Lue keskustelun säännöt.
Sisarusten perheettömyys redflag deittaillessa?
21.06.2026 |
Treffikumppanini kyseli minulta sisaruksistani (nuorin on 36 vuotias) ja alkoi tivaamaan mikä perheessäni ollut vialla kun yhdelläkään sisaruksistani ei ole puolisoa tai lapsia. Sisaruksia on siis kolme, kaksi siskoa, yksi veli. Yritin jotain selittää, että ei lapsuudenperheessä mitään vikaa ollut, kaikki tykkäävät vain olla yksin. Ainakin siskoni ovat tämän ääneen sanoneetkin ja ovat itse lähteneet parisuhteistaan.
Kysymys siis kuuluu että onko tällainen tilanne, että on useampi aikuinen sisarus ja kellään ei ole perhettä niin automaattinen redflag?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tällä elämänkokemuksella sanoisin, että kyllä perheestä voi päätellä yhtä ja toista.
Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota siihen, millainen suhde miehellä on äitiinsä. Jos äiti on kovin dominoiva hahmo, joka palvoo poikaansa ja alkaa kilpailla miniänsä kanssa niin ongelmia on luvassa. Jos taas poika väheksyy äitiään, niin on luvassa vielä suurempia ongelmia. Mies, joka tykkää äidistään ja puhuu hänestä arvostaen on paras.
Se, että kaikki ovat eronneita kertoo myös paljon. Toisaalta perheessä voi olla tapana, että pidetään yllä perhehelvettejä, eikä osata erota vaikka pitäisi.
Mutta ei kai näistä mikään ole mikään elinikäinen tuomio. Ihmisille sattuu ja tapahtuu. Ja omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ongelmat.
Siihen varmasti onkin hyvä kiinnittää huomiota, millä tavalla deitti puhuu perheestään. Jos äiti puheiden perusteella osaa kaiken tai vaihtoehtoisesti on täysi riihipiru korppikotka, niin silloin lienee paras olla hieman varuillaan. Mustavalkoinen ajattelu, kyvyttömyys ymmärtää nyansseja ja ihmisten näkeminen yksiulotteisina karikatyyreinä eivät ole hyviä merkkejä, olipa kyse omista perheenjäsenistä tai muista ihmisistä.
Myös vitsailua voi joskus olla tarpeen kuunnella tarkemmalla korvalla. Jos treffikumppani naureskelee, kuinka heillä on suvussa tapana hyväksyttää koko serkkukatraalla näiden uudet puolisot, voi kyseessä olla läheisistä väleistä kertova harmiton läppä tai yritys peitellä sitä, että suvun sisällä on paljon suvun jäsenten yksityiselämän kontrollointia ja ehkä myös mustasukkaisuutta.
Ongelmalliset suku- ja perhedynamiikat lienevät aika tavallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. On yleistä, että sukupolvelta toiselle on siirtynyt esimerkiksi puhumattomuuden kulttuuri, taipumus turvautua päihteisiin tai sosiaalisten taitojen puute ja suoranainen kammo oman piirin ulkopuolisia kohtaan. Jossain vaiheessa kuitenkin joku suvusta tajuaa sen, miten epätervettä meno on siihen asti ollut ja haluaa ryhtyä toimimaan toisin. Tästäkin saattaa seurata välien katkeamisia ym., kun "musta lammas" päättää katkaista pahoinvoinnin noidankehän. Kuten sanoit, niin omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ensin sitä hankaloittaneet ongelmat.
Nämä ovat kuitenkin niin herkkiä, monisyisiä ja kipeitä asioita, etteivät mielestäni ole hyviä keskustelunaiheita ensi- tai toisillekaan treffeille. Jonkinlainen luottamus pitää olla jo rakennettuna, ennen kuin lähtee näitä uudelle kumppanille selvittämään. Hienotunteinen ja sosiaalisesti kehittynyt deitti myös tajuaa, että kaikesta ei ole soveliasta töksäytellä eikä kaikkea tarvitse ihmetellä ääneen kuin pikkulapsi. Jos treffikumppanin perhetausta hankaa ja epäilyttää heti alkajaisiksi, niin silloin on parasta jättää treffailut sikseen ja lähteä etsimään yhteensopivampaa kumppanikandidaattia. Toisaalta, jos toinen tuntuu muuten juuri sellaiselta "omalta tyypiltä", niin tämä tilanne voi tarjota myös mahdollisuuden itsereflektioon: miksi hänen perhetaustansa haittaa minua niin paljon? Mitä oletan sen kertovan hänestä?
Aika monimutkaiseksi tuon vedät. Jokainen saa lopulta tehdä kumppanivalintansa ihan millä tahansa perusteella, vaikka sillä, että hänellä on tavattoman kauniit ja suuret... silmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se hänelle oli?
Ehkä hän pelkää, että perheessäsi ei sitouduta liittoihin ja sinäkin jossain vaiheessa lähdet lätkimään jostain mitättömästä syystä. Ovatko vanhempasi yhdessä?
Erosivat kun olin täysi-ikäinen. Isä on mennyt uudelleen naimisiin. Miksi käyttäyisin automaattisesti samalla tavalla kuin muu perheeni ja vanhempani?
Et varmaan automaattisesti, mutta monet arvot ja toimintamallit periytyvät melko tiedostamatta.
Jossain perheessä on yleisesti ottaen korkeampi kynnys erota. Ehkäpä se on sellainen arvo, joka on hänelle tärkeä.
Ap sanoo, että hänen nuorin sisaruksensa on 36-vuotias, eli ap ja tämä mies ovat oletettavasti noin 4-kymppisiä. Luulisi, että tuon ikäinen mies on jo ehtinyt itsekin erota ainakin yhdestä seurustelukumppanista, eikä eroaminen siis pitäisi olla joku mörkö, jota pelätä hysteerisesti.
Oliko joku hysteerinen? Ei pidä liioitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella outo ajatus.
Itse en todellakaan halua tulla arvioiduksi sisarukseni perusteella. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin samat vanhemmat. Eikä minua kiinnosta muiden sisaruksien tekemiset.
Ei yhtään outo ajatus. Normaaleissa perheissä seurustellaan sisarusten kanssa, joten jos he ovat esimerkiksi aivan ääliöitä, niin puoliso saa kyllä siitä osansa vuosien varrella.
Jos taas perhe on niin rikki, että sisarukset eivät ole missään tekemisissä, niin sielläkin on taustalla kaikenlaista sontaa, joka tulee ennemmin tai myöhemmin myös puolison ongelmaksi.
Millä tavalla tulee puolison ongelmaksi? Ei ole tullut minun puolisolle mitään ongelmaa.
Ok. Ei ole koskaan tarvinnut selvitellä mitään lapsuuden traumoja?
Ei ole lapsuuden traumoja. Mukava lapsuus oli.
Mukava lapsuus, mutta perhe rikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa minulle, miten ihmeessä jonkun sisaruksen kumppani/ sinkkuus vaikuttaa kysyjän elämään? En todellakaan ymmärrä, en yhtään. Tai sitten olen vaan tyhmä. Minulla on kolme sisarusta. Kaikki kolme ovat naimisissa ja kaikilla on lapsia. Ollaan tavallinen kunnollinen ylemmän keskiluokan perhe. Minä taas olen ollut koko elämäni sinkku, koska kukaan mies ei ole minua koskaan halunnut eikä ollut kiinnostunut minusta. Minun kelpaamattomuuteni siis vaikuttaa minun veljieni ja siskoni elämään? Millä tavalla?
Kaipa se jotain voi kertoa lapsuuden perheen dynamiikasta. Sinullahan on kolme sisarusta, joilla on perhe. Ymmärrän jos joku ihmettelee jos on kolme sisarusta joilla yhdelläkään ei ole.
Ja kaikki ovat eronneita, mukaan lukien vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Ai "Miksi sun pikkusiskolla ei ole puolisoa?" Urpo mies
Et ymmärrä lukemaasi ? Sisaruksia on tällä aloittajalla kolme, NUORIN on 36 vuotias eli kaikki ovat sen vanhempia yksineläjiä, onhan se outoa että yhden perheen kaikki neljä lasta on sinkkuja vielä 40 vuoden molemmin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se hänelle oli?
Ehkä hän pelkää, että perheessäsi ei sitouduta liittoihin ja sinäkin jossain vaiheessa lähdet lätkimään jostain mitättömästä syystä. Ovatko vanhempasi yhdessä?
Erosivat kun olin täysi-ikäinen. Isä on mennyt uudelleen naimisiin. Miksi käyttäyisin automaattisesti samalla tavalla kuin muu perheeni ja vanhempani?
Et varmaan automaattisesti, mutta monet arvot ja toimintamallit periytyvät melko tiedostamatta.
Jossain perheessä on yleisesti ottaen korkeampi kynnys erota. Ehkäpä se on sellainen arvo, joka on hänelle tärkeä.
Ap sanoo, että hänen nuorin sisaruksensa on 36-vuotias, eli ap ja tämä mies ovat oletettavasti noin 4-kymppisiä. Luulisi, että tuon ikäinen mies on jo ehtinyt itsekin erota ainakin yhdestä seurustelukumppanista, eikä eroaminen siis pitäisi olla joku mörkö, jota pelätä hysteerisesti.
Olen itse siis mies, jos asialla nyt väliä ja ikää on 38 vuotta. Tuolla deitillä oli takana yksi pidempi (olisiko ollut 4 vuotta parisuhde) ja muuten jotain vuoden juttuja. Itsellä ollut varsinaisista seurustelusuhteista yksi kahdeksanvuoden kestoinen ja yksi kahden vuoden mittainen. Viihdyn muuten väähn liiankin hyvin yksin, ja läheisyyttä ym. ei kaipaa kunhan aikaa mennyt tarpeeksi viime kerrasta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella outo ajatus.
Itse en todellakaan halua tulla arvioiduksi sisarukseni perusteella. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin samat vanhemmat. Eikä minua kiinnosta muiden sisaruksien tekemiset.
Ei yhtään outo ajatus. Normaaleissa perheissä seurustellaan sisarusten kanssa, joten jos he ovat esimerkiksi aivan ääliöitä, niin puoliso saa kyllä siitä osansa vuosien varrella.
Jos taas perhe on niin rikki, että sisarukset eivät ole missään tekemisissä, niin sielläkin on taustalla kaikenlaista sontaa, joka tulee ennemmin tai myöhemmin myös puolison ongelmaksi.
Millä tavalla tulee puolison ongelmaksi? Ei ole tullut minun puolisolle mitään ongelmaa.
Ok. Ei ole koskaan tarvinnut selvitellä mitään lapsuuden traumoja?
Ei ole lapsuuden traumoja. Mukava lapsuus oli.
Mukava lapsuus, mutta perhe rikki?
Ihan hyvät välit, mutta ollaan niin erilaisia ettei vietetä sen kummemmin aikaa yhdessä. Jokaisella on omat menonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tällä elämänkokemuksella sanoisin, että kyllä perheestä voi päätellä yhtä ja toista.
Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota siihen, millainen suhde miehellä on äitiinsä. Jos äiti on kovin dominoiva hahmo, joka palvoo poikaansa ja alkaa kilpailla miniänsä kanssa niin ongelmia on luvassa. Jos taas poika väheksyy äitiään, niin on luvassa vielä suurempia ongelmia. Mies, joka tykkää äidistään ja puhuu hänestä arvostaen on paras.
Se, että kaikki ovat eronneita kertoo myös paljon. Toisaalta perheessä voi olla tapana, että pidetään yllä perhehelvettejä, eikä osata erota vaikka pitäisi.
Mutta ei kai näistä mikään ole mikään elinikäinen tuomio. Ihmisille sattuu ja tapahtuu. Ja omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ongelmat.
Siihen varmasti onkin hyvä kiinnittää huomiota, millä tavalla deitti puhuu perheestään. Jos äiti puheiden perusteella osaa kaiken tai vaihtoehtoisesti on täysi riihipiru korppikotka, niin silloin lienee paras olla hieman varuillaan. Mustavalkoinen ajattelu, kyvyttömyys ymmärtää nyansseja ja ihmisten näkeminen yksiulotteisina karikatyyreinä eivät ole hyviä merkkejä, olipa kyse omista perheenjäsenistä tai muista ihmisistä.
Myös vitsailua voi joskus olla tarpeen kuunnella tarkemmalla korvalla. Jos treffikumppani naureskelee, kuinka heillä on suvussa tapana hyväksyttää koko serkkukatraalla näiden uudet puolisot, voi kyseessä olla läheisistä väleistä kertova harmiton läppä tai yritys peitellä sitä, että suvun sisällä on paljon suvun jäsenten yksityiselämän kontrollointia ja ehkä myös mustasukkaisuutta.
Ongelmalliset suku- ja perhedynamiikat lienevät aika tavallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. On yleistä, että sukupolvelta toiselle on siirtynyt esimerkiksi puhumattomuuden kulttuuri, taipumus turvautua päihteisiin tai sosiaalisten taitojen puute ja suoranainen kammo oman piirin ulkopuolisia kohtaan. Jossain vaiheessa kuitenkin joku suvusta tajuaa sen, miten epätervettä meno on siihen asti ollut ja haluaa ryhtyä toimimaan toisin. Tästäkin saattaa seurata välien katkeamisia ym., kun "musta lammas" päättää katkaista pahoinvoinnin noidankehän. Kuten sanoit, niin omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ensin sitä hankaloittaneet ongelmat.
Nämä ovat kuitenkin niin herkkiä, monisyisiä ja kipeitä asioita, etteivät mielestäni ole hyviä keskustelunaiheita ensi- tai toisillekaan treffeille. Jonkinlainen luottamus pitää olla jo rakennettuna, ennen kuin lähtee näitä uudelle kumppanille selvittämään. Hienotunteinen ja sosiaalisesti kehittynyt deitti myös tajuaa, että kaikesta ei ole soveliasta töksäytellä eikä kaikkea tarvitse ihmetellä ääneen kuin pikkulapsi. Jos treffikumppanin perhetausta hankaa ja epäilyttää heti alkajaisiksi, niin silloin on parasta jättää treffailut sikseen ja lähteä etsimään yhteensopivampaa kumppanikandidaattia. Toisaalta, jos toinen tuntuu muuten juuri sellaiselta "omalta tyypiltä", niin tämä tilanne voi tarjota myös mahdollisuuden itsereflektioon: miksi hänen perhetaustansa haittaa minua niin paljon? Mitä oletan sen kertovan hänestä?
Aika monimutkaiseksi tuon vedät. Jokainen saa lopulta tehdä kumppanivalintansa ihan millä tahansa perusteella, vaikka sillä, että hänellä on tavattoman kauniit ja suuret... silmät.
Ei vaan hän osuu nimenomaan asian ytimeen sen suhteen millaisiin asioihin kannattaisi oikeasti kiinnittää huomiota niiden ulkoisten avujen sijaan kun tutustuu ihmisiin! Mieluummin miettii niitä alussa kuin sitten siinä vaiheessa kun pyristelee huonosta suhteesta pois mutta se on vaikeaa kun niin on pitkään ohittanut todelliset luonteenpiirteet vain sen vuoksi että toinen on kaunis ja saanut sillä anteeksi asioita. Tuntuu hassulta että joku edes ajattelee että menee "monimutkaiseksi" kun miettii näin - tosin muistuttaa kyllä erään exäni kommentteja ja hän osoittautuikin (kauniista silmistään huolimatta) pinnalliseksi ihmiseksi joka ei koskaan kyennyt käsittelemään mitään vaikeita asioita ja sanoi juurikin sitä että kun teen asioista monimutkaisia. Ja kuinka ironista, hän sanoi muutamien treffien jälkeen että tykkää siitä ettei elämässä ole "draamaa". En osannut silloin kysyä mutta myöhemmin kyllä, ja osoittautui että hänelle draamaa oli se että edellytin keskustelua täysin normaaleista aikuisten ihmisten asioista tai siitä että hän käyttäytyi kuin teini-ikäinen. Ja hänen mielestään ainoa ongelma oli naisen draamailu. Kierrän tämmöset kaukaa nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Tapasitteko ensi kertaa? En kyllä tapaisi enää toista kertaa.
Joo tapasimme ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran. Hesarissa oli muuten nyt ihan hyvä juttu, siitä miten deittiappien kautta viestittelemällä syntyy ihmisestä jonkinlainen kuva ja sitten treffeillä kun se ei vastaa mitä oli ajatellut niin pettyy. Olin tätä jo aiemmin pohtinut, sillä useimmiten itsekin aina pettyy. Kaipa viesteistä voi saada ihan eri kuvan millainen kommunikoija toinen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai "Miksi sun pikkusiskolla ei ole puolisoa?" Urpo mies
Et ymmärrä lukemaasi ? Sisaruksia on tällä aloittajalla kolme, NUORIN on 36 vuotias eli kaikki ovat sen vanhempia yksineläjiä, onhan se outoa että yhden perheen kaikki neljä lasta on sinkkuja vielä 40 vuoden molemmin puolin.
Onhan tuo tilastollisesti varmaan poikkeuksellista. Nykyisin lapsettomuus ja yksinelo ovat kuitenkin yleistyneet, eli vähän nuoremmalla sukupolvella olisi normaalimpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasitteko ensi kertaa? En kyllä tapaisi enää toista kertaa.
Joo tapasimme ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran. Hesarissa oli muuten nyt ihan hyvä juttu, siitä miten deittiappien kautta viestittelemällä syntyy ihmisestä jonkinlainen kuva ja sitten treffeillä kun se ei vastaa mitä oli ajatellut niin pettyy. Olin tätä jo aiemmin pohtinut, sillä useimmiten itsekin aina pettyy. Kaipa viesteistä voi saada ihan eri kuvan millainen kommunikoija toinen on.
Siksi sitä suositellaan, että pitäisi tavata mahdollisimman pian. Muuten hellii sitä mielikuvaansa, jolla ei ole välttämättä juuri mitään tekemistä oikean ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vähänhän siitä treffikumppanista ensitapaamisella tiedetään, joten ei ihme, että tulee pettymyksiä. Täytyy vaan ottaa ne elämänmenoon kuuluvina ja jatkaa rohkeasti eteenpäin.
Joskus sentään käy niinkin, että kemiat toimivat heti, asiat loksahtavat hetkessä kohdalleen ja tapailusuhde syvenee parisuhteeksi muutamassa viikossa.
Rohkaisevana esimerkkinä tällaisesta tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Vierailija kirjoitti:
Aika vähänhän siitä treffikumppanista ensitapaamisella tiedetään, joten ei ihme, että tulee pettymyksiä. Täytyy vaan ottaa ne elämänmenoon kuuluvina ja jatkaa rohkeasti eteenpäin.
Joskus sentään käy niinkin, että kemiat toimivat heti, asiat loksahtavat hetkessä kohdalleen ja tapailusuhde syvenee parisuhteeksi muutamassa viikossa.
Rohkaisevana esimerkkinä tällaisesta tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Tästähän se ratksisu löytyi. Onnittelut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasitteko ensi kertaa? En kyllä tapaisi enää toista kertaa.
Joo tapasimme ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran. Hesarissa oli muuten nyt ihan hyvä juttu, siitä miten deittiappien kautta viestittelemällä syntyy ihmisestä jonkinlainen kuva ja sitten treffeillä kun se ei vastaa mitä oli ajatellut niin pettyy. Olin tätä jo aiemmin pohtinut, sillä useimmiten itsekin aina pettyy. Kaipa viesteistä voi saada ihan eri kuvan millainen kommunikoija toinen on.
Siksi sitä suositellaan, että pitäisi tavata mahdollisimman pian. Muuten hellii sitä mielikuvaansa, jolla ei ole välttämättä juuri mitään tekemistä oikean ihmisen kanssa.
Joo, paras olisi ensin vaikka puhua puhelimessa. Jännä miten sellaista kukaan ei ainakaan kohdallani ole halunnut, vaan mielummin näkee heti. Sehän olisi turvallisempaakin puhua puhelimessa ja näin saada käsitys millainen ihminen on oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vain naurattaa miten tämän ei ole yhtään itsestäni kiinni oleva seikka. Toki ymmärrän jos itsellä olisi sisaruksilla perheet ja hengaisin niiden kanssa niin jonkun toisen tilanne olisi aivan eri. Totuus on myös se ettemme vanhempien kanssa missään erityisen hyvissä väleissä ole, mutta ei huonoissakaan.
-ap
Kertoohsn tuo perheeettömyys ja ei-läheiset välit, että lspsuudenperheessä on tod. näk. ollut kiintymyssuhteet välttelevään päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tällä elämänkokemuksella sanoisin, että kyllä perheestä voi päätellä yhtä ja toista.
Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota siihen, millainen suhde miehellä on äitiinsä. Jos äiti on kovin dominoiva hahmo, joka palvoo poikaansa ja alkaa kilpailla miniänsä kanssa niin ongelmia on luvassa. Jos taas poika väheksyy äitiään, niin on luvassa vielä suurempia ongelmia. Mies, joka tykkää äidistään ja puhuu hänestä arvostaen on paras.
Se, että kaikki ovat eronneita kertoo myös paljon. Toisaalta perheessä voi olla tapana, että pidetään yllä perhehelvettejä, eikä osata erota vaikka pitäisi.
Mutta ei kai näistä mikään ole mikään elinikäinen tuomio. Ihmisille sattuu ja tapahtuu. Ja omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ongelmat.
Siihen varmasti onkin hyvä kiinnittää huomiota, millä tavalla deitti puhuu perheestään. Jos äiti puheiden perusteella osaa kaiken tai vaihtoehtoisesti on täysi riihipiru korppikotka, niin silloin lienee paras olla hieman varuillaan. Mustavalkoinen ajattelu, kyvyttömyys ymmärtää nyansseja ja ihmisten näkeminen yksiulotteisina karikatyyreinä eivät ole hyviä merkkejä, olipa kyse omista perheenjäsenistä tai muista ihmisistä.
Myös vitsailua voi joskus olla tarpeen kuunnella tarkemmalla korvalla. Jos treffikumppani naureskelee, kuinka heillä on suvussa tapana hyväksyttää koko serkkukatraalla näiden uudet puolisot, voi kyseessä olla läheisistä väleistä kertova harmiton läppä tai yritys peitellä sitä, että suvun sisällä on paljon suvun jäsenten yksityiselämän kontrollointia ja ehkä myös mustasukkaisuutta.
Ongelmalliset suku- ja perhedynamiikat lienevät aika tavallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. On yleistä, että sukupolvelta toiselle on siirtynyt esimerkiksi puhumattomuuden kulttuuri, taipumus turvautua päihteisiin tai sosiaalisten taitojen puute ja suoranainen kammo oman piirin ulkopuolisia kohtaan. Jossain vaiheessa kuitenkin joku suvusta tajuaa sen, miten epätervettä meno on siihen asti ollut ja haluaa ryhtyä toimimaan toisin. Tästäkin saattaa seurata välien katkeamisia ym., kun "musta lammas" päättää katkaista pahoinvoinnin noidankehän. Kuten sanoit, niin omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ensin sitä hankaloittaneet ongelmat.
Nämä ovat kuitenkin niin herkkiä, monisyisiä ja kipeitä asioita, etteivät mielestäni ole hyviä keskustelunaiheita ensi- tai toisillekaan treffeille. Jonkinlainen luottamus pitää olla jo rakennettuna, ennen kuin lähtee näitä uudelle kumppanille selvittämään. Hienotunteinen ja sosiaalisesti kehittynyt deitti myös tajuaa, että kaikesta ei ole soveliasta töksäytellä eikä kaikkea tarvitse ihmetellä ääneen kuin pikkulapsi. Jos treffikumppanin perhetausta hankaa ja epäilyttää heti alkajaisiksi, niin silloin on parasta jättää treffailut sikseen ja lähteä etsimään yhteensopivampaa kumppanikandidaattia. Toisaalta, jos toinen tuntuu muuten juuri sellaiselta "omalta tyypiltä", niin tämä tilanne voi tarjota myös mahdollisuuden itsereflektioon: miksi hänen perhetaustansa haittaa minua niin paljon? Mitä oletan sen kertovan hänestä?
Aika monimutkaiseksi tuon vedät. Jokainen saa lopulta tehdä kumppanivalintansa ihan millä tahansa perusteella, vaikka sillä, että hänellä on tavattoman kauniit ja suuret... silmät.
Ei vaan hän osuu nimenomaan asian ytimeen sen suhteen millaisiin asioihin kannattaisi oikeasti kiinnittää huomiota niiden ulkoisten avujen sijaan kun tutustuu ihmisiin! Mieluummin miettii niitä alussa kuin sitten siinä vaiheessa kun pyristelee huonosta suhteesta pois mutta se on vaikeaa kun niin on pitkään ohittanut todelliset luonteenpiirteet vain sen vuoksi että toinen on kaunis ja saanut sillä anteeksi asioita. Tuntuu hassulta että joku edes ajattelee että menee "monimutkaiseksi" kun miettii näin - tosin muistuttaa kyllä erään exäni kommentteja ja hän osoittautuikin (kauniista silmistään huolimatta) pinnalliseksi ihmiseksi joka ei koskaan kyennyt käsittelemään mitään vaikeita asioita ja sanoi juurikin sitä että kun teen asioista monimutkaisia. Ja kuinka ironista, hän sanoi muutamien treffien jälkeen että tykkää siitä ettei elämässä ole "draamaa". En osannut silloin kysyä mutta myöhemmin kyllä, ja osoittautui että hänelle draamaa oli se että edellytin keskustelua täysin normaaleista aikuisten ihmisten asioista tai siitä että hän käyttäytyi kuin teini-ikäinen. Ja hänen mielestään ainoa ongelma oli naisen draamailu. Kierrän tämmöset kaukaa nykyään.
Ehkä hän tarkoitti draamalla sellaista vuolasta kaikkien asioiden sanallistamista ja perinpohjaista vatvomista ja analysointia.
Kyllä tietysti ihmiset kiinnittävät paljonkin huomiota hyvin pieniinkin yksityiskohtiin ja vivahteisiin, mutta joskus voi mennä ylianalysoinnin puolelle. Parisuhteessa on pitkälti kyse eräänlaisesta uskonloikasta. Se pitää vain uskaltaa ottaa, toivoa parasta ja tehdä parhaansa. Kaikkia muuttujia ja tilanteita ei voi arvata ja ennakoida etukäteen.
Mielestäni sen kannattaisi olla red flag. Oman miehen sisarukset ovat naimattomia, ja täytyy sanoa, että kyllä siinä perheessä ihan hirveästi on ollut kaikkea sairasta ja käsittämätöntä. Ylipäätään tapa, jolla muiden ihmisten kanssa keskustellaan. Saatetaan haukkua ihmisten ulkonäköä päin näköä, huudetaan, uhkaillaan, kenestäkään ei sanota mitään hyvää, naisia ei arvosteta eikä pidetä ihmisinä lainkaan. Naiset nähdään lähinnä hyödykkeinä. Toisaalta olen tyytyväinen, että sain oman mieheni pelastettua siitä sonnasta. Nykyään hän jo näkee, miten sairas hänen kotinsa on ollut. Ei sitä välttämättä itse huomaa, jos on lapsesta asti sellaisen keskellä kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vain naurattaa miten tämän ei ole yhtään itsestäni kiinni oleva seikka. Toki ymmärrän jos itsellä olisi sisaruksilla perheet ja hengaisin niiden kanssa niin jonkun toisen tilanne olisi aivan eri. Totuus on myös se ettemme vanhempien kanssa missään erityisen hyvissä väleissä ole, mutta ei huonoissakaan.
-ap
Kertoohsn tuo perheeettömyys ja ei-läheiset välit, että lspsuudenperheessä on tod. näk. ollut kiintymyssuhteet välttelevään päin.
Kyllä sen itsestäni olen tunnistanutkin, mutta olen nähnyt vaivaa asian eteen ja en käyttäydy kuin välttelevästi kiintynyt. Se mitä vanhempani ja sisarukseni ovat ei ole minun päätäntävallassani valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sen kannattaisi olla red flag. Oman miehen sisarukset ovat naimattomia, ja täytyy sanoa, että kyllä siinä perheessä ihan hirveästi on ollut kaikkea sairasta ja käsittämätöntä. Ylipäätään tapa, jolla muiden ihmisten kanssa keskustellaan. Saatetaan haukkua ihmisten ulkonäköä päin näköä, huudetaan, uhkaillaan, kenestäkään ei sanota mitään hyvää, naisia ei arvosteta eikä pidetä ihmisinä lainkaan. Naiset nähdään lähinnä hyödykkeinä. Toisaalta olen tyytyväinen, että sain oman mieheni pelastettua siitä sonnasta. Nykyään hän jo näkee, miten sairas hänen kotinsa on ollut. Ei sitä välttämättä itse huomaa, jos on lapsesta asti sellaisen keskellä kasvanut.
Meillä ei mitään tuollaista ole. Vähän vain liiankin asialliset välit ja muodollisuudesta hoidetaan perhesuhteet ja syntymäpäivät ym. kunnialla läpi. Se on toki totta, että emme lapsuudessa saaneet kuvaa että se ydinperhe olisi joku ehdoton onnellisuuden yksikkö.
-ap
Siihen varmasti onkin hyvä kiinnittää huomiota, millä tavalla deitti puhuu perheestään. Jos äiti puheiden perusteella osaa kaiken tai vaihtoehtoisesti on täysi riihipiru korppikotka, niin silloin lienee paras olla hieman varuillaan. Mustavalkoinen ajattelu, kyvyttömyys ymmärtää nyansseja ja ihmisten näkeminen yksiulotteisina karikatyyreinä eivät ole hyviä merkkejä, olipa kyse omista perheenjäsenistä tai muista ihmisistä.
Myös vitsailua voi joskus olla tarpeen kuunnella tarkemmalla korvalla. Jos treffikumppani naureskelee, kuinka heillä on suvussa tapana hyväksyttää koko serkkukatraalla näiden uudet puolisot, voi kyseessä olla läheisistä väleistä kertova harmiton läppä tai yritys peitellä sitä, että suvun sisällä on paljon suvun jäsenten yksityiselämän kontrollointia ja ehkä myös mustasukkaisuutta.
Ongelmalliset suku- ja perhedynamiikat lienevät aika tavallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. On yleistä, että sukupolvelta toiselle on siirtynyt esimerkiksi puhumattomuuden kulttuuri, taipumus turvautua päihteisiin tai sosiaalisten taitojen puute ja suoranainen kammo oman piirin ulkopuolisia kohtaan. Jossain vaiheessa kuitenkin joku suvusta tajuaa sen, miten epätervettä meno on siihen asti ollut ja haluaa ryhtyä toimimaan toisin. Tästäkin saattaa seurata välien katkeamisia ym., kun "musta lammas" päättää katkaista pahoinvoinnin noidankehän. Kuten sanoit, niin omaan elämäänsä voi vaikuttaa, kun tiedostaa ensin sitä hankaloittaneet ongelmat.
Nämä ovat kuitenkin niin herkkiä, monisyisiä ja kipeitä asioita, etteivät mielestäni ole hyviä keskustelunaiheita ensi- tai toisillekaan treffeille. Jonkinlainen luottamus pitää olla jo rakennettuna, ennen kuin lähtee näitä uudelle kumppanille selvittämään. Hienotunteinen ja sosiaalisesti kehittynyt deitti myös tajuaa, että kaikesta ei ole soveliasta töksäytellä eikä kaikkea tarvitse ihmetellä ääneen kuin pikkulapsi. Jos treffikumppanin perhetausta hankaa ja epäilyttää heti alkajaisiksi, niin silloin on parasta jättää treffailut sikseen ja lähteä etsimään yhteensopivampaa kumppanikandidaattia. Toisaalta, jos toinen tuntuu muuten juuri sellaiselta "omalta tyypiltä", niin tämä tilanne voi tarjota myös mahdollisuuden itsereflektioon: miksi hänen perhetaustansa haittaa minua niin paljon? Mitä oletan sen kertovan hänestä?