Miksi Temusta tilattuja tuotteita kutsutaan krääsäksi? Samoja tuotteita myydään Suomessa ja muissakin Euroopan maissa
Temu-krääsää? Mitä se tarkoittaa ja miksi sitä kutsutaan krääsäksi? Samat tuotteet on myynnissä euroopassa moninkertaisella hinnalla.
Kommentit (393)
En kyllä silti millään jaksa uskoa, että kukaan tarpeeseensa tilaa 40 Temu-pakettia vuodessa, sehän on melkein lähetys per viikko!
HS:n pääkirjoituksen mukaan "Kun Suomeen tuli EU:n ulkopuolelta vuonna 2022 noin 850 000 tavaraerää, vuonna 2024 niitä tuli 28,2 miljoonaa ja viime vuonna jo 40,5 miljoonaa. Luvuissa ovat mukana vain EU:n ulkopuolelta etämyydyt, arvoltaan alle 150 euron tavaraerät."
Tuo on aivan järkyttävä kasvu, ja tasan ei ole muu ostaminen vähentynyt samaa tahtia. Harmittaa, kun en enää löydä sitä juttua, missä oli hyvät grafiikat siitä, millaista tavaraa sieltä Temusta tulee. En muista ihan tarkasti, mutta sellainen mielikuva on, että esim. lippalakkeja oli yhtenä vuonna tullut ainakin muutamia jokaiselle suomalaiselle. Siis ne luvut oli ihan jäätäviä, ei niitä meinannut oikein ymmärtää eikä uskoa. Ja todennäköisesti sellaista, että on löydetty joku must-have hauska lippis, mutta niitä on pitänyt tilata se vähintään sata kerralla, ja sit on tilattu se sata, että saadaan yksi lippis, kun kerran halvalla saa.
Temu porukka on sellasta väkeä, joka ostaa tiktok tekoälymainoksen perusteella, jonku toooosi jännän laitteen ja sitten, kun saa sen jonku toimimattoman romun, niin menee prismaan ja kuvittelee saavansa siitä rahat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kieltämättä vähän kaksinaismoralismia, että yritykset saavat hankkia tuotteensa ja palvelunsa sieltä mistä halvimmalla saavat. Kilpailutus on itse asiassa yrityksen etu. Siksi se tuotanto on nykyään Kiinassa, Vietnamissa ja Bangladeshisa, ja Suomeen roudataan mm. teknologia-alalle intialaisia työntekijöitä. Raha ratkaisee.
Kuluttaja sen sijaan ei saa kilpailuttaa tuotteita ja palveluita oma taloudellinen etu edellä, vaan siihen puututaan EU-tason lainsäädännöllä. Lobbareina tässä yritykset, jos käytte katsomassa, ketkä ovat ajaneet nyt ihan yllättäen Temurajoituksia, kun tähän mennessä mitkään muut kaupat (Ebay, Alibaba, Amazon jne.) eivät ole olleet ongelma.
Amazonkin on niin tunnettu työntekijöidensä järkyttävästä riistämisestä, että sieltä tilaaminen ei ole eettisesti yhtään sen parempaa.
Tästä tuli mieleen lapsityövoima ja ylipäätään riistotyövoima. Ihannehan olisi, että jokainen saisi työstään asianmukaisen palkan, mutta se ei ole tällä hetkellä todellisuutta, eikä varmaan tule olemaankaan, jos kysytään kapitalisteilta. Meillä on aina ollut mahdollisuus muuttaa nimenomaan talousasioita ja ansaintataloutta, koska ne eivät ole luonnonlakeja. Ihminen on keksinyt ne. Ihminen voi keksiä myös jotain muuta. Toivottavasti keksiikin pian.
No, pointti oli se, että joskus luin ihmisjärjestön kommentin, että kun lapsityövoima pusketaan pois tehtailta, lasten on silti edelleen pakko saada jostain perheelle rahaa. Mitä jää vaihtoehdoiksi? Vanhemmat myyvät lapsensa ihmiskaupparingeille tai lapset joutuvat prostituution tielle tienaamaan. Sama koskee myös aikuisia; halva tehdastyö lopettaa, vaihtoehdoiksi jäävät usein prostituutio tai rikollinen bisnes, kuten huumekauppa ja rikollisjengit.
Tämän kyseisen ihmisjärjestön mukaan joissakin tapauksissa oli parempi, että lapsilla eli se paskasti maksava tehdastyö, koska vaihtoehtona oli prostituutio. Tämä on ihan oikea ongelma, johon nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä on vain paska ja vielä paskempi vaihtoehto. Päätöksiä pitäisi suitsia valtioiden tahoilta lakimuutoksilla, mutta se ei ole yleensä poliittisesti kannattavaa - siis niille poliitikoille itselleen.En tiedä, mikä on ihmisjärjestö, mutta vakavasti otettavat järjestöt eivät varmastikaan esitä lapsityövoimaa pelastuksena prostituutiolta. Päinvastoin jos tuolle tielle lähdetään, niin lapsi, joka ei ole saanut koulutusta, vaan joka on tyrkätty tehtaaseen, joutuu prostituoiduksi selvästi helpommin kuin lapsi, joka on saanut koulutusta, siinä vaiheessa kun se tehdas päättää nostaa kytkintä halvemman työvoiman maahan. Argumentti on siis samaa luokkaa kuin että lapsen pitäisi antaa polttaa tupakkaa, jottei ala polttaa jotain pahempaa.
Avainasioita ovat koulutus, työvoiman järjestäytyminen ja lait, jotka kieltävät sekä lapsityön että lapsiprostituution.
Totta, että tyttöjen koulutus on avainasemassa. Silti tällä hetkellä on ihan fakta, että kaikkia tyttöjä ei voida kouluttaa. Ongelmia ovat asuinalue, kulttuuri, vanhemmat, elannon tienaaminen koulun sijaan koska muuten lapsuuden perhe on taloudellisesti vainaa, teiniraskaudet, kuukautiset, mahdolliset terveyshaasteet jne.
Toivottavasti pääsemme maailmaan, jossa kaikki saavat mahdollisuuden kouluun. Sitä ennen on tilanteita, joissa lapsen vaihtoehto ovat joko paska tehdastyö tai ihmiskaupan uhri ilman pakotietä muualle (ja avioliiton jälkeen sama jatkuu, koska ei ole koulutusta, asuinalueella ei ole mahdollisuuksia, ei ole varaa ja on omia lapsia ja annat vanhemmat hoidettavana).
Vierailija kirjoitti:
En kyllä silti millään jaksa uskoa, että kukaan tarpeeseensa tilaa 40 Temu-pakettia vuodessa, sehän on melkein lähetys per viikko!
HS:n pääkirjoituksen mukaan "Kun Suomeen tuli EU:n ulkopuolelta vuonna 2022 noin 850 000 tavaraerää, vuonna 2024 niitä tuli 28,2 miljoonaa ja viime vuonna jo 40,5 miljoonaa. Luvuissa ovat mukana vain EU:n ulkopuolelta etämyydyt, arvoltaan alle 150 euron tavaraerät."
Tuo on aivan järkyttävä kasvu, ja tasan ei ole muu ostaminen vähentynyt samaa tahtia. Harmittaa, kun en enää löydä sitä juttua, missä oli hyvät grafiikat siitä, millaista tavaraa sieltä Temusta tulee. En muista ihan tarkasti, mutta sellainen mielikuva on, että esim. lippalakkeja oli yhtenä vuonna tullut ainakin muutamia jokaiselle suomalaiselle. Siis ne luvut oli ihan jäätäviä, ei niitä meinannut oikein ymmärtää eikä uskoa. Ja todennäköisesti sellaista, että on löydetty joku must-have hauska lippis, mutta niitä on pitänyt tilata se vähintään sata kerralla, ja sit on tilattu se sata, että saadaan yksi lippis, kun kerran halvalla saa.
No Suomessa jonotetaan ilmaisia ämpäreitäkin, niin osa ihmisistä kyllä ostaa itsensä kipeäksi, kun halvalla saa. Osa ostaa, koska sai kalliilla ja on niin hienoa omistaa hirveästi kalliita tuotteita. Esim. edesmennyt mummoni harrasti tätä. Kellojakin oli 10, käyttämättömiä talvitakkeja 20, laukkuja, kenkiä, astioita, verhoja... Eikä mitään Tiimari-tasoa.
Pitäisin itse ongelmana sitä, että koronasta lähtien hinnat ja palveluiden maksut ovat karanneet käsistä ja jatkavat matkaansa ylemmäs samalla, kun suomalaisten ostovoima pysyy samana tai heikkenee. Silloin ostetaan sieltä, mistä halvimmalla saa, ja osa ostelee varmaan myös ilokseen, koska ei ole varaa muuhun.
Pitäisi vakavasti pohtia, että miksi ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla. Ostokäyttäytyminen on oman psykologian osansa, johon on omat psykologiset motivaattorit. Ja kyllä, ämpärikansan keskuudessa varmasti osalla syy on ihan vaan, että ostin kun oli halpaa.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä silti millään jaksa uskoa, että kukaan tarpeeseensa tilaa 40 Temu-pakettia vuodessa, sehän on melkein lähetys per viikko!
HS:n pääkirjoituksen mukaan "Kun Suomeen tuli EU:n ulkopuolelta vuonna 2022 noin 850 000 tavaraerää, vuonna 2024 niitä tuli 28,2 miljoonaa ja viime vuonna jo 40,5 miljoonaa. Luvuissa ovat mukana vain EU:n ulkopuolelta etämyydyt, arvoltaan alle 150 euron tavaraerät."
Tuo on aivan järkyttävä kasvu, ja tasan ei ole muu ostaminen vähentynyt samaa tahtia. Harmittaa, kun en enää löydä sitä juttua, missä oli hyvät grafiikat siitä, millaista tavaraa sieltä Temusta tulee. En muista ihan tarkasti, mutta sellainen mielikuva on, että esim. lippalakkeja oli yhtenä vuonna tullut ainakin muutamia jokaiselle suomalaiselle. Siis ne luvut oli ihan jäätäviä, ei niitä meinannut oikein ymmärtää eikä uskoa. Ja todennäköisesti sellaista, että on löydetty joku must-have hauska lippis, mutta niitä on pitänyt tilata se vähintään sata kerralla, ja sit on tilattu se sata, että saadaan yksi lippis, kun kerran halvalla saa.
Se on addiktio siinä missä mikä tahansa muukin. Ihmisillä on myös tapana kuluttaa vapaapäivänsä ostareilla ja kierrellä siellä kauppoja. Harva sieltäkään mitään ihan oikeasti tarpeellista ostaa, vaan pääasia taitaa olla se ostamisen tuoma hyvä olo
Temu on tullut kuin tilauksesta tyydyttämään näiden ihmisten ostamisen tarvetta, kun muutamalla kolikolla saat tavaraa asunnon täydeltä. Ymmärrän, jos joku on vähävarainen ja joutuu ihan oikeasti miettimään uusien sukkien ja alushousujen ostamista, kun vanhat on jo ihan puhkikulutettu, mutta kun suurin osa noista paketeista ei ole minkäänlaiseen tarpeeseen ostettuja
Ja se kuvitelma, että tavara olisi sama kuin kaupassa myytävä johtuu näiden temujen härskiydestä, tuotteita kopioidaan tuotesuojasta välittämättä suurin piirtein sinne päin ja varastetaan vielä aitojen tuotteiden myyntikuvatkin ihan härskisti
Näistä nämä sheininit ja temut ovat jääneet kiinni, mutta ilmeisesti joku silti uskoo niitä aidoiksi tuotteiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, ettei koskaan oltu NÄIN kauhuissaan Ali Babasta, Aliexpressistä tai eBaysta, mutta Temu. Tuo kaiken pahan alku ja juuri.
Itse olen tilannut eBaysta edullisia tuotteita jo 20 vuotta sitten.kaikessa kyse kontrollista ja määristä. Kun Temu tehokkaasti markkinoimalla kuluttajille kasvatti myyntiosuuksia niin yhtäkkiä hommasta alkoi tullakin huolestuttavaa. Alibabasta tilasi vähemmän ihmisiä Suomessa lukumääräisesti
Nykyään temutus on yleisnimitys noille halpakrääsäostoksille.
Vierailija kirjoitti:
Tilasin yhteen aikaan paljon vaatteita Temusta, ja nehän on melkein kaikki polyesteriä. Vaikka laittaisi suodattimeen, että etsii puuvillaa, niin sivusto joko a. Näyttää silti polyesteriä b. Näyttää puuvillavaatetta, mikä maksaa saman verran kuin Suomen kaupassa.
Halvat hinnat perustuu halpaan materiaaliin.
Noiden halpakauppojen ns villa on akryylia. EU:ssa oleva ketjumyymälä joutuu sentään kertomaan rehellisesti, mistä materiaalista sen myymä neule on tehty. Krääsäkaupalla ei ole tuotevastuuta ja se voi valehdella silmät ja suut täyteen. Monesti kauppias vain katoaa mystisesti kun maa alkaa poltella jalkojen alla.
Mikrobitti-lehden toimittajat ovat tilanneet ja avanneet paljon noiden temuloiden laitteita ja niiden sisältä on paljastunut mitä uskomattomampia virityksiä. On älypuhelinta, jonka kamera ei toimi ja on vain koristeena yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa kaikki, mitä tarvitsette Temusta. Suomalaisten kauppojen oma syy, jos eivät kykene kilpailemaan.
Yli 50 miljoonaa pakettia tilattiin viime vuonna. Järkyttävää. Sitten ihmetellään kun mikään ei kannata suomessa ja luteet sekä paperitoukat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. En ole tilannut temusta enkä tilaa.
Ylen uutisen otsikossa puhutaan yli 50 miljoonasta, mutta jutusta käy ilmi, että oikea määrä on n. 40 miljoonaa pakettia Suomeen.
"Viime vuonna Suomeen tuli lähes 55 miljoonaa alle 150 euron arvoista tavaraerää... Peräti yli 98 prosenttia näistä tuli Kiinasta....
Iso osa kasvusta selittyy sillä, että Suomen suosio pakettien kauttakulkumaana yli kolminkertaistui. Vuoden 2025 tavaraeristä 14 miljoonaa jatkoi matkaa muualle."
Jäähän tuossa aika monta pakettia per aikuinen suomalainen. Tuskinpa ne hoivakotien vanhukset kuitenkaan temuttavat eli asia on aktiivisemman kansanosan käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta laadukkaat kengät ja vaatteet eivät ole krääsää. Tai kumisaappaat.
En periaatteesta osta muualta kuin itsepalvelukirpputoreilta ja Temusta.Minulla on ihan sama. Ainoastaan pakollinen kotimaasta, kaikki muu ulkomailta. Temusta lähinnä työkaluja ja osia. Nekin asiat, mitkä ostan kotimaasta, aina käytettynä. Sitä saa mitä tilaa, vähän lisää palkan korotuksia,lakkoja, pakotteita, yms. Menkööt konkurssiin vaan
Näin kirjoittaa todella isänmaallinen! Siksi PS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiset ihmiset toki uskovat, että kun kopio näyttää kuvassa samalta, niin sisuksetkin on samat
Ja kuvittelevat, että kun tuotteen saa Tokmannilta 50 eurolla ja Temusta 5 eurolla, laatu on sama :DDD
Tulos näkyy: ääliöt polttaa talojaan Temu-roskalla, josta puuttuu ylikuumenemissuojat ja sulakkeet. Maahantuoja vastaa tuotteen aiheuttamista vahingoista, eli vakuutus ei korvaa kun Temu-paskalla talosi poltat.
Tämä on aivan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasan samaa tavaraa myyvät suomalaisissa verkkokaupoissa kuin Temussa. Jollet usko, googleta esimerkiksi jalkakauppa ja tsekkaa sieltä paljadjalkakengät. Sitten mene Temuun ja hae paljasjalkakengät. Aivan samoja kenkiä, suomikauppa vain on läntännyt hintaan 20-30 e ilmaa päälle.
Se 20-30€ ei ole ilmaa. Sillä yrittäjä maksaa yrittäjän velvoitteet ja saa vähän leipää lapsilleen eikä päädy työttömäksi. Suomelle myös verotuloja joilla ylläpidetään kouluja,sairaaloita,tiestöä jne. Pieni hinta kengistä mutta suuri merkitys Suomelle.
Mä ymmärrän pointtisi ihan hyvin, mutta maailma on muuttunut. Täytän syksyllä jo 65v ja olen nähnyt muutoksen yhteiskunnassa. Nuorena pukeuduin sellaisiin vaatteisiin, mitä kauppiaat keksivät Suomeen hankkia. En koskaan voinut ostaa sellaista vaatetta kuin olisin oikeasti halunnut vaan piti tyytyä johonkin muuhun. Johonkin, joka oli edes vähän sinnepäin. Muoti muuttui usein ja kaupoista ei sitten enää saanutkaan edes sitä vähän sinnepäin olevaa vaatetta vaan taas ihan uudet valikoimat, joista yksikään ei miellyttänyt mua. Vaihtoehtoja vaan ei ollut. Paitsi sitten, kun opettelin itse ompelemaan. Koulussa mulla oli kässänumero 6, mutta kun tarpeeksi tahtoa löytyy, niin pystyy kyllä opettelemaan. Aikoinaan tein lapsillenikin kaikki vaatteet - paitsi en kenkiä - itse. Nykyisin on kuluttajallakin vaihtoehtoja. Kuluttaja voi itsekin tilata suoraan sieltä, mistä Kaisa-kauppiaskin ne myymänsä tuotteet tilaa.
Muutama vuosi sitten en kauheasti luottanut ulkomaalaisiin verkkokauppoihin. Tarvitsin senkin ja sellaisen Googlen kuvahaulla löysinkin Hollannista. Suomalaisessa verrkkokaupassa oli myynnissä ihan samanlainen, joten päätin tilata sieltä. Maksoi 50€ enemmän ja toimituskulut vielä siihen päälle. Kun paketti tuli, se oli sen hollantilaisen firman alkuperäisessä pakkauksessa. Suomalainen firma ei ollut vaivautunut edes laittamaan sitä oman firmansa pakkaukseen. Maksoin noin 80 € siitä, että joku muu - eli se suomalainen firma - tilasin sen senkin mulle Hollannista. Myöhemmin halusin sitä samaa sarjaa tv-tason, mutta sillä kertaa tilasin itse suoraan Hollannista. Edullisemmin ja ilman toimituskuluja. Tilaamiseen mulla meni aikaa ehkä minuutti.
Ikävä tosiasia on, että nykypäivänä yrittäjän ei oikeasti kannata kaupata jotain sellaista, minkä asiakas saa hommattua ihan itsekin. Ja vieläpä edullisemmin.Eli sinua ei enää kiinnosta jälkipolven hyvinvointi. Nostat eläkettä ja naurat jollekin työttömille
Vasta kuukauden päästä alan saamaan eläkettä. Mutta et ymmärtänyt pointtiani. Jos nuoremmat kuvittelee, että päälle kuuskymppiset eivät osaa käyttää tietokonetta ja Googlea ja tilata itse jostain ulkomailta, niin se on sille nuorelle aika huono bisnesidea. Siis se, että maksua vastaan tilaisi sen päälle kuuskymppisen puolesta. Kun lähtee perustamaan yritystä, pitää olla selkeä kohderyhmä ja sen mukaisesti myös miettiä, mitä myy. Ei siis sellaista, mitä kohderyhmään kuuluva asiakas osaa tilata ihan itsekin jostain päin maailmaa. Olipa se asiakas sitten nuori tai vanha.
Kaikki eivät ole krääsää. Jotkut pienet koriste tms esineet voi maksaa esim 50e. Ne ovat kyllä olleet laadukkaita. Ei paremmat tuotteet sielläkään ilmaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kieltämättä vähän kaksinaismoralismia, että yritykset saavat hankkia tuotteensa ja palvelunsa sieltä mistä halvimmalla saavat. Kilpailutus on itse asiassa yrityksen etu. Siksi se tuotanto on nykyään Kiinassa, Vietnamissa ja Bangladeshisa, ja Suomeen roudataan mm. teknologia-alalle intialaisia työntekijöitä. Raha ratkaisee.
Kuluttaja sen sijaan ei saa kilpailuttaa tuotteita ja palveluita oma taloudellinen etu edellä, vaan siihen puututaan EU-tason lainsäädännöllä. Lobbareina tässä yritykset, jos käytte katsomassa, ketkä ovat ajaneet nyt ihan yllättäen Temurajoituksia, kun tähän mennessä mitkään muut kaupat (Ebay, Alibaba, Amazon jne.) eivät ole olleet ongelma.
Amazonkin on niin tunnettu työntekijöidensä järkyttävästä riistämisestä, että sieltä tilaaminen ei ole eettisesti yhtään sen parempaa.
Tästä tuli mieleen lapsityövoima ja ylipäätään riistotyövoima. Ihannehan olisi, että jokainen saisi työstään asianmukaisen palkan, mutta se ei ole tällä hetkellä todellisuutta, eikä varmaan tule olemaankaan, jos kysytään kapitalisteilta. Meillä on aina ollut mahdollisuus muuttaa nimenomaan talousasioita ja ansaintataloutta, koska ne eivät ole luonnonlakeja. Ihminen on keksinyt ne. Ihminen voi keksiä myös jotain muuta. Toivottavasti keksiikin pian.
No, pointti oli se, että joskus luin ihmisjärjestön kommentin, että kun lapsityövoima pusketaan pois tehtailta, lasten on silti edelleen pakko saada jostain perheelle rahaa. Mitä jää vaihtoehdoiksi? Vanhemmat myyvät lapsensa ihmiskaupparingeille tai lapset joutuvat prostituution tielle tienaamaan. Sama koskee myös aikuisia; halva tehdastyö lopettaa, vaihtoehdoiksi jäävät usein prostituutio tai rikollinen bisnes, kuten huumekauppa ja rikollisjengit.
Tämän kyseisen ihmisjärjestön mukaan joissakin tapauksissa oli parempi, että lapsilla eli se paskasti maksava tehdastyö, koska vaihtoehtona oli prostituutio. Tämä on ihan oikea ongelma, johon nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä on vain paska ja vielä paskempi vaihtoehto. Päätöksiä pitäisi suitsia valtioiden tahoilta lakimuutoksilla, mutta se ei ole yleensä poliittisesti kannattavaa - siis niille poliitikoille itselleen.En tiedä, mikä on ihmisjärjestö, mutta vakavasti otettavat järjestöt eivät varmastikaan esitä lapsityövoimaa pelastuksena prostituutiolta. Päinvastoin jos tuolle tielle lähdetään, niin lapsi, joka ei ole saanut koulutusta, vaan joka on tyrkätty tehtaaseen, joutuu prostituoiduksi selvästi helpommin kuin lapsi, joka on saanut koulutusta, siinä vaiheessa kun se tehdas päättää nostaa kytkintä halvemman työvoiman maahan. Argumentti on siis samaa luokkaa kuin että lapsen pitäisi antaa polttaa tupakkaa, jottei ala polttaa jotain pahempaa.
Avainasioita ovat koulutus, työvoiman järjestäytyminen ja lait, jotka kieltävät sekä lapsityön että lapsiprostituution.
Totta, että tyttöjen koulutus on avainasemassa. Silti tällä hetkellä on ihan fakta, että kaikkia tyttöjä ei voida kouluttaa. Ongelmia ovat asuinalue, kulttuuri, vanhemmat, elannon tienaaminen koulun sijaan koska muuten lapsuuden perhe on taloudellisesti vainaa, teiniraskaudet, kuukautiset, mahdolliset terveyshaasteet jne.
Toivottavasti pääsemme maailmaan, jossa kaikki saavat mahdollisuuden kouluun. Sitä ennen on tilanteita, joissa lapsen vaihtoehto ovat joko paska tehdastyö tai ihmiskaupan uhri ilman pakotietä muualle (ja avioliiton jälkeen sama jatkuu, koska ei ole koulutusta, asuinalueella ei ole mahdollisuuksia, ei ole varaa ja on omia lapsia ja annat vanhemmat hoidettavana).
Edelleenkään se paskalla palkalla tehty lapsityö ja prostituutio eivät ole vaihtoehtoja toisilleen, vaikka joku halpiskrääsää ostava haluaisi itselleen niin vakuuttaa.
Kun se tyttölapsi menee työhön tehtaaseen, hän yleensä muuttaa kotiyhteisöstä suurempaan kaupunkiin. Mitäpä luulet, kummassa hän on alttiimpi seksuaaliselle hyväksikäytölle, kotona suvun ympäröimänä vai yksin kaupungissa?
Vierailija kirjoitti:
Ja se kuvitelma, että tavara olisi sama kuin kaupassa myytävä johtuu näiden temujen härskiydestä, tuotteita kopioidaan tuotesuojasta välittämättä suurin piirtein sinne päin ja varastetaan vielä aitojen tuotteiden myyntikuvatkin ihan härskisti
Näistä nämä sheininit ja temut ovat jääneet kiinni, mutta ilmeisesti joku silti uskoo niitä aidoiksi tuotteiksi
Se on kyllä myös hyvin jännää, miten suomimammat tälläkin palstalla käräyttelevät torissa mummeleita, jotka myyvät Marimekon kankaasta tehtyjä pussukoita, mutta samaan aikaan ei boikotoida Temua, joka varastaa pienyrittäjän valokuvatkin.
Totta kai paljolti on kysymys eri ihmisistä, mutta jos yhtään olet kiinnostunut tekijänoikeusasioista, pistät Temun boikottiin ensimmäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole krääsää. Jotkut pienet koriste tms esineet voi maksaa esim 50e. Ne ovat kyllä olleet laadukkaita. Ei paremmat tuotteet sielläkään ilmaisia ole.
Niin, näitä 50 euron pieniä koriste-esineitä ne 40 miljoonaa Temu-pakettia varmasti sisälsikin... eiku.
Uistimet on tosi halpoja ja toimivat hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krääsä on krääsää, ostaa sen temusta tai sittarista. temusta ostettu krääsä on temukrääsää.
Voi kun pääsisin teille arvottamaan sisustuksesi ja käyttötavaroittesi krääsättömyyden. On varmaan kaikki tilaustyönä, mittojen mukaan tehtyä Haute Designia.
Aika pitkälle joo. Yhtään temua et löydä.
Krääsää ne ovat myytiin niitä missä tahansa. Ei kukaan tolkun ihminen, jolla on edes vähän taloudessa joustovaraa sellaista kamaa hanki.
Temusta tilattu tavaramäärä ei välttämättä ole niin suuri kuin ihmiset kuvittelevat. 40 miljoonaa pakettia vuodessa ei ole valtava määrä. Suurin osa on ilmeisesti pieniä paketteja eli ehkä 1-5 tuotetta/paketti.
Tässä vähän matematiikkaa:
- Jos miljoona ihmistä tilaa yhteensä 40 miljoonaa pakettia, niin yksi ihminen tilaa 40 pakettia vuodessa eli 40-200 tuotetta vuodessa.
- Jos kaksi miljoona ihmistä tilaa yhteensä 40 miljoonaa pakettia, niin yksi ihminen tilaa 20 pakettia vuodessa eli 20-100 tuotetta vuodessa.
Numeroita voi verrata vaikkapa ruokakauppaostoksiin. Kahteen muovikassiin mahtuu n. 20-35 tuotetta. Jos käy ruokakaupassa 6 kertaa kuukaudessa, niin se tekee n. 120-210 tuotetta kuukaudessa eli n. 1500-2500 tuotetta vuodessa.
Eli pelkästään ruokakauppaostoksia tehdään vähintään 10-20 kertaa enemmän kuin Temu-ostoksia. Ja lisäksi ihmiset ostavat Suomesta paljon muutakin. Temu-kauppa on vain pieni osa kokonaiskulutuksesta.