Ikäiseni viisikymppiset naiset, jotka eivät pidä huolta kunnostaan.
Olen 53v. Noin 7 vuotta sitten havahduin siihen, että lihaskunto ei pysy enää "itsestään" yllä. Alkoi olla nivelkipua, ylipainoa, hartiat jumissa, selkä kipeä jne. Pelsätyin, että jos alle viisikymppisenä olen huonossa kunnossa, niin miten paha tilanne on 70 vuotiaana ja siitä ereenpäin.
Aloitin salilla käymisen, aluksi PT:n ohjauksessa ja sitten itsenäisesti ohjelmaa noudattaen. Matkan varrella otin ohjelmaani mukaan kehon liikkuvuuden ylläpidon, siihen löysin netistä paljon ohjeita. Olen myös panostanut itseeni rahallisesti käymällä muutaman kerran fysioterapeutilla.
Enää ei ole hartiat jumissa eikä selkä kipeä. Nivelkivuista ei tietoakaan ja olo on jäntevä. Ylipainoa on jonkin verran, mutta se ei oikeastaan haittaa mitenkään.
Nyt olen huomannut itsessäni sen, että turhauttaa sellaiset ikäiseni ihmiset, erityisesti naiset, jotka eivät liiku, eivätkä tee mitään fyysisen hyvinvointinsa eteen. Odottavat vain, että saisivat lääkettä, joka korjaisi ongelmat. Tekosyitä heillä riittää siihen, miksi eivät voi oikeasti ottaa vastuuta itsestään. Valittavat vain kun terveydenhuolto ei auta.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oi kyllä törmännyt viisikymppisiin naisiin jotka odottaisivat jotain lääkettä joka korjaisi kaikki ongelmat. Päinvastoin, niitä lääkkeitä ja leikkauksia vältellään viimeiseen asti ja vähän kauemminkin.
Mun työkavereissa on näitä, jotka ramppaavat työterveydessä hakemassa saikkua, fysioterapiaa ja lääkkeitä eivätkä näe, että ongelmien juurisyy on liikkumattomuus, huono ryhti ja ylipaino. Ja niissäkin tapauksissa, joissa taustalla on joku oikea sairaus, niin nuo edellä mainitut ominaisuudet eivät ainakaan helpota oireita.
T. Eri
Hei Eri, mistä tiedät mistä kenenkin vaivat johtuvat?
Minkälainen terveydenhuollon pätevyys sinulla on Julkiterhikissä?
Voi mun voisikin harrastaa jotain liikuntaa. Mulla se rajoittuu uimiseen, vesijumppaan, kävelyyn ja fyysiseen maataloustyöhön. Tämän rajumpaan en pysty. Kaikesta muusta liikunnasta tulee hirveä "krapula", päätä särkee, huono olo, olen kiukkuinen ihan kaikille, jäätävä väsymys. Ei todellakaan tee mieli lähteä esim salille repimään, kun tietää mikä olo on jälkeenpäin.
Keskity vaan omaan kuntoosi ja jätä muut rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä voi olla monia. Aika moni ihminen on loppujen lopuksi vähän aloitekyvytön jossain asiassa. Liikun itse aktiivisesti. Jokin aika sitten oli kaikenlaista kolotusta ja nivelkipuja. Niihin auttoi loppujen lopuksi estrogeenihoito. Eli välillä apu tulee oikeasti purkista.
Itse liikun aktiivisesti mm. uimalla, juoksemalla, pyöräilemällä ja hiihtämällä. Tiedän, että tässä iässä pitäisi käydä salilla, mutta se on minulle todella vastenmielistä.
Salilla ei ole pakko käydä, mutta lihaskunnosta kannatta pitää huolta silti. Vaihdevuodet ja tarkemmin estrogeenin väheneminen aiheuttaa lihaskatoa, joten jollain tavalla kannattaisi tehdä lihaskuntotreeniä. Ihan vaikka sitten kotitreenillä tai piipahtamalla ulkokuntosalilla juoksulenkin yhteidessä tms.
Itsekin inhosin aina salilla käymistä aiemmin, mutta jostain syystä olen parina viime vuonna oppinut siitä tykkäämään.
-ei ap
Ja sen treenin pitäisi tässä iässä olla ihan kunnolla kuormittavaa, ei mitää pikku hipsutusta.
Kyllä, mutta toisaalta myös ajallisesti lyhyt treeni tehoaa. Eli riittävä kuormitus vaikka muutamalla liikkeellä muutaman kerran viikossa. Ihan vaikka kotioloissa.
Ethän sinäkään tehnyt mitään 9 vuotta sitten. Mikset sinä tehnyt mitään aikaisemmin tai miksi sinä päästit itsesi sellaiseen kuntoon. Sinä varmaan aiheutit silloin turhatumisentunteita. Nimenomaan sellaisille itsesi kaltaisille ihmisille jotka tekevät itsensä eteen paljon ja tuntevat sitä kautta itsensä muita paremmiksi.
Itse kun olen treffaillut 35 - 55vuotiaita naisia, niin kyllä kylmä totuus on että nästä selvästi yli puolet on jämähtäneet siihen soffa/some/sipsi/suklaa linjalle. Ja osa voi olla hoikkiakin, mutta kunto on huono, ollaan aloitekyvyttömiä ja huonosti innostutaan mistään totutuista kuvioista poikkeavasta.
M48
Jaahas, kaikki on suhteellista. Minua taas ihmetyttää ihan kauheasti, miten olet jo alle viiskymppisenä ollut sellaisessa kunnossa että kolottaa ja on hankalaa. Miten joku päästää itsensä sellaiseen kuntoon jo niin nuorena? Ja ylipainoa? En voi ymmärtää tuollaisia naisia.
Hyvähyvä. Tuosta ylemmyydentunnosta kun vielä maltat luopua, niin hyvä tulee.
Omissa vanhemmissani näen reaaliajassa, missä kunnossa on 70 v, joka on viimeiset 20 v maannut sohvalla herkuttelemassa. Kun ei kirjaimellisesti pysty nousemaan portaita yhtä kerrosta tai kävelemään 500 m. Ja ihmetellään, kun lääkärit ovat keksineet verenpainetaudin ja koko ajan huimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä voi olla monia. Aika moni ihminen on loppujen lopuksi vähän aloitekyvytön jossain asiassa. Liikun itse aktiivisesti. Jokin aika sitten oli kaikenlaista kolotusta ja nivelkipuja. Niihin auttoi loppujen lopuksi estrogeenihoito. Eli välillä apu tulee oikeasti purkista.
Itse liikun aktiivisesti mm. uimalla, juoksemalla, pyöräilemällä ja hiihtämällä. Tiedän, että tässä iässä pitäisi käydä salilla, mutta se on minulle todella vastenmielistä.
Salilla ei ole pakko käydä, mutta lihaskunnosta kannatta pitää huolta silti. Vaihdevuodet ja tarkemmin estrogeenin väheneminen aiheuttaa lihaskatoa, joten jollain tavalla kannattaisi tehdä lihaskuntotreeniä. Ihan vaikka sitten kotitreenillä tai piipahtamalla ulkokuntosalilla juoksulenkin yhteidessä tms.
Itsekin inhosin aina salilla käymistä aiemmin, mutta jostain syystä olen parina viime vuonna oppinut siitä tykkäämään.
-ei ap
Ja sen treenin pitäisi tässä iässä olla ihan kunnolla kuormittavaa, ei mitää pikku hipsutusta.
Mä en voi tehdä kovin kuormittavaa treeniä, koska palautuminen näin 5-kymppisenä alkaa olla hitaampaa kuin nuorempana. Pari päivää täytyy pitää väliä treenissä, muuten lähtee yöunet ja kroppa on ylikierroksilla. Mutta 2 treeniä viikossa ja sillä tavalla maksimipainoilla, ettei saisi kuin 1 -2 toistoa enemmän kympin sarjaan. Teen koko kropan joka kerta, treenaan kotona käsipainoilla ja kahvakuulilla. Välipäivinä lenkkeilyä ja palauttavaa joogaa, kesällä myös puutarhahommia.
Vierailija kirjoitti:
Sen olen pistänyt merkille että jo lähes kymmenen vuoden ajan ikäiseni naiset on alkaneet paksuuntua ja hidastua. Kaupassakin liikutaan kuin vetäisi ankkuria perässä. Pulla- ja alkoholiosastoa eivät kuitenkaan jätä läpikäymättä.
M56
Oot 10 v stalkkaillut samoja naisia, eikä sua ole vielä pidätetty? Oot tosi creepy.
En ole vastuussa sinun turhautumisen tunteistasi.
N54
Miten ihmeessä sä olit jo alle viiskymppisenä niin huonossa kunnossa?
Mulla vasta nyt 60 -vuotiaana on jotain alkavia oireita. Etkö siis ollut liikkunut lainkaan?
Vierailija kirjoitti:
Sen olen pistänyt merkille että jo lähes kymmenen vuoden ajan ikäiseni naiset on alkaneet paksuuntua ja hidastua. Kaupassakin liikutaan kuin vetäisi ankkuria perässä. Pulla- ja alkoholiosastoa eivät kuitenkaan jätä läpikäymättä.
M56
Se perässä raahautuva ankkuri on usein ikäisesi mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oi kyllä törmännyt viisikymppisiin naisiin jotka odottaisivat jotain lääkettä joka korjaisi kaikki ongelmat. Päinvastoin, niitä lääkkeitä ja leikkauksia vältellään viimeiseen asti ja vähän kauemminkin.
Mun työkavereissa on näitä, jotka ramppaavat työterveydessä hakemassa saikkua, fysioterapiaa ja lääkkeitä eivätkä näe, että ongelmien juurisyy on liikkumattomuus, huono ryhti ja ylipaino. Ja niissäkin tapauksissa, joissa taustalla on joku oikea sairaus, niin nuo edellä mainitut ominaisuudet eivät ainakaan helpota oireita.
T. Eri
Hei Eri, mistä tiedät mistä kenenkin vaivat johtuvat?
Minkälainen terveydenhuollon pätevyys sinulla on Julkiterhikissä?
Jos et tiennyt, niin ihmiset raportoivat hyvinkin tarkkaan sairauksistaan muille ihmisille. Ja kuten tuossa kirjoitin, niin "niissäkin tapauksissa, joissa taustalla on joku oikea sairaus, niin nuo edellä mainitut ominaisuudet eivät ainakaan helpota oireita".
Vilpittömästi toivon jotain tehokasta sairautta sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
En ole vastuussa sinun turhautumisen tunteistasi.
N54
Joku on nyt löytänyt uuden sanan: turhautuminen :D
Olet varmasti oikein erinomainen ihminen 🤗
Mielenterveys on osa terveyttä, tuo turhautuminen ei ole enää normaalia, varsinkin kun se perustuu kuvitelmaasi ja yleistykseen. Sinun iässäsi pitäisi jo tietää, että omat havainnot ei vastaa koko todellisuutta.
Arvelen, että sinulla on jotain jotakin tiettyä ihmistä vastaan. Keskity seuraavaksi enemmän omaan mielen tasapainoon, jolloin voit antaa muiden olla omia itsejään, koska et milloinkaan voi tietää millaista toisen elämä on, etkä voi heidän puolestaan päättää mikä on oikea syy tai mikä tekosyy. Ehkä olet epäluotettava, eivätkä he halua kertoa sinulle ihan kaikkea.
Tsemppiä elämään!
Vierailija kirjoitti:
En nyt mitenkään ärsyynny siitä, että moni ikäiseni kärsii fyysisistä vaivoista puhtaasti ylipainon, liikkumattomuuden ja huonon lihaskunnon vuoksi. Monella ikäiselläni vaivaa polvet ja selkä, ja eiköhän nämä johdu ihan siitä ylipainon kuormittavuudesta. Tunnistan tuon saman "ihmepillerin" odotuksen lääkäriltä, joka hoitaa vaivat pois. Joskus sitä valitusta sadannen kerran kuunnellessa tekisi mieli sanoa, että oletko oikeasti miettinyt painon pudotusta? Itsehän olen polvivaivainen normaalipainoinen. En ole koskaan ollut ylipainoinen ja polvessa on jonkinlainen rakenteellinen vika, koska se vaivasi jo teininä. En ole käynyt asian takia lääkärissä. Olen täysin toimintakykyinen vielä, mutta tiedostan, että tilanne todennäköisesti joskus vielä vaatii muutakin kuin normaalipainossa pysymistä ja kehonhuoltoa ja lihaskuntoa. Ylipainoisena todennäköisesti olisin jo työkyvytön ainakin tällä alalla, missä jalkoihin kohdistuu rasitusta. Olen työperäisten käsivaivojen takia käynyt fyssarilla ja ohjeeksi saanut lihaskunnon ylläpitoa ja venyttelyä, samalla reseptillä toimin polvia tukevien lihasten kanssa.
Oletat väärin. Ensin kipeytyy selkä tai polvet tai molemmat, sitten vähenee liikunta. Kolmannessa vaiheessa sitten kertyy sitä painoa.
Polviongelmat ovat usein perua nuoruuden kilpaurheilusta tai vaikka lasketteluvammoista. Ne vaan alkavat vaivata enemmän vasta 40v jälkeen.
Selkäongelmia tulee esimerkiksi nuoruuden voimisteluharrastuksista. Myös ihan kulumat voivat käydä kipeiksi, ja kolmantena istumatyö, kun työuraa on takana jo yli 20v.
Ja sen treenin pitäisi tässä iässä olla ihan kunnolla kuormittavaa, ei mitää pikku hipsutusta.