Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Onpa upeaa elää yhdessä kun on "joku jolle jutella"
Mitä väärää tuossa on sinusta?
Jos tuo henkilö on ihminen, jota rakastat ja jolta saat rakkautta, niin mitä väärää siinä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Ja olet yhdessä miksi? Anna kun veikkaan: raha ja omaisuus :D
Oletpa pessimisti. Mä olisin arvannut syyksi rakkauden. Rakkaushan on se syy, miksi suhteisiin alunperin mennään.
Vierailija kirjoitti:
suomi on täynnä miehiinsä kyllästyneitä yh-mammoja.
deittisovelluksissa ei juuri muuta olekaan kuin hoitoalalla olevia yh-mammoja, joilla on kissoja, koiria tai hevosia
Ja silti sä et saa naista.
Mikä on ymmärrettävää, sillä sun pitäisi olla parempi kuin k-pää eksä, joka heitettiin pihalle.
Täh? Miksi menitte yhteen?
Meillä on samat kulttuuri, ulkoilu, matkailu ja retkeilyharrastukset kun tavatessa. Yhdessäoloaika kuluu niiden parissa.
Seksiä kestää ensimmäiset 10 vuotta. Sitten on jäljellä 50 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ette tajua, mistä se johtuu, myös uudet suhteet menee pieleen, mutta nopeammin.
Moni lähtee "puuttuvan palan" tielle, jolloin itsessä on joku täyttymättömyys, jota yritetään etsiä siitä toisesta. Se tuntuu siltä puuttuvalta palalta, koska se ymmärtää. Siitä syntyy väärä tunne, että tämä on nyt Se Oikea, ja kohta on intohimot kaakossa ja kun seksiä on aikansa, tulee se lapsi. Mutta se "puuttuva pala" kertoo, että itsessä ei ole kaikki oikein. Eletään muiden mielipiteiden varassa ja yritetään näyttää siltä ja tältä muiden edessä. On kuulumisen tarve, kaikki on esitystä ja itselle uskottelemista, että näin sen pitääkin olla. Täytetään niitä yhteiskunnan odotuksia ja suvun odotuksia ja yritetään uisa normien mukaiseen muottiin sen mukaan teeskennellen ja uskottellen, mihin joukkoon haluaa kuulua. Kun sitten tulee se karumpi arki, se esitys alkaa rakoilla ja esiin tulee se ihminen, jollainen ei ole uskaltanut olla siihen asti. Ja kun se käy molemmille, huomaa samalla, että ei ole oikeastaan tuntenut toista ollenkaan. Siihen väliin mahtuu se aika, kun on tyytymätön ja rauhaton, ja alkaa tuntua, että mikään ei ole enää hyvin. Yritetään kaikkea uutta, harrastuksia, sisustamista, puolison muuttamista, mitä kaikkea. Mutta se, mitä yrittää muuttaa ympäristössä tai toisessa kertoo siitä, että oikeasti pitäisi muuttua itse. Ihmiset siis elää tietämättään epärehellisinä itseään kohtaan ja sivuuttavat omat tarpeensa ja haaveensa, ja kun se jonain päivänä pelmahtaa mieleen, siltä ei saa enää rauhaa. Siitä ei pidä masentua, se on eräällä tavalla paranemista pitkän illuusion jälkeen.
Mutta jos sen paikkaa suoraan uudella suhteella tietämättä, mikä itsessä oli pielessä, se kaatuu nopeasti ja alkaa tulla väärää pettymistä muihin ja itseen. Sarkasmi voi olla hauskaa irtaallaan heiteltynä samaistumisen tapana, mutta elämän pohjafilosofiana se on tuhon tie.
Vierailija kirjoitti:
Makuuhuoneen sänky on viellä yhteistä mutta sitä voisi kutsua kuolleeksi mereksi.
Meillä nukuttiin loppuaika eri huoneissa, sai kumpikin nukkua ilman toisesta johtuvia häiriöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen elämä se nyt niin onnea aina on !? Yhdessä eletty kymmenet vuodet, niin ei se erokaan niin helppoa ole enää. Ihme touhua nykyään noi erojutut ! Erotaan vaikka syytä ei olisi. Lapset kärsivät jos on pieniä. Ennen ei erottu.
Vierailija kirjoitti:
Seksiä kestää ensimmäiset 10 vuotta. Sitten on jäljellä 50 vuotta.
Ihan riittävästi tuo kymmenen vuotta sitä touhua koska siinä ajassa saadaan lapsia alulle tai sitten ei ollenkaan ja kinnostus muutenkin ehtii samaan naamaan mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Minua harmittaa, etten tehnyt samaa päätöstä, kun lastensaanti oli vielä mahdollista. Tulee hyvin mieleen, kun mietin, voisinko olla parisuhteessa jommankumman minusta tykkäävän miehen kanssa. Kuvittelin arjen sujumista, kuvittelin seksiä, kuvittelin ties mitä tilannetta heidän kanssaan. Pahin este oli se, etten voinut ajatella harrastavani seksiä näiden miesten kanssa. Mutta molemmat olisivat olleet hyviä isiä. Nyt tosiaan harmittaa; ehkä seksikin olisi alkanut sujua.
Ei yleensä ala sujua. Jos jo ajatuksena seksi ei tunnu hyvältä ei se sen paremmaksi muutu koska vetovoima toiseen puuttuu.
Puhun kokemuksesta. Menin aikoinaan parikymppisenä avioon ilman rakkautta ja sen kummempaa tunnetta ja vetovoimaa kunnollisen miehen kanssa. Koska silloin ajattelin, että niin kuuluu tehdä: seurustelu, kihlaus, avioliitto, perhe, lapset. Seksi oli pakkopullaa ja lopulta ahdistavaa, että välttelin niin paljon kuin pystyin. Lopulta tein päätöksen erota. Silloin tein myös päätöksen ettei koskaa suhdetta eikä seksisuhdetta ilman omaa halua ja kemiaa toiseen. Rikkoo ihmisen ja myös toiselle siinä suhteessa olevalle ei ole oikein olla väkisin ja vastentahtoisen kanssa läheisyydessä.
Itsellä ainakin näin. Vetovoiman puutteen huomaa aika pian ja sitä ei voi pakottaa tulemaan.
Viisaita sanoja! Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun itse olen joutunut laittamaan sinänsä kivasti alkaneen treffailun poikki juuri sen takia, että oli minulle oli selvää ettei treffikumppani tuntenut vetovoimaa minuun. Siis fyysisesti. Ilmeisesti muuten kyllä viihtyivät. Olen joutunut nimenomaan vetoamaan tuohon että kyllä sen vetovoiman puutteen huomaa, nopeastikin, eikä se tule antamalla aikaa ja odottamalla. Romanttisten tunteiden kasvun osalta olen kärsivällisempi, ymmärrän että sille pitää antaa aikaa, mutta vetovoimaa joko on tai sitä ei ole.
Kun mies kokee aitoa seksuaalista vetoa naiseen, hän katsoo sitä naista tietyllä tavalla. Sitä katsetta ei voi feikata.
Jos mies ei katso minua sillä tietyllä katseella, tiedän heti mikä on pelin henki, ja tiedän että meistä ei voi tulla paria romanttisessa mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Miksi menitte yhteen?
Meillä on samat kulttuuri, ulkoilu, matkailu ja retkeilyharrastukset kun tavatessa. Yhdessäoloaika kuluu niiden parissa.
No se on varmaan hyvä teille, mutta ei kaikille. Meillä ei alun alkaenkaan ole ollut oikeastaan mitään yhteisiä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita. Siis noissa toisarvoisissa jutuissa. Toisille ei ole välttämätöntä olla koko ajan jossain ihme symbioosissa. Meillä molemmat, erityisesti minä, nautitaan täysin omasta ajasta harrastusten yms. parissa. Noin se on mennyt aina.
Arjen keskellä ollaan kuitenkin ihan riittävästi yhdessä ja välillä toki illallista, hotelliöitä yms. järkätään ihan tarkoituksella. Ollaan kuitenkin oleellisilta osin samantyylisiä ja samankaltainen arvomaailma. Ja lapset on kasvatettu yhdessä toista arvostaen. Tuo on täysin riittävä syy olla yhdessä, vaikka ei koko ajan olla kuin paita ja p**se.
Seksielämä vaatii aina vaan enemmän vaivannäköä, ettei se kuivahda kasaan. Ja ehkä tuo paljolti erillinen elämä on yli 20 vuodessa hieman ajanut meitä edelleen erilleen, mutta plussat voittaa ihan helposti edelleen miinukset. Ei olla enää mitään teinejä ja väliaikainen aivosähköhäiriö ei kiinnosta, kun edes nykyisen tasoinen kumppani oli oikeasti todella vaikea löytää silloin nuorena. Tässä iässä niitä on vielä harvemmassa. Ja tuon aivokemian sekoittaminen veisi samalla kaiken hyvän, mitä elämään on rakennettu mökkien, talojen, niihin liittyvien harrastusten ja taloudellisen turvan mukanaan. Kyllä, niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, tuon kaiken menettäminen ei tosiaan kiinnosta vain kokeillakseen, vieläkö tässä iässä edes osaisi ihastua kunnolla johonkin toiseen. Olen vaan ehtinyt huomata, että vaihtamalla ei mikään parane, kaikki on ihan yhtä lailla sekaisin. Sori siitä, jos luulit muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Minua harmittaa, etten tehnyt samaa päätöstä, kun lastensaanti oli vielä mahdollista. Tulee hyvin mieleen, kun mietin, voisinko olla parisuhteessa jommankumman minusta tykkäävän miehen kanssa. Kuvittelin arjen sujumista, kuvittelin seksiä, kuvittelin ties mitä tilannetta heidän kanssaan. Pahin este oli se, etten voinut ajatella harrastavani seksiä näiden miesten kanssa. Mutta molemmat olisivat olleet hyviä isiä. Nyt tosiaan harmittaa; ehkä seksikin olisi alkanut sujua.
Ei yleensä ala sujua. Jos jo ajatuksena seksi ei tunnu hyvältä ei se sen paremmaksi muutu koska vetovoima toiseen puuttuu.
Puhun kokemuksesta. Menin aikoinaan parikymppisenä avioon ilman rakkautta ja sen kummempaa tunnetta ja vetovoimaa kunnollisen miehen kanssa. Koska silloin ajattelin, että niin kuuluu tehdä: seurustelu, kihlaus, avioliitto, perhe, lapset. Seksi oli pakkopullaa ja lopulta ahdistavaa, että välttelin niin paljon kuin pystyin. Lopulta tein päätöksen erota. Silloin tein myös päätöksen ettei koskaa suhdetta eikä seksisuhdetta ilman omaa halua ja kemiaa toiseen. Rikkoo ihmisen ja myös toiselle siinä suhteessa olevalle ei ole oikein olla väkisin ja vastentahtoisen kanssa läheisyydessä.
Itsellä ainakin näin. Vetovoiman puutteen huomaa aika pian ja sitä ei voi pakottaa tulemaan.
Viisaita sanoja! Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun itse olen joutunut laittamaan sinänsä kivasti alkaneen treffailun poikki juuri sen takia, että oli minulle oli selvää ettei treffikumppani tuntenut vetovoimaa minuun. Siis fyysisesti. Ilmeisesti muuten kyllä viihtyivät. Olen joutunut nimenomaan vetoamaan tuohon että kyllä sen vetovoiman puutteen huomaa, nopeastikin, eikä se tule antamalla aikaa ja odottamalla. Romanttisten tunteiden kasvun osalta olen kärsivällisempi, ymmärrän että sille pitää antaa aikaa, mutta vetovoimaa joko on tai sitä ei ole.
Kun mies kokee aitoa seksuaalista vetoa naiseen, hän katsoo sitä naista tietyllä tavalla. Sitä katsetta ei voi feikata.
Jos mies ei katso minua sillä tietyllä katseella, tiedän heti mikä on pelin henki, ja tiedän että meistä ei voi tulla paria romanttisessa mielessä.
Se on juurikin näin. En tarkoita, että seksiä pitäisi olla heti ensimmäisillä treffeillä, mutta jos katson treffikumppania näin, enkä saa häneltä mitään vastavuoroista vahvistusta sille että hänkin näkee minut seksuaalisesti kiinnostavana, voidaan todeta että tässä ei ole mitään edellytyksiä jatkaa tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee potentiaalisesti hyvinkin epäsuosittu mielipide, mutta meillä suuri vedenjakaja oli vaihdevuodet ja niiden aiheuttama suhteen fyysisen puolen sammuminen. Meillä on paljon rakkautta ja lämpöä, tunteita osoitetaan puolin ja toisin, pystytään puhumaan avoimesti asioista, ollaan samankaltaisia ihmisiä monessa asiassa.. mutta näin miehenä, kun poistat sen yhden palikan, jäljelle jää vaan kaveruus. Vaikka siinä rakkaudesta puhutaan, ja pussaillaan ja halaillaan, on sen huomaaminen ettet ole toisen silmissä enää seksuaalinen olento vaan pelkästään halinalle, sellainen jarru kaikkeen että rupeat menettämään kiinnostuksen varsinaisesti panostaa enää yhteisen eteen. On ihan OK mennä ja tehdä jotain jos vaimo järjestää, mutta kun vaimo ei ole koskaan ollut aktiivinen järjestäjä, on tilanne nyt se, ettei mitään enää tehdä. Hän ihmettelee mikä on, ja voisin uskoa että hänen näkökulmastaan on käynyt juuri näin, että "puolisoa ei enää kiinnosta".. eikä se toki väärä väittämä ole, mutta syy sille ei taida olla vaimolle kirkas.
En minä elämääni hänen kanssaan mitenkään vihaa, päinvastoin on ihan kivaa että vierellä on joku, mutta onhan tästä tullut kädenlämpöistä yhdessä hengailua, jonka eteen en oikein jaksa enää nähdä vaivaa. En myöskään mitenkään usko että vaihto parantaisi tilannetta, en kuulu niihin miehiin jotka kuvittelevat tuosta vaan vaihtavansa 20v tai edes 10v nuorempaan. Kysyntää olisi samanikäsiten keskuudessa, ja se ei muuttaisi lopputulemaa mihinkään.
Ymmärrän teitä molempia. Itselläni on halut sammuneet, ei kiinnostaa seksi oman miehen, mutta ei kyllä kenenkään muunkaan, kanssa. Ei siihen kuitenkaan voi itseä pakottaa. Tuskin itsekään pitäisit tilanteesta, jossa olisi pakko harrastaa seksiä jonkun kanssa, vaikka et yhtään haluaisi?
Minulle käy erokin ihan hyvin. En todellakaan estele jos mies haluaa lähteä etsimään seksiä muualta. Usein haikailenkin sitä aikaa kun nuorena asuin yksin.
Ilman muuta asia on juuri noin: en missään nimessä haluaisi että vaimo pakottaisi itseään seksiin kanssani. En minä edes sitä fyysistä tapahtumaa ja huipennusta kaipaa, vaan sitä tunnetta että hän näkisi minut edelleen seksuaalisena olentona. Ja kuten tuossa itsekin sanot, on meillä paljon puhuttu tästä, avoimesti ja hyvässä hengessä, ja tiedän että hän kokee asiat juuri kuten sinäkin: ei vaan enää ole haluja lainkaan. Ei ole minusta kiinni tämä. Kuten vaimo sanoo, ei mikään elokuva tai kirja tai mikään muukaan, joka ennenvanhaan olisi aiheuttanut tiettyä tunnetilaa, enää tunnu miltään. Ei vaan herää mikään sisällään, vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten vaimo reagoisi eroon. Epäilen ettei hän olisi yhtä OK sen kanssa mitä itse tuossa sanot olevasi. Enkä minäkään eroa halua. Toivon vaan että vaimo ymmärtää ettei minulta enää voi odottaa samanlaista panostusta yhteiseen aikaan ja parisuhteeseen kuin joskus. Ei vaan ole samanalaista motivaatiota enää, kun ei ole samanlaista parisuhdettakaan enää. Jos molemmat ymmärtävät tämän, en näe mitään syytä miksei voitaisi jatkaa yhdessä.
Meillä tilanne niin päin, että miestä ei ole vuosiin kiinnostanut seksi, ja muutenkin kaikki aktiivisuus kadonnut, ja haluaa työpäivän jälkeen vain maata sohvalla kännykän ja telkkarin seurassa. Itse harrastan paljon liikuntaa ja seksihalutkin olisivat tallella. Ollaan oltu yhdessä yli 30 vuotta, ja lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tottakai ollaan kiintyneitä ja tottuneita toisiimme, mutta en ole ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen toisin kuin mies. Ollaan keskusteltu tästä monta kertaa, mutta tilanne ei ole muuttunut. En siis odota, että miehen halut heräisivät, mutta jos hän ei nouse ylös sohvalta, niin on hyvin mahdollista, että jonain päivänä saan lopullisesti tarpeekseni ja eroamme. Olen myös kysynyt, olisiko ok jos harrastaisin seksiä jonkun muun kanssa (ilman tunteita tai mitään suhdesotkuja), niin ei pitänyt hyvänä ideana. Voi olla, että siihen vielä kuitenkin päädyn joko luvan kanssa tai ilman, jos sopiva mies sattuu kohdalle ennen kuin omatkin halut hiipuvat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenen elämä se nyt niin onnea aina on !? Yhdessä eletty kymmenet vuodet, niin ei se erokaan niin helppoa ole enää. Ihme touhua nykyään noi erojutut ! Erotaan vaikka syytä ei olisi. Lapset kärsivät jos on pieniä. Ennen ei erottu.
Aivan, ennen ei erottu. Minunkin vanhemmat riiteli koko ajan paitsi silloin, kun isä piti viikkojen mykkäkoulua. Lapset sai koko ajan olla varuillaan ettei tee tai sano mitään, mikä olisi suututtanut valmiiksi vihaiset vanhemmat. Toivoin jo lapsena, että voi kun he ei olisi ikinä tavanneet toisiaan.
Tavallaan joo. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja arvoja oli jonkin verran siinä alussa, mutta toisaalta tässä on molemmat muuttuneet vähän matkan varrella ja toisaalta ehkä ne yhtäläisyydet myös kuvitteli suuremmiksi silloin alun perinkin. Mies ei ole enää vuosiin ollut kiinnostunut tekemään mitään yhdessä, käymään yhdessä missään tai keskustelemaan mistään. Toisaalta siihen on itsekin jo niin tottunut että ei haittaa, panostan omiin harrastuksiin ja muihin ihmissuhteisiin ja seksiä en näillä kilometreillä enää niin kauheasti edes kaipaa. N42
Niin.. jos on syytä erota niin on ymmärrettävää . Alkoholi, pettäminen tms
Ei ole lapsia eikä tule lapsia. Puolison kanssa löytyy paljon jaettuja mielenkiinnon kohteita. Yhteistä taivalta takana toistakymmentä vuotta. Vapaaehtoinen lapsettomuus on mahdollistanut tämän merkittävissä määrin.
Näin ketjun otsikon eilen ja aloin miettiä asiaa. Meillä kun on vimoset pari vuotta ollut aika kämppis meno, satunnaisia kohtaamisia ja onnistumisia.
Kyselin mieheltä, että mitä yhteistä meillä on. Hän sanoi yhtä ja toista ja kyllähän meillä yhteistä on muutakin kuin lapset ja okt - tilukset.
Musiikki, kirjat, pelit/sarjat/leffat, käydään tapahtumissa, pitkän sunnuntaikävelyt. Siitä se ajatus sitten lähti. Meinataan jopa uhrata yksi lomaviikko toisillemme. :O
Meillä ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään yhteistä, mutta koen sen olleen suhteen voimavara. On edelleen paljon mielipiteiden vaihtoa, yleensä hyvässä hengessä, mutta joskus myös turhautumiseen asti. Välillä on asuttu vuosiakin erikseen töiden vuoksi ja lapsetkin tehtiin vasta 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Oho! Järkevä vastaus vauvapalstalla. Mä piirrän ruksin seinään hetinyt.