Muita, jotka eivät nelikymppiseksi mennessä ole eläneet oikeastaan ollenkaan?

Olen pahoillani, jos koette tyhjyyttä. Mietin ikäeroamme lukiessani, ja pohdin, mikä teidän sukupolvenne on tehnyt tällaiseksi? Kysyn vilpittömästi, ilkeilyä olen itsekin saanut kuulla tarpeekseni. Yleensäkin kysyn aina,,miksi. Tinder - minä vuonna se tulikaan? Kännykät - milloin niiden käyttö yleistyikään? 

Kännyköitä ja tekniikan kehittymistä syytän siitä, että ihmiset tuhlaavat elämänsä. Matka itseen on paljon syvempi ilman niitä. Rakkaus on syvempää. Tunteet aidompia. Terve itserakkauskin mahdollista (kun ei päivät pitkät vain vertaa omaa elämäänsä toisten syötteisiin).

Itse olen syntynyt -70. Sain elää lankapuhelinten aikaa murrosikään asti. Pyöräillä, uida, flirttailla rannan poikien kanssa, soutaa ihastustani muka pakoon, kun hän kalasti tuossa lähellä. Soitin montaa instrumenttia ja tein paljon työtä vapaa-aikanani. Sain elää kesät maalla tilalla, josa oli paljon tekemistä. Meillä oli vapaita kanoja, osalla nimi. Olivat talvet talvihoidossa naapurin kanalassa. 

Vaikka olen nyt lihava ruma ja yksin, en ole masentunut va.an todella onnellinen jo menneestä ja tähän asti eletystä. Olen toteuttanut jokaisen unelmani. Lapsia en halunnutkaan. Rakkauskin on löytynyt muutaman kerran. Joka kerta elävästä elämästä yhtä kertaa lukuunottamatta (ja sitä yhtä olen saanut katua). Olen saanut tehdä aivan kaikkea, mitä halusinkin, vaikka kuolisin huomenna pois. Saanut jännittää, saanut kokeilla, elää auringonnousuja ja -laskuja. Nähdä ne maat, jotka halusinkin.

Mietin teidän sukupolveanne. Ja tietysti, positiivisesti jos ajattelee: mitä VIELÄ ehtisitte tehdä. Toivon vedätte johtopäätöksiä tästä kirjoituksestani itse, jos tietokone tai kännykkä hallitsee elämäänne. Vielä ehtii hyväksyä hitaan elämän rytmin. Elämä on loppujen lopuksi sen instagram-videon täydellinen vastakohta hitaine rytmineen, kömpelyyksineen, oppeineen. Lähdet kävelemään niityn poikki ja poimit itsellesi kesän ensimmäisen kukkakimpun vaikka, jo tänään. Sitä sinulle toivon

N56

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat, että et ole elänyt ollenkaan?

Harrastanut irstasta irtoseksiä.

Kokeillut erinäisiä piristeitä.

Matkustellut ympäriinsä (edeltävät kohdat liityvät) 

jne. 

Ehkä et vaan ole kasvanut aikuiseksi. Onhan tuo melko yleistä vaikka nuo kaikki olisikin jo kokenut, aina vaan janoaa lisää.

Heeetkinen, eikös palstalla päivittäin toitoteta feministisen sisaruskunnan toimesta, että miehille antaminen on suurimpia syntejä, ja naiseuden suurimpia hyveitä on pihdata ja vittuilla miehille. Kuinkas nyt näin?🤔🤔

Mie het hän ne nimenomaan paheksuvat naisten sek su aa li suutta.

En ole nähnyt yhdenkään miehen sitä paheksuvan. Ainoastaan vitutusta, jos joku mies saa, ja itse ei. Ehkä te naiset tulkitsette tämän paheksuntana? Esim itse olen kuullut naisten yllättyvän, kun kuulivat, että olisin itsekin heiltä halunnut🤔🤔

Juuri tässäkin keskustelussa aiemmin joku mies iloitsi siitä että oli löytänyt naisen joka ei ollut ” käytetty”. 

Mitä ihmettä te olette tehneet 40 vuotta? Itse ainakin ryyppäsin, rälläsin ja huorasin 30 vuotta. Sitten vakiinnuin, 4 lasta ja ihan tuntuu että täyttä elämää koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, jos koette tyhjyyttä. Mietin ikäeroamme lukiessani, ja pohdin, mikä teidän sukupolvenne on tehnyt tällaiseksi? Kysyn vilpittömästi, ilkeilyä olen itsekin saanut kuulla tarpeekseni. Yleensäkin kysyn aina,,miksi. Tinder - minä vuonna se tulikaan? Kännykät - milloin niiden käyttö yleistyikään? 

Kännyköitä ja tekniikan kehittymistä syytän siitä, että ihmiset tuhlaavat elämänsä. Matka itseen on paljon syvempi ilman niitä. Rakkaus on syvempää. Tunteet aidompia. Terve itserakkauskin mahdollista (kun ei päivät pitkät vain vertaa omaa elämäänsä toisten syötteisiin).

Itse olen syntynyt -70. Sain elää lankapuhelinten aikaa murrosikään asti. Pyöräillä, uida, flirttailla rannan poikien kanssa, soutaa ihastustani muka pakoon, kun hän kalasti tuossa lähellä. Soitin montaa instrumenttia ja tein paljon työtä vapaa-aikanani. Sain elää kesät maalla tilalla, josa oli paljon tekemistä. Meillä oli vapaita kanoja, osalla nimi. Olivat talvet talvihoidossa naapurin kanalassa. 

Vaikka olen nyt lihava ruma ja yksin, en ole masentunut va.an todella onnellinen jo menneestä ja tähän asti eletystä. Olen toteuttanut jokaisen unelmani. Lapsia en halunnutkaan. Rakkauskin on löytynyt muutaman kerran. Joka kerta elävästä elämästä yhtä kertaa lukuunottamatta (ja sitä yhtä olen saanut katua). Olen saanut tehdä aivan kaikkea, mitä halusinkin, vaikka kuolisin huomenna pois. Saanut jännittää, saanut kokeilla, elää auringonnousuja ja -laskuja. Nähdä ne maat, jotka halusinkin.

Mietin teidän sukupolveanne. Ja tietysti, positiivisesti jos ajattelee: mitä VIELÄ ehtisitte tehdä. Toivon vedätte johtopäätöksiä tästä kirjoituksestani itse, jos tietokone tai kännykkä hallitsee elämäänne. Vielä ehtii hyväksyä hitaan elämän rytmin. Elämä on loppujen lopuksi sen instagram-videon täydellinen vastakohta hitaine rytmineen, kömpelyyksineen, oppeineen. Lähdet kävelemään niityn poikki ja poimit itsellesi kesän ensimmäisen kukkakimpun vaikka, jo tänään. Sitä sinulle toivon

N56

Aivan ihanasti kirjoitettu tuo N56. Elämää juuri on tuo kävely kedolla ja kukkakimpun poimiminen. Mitä parhainta elämää. 

Kunhan on terve ja perusasiat: asunto, ruoka, vaatteet ja laskut maksettuna, muu voi olla juuri tuota fiilistelyä ja elämänihmettelyä. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä lasketaan elämikseksi?

Ilmeisesti se että tekee mitä muut haluavat tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä lasketaan elämikseksi?

Ilmeisesti se että tekee mitä muut haluavat tehdä.

Omalla kiinnostuksella ei tietenkään ole mitään väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet?

Vain... Ollut olemassa. Alusta lähtien toistuvasti traumatisoitunut, selviytymismoodissa. Yrittänyt esittää normaalia ja pärjätä, koska todellisesta olotilasta ei kukaan halunnut kuulla eikä välittänyt. Opintoja jää kesken, koska olotila niin huono. Yrität sitä selvittää samalla, kun teet, mitä töitä satut saamaan, kunnes menetät nekin fyysisen sairastumisen seurauksena. Hoitoja, kuntoutuksia, jotka eivät johda mihinkään. Mitään normaalia et ole ikinä pystynyt rakentamaan, sinnitellyt vain hengissä, koska... Miksi? Jotta voisi kokea lisää tätä samaa? Ei mitään järkeä.

Hanki intohimoinen harrastus, jokin, mikä saa ajatuksesi pois ongelmista.

Ehkä tarvitset myös hoitoa masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 42v enkä ole käynyt vieläkään peruskoulun jälkeistä tutkintoa, enkä rippikoulua enkä ole mennyt naimisiin. En myöskään ole matkustellut. 

 

En ole myöskään hankkinut itselleni päihdeongelmia enkä asuntoa. 

 

Töissä kävin ennen, mutta en sitäkään enää. 

Vielä ehtii. Aloita tänään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet?

Enimmäkseen olen ollut turhautunut ja paennut viihteeseen (elokuvat, kirjat, sarjat). Opiskelu ei onnistu, koska minulla on varmaan adhd.

Mene lääkäriin selvittämään tuo ADHD-asia. Jos se sinulla on, niin voit kokeilla lääkitystä tai saada tukitoimia opiskeluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet?

Enimmäkseen olen ollut turhautunut ja paennut viihteeseen (elokuvat, kirjat, sarjat). Opiskelu ei onnistu, koska minulla on varmaan adhd.

Älä huoli, on se kovin yleistä ettei se pää toimi kovin hyvin. Keskity olemaan hyvä ihminen.

Nojaa yleensä minua pidetään älykkäänä, mutta kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Ärsyttää, kun olisi potentiaalia ja junnaan vain ikuisesti kunnes kuolen. Välinpitämättömyys on silti pahin olotila.

Tuo on se, mihin tässä maassa pitäisi kiinnittää huomiota. Monilla on käyttämätöntä potentiaalia, joka menee hukkaan, koska he tarvitsisivat apua sen käyttöönotossa yhteiskunnassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tuo matkustelu mainitaan. Uusissa paikoissa käyminen etenkin kesähelteillä tuntuu turhan hikiseltä hommalta.

Matkustelu ei ole mitenkään ihmeellistä eikä se ole mitään elämän rakennusta.

Hienoja muistoja ja kokemuksia ainakin itselläni on matkustelun suhteen. Toki olen tehnyt ne aina jonkun tai joidenkin kanssa yhdessä. Ne ovat olleet kohokohtia monesti.

En halua matkustaa yksin. Pillittäisin vain jossain hotellihuoneessa.

Minä olen matkustanut yksin ja jaoin sen hotellihuoneen mukavan vieraan ihmisen kanssa. Tuli käytyä eri paikoissa omatoimisesti ja matkatoimiston retkellekin osallistuin. Illalla juteltiin huonekaverin kanssa, mitä oltiin päivän aikana tehty. Oli ihan mukavaa.

Jos ei ole mielenterveysongelmia, miksi ei vaan ala elämään ?

Maailma on auki.

Jos asut maalla, muuta lähemmäs ihmisiä. Aloita harrastamaan. Talvella hiihdol, luistelun alkeiskurssille, nyt frespee golf jne

Tässäkin ketjussa usein tulee esille, ettei rahalla olisi väliä. Se on toisaalta totta, mutta luulen että jokainen ihminen tarvitsee vaiheen, jossa on taloudellisesti mahdollista toteuttaa niitä rahaa vaativia tavoitteita, muuten se jää aina kaivertamaan ettei ollut sitä mahdollisuutta. Itse olen nyt 10 vuoden aktiivisen työuran aikana päässyt matkustamaan niihin maihin, jotka ovat olleet haaveissani. Olen nähnyt nähtävyyksiä, joista olen unelmoinut lapsesta asti. Matkustan edelleen, mutta se on nykyään erilaista eikä minua haittaisi, vaikka se mahdollisuus vietäisiin pois. Sama on rakkauden kanssa, jos sitä ei ole kokenut niin sitä haluaa, mutta jos sen on päässyt kerran kokemaan niin sen jälkeen voi olla täysin onnellinen yksinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa usein tulee esille, ettei rahalla olisi väliä. Se on toisaalta totta, mutta luulen että jokainen ihminen tarvitsee vaiheen, jossa on taloudellisesti mahdollista toteuttaa niitä rahaa vaativia tavoitteita, muuten se jää aina kaivertamaan ettei ollut sitä mahdollisuutta. Itse olen nyt 10 vuoden aktiivisen työuran aikana päässyt matkustamaan niihin maihin, jotka ovat olleet haaveissani. Olen nähnyt nähtävyyksiä, joista olen unelmoinut lapsesta asti. Matkustan edelleen, mutta se on nykyään erilaista eikä minua haittaisi, vaikka se mahdollisuus vietäisiin pois. Sama on rakkauden kanssa, jos sitä ei ole kokenut niin sitä haluaa, mutta jos sen on päässyt kerran kokemaan niin sen jälkeen voi olla täysin onnellinen yksinkin. 

Se on juuri näin. Kun on kokenut tarpeeksi, ei ole enää samanlaista kaipuuta mihinkään ja voi vaan olla vapautuneesti. Rakkaus, parisuhde ja lisääntyminen ovat aika keskeisiä asioita elämässä. Ja raha. Ilmankin moni pärjää, mutta välttämättömiä ne ovat silti isossa kuvassa.

Eletty on niin ettei ole töihin ehtinyt...

T. M55, 7 vuotta työhistoriaa

Vierailija kirjoitti:

Nelkyt ja noin luovuttanut!?

Itse 38 ja elän täysillä, mutta jos en eläisi niin miksen aloittaisi nyt? Nyt ok kyllä sussa vikaa. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei estä.

Odotan omia 40v bileitä ja ylipäätään nelikymppisyyttä innolla. Kuin kääntäisi uuden sivun ja aloittaisi aikuisen vaiheen!

Ps virhe numero 1 on tehdä lapsia

Kuullostat melko lapselliselta tyypiltä! Jokainen elää niinku lystää, mutta lyöt kirveesi kiveen, väittäessäsi, että olisi virhe tehdä lapsia? Haloo! En tiedä miten asian ymmärtät, tai sitten et mitenkään, mutta se jos mikä on nimenomaan Elämää!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten olette tehneet?

Enimmäkseen olen ollut turhautunut ja paennut viihteeseen (elokuvat, kirjat, sarjat). Opiskelu ei onnistu, koska minulla on varmaan adhd.

Mene lääkäriin selvittämään tuo ADHD-asia. Jos se sinulla on, niin voit kokeilla lääkitystä tai saada tukitoimia opiskeluun.

MInulla on väärä diagnoosi nuoruudesta ja sen myötä mennyt luotto terveydenhuoltoon. Vaikka päteviäkin lääkäreitäkin epäilemättä on, mutta miten löytää sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelkyt ja noin luovuttanut!?

Itse 38 ja elän täysillä, mutta jos en eläisi niin miksen aloittaisi nyt? Nyt ok kyllä sussa vikaa. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei estä.

Odotan omia 40v bileitä ja ylipäätään nelikymppisyyttä innolla. Kuin kääntäisi uuden sivun ja aloittaisi aikuisen vaiheen!

Ps virhe numero 1 on tehdä lapsia

Kuullostat melko lapselliselta tyypiltä! Jokainen elää niinku lystää, mutta lyöt kirveesi kiveen, väittäessäsi, että olisi virhe tehdä lapsia? Haloo! En tiedä miten asian ymmärtät, tai sitten et mitenkään, mutta se jos mikä on nimenomaan Elämää!!

Eikai kukaan voi määritellä mikä on "oikeaa elämää" kellekin. 

Jonkun mielestä se että jäi pönöttämään kotikylille jossa syntynyt, matalapalkka-alalle töihin, hankki useamman lapsen, päivät täyttyi muiden tarpeiden huolehtimisesta ja sen jälkeen onkin elänyt lasten ja kumppanin elämää, on ok ja elämän tarkoitus. Tai joillekin (monille) vain tapahtui niin vaikka olisivat toivoneet ihan muuta elämää.

Osalle (kuten allekirjoittanut)  tuo ei ole elämää vaan muistuttaisi lähinnä vankilaa. 

Joidenkin elämä on itsensä kehittäminen, haastaminen uusiin mielenkiintoisiin asioihin, maailman näkeminen kokeminen, ystävöt, harrastukset, kumppani. Ei tosin tämäkään poissulje sitä etteikö voisi olla lapsikin, mutta elämässä voi olla ja pitää olla muutakin kuin ne kakrut

Olen alle 40 vuotiaana kokenut hyvin paljon. Olen siitä kiitollinen, minusta on tullut aika vahva ja viisas ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nelkyt ja noin luovuttanut!?

Itse 38 ja elän täysillä, mutta jos en eläisi niin miksen aloittaisi nyt? Nyt ok kyllä sussa vikaa. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei estä.

Odotan omia 40v bileitä ja ylipäätään nelikymppisyyttä innolla. Kuin kääntäisi uuden sivun ja aloittaisi aikuisen vaiheen!

Ps virhe numero 1 on tehdä lapsia

Kuullostat melko lapselliselta tyypiltä! Jokainen elää niinku lystää, mutta lyöt kirveesi kiveen, väittäessäsi, että olisi virhe tehdä lapsia? Haloo! En tiedä miten asian ymmärtät, tai sitten et mitenkään, mutta se jos mikä on nimenomaan Elämää!!

Eikai kukaan voi määritellä mikä on "oikeaa elämää" kellekin. 

Jonkun mielestä se että jäi pönöttämään kotikylille jossa syntynyt, matalapalkka-alalle töihin, hankki useamman lapsen, päivät täyttyi muiden tarpeiden huolehtimisesta ja sen jälkeen onkin elänyt lasten ja kumppanin elämää, on ok ja elämän tarkoitus. Tai joillekin (monille) vain tapahtui niin vaikka olisivat toivoneet ihan muuta elämää.

 

Osalle (kuten allekirjoittanut)  tuo ei ole elämää vaan muistuttaisi lähinnä vankilaa. 

Joidenkin elämä on itsensä kehittäminen, haastaminen uusiin mielenkiintoisiin asioihin, maailman näkeminen kokeminen, ystävöt, harrastukset, kumppani. Ei tosin tämäkään poissulje sitä etteikö voisi olla lapsikin, mutta elämässä voi olla ja pitää olla muutakin kuin ne kakrut

Lapsuudessani meillä oli perhetuttu. Jälkikäteen kuulin olivat lestodialaisia, saivat vain 3 lasta.

Kaikki lapset ovat opettajia, jokainen sai monta lasta okl aikana.

Asuvat lähellä lapsuudenkotiaan ja vanhempiaan.

Elämä on tätä ollut jo kymmeniä vuosia.

Ollaan opettajia, puoliso maanviljelijä, ns naapurinpoika. Lapsia syntyy 1,5 v välein, kunnes lääkäri kieltää.

Maailmaa on nähty sen ajan, kun opiskeltiin ja kerran kesässä mennään näihin festareille.