Kadehdin ihmisiä, jotka pariutuvat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vasta oli juttua rouvasta joka meni ensimmäistä kertaa naimisiin 98-vuotiaana. Ei ollu kuulemma kukaan aiemmin huolinut. Ehkä tällainen ikisinkkukin voi vielä uskoa ihmeisiin. Onhan niitä lentäviä dinosauruksiakin ollu, kuten Ellinoora laulaa

Ei tuossa ole mitään järkeä. Joku mies havitteli 98-vuotiaan perintöä. Tällaiseen huijaussuhteeseen joutuminen vie kyllä viimeisetkin pariutumishalut.

Tuskin. Sulhanenkin oli yli 90

Moni 35-vuotias pariutunut ja perheen hankkinut kadehtii useammin kuin luuletkaan kaltaisiasi pariutumattomia ja varsinkin niin sanottuina ruuhkavuosina jolloin aikaa itselle ja omille tarpeille ei juurikaan ole. Lasten kasvettua ja itsenäistyttyä monia naisia alkaa ärsyttämään myös se samassa huushollissa passattavana asuva ukko ja siksi monille tuleekin juuri tuohon aikaan ero. Itsenäisen ja vapaan naisen elämä houkuttaa nykyään monia eri ikäisiä naisia.

Vierailija kirjoitti:

ihmiskatraasta kaikkien ei ole tarkoituskaan pariutua tai saada jälkeläisiä. 2/3 riittää. Luonnossa 1/3 on niin sanottuja mätäomenia. 

Eiköhän tuo tullut jo todettua että yksinelävät eivät ole ihmisinä sen huonompia kuin he joilla on parisuhde. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin.

Minulla on aina lähipiirissä ollut minua fiksumpia, rikkaampia, kauniimpia ja jos oltiin baarissa, minä jäin sivuun.

Tajusin minun pitää lähteä ilman heitä etsimään ja niin löysinkin puolisoni.

Etsin kumppania paljon ja pitkään.

Kun rakastuin, rakastuin täysiä ja onnen paahteessa mentiin naimisiin. Avio-onnea on kestänyt pitkään ja ei ole aikomustakaan eroa. Me kummatkin haluamme olla naimisissa ja teemme asioiden eteen töitä.

Jokaisella pariskunnalla on omat huolet ja murheet, esim ei minua kukaan ystävistä kadehdi, heillä on monet asiat paremmin.

Kotia harva tulee hakemaan. 

Joo tässä on jotain tuttua. Kaverit vetivät aina huomion. Saattoi käydä jopa niin että se se huomio oli ensin minussa kunnes kaveri tuli paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihmiskatraasta kaikkien ei ole tarkoituskaan pariutua tai saada jälkeläisiä. 2/3 riittää. Luonnossa 1/3 on niin sanottuja mätäomenia. 

Eiköhän tuo tullut jo todettua että yksinelävät eivät ole ihmisinä sen huonompia kuin he joilla on parisuhde. 

Ei se sitä tarkoita, että olisi huonompi ihminen, vaan että geenilotto meni jotenkin vinksalleen. Minulla on muutama keihäänkärkiominaisuus, mutta koen silti olevani jotenkin heikompi ja kärsivämpi elämän koitoksia varten, ettei kannata jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdin asiaa tänään omalta kohdalta ja tulin siihen lopputulemaan että minusta ei kiinnostu kukaan koska olen tylsä. Katselin Pride kulkuetta netistä ja mietin että tuolla on monenlaista ihmistä parisuhteissaan ja ovat värikkäitä ja persoonallisia ulkonäöltä tai luonteeltaan. Nyt pitää enää vain oppia hyväksymään tosiasiat. Karisma tai "se jokin" puuttuu

Tähän voin yhtyä vahvasti. Minusta puuttuu "se jokin". En mä keksi yhtä ainoaa syytä siihen miksi kukaan haluaisi olla juuri minun kanssani. Eikä kukaan tiettävästi ole halunnutkaan. Mitä minä toisin parisuhteeseen? En kertakaikkiaan mitää. Olen niin uskomattoman tylsä ja mitäänsanomattoman näköinen, että vaikea on kuvitella olevansa kiinnostava kenenkään silmissä. Osaan sentään itselleni nauraakin, jos en osaisi niin aika ankeaa olisi tämä yksinoleminen.

Ap

Millainen perusilmeesi on? Hymyiletkö?

Ei se vaadi hyvyyttä vaan avoimuutta. Heittäytymistä, luottamusta, halua olla toisen kanssa. Ei niin, että odottaa jossain nurkassa "voi kun joku minut pelastaisi" vaan lähtee maailmalle kohtaamaan ihmisiä, epäonnistumaan, tekemään tyhmyyksiäkin. Olemaan ihminen itselleen ja toiselle ihmiselle.

Ikisinkut jää ruikuttamaan tai haaveilemaan tänne koneen ääreen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihmiskatraasta kaikkien ei ole tarkoituskaan pariutua tai saada jälkeläisiä. 2/3 riittää. Luonnossa 1/3 on niin sanottuja mätäomenia. 

Eiköhän tuo tullut jo todettua että yksinelävät eivät ole ihmisinä sen huonompia kuin he joilla on parisuhde. 

Ei se sitä tarkoita, että olisi huonompi ihminen, vaan että geenilotto meni jotenkin vinksalleen. Minulla on muutama keihäänkärkiominaisuus, mutta koen silti olevani jotenkin heikompi ja kärsivämpi elämän koitoksia varten, ettei kannata jatkaa.

Sitten taas toisaalta hyvin monenlaisilla ihmisillä on puoliso ja lapsia ja taas kaunis ja ns.  menestynyt voi jäädä lapsettomaksi tahtomattaan. Elämää ei varmaan pysty tiivistämään mihinkään tiettyyn kaavioon.  Eikä täällä ole muita kuin heikkoja ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihmiskatraasta kaikkien ei ole tarkoituskaan pariutua tai saada jälkeläisiä. 2/3 riittää. Luonnossa 1/3 on niin sanottuja mätäomenia. 

Eiköhän tuo tullut jo todettua että yksinelävät eivät ole ihmisinä sen huonompia kuin he joilla on parisuhde. 

Ei se sitä tarkoita, että olisi huonompi ihminen, vaan että geenilotto meni jotenkin vinksalleen. Minulla on muutama keihäänkärkiominaisuus, mutta koen silti olevani jotenkin heikompi ja kärsivämpi elämän koitoksia varten, ettei kannata jatkaa.

Sitten taas toisaalta hyvin monenlaisilla ihmisillä on puoliso ja lapsia ja taas kaunis ja ns.  menestynyt voi jäädä lapsettomaksi tahtomattaan. Elämää ei varmaan pysty tiivistämään mihinkään tiettyyn kaavioon.  Eikä täällä ole muita kuin heikkoja ihmisiä

Se, että geenit on jotenkin vinksallaan tarkoittaa siis sitä että vaistomaisesti on jotain pielessä. Kauniilla ja menestyneellä ihmisellä voi olla geenit vinksallaan. Ei kaikkia ole tarkoitettu pariutumaan, koska ns. valuvikoja tapahtuu luonnossa. Valuvikainen rakennus saattaa olla kaunis ja menestynyt rakennus, mutta siellä on jokin piilevä ongelma, jonka takia sitä ei kannata kopioida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihmiskatraasta kaikkien ei ole tarkoituskaan pariutua tai saada jälkeläisiä. 2/3 riittää. Luonnossa 1/3 on niin sanottuja mätäomenia. 

Eiköhän tuo tullut jo todettua että yksinelävät eivät ole ihmisinä sen huonompia kuin he joilla on parisuhde. 

Ei se sitä tarkoita, että olisi huonompi ihminen, vaan että geenilotto meni jotenkin vinksalleen. Minulla on muutama keihäänkärkiominaisuus, mutta koen silti olevani jotenkin heikompi ja kärsivämpi elämän koitoksia varten, ettei kannata jatkaa.

Sitten taas toisaalta hyvin monenlaisilla ihmisillä on puoliso ja lapsia ja taas kaunis ja ns.  menestynyt voi jäädä lapsettomaksi tahtomattaan. Elämää ei varmaan pysty tiivistämään mihinkään tiettyyn kaavioon.  Eikä täällä ole muita kuin heikkoja ihmisiä

Se, että geenit on jotenkin vinksallaan tarkoittaa siis sitä että vaistomaisesti on jotain pielessä. Kauniilla ja menestyneellä ihmisellä voi olla geenit vinksallaan. Ei kaikkia ole tarkoitettu pariutumaan, koska ns. valuvikoja tapahtuu luonnossa. Valuvikainen rakennus saattaa olla kaunis ja menestynyt rakennus, mutta siellä on jokin piilevä ongelma, jonka takia sitä ei kannata kopioida. 

Meidän kaikkien geeneissä taitaa olla noita "valuvikoja" ja luonteissa vielä enemmän. Kysymys on sitten että minkä arvon antaa elämälle. Ja parisuhteellakin voi olla muuta arvoa kuin "kopiointi" 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos kyse on vain pelkästä huonosta onnesta.  Että ei vain satu itselle sopivaa ihmistä kävelemään vastaan oikeaan aikaan. 

Tuo on kyllä niin julmaa jos ei huonon tuurin takia tapaa ketään itselleen sopivaa vaikka sellaisia olisi useampi maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos kyse on vain pelkästä huonosta onnesta.  Että ei vain satu itselle sopivaa ihmistä kävelemään vastaan oikeaan aikaan. 

Tuo on kyllä niin julmaa jos ei huonon tuurin takia tapaa ketään itselleen sopivaa vaikka sellaisia olisi useampi maailmassa. 

Oisko niin että toisille on useampi sopiva tyyppi kuin toisille. Huono onnea saattaa olla eri elämän osa-alueilla. Jos ei rakkaudessa niin ehkä terveydessä tai talousasioissa tai ihmissuhteissa muuten tai töissä/työttömyydessä. Yhtä kaikki elämää.  Mutta miten pelata niillä korteilla jotka jakaja antaa käteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos kyse on vain pelkästä huonosta onnesta.  Että ei vain satu itselle sopivaa ihmistä kävelemään vastaan oikeaan aikaan. 

Tuo on kyllä niin julmaa jos ei huonon tuurin takia tapaa ketään itselleen sopivaa vaikka sellaisia olisi useampi maailmassa. 

Oisko niin että toisille on useampi sopiva tyyppi kuin toisille. Huono onnea saattaa olla eri elämän osa-alueilla. Jos ei rakkaudessa niin ehkä terveydessä tai talousasioissa tai ihmissuhteissa muuten tai töissä/työttömyydessä. Yhtä kaikki elämää.  Mutta miten pelata niillä korteilla jotka jakaja antaa käteen

Voiko huuta "Bingo" jos huonoa onnea on joka osa-alueella eli ei rakkautta, terveys huono, talousasiat huonosti, ei ihmissuhteita, työkyvytön jne. En kyllä laskisi tällaista elämäksi ja mitään kortteja ei ole edes jaettu minulle millä pelata.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin.

Minulla on aina lähipiirissä ollut minua fiksumpia, rikkaampia, kauniimpia ja jos oltiin baarissa, minä jäin sivuun.

Tajusin minun pitää lähteä ilman heitä etsimään ja niin löysinkin puolisoni.

Etsin kumppania paljon ja pitkään.

Kun rakastuin, rakastuin täysiä ja onnen paahteessa mentiin naimisiin. Avio-onnea on kestänyt pitkään ja ei ole aikomustakaan eroa. Me kummatkin haluamme olla naimisissa ja teemme asioiden eteen töitä.

Jokaisella pariskunnalla on omat huolet ja murheet, esim ei minua kukaan ystävistä kadehdi, heillä on monet asiat paremmin.

Kotia harva tulee hakemaan. 

Teillä on avio-onnea. Se on kylläkin asia, jota toiset kadehtii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vasta oli juttua rouvasta joka meni ensimmäistä kertaa naimisiin 98-vuotiaana. Ei ollu kuulemma kukaan aiemmin huolinut. Ehkä tällainen ikisinkkukin voi vielä uskoa ihmeisiin. Onhan niitä lentäviä dinosauruksiakin ollu, kuten Ellinoora laulaa

Ei tuossa ole mitään järkeä. Joku mies havitteli 98-vuotiaan perintöä. Tällaiseen huijaussuhteeseen joutuminen vie kyllä viimeisetkin pariutumishalut.

"98-vuotias veteraaniurheilija ja lotta Senni Sopanen meni ensimmäistä kertaa naimisiin joulukuussa 2025. Hänen puolisonsa on Ylen entinen radiotoimittaja ja sotilasinvalidi Matti Hara, joka oli vihkimisen aikaan 89-vuotias. Pari tapasi ja rakastui Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa kesällä 2024"

Miksi kuvittelet, että joku mies haviteli hänen perintöään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos kyse on vain pelkästä huonosta onnesta.  Että ei vain satu itselle sopivaa ihmistä kävelemään vastaan oikeaan aikaan. 

Tuo on kyllä niin julmaa jos ei huonon tuurin takia tapaa ketään itselleen sopivaa vaikka sellaisia olisi useampi maailmassa. 

Oisko niin että toisille on useampi sopiva tyyppi kuin toisille. Huono onnea saattaa olla eri elämän osa-alueilla. Jos ei rakkaudessa niin ehkä terveydessä tai talousasioissa tai ihmissuhteissa muuten tai töissä/työttömyydessä. Yhtä kaikki elämää.  Mutta miten pelata niillä korteilla jotka jakaja antaa käteen

Voiko huuta "Bingo" jos huonoa onnea on joka osa-alueella eli ei rakkautta, terveys huono, talousasiat huonosti, ei ihmissuhteita, työkyvytön jne. En kyllä laskisi tällaista elämäksi ja mitään kortteja ei ole edes jaettu minulle millä pelata.

No just tämä. Elämä on epäreilua eikä kaikki löydä rakkautta

Huomasin ihan nuorena, että melko vaatimattomannäköiset tytöt menivät kihloihin ja parisuhteeseen, jokin piirre heissä veti puoleensa.  Luultavasti avoimuus, sosiaalinen luonne.  Itse olen aina ollut  hiljainen,  pohdiskeleva, tarkkailija.  Joskus vain sopivaa kumppania ei osu kohdalle,, minullakin oli jossain vaiheessa pitkiä seurustelusuhteita mutta jokin puuttui, olimme eri aaltopituudella.  En halua olla parisuhteessa ja onneton, olen hyväksynyt asian.  En ole kompromissien tekijä, ihmisen täytyy tuntea oma luonteensa. 

Tutustu ap palstalla avautumisiin, kuinka ihmiset jättäisivät "rakkaansa" heti, jos vain olisi mahdollisuus sellaiseen yksilöön, jonka oikeasti haluavat, niin ei tarvitse kahdehtia enää. Ellei tuo sitten ole unelmasi, että kun edes joku huolisi paremman puutteessa.

Tutkimattomia teitä. Mutta kertokaa kun päätyy syystä tai toisesta yksin niin miten ajatella asioista ettei katkeroidu ja elämän kokisi jotenki... rakkaudella. En enää halua ajatella että pitäisi ensin rakastaa itseä tai rakentaa itsetuntoa kun sitä on mitä on. 

Vierailija kirjoitti:

Tutkimattomia teitä. Mutta kertokaa kun päätyy syystä tai toisesta yksin niin miten ajatella asioista ettei katkeroidu ja elämän kokisi jotenki... rakkaudella. En enää halua ajatella että pitäisi ensin rakastaa itseä tai rakentaa itsetuntoa kun sitä on mitä on. 

Minäkin olen vihannut tätä ajatusta, että ensin pitää rakastaa itse itseään. En kenenkään pitäisi yksinään joutua rakkautta tyhjästä nyhtämään. Mutta se on ainakin ainoa keino, jota voi itse hallita. Toisista ei ikinä tiedä, haluaako kukaan koskaan juuri sinut ja kuinka pitkään. Surullista, mutta näin se vain on.