Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (575)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku edes menee parisuhteeseen ilman että alussa oli yhteistä, kumppani myös kuin paras ystävä? En ymmärrä.
Siten, että haluat omia lapsia, ja ikä alkaa tulla vastaan.
Minä olin tuossa tilanteessa, ja päätin ottaa sen miehen jonka pystyin saamaan, sen sijaan että olisin haikaillut sen miehen perään, jonka olisin oikeasti halunnut.
No huhhuh. Kymmeniä yläpeukkuja tällä. Laitetaanpa sukupuolet toisinpäin ja katsotaan kommentit. "Onko nainen sulle stana jokin porsimiskone!" ja vastavaa tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä on muuten jännä juttu, miten vähän puhutaan siitä, että tämä(kin) on jotenkin kansallinen/kulttuurillinen ilmiö. Nimittäin Suomesta tunnen myös useita tällaisia perheitä, ja se on yksi syy, miksi en ole koskaan itse lapsia halunnut, kun ihan tolkun kaveritkin ovat kadonneet tuohon maailmaan. Sen sijaan Ranskassa asuessani en kymmenessä vuodessakaan koskaan nähnyt/kokenut ystävieni ja työkavereideni lapsiperhe-elämää samanlaiseksi, vaan olisin sopivan miehen kohdalle sattuessa saattanut jopa itsekin lapsia haluta. Totta kai lapset ovat sielläkin vanhempiensa maailman napa, mutta se elämä ei tunnu sellaiselta eloonjäämistaistelulta ja kaiken muun uhraamiselta, vaan vanhemmilla - myös äideillä - säilyy oma identiteetti ja elämä melkein kuin niitä lapsia ei olisikaan. Esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä ei juuri koskaan kuullut näitä loputtomia tarinoita pirkkopettereiden saavutuksista vaan näiden äitien omista asioista. Vähän niin kuin täällä oli hiljattain se keskustelu, jossa tuli esin tämä, että äidiksi tullut puhuu vain lapsestaan, kun ystävä kysyy äidin kuulumisia ja mieluummin kuulisi väsymyksestä ja ketutuksesta kuin pirkkopetterin hampaista, vaikka ne nivoutuvat saman asian ympärille.
Sun otanta on anekdoottinen. Mutta esimerkiksi Ranskassa vauvat menee hoitoon parin kuukauden ikäisenä ja ylipäätään hoitajia käytetään enemmän, että vanhemmat pääsevät ulos. Ihan eri lähtökohta kuin Suomessa.
Mihin ulos? Ei omista lapsista voi eikä kuulu pitää lomaa. Miten itsekkäitä ja kypsymättömiä jotkut voivat ollakaan. Sitten ihmetellään, kun lapset voivat huonosti. Mutta onneksi vanhemmat on päässeet heistä eroon ja "ulos".
No juuri tätä tarkoitin. Suomessa pitää uhrata kaikki ja koko elämä lapsiperhe-elämälle, jotta ei ole yhteiskunnan vihoviimeinen hylkiö, mutta Ranskassa ymmärretään, että ne vanhemmatkin ovat ihmisiä, joilla on parisuhde ja paljon muutakin kuin lapset.
Lika barn leka bäst vanhempanakin. Pitkässä juoksussa tämä juuri alkaa näkyä. Toki joku voi alkaa kipuilemaan senkin suhteen, että toinen on liian samanlainen ja päätyä hakemaan vastakohtaa. Ei voi tehdä kuin parhaansa ja katsoa mihin se kantaa.
Vierailija kirjoitti:
"No onhan tuo ko kirjoituksen esittämä elämä ihan järkyttävää. Se saattaa jollekin yksilölle olla ok, mutta siihen asettuminen ei kerro mitään aikuisuudesta -"
Kyllä se kertoo. Aikuisuus on ensisijassa kykyä kestää työtä, vaivaa ja sellaista elämää joka ei tarjoa joka hetki välitöntä nautintoa vaan pitkäaikaista ja enemmän muiden kanssa jaettua nautintoa.
Kukaan ei työelämässä pitäisi hyvänä kypsänä työntekijänä sellaista joka valittaisi työelämään perusoletuksena kuuluvia työläitäkin asioita tai ajattelisi että ne vaikeuttavat liikaa työstä nauttimista.
Ihan niin kuin joku jo sanoi, "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", ja sen perusteella olet aikuinen? Miksi oi miksi, kun voi valita toisin? En halua lapsia, koska en halua lapsiperhe-elämää, mutta ihan yhtä lailla olen vaihtanut työpaikkaa, jos ilmapiiri on ollut pska tai toimenkuva prseestä.
Ei ole oikein yhteistä Ukkö on kiinnostunut eriasiosta. Joskus on ollut ihan kivaakin. Nykyään olen usein ärtynyt kun se ei huomioi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö teille ole juuri tärkeää se yhteys? Miten olette alkaneet suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No onhan tuo ko kirjoituksen esittämä elämä ihan järkyttävää. Se saattaa jollekin yksilölle olla ok, mutta siihen asettuminen ei kerro mitään aikuisuudesta -"
Kyllä se kertoo. Aikuisuus on ensisijassa kykyä kestää työtä, vaivaa ja sellaista elämää joka ei tarjoa joka hetki välitöntä nautintoa vaan pitkäaikaista ja enemmän muiden kanssa jaettua nautintoa.
Kukaan ei työelämässä pitäisi hyvänä kypsänä työntekijänä sellaista joka valittaisi työelämään perusoletuksena kuuluvia työläitäkin asioita tai ajattelisi että ne vaikeuttavat liikaa työstä nauttimista.
Ihan niin kuin joku jo sanoi, "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", ja sen perusteella olet aikuinen? Miksi oi miksi, kun voi valita toisin? En halua lapsia, koska en halua lapsiperhe-elämää, mutta ihan yhtä lailla olen vaihtanut työpaikkaa, jos ilmapiiri on ollut pska tai toimenkuva prseestä.
Oletko parikymppinen? Työpaikan vaihto ei ole millään tavalla verrannollinen avioeroon. Jos on lapsia hankkinut, silloin pitää kestää vähän enemmän kuin, jos liitto olisi lapseton. Toivottavaa tietenkin, että molemmat tekee parhaansa toisen eteen, mutta työtä se on usein silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi olette yhä yhdessä jos mitään haluamaanne yhteistä ei ole? Nykyään
Kun sosiaalinen painekaan ei naimisissa vaadi loppuelämää olemaan.
Yhteinen okt 😉
Tämä. Tätä olen tässä kuunnellut. Haluaisi erota mutta raha, talo, mökki. Nämä naisten suusta. Taloudellisesti "en pärjää" johtuu siitä et totuttu että palkat on useita tuhansia kahdella, jopa 10000 netto
Ei se niinkään mistään pärjäämisestä ole kiinni vaan ennemmin siitä että on kiintynyt siihen taloon, pihaan, naapurustoon... Ja onhan se usein lapsillekin tärkeä.
Niin, ja olisihan se ihan hirveää erota, kun naapurit, sukulaiset ja työkaverit saisivat tietää. NOLOA!!! (Vai onko sittenkään? Eikö ole paljn nolompaa pitää hampaat irvessä kulisseja kasassa toisten ihmisten tähden?)
Voitko sä hyväksyä sitä asiaa että joku oikeasti viihtyy niiden omien lasten kanssa siinä omakotitalossa? Eikä se avioliittokaan välttämättä ole niin huono mitä kuvittelet.
Aivan vapaasti minun puolesta, voisitte vain lopettaa noi omat propagandanne asian suhteen. Olen koko 40vuotisen elämäni ajan joutunut kuuntelemaan miten läheiset ja yhteiskunta yrittää väittää minun elävän "väärin", koska haluan olla sinkku ja lapseton. Tulevaisuudessa meitä lapsettomia ja sinkkuja tulee olemaan enemmän kuin perheellisiä vaikka te miten yrittäisi pelotella meitä muita samaan suohon teidän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä on muuten jännä juttu, miten vähän puhutaan siitä, että tämä(kin) on jotenkin kansallinen/kulttuurillinen ilmiö. Nimittäin Suomesta tunnen myös useita tällaisia perheitä, ja se on yksi syy, miksi en ole koskaan itse lapsia halunnut, kun ihan tolkun kaveritkin ovat kadonneet tuohon maailmaan. Sen sijaan Ranskassa asuessani en kymmenessä vuodessakaan koskaan nähnyt/kokenut ystävieni ja työkavereideni lapsiperhe-elämää samanlaiseksi, vaan olisin sopivan miehen kohdalle sattuessa saattanut jopa itsekin lapsia haluta. Totta kai lapset ovat sielläkin vanhempiensa maailman napa, mutta se elämä ei tunnu sellaiselta eloonjäämistaistelulta ja kaiken muun uhraamiselta, vaan vanhemmilla - myös äideillä - säilyy oma identiteetti ja elämä melkein kuin niitä lapsia ei olisikaan. Esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä ei juuri koskaan kuullut näitä loputtomia tarinoita pirkkopettereiden saavutuksista vaan näiden äitien omista asioista. Vähän niin kuin täällä oli hiljattain se keskustelu, jossa tuli esin tämä, että äidiksi tullut puhuu vain lapsestaan, kun ystävä kysyy äidin kuulumisia ja mieluummin kuulisi väsymyksestä ja ketutuksesta kuin pirkkopetterin hampaista, vaikka ne nivoutuvat saman asian ympärille.
Sun otanta on anekdoottinen. Mutta esimerkiksi Ranskassa vauvat menee hoitoon parin kuukauden ikäisenä ja ylipäätään hoitajia käytetään enemmän, että vanhemmat pääsevät ulos. Ihan eri lähtökohta kuin Suomessa.
Mihin ulos? Ei omista lapsista voi eikä kuulu pitää lomaa. Miten itsekkäitä ja kypsymättömiä jotkut voivat ollakaan. Sitten ihmetellään, kun lapset voivat huonosti. Mutta onneksi vanhemmat on päässeet heistä eroon ja "ulos".
No juuri tätä tarkoitin. Suomessa pitää uhrata kaikki ja koko elämä lapsiperhe-elämälle, jotta ei ole yhteiskunnan vihoviimeinen hylkiö, mutta Ranskassa ymmärretään, että ne vanhemmatkin ovat ihmisiä, joilla on parisuhde ja paljon muutakin kuin lapset.
Heillä on perinteisesti useita parisuhteita samaan aikaan. Mikäs siinä, jos on rahaa hoitajaan että pääsee säännöllisesti aikuisten lomille ja ravintolaan. Monella ei ole. Ja toisin kuin Ranskassa, isovanhemmat eivät yleensä ota lapsia hoitoon koko kesäksi tai edes viikonlopuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me on lasten kasvaessa ja itsenäistyessä löydetty uusia yhteisiä juttuja. Lautapeliharrastus joko kaksin tai kavereiden kanssa ja matkustelu. Ollaan kyllä koko suhteen ajan pidetty tärkeänä sitä, että kaksi asiaa ei elämästä lopu vaikka väliaikaisesti vaikeutuvatkin: seksi ja keskustelu.
Ollaan 50+, naimisissa vuodesta 1999 ja kasvatettu kolme lasta aikuiseksi työurien ohella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten tässäkin ketjussa itkee edelleen nämä menneessä roikkujat. "Et ole oikea, kypsä aikuinen, ellet ole naimisissa, elä vain lapsillesi, hommaa omakotitaloa ja plaa plaa plaa". No, voittehan te yrittää toitottaa miten tämä on "ainoa oikea tapa elää", mutta länsimaissa nuoret ei enää mene tohon lankaan. Huomaahan tämän jo siitä, miten lapsien hankkiminen vain laskee laskemistaan, sinkkujen määrät kokoajan lisääntyy yms.
Olisi kyllä kiinnostava tietää, mistä johtuu näiden tyyppien tarve saada sinkut tai lapsettomat elämään heidän tyylistä elämää. Koska ei ole olemassa samanlaista käännytys propagandaa sinkuilla tai lapsettomilla näitä "elämäni on 24/7 lapset ja mies" tyyppejä kohtaan. Väkisinkin tulee olo, että halutaan vain vetää muutkin samaan hel vettiin mihin itse ovat joutuneet.
Kuka tällaista on sanonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina ollut hyvin vähän yhteistä mieheni kanssa. Mutta halusin oman perheen, ja aika oli loppumassa, joten otin sen miehen jonka pysyin silloin saamaan.
Tulemme eroamaan satavarmasti jossain vaiheessa, kysymys on enää että milloin.
Huh sentään. Miten kukaan voi haluta noin kovasti "perheen"!?
Tietäisitpä vaan. Minulla on tuttavissa paljon näitä Oy Perhe Ab - tyyppejä. Keski-iässä he aktivoituvat marjastamaan, sienestämään, lasten harrastuksiin - ja jumalauta millä hartaudella. Parisuhde-elämä, mitä se on, jotakin syötävää? Kaikki - siis aivan kaikki - energia höösätään Prisma-perhe-elämään; itselleni täysin vieraaseen elämisen muotoon, johon kuitenkin ilmeisesti myös yhteiskunnan taholta ihmisiä kannustetaan (?) Se on jonkinlainen peritty ja opittu ihmisyyden malli, jota suoritetaan sata lasissa, ja tässä roolissa tulee olla onnellinen ja tyytyväinen.
Tämä.
Ihan kelien mukaan mennään tämä kesä, viinimarjapuskien kypsymistä odotellaan ja terassia korjaillaan. Sitten on tuo aidan ja varaston maalaus. Pirkko-Petterin keppistelyleiri on myös, ja Veli-Matin ilmoitin sinne viikoksi huoltajaksi ja seuraneidiksi kun PP:llä on toi kirjainlääkitys joka kymmenes minuutti. Ihanaa. Kesä. Perhe. Elämä.Mutta mitä jos se on elämää jota he haluavat elää. Elämä on valintoja. Kun on halunnut lapset, on niistä huolehdittava. He kantavat vastuun valinnoistaan ja ainoa tyytymättömältä kuulostava olet sinä. 🙄
Vaan tämä malli syö juurikin sen parisuhteen. Ihan turha ihmetellä, jos tuollaisen polun valitsee. Naiset usein ihan oikeasti kuvittelevat tuollaisen kivaksi elämäksi, ja yllättyvät, kun mies ilmoittaa keski-iässä vihaavansa sitä - vuosi vuodelta enemmän.
Pidän melkoisena narsistina miestä, joka vaatii suhteessa naisen huomion täysin itselleen, eikä kykene parisuhteeseen, jossa on lapsia.
Kyllähän se on yllätys, jos mies on niin epäkypsä ja irti omista tunteistaan ja haluistaan, että vasta keski-ikäisenä tajuaa eläneensä kymmeniä vuosia elämää, jota vihaa. Sitä kutsutaan keski-iän kriisiksi.
Eikä se ole todellakaan sen naisen syy, vaikka nainen yleensä saa siitä karvaasti maksaa. Nämä epäkypsät kriiseilijät kun helposti tuhoavat todella paljon. Kannattaisi miesten keskittyä elämässä vähän muuhunkin kuin työntekoon, niin tuntisivat itsensäkin paremmin.
"Ihan niin kuin joku jo sanoi, "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", ja sen perusteella olet aikuinen?"
Kärsimys tulee siitä että ei hyväksy että jotkut asiat kuuluvat normaaliin elämään. Kyllä ihminen on hyvä kärsimään vaikka siitä että joutuu kävelemään sata metriä sateessa jos niikseen tulee.
" Miksi oi miksi, kun voi valita toisin? En halua lapsia, koska en halua lapsiperhe-elämää, mutta ihan yhtä lailla olen vaihtanut työpaikkaa, jos ilmapiiri on ollut pska tai toimenkuva prseestä."
Tietenkin saat valita toisin ja hyvä että valitset. Siitä ei vain seuraa että sinulla olisi samanlaista resilienssiä normaalielämän vaatimuksille kuin jollain toisella. Ihmiset ovat erilaisia ja saavat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Pidän melkoisena narsistina miestä, joka vaatii suhteessa naisen huomion täysin itselleen, eikä kykene parisuhteeseen, jossa on lapsia. "
Menit nyt ihan toiseen laitaan. Kyllä minä miehenä oletan että vaimoni edes jossain määrin muistaa meidän olevan parisuhteessa vaikka meillä on lapsia. En odota täyttä huomiota enkä edes huomiota muuten kuin erityisinä hetkinä jotka saamme järjestettyä. Mutta jos vaimoni lakkaisi haluamasta järjestää näitä hetkiä ja lakkaisi hänkin iloitsemasta niistä, toteaisin kyllä että liittomme on muuttunut ystävyyssuhteeksi. Ja taatusti silloin se kaikki muukin alkaisi tuntua paljon raskaammalta.
"Heillä on perinteisesti useita parisuhteita samaan aikaan. Mikäs siinä, jos on rahaa hoitajaan että pääsee säännöllisesti aikuisten lomille ja ravintolaan. Monella ei ole. Ja toisin kuin Ranskassa, isovanhemmat eivät yleensä ota lapsia hoitoon koko kesäksi tai edes viikonlopuiksi. "
Minusta tuntuu että Suomessa ihmiset vain ovat hyvin huonoja ja laiskoja järjestämään sitä aikaa. Kun on mielikuvitusta niin keinoja löytyy vaikka miten myös ilman isovanhempia. Se voi olla jopa kutkuttava vanhempien keskinäinen leikki että keksitään keino miten päästään jonnekin hetkeksi kahdestaan tai saadaan lapset pois kotoa pariksi tunniksi.
Vierailija kirjoitti:
"Heillä on perinteisesti useita parisuhteita samaan aikaan. Mikäs siinä, jos on rahaa hoitajaan että pääsee säännöllisesti aikuisten lomille ja ravintolaan. Monella ei ole. Ja toisin kuin Ranskassa, isovanhemmat eivät yleensä ota lapsia hoitoon koko kesäksi tai edes viikonlopuiksi. "
Minusta tuntuu että Suomessa ihmiset vain ovat hyvin huonoja ja laiskoja järjestämään sitä aikaa. Kun on mielikuvitusta niin keinoja löytyy vaikka miten myös ilman isovanhempia. Se voi olla jopa kutkuttava vanhempien keskinäinen leikki että keksitään keino miten päästään jonnekin hetkeksi kahdestaan tai saadaan lapset pois kotoa pariksi tunniksi.
On tietenkin tärkeää järjestää aikaa. Se vaan ei ole ihan helppoa, kun monella ei nykypäivänä ole turvaverkkoja, mutta sen sijaan on harrastuksia, synttärijuhlien ja töitä. Ihan eri kuin vielä 70-80-luvuilla jolloin vanhemmat lähtivät Kanarialle kahdestaan ja lapset jäivät kotiin. Jos joku somettaja tekee sellaisen tempun nykypäivänä, se on lööppiainesta.
Kutkuttavaa tuo on tasan jossain teini-suhteessa. Keski-ikäisenä elämä on erilaista. Ja kuuluukin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No onhan tuo ko kirjoituksen esittämä elämä ihan järkyttävää. Se saattaa jollekin yksilölle olla ok, mutta siihen asettuminen ei kerro mitään aikuisuudesta -"
Kyllä se kertoo. Aikuisuus on ensisijassa kykyä kestää työtä, vaivaa ja sellaista elämää joka ei tarjoa joka hetki välitöntä nautintoa vaan pitkäaikaista ja enemmän muiden kanssa jaettua nautintoa.
Kukaan ei työelämässä pitäisi hyvänä kypsänä työntekijänä sellaista joka valittaisi työelämään perusoletuksena kuuluvia työläitäkin asioita tai ajattelisi että ne vaikeuttavat liikaa työstä nauttimista.
Ihan niin kuin joku jo sanoi, "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", ja sen perusteella olet aikuinen? Miksi oi miksi, kun voi valita toisin? En halua lapsia, koska en halua lapsiperhe-elämää, mutta ihan yhtä lailla olen vaihtanut työpaikkaa, jos ilmapiiri on ollut pska tai toimenkuva prseestä.
Oletko parikymppinen? Työpaikan vaihto ei ole millään tavalla verrannollinen avioeroon. Jos on lapsia hankkinut, silloin pitää kestää vähän enemmän kuin, jos liitto olisi lapseton. Toivottavaa tietenkin, että molemmat tekee parhaansa toisen eteen, mutta työtä se on usein silti.
Olen viisikymppinen enkä puhunut avioerosta vaan siitä, että ihminen osoittaa aikuisuutta, kun tekee lapsia ihan velvollisuudesta, kun niin kuuluu tehdä ja kun se kuuluu siihen aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
"Ihan niin kuin joku jo sanoi, "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", ja sen perusteella olet aikuinen?"
Kärsimys tulee siitä että ei hyväksy että jotkut asiat kuuluvat normaaliin elämään. Kyllä ihminen on hyvä kärsimään vaikka siitä että joutuu kävelemään sata metriä sateessa jos niikseen tulee.
" Miksi oi miksi, kun voi valita toisin? En halua lapsia, koska en halua lapsiperhe-elämää, mutta ihan yhtä lailla olen vaihtanut työpaikkaa, jos ilmapiiri on ollut pska tai toimenkuva prseestä."
Tietenkin saat valita toisin ja hyvä että valitset. Siitä ei vain seuraa että sinulla olisi samanlaista resilienssiä normaalielämän vaatimuksille kuin jollain toisella. Ihmiset ovat erilaisia ja saavat olla.
Sinä et tiedä mitään minun resilienssistäni tai kohtaamistani vastoinkäymisistä. En vain edelleenkään ymmärrä, miksi minun pitäisi valita elämä, jota en halua, koska jonkun muun mielestä niin kuuluu tehdä.
"On tietenkin tärkeää järjestää aikaa. Se vaan ei ole ihan helppoa, kun monella ei nykypäivänä ole turvaverkkoja, mutta sen sijaan on harrastuksia, synttärijuhlien ja töitä. "
En sanonutkaan että se on aivan helppoa mutta ihan mahdollista. Ihan vaikka esimerkki viime viikolta. Tiedettiin että nuorempi lapsista on kaverin synttäreillä kolme tuntia illalla niin keksittiin ehdottaa että vanhempi lapsi haluaisi varmaan mennä jonkun kaverin kanssa maauimalaan jos annetaan vähän jätskirahaa mukaan. Näin tapahtui ja meillä oli useampi tunti aikaa olla ihan kahdestaan.
"Kutkuttavaa tuo on tasan jossain teini-suhteessa. Keski-ikäisenä elämä on erilaista. Ja kuuluukin olla. "
Ei keski-ikäisenä kuulu olla mitään. Juuri tuo latistaa elämän ja parisuhteen että miettii aina että "ei me enää tässä iässä...". Keski-iässä voi oikein hyvin mennä puolison kanssa mustikkaan ja ottaa mukaan viltin ja rakastella mättäällä jos siltä tuntuu.
No rahalla saa kaikkea kivaa. Ei sieltä aitoa rakkautta löydä kuin hyvin pieni määrä onnekkaita.