TOUKOTOIVEISTA TOTTA vko 40
Heippa!
Aloitin uuden pinon, vaikkakin nyt on jo tiistai. Kävin lukemassa vanhankin pinon, joten tervetuloa mukaan kaikki uudetkin! Hurjalta kuulostaa teidän joidenkin pahoinvoinnit, varsinkin sinun AngaT! Toivottavasti alkaisi pian helpottaa. Itse yritän tsempata kymppiviikolle, silloin on aikaisemmissakin raskauksissa alkanut vointi helpottaa. Väsymys on siis hurjaa edelleen ja iltaa kohden paha olo lisääntyy, yöllä sänky velloo, mutta oksentanut en ole.
Joku pohti hampaidensa kohtaloa, ja samaa olen miettinyt minäkin. Tuoremehuja ja pastilleja tulee syötyä ihan koko ajan, joten kauhistuttaa ajatella sitä happohyökkäysten määrää... ajattelemattakaan niitä kiloja, jotka tämän seurauksena vyötärölle ja reisiin jäävät. No, eipä auta, muuten ei pahaa oloa saa taltutettua!
Ihana ilma ollut ulkona - ainakin täällä etelässä - joten nauttikaa ekasta lokakuun viikosta!
Kiskis 8 +5
Kommentit (60)
Täällä yritän parannella itseäni tästä karseesta flunssasta.. Olo on kyllä parempi jo kuin eilen, onneksi. Ongelmana on se, että en millään malttais olla siivoilematta, kun tää meidän kämppä on ihan hirveen sotkunen. Rauhallisesti tietysti otan, mutta pyykit on nytkin koneessa ja aattelin vielä vähän pölyjä pyyhkiä ja sellasta.. Musta vaan tuntuu, että kun on tuo vuorotyö, niin vapaapäivät on lähinnä lepoa eikä kotia ehdi hoitaa ollenkaan. Sit kun toi mieskin on vähän saamaton näissä siivousasioissa... :/ no ehkä se oppii vielä, toivossa on hyvä elää... :)
Olo on flunssasta huolimatta muuten ihan hyvä, ei ole pahoinvointia ainakaan toistaiseksi. Ei kyllä tuo ruoka nyt muuten maistu, kun ei ole makuaistia pahemmin..
Murunen82 kyseli lomalle lähdöstä. Ollaan miehen kanssa aateltu, että jos kävis jollain kaupunkilomalla Euroopassa ennen joulua. Mulla olis sitten vähän vähemmän noita viikkoja kuin sulla, ehkä joku 18 riipuen milloin lähettäis. Tää on kyl vielä ihan suunnitteluasteella.
Taidanpa siirtyä tonne sohvan puolelle telkkaria vähän katselemaan, jos vetäis torkut samalla.. :)
Sinikellonen 7+0 (jee, uus viikko!)
[b]MURUNEN: [/b]Kyselit matkustamisesta. Meillä tarkoituksena myös thaimaaseen lähteä, tammikuun tienoilla. Viime vuonna oltiin häämatkalla siellä. Ihan hyvällä mielellä lähdössä (matka vielä varaamatta) mutta viime vuonna sain salmonellan sieltä tuliaisiksi, eli ei irtojäätelöä enää koskaan thaimaassa minulle. (Jäätelö oli siis ainoa mitä mies ei syönyt samaa kanssani, joten uskoisin sen olevan syynä tartuntaan viime vuonna)Muutenkin olen sitten varovaisempi syömisien kanssa siellä
Salmonella oli kyllä minulla täysin oireeton, työn puolesta piti se testi tehdä.
2 vkoa saikkua selvittiin, ilman lääkekuureja sitten oli jo poissa.
Heippa kaikille pitkästä aikaa:) oon ollu niin hirmusen väsynyt, etten oo jaksanu millään kirjotella..Ihan mainiosti täällä väsymyksestä huolimatta menee, käytiin kanssa muutama viikko sitten varhaisultrassa ja siellä se pikkunen oli ihan oikeella paikalla:) ja sydän sykki, mahtavaa:) Viikko sitten oli eka neuvola ja sielläkin kaikki ihan ok, painoo tosin on tullu muutaman viikon aikana ihan kauhiasti, mahtaako johtuu turvotuksesta, en tiiä..huomenna verikokeisiin ja ens viikolla niskaturvotus-ultraan..
koin sitten kanssa elämäni ekan raskauspahoinvoinnin, joka oli tuli kylläkin vaan kauheena kuvotuksena ja heikotuksena ja meni ohi parissa viikossa-kuulemma ihan normaalia..en voi muuta kun toivoa muille voimia sen kestämiseen, oli se niin kauhiaa..mutta eiköhän sen kestä kun tietää,mitä on palkintona;)
Eipä tänne muuten kummempia, muutaman viikon päästä on jo toivottavasti paljon varmempi olo raskauden suhteen ja uskaltaa ehkä jo vähän nauttiakin:)
Syksyisen aurinkoista viikoa kaikille!
T: Myrsky 9+6
Jospa tässä koittais olla aktiivinen... Kun olen toistaiseksi aikas yksin tämän raskauden kanssa, kun ei kukaan tiedä, kun ei itsekään paljoa tiedä.
Takana ensimmäinen päivä töissä sitten tiedon raskaudesta. Oli kyllä aamulla työmatkalla niin paha olo, että oli pakko kertoa esimiehelle, jos vaikka tapahtuu jotain... Hän onkin sitten ainoa, joka tietää itseni ja mieheni lisäksi.
No juu, päivä meni ihan kivasti. Huimausta tuntui kyllä toisinaan, ja yökötystä. Kädetkin tärisi jatkuvasti. Oli pakko syödä vähän tiheämmin kuin yleensä, on jotenkin nälkä ihan jatkuvasti, kun ei paljon voi kerralla syödä.
Sain neuvolaankin ajan vasta parin viikon päästä. Ihan epistä. Varmasti tulisi todellisempi olo, jos pääsis edes neuvolassa käymään. Ja nyt kun ei vielä oikein voi puhua asiasta kenenkään kanssa, kun kukaan ei tiedä.
Illalla oli kyllä tuskaa yrittää nukkua. Joka asennossa oli huonosti ja paha olo. En todellakaan muistanut, että tää on tämmöstä. Mutta varmasti taas sen arvoista. Täytyy metsästää uusia housuja, kun tuntuu kaikki omat puristavan. Ihan kun ei ois tarpeeksi tukalaa muutenkin. En sitten kuitenkaan tiedä, osaisiko sitä mamma-housuissakaan olla, kun on vielä niin tiedoton. Noiden laskureiden mukaan olis seiskaviikko menossa, kenties jotakuinkin 6+4... Ja pelottakin jotenkin. Tätä on vähän niinkuin odoteltukin, kai mä pelkään, ettei se sitten olekaan totta. Onneksi oireilu antaa hyviä merkkejä siitä, etten näekään unta. Pomo sanoi kuulleensa juttua, että mitä huonommin äiti voi, sitä paremmin lapsi voi. Ei kai tässä mitään hätää ole. Ja kyllä hän ehti jo epäillä pientä mölliäni pojaksi, kun kerroin pahoinvoinnin pahenevan iltaa kohti. Nyt en kyllä enää tiedä siitäkään. Tänään ainakin on ollut paha olo jatkuvasti. Välillä kyllä ehti ihan unohtaa koko raskauden, oli sen verran tekemistä. Siitäkin havahtui nipistyksiin vatsassa.
Täytyy mennä esikkoa paapomaan, kun loppui nuo lastenohjelmat ja siinä ohessa oma aika :-)
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Mölli ja sen äippä
tämä keskenmeno ei ollut yhtään niin paha kuin mitä kokemani tm, joka keskeytyi vasta vkoilla 12. Ja kun tämä raskaus alkoi ekasta yk:sta, niin en ollut ihan vielä uskaltanut edes uskoa olevani raskaana.
Sellainen sanonta kai kuuluu: Kun jotain saa, niin jostain täytyy luopua...tai no ainakin minun kohdallani asiat ovat niin monesti menneet. Sain tänään tietää, että hakemani työpaikka on minun ja olen ihan onnesta sekaisin. Eli vaikka tämä raskaus epäonnistui, niin eipä jää aikaa murehtimiselle, kun úudet kuviot työpaikalla odottaa :))
kaikille toukotoiveille ihanaa odotuksen aikaa
mykis
Markkinoin tätä vielä täällä, jos on joltakin mennyt ohi. :)
Eli Yahooseen on perustettu suljettu yhteisö toukokuisille 09.
Löytyy täältä: http://groups.yahoo.com/group/toukovauvat09/
Mukaan pääset, kun tuosta etusivulta klikkaat: Join this group ja sitä kautta pikku viesti modelle.
piiperot 8+1
Esikoista odottaessa asuimme ulkomailla ja kävin Suomessa n. rv 23. Silloin ei tarvittu mitään todistuksia.
Kun sitten lensin (13h lento...) Suomeen synnyttämään muistaakseni rv32-33, tarvittiin jo fit to fly -todistus. Lento meni ok, piti vain liikkua ja juoda ja venytellä ja ottaa käytäväpaikka, jotta sai jalkoja hieman edes suoristettua. Lisäksi mulla oli semmoset pitkät, reisiin saakka ulottuvat napakat tukisukat (SUOSITTELEN!), varmaan jotain sairaala-mallia, mutta eipä niitä kukaan housujen alta nähnyt :) Nuo sukat mulla oli itse asiassa kaikilla lennoilla raskausaikana, muistaakseni ne oli jostain terveyskaupasta ostettu. Kyllä hieman oli välillä sellainen olo,kun lennettiin jossain aavikon yllä, että missähän sitä olisi lähin länsimaalainen sairaala, jos jotain sattuisi ;)
Oma olo; yököttää yököttää ja vielä kerran yököttää, aamusta iltaan. Vain jääkylmä mehu maistuu.
Voikaa hyvin!
Maria rv 7
Myskis: Onneksi olkoon työpaikanjohdosta :) Toivottavasti saatte vauvan sitten kun sen aika tulee. Niin se on mullakin et jostain pitää luopua tai tinkiä jos haluaa jotain.
Täällä on paljon kirjoiteltu ja on tainut uusiakin tulla mukaan :)
ON:Meillä noustiin kuuden aikaan ylös ja minua väsyttää ihan sikana. Jospa poika menee päikkäreille kohta niin sitten voin itsekin nukahtaa. Pahaolo vaivaa melkein täyspäiväisesti ja pitäis syödä koko ajan. Tänään käyn neuvola lääkärin luona 12.40. Jos ei olis pahaaoloa niin saattaisin pelätä, mut olo on p......stä niin ei osaa jännittää ja pelätä. Jospa asukas on vielä elossa. Terveydenhoitaja lupasi katsoa pojan perään sen aikan kun olen lääkärillä :)
Pitää mennä...
-tulppa ja n.9+3-
Itselläni alkuraskaudessa oli vaikeuksia ja kotdopplerin avulla vältyin turhilta ultrauskäynneiltä. Nytkin vaikka viikkoja hyvin kasassa, jos pikkuinen ei ole kunnolla liikkunut päivän mittaan, on helpottavaa illalla kuunnella, että masussa on kaikki kunnossa!! Käykääpä kurkkaamassa tuolta Osta&Myy-palstalta, jossa on yksi myynnissä.
MURUSELLE reissaamisesta: ekassa raskaudessa olin juurikin Thaimaassa rv 21-24 ja kaikki meni loistavasti. Olin vähän normaalia tarkempi sen suhteen mitä suuhuni laitoin ja käsiäkin saatoin pestä vähän tavallista useammin, mutta muuten saattoi kyllä nauttia lomasta ihan täysillä. No joo, kyllä mä niitä drinkkejä kuolailin kieli pitkällä, mutta kestin kyllä ilmankin;) Toista lasta odottaessani oltiin lyhyemmällä reissulla lähempänä, viikkoja taisi olla jo lähemmäs 30 ja täytyy sanoa, että 1,5v esikoisen kanssa se reissu ei ollut ihan niin leppoisa...Nyt tässä raskaudessa ei tulla tekemään mitään reissua, sen verran on muuta ohjelmaa meidän elämässä tulevina kuukausina. Mutta kannattaa ehdottomasti mennä mikäli oma vointi sen sallii, loma on aina loma ja Thaimaa niin ihana paikka:)
Tuntuu hullulta, kun oma LA on ihan toukokuun lopussa ja monilla kohtalotovereilla viikkoja jo huimasti enemmän. Jotkut ovat jo olleet tai juuri menossa np-ultraan ja itsellä viikot riittäisivät juuri ja juuri varhaisraskauden uä:een. Ja voin kuvitella, että toukokuussa nuo erot rv:ssa tuntuvat vielä pidemmiltä, kun osa porukasta jo synnyttelee ja itsellä aikaa eräpäivään vielä vaikka kuinka ja paljon. Mutta tärkeintä tietenkin, että selvitään kaikki turvallisesti sinne toukokuulle ja kaikki menee matkan varrella hyvin.
Jaa, ei tässä auta muu kuin lähteä lapsukaisia viihdyttämään, vaikka mieluummin oikaisisin hetkeksi soffalle:P
rvaT
Kävin neuvolalääkärissä ja lasketuksi päiväksi varmistui 9.5.09. Hän on 27mm pitkä ja näin myös kun sydän löi. Lääkäri odotteli vähän aikaa ja näin kun kaveri rupesi liikkumaan :) Huomenna varaan neuvolaan ajan siis ensimmäisen neuvola ajan. 10 viikon päästä on rakenneultra.
Täytyy mennä jatkamaan ruuanlaittoa...
-tulppa ja 9+3-
Minäkin tuossa jo kummastelin tuota, että tosiaan monilla on se LA jo viikkoja ennen minua. Mutta eipä sillä, syntyi tuo esikoinenkin pari viikkoa jälkeen la:n, seuraavan kuun puolella. Tiedä tässä sitten, vaikka mentäisi reippaasti kesäkuun puolelle. Pääasia, että kaikki menee hyvin, kaikilla.
Kamalampi päivä tänään kun eilen. Miltei koko ajan ollu yökkö olo. Töissä vielä kaverit teki kala- ja kaaliruokaa, voitte vaan kuvitella niitä tuoksuja... (Tällä menolla kaikki töissä tietää raskaudestani pian...) Puolen päivän jälkeen loppui veto, ei olis jaksanu vetää päivää loppuun. Huimaa jotenkin kamalasti ja kyllä lepo vetää puoleensa. onneksi muksulla tuntuu olevan hyvä päivä, ei tarvi niin tiukkana vahtia ja perässä juosta. Ulos vois tietty mennä, saa siellä ainakin hengittää raikasta ilmaa.
Meidän pitäisi muuttaa kuun vaihteessa. Oltiin just sopivasti vaihtamassa isompaan asuntoon ennen kuin edes tiedettiin raskaudesta. Nyt ei sitten lisääntymisen takia tarvi alkaa asunnonhakuun, kun sekin oli tehty valmiiksi. Hiukan kyllä jänskättää, mitä siitäkin tulee. Jos näin kamala olo jatkuu, ei meinaa itse jaksaa tehdä mitään asian eteen. Toisaalta, ainahan työnjohtajaakin tarvitaan :-) Kunhan sais ipanan hoitoon siksi aikaa, ei sitten pyöri jaloissa koko ajan.
Onkohan tuo ihan normaalia, että välillä vihlaisee tuolta alavatsasta? Tulee vaan aina sellainen tunne, että mitä jos kaikki ei olekaan ihan hyvin. Olen kyllä töissäkin yrittänyt valttää nostelua ja muuta äärimmäisen raskasta tekemistä.
Ai juu, viikonloppuna pitäisi lähteä juhlimaan... Kauan sitten sovittu ilta kavereiden kanssa... En oikein tiedä mitä tekis, kun en haluaisi vielä kaikille kertoa raskaudesta, kun ollaan niin alussa. Tai sitten vaan täytyy huomaamattomasti juoda alkoholittomia... :-)
Mölliset
Mölli, meilläkin on kuun vaihteessa edessä muutto ja sitä ennen remonttihommia. Huh huh, kun on jo etukäteen hiki ja uupumus kun ajattelee edessä olevaa urakkaa. Mutta ei auta, kaikki oli meilläkin jo suunniteltu ennen kuin vauvasta oli tietoakaan:) Ja hyvähän se vaan on, että on jo valmiiksi enemmän tilaa.
Tuosta vihlomisesta en osaa sanoa muuta kuin että oma ajattelutapani on, että suurinpiirtein kaikki on normaalia raskaudessa. Paitsi tietenkin kova kipu, verenvuoto tms mutta kaikki pienet nippailut ja vihlaisut yleensä kyllä kuuluvat kuvaan. Kuten kaikki muukin, sekä fyysiset että psyykkiset vaivat;)
Jokohan olisi uuden ketjun aika kun on uusi viikkokin jo alkanut...Kukaan ei taida uskaltaa olla se eka:D
Murunen: kiva kuulla että muutkin sunnittelee reissua/ ovat reissanneet raskausaikana. Meillä myös miehen kanssa suunnitteila vimppa "kaksistaan-loma" ennen vauvan tuloa perheeseen. Tarkoitus olisi lähteä myös thaimaahan tammi-helmikuussa kolmeksi viikoksi, siellä sitten vielä maansisällä kevyttä reissaamista, ehkä jossain saarella käytäis ja jotain.
Hassua, että toisinaan tuntee vähän syyllisyyttä siitä että aikoo "riskeerata" ja lähteä tässä tilassa reissuun, joskus olen kuunnellut "tietäväisten" kommentteja, itseeni liittymättöminä, siitä kuinka itsekästä ja typerää on lähteä reisuun, varsinkin johonkin kaukomaille raskaana ollesaan. Mutta kuten joku aikaisemmin totesikin, ettei tässä sairaina olla ja vauva voi varmasti hyvin kuin äitikin nauttii lämmössä kellimisestä ja lomailusta, tietenkin extra varovaisuus syömisten kanssa aiheellista!
Keksustelua isommista viikkolukemista kanssasisarten keskuudessa; itse on ainakin pakko myöntää olevansa vähän kade teille joilla jo lähes se Maaginenraja täysi, itse täällä kärvistelen häntä päässä :O)))!! Tuntuu niiiiiiiiiiiin matelevilta nämä päivät ja jopa tunnit :O)))!!
Voimia muuttopuuhin rouvatossavainen ja mölli, se se on maailman viheliäisintä puuhaa, ja taatusti vielä viheliäisempää kun kärvistelee väsymyksen ja pahoinvoinnin kourissa! Kyllä te selviitte siitä, miehet vaan hommiin ja itselle mukava "ohjaajantuoli" hyvälle sijainnille, mistä voi käskyjä ja ohjeita jaella :O)))!!!
ON: Täällä välillä jänskättää, että onhan masussa kaikki hyvin, vaikka etominen on lähes kokopäivä toimista, mutta kuulunee asiaan tämä pelko ja epäröinti!? Ja erityisesti harmitti kun tälle päivälle sovittu kystakontrolli peruttiin eilen tulleen kirjeen muodossa, ja uusi aika VASTA 29.10!!! GRHHHH!! Noh, onneksi kysta todettiin sentään kadonneeksi silloin varhaisultrassa!
No mutta, lounastauko kutsuu, kaunista syyspäivää kaikille :O)))!!!
T. Hyttynen ja Hunni 7+2
Pakko nauraa pikkusen ääneen; aikaisemmassa kirjelmässäni, kun kerron "kärvisteleväni häntä päässä" *Nauraa katsetakseen mielikuvaa itsestään kärvistelemässä häntä keskellä otsaa*
Uusi viikkopino on näköjään jäänyt avaamatta, liekö enää tarvettakaan kun ollaan jo puoliviikossa. Ensi maanantaina sitten.
Pikkuhiljaa alan jännittelemään jo tuota np-ultraa vaikka sinne on aikaa vielä reilu kaksi viikkoa. Olo olisi ehkä rauhallisempi jos olisin käynyt jo varhaisajan ulrassa tai raskausoireet olisivat kestäneet enemmän kuin sen kaksi viikkoa. Vatsa alkaa olemaan jo kovasti huomiota herättävä. Töissäkin työkaveri sanoi, että kumpu näkyy jo selväti. Voi morjes, ja minä kun luulin pihtaavani tiedon parhailta ystäviltänikin sinne np-ultraan asti. Työhousujen napitkaan eivät mene enää kiinni ja yhdet rintsikat mahtuvat enää päälle. Rinnat turpoavat huimaa vauhtia ja olenkin kai kohta jo ostamassa niitä tukiliivejä. Aamupalan syömisen olen saanut vakiinnutettua elämääni ja on ihanaa huomata miten se kaurapuurokattila porisee aamuisin hellalla jo yhtä rutinoituneesti kuin kahvinkeitinkin. Väsymys onkin sitten se ainoa niistä ikävimmistä oireista joita minäkin joudun kärsimään. Vuorotyöläisenä olen muutenkin usein tavallista väsyneempi ja nyt vielä tämä lisäväsymys siihen päälle. Nukun ainoastaan vapaapäivinä päiväunet, muina päivinä ei vain yksinkertaisesti anna aika myöden. Väsymysasteestani ja päiväunien puuttesta kertonee myös se, että eräänä päivänä nukahdin autoon kauppareissulla (matka kestää n. 10 min), silloin mies sanoi, että nyt menet kyllä suoraan nukkumaan.
Sori tämä omanapainen viesti, taisi olla tuntoja purettavana. Nyt alan valmistautumaan pitkään päivälenkkiin karvaturrin kanssa, sitten ravitsen itseni ja pikkuasukkaan miehen tekemällä pasta-aterialla, jonka jälkeen pyörän eturengas ottaa suunnakseen työpaikan.
Ihanaa aurinkoista päivää kaikille toukokuisille!
Terv. Rice 10+2
Ps. Nuista viikoista vielä, että kyllä minuakin harmitti hurjasti silloin viikoilla 6-7, että miksi en voi olla jo viikolla 10 ja nyt harmittaa kovasti, etten ole vielä viikolla 13- 14, joten eiköhän tämä ODOTUS ole aina samanlaista ODOTUSTA :). Tsemppiä odotukseen, viikot täyttyvät nopeasti.
Kyllä nämä päivät kuluu, vaikka tuntuukin, että saisi aika mennä himppasen nopeammin. Otin aamulla mammahousut vaatekaapin perältä käyttöön. olo huomattavasti parempi kuin jos tavalliset housut puristaa. Työhousuissa on aikas tukalaa, ei ole siihen vielä keksitty ratkaisua. Kun on niin tarkkaa, että kaikilla pitää olla samanlaiset housut. Ihan kun asiakkaat niitä tuijottaisi. Tosin mulla ne roikkuu pikkasen, koska ei pysty pitää nappia kiinni, joten ei ihme jos joku kattoo... Kunhan tässä edetään, ja muutkin saavat tietää niin kai mä saan uudet housut.
Mahtui kuitenkin esikkoa odotellessa käyttämäni housut vielä jalkaan, vaikka niistäkin ajoista on tullut jo kymppikiloa lisää. Muut mammavaatteet olenkin antanut jonnekin kiertoon, kaipa niitä saa takaisinkin, mutta en kyllä ainakaan vielä aio pyytää. Tuossa jo mölisin raskaudesta, onneksi läheiselle ystävälle, niin ei lähde juttu kiertoon. Pääsimpä samalla kysymään pinnasänkyä heiltä, kun meidän edellinen oli lainattu ja tälläkin helkellä käytössä. Olipa siinä kaveri vähän pölmistynyt, ei ilmeisesti osannut lainkaan odottaa moisia uutisia. Vasta ehti asunnonvaihdosta onnitella.
Täytyypä mennä esikko auttamaan pois suihkusta. Aina ehtii kirjoittaa vaan nämä oman navan jutut...
Heips.
Möllin odottelija
Jei, alkaa uusi viikko huomenna :-)
Kylläpä voi kovasti jännittää.. huomenna aamulla olisi sitten varhaisraskauden ultra yksityisellä. Varasin ajan maanantaina ja tuntuu, että viimepäivät on kulunut niiiiiin niiiin hitaasti. Tuntuu kummalta, että aiemmissa raskauksissa olo ei ollut yhtään näin hätäinen. Liekö johtuu iästä? Osa syy voi tietysti olla sekin, ettei viikoista ole oikein tietoa vieläkään, kun ei tullut niitä viimeisiä kuukautisia minnekään merkittyä ja mitään muistikuvaa asiasta ei edelleenkään ole.
Olen aina ajatellut, ettei alkanutta raskautta voi olla huomaamatta. Ja nyt sitten itsellä tilanne, että havahdun asiaa miettimään vasta kun rintaliivit alkavat kummasti kutistua.. :)
Eli odotan toista lastamme, esikoistyttö on 3-vuotias. Vauvan laskurin mukaan laskettu päivä mulla on 24.5.2008. Tosin todennäköisesti roikun täällä vielä kesäkuussakin, niinkuin joku muukin sanoi tekevänsä (sori, en muista nimimerkkiä). Esikoinenkin kun syntyi 12 päivää lasketun ajan jälkeen...No, onneks meitä on sit kaks:)
Oireita on ollu tosi vähän. Rintoja vähän aristaa ja hedelmiä tekis mieli syödä koko ajan. Neuvolassa en ole vielä käynyt, täytyis muistaa soittaa aika. Muutenkin tuntuu jotenkin epätodelliselta vielä koko raskaus, mutta kaipa se sitten viimeistään ultrassa konkretisoituu.
Ensinnäkin Mykikselle pahoittelut myös minun puolestani. Koita jaksaa.
Tervetuloa kaikille uusille ja paljon onnea niille jotka sykkeet kuulleet yms.
Itse en ole ehtinyt kirjoittelemaan, vaikka olen kyllä melkein jokapäivä seurannut teidän kuulumisianne.
Tänne ei mitään ihmeellisyyksiä. Kuvottavaa oloa on välillä ja nyt uusimpana oireena on tuo heikotus. Lauantaina oltiin kaupoilla ja ykskaks meni jalat alta, onneksi avopuoliso sai kiinni kun huomasi,että kaikki ei taida olla ihan kunnossa. Verenpaine taitaa olla aika alhaalla, sillä ei tarvitse kauan seisoa jaloillansa, niin alkaa pyöryttämään. Mulla on normaalisti aina ollut matala verenpaine ja nyt sen on vielä entisestään laskennut. Täytyy seuraavalla neuvolakäynnillä jutella asiasta. Vatsa tuntuu turvonneelta, mutta muuten on ihan ok olo. Ensiviikolla olis sitten se np ultra, joten sitä sitten odotellessa. Toivottavasti kaikki on hyvin ja niin kuin pitäisi.
Kovasti odottelen myös tulevaa matkaa. Varattiin jo aikoja sitten jouluksi matka Thaimaaseen ja ei sitä olla peruttu raskauden takia. Ajateltiin, että viimeinen reissu varmasti pitkään aikaan kahdestaan, joten täytyy ottaa kaikki irti. Tosin paljon juhlia ei voi, mutta eiköhän se aurinko ja shoppailu korvaa sen asian. Viikkoja tuolloin joku 20 -22, joten saa lentää ilman lääkärintodistusta, jos vaan kaikki silloin ok. Ainakin nyt on kaikki kunnossa, joten ei mitään estettä matkustamiselle. Meinasiko joku muu matkustella ja millä viikoilla? Millä mielin olette lähdössä reissuun?
Eipä tässä kait sitten sen ihmeempiä.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
T.Murunen82
rv 10+4