Ikäiseni viisikymppiset naiset, jotka eivät pidä huolta kunnostaan.
Olen 53v. Noin 7 vuotta sitten havahduin siihen, että lihaskunto ei pysy enää "itsestään" yllä. Alkoi olla nivelkipua, ylipainoa, hartiat jumissa, selkä kipeä jne. Pelsätyin, että jos alle viisikymppisenä olen huonossa kunnossa, niin miten paha tilanne on 70 vuotiaana ja siitä ereenpäin.
Aloitin salilla käymisen, aluksi PT:n ohjauksessa ja sitten itsenäisesti ohjelmaa noudattaen. Matkan varrella otin ohjelmaani mukaan kehon liikkuvuuden ylläpidon, siihen löysin netistä paljon ohjeita. Olen myös panostanut itseeni rahallisesti käymällä muutaman kerran fysioterapeutilla.
Enää ei ole hartiat jumissa eikä selkä kipeä. Nivelkivuista ei tietoakaan ja olo on jäntevä. Ylipainoa on jonkin verran, mutta se ei oikeastaan haittaa mitenkään.
Nyt olen huomannut itsessäni sen, että turhauttaa sellaiset ikäiseni ihmiset, erityisesti naiset, jotka eivät liiku, eivätkä tee mitään fyysisen hyvinvointinsa eteen. Odottavat vain, että saisivat lääkettä, joka korjaisi ongelmat. Tekosyitä heillä riittää siihen, miksi eivät voi oikeasti ottaa vastuuta itsestään. Valittavat vain kun terveydenhuolto ei auta.
Kommentit (81)
En oi kyllä törmännyt viisikymppisiin naisiin jotka odottaisivat jotain lääkettä joka korjaisi kaikki ongelmat. Päinvastoin, niitä lääkkeitä ja leikkauksia vältellään viimeiseen asti ja vähän kauemminkin.
Syitä voi olla monia. Aika moni ihminen on loppujen lopuksi vähän aloitekyvytön jossain asiassa. Liikun itse aktiivisesti. Jokin aika sitten oli kaikenlaista kolotusta ja nivelkipuja. Niihin auttoi loppujen lopuksi estrogeenihoito. Eli välillä apu tulee oikeasti purkista.
Itse liikun aktiivisesti mm. uimalla, juoksemalla, pyöräilemällä ja hiihtämällä. Tiedän, että tässä iässä pitäisi käydä salilla, mutta se on minulle todella vastenmielistä.
No innosta sinä näitä liikkumattomia. Kerro, että pienin askelin voi aloittaa. Kerro heille, mitä kaikkea hyvää liikunta on tuonut elämääsi. Et voi kuitenkaan pakottaa muita. Et voi ulkopuolisena tietää, mitä heidän elämässään on meneillään.
Vierailija kirjoitti:
Syitä voi olla monia. Aika moni ihminen on loppujen lopuksi vähän aloitekyvytön jossain asiassa. Liikun itse aktiivisesti. Jokin aika sitten oli kaikenlaista kolotusta ja nivelkipuja. Niihin auttoi loppujen lopuksi estrogeenihoito. Eli välillä apu tulee oikeasti purkista.
Itse liikun aktiivisesti mm. uimalla, juoksemalla, pyöräilemällä ja hiihtämällä. Tiedän, että tässä iässä pitäisi käydä salilla, mutta se on minulle todella vastenmielistä.
Salilla ei ole pakko käydä, mutta lihaskunnosta kannatta pitää huolta silti. Vaihdevuodet ja tarkemmin estrogeenin väheneminen aiheuttaa lihaskatoa, joten jollain tavalla kannattaisi tehdä lihaskuntotreeniä. Ihan vaikka sitten kotitreenillä tai piipahtamalla ulkokuntosalilla juoksulenkin yhteidessä tms.
Itsekin inhosin aina salilla käymistä aiemmin, mutta jostain syystä olen parina viime vuonna oppinut siitä tykkäämään.
-ei ap
Sen olen pistänyt merkille että jo lähes kymmenen vuoden ajan ikäiseni naiset on alkaneet paksuuntua ja hidastua. Kaupassakin liikutaan kuin vetäisi ankkuria perässä. Pulla- ja alkoholiosastoa eivät kuitenkaan jätä läpikäymättä.
M56
Miksi turhaudut toisista ihmisistä? Vaikuttaa siltä, ettet olekaan täysin tyytyväinen itseesi.
40v jälkeen kehon hormonitoiminta alkaa aktiivisesti toimia sinua vastaan. Rasvaa alkaa kertyä enemmän ja vääriin paikkoihin, lihasmassan kasvattaminen on vaikeampaa, ja olemassa oleva lihasmassa alkaa katoamaan nopeammin kuin nuorena.
Ainoa tapa pysyä terveenä tuon ikäisenä, on harrastaa aktiivisesti monipuolista liikuntaa, myös säännöllistä voimaharjoittelua. Myös ruokavalio pitää olla kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa nämä alapeukut.
Ihan kiva, jos saat jotain huvia elämään. Ja ihan ilmaiseksi.
YouTubessa on vaihdevuosi-ikäisille suunnattuja treenejä, painoilla ja ilman. Ei todellakaan tarvitse mennä salille, vaan riittää, että tekee 4-6 kertaan viikossa kihastreeniä kotona.
Vierailija kirjoitti:
En oi kyllä törmännyt viisikymppisiin naisiin jotka odottaisivat jotain lääkettä joka korjaisi kaikki ongelmat. Päinvastoin, niitä lääkkeitä ja leikkauksia vältellään viimeiseen asti ja vähän kauemminkin.
Mun työkavereissa on näitä, jotka ramppaavat työterveydessä hakemassa saikkua, fysioterapiaa ja lääkkeitä eivätkä näe, että ongelmien juurisyy on liikkumattomuus, huono ryhti ja ylipaino. Ja niissäkin tapauksissa, joissa taustalla on joku oikea sairaus, niin nuo edellä mainitut ominaisuudet eivät ainakaan helpota oireita.
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
YouTubessa on vaihdevuosi-ikäisille suunnattuja treenejä, painoilla ja ilman. Ei todellakaan tarvitse mennä salille, vaan riittää, että tekee 4-6 kertaan viikossa kihastreeniä kotona.
lihastreeniä
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa nämä alapeukut.
Hullulla on halvat huvit.
Itse olen aina liikkunut ja ollut urheilullinen, mutta alapeukku sen takia, että ihmisen ei kannata turhautua ja pilata elämäänsä miettimällä sitä, mitä joku randon ihminen ei viitsi/jaksa tehdä.
Ihan sama mulle jos joku on jalaton 60v, kun ei ole jaksanut koskaan pitää itsestään huolta. Ei ole minun ongelma. Yritän pitää huolta siitä, että jos asia minusta riippuu, en itse ole tuossa jamassa vanhempana. Muihin en voi vaikuttaa. Kannattaa siis unohtaa asiat joihin ei itse pysty vaikuttamaan, kuten siihen, että joku ei viitsi liikkua ja hoitaa lihaskuntoaan.

Mä en näe ap:n tekstissä mitään turhautumista. Ihan samalla tavalla täällä palstalla ihmetellään muutakin ihmisten järjetöntä käytöstä ilman, että siitä erityisemmin turhaudutaan.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa nämä alapeukut.
Mikä sua niissä huvittaa? Ap saa alapeukkuja koska kuvittelee olevansa jotenkin muita parempi ja oikeutettu arvosteluun.
Tunnen yhden ap:n kaltaisen ja todella rasittava persoona.
Yritä AP saada sitä ylipainoa pois ajoissa. Vaikkei se vielä haittaa niin voi haitata myöhemmin kovastikin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi turhaudut toisista ihmisistä? Vaikuttaa siltä, ettet olekaan täysin tyytyväinen itseesi.
Muista ihmisistä keskusteleminen on viihdyttävää. Lisäksi monia ihmisiä koskevilla ilmiöillä, tässä tapauksessa huonokuntoisuudella, on yhteiskunnallista merkitystä.
En nyt mitenkään ärsyynny siitä, että moni ikäiseni kärsii fyysisistä vaivoista puhtaasti ylipainon, liikkumattomuuden ja huonon lihaskunnon vuoksi. Monella ikäiselläni vaivaa polvet ja selkä, ja eiköhän nämä johdu ihan siitä ylipainon kuormittavuudesta. Tunnistan tuon saman "ihmepillerin" odotuksen lääkäriltä, joka hoitaa vaivat pois. Joskus sitä valitusta sadannen kerran kuunnellessa tekisi mieli sanoa, että oletko oikeasti miettinyt painon pudotusta? Itsehän olen polvivaivainen normaalipainoinen. En ole koskaan ollut ylipainoinen ja polvessa on jonkinlainen rakenteellinen vika, koska se vaivasi jo teininä. En ole käynyt asian takia lääkärissä. Olen täysin toimintakykyinen vielä, mutta tiedostan, että tilanne todennäköisesti joskus vielä vaatii muutakin kuin normaalipainossa pysymistä ja kehonhuoltoa ja lihaskuntoa. Ylipainoisena todennäköisesti olisin jo työkyvytön ainakin tällä alalla, missä jalkoihin kohdistuu rasitusta. Olen työperäisten käsivaivojen takia käynyt fyssarilla ja ohjeeksi saanut lihaskunnon ylläpitoa ja venyttelyä, samalla reseptillä toimin polvia tukevien lihasten kanssa.
Terapia voisi auttaa noihin hallitsemattomiin vihan tunteisiin toisten ihmisten tekemisistä
Ok. Ja mistä haluat keskustella? Näistä turhautumisen tunteista?
Ikävää, että turhaudut muiden ihmisten asioista. Voimia jatkoon.