Yksinäisyyden yleistymisestä uusi ongelma: vainajat jäävät hautaamatta. Edes suku ei halua nähdä vaivaa
Suomessa kuolee vuosittain muutamia satoja ihmisiä, joita kukaan ei halua haudata.
Lain mukaan vastuu hautaamisesta on viime kädessä kuolleen ihmisen kotikunnalla.
Esimerkiksi Turussa kaupunki on haudannut alkuvuoden aikana jo 36 vainajaa, ja useita tapauksia on selvitettävänä.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on seuraus siitä että kaikki jätetään yhteiskunnan vastuulle. Toki on varmaan niitäkin ihmisiä, joilla ei oikeasti ole yhtään omaisia enää elossa.
ÄLÄ YLEISTÄ!
Mulla on kaksi veljeä, ja toinen jo kuoli. Olin nähnyt viimeksi äidin hautajaisissa, ei puhunut mulle sanaakaan.
Ei soitellut, ei laulanut, ei käynyt kylässä.
Kun sitten lääkäri soitti että on kuollut, otin heti yhteyttä kaupunkinsa sosiaalitoimeen.
En osallistu tuntemattoman ihmisen hautauskuluihin.
Niin se järjestyi sitten. Osa kuluista meni sen omista, jota ei juuri ollut.
Tää on kyllä atomismin huippu maailman mittakaavassa. Ehkä kehitysmaiden sukuyhteisöelämässä on sittenkin ymmärretty se kaikkein tärkein ja olennainen. Jos täällä Kylmässä pohjolassa jo oma äiti, isä, sisko, veli tai oma lapsi koetaan tuntemattomaksi ihmiseksi, jonka asiat ei kiinnosta.
Aikani yritin mutta kun ei ollut halua tuntea!
Sai sitte olla!

Tässä on varmasti taustalla jotain isompaa, mille vanhempasi ei ole voinut mitään.

Nyt Kongossa sukulaiset tap pavat sairaalan henkilökuntaa ja vartijoita, että pääsevät hakemaan ebolaan kuolleen omaisensa pois vainajien säilytyksestä, ja järjestämään hautajaiset edeltävine rituaaleineen. Näin se sukurakkaus (oikeammin: perinteiden noudattamisen pakko, uskonnollisista ja sosiaalisista syistä) menee ohi terveen järjen.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on varattomat vanhemmat. Tilillä heillä kuun lopussa jotain max 2€. Heillä on myös paljon velkaa. He ovat sairaita ja suht vanhoja. Tällä hetkellä kukaan meistä perillisistä ei ole rikas. No, me ollaan mun miehen ja perheen kanssa saatu kerättyä säästötilille 10 000€. Tuon keräämiseen on mennyt 10 vuotta.. no tässä on ollut äitiyslomaa ja kaikkea. Nyt tänä vuonna pääsen kohta vihdoin aloittamaan koulutusta vastaavassa työssä eli palkka nousee vähän. Haaveissa säästää lapsille. Sisaruksilla on erilaisia tilanteita. Yksi on terveyssyistä pitkäaikaistyötön, yksi syrjäytynyt ja työtön, yhdellä suurperhe + talolaina ja elää tällä hetkellä puolison tuloilla. Jos vanhempi kuolisi nyt, en kertakaikkiaan tiedä, mistä saisimme rahat hautajaisiin. Itsellä ei todellakaan ole varaa laittaa kauan aikaa lapsia varten keräämistömme säästöistä 2000€ hautajaisiin. Mutta ei ole muillakaan sisaruksilla. Toki pitäisimme kahvittelut ihan kotosalla. Mutta maaseudulla arkku maksaa paljon.. jopa useita tuhansia. Kivi, perunkirjoitus, sukuselvitys, kaikki tällaiset. Vanhempien tilillä ei ole mitään. En ymmärrä, miksi on niin vähän tarjolla edullisempia vaihtoehtoja. Olen ajatellut, että jossain vaiheessa rakennamme puolisoni kanssa meille itse halvat arkut. Säästävät sitten tulevat sukupolvet monta tonnia. Samoin toivomme kiven sijalta puista ristiä. Kunpa joku alkaisi myymään tosi halpoja arkkuja, jonka voisi tilata maaseudullekin.
Mitä paskaa just luin. Maaseudulla arkut kalliimpia?? Whaaat?
Olisiko kutenkin oikeampaa sanoa, että lisääntyvästä köyhyydestä johtuen, perillisillä ei ole intoa kuolinpesän tyhjentämiseen ja hautajaisten järjestämiseen.
Mikäli omaisuutta on ihmiselle kerääntynyt, niin viimeistää perinnön toivossa aletaan kuolinpesää tyhjentämään ja hautajaisia järjestämään, vaikka vuosikymmeniin ei olisi pidetty yhteyttä.
Äitini arkku maksoi 450€ ihan alan liikkeestö, hyvin toimi.
Jos otat hautajaiset järjestettäväksi, sulle tulee paljon ns. sivukuluja. Esim. aikaa menee (aika on rahaa), bensaa menee kun ajelet ja järjestelet, puhelinkuluja. Sitten pitää selvittää sukulaissuhteet, kuolinpesä, saada hautauslupa, hautausaika jne. Hirvee härdelli. Ja jos ei ole voimia, rahaa, intoa eikä mitään perintöäkään tulossa, niin ei kannata. Kuntahan sen hoitaa ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö voisi olla vaikka sähköistä järjestelmää, mihin voisi ennalta itse määrittää valmiiksi nämä toimenpiteet kuoleman varalta? Säästyisi aikaa ja säilytystilaakin kun tieto kulkisi suoraa.
No voi hoitatahtoon kirjata myös hautajaisjärjestelyt
Hoitotahto koskee vain eläviä. Kuolemanjälkeisistä toimista voi tehdä hautaustestamentin.
Sinne lisätietoihin voi hyvin kirjata miten haluaa että kuoleman jälkeen toimitaan
Hoitotahto koskee vain vielä elossa olevan hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa, ei hautaustoiveita. Hoitohenkilökunta ei hoitotilanteessa tee mitään sillä tiedolla mitä henkilö haluaa kuolemansa jälkeen tapahtuvan.
Alle tonnin ei pääse. Se on monelle iso raha.
Pitäisi saada halpoja arkkuja. Mitä väliä niillä on, ne poltetaan kumminkin.
Hinnat on saatu keinotekoisesti ylös.
Katsoin hautausliikkeen sivuilta. Halvin paketti 550 e.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on varattomat vanhemmat. Tilillä heillä kuun lopussa jotain max 2€. Heillä on myös paljon velkaa. He ovat sairaita ja suht vanhoja. Tällä hetkellä kukaan meistä perillisistä ei ole rikas. No, me ollaan mun miehen ja perheen kanssa saatu kerättyä säästötilille 10 000€. Tuon keräämiseen on mennyt 10 vuotta.. no tässä on ollut äitiyslomaa ja kaikkea. Nyt tänä vuonna pääsen kohta vihdoin aloittamaan koulutusta vastaavassa työssä eli palkka nousee vähän. Haaveissa säästää lapsille. Sisaruksilla on erilaisia tilanteita. Yksi on terveyssyistä pitkäaikaistyötön, yksi syrjäytynyt ja työtön, yhdellä suurperhe + talolaina ja elää tällä hetkellä puolison tuloilla. Jos vanhempi kuolisi nyt, en kertakaikkiaan tiedä, mistä saisimme rahat hautajaisiin. Itsellä ei todellakaan ole varaa laittaa kauan aikaa lapsia varten keräämistömme säästöistä 2000€ hautajaisiin. Mutta ei ole muillakaan sisaruksilla. Toki pitäisimme kahvittelut ihan kotosalla. Mutta maaseudulla arkku maksaa paljon.. jopa useita tuhansia. Kivi, perunkirjoitus, sukuselvitys, kaikki tällaiset. Vanhempien tilillä ei ole mitään. En ymmärrä, miksi on niin vähän tarjolla edullisempia vaihtoehtoja. Olen ajatellut, että jossain vaiheessa rakennamme puolisoni kanssa meille itse halvat arkut. Säästävät sitten tulevat sukupolvet monta tonnia. Samoin toivomme kiven sijalta puista ristiä. Kunpa joku alkaisi myymään tosi halpoja arkkuja, jonka voisi tilata maaseudullekin.
Ei ole pakko arkkuhautajaisia järjestää, muistolehto on edullisin eli tuhkat sirotellaan joko hautausmaalle tai jonnekkin muualle. muistolaattakaan ei ole pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä ei ole varaa?
Hautajaisia järjestäessä kannattaa muistaa, että tilaa kaiken edesmenneen kuolinpesän nimissä. Jos tilat ne omissa nimissäsi, olet myös juridisesti vastuussa niiden maksamisesta.
Itse aion auttaa sitten kun on kuolleet. Hengissä ollessaan ei ole tärkeä. Tuntemattomat ja valtio on minulle tärkeämpiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ihan normijuttu. Lapsi joka on esim. lapsuudessaan kaltoinkohdeltu ja sitten hylätty kuin joku eläin, miksi tällainen hautaisi vanhempansa? Kuolkoon itsekin kuin eläin.
Kaunaan ja katkeruuteen saa apua terapiasta!
Ei se terapia muuta syntymättä jäänyttä, varhaista kiintymyssuhdetta lapsen ja hänen primäärisen hoitajansa väliltä. Tärkeät kehitystehtävät jäivät lapsella tämän takia toteutumatta.
Terapia ei poista lapsuudessa tehtyä väkivaltaa ja koko lapsuuden kestänyttä akuuttia kuoleman uhkaa.
Katkeruuteen tämä ei varsinaisesti liity, vaan siihen, että biologisten vanhempien vanhemmuus jäi täysin toteutumatta heidän lapsensa ainoassa lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö voisi olla vaikka sähköistä järjestelmää, mihin voisi ennalta itse määrittää valmiiksi nämä toimenpiteet kuoleman varalta? Säästyisi aikaa ja säilytystilaakin kun tieto kulkisi suoraa.
Kannattaisi hankkia vaikka Prismasta sellainen vanhan ajan kodin kansio, johon laittaa paperisena tekemänsä hautajaistestamenttinsa sekä hoitotahtonsa jne. Se kannattaa pitää näkyvillä, että se löydetään.
Vierailija kirjoitti:
Alle tonnin ei pääse. Se on monelle iso raha.
Pitäisi saada halpoja arkkuja. Mitä väliä niillä on, ne poltetaan kumminkin.
Hinnat on saatu keinotekoisesti ylös.
Itse tilasin Temusta koottavan arkun. Maksoi 55 €.
Yhdessä illassa sain kasattua kuin Ikean kaapiston, 5/5 ostos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä ei ole varaa?
Tuossa jutussa lukee että sukulaiselta ei vaadita rahaa lainkaan, vaan viitsimistä etsiä hautaustoimisto joka hoitaa kaikki asiat. Tämän jälkeen omaisen tehtävä on lähettää kyseinen hautaustoimiston lasku vainajan pankkiin.
Koska en tiedä täysin miten tuo byrokratia toimii, niin itse ainakin pelkään, että teen jonkun pikkujutun väärin, ja siksi koko lasku onkin minun vastuullani. Siksi en uskaltaisi ottaa vastuuta.
Kaikki pitää ottaa kuolinpesän nimiin. Ei sinun. Hautajaiskulut kirjataan kuitteineen perunkirjoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ihan normijuttu. Lapsi joka on esim. lapsuudessaan kaltoinkohdeltu ja sitten hylätty kuin joku eläin, miksi tällainen hautaisi vanhempansa? Kuolkoon itsekin kuin eläin.
Juurikin näin! Roskiin vaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä ei ole varaa?
Tämä! Hautajaiset ovat kalliita.
Todella valtavan kalliita... propagandalla vain yritetään peitellä tätä asiaa... suomlaisten ostovoima ja talous on tuhottu 2020-2026 ja hautajaiset tyhjentävät monien pienen omaisuuden, mitään ei jää...
Suurin ongelma on kirkosta eroaminen, seurakunnat on köyhtyneet, hintoja ollut pakko nostaa.
Valtio ei tue enää kirkkoa kuten ennen ja hinnat ovat nousseet sen vuoksi.
KYSYIN TEKOÄLYLTÄ:
AI-yhteenveto
Hautauskulut maksetaan ensisijaisesti vainajan omista varoista eli kuolinpesästä. Omaiset eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa kuluista omilla varoillaan, ja he saavat juridisesti kieltäytyä maksamasta hautaamista omasta pussistaan.
Minilex +1
Hautajaisjärjestelyistä ja kuluista on hyvä tietää seuraavat asiat:
Ensisijainen maksaja on kuolinpesä: Laskut hoidetaan aina ensin vainajan varoilla ennen perinnönjakoa. Jos tilaat hautajaiset, älä maksa niitä heti omalta tililtäsi, vaan toimita laskut suoraan kuolinpesälle maksettavaksi.
Minilex +1
Jos kuolinpesä on varaton: Mikäli vainajalla ei ole rahaa, hautauskustannuksista ei voi periä maksua omaisilta. Tällöin voi hakea täydentävää toimeentulotukea vainajan asuinkunnan sosiaalitoimistolta ennen hautajaisjärjestelyjen aloittamista.
eHautaus +1
Perinnöstä luopuminen: Omainen tai perillinen voi aina luopua perinnöstä. Tällöin henkilö ei vastaa myöskään vainajan veloista tai hautauskuluista.
Mielonen +1
Voi olla hyvä huomioida, että hautauspalvelua tilattaessa tilaaja on sopimuksen tehnyt osapuoli. Siksi lasku osoitetaan muodollisesti tilaajalle, jonka tulee toimittaa se edelleen kuolinpesän maksettavaksi.