Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
14.06.2026 |
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (299)
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eivät isovanhemmat 70-luvullakaan äitejä auttaneet, ainakin minun mummoni asui satojen kilometrien päässä. Tosin vanhemmuus oli vähemmän helikopterointia, lapset pistettiin vaan pihalle leikkimään. Sieltä sitten huudettiin äiti tuu parvekkeelle jos oli jotain tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä helevetin velvollisuus isovanhemmilla on hoitaa lapsenlapsia? Heitä vartenko te niitä teette. Jos ette itse pysty niistä lapsista vastuuta kantamaan, tai ette jaksa niitä hoitaa, niin jättäkää tekemättä.
Samaan tapaan kuin lapsilla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan sitten aikanaan. Turha yhteiskunnan muuta yrittää.
Äitini hoiti veljeni lapsia pyyteettömästi, matkusti toiselle puolen Suomea, ja hoidin viikkokaupalla. Kun äidistäni tuli vanha ja pärjäämätön, äidin hoidon vastuu jäi minulle, veljeni nosti siinä vaiheessa kätensä pystyyn.
Eihän isovanhemmilla tietenkään ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, mutta silti jotkut isoäidit haluavat tehdä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin näkyy tämä, että kaikki kasaantuu naisille- niin äitiys , kuin isovanhemmuskin.
Ei ihme, että syntyvyys laskee.
Miksi isät eivät tee enemmän? Miksi isoisät eivät tee enemmän?
Niillä " mummoilla" on 100% kotitöistä, ja mahdollisesti vielä oma työ, ja omien ja miehen omaisten hoitovrlvollisuus. Ja sen oman ukon passaminen. Että luultavasti hekin ovat uupuneita.
Naiset ovat lapsen tasolle typistettyjä uhreja, jotka ovat nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota yhteiskunnan ja miesten sorto, alistaminen ja epätasa-arvo aitaa?
Marttyyrius on narsismin piirre.
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Olet tahdoton olento vailla vastuuta? Alas sielä ristiltä ulisemasta. Olet itse sinne kiivennyt ja lyönyt naulat ranteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Puhu omasta puolestasi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Minä olin kotona 9kk ja sen jälkeen mies oli kotona lähes kaksi vuotta ja siksi aina kysynkin onko miehesi saanut mahdollisuuden? Meillä isyys alkoi jo synnytyslaitokselta. Annoin isällle ja lapselle tilaa heti ensiparkaisusta, enkä ominut sitä lasta itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia.
Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno.
Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista.
En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla, ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kyllä lukee, että tuo on AMMATTILAISTEN HAVAINTO, ei äitien, mutta oli taas niin kiire päästä solvaamaan, ettet edes loppuun lukenut!
No äidithän sitä väsymystä niille ammattilaisille on valittaneet. Miten muuten näillä ammattilaisilla olis mitään tietoa tämmösestä väsymyksestä? Ap
Missä nämä asiantuntijat ovat odottamassa, että menen kertomaan totuuksia omasta elämästäni? Vai tarkoitatko, että jos vaikka neuvola/lääkäri kysyy jaksamisestani, pitää urhoollisesti valehdella, ettei väsytä, jottei sun tarttis närkästellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Meitä muilta naisilta ei tarvitse tiedustella samaistummeko tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi iso syy uupumiseen on se ettei enää osata edes levätä. Aina on menoa. Ihmettelen omia työkavereitakinkin, kun nyt on kesälomatkin on buukattu täyteen. Lomat alkaa niin seuraavana päivänä on lähtö ulkomaille. Tuon lisäksi koko kesä ohjelmaa. Samoin viikonloput ja useat arki-illat ympäri vuoden. Joku ihme ajatus on, että koko ajan pitää olla menossa omissa tai lasten jutuissa. Ne ovat nämä äidit, jotka menee. Isät eivät osallistu.
Mä lähden mieheni kanssa heti loman alkaessa ulkomaille koska haluan lomallani ainakin yhden viikon nauttia helteistä ja auringosta. Suomen sää on niin peppusta että voi koko loman sataa vettä.
Mutta en mä siellä ulkomailla mitään ihmeellistä tee, otan aurinkoa, luen kirjoja (ainoa kerta vuodessa kun ehdin), uin lämpöisessä merivedessä ja syön hyvin. Ja pääsen samalla irti töistä heti loman alkaessa. Kokeile joskus itekin, voit yllättyä!
Vaikka aurinko ei ole minua varten, ymmärrän tuon todella hyvin. Ei enää pikkulapsia, mutta haaveilen kans vaikka viikosta, ettei tartte tehdä ruokaa eikä miettiä siivoamista ym. arkista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
Minä olin kotona 9kk ja sen jälkeen mies oli kotona lähes kaksi vuotta ja siksi aina kysynkin onko miehesi saanut mahdollisuuden? Meillä isyys alkoi jo synnytyslaitokselta. Annoin isällle ja lapselle tilaa heti ensiparkaisusta, enkä ominut sitä lasta itselleni.
Hyvin usein tässä kohtaan vedotaan, mutku sen isän täytyy käydä töissä. Jumalauta terve aikuinen ihminen pärjää vähän vähemmälläkin unilla. Lopettakaa se aikuisvauvojen paapominen.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia.
Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno.
Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista.
En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla, ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista.
Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.
Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä.
Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.
Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osalla lapsista isä ei ole kuvioissa omasta tahdostaan ja lopuilla isän ei anneta (äidin toimesta) osallistua saati isän puolen appivanhempien
Vierailija kirjoitti:
Voimavarat kasvaisivat, jos puoliso osallistuisi enemmän! Lapsi pian 10 kk vanha. Meidän äitien vastuulle jää hyvin pitkälti organisointi, syötöt, ruokien miettiminen, vaippojen vaihto, kotityöt, valvomiset ym. Asia on jo otettu puheeksi, mutta eipä ole vaikutusta. Puoliso kuvittelee, että kotiäitinä katselen vain päivät pitkät netflixiä. Kohta nostan kytkintä ja vietän viikonlopun hotellissa ihan yksin.
No, sinä olet nyt lasta kotona hoitamassa. Yövalvomiset sinun on varmasti helpompi hoitaa. Ja kannattaa etsiä myös ratkaisuja itse ongelmaan eli esim. yövalvomista n. 10 kk iässä aihettaa usein hampaat. Siihen voi antaa kipulääkettä illalla lapselle, jotta lapsi saa nukutuksi.
Kannattaa panostaa omaan palautumiseen päivittäin, lähde kävelylle, harrasta, lähde kotoa harrastamaan ja anna lapsen hoitovuoro puolisolle. Palautuminen on ratkaisu noihin "jätän kaiken ja menen hotelliin" ajatuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia.
Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno.
Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista.
En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla, ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista.Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.
Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä.
Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.
Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.
No sitten en yhtään ihmettele, että nykyisin vanhemmat väsyvät. Omien lasteni aikaan oli vain ne neuvolakäynnit ja niissä tosiaan terveydenhoitaja suorastaan kehotti tekemään asiat niin, että vanhempi pääsee helpommalla. Ei toki varsinaisesti lapsen hoitamisessa vaan nimenomaan kotitöissä. Neuvolassa uskalsi kertoa olevansa väsynyt ja sitten terveydenhoitajan kanssa yhdessä pohdittiin, miten lapsiperhe-elämää voisi helpottaa. Kuten vaikka just Saarioisten makaronilaatikolla itse tehdyn makaronilaatikon sijasta. Nipottamista ei vielä ollut. Nyt, kun näitä juttuja olen lueskellut ja kuullut muualtakin, niin tuntuu joskus, että neuvolan terveydenhoitaja ei ole enää lasta ja perhettä varten vaan jotain viranomaisia varten.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia.
Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno.
Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista.
En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla, ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista.Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.
Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä.
Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.
Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.
Adoptiolasten hyvinvoinnin seuraaminen on tietysti eri asia. He tulevat lähtökohtaisesti traumaattisista olosuhteista joten tottakai mitään uusia ongelmia ei haluta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös äsken ollut juttu siitä, että isätkin ovat nykyään väsyneitä?
Kyllä, Työpäivän jälkeen sekä äidit, että isät siirtyvät suoraan "toiseen vuoroon" eli hoitamaan lapsia, kotia, lasten harrastuksia, omia harrastuksia, jne samalla kun työelämän vaatimukset ovat pysyneet korkeina.
Minkä verran harrastukset mahtavat kuormittaa? Omassa lapsuudessani harva kävi missään säännöllisessä organisoidussa harrastuksessa. Joku luokkakaveri kävi kyllä balettitunneilla, toinen otti pianotunteja, kolmas viulutunteja, mutta harrastaminen ei ollut niin oletettua kuin nykyään.
Moni harrasti vain itsekseen kotonaan esim. lukemista tai postimerkkien keräilyä.
Kyllähän ne kuormittavat, ja ennen kaikkea ne kuormittavat lapsia ja nuoria. Tavoitteellisissa harrastuksissa väijyy aina se tavoite. Pienille lapsille kerrotaan, että kuka vain voi olla mitä vain, kun he vain yrittävät riittävän kovasti.
Koulu on paljon helpompaa, siellä on jonkinlainen maksimivaatimus, jota ei voi ylittää. Kympin oppilaan ei tarvitse vielä vähän pinnistää ja tiristää.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Eivät osallistuneet.
Isovanhemmat olivat ennen vanhaan raajarikkoja, traumaattisia, ylityöllistettyjä tai kuolleet. Syynä sodat, puuttunut terveydenhoito ja alkeelliset olot sekä köyhyys. Oli hyvä tuuri, jos joku suvusta joku teräsmuori löytyi lastenhoidon avuksi. Näin 1960-70 -luvulla.