaisessa tilanteessa kukaan fiksu ihminen ei ala riitelemään, vaan muokkaa olosuhteet sellaiseksi ettei itse joudu olemaan kyseisten hankalien ihmisten kanssa pahemmin tekemisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole koskaan puolellani. Harmi kun sain nähdä ja tajuta tän liian myöhään, lapset jo tehty. Nyt ei ole ulospääsyä. Anoppi yrittää tunkea perheeseemme päsmäröimään lasten asiat ja mies vain myötäilee häntä ja raivoaa minulle. Erokaan ei tilanteessa auta. Sitä mummeli varmaan itseasiassa toivoo, jotta pääsisi oikein kunnolla vaikuttamaan lapsiin. Prkl, että ärsyttää. 

En välttämättä usko. Miksi anoppi toimisi noin? Vai onko kyse siitä, että anoppi toivoo lasten käyvän soittotunneilla (hyvä asia) tai isosedän synttäreillä (myöskin hyvä asia) tai syövän tiistaisin omenan (mitä väliä?). Jos ehdottomasti haluaa heistä diplomi-insinöörejä tai lammasfarmareita niin sitten voi selittää että lapset itse päättävät mitä haluavat.

Kukas määrää anopin harrastukset, syömiset ja juhliin osallistumiset? Miniä?