Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehdin ihmisiä, jotka pariutuvat
27.06.2026 |
Olen rehellisesti kateellinen niille ihmisille, jotka löytyvät itselleen kumppanin/kumppaneita. Minun on vaikea käsittää miten joku voi olla niin hyvä ihminen, että joku toinen tahtoo jakaa hänen kanssaan oman elämänsä, ilonsa ja surunsa. Tahtoisin joskus kokea itsekin olevani niin hyvä tyyppi, että joku tahtoisi kanssani viettää aikaa, ehkä jopa perustaa perheen. Mutta suoraan sanottuna en kyllä osaa itsessäni nähdä sellaisia ominaisuuksia, että minua kukaan kelpuuttaisi. Sen olen monesti kuullut mainittavan, että ei kukaan voi rakastaa jos ei rakasta edes itseään. Vaikea on elää kun pitää itseään niin huonona ihmisenä...
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimattomia teitä. Mutta kertokaa kun päätyy syystä tai toisesta yksin niin miten ajatella asioista ettei katkeroidu ja elämän kokisi jotenki... rakkaudella. En enää halua ajatella että pitäisi ensin rakastaa itseä tai rakentaa itsetuntoa kun sitä on mitä on.
Minäkin olen vihannut tätä ajatusta, että ensin pitää rakastaa itse itseään. En kenenkään pitäisi yksinään joutua rakkautta tyhjästä nyhtämään. Mutta se on ainakin ainoa keino, jota voi itse hallita. Toisista ei ikinä tiedä, haluaako kukaan koskaan juuri sinut ja kuinka pitkään. Surullista, mutta näin se vain on.
Mulla ei onnistu mikään peilin edessä itsensä kehuminen. Onhan se vähän noloakin. Se lohduttaa ettei ole ainut vaikka ympärillä olevat onkin kaikki parisuhteissaan.
Mä en ajattele, että tämä itsensä rakastaminen on edes sitä itsensä kehumista. Vaan sitä, ettei jätä itseään yksin vaikeillakaan hetkillä. Sitä, että pitää itsestään huolta, ruokkii hyvin, pitää terveydestä huolta. Etsii elämäänsä asioita, joista tulee hyvä mieli. Huolehtii toimeentulostaan. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimattomia teitä. Mutta kertokaa kun päätyy syystä tai toisesta yksin niin miten ajatella asioista ettei katkeroidu ja elämän kokisi jotenki... rakkaudella. En enää halua ajatella että pitäisi ensin rakastaa itseä tai rakentaa itsetuntoa kun sitä on mitä on.
Minäkin olen vihannut tätä ajatusta, että ensin pitää rakastaa itse itseään. En kenenkään pitäisi yksinään joutua rakkautta tyhjästä nyhtämään. Mutta se on ainakin ainoa keino, jota voi itse hallita. Toisista ei ikinä tiedä, haluaako kukaan koskaan juuri sinut ja kuinka pitkään. Surullista, mutta näin se vain on.
Mulla ei onnistu mikään peilin edessä itsensä kehuminen. Onhan se vähän noloakin. Se lohduttaa ettei ole ainut vaikka ympärillä olevat onkin kaikki parisuhteissaan.
Mä en ajattele, että tämä itsensä rakastaminen on edes sitä itsensä kehumista. Vaan sitä, ettei jätä itseään yksin vaikeillakaan hetkillä. Sitä, että pitää itsestään huolta, ruokkii hyvin, pitää terveydestä huolta. Etsii elämäänsä asioita, joista tulee hyvä mieli. Huolehtii toimeentulostaan. Jne.
No joo, tuolla tavalla kun asian esittää niin kyllä sitä itsestä sitten välittää mitä nyt voisi syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Se on varmaan jotain itsetunnon nostatus bisnestä nuo jutut itsensä kehumisesta tai että pitäis osata olla ylpeä itsestä tai luopua häpeästä kokonaan mikä on kans varmaan aika sairasta. Kyllähän häpeän tunnettakin tarvitaan, ainakin joskus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohdin asiaa tänään omalta kohdalta ja tulin siihen lopputulemaan että minusta ei kiinnostu kukaan koska olen tylsä. Katselin Pride kulkuetta netistä ja mietin että tuolla on monenlaista ihmistä parisuhteissaan ja ovat värikkäitä ja persoonallisia ulkonäöltä tai luonteeltaan. Nyt pitää enää vain oppia hyväksymään tosiasiat. Karisma tai "se jokin" puuttuu
Tähän voin yhtyä vahvasti. Minusta puuttuu "se jokin". En mä keksi yhtä ainoaa syytä siihen miksi kukaan haluaisi olla juuri minun kanssani. Eikä kukaan tiettävästi ole halunnutkaan. Mitä minä toisin parisuhteeseen? En kertakaikkiaan mitää. Olen niin uskomattoman tylsä ja mitäänsanomattoman näköinen, että vaikea on kuvitella olevansa kiinnostava kenenkään silmissä. Osaan sentään itselleni nauraakin, jos en osaisi niin aika ankeaa olisi tämä yksinoleminen.
Ap
Millainen perusilmeesi on? Hymyiletkö?
En minä perusilmeestäni tiedä, varmaan ihan normaali. En ainakaan hymyile 24/7, ei minulla oikeastaan edes ole selkeää hymyä.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei onnistu mikään peilin edessä itsensä kehuminen. Onhan se vähän noloakin. Se lohduttaa ettei ole ainut vaikka ympärillä olevat onkin kaikki parisuhteissaan.