Lue keskustelun säännöt.
Saako mummi olla mummi omalla tavallaan?
Aamulehden maksumuurin takana olevan jutun mainoksessa tuo kysymys.
Montaa mummia varmaan stressaa kun on tarkat säännöt jopa miten pitää puhua ja sanoittaa, saati nukkuma-ajoista, päiväunista, mitä saa laittaa ruuaksi ( vaikkei allergioita), kuinka monta tuntia ulkoilla.
Itseä joskus harmitti kun alakouluikäisten kanssa lautapeli kesken ha äidiltä alkaa puhelinrinkutus 19.30. Nyt hampaanpesulle ja sitten mummi voi lujea 2 lukua peppi pitkätossua.
Mistä oikeesti loukkaannuin kun olin viikon ollut lasten kanssa ja äitinsä sanoi että nyt taas saa noilta murretta kitkeä viikon pois.
Kommentit (2998)
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa hiukan uutta kulmaa keskusteluun. Monessa viestissä on valitettu, ettei isovanhemmilla ole muuta elämää kuin lapset ja lapsenlapset. Toivotaan isovanhemmille harrastuksia ja että eläisivät keskenään. Toisaalta halutaan mummujen olevan lähtökuopissa auttamaan lastenlasten hoidossa milloin vain, muuten toki mummujen toivotaan viihtyvän poissa näkyvistä. Mitäpä jos isovanhemmilla onkin ihan mukavasti tekemistä keskenään, asuvat vaikka talvet etelän lämmössä tai vastaavaa? Saattavat siellä pistäytyä vaikka terassilla? Onko tämä miniöille OK, vai onko ongelmia?
Mun tapauksessa olisi vain hyvä, kun anoppi muuttaisi pysyvästi jonnekin kauas. Tervemenoa, ei tule ikävä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Tämä ei ole tuon mummun puolustelua sen suuremmin, mutta on olemassa sellainen täysin ajattelematon ihmisryhmä (kaiken ikäisissä siis). He eivät osaa mitenkään keskittyä tekojensa seurauksiin. Harvoin he oikeasti tarkoittavat pahaa, mutta usein se ajattelemattomuus kuitenkin johtaa ikäviin tilanteisiin. Ja sitten tämmöinen ihminen on ihan huuli pyöreänä kun niin käy. En ole varma puuttuuko silloin havaintokyky vai mistä on kysymys, mutta tosi rasittavia tuollaiset ihmiset ovat.
Olisi ihanaa kun mummo olisi normaali vaatuullinen aikuinen. Meillä ei ole kumpikaan.
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Miksi sinä appivanhempia hoidit?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin tätä settiä ja ongelma on helposti hoidettu, kun ette vie lapsia yökylään. Omani olivat mummolassa yötä ekan kerran n 6-vuotiaina. Muuten käytiin kylässä ja välillä olivat esim lauantaipäivän aamusta iltaan.
Mutta tokihan itse sisäistin jo lapsia hankkiessa, että niiden kanssa sitten ollaan. Ja käydään vaan niillä kekkereillä joissa ei riekuta ja voi lähteä kotiin nukkumaanmenoaikaan. Tai iskä ja äiti käy dokaamassa vuorotellen, jos se on pakollista. Lapset ovat pieniä yllättävän vähän aikaa.
Oma äitini oli reilusti päälle seitsemänkymppinen kun esikoiseni syntyi, ei olisi tullut mieleenkään päästää pikkulapsia hänelle yökylään tai hänen autonsa kyytiin. Muuten kyllä käytiin isoäitiä tapaamassa ja välit olivat ihan hyvät. Jossakin vaiheessa vain tulee raja vastaan, milloin vanhalle ihmiselle ei voi enää vastuuta lapsesta antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Miksi sinä appivanhempia hoidit?!
Taas törmätään tähän, tosi monelle ne appivanhemmatkin ovat ihan osa perhettä, joista miniät ja vävyt pitävät myös huolta puolisoidensa vierellä, jopa ilman. Tosin sinä et voi tätä ymmärtää, tiedämme sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa hiukan uutta kulmaa keskusteluun. Monessa viestissä on valitettu, ettei isovanhemmilla ole muuta elämää kuin lapset ja lapsenlapset. Toivotaan isovanhemmille harrastuksia ja että eläisivät keskenään. Toisaalta halutaan mummujen olevan lähtökuopissa auttamaan lastenlasten hoidossa milloin vain, muuten toki mummujen toivotaan viihtyvän poissa näkyvistä. Mitäpä jos isovanhemmilla onkin ihan mukavasti tekemistä keskenään, asuvat vaikka talvet etelän lämmössä tai vastaavaa? Saattavat siellä pistäytyä vaikka terassilla? Onko tämä miniöille OK, vai onko ongelmia?
Mun tapauksessa olisi vain hyvä, kun anoppi muuttaisi pysyvästi jonnekin kauas. Tervemenoa, ei tule ikävä!
Aina on tietysti olemassa sekin mahdollisuus, että sinä voit muuttaa johonkin kauas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Miksi sinä appivanhempia hoidit?!
Sinulle voi tulla yllätykseenä, mutta suurin osa porukkaa välittää appivanhemmistaan ja auttaa heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
En ole ap, mutta samanlaista meilläkin oli. Selitykset oli luokkaa "lapsi halusi" ja "ajattelin antaa teille omaa aikaa". Totuus oli, että isovahemman ajantaju oli kadonnut/hämärtynyt, elämänhallinnassa oli ongelmia, joita ei myöntänyt (näkyi siten ehkä alkava muistisairaus). Saattoi myös pitää meidän lapsia omanaan. Ehkä inhottavinta oli, että osti lapselle asioita, joita olin kieltänyt ja sitten soitti ettei ole varaa omaan ruokaan/vaatteisiin. Osti siis vanhemman kiellosta huolimatta lapsen ihailun mieluummin kuin itselle tarpeelliset asiat.
Tuo kuulostaa minun korviini todella ihan muistisairaudeta. Tuo mahdollisuus kannattaa todella pitää mielessä jos pyrkii etenkin yli 75-vuotiaita valjastamaan lastenhoidollisiin tehtäviin. Tietenkin vain osa sairastuu, osa elää ihan partaveitsen terävänä vaikka satavuotiaaaksi. Mutta 85-v. sairastuneita on jo 22 %, yli 90-v. 40 %.
Todella hyvä, että muistisairaudet tulivat tässä vaiheessa edes puheeksi.
Juu oli jo yli 70 kun tuo säätäminen alkoi. Halusi itse olla lasten kanssa ja vaikka minusta kaikki ei ollut ihan kunnossa ja estelin niin silloinen puoliso ei kuunnellut. Kuulemma lasten piti saada olla mumminkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tätä settiä ja ongelma on helposti hoidettu, kun ette vie lapsia yökylään. Omani olivat mummolassa yötä ekan kerran n 6-vuotiaina. Muuten käytiin kylässä ja välillä olivat esim lauantaipäivän aamusta iltaan.
Mutta tokihan itse sisäistin jo lapsia hankkiessa, että niiden kanssa sitten ollaan. Ja käydään vaan niillä kekkereillä joissa ei riekuta ja voi lähteä kotiin nukkumaanmenoaikaan. Tai iskä ja äiti käy dokaamassa vuorotellen, jos se on pakollista. Lapset ovat pieniä yllättävän vähän aikaa.
Oma äitini oli reilusti päälle seitsemänkymppinen kun esikoiseni syntyi, ei olisi tullut mieleenkään päästää pikkulapsia hänelle yökylään tai hänen autonsa kyytiin. Muuten kyllä käytiin isoäitiä tapaamassa ja välit olivat ihan hyvät. Jossakin vaiheessa vain tulee raja vastaan, milloin vanhalle ihmiselle ei voi enää vastuuta lapsesta antaa.
Tämä kuulostaa hyvältä! Siis päivätapaaminen, mutta ei yökylä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Selitykset oli tasoa ”no, en ajatellut, että se olisi niin tärkeää/vakavaa”. Näiden jälkeen mies kävi aina keskustelut äitinsä kanssa. Samaa sekoilua ei koskaan tapahtunut kahta kertaa, mutta aina se jotain keksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Selitykset oli tasoa ”no, en ajatellut, että se olisi niin tärkeää/vakavaa”. Näiden jälkeen mies kävi aina keskustelut äitinsä kanssa. Samaa sekoilua ei koskaan tapahtunut kahta kertaa, mutta aina se jotain keksi.
Tuon oli pakko olla noita täysin ajattelemttomia ihmisiä. Muutaman olen elämässäni tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Tämä ei ole tuon mummun puolustelua sen suuremmin, mutta on olemassa sellainen täysin ajattelematon ihmisryhmä (kaiken ikäisissä siis). He eivät osaa mitenkään keskittyä tekojensa seurauksiin. Harvoin he oikeasti tarkoittavat pahaa, mutta usein se ajattelemattomuus kuitenkin johtaa ikäviin tilanteisiin. Ja sitten tämmöinen ihminen on ihan huuli pyöreänä kun niin käy. En ole varma puuttuuko silloin havaintokyky vai mistä on kysymys, mutta tosi rasittavia tuollaiset ihmiset ovat.
Olen tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja. Anoppini on juuri tuollainen. Ei todella tarkoita pahaa, mutta joku piuha selkeästi puuttuu. En tiedä miten joku voi olla niin kyvytön hahmottamaan syy-seuraussuhteita ja sitä mikä on ok ja mikä ei. Todella raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Miksi sinä appivanhempia hoidit?!
Olet kyllä rajannut autettavat tosi tarkasti jos jo appivanhemmat ovat kokonaan rajan yli.
Minulle on nuorempna sattunut kaksi eri tilannetta, missä olen joutunut avaamaan taloni ulko-oveni selälleen henkilöille, jotka eivät ole olleet sukua meille kenellekään. Tämä tuli vuosien jälkeen mieleen tänään ihan toista ketjua lukiessani.
Ensin oli suunnilleen yhdeksänvuotias tyttö kylästämme. Hän oli yhden tyttäreni luokkakaveri. En muista miten tapahtumat alkoivat, mutta hyvin nopeasti tämä tyttö alkoi soitella meidän ovikelloamme päivittäin aamulla kahdeksalta tai ennen. Tein töitä epäsäännöllisesti, välillä olin kotona. välillä en. Oma tytär saattoi olla vielä vaikka nukkumassa aamulla, kun kaveri nakotti aamuisin katsomassa telkkaria olohuoneessamme. Kotiin hän lähti käskettynä iltaisin kahdeksalta. Tietysti kävi koulua arkipäivisin siinä välissä. Ensin en ruokkinut tätä ylimääräistä lasta, mutta melko pian aloin antaa ruokaa ja välipalaa. Toki teetin vieraallakin tytöllä myös pieniä tehtäviä. Astianpesukoneen tyhjennysvuorokin kiersi myös hänet.
Tilanne jatkui muutaman vuoden. Yhtään kertaa tytön vanhemmat eivät ottaneet minuun yhteyttä. En tiedä olivatko huolissaan vai eivät, mutta merkillistä tuo oli. Olin tietysti tehnyt jo alkuunsa johtopäätöksen, että kotona oli pakko olla jotain pahasti pielessä. Tähän on turha tulla selittämään huoli-ilmoituksista, siihen aikaan sellaisia ei tehty.
Kului muutama vuosi, elettiin uutta vuotta 2004. Yht äkkiä kävi ilmi, että vanhimmalla tyttärellämme oli poikaystävä. Poikaystävän perrhe oli ollut lomalla Thaimaassa kun tsunami iski. Molemmat vanhemmat ja sisko kuolivat hyökyaaltoon. Ette usko mikä järkytys oli kun tyttäreni halusi (ilman mitään kännykkäviestiä edes) Helsinki-Vantaalle tiettyä lentokontta vastaan ja sieltä tulee orpo hirveitä kokenut poika. Ovemme avattiin tietenkin selkoselleen, ei siinä muuta voinut tehdä. Oli aivan se ja sama oltiinko pojalle jotain sukua vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Selitykset oli tasoa ”no, en ajatellut, että se olisi niin tärkeää/vakavaa”. Näiden jälkeen mies kävi aina keskustelut äitinsä kanssa. Samaa sekoilua ei koskaan tapahtunut kahta kertaa, mutta aina se jotain keksi.
Tuon oli pakko olla noita täysin ajattelemttomia ihmisiä. Muutaman olen elämässäni tavannut.
Helpompaa olisi, jos mummi olisi vaan pahansuopa mäntti. Paljon vaikeampaa luovia, kun hän on ajattelematon haahuilija, joka ei pysty hahmottamaan tekojen seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummona olo on kyllä yliromantisoitua! Itse olin vielä työelämässä kun lapsenlapset olivat pieniä. Kun oli useampi lapsi itsellä niin ei meinannut vapaapäivät riittää kun aina oli joku lapsenlapsista hoidossa. Siihen vielä vanhat autettavat appivanhemmat 50 km päässä niin täyttä työtä oli elämä. Siihen ei enää olisi kaivannut nenäkkäitä minioitä neuvomaan miten lapset pitää hoitaa.
Miksi sinä appivanhempia hoidit?!
Olet kyllä rajannut autettavat tosi tarkasti jos jo appivanhemmat ovat kokonaan rajan yli.
Minulle on nuorempna sattunut kaksi eri tilannetta, missä olen joutunut avaamaan taloni ulko-oveni selälleen henkilöille, jotka eivät ole olleet sukua meille kenellekään. Tämä tuli vuosien jälkeen mieleen tänään ihan toista ketjua lukiessani.
Ensin oli suunnilleen yhdeksänvuotias tyttö kylästämme. Hän oli yhden tyttäreni luokkakaveri. En muista miten tapahtumat alkoivat, mutta hyvin nopeasti tämä tyttö alkoi soitella meidän ovikelloamme päivittäin aamulla kahdeksalta tai ennen. Tein töitä epäsäännöllisesti, välillä olin kotona. välillä en. Oma tytär saattoi olla vielä vaikka nukkumassa aamulla, kun kaveri nakotti aamuisin katsomassa telkkaria olohuoneessamme. Kotiin hän lähti käskettynä iltaisin kahdeksalta. Tietysti kävi koulua arkipäivisin siinä välissä. Ensin en ruokkinut tätä ylimääräistä lasta, mutta melko pian aloin antaa ruokaa ja välipalaa. Toki teetin vieraallakin tytöllä myös pieniä tehtäviä. Astianpesukoneen tyhjennysvuorokin kiersi myös hänet.
Tilanne jatkui muutaman vuoden. Yhtään kertaa tytön vanhemmat eivät ottaneet minuun yhteyttä. En tiedä olivatko huolissaan vai eivät, mutta merkillistä tuo oli. Olin tietysti tehnyt jo alkuunsa johtopäätöksen, että kotona oli pakko olla jotain pahasti pielessä. Tähän on turha tulla selittämään huoli-ilmoituksista, siihen aikaan sellaisia ei tehty.
Kului muutama vuosi, elettiin uutta vuotta 2004. Yht äkkiä kävi ilmi, että vanhimmalla tyttärellämme oli poikaystävä. Poikaystävän perrhe oli ollut lomalla Thaimaassa kun tsunami iski. Molemmat vanhemmat ja sisko kuolivat hyökyaaltoon. Ette usko mikä järkytys oli kun tyttäreni halusi (ilman mitään kännykkäviestiä edes) Helsinki-Vantaalle tiettyä lentokontta vastaan ja sieltä tulee orpo hirveitä kokenut poika. Ovemme avattiin tietenkin selkoselleen, ei siinä muuta voinut tehdä. Oli aivan se ja sama oltiinko pojalle jotain sukua vai ei.
Kirjoitusvirheitä on ihan turha alkaa rääpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me halusimme, että lapsellemme muodostuu hyvät suhteet molempiin isovanhempiin. Miehellä ei isovanhempia ollut koskaan elossa ollut. Minulla taas oli todella lämpimät välit toisiin isovanhempiin.
No, aikamoista hurlumheitä oli miehen äidin kanssa lapsen ollessa pieni. Ongelmat oli osittain jo niin absurdeja, että niiden kautta varmaan tunnistaisi, jos tähän kirjoittaisin. Ensimmäiset 10v oli yhtä keskustelua ja rajan vetoa. Moni varmaan olisi luovuttanut, mutta minusta on kyllä kiva, että nykyisin teini-ikäisellä lapsella on hyvät suhteet kaikkiin isovanhempiin. Homma on muutenkin rauhoittunut, kun on saanut uusia uhreja, kun miehen veli sai useamman lapsen.
Joitain esimerkkejä voin antaa. Esim. miehen äiti haki lapsen suoraan koulusta tämän ollessa ekalla tai tokalla. Menivät johonkin ennalta sovittuun tapahtumaan. Oltiin sanottu, että tapahtuman jälkeen sitten kotiin, kun pitää syödä ja tehdä läksyt ja seuraavana aamuna on aikainen kouluaamu. Tapahtuman loppumisen jälkeen heitä ei näkynyt eikä anoppi vastannut puhelimeen. Olivat menneet kahvilaan kakulle, joka olisi ollut ihan ok, jos olisi ilmoittanut. Mutta sen jälkeen menivät vielä jollekin sukulaiselle kylään ja tästäkään ei ilmoitettu. Lopulta lapsi palasi kotiin lähempänä kahdeksaa illalla ja oli syönyt vain sen kakkupalan ja keksiä. Hän oli väsynyt ja nälkäkiukkuinen ja läksyt oli edelleen tekemättä. Ja jälleen kerran mies joutui puhuttelemaan äitiään.
Ja sitten taas lapsen ollessa pieni, pidimme lapsella maidotonta neuvolan ohjeiden mukaan, kun tällä oli pahoja vatsavaivoja. Tästä oli puhuttu ja alleviivattu. Anoppi taatusti tiesi. Silti meillä ollessaan lapsen kanssa ulkona, päättikin kävellä parin sadan metrin päässä olevaan kauppaan ja ostaa 1,5-vuotiaalle jättistuutin. Sisään tullessa lapsi oli yltä päältä jäätelössä ja anoppi ylpeä itsestään. Seuraavat päivät meni lapsen kärsiessä vatsavaivoista, mutta anoppi itsehän oli jo silloin kotonaan.
Minusta on väärin, jos mummin oikeus olla mummi tavallaan, menee lapsen hyvinvoinnin edelle mummin mielessä. Tosin ap:n tapauksessa ei tällaisia merkkejä ole ainakaan tuo kirjoituksen perusteella.
Mitkä mummun selitykset olivat noissa tilanteissa? Kuulostaa siis sen verran ihmeelliseltä, että varmasti selitystä kysyit. Kovin ajattelemattomiahan nuo molemmat tilanteet ovat olleet.
Tämä ei ole tuon mummun puolustelua sen suuremmin, mutta on olemassa sellainen täysin ajattelematon ihmisryhmä (kaiken ikäisissä siis). He eivät osaa mitenkään keskittyä tekojensa seurauksiin. Harvoin he oikeasti tarkoittavat pahaa, mutta usein se ajattelemattomuus kuitenkin johtaa ikäviin tilanteisiin. Ja sitten tämmöinen ihminen on ihan huuli pyöreänä kun niin käy. En ole varma puuttuuko silloin havaintokyky vai mistä on kysymys, mutta tosi rasittavia tuollaiset ihmiset ovat.
Olen tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja. Anoppini on juuri tuollainen. Ei todella tarkoita pahaa, mutta joku piuha selkeästi puuttuu. En tiedä miten joku voi olla niin kyvytön hahmottamaan syy-seuraussuhteita ja sitä mikä on ok ja mikä ei. Todella raskasta.
Toimiko hän noin jo silloin, kun kasvatti sinun tulevaa miestäsi, eli poikaansa? Onko mies kertonut, että äiti oli vähän pois pelistä jo silloin, kun hän oli pieni. Varmaan, koska eihän ihminen juurikaan muutu. Onko mies sanonut, että hän kärsi noita tilanteista? Esim ilta oltiin jossakin ja tultiin nälkäisenä kotiin ja läksyt oli tekemättä jne.
Vähän sun kirjoituksistasi on vaikea äkikseltään saada tolkkua, mutta olet ilmisesti siis vela itse. On siinä tietysti omat hyvätkin puolensa.