Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (338)
"Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
Vierailija
15.06.2026 | 09:47
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita."
Ei oo kyllä ollu mitään yhteistä sun puolison kanssa, oman kanssa menee kyllä edelleenkin hienosti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin."
Ymmärrän sinällään mitä tarkoitat mutta minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu myös tietty määrä toisen haaveiden kannattelua ja niiden toteuttamiseen kannustamista silloinkin kun ne ovat jotain ihan muuta kuin omat haaveet. Ihminen jonka haaveen, vaikka miten hassut ja typerät, tyrmätään aina puolison toimesta, tuntee itsensä helposti arvottomaksi ja huonoksi sen toisen silmissä.
Kuten kirjoitin niin haaveita saa ja pitää olla, mutta järkevän aikuisen pitää myös ymmärtää mikä on realistista ja milloin joku asia pitää jättää vaan taka-alalle omaksi iloksi haaveiluhetkiä varten. Jos niitä mahdottomia haaveita hieroo koko ajan puolison naamaan joka yrittää saada parisuhteen ja perheen toimimaan. niin ei siitä mitään tule.
Parastahan on jos voidaan haaveilla yhdessä vaikka ne haaveet eivät täsmälleen yhteneviä olisikaan, mutta kuitenkin mahdollisia pariskuntana.
"Kuten kirjoitin niin haaveita saa ja pitää olla, mutta järkevän aikuisen pitää myös ymmärtää mikä on realistista ja milloin joku asia pitää jättää vaan taka-alalle omaksi iloksi haaveiluhetkiä varten. Jos niitä mahdottomia haaveita hieroo koko ajan puolison naamaan joka yrittää saada parisuhteen ja perheen toimimaan. niin ei siitä mitään tule."
Kuten sanoin, ymmärrän kyllä mitä sanot ja tarkoitat ja varmaan teillä tilanne oli sinun kannaltasi sellainen kuin kuvaat. Kuitenkin täälläkin kuulee vain aina sen toisen osapuolen näkemyksen joten pitää olla vähän aina varovainen että miten mustavalkoisesti asioihin lähtee mukaan kommentoimaan. Varmaan vaimollasi voisi olla erilainen näkemys asiasta ja se olisi omalla tavallaan oikea. Mutta sinä tietenkin elät liittoasi sen mukaan miltä se sinusta tuntuu ja jos sinusta tuntuu että toisen haaveet ovat sellaisia että ne vahingoittavat liittoanne niin sinä toimit tietenkin sen mukaan.
"Kuten kirjoitin niin haaveita saa ja pitää olla, mutta järkevän aikuisen pitää myös ymmärtää mikä on realistista ja milloin joku asia pitää jättää vaan taka-alalle omaksi iloksi haaveiluhetkiä varten. Jos niitä mahdottomia haaveita hieroo koko ajan puolison naamaan joka yrittää saada parisuhteen ja perheen toimimaan. niin ei siitä mitään tule."
En nyt arvaile teidän liittoanne ja tapaustanne mutta ihan yleisesti ajattelen että monesti joku näkyvä asia on vain oire jostain muusta isommasta. Jos kumppanilla alkaa olla isoja haaveita jotka eivät mitenkään huomioi sitä kumppania ja yhteistä elämää, se voi olla myös tietynlainen tiedostamaton yritys sanoa että "huomaa minut ja se että olen ottamassa etäisyyttä. En tunne itseäni enää rakastetuksi tässä suhteessa.".
Vierailija kirjoitti:
Yritin jossain vaiheessa keskellä pikkulapsiarkea herätellä vaimoa kyselemällä, että mitäs kivaa me tehdään yhdessä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lentäneet pois pesästä. Tilanne oli siis mennyt sellaiseksi ettei vaimo enää itse aktiivisesti ehdotellut mitään hauskaa yhdessä tekemistä ja niistä minun suunnittelemista löytyi aina jotain sanomista. Blogit olivat silloin juuri tulleet iso juttu ja niitä innoissaan seurasi ja kaikenlaiset kissanristiäiset ja lounas- tai brunssireissut kiinnosti kovasti. Niin ja ne halvat etelänmatkat joilla nuoret sinkkubloggaajat juoksivat. Yritin vihjata, että kiva juttu ja haaveita saa olla, mutta et enää ole sinkkutyttö vaan sinulla on lapsia ja mies.
Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin.
Lounaat ja brunssit kivoissa ravintoloissa on harvinaisen helppoa järjestää. Ja etelänmatkat. Haaveet kuulostivat hyvin yksinkertaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Eikö hän sitten muka naimisiin mennessänne luvannut rakastaa sinua myötä- ja vastamäessä? Voit olla huoleti, varmasti hän ilmoittaa mikäli tilanne muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin jossain vaiheessa keskellä pikkulapsiarkea herätellä vaimoa kyselemällä, että mitäs kivaa me tehdään yhdessä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lentäneet pois pesästä. Tilanne oli siis mennyt sellaiseksi ettei vaimo enää itse aktiivisesti ehdotellut mitään hauskaa yhdessä tekemistä ja niistä minun suunnittelemista löytyi aina jotain sanomista. Blogit olivat silloin juuri tulleet iso juttu ja niitä innoissaan seurasi ja kaikenlaiset kissanristiäiset ja lounas- tai brunssireissut kiinnosti kovasti. Niin ja ne halvat etelänmatkat joilla nuoret sinkkubloggaajat juoksivat. Yritin vihjata, että kiva juttu ja haaveita saa olla, mutta et enää ole sinkkutyttö vaan sinulla on lapsia ja mies.
Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin.
Lounaat ja brunssit kivoissa ravintoloissa on harvinaisen helppoa järjestää. Ja etelänmatkat. Haaveet kuulostivat hyvin yksinkertaisilta.
Kaikki on suhteellista. Jos talous on tiukalla, on useampi pieni lapsi ja pitäisi käydä töissäkin, eikä ole turvaverkkoja paikkakunnalla, ei sitä niin vain sormia napsauttamalla järjestellä. Jotenkin huvittaa miten täällä vanhat kalkkunat kommentoi lähes kaikkeen, että helppoahan tuollaisen järjestäminen on...kun ei itsellä ole lapsia tai lapsiperheajasta on kulunut aikaa jo niin kauan, että se härdelli on unohtunut kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kaikki on suhteellista. Jos talous on tiukalla, on useampi pieni lapsi ja pitäisi käydä töissäkin, eikä ole turvaverkkoja paikkakunnalla, ei sitä niin vain sormia napsauttamalla järjestellä. Jotenkin huvittaa miten täällä vanhat kalkkunat kommentoi lähes kaikkeen, että helppoahan tuollaisen järjestäminen on...kun ei itsellä ole lapsia tai lapsiperheajasta on kulunut aikaa jo niin kauan, että se härdelli on unohtunut kokonaan."
Olen itse mies jonka vaimo on tehnyt ison osan urastaan työtä jossa on säännöllisesti päivätyön jatkeena pitkiä iltatöitä. Joten olen kahden lapsen isänä todellakin tottunut hoitamaan sitä lapsiperheen arkea niin että minä olen se joka yksin hoitaa kaiken. Enkä sitä ole osannut pitään mitenkään ylivoimaisen haastavana.
Ehkä siksi minulla on ollut luonnollista että vaimolla on saanut olla myös omia vapaa-ajan menoja, toki kohtullisuuden rajoissa. Ja tietenkin sitten myös minulla. Ne ovat meillä olleet aina enemmänkin ilmoitusasia (toki kalenterit tarkistaen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin jossain vaiheessa keskellä pikkulapsiarkea herätellä vaimoa kyselemällä, että mitäs kivaa me tehdään yhdessä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lentäneet pois pesästä. Tilanne oli siis mennyt sellaiseksi ettei vaimo enää itse aktiivisesti ehdotellut mitään hauskaa yhdessä tekemistä ja niistä minun suunnittelemista löytyi aina jotain sanomista. Blogit olivat silloin juuri tulleet iso juttu ja niitä innoissaan seurasi ja kaikenlaiset kissanristiäiset ja lounas- tai brunssireissut kiinnosti kovasti. Niin ja ne halvat etelänmatkat joilla nuoret sinkkubloggaajat juoksivat. Yritin vihjata, että kiva juttu ja haaveita saa olla, mutta et enää ole sinkkutyttö vaan sinulla on lapsia ja mies.
Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin.
Lounaat ja brunssit kivoissa ravintoloissa on harvinaisen helppoa järjestää. Ja etelänmatkat. Haaveet kuulostivat hyvin yksinkertaisilta.
Kaikki on suhteellista. Jos talous on tiukalla, on useampi pieni lapsi ja pitäisi käydä töissäkin, eikä ole turvaverkkoja paikkakunnalla, ei sitä niin vain sormia napsauttamalla järjestellä. Jotenkin huvittaa miten täällä vanhat kalkkunat kommentoi lähes kaikkeen, että helppoahan tuollaisen järjestäminen on...kun ei itsellä ole lapsia tai lapsiperheajasta on kulunut aikaa jo niin kauan, että se härdelli on unohtunut kokonaan.
Tuo on niin perinteistä. Monta lasta, ei tukiverkkoja, talous tiukalla. Mikään pakko ei ole.
Lapset saa ravintolaan mukaan. Ihan suositeltavaa opettaa heidät pienestä saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos talous on tiukalla, on useampi pieni lapsi ja pitäisi käydä töissäkin, eikä ole turvaverkkoja paikkakunnalla, ei sitä niin vain sormia napsauttamalla järjestellä."
Napsautat sormiasi ja hoidat omia lapsiasi silloin jos vaimolla on menoa. Ei se sen kummempaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei nyt ratkaise ap:n tilannetta, mutta muille vinkiksi:
Jos mahdollista, selvittäkää etukäteen millainen ihminen se toinen on pohjimmiltaan, mikä häntä aidosti kiinnostaa ja motivoi ja millainen liittonne tulisi hänen mielestään olemaan. Älkää valitko sellaista, jonka kanssa on pelkästään fyysistä vetovoimaa. Tai sellaistakaan, jonka kanssa ei ole vetoa yhtään vaikka muuten olisi mukava tyyppi. Pitää olla balanssissa tunteet ja järki, yhteinen huumorintaju, yhteiset tavoitteet elämässä.
Mmm.. minä selvitin, puhuttiin tuntikausia niistä asioista ennekuin laitettiin hynttyyt yhteen. Kuitenkin pienessä stressitilanteessa toisesta kuoriutui aivan hirviö. Eikä ollut edes mikään sairastuminen tms. vaan muuttohommat ja väsymystä. Nyt en tiedä mitä tekisin, muutoin on hyvä ihminen, mutta minun luottamus ja turvallisuus katosi siinä tilanteessa kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin jossain vaiheessa keskellä pikkulapsiarkea herätellä vaimoa kyselemällä, että mitäs kivaa me tehdään yhdessä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lentäneet pois pesästä. Tilanne oli siis mennyt sellaiseksi ettei vaimo enää itse aktiivisesti ehdotellut mitään hauskaa yhdessä tekemistä ja niistä minun suunnittelemista löytyi aina jotain sanomista. Blogit olivat silloin juuri tulleet iso juttu ja niitä innoissaan seurasi ja kaikenlaiset kissanristiäiset ja lounas- tai brunssireissut kiinnosti kovasti. Niin ja ne halvat etelänmatkat joilla nuoret sinkkubloggaajat juoksivat. Yritin vihjata, että kiva juttu ja haaveita saa olla, mutta et enää ole sinkkutyttö vaan sinulla on lapsia ja mies.
Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin.
Suosittelen eroterapiaa. Et selvästi ole päässyt erosta läpi tai käsitellyt syitä.
Ja tietysti muillekin pariterapiaa ennen eroa. Etenkin, jos on lapsia ja omaisuutta.
Tuollaiset on nykyään ex-puolisoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä loytyy. Puoliso on itseäni jonkin verran vanhempi, kaikki jutut koskevat kuoleman odottamista, miten raihnas hän on, hänen lapsilleen jätettävää perintoä jne... onneksi en koskaan ole ollut taloudellisesti hänestä riippuvainen, joten eläkepäivieni koittaessa parin vuoden päästä pääsen pois tästä ruikuttamisesta ja masentuneen vanhuksen omaishoitajana toimimisesta, hän voi sitten mennä asumaan täydellisten lastensa kanssa tai takaisin exän luo. Saatan kuulostaa tylyltä, mutta meillä ei oikeasti ole enää mitään yhteistä. Tänä aamuna hän mietti hautajaisjärjestelyjään, kerroin että itse kyllä ajattelin vielä elää parikymmentä vuotta ja jopa nauttia siitä. Uutta parisuhdetta tuskin haluan. Suhde tuhoutui siihen että puoliso jäi eläkkeelle huomattavasti aikaisemmin kuin minä, masentui siitä ja alkoi sairastella.
Erohan siitä sitten tuli kun vaimo ilmeisesti jossain kohtaa tajusi etten tule häntä ja hänen haaveiluaan, johon en tuntunut kuuluvan mukaan, kustantavan yksin loputtomiin.
Miehet elävät ihan eri taajuudella kuin naiset. Mies haaveilee metsässä rämpimisestä koiran tai naisen kanssa ja naista panee joka mutkassa jossain puskassa. Nainen haaveilee kulttuurielämästä, sivistyksestä ja hyvinvoinnista. Varmaan kiinnostaa rämpiä kuin joku rölli puskassa ja tulla joka mutkassa r aiskatuksi.
Miesten kannattaisi varmaan mietti ävähän tuota jos muu ihmiskunta etenee kulttuurillisesti ja itse samaistuu enemmän elukoihin kuin muihin ihmisiin. Ongelma ei välttämättä ole siinä muussa ihmiskunnassa vaan tässä taliaivossa, joka ei kykene kehittymään apinasta ihmiseksi.
Ihan järkyttäviä kirjotuksia tässä ketjussa, miksi te olette sitten noissa suhteissa roikkumassa?
Kertokaa edes yksi hyvä syy .
"Miehet elävät ihan eri taajuudella kuin naiset. Mies haaveilee metsässä rämpimisestä koiran tai naisen kanssa ja naista panee joka mutkassa jossain puskassa. Nainen haaveilee kulttuurielämästä, sivistyksestä ja hyvinvoinnista. Varmaan kiinnostaa rämpiä kuin joku rölli puskassa ja tulla joka mutkassa r aiskatuksi. "
No miehiä on monenlaisia, myös avarakatseisia. Oma mieheni on kuin kala vedessä niin Pariisin oopperassa, gallerian avajaisissa kun haalareissa mökkiä remontoimassa tai Lapin tuntureilla vaeltamassa. Ei rajoitteita, ei nurinaa, ei ongelmaa. Elämä on helppoa ja mukavaa kun valitsee oikean miehen.
Iso osa suomalaisista naisista (ja toki muunkin maalaisista) ottaa miehen lähes puhtaasti taloudellisista syistä. Myöhemmin niitä ei välttämättä ole.
"Tilanne oli siis mennyt sellaiseksi ettei vaimo enää itse aktiivisesti ehdotellut mitään hauskaa yhdessä tekemistä ja niistä minun suunnittelemista löytyi aina jotain sanomista. Blogit olivat silloin juuri tulleet iso juttu ja niitä innoissaan seurasi ja kaikenlaiset kissanristiäiset ja lounas- tai brunssireissut kiinnosti kovasti. Niin ja ne halvat etelänmatkat joilla nuoret sinkkubloggaajat juoksivat. Yritin vihjata, että kiva juttu ja haaveita saa olla, mutta et enää ole sinkkutyttö vaan sinulla on lapsia ja mies."
Eihän tuossa oikeastaan voi tehdä muuta kuin antaa toisen mennä ja katsoa että huomaako hän itsekin että tuo ei enää lopulta alkuinnostuksen jälkeen olekaan niin hienoa vai lähteekö hän yksin toteuttamaan omia haaveitaan.
Toista ei voi kahlita ja jos yrittää niin yleensä vain pahentaa tilannetta.