Helsingissä kadonnut intialainen nuori miesopiskelija
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012091255.html
"Iltapäivällä maanantaina 4. toukokuuta opiskelija lähetti tekstiviestin äidilleen. Hän kysyi, saisiko käyttää tämän luottokortilta rahaa ystävien kanssa syömiseen.
Opiskelija oli käyttänyt Suomessa äitinsä pankkitiliin liitettyä luottokorttia. Hän oli vielä koti-Intiasta lähtiessään alaikäinen ja täytti kahdeksantoista maaliskuussa.
– Hän kiitti ja lupasi soittaa äidilleen vielä saman päivän iltana. Hän ei soittanut, Reddy kertoo.
Seuraavana päivänä siskonpoika ei enää vastannut puhelimeen. Reddyn mukaan luottokortin tilitapahtumia ja puhelimen sijaintisovelluksen lokitietoja yhdistelemällä siskonpojan liikkeistä muodostui kokonaiskuva.
Bussilippu Lahdessa, junalippu Lahden juna-asemalla, osto hampurilaispaikassa Helsingissä ja osto ruokakaupassa noin iltakahdeksalta.
Myöhemmin poliisi on julkaissut kaupan valvontakamerakuvan. Poliisin kuvasta ei selviä, milloin tai missä kaupassa kuva on otettu.
Viimeisenä sijaintina oli Saaristolaivastonkadun pääty Helsingin Kruunuvuorenrannassa noin kolme tuntia myöhemmin.
Sinne sijaintisovellus Find My iPhonen lokikirjaus siskonpojan puhelimen sijainnista näyttää noin iltayhdentoista aikaan 5. toukokuuta."
Kommentit (2779)
Omaisillaan on varmasti kamala hätä, mutta lehtijutuista saa aika raskaan kuvan. Ehkä sillä on jotain tuttuja jonka luona majailee, kesälomakin. Kruunuvuorenrannassa taitaa olla Hoasin asuntojakin jo.
Pa jeetti on kalanruokaa. Hajaantukaa, ketjun ma mupatjat.
Joku kuljetti veneellä jonnekin?
epäilen kanssa, että vapaaehtoisesti ottanut hatkat.
Onko osoitettu, että on kadonnut Helsingissä, joten otsikko voisi olla että Lahdessa opiskeleva intialainen on kadonnut (mahdollisesti Helsingissä).
Vierailija kirjoitti:
Onko lehtijutun kuva r-kioskilta?
Koko elämäni Lahdessa asuneena sanoisin sata prosenttisella varmuudella, että kyseessä on Lahden rautatieaseman R-kioski. Kioskiin on muutama porras alas päin ja siksi siinä on myös ramppi esteettömyyttä takaamassa. Maustehyllykin vanhalla tutulla paikalla rampin vieressä. Myös Pääkaupunkiseudun etsintä Ry:n sivuilla ollut toinen kuva on selkeästi Lahden rautatieasemalta. Tullut paikallisliikenteen bussilla tunneliin, josta noussut portaat, mennyt putkea pitkin asemalle ja kioskille. Onko kuvamateriaalia Helsingistä? Luulisi että olisi vähintään kaupan nauhalle päätynyt. Toisaalta jos vaatetus on sama niin sillä kauheasti ole merkitystä. Oletan ettei mitään ystäviä ole muissa kuvissa näkynyt, koska muuten varmasti heidän peräänsä olisi kuuluteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo Kruununvuorenranta kyllä vaikuta parhaalta mahdolliselta paikalta liikkua iltahämärässä. En tiedä kuinka keskeneräistä siellä vielä on, mutta jos on esim. oikaissut rakenteilla olevan alueen läpi veden äärellä, niin todella helposti on voinut kompastua ja käydä huonosti.
häh? rauhallinen uusi asuinalue, jossa kovanrahan asuntoja.
Mihin oikaissut? meri ympäröi aluetta.
kannattaisko olla keskustelematta asioista, joissa ei ole mitään hajuakaan?
No sehän se pointti juuri oli, että jos hämärässä liikkuu meren lähellä tuntemattomalla alueella, niin voi vahingossa päätyä veteen. Niin on käynyt lukemattomia kertoja aiemminkin.
Alueen rauhattomuudesta en ole väittänyt yhtään mitään.
Kummallista spekulointia.
Poika tullut a) vartavasten Helsinkiin b) on ilmeisesti itse vapaasta tahdostaan tullut Kruunuvuorenrantaan, nähnyt Google Mapsista että se on meren lähellä ja todennut tämän tänne tullessaankin, koska illalla on vielä valoisaa. Tuskin olisi odottanut kello 22 saakka ja lähtenyt sitten hämärässä toikkaroimaan Kallioille ja vahingossa pudonnut. Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Tarinassa on niin paljon ristiriitaisuuksia, ettei mitään määrää. Kellonajoista ja perheen tarinoinnista lukien.
Kai se nyt sentään on selvitetty että kuka kirjautui yliopiston järjestelmään oletetun katoamisen jälkeen hänen tunnuksillaan. Missä opiskelijakortti on, asunnolla vai kadoksissa, entä passi: tätä kaiketi ei ole kerrottu toistaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lehtijutun kuva r-kioskilta?
Koko elämäni Lahdessa asuneena sanoisin sata prosenttisella varmuudella, että kyseessä on Lahden rautatieaseman R-kioski. Kioskiin on muutama porras alas päin ja siksi siinä on myös ramppi esteettömyyttä takaamassa. Maustehyllykin vanhalla tutulla paikalla rampin vieressä. Myös Pääkaupunkiseudun etsintä Ry:n sivuilla ollut toinen kuva on selkeästi Lahden rautatieasemalta. Tullut paikallisliikenteen bussilla tunneliin, josta noussut portaat, mennyt putkea pitkin asemalle ja kioskille. Onko kuvamateriaalia Helsingistä? Luulisi että olisi vähintään kaupan nauhalle päätynyt. Toisaalta jos vaatetus on sama niin sillä kauheasti ole merkitystä. Oletan ettei mitään ystäviä ole muissa kuvissa näkynyt, koska muuten varmasti heidän peräänsä olisi kuuluteltu.
Jos on ylipäätään Helsinkiin matkustanut, niin pakkohan, eikö niin, siellä ole näkyä jossain katukamerassa siitä lukien milloin olisi bussista astunut ulos. Kaipa kuljettaja sen sentään muistaisi.
Suomalaisten vieraskoreus ja pohjattoman alhainen itsetunto ovat kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Kamala itku ja parku jonkun tänne kuulumattoman intialaisen katoamisesta. Harmitellaan, että nyt jossain INTIASSA saatetaan ajatella, että Suomi on turvaton maa ulkomaalaisille. Mitä vit tua? Samalla suomalaiset ollaan syrjäyttämässä omassa maassaan, heitä hyväksikäytetään ja tyttöjä rais kataan jatkuvasti järkyttävä määrä.
Vierailija kirjoitti:
Intiaaneilla on järjestettyjä avioliittoja, vaikka ovatkin länsimaalaisia, yksi tällainen järjestetty avioliitto oli se missä se nainen tapettiin etelä-afrikassa ja mies joutui oikeuteen, mies oli homou. Olisiko jotain tällaista taustalla ja kaveri halusi kadota, katsoi vain netistä sitten, että onko kurssit menneet läpi. Hänhän on kirjautunut sinne katoamisen jälkeen.
Totta, niinpä olisi voinut tarkistaa tenttituloksiaan; milloin viimeinen tentti oli. Menikö läpi tai kaikki kevään opinnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
We thought that he would come back and do well in a good job,” the mother said.
Paineita kotoa?
He never really socialised. His day began with college and ended at the living quarters
Ei ystäviä?
he travelled for over 100 kilometres by bus and reached Helsinki, Finnish police found. The reason for the journey remains a mystery.
Oli etsinyt kartalta sopivan merenrannan?
Ensinnäkään kukaan ei tule Lahdesta Helsinkiin bussilla. Juna on se kätevin joukkoliikenneväline tuolla välillä.
Toiseksi, miksi kukaan lähtisi merta edemmäksi kalaan, eli Lahdessa on runsaasti vesistöjä, joihin voi hukuttautua, mikäli sellainen aie olisi. Ei siihen merta tarvita.
Ne Lahden vesistöt on aika rakennettuja ja rannat matalia. Intialaiselle todennäköisemmin meri kuulostaa sellaiselta jonne voi kadottaa itsensä.
Mikä sun teoria sitten on miksi hakeutui Lahdesta Helsinkiin meren ääreen?
Kun menee Helsinkiin vaikka sieltä Lahesta niin on todennäköisesti suurimmaksi osaksi aina meren läheisyydessä koska HELSINKI ON MERENRANTAKAUPUNKI.
No meni aivan rantaviivalle pölö. Paikkaan jossa ei ole käytännössä muuta kuin rantaa.
Onko kyseessä Lappeenrannan jotkin englanninkieliset perusopinnot, alempi korkeakoulututkinto Lahdesta, ensin se ja sitten aikanaan ylempi korkeakoulututkinto.
Vierailija kirjoitti:
Kai se nyt sentään on selvitetty että kuka kirjautui yliopiston järjestelmään oletetun katoamisen jälkeen hänen tunnuksillaan. Missä opiskelijakortti on, asunnolla vai kadoksissa, entä passi: tätä kaiketi ei ole kerrottu toistaiseksi.
ei ainakaan suomen yliopiston järjestelmiin voi kirjautua ilman puhelinta kun microsoft autenthicatorin koodi tulee puhelimeen.
Oli menossa syömään sinne intialaiseen ravintolaan Kruunuvuorenrannassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa. Katoamisesta on jo kauan. Huonosti on varmaan käynyt.
Taas pisti silmään tuo, että tämän opiskelijan Usassa asuva sukulainen oli kertonut hänelle, että Suomi on erittäin turvallinen maa. Tuohan ei enää pidä paikkaansa.
Suomi on erittäin turvallinen maa. Pitää paikkansa edelleen. Nämähän on erittäin harvinaisia tapauksia.
Kannattaa myös muistaa, että jos joku katoaa laivalla tai kotimatkalla pimeässä vesistön ohi, tilastojen varjossa todennäköisintä on, että ihminen on itse horjahtanut veteen, eikä joutunut jonkun sarjahukuttajan uhriksi.
Myöskin silloin, kun joku matkustaa varta vasten johonkin omituiseen paikkaan ja katoaa siellä, todennäköisintä on itsem*rha, eikä se, että jokin m*rhaajajengi on houkutellut paikalle.
Suomi voi näyttäytyä säälimättömältä ja suorituskeskeiseltä, yksin pärjäämisen yhteiskuntana kun tänne muuttaa.
Yhteissöllisyyttä ei juurikaan ole muuta kuin omissa vertaisryhmissä jos sellaisen onnistuu löytämään jostain.
Kaikki eivät kestä sitä.
Esimerkiksi tapaus Nela Utkina, miksi hän, menestynyt kaunis nuori nainen, väsyi elämään?
OT, mutta kerran tapasin Tinderissä erään intialaisen miehen. Koska en ole ollenkaan kiinnostunut intialaisista, niin ei tavattu eikä mitään, vaan vähän juteltiin. Ja muutenkin intialaiset miehet seurustelee/ menee naimisiin vaan oman maan ja kulttuuritaustan omavan naisen kanssa. Kuitenkin vähän juteltiin arkisista aiheista ja hän kertoi, miten yksinäinen on Suomessa, miten huonosti viihtyy täällä ja miten kylmiä ihmiset yleensä ovat . Oli töissä yliopistolla tutkijana, mutta aikoi lähteä takaisin Intiaan heti kuin mahdollista. Joten ei kannata luulla, että joku Suomi olisi kaikille ulkomaalaisille paratiisi.
Paskaa puhut, intialaiset kyllä seurustelee ja avioituu myös muiden kun oman maan kansalaisten kanssa ja Suomessa on paljon intialaisia, jotka ovat oikein tyytyväisiä asumiseensa täällä ja hyvissä työpaikoissa.
Tämä on toki sinun näkemyksesi aiheesta, kerron vaan sen mitä tämä intialainen mies minulle kertoi. Koska oltiin molemmat ulkomaalaisia Suomessa, niin hän varmaan uskalsi kertoa minulle rehellisesti miltä tuntuu.
Riippuu paljon ihmisistä, yleensä intialaiset kokevat että vanhemmat haluavat heidän menevän naimisiin intialaisen kanssa. Mutta on niitä paljon intialaisia, etenkin ulkomailla asuvissa, jotka ovat menneet naimisiin muuta etnisyyttä edustavan kanssa.
Tunnen itsekin Suomessa asuvan intialaismiehen, jonka meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa.
Jo 50-luvulla intialaismiehiä meni naimisiin länsimaalaisten naisten kanssa, etenkin jos tutustuivat ulkomailla ja ryhtyivät asumaan yhdessä ulkomailla. Eikä naiselta vaadittu mitään intialaisiin uskontoihin liittymistä (toisin kuin muslimimiehen kanssa aviotuessa edelleen, Suomessakin, joka kanttaisi suomityttöjen muistaa).
Vierailija kirjoitti:
Oisko se houkuteltu jotenkin tonne? Ketä ne kaverit oli? Mistä kaupasta kuva on?
Kyllä se on todettu, että Lahden R-kioskista, olisiko linja-autoaseman siis. Missään ei ole selitetty onko todennettu, että olisi matkustanut sieltä minnekään, edes Helsinkiinkään, silti.
Intialainen kadoksissa?
No, niitähän riittää. Vähän kuin riisinjyvä olisi kadonnut.
Ei kai hänen omaan päähänsä ole tullut matkustaa Helsinkiin. Eikö tietokoneen tai älylaitteen selaushistoria sentään kerro riittävästi, onko hakenut aikatauluja tai vastaavaa, puhumattakaan, jos olisi tästä jonkun kanssa keskustellut. Kai poliisi sellaisia saa selville, KRP ainakin.
Törmäsikö kenties persumieheen? Pelkäämme nyt pahinta...