Aina vain minä huolehdin kodin kuntoon matkoille lähtiessä
Ikuisuusaihe kun ollaan oltu yhdessä yli 25 vuotta. Kun matkoille lähdetään, tyypillinen tilanne on että puoliso istuu autossa hermo kireänä odottamassa ja minä juhlin hiki päässä sisällä. Sitten kun pääsen autoon, alkaa haukkuminen, että aina saa odottaa, minä sinulla aina kestää.
Mikä siellä tosiaan kestää. Huolehdin kukkien kastelun, pesen likaiset tiskit ja pyyhin keittiön pöydän sekä tiskialtaan, vien roskat ulos, ja jos ollaan pidempään poissa, tyhjennän jääkaappia. Laitan sängyt siistiksi. Laitan eväät matkalle, juomapullot ja voileipää vähintään. Tyhjennän vessan roskiksen. Viimeiseksi tarkistan, ettei jää ikkunoita auki (paitsi kesällä yksi raolleen), kahvinkeitin on pois päältä, valot on sammutettu, takaovi lukossa.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Kaverini, perheenäiti, lähti perjantai-iltana yöjunalla esiintymismatkalle Lappiin. Kotiin jäivät mies ja 17-vuotias poika. Koko perjantain hän huhki keittiössä laittaakseen viikonlopun valmiiksi ruoat jääkaappiin ja kirjoitti seikkaperäisen ohjeistuksen, miten kotona pärjätään. Sitä ennen hän oli pakannut omat tavaransa ja valmistanut esityksensä. Ja kun hän maanantaiaamuna saapuu kotiin, alkaa viikkosiivous joka hänen olisi pitänyt tehdä lauantaina. Keittiö on arvatenkin kaaoksessa, koska miesväki ei osaa edes tiskikonetta täyttää, ja vessanpönttö on täynnä sementoituneita jarrujälkiä.
Miksi ? Olis jättänyt rehkimättä. Vai haluaako tämä perheenäiti päättää mitä muut syö kun ei ole paikalla? Ihan itseään saa syyttää, pakkaa laukkunsa ja menee sinne matkalle, ei muut sillä aikaa nälkään kuole
Mikä ihmisiä vaivaa? Enimmäkseen valitetaan ap:n tavasta hoitaa asiat, mutta juurikaan ei kiinnitetä huomiota siihen, että toinenkin osapuoli voisi tehdä jotain.
Haiskahtaako tässä perinteiset perheroolit? Tervetuloa nykyhetkeen!

Ap voisi hyväksyä sen, että ihmiset on erilaisia eikä toista pysty muuttamaan. Jos Ap on sitä mieltä, että lähtöaamu pitää käyttää imurointiin, petaamiseen ja eväiden nyhrääämiseen, niin hänen puolisollaan voi olla ihan toinen näkemys. En tiedä, mitä noilla perherooleilla tarkoitat, meillä oli samanlainen tilanne ja nimenomaan mies oli se, joka marttyyrinä raivosiivosi ja itki, kun hän aina ja muut ei koskaan. Muutaman tiukan keskustelun jälkeen pääsimme sopuun, että roskat viedään ja aamupala syödään matkalla. Se, joka haluaa käyttää aamunsa tarpeettoman nysväämiseen, saa niin tehdä, mutta turha odottaa toiselta samaa. Ei ole tarvinnut enää 20 vuoteen itkeä ja riidellä. Talo on vielä pystyssä ja kaikki ovat hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Mä kastelen kukat edellispäivänä. Roskat annan puolisolle mukaan,vie kun menee autolle. Jos ei ehdi,tiskit jää altaaseen. Mies meillä hoitaa sähkölaitteet, et on pois päältä. Meikäläinen juo kahvit ja koitan käydä vielä kakkosella vessassa kun mies pakkaa takakonttia täyteen,miten ne sinne mahtuu vai mahtuuko.
Ei tuo kuulosta reilulta kenenkään mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmisiä vaivaa? Enimmäkseen valitetaan ap:n tavasta hoitaa asiat, mutta juurikaan ei kiinnitetä huomiota siihen, että toinenkin osapuoli voisi tehdä jotain.
Haiskahtaako tässä perinteiset perheroolit? Tervetuloa nykyhetkeen!
Ihan samaa mietin! Että onko ihmiset jollain tavalla sokeita. Kyllä matkalle lähtiessä on monia tapoja, mutta minun mielestä nuo kaikki ap:n kertomat on täysin normaalia mitä yleensä ihmiset hoitaa. Sitten syytetään täällä palstalla häntä, joka ne hoitaa. Ihan haiskahtaa sukupuolirooleilta ja jopa siltä, että turhasta valittaa ja stressaa, vaikkei ainakaan minusta ole turhaa katsoa että koti jää kuntoon, laitteet PN pois päältä, mitään mädäntyvää ja haisevaa ei ole odottamassa kun kotioven taas matkan jälkeen avaa. Vai elääkö ihmiset nykyisin vaan niin sotkuisesti. Sekin tuli mieleen, jos ei yhtään häiritse, vaikka roskat on viikkoja viemättä, biojätteet myös, tiskit altaassa jne. Iän kaiken on naisia nimenomaan syytetty siitä, jos huolehtii. Ei ole hyvä jos huolehtii eikä ole hyvä jos vaatii toista myös huolehtimaan, esimerkiksi siitä, ettei sinne jääkaappiin jäisi tavaraa haisemaan ja happanemaan. Meillä molemmat osallistuvat, jos ollaan pidemmälle matkalle lähdössä, samoin sieltä matkalta lähtiessä. Tästä oli aikoinaan kiistaa, mutta aika on tasannut tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmisiä vaivaa? Enimmäkseen valitetaan ap:n tavasta hoitaa asiat, mutta juurikaan ei kiinnitetä huomiota siihen, että toinenkin osapuoli voisi tehdä jotain.
Haiskahtaako tässä perinteiset perheroolit? Tervetuloa nykyhetkeen!Ap voisi hyväksyä sen, että ihmiset on erilaisia eikä toista pysty muuttamaan. Jos Ap on sitä mieltä, että lähtöaamu pitää käyttää imurointiin, petaamiseen ja eväiden nyhrääämiseen, niin hänen puolisollaan voi olla ihan toinen näkemys. En tiedä, mitä noilla perherooleilla tarkoitat, meillä oli samanlainen tilanne ja nimenomaan mies oli se, joka marttyyrinä raivosiivosi ja itki, kun hän aina ja muut ei koskaan. Muutaman tiukan keskustelun jälkeen pääsimme sopuun, että roskat viedään ja aamupala syödään matkalla. Se, joka haluaa käyttää aamunsa tarpeettoman nysväämiseen, saa niin tehdä, mutta turha odottaa toiselta samaa. Ei ole tarvinnut enää 20 vuoteen itkeä ja riidellä. Talo on vielä pystyssä ja kaikki ovat hengissä.
Mikä imurointi? Missä kohtaa aloituksessa on imuroitu? Nyt yritä keskittyä ja lue, mitä siellä kotona tehdään ennen lähtöä. Nuo on täysin normaaleja toimia, mitä yleisesti matkoille lähtiessä hoidetaan. Mistään imuroimisesta ole ollut kyse.
On niitä ihmisiä, jotka ei tosiaan välitä mistään mitään. Olen vuokrannut aiemmin mummon puolesta kesämökkiä, jossa pitäisi vuokralaisen siivota. Siellä oli laminoidut ohjeet, mitä siivous sisältää. Kerran kun menin käymään ja 2 viikon vuokraamisen jälkeen oli mökki tyhjä, siellä oli roskat viemättä ulos, pahvit oli kylläkin kasattu ja jätetty tuvan sohvalle. Pulloja oli keittiönurkassa kassissa, siis limupulloja ja oluttölkkejä. Aamupalan tiskit oli jätetty tiskaamatta altaaseen, kahvinkeittimessä liru kahvia. Jääkaappiin oli jätetty puoliksi juotuja limupulloja, margariini, karjalanpiirakoita, muutama juustosiivu.
Laitoin mökkiä vuokranneelle perheelle viestin, että eivät ole siivonneet ohjeiden mukaan. Siivousmaksu olisi ollut 80€. Tämä rouva vastasi, että he ovat mielestään siivonneet ihan riittävän hyvin. En jaksanut riidellä, kun näkemykset oli niin kaukana toisistaan. Esimerkiksi jääkaapin sisällöstä hän oli sitä mieltä, että seuraava vuokraaja saa ne syödä kun nehän nyt säilyy, ei hyvää ruokaa hukkaan heitetä. Laskutin kuitenkin pyyhkeiden vuokrasta. He eivät olleet varanneet pyyhkeitä (oli mahdollisuus joko tuoda omat pyyhkeet tai vuokrata), ja pyyhkeitä oli saunalla naulassa roikkumassa kosteina. Maksoivat kuitenkin sen pyyhemaksun, vaikkei siivouksesta. Joka tapauksessa jäi tunne, että osa ihmisistä ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä tarkoittaa lähtösiivous, vaikka ohjeet annetaan kirjallisena. Tällaisten ihmisten pitäisi suoraan vaan mukisematta maksaa siivousmaksu jo mökkiä varatessaan. Minä esimerkiksi en saanut mitään rahaa sen perheen jälkien siivouksesta, koska vuokra meni mummon tilille ja minulle taas tuli vain siivouksen ja mahdollisen pyykinpesun maksut.

Miten tämä liittyy aiheeseen?

Laitoin mökkiä vuokranneelle perheelle viestin, että eivät ole siivonneet ohjeiden mukaan. Siivousmaksu olisi ollut 80€. Tämä rouva vastasi, että he ovat mielestään siivonneet ihan riittävän hyvin. En jaksanut riidellä, kun näkemykset oli niin kaukana toisistaan. Esimerkiksi jääkaapin sisällöstä hän oli sitä mieltä, että seuraava vuokraaja saa ne syödä kun nehän nyt säilyy, ei hyvää ruokaa hukkaan heitetä. Laskutin kuitenkin pyyhkeiden vuokrasta. He eivät olleet varanneet pyyhkeitä (oli mahdollisuus joko tuoda omat pyyhkeet tai vuokrata), ja pyyhkeitä oli saunalla naulassa roikkumassa kosteina. Maksoivat kuitenkin sen pyyhemaksun, vaikkei siivouksesta. Joka tapauksessa jäi tunne, että osa ihmisistä ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä tarkoittaa lähtösiivous, vaikka ohjeet annetaan kirjallisena. Tällaisten ihmisten pitäisi suoraan vaan mukisematta maksaa siivousmaksu jo mökkiä varatessaan. Minä esimerkiksi en saanut mitään rahaa sen perheen jälkien siivouksesta, koska vuokra meni mummon tilille ja minulle taas tuli vain siivouksen ja mahdollisen pyykinpesun maksut.Miten tämä liittyy aiheeseen?
En ole sama, mutta eiköhän tuo ollut kommentti ketjuun, kun täällä jotkut valittaa, että ei tarvii tehdä sitä ja ei tarvii tehdä tätä, jättäävaan roskat ja tiskit haisemaan yms. Ja tuo on taivaan tosi, että noita laiskoja venkuloita jostain riittää, jotka ei viitsi tehdä mitään eikä omia jälkiään korjata, saati että vuokramökiltä lähtiessä osaisivat siivota. Mulla on mennyt aikaa sitten moti vuokrata yhtään mitään, missä voi siivota itse, koska sinne just sattuu noita uusavuttomia ennen omaa mökkiviikkoa.
Airb&b on ihan samaa. Kiitti mulle riitti. Parina vuonna ollaan festareiden takia kokeiltu ja siellä on just tuota että edelliset jättäneet rosksnsa ja tölkkinsä ja astiat pesemättä. Sit se omistaja vuolaasti kiittelee, kun me ollaan siivottu. Prkl.
No mutta eihän nämä ole yhtään sama asia. Jokainen saa jättää kotinsa haluamaansa kuntoon. Yhä edelleen, mulle ei ole tärkeää että pedit on pedattu tai omenalohkot pakattu lähtiessä. Vuokramökit ja airbnb’t siivotaan aina sopimuksen mukaan, toki yleensä otan maksullisen siivouksen.
Me lähdettiin n kk kiertää Japania, minä jo kk ennen aloin pakkaamaan.
Pakkauslistan olin tehnyt edellisten matkojen perusteella ja monet jutut pakkasin samantien.
Kastelun tein edellisenä iltana, lentokentällä mentiin loungeen, eli ei syöty mitään kotona.
Viime kesänä olimme kk Amerikassa. Ruuan hinnat olivat pilvissä ja ei ollut varaa maksaa 3 x ravintolalaskua per pv. Otimme mukaan mm 23 l kauramaitoa, riisiä, tonnikalaa, maissia, kaurahiutaleita jne. säilytysrasioita, mikroon laitettava riisinkeitin.
Minun ruumaan menevä ja lentolaukku olivat täynnä syötävää, kaikki pakattiin ajoissa ja punnittiin.
Päivää ennen lähtöä myös käydään läpi mitä tehdään seuraavana päivänä ja monelta lähdetään kentälle.
Tällä kerralla me saatiin kyyti naapurustolla asuvalta, meillä päin julkinen toimii huonosti.
Lähdettiin 4 h ennen lennon lähtöä, kelloaika oli tiedossa milloin auto lähtee
Minä olen melko huoleton siisteyden suhteen, mutta reissuun lähtiessä laitan kodin kuntoon. Kotiin palaaminen on ärsyttävää, jos heti ovelta silmään pistää tekemättömät työt. Vaikka mahdollisimman paljon tekee edellisenä päivänä, hommaa on lähtöpäivänäkin.
Viimeksi reissuun lähtiessä mies ehdotti, että tehdään voileipiä mukaan ja keitetään kahvi termariin. Sanoin, että kiva idea, tee vaan. Lähdettiin sitten ilman eväitä ja käytiin matkan varrella kahvilla.
Me lähdetään reissuun aina alkukesästä ja tullaan syksyllä. Tällä rytmillä siirtymä on enemmän muutto ja mies tekee kyllä oman osansa ihan erikseen käskyttämättä, tai lähtö ei yksinkertaisesti onnistu. Älkää hyväksykö kaikenlaista laiskottelua. Komentaa saa, jos ymmärrys ei muuten riitä, eivät ne siitä rikki mene.
Sinö olet marttyyri. Jätä joku kerta tekemättä ja jos mies valittaa palatesaanne, niin kysy miksei hän tehnyt mitään.