"Synnyitkö 1980-1990-luvulla? Lapsuutesi oli täynnä asioita, jotka olisivat nykypäivänä mahdottomia" - "Kyllä me saatiin remmistä"
"Moni kyselyyn vastanneista millenniaaleista kertoo lapsuuteensa kuuluneen myös fyysistä kuritusta."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4088602f-d656-453a-8509-e6ac43ad3712
Tosiaanko vielä tuolloin kuritettiin? Luulin, että kiellettiin jo 80-luvun alussa. Mutta 90-luvulla syntyneethän olisivat saaneet remmiä vielä 2000-luvullakin? Oudolta kuulostaa.
Kommentit (215)
Tyypillinen palstan naisvaltainen keskustelu: Hakkaaminen ja rajaton kasvatus. Vain kaksi mahdollisuutta. Ei paljon järki päätä pakota!
Lähinnä pahimmat luonne vikaiset sai sitten kovaa kuria kun oli esim aivan pikkulasten hakkaamista.
Nykyään lapsilla ei taida ehkä olla omaa tahtoa.
Uskon, että nykynuoret ovat kaikkein kilteimpiä herkimpiä ja tavallaan aika heikkoja. Heillä pitää olla jopa kirkoissa itselleen turvallinen tila.
Minä kuulun räävittömään ja röyhkeään X - sukupolveen. Muutama selkäsauna ei menoa hidastanut.
Google: Yle Jonas Konstig, X- sukupolvi kyllästyi wokeen.
Kannattaa lukea tuo ja miettiä mikä olisi saanut tuollaisen kakaralauman kuriin?
Konstig kuuluu itse X -sukupolveen.
Päämäärätön kurittaminen oli enään tuolloin lähinnä roskaväellä.
Hilpeintä tässä on se, että v4kiv4valtaa lapsuudessani harrastanut vanhempi nyt ollessaan yli 70v esittää niin herttaista, välittävää ja perhehenkistä. Ihan kuin mitään ei olis tapahtunut ja ihan kuin minä olisinkin ok lisä hänen elämäänsä. Miksiköhän. Kun olin 5-24 v, äitini säännöllisin väliajoin hyppi tasajalkaa huutaen, että syntymäni pilasi hänen elämänsä unelmat, hakk4si mua ja isää, eikä koskaan syönyt meidän kanssa samassa pöydässä tai sanonut hyvää yötä. Kavereita mulla ei saanut olla eikä lukiossa seurustelua.
Kotona alkoholismia, huutamista, ulkonäön haukkumista jne. Kai sitä vaan piti jotenkin normaalina. Traumoja tietysti jäi. Vaikka eihän sitä saisi sanoa, olet vaan uhriutuja ja heikko.
Vierailija kirjoitti:
Hilpeintä tässä on se, että v4kiv4valtaa lapsuudessani harrastanut vanhempi nyt ollessaan yli 70v esittää niin herttaista, välittävää ja perhehenkistä. Ihan kuin mitään ei olis tapahtunut ja ihan kuin minä olisinkin ok lisä hänen elämäänsä. Miksiköhän. Kun olin 5-24 v, äitini säännöllisin väliajoin hyppi tasajalkaa huutaen, että syntymäni pilasi hänen elämänsä unelmat, hakk4si mua ja isää, eikä koskaan syönyt meidän kanssa samassa pöydässä tai sanonut hyvää yötä. Kavereita mulla ei saanut olla eikä lukiossa seurustelua.
Tuohan on hirveää henkistä väkivaltaa
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluilmoitukset otettiin käyttöön vasta vuodesta 2008 alkaen. Sitä ennen oli moni sellainen asia mahdollinen joka ei nykyisin tulisi kuuloonkaan.
Tuntuu olevan nykyäänkin mahdollinen. Luuletko, että lastensuojelu pystyy kaikkeen puuttumaan?
Olen 60 luvulla syntynyt nainen, väärä henkilö siis kommentoimaan ikäni puolesta, mutta kerron kuitenkin. Lapsuudessa koin väkivaltaa. En juurikaan lpsimistä, tukkapöllyä tai luunappeja. Mutta kun hakattiin, niin hakattiin kunnolla, perusteellisesti, niin että ei voinut viikkoon istua kunnolla.
En missään nimessä voi sanoa, etteikö olisi jäänyt traumoja, en voi sanoa, että hakattiin aiheesta. Niinhän minun ikäisen kuuluisi tehdä, antaa vanhemmille anteeksi, vähän naureskellen todeta, että ansaitsin hakkaamisen.
Kerran yritin kysyä äidiltäni, miksi minua pahoinpideltiin.. Siitä hän loukkaantui ja suuttui.
Tulen surulliseksi, jos luen täällä juttuja, joissa vähätellään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, sanotaan sen olevan oikein ja traumatisoitunen on huuhaata ja kaikkia on hakattu aiheesta.
En ota kantaa, mikä on oikea tapa kasvattaa lapset. Mutta se on täysin selvää, että nykylasten kasvatuksessa jokin on mennyt pahasti pieleen. Toki kasarilla ja ysärillä syntyneetkin omat perseilynsä lapsena ja nuorena perseilivät, muttei se todellakaan ollut sitä, että kylillä riehutaan teräasein, hakataan ja ryöstetään joukolla toisia lapsia, jopa vaatteetkin päältä, tuupitaan mummoja ojaan, riehutaan väkivaltaisesti kouluissakin, jopa teräasein, huumeet pyörivät sekä kaupungilla että jopa kouluissa, väkivalta on levinnyt jopa jo päiväkoteihinkin jne jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Ei ollut kasarilla ja ysärillä syntyneiden lapsuudessa tuollaista, kuin korkeintaan hyvin harvoissa yksittäistapauksissa. Nykyään tuollainen on niin yleistä, että ihan hirvittää.
Vierailija kirjoitti:
Olen 60 luvulla syntynyt nainen, väärä henkilö siis kommentoimaan ikäni puolesta, mutta kerron kuitenkin. Lapsuudessa koin väkivaltaa. En juurikaan lpsimistä, tukkapöllyä tai luunappeja. Mutta kun hakattiin, niin hakattiin kunnolla, perusteellisesti, niin että ei voinut viikkoon istua kunnolla.
En missään nimessä voi sanoa, etteikö olisi jäänyt traumoja, en voi sanoa, että hakattiin aiheesta. Niinhän minun ikäisen kuuluisi tehdä, antaa vanhemmille anteeksi, vähän naureskellen todeta, että ansaitsin hakkaamisen.
Kerran yritin kysyä äidiltäni, miksi minua pahoinpideltiin.. Siitä hän loukkaantui ja suuttui.
Tulen surulliseksi, jos luen täällä juttuja, joissa vähätellään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, sanotaan sen olevan oikein ja traumatisoitunen on huuhaata ja kaikkia on hakattu aiheesta.
Minullakin viimeisiä kertoja, kun vanhemmilleni olen puhunut, sain kuulla perusteluksi pahoinpitelyille kurinpidon ja nuhtelun. Että ei sen kummempi juttu ja anna jo olla.
Olen katkaissut välit vanhempiini.
ei tulisi kuulonkaan.. jaahas koska kaikki laiton lakkaa kun julistetaan laittomaksi? Just joo.
Lapsellista jorinaa.
Vierailija kirjoitti:
aikamoista kommenttia taas. meitä kunnollisen x-sukupolven edustajia ei tukkapöllyt, luunapit tai selkäsaunat juurikaan hidastanut. me olemme niitä, jotka vetäsee ensin pataan, ja kysyy vasta sitten, että eikö terapeutti ole kertonut ettei maailma pyöri sinun ympärilläsi? lastensuojelulaki antoi rääpäleille luvan käyttäytyä typerästi. kuinka sitten korjataan käytöstä, joka ennen aiheutti rangaistuksen? terapiaan? laitokseen? lastenkotiin? kuinka? terapiassa käy vain vasemmistoa äänestävät yhteiskuntakelvottomat yksilöt...
Lue se Jonas Konstigin kolumni ensin ja kerro miten tuollainen kakaralauma olisi saatu kuriin?
Yle, Jonas Konstig X- sukupolvi kyllästyi wokeen.
Kerro mitä itse olisit tehnyt?
Minä näin muuten senkin, että ala - asteella miesopettaja nosti eteisessä kerran erään häirikön seinälle.
Koska kasvatukseni oli muutoin erittäin johdonmukaista ja reilua, välittävää ja rakastavaa, en ole katkeroitunut muutamasta selkäsaunasta
Kun luen tätä ketjua, mulle kirkastuu miten itse asiassa saan olla kiitollinen vanhemmilleni johdonmukaisuudesta. Koska he muuten olivat noon rakastavia, välittäviä ja reiluja.
Ja siis en kannata kuitenkaan ruumiillista kuritusta.
Oletan että lapset ovat nykyään paljon kiltimpiä kuin me.

"Oletan että lapset ovat nykyään paljon kiltimpiä kuin me."
Tietenkin. Eihän ne kiltit lapset tee muuta kuin mitä nyt porukalla ryöstelevät teräasein toisia lapsia tuolla kaupungilla ja pyörittävät huumerinkiä siellä kaupungilla ja jopa kouluissa.
Pyörikö sun lapsuudessa tai nuoruudessa koulussa huumeita? Tuskin.
Mä olin kai aika rauhallinen joten pelkkä moittiva katse riitti jos oli pahaa tehnyt.
Irtokarkkeja sai harvoin ja nekin kioskista 10 p, 20 p tai 50 p. Sai 5 markkaa niihin.
Koulussa esitelmät tehtiin kirjoista ja siitä kirjoitettiin ensin pitkät selitykset ja lopuksi lopullinen esitelmä.
Koulussa syötiin mitä oli. Tai olit syömättä ainakin ala-asteella. Ei ollu mitään Wilmaa tai reissuvihkoa. Opettaja soitto kotia suurinpiirtein jos lapsi vietiin sairaalaan muyten ei.. Kaikki hoidettiin pääosin puhelimitse sitäkin harvoin. Ei ollu nettiä. Ei kännyköitä. Kuljettiin kesät vapaina. Kunnes yöksi kotia tulla. Tai ruuaksi.
Kotona tehtiin hommia ainakin maaseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajat saattoi olla rakkauttakin. Eli jos muu ei mene perille niin sitten vaikka piiskaa. Yleensähän se oli vain äärirangaistus johonkin per*eilyyn.
Väkivalta ei opeta lapselle mitään, eikä se ole rakkautta, vaan pelolla hallitsemista. Siitä voi jäädä traumat. Väkivallalla ei ole mitään tekemistä rajojen kanssa. Siinä nimenomaan ylitetään toisen rajat.
Voi olla mutta me elämme edelleen väkivaltaisessa maailmassa ja selkään voi saada vaikka olisi kuinka lapsena kasvatettu sivistyneesti. En sinänsä kannata väkivaltaa kasvatusmuotona mutta fyysinen voimankäyttö on mielestäni vedetty liian tiukalle.
Jossain tilanteissa voi olla ihan perusteltua näpäyttää esim. sormille jos sillä esim vaikka estetään akuutin sähköiskun saaminen. On parempi että lapsi pelästyy hallittua voimankäyttöä kuin menehtyy akuuttiin varaan.
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa huomaa, että joissain perheissä ei ollut koskaan fyysistä kuritusta, joissa perheissä sitä käytettiin harkitusti kasvatuskeinona ja joissain perheissä sen varjolla pahoinpideltiin lapsia. On eri asia saada luunappi kolme kertaa lapsuutensa aikana kun on oikeasti tehnyt jotain todella typerää kuin tulla säännöllisesti lyödyksi olemattomasta syystä.
Tämä.
Tässä on minun mielestäni asia erittäin hyvin tiivistetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa huomaa, että joissain perheissä ei ollut koskaan fyysistä kuritusta, joissa perheissä sitä käytettiin harkitusti kasvatuskeinona ja joissain perheissä sen varjolla pahoinpideltiin lapsia. On eri asia saada luunappi kolme kertaa lapsuutensa aikana kun on oikeasti tehnyt jotain todella typerää kuin tulla säännöllisesti lyödyksi olemattomasta syystä.
Kuulostaa oikeasti hirveältä tuo lause, jossa puhut väkivallan käytöstä "harkittuna kasvatuskeinona".
Aika surullista, että harkitut kasvatuskeinot on alettu leimata väkivallaksi. Väkivalta on jotain äärimmäisen pahaa jota ei voida missään olosuhteissa suvaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni on syntynyt 1938 ja hänen kasvatukseensa hakkaaminen kuului olennaisena osana. Minä synnyin 1962 ja olin pelokas, hento ja hiljainen tyttö. Tai oikeastaan minut kasvatettiin sellaiseksi pelottelemalla ja hokemalla. Mutta se ei riittänyt. Isäni oli työtä usein väsynyt ja luulen että parisuhteessakin oli toivomisen varaa.
Minulla oli aina tunne, että minut PITÄÄ piiskata, ihan vaan koska isälle itselleen oli niin tehty. Piiskaa tulikin sitten aivan mitättömistä asioista. Ja se piiska oli olohuoneen verhotangon päällä aina, muistuttamassa, että se voi alkaa laulaa koska vain.
Ja nyt ihan oikeesti, en juma...auta sano, että siitä EI olisi jäänyt traumoja. Kyllä muuten jäi!
Tietenkin eri asia se, että joku huvikseen ilman mitään syytä kurittaa fyysisesti. Se on väärin.
Kyllä jokainen lapsi tietää mikä on epäoikeudenmukaista.
Minä sain joskus selkään ja ihan ansioni mukaan.
Siksi en saanut traumoja.
Raamatussakin on, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.
Tosin minulla oli uskonnoton lapsuuskoti joten kurittaminen ei perustunut uskontoon.
Itse asiassa tuo Raamatussa viitattu vitsa tarkoittaa paimensauvaa, jolla paimen ohjaa laumaa, etteivät sen jäsenet mene vaarallisiin paikkoihin. Tarkoitus on siis lempeästi ohjata, ei hakata. On kyllä niin väärin tulkittu kohta kuin vain voi olla. Mutta sehän näille tunnevammaisille lapsia hakkaaville vanhemmille sopii kuin nenä päähän.
Käytännössä kaikissa maissa ruumiillinen kuritus on ja on ollut normaali käytäntö käytännössä koko historian ajan.
Vitsa tarkoittaa juurikin ruumiilliseen kuritukseen käytettävää vitsaa. Siitä on myös muuten Raamatussa mainittu monessa muussakin paikassa kuin vain tuossa.
Mutta tietysti Raamattua "tulkitsemalla" asioiden merkitykset voidaan kääntää täysin päälaelleen ja aina kulloinkin vallitseviin ideologioihin sopiviksi. Kuten vaikkapa tähän nykyajan "positiiviseen kasvatukseen" sopiviksi.
Saiko isä lyödä äitiä? Äiti mätki mummoa turpiin ja sillee? En kyllä ymmärrä tuollaista rakkautta, että lyödään läheisiä.