Minkälaista olisi asua asuntoautossa?
Siis sellaisessa oikeasti kivassa, ei missään käpyisessä van-life -pakussa.
Olen vajaa 50v leski ja teen enimmäkseen etätöitä, ainoa lapseni opiskelee.
Toimistolla käyn silloin tällöin ja nekin varmasti olisi sovittavissa. Viihdyn sekä maalla että kaupungissa, olen enimmäkseen terve, rintasyöpä on ollut remissiossa 10v ja minulla on nyt puhtaat paperit siitä. Harrastan luontoilua, juoksemista, patikoimista, taidenäyttelyitä ja teatteria. Miesystävä minulla on, mutta asumme erillämme ja molemmat tarvimme paljon omaa aikaa. Hän etätöissä myös, joten voisi lähteä reissuun mukaan halutessaan, mutta enemmän tämä olisi minua varten.
Minulla on kesämökki ja kaupunkiasunto joista on velkaa olematon määrä jäljellä. Olen ihan huvikseni miettinyt, että nyt aika rankkojen vuosien jälkeen voisi olla hyvä aika tehdä joku muutos ja myydä molemmat, saisin niistä oikein hyvän summan rahaa jonka voisi laittaa tuottamaan ylimääräistä ja silti ostaa todella mukavan asuntoauton.
Käytännössä voisin lopettaa työnteon, mutta pidän töistäni ja niitä mielelläni vaikka 4pv viikossa tekisin.
Mitä isoja haittapuolia siinä olisi? Pyykkäämisen keksin isoimpana.
En varmaan ympäri Eurooppaa ajelisi, Suomessa enimmäkseen ja varmaankin aika pitkiä aikoja samassa paikassa kerrallaan...
Säästäisin aivan hurjan summan rahaa vuodessa, ja voisin vaihtaa maisemaa kun huvittaa vaikkapa parhaiden sienestyspaikkojen perässä.
Ihan ajatusleikin tasolla tämä vielä...Mutta kyllä tämä jotenkin kutkuttaa. Ja kun olen nyt hyvässä kunnossa, taloudellinen tilanne ja työtilanne sen sallisi niin melkein tuntuisi synniltä olla kokeilematta.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole kokemusta mutta pitäisin kyllä jonkun yksiön/kaksion jossain.
Pyykinpesu, tavaroiden varastointi yms tarkoitukseen, hätätapauksien varalle
Me juuri sairastettiin parin viikon korona täällä käpyisessä vanissa. Onhan se helpompaa kotona kaikkien mukavuuksien äärellä, kun ei tarvitse miettiä sähköjä, vettä, säätä ja kotiinkuljetus pelaa. Mutta mieskin oli sitä mieltä, että parempi sairastaa on the road kuin kitua kotona odottamassa, koska on tarpeeksi tarve lähtemään. Tämä ei tietty ollut hätätapauksessa, vain 6 istuallaan sohvalla "nukuttua" yötä ennen yskän hellittämistä. Ajo ei tietty maistu kuumeessa.
Paikka vaihtui taas: alunperin suunnitellulle yöksi 15 (24) m tuulta ja 27 mm sadetta.
Olisi v i t t u m a i s t a. Ei ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, liity esim fasen ryhmiin, sieltä saat hyviä vinkkejä ja neuvoja ja sellaisten ihmisten kokemuksia, jotka asuu asuntoautossa 365.
Täällä kommentoi lähinnä ihmiset, jotka ei tiedä tai ymmärrä nykyaikaisista asuntoautoista mitään. Muutaman eri mallin vuokraaminen vähän pidemmäksi aikaa on hyvä neuvo, tulee homma edes hiukan tutuksi.
Kyllä täällä näkyy kommentoivan lähinnä ihan asiantuntevat ihmiset. Joukossa aina joku provoilija, ei niistä pidä välittää.

Tää on pysynyt yllättävän asiallisena, yleensä tää aihe lähtee käsistä hyvin nopeasti ja etenkin niiden, joita nyt vaan ärsyttää muiden (erillaiset) elämänvalinnat, toimesta. Ehkä puupäisimmätkin on vihdoin nähneet, miten hyvinvarusteltuja, jopa hulppeita, myös talviolosuhteisiin, autot on.
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
?? 😁 Ihan samoin kun talossakin
Vierailija kirjoitti:
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
Hassu kysymys. Aivan samalla tavalla kuin kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
Kyllä minä olen lukemattomat kerrat yöpynyt parkkipaikoilla ilman ongelmia vuosien aikana

5 v aikana olen kerran maksanut yöpymispaikasta 15 e
Ihan samoin voi asuntoautossa yöpyä kuin pakussakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun tällaisen voisin aivan hyvin harkita hankkivani:
https://www.nettikaravaani.com/burstner/lyseo-td-744-harmonyline/1669226
Eiköhän tuonne yksi ihminen mahtuisi aivan hyvin niin pitkäksi aikaa kuin että alkaa ärsyttää, ja miesystäväkin voisi mahtuisi tulla reissuun mukaan välillä. 😊
Ottamatta kantaa autossa asumiseen, tuollaisen ajaminen on varmasti epätoivoista. Asuntoautoihin laitetaan naurettavan huonotehoisia moottoreita. Lastatun auton massalla ja ilmanvastuksella tehoa ja vääntöä pitäisi olla vähintään tuplat.
Ei ole. Meillä on 3l moottori jossa riittää vääntöä, ei todellakaan jäädä jalkoihin. Mitenkä luulet, onko isompien pakujen, bussien tai rekkojen ajaminen epätoivoista?
Annetussa esimerkissä on 140hp 2.2l diesel. Semmoisella ajaminen olisi henkilöautollakin epätoivoista.
Se oli uusi, 2025 dieselmalli. Niissä kyllä riittää vääntö vaikka ja mihin.
Tervetuloa 2020-luvulle.
Se, että et tajua olevasi tien tukkona, ei tarkoita että et sitä ole.
Minnekään ei voi niin kiire olla etteikö voisi ajaa rauhassa. Tai no ehkä sairaalaan.
Miksi ihmiset eivät osaa lähteä liikkeelle ajoissa?
Se että ajaa muun liikennevirran mukana, eli samaa nopeutta, ei ole moitittavaa
Miksi pitäisi hidastella tahallaan, toisia jarruttamassa
Koska olet viimeksi nähnyt muita hidastavan asuntoauton? 15v sitten? Siellä ne muun liikenteen seassa menevät samaa vauhtia. Joillakin tolloilla on vain pakkomielle mennä ohi jopa jos ajaa pientä ylinopeutta.
Tiedän kyllä miten menevät ( menemme ), 5 v ajanut sellaisella
Vierailija kirjoitti:
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
Suihku, ihan kuten kotonakin. Myös talvella, että ei tartte sitä kysyä seuraavaksi. Muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
5 v aikana olen kerran maksanut yöpymispaikasta 15 e
Ihan samoin voi asuntoautossa yöpyä kuin pakussakin
Ainakin täällä Euroopassa on todella, todella paljon kieltoja ja puomeja nimenomaan asuntoautoille. Se on hyvä huomioida jos pohtii ulkomaille lähtöä. Löytyy myös puskaparkkeja niille, mutta tavallinen paku solahtaa helpommin muiden autojen sekaan. Paikalliset myös puuttuu herkemmin asuntoautojen pysäköintiin, vaikka ei olisi edes kamat ulkona. Suomessa vielä helpompaa, mutta sielläkin kiellot ja rajoitukset lisääntyy koko ajan, toki ainakin vielä huomattavasti helpompaa kuin täällä.

Kannattaa huomioida, koska puhutaan pysäköinnistä ja milloin leiriytymisestä. Näitä molempia on Suomessakin alettu kieltämään ja rajoittamaan vilkkaimmilla paikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
Kyllä minä olen lukemattomat kerrat yöpynyt parkkipaikoilla ilman ongelmia vuosien aikana
Niin, luvallisessa parkissa saa yöpyä autossa, niinhän mä kirjoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
5 v aikana olen kerran maksanut yöpymispaikasta 15 e
Ihan samoin voi asuntoautossa yöpyä kuin pakussakin
Ainakin täällä Euroopassa on todella, todella paljon kieltoja ja puomeja nimenomaan asuntoautoille. Se on hyvä huomioida jos pohtii ulkomaille lähtöä. Löytyy myös puskaparkkeja niille, mutta tavallinen paku solahtaa helpommin muiden autojen sekaan. Paikalliset myös puuttuu herkemmin asuntoautojen pysäköintiin, vaikka ei olisi edes kamat ulkona. Suomessa vielä helpompaa, mutta sielläkin kiellot ja rajoitukset lisääntyy koko ajan, toki ainakin vielä huomattavasti helpompaa kuin täällä.
Suomikin on Euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
5 v aikana olen kerran maksanut yöpymispaikasta 15 e
Ihan samoin voi asuntoautossa yöpyä kuin pakussakin
Kannattaa huomioida, koska puhutaan pysäköinnistä ja milloin leiriytymisestä. Näitä molempia on Suomessakin alettu kieltämään ja rajoittamaan vilkkaimmilla paikoilla.
Laissa ei ole edes määritelty leiriytymistä asuntoauton kohdalla. Se on Karavaaniyhdistyksen höpinää kun yrittää saada asiakkaita maksullisille alueilleen
Vierailija kirjoitti:
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
Suihkussa niinkuin sinullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa ap miettiä myös sitä, missä voit autosi kanssa yöpyä. Suomi on täynnä paikkoja, joissa voi yöpyä, mutta on myös paljon rajoituksia etenkin asuntoautoille jos vielä paku meneekin tavallisesta pysäköinnistä (autossa nukkumista ei mikään laki kiellä). Jotkut kokee stressaavana etsiä yöpaikkaa, joskus joutuu joka yöksi etsimään uuden riippuen seudusta. Tai onko vaikkapa tuttavilla kivoja paikkoja yöpyä? Jos maksat joka yöstä alueella 30-50€, alkaa asuntokin tulemaan jo halvemmaksi.
5 v aikana olen kerran maksanut yöpymispaikasta 15 e
Ihan samoin voi asuntoautossa yöpyä kuin pakussakin
Ainakin täällä Euroopassa on todella, todella paljon kieltoja ja puomeja nimenomaan asuntoautoille. Se on hyvä huomioida jos pohtii ulkomaille lähtöä. Löytyy myös puskaparkkeja niille, mutta tavallinen paku solahtaa helpommin muiden autojen sekaan. Paikalliset myös puuttuu herkemmin asuntoautojen pysäköintiin, vaikka ei olisi edes kamat ulkona. Suomessa vielä helpompaa, mutta sielläkin kiellot ja rajoitukset lisääntyy koko ajan, toki ainakin vielä huomattavasti helpompaa kuin täällä.
Suomikin on Euroopassa.
Eli et ole käynyt Suomen ulkopuolella. Kiitos kun jaoit tiedon.
Vierailija kirjoitti:
Miten hygienia toimii seksin jälkeen?
Oisko tää meille käpyiseen vaniin ennemmin, harvoin pistetään suihkutelttaa pystyyn (ladattava mäkkisiihku mukana). Paljon nenäliinoja, babywipet. Toivottavasti kukaan ei joudu olemaan ilman.
Vastauksena kysymykseen, että olen nähnyt ja joka vuosi. Pahimpia ovat tee se itse-valmisteet jostain loppuunajetusta bussista. Sinne kun pitää tietysti laittaa vuolukivitakka ja saunaan kiuas kuution kivitilalla. Ja sisälle panelointi kakkosnelosilla kun halvalla sai.
Jos rahaa on niin esim itävaltalainen Krug tekee upeita Mersun 4x4 tai 6x6 alustoille, löytyy tiski-ja pesukoneet, suihkut jne. Löytyy myös ovella suljettavilla työ/lastenhuoneilla varustettuja malleja edulliseen noin miljoonan hintaan. USAsta löytyy esim EarthRoamer, jolla useita malleja, joista kalleimmat noin millin hintaisia mutta löytyy viinijääkaapit, pakastimet jnejne.