Millainen on vaativa persoonallisuus?

Muistaakseni Hanna Brotherus on kertonut jossakin haastattelussa, että hänellä olisi tämä diagnoosi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä läheisille, mutta itseään piiskaa kohtuuttomasti, ankarasti. Vaikuttaahan se läheisiinkin, mutta tuosta kärsivällä varmaan hirveää.

Olen ymmärtänyt että kyseessä on vähän autismin kaltaista ennakoitavuuden ja hallinnan tarvetta joka kasvaa kuormituksen lisääntyessä. Juurisyynä tosin on pohjaton turvattomuuden kokemus joka ajaa epätoivoisesti löytämään järjestystä ympäröivälle epäjärjestykselle.

En tunnista turvattomuutta oman vaativuuteni syyksi. Haluan vain, että asiat ympärilläni on hyvin tehty. Itseltäni en voi hyväksyä huonoa suoritusta jos tiedän pystyväni parempaan. En myöskään muilta jos kykenevät parempaan.

Et välttämättä kuitenkaan hauku ja moiti muita, vaan teet itse, koska tulos on parempi. Tunnistan tästä itseni.

Lapsuudessani ei syntynyt minkäänlaista perusturvaa saati kovin suurta luottamusta muihin ihmisiin.

Minullekin delegointi tuottaa vaikeuksia, koska se usein tarkoittaisi virheellisesti tai huonommin tehtyä. Haluan pitää kaikki langat käsissäni. 

Tunnistan tämänkin, mutta itse olen työnjohtajana delegoinnissa tehnyt niin, että omaan mieleeni sopivasti suorittavat saavat enemmän vastuuta ja hommaa ja perusvarmat jampat tekee sitten perusvarmat työt ja ne välttävästi hommansa tekevät saavat ne työt osakseen, jotka riittää kun on vain tehty ilman laatuvaatimuksia.

Kuulostaa toimivalta, koska lopputulos on jokseenkin ennakoitava. Vaativuus ilmeneekin silloin kun joku ns. hyppää komentoketjun yli vailla tarvittavaq kompetenssia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaativan persoonan eri kriteerejä on kahdeksan ja diagnoosin saamiseen riittää neljä. Eli vaativia persoonia on erilaisia, ja heillä voi painottua eri kriteerit. 

Kerro lisää. 

Vaativan persoonan piirteitä (neljä riittää diagnoosiin)

1. Jatkuva epäily ja huolestuneisuus

2. Yksityiskohtien, listojen ja sääntöjen korostaminen

3. Täydellisyyden tavoittelu, joka usein estää valmiiksi saamisen

4. Ylenmääräinen tunnontarkkuus

5. Työkeskeisyys, joka syö vapaa-ajan ja ihmissuhteet

6. Pikkutarkkuus ja sovinnaisuus

7. Joustamattomuus ja itsepäisyys

8. Kontrollintarve

Esim. "Suorittajalla" voi korostua työkeskeisyys, täydellisyyden tavoittelu, aikataulut ja listat, tunnontarkkuus. "Murehtijalla" jatkuva huoli/epäily, pikkutarkkuus, sovinnaisuus, ylenmääräinen tunnontarkkuus/virheiden pelko. "Perfektionistilla" yksityiskohtiin jumittuminen, täydellisyyden tavoittelu, liiallinen tunnontarkkuus ja jatkuva huolehtiminen. "Johtajatyypillä" kontrollintarve, järkähtämättömyys omissa mielipiteissä, sovinnaiset normit ja perheen laiminlyönti työn takia... jne. jne. Joillakin voi korostua vain 4 piirrettä, jollakin 5, jollakin 6 jne. Eli niitä yhdistelmiä on lukuisia. Joillakin voi olla täysin eri neljä kriteeriä ja joillakin hieman päällekkäisiä. Joillakin vaativuus kohdistuu vain itseen, jotkut jyräävät muitakin.

Tässä oli erittäin hyvää pohdintaa noista erilaisista yhdistelmistä. Kiitos. 

Meneekö vaativalla työ aina kaiken muun edelle vai voiko se olla kohdennettu johonkin muuhun tai toisella tapaa? 

Minä suoritan kyllä työni aina täydellisyyttä tavoitellen, ja erittäin moni vaativan piirre sopii minulle, mutta olen myös epäonnistunut urallani ja ymmärrän etten ole vielä alallani valmis ammattilainen, kaukana siitä. Lisäksi työ ei ole minulle elämä, eikä perhe ja koti mene työn edelle, joten en jää ylitöihin suorittamaan vaan lähden heti kotiin kun työt loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä läheisille, mutta itseään piiskaa kohtuuttomasti, ankarasti. Vaikuttaahan se läheisiinkin, mutta tuosta kärsivällä varmaan hirveää.

Olen ymmärtänyt että kyseessä on vähän autismin kaltaista ennakoitavuuden ja hallinnan tarvetta joka kasvaa kuormituksen lisääntyessä. Juurisyynä tosin on pohjaton turvattomuuden kokemus joka ajaa epätoivoisesti löytämään järjestystä ympäröivälle epäjärjestykselle.

En tunnista turvattomuutta oman vaativuuteni syyksi. Haluan vain, että asiat ympärilläni on hyvin tehty. Itseltäni en voi hyväksyä huonoa suoritusta jos tiedän pystyväni parempaan. En myöskään muilta jos kykenevät parempaan.

Et välttämättä kuitenkaan hauku ja moiti muita, vaan teet itse, koska tulos on parempi. Tunnistan tästä itseni.

Lapsuudessani ei syntynyt minkäänlaista perusturvaa saati kovin suurta luottamusta muihin ihmisiin.

Minullekin delegointi tuottaa vaikeuksia, koska se usein tarkoittaisi virheellisesti tai huonommin tehtyä. Haluan pitää kaikki langat käsissäni. 

Tunnistan tämänkin, mutta itse olen työnjohtajana delegoinnissa tehnyt niin, että omaan mieleeni sopivasti suorittavat saavat enemmän vastuuta ja hommaa ja perusvarmat jampat tekee sitten perusvarmat työt ja ne välttävästi hommansa tekevät saavat ne työt osakseen, jotka riittää kun on vain tehty ilman laatuvaatimuksia.

Kuulostaa toimivalta, koska lopputulos on jokseenkin ennakoitava. Vaativuus ilmeneekin silloin kun joku ns. hyppää komentoketjun yli vailla tarvittavaq kompetenssia.

Totta joo. Ennakoin arjessakin ihan valtavasti ja ennakoimattomuus/tietämättömyys/tuntematon jopa ahdistaa, joten nyt kun sanoit, niin tästä varmaan myös kumpuaa tuo tapa miten delegoin. Tosin siksi varmaan olen myös hyvä lukemaan ihmisiä ja haistamaan heidän vahvuudet, jotta ne voi valjastaa parhaiten käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Meneekö vaativalla työ aina kaiken muun edelle vai voiko se olla kohdennettu johonkin muuhun tai toisella tapaa? 

Minä suoritan kyllä työni aina täydellisyyttä tavoitellen, ja erittäin moni vaativan piirre sopii minulle, mutta olen myös epäonnistunut urallani ja ymmärrän etten ole vielä alallani valmis ammattilainen, kaukana siitä. Lisäksi työ ei ole minulle elämä, eikä perhe ja koti mene työn edelle, joten en jää ylitöihin suorittamaan vaan lähden heti kotiin kun työt loppuu.

Minulla vaativuus kohdistuu tällä hetkellä etenkin vanhemmuuteen. Jopa sellaisessa mittakaavassa, etten kehtaa edes asiaa avata tarkemmin. Aiemmin vaativuus on saattanut kohdistua parisuhteeseen tai työhön. Voisin kuvitella, että joillain voi kohdistua uskontoon, mutta tästä minulla ei ole juuri omakohtaista kokemusta. 

Vinkiksi aloittajalle, että täällä av:lla on (ainakin ollut) myös aiemmin hyviä ketjuja ko. aiheesta, löysin ne, kun vuosia sitten itse etsin tietoa asiasta. Kannattaa etsiä hakutoiminnolla.

Vierailija kirjoitti:

Meneekö vaativalla työ aina kaiken muun edelle vai voiko se olla kohdennettu johonkin muuhun tai toisella tapaa? 

Minä suoritan kyllä työni aina täydellisyyttä tavoitellen, ja erittäin moni vaativan piirre sopii minulle, mutta olen myös epäonnistunut urallani ja ymmärrän etten ole vielä alallani valmis ammattilainen, kaukana siitä. Lisäksi työ ei ole minulle elämä, eikä perhe ja koti mene työn edelle, joten en jää ylitöihin suorittamaan vaan lähden heti kotiin kun työt loppuu.

Riippunee luonteesta ja elämän muista osa-alueista. Se tietysti altistaa työriippuvuudelle jos odotukset työpaikalla ovat selkeät ja siellä kokee menestyvänsä mutta muualla ei. Pätee muuhunkin kuin palkkatyöhön, esimerkiksi harrastuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä läheisille, mutta itseään piiskaa kohtuuttomasti, ankarasti. Vaikuttaahan se läheisiinkin, mutta tuosta kärsivällä varmaan hirveää.

Olen ymmärtänyt että kyseessä on vähän autismin kaltaista ennakoitavuuden ja hallinnan tarvetta joka kasvaa kuormituksen lisääntyessä. Juurisyynä tosin on pohjaton turvattomuuden kokemus joka ajaa epätoivoisesti löytämään järjestystä ympäröivälle epäjärjestykselle.

En tunnista turvattomuutta oman vaativuuteni syyksi. Haluan vain, että asiat ympärilläni on hyvin tehty. Itseltäni en voi hyväksyä huonoa suoritusta jos tiedän pystyväni parempaan. En myöskään muilta jos kykenevät parempaan.

Et välttämättä kuitenkaan hauku ja moiti muita, vaan teet itse, koska tulos on parempi. Tunnistan tästä itseni.

Lapsuudessani ei syntynyt minkäänlaista perusturvaa saati kovin suurta luottamusta muihin ihmisiin.

Minullekin delegointi tuottaa vaikeuksia, koska se usein tarkoittaisi virheellisesti tai huonommin tehtyä. Haluan pitää kaikki langat käsissäni. 

Tunnistan tämänkin, mutta itse olen työnjohtajana delegoinnissa tehnyt niin, että omaan mieleeni sopivasti suorittavat saavat enemmän vastuuta ja hommaa ja perusvarmat jampat tekee sitten perusvarmat työt ja ne välttävästi hommansa tekevät saavat ne työt osakseen, jotka riittää kun on vain tehty ilman laatuvaatimuksia.

Kuulostaa toimivalta, koska lopputulos on jokseenkin ennakoitava. Vaativuus ilmeneekin silloin kun joku ns. hyppää komentoketjun yli vailla tarvittavaq kompetenssia.

Totta joo. Ennakoin arjessakin ihan valtavasti ja ennakoimattomuus/tietämättömyys/tuntematon jopa ahdistaa, joten nyt kun sanoit, niin tästä varmaan myös kumpuaa tuo tapa miten delegoin. Tosin siksi varmaan olen myös hyvä lukemaan ihmisiä ja haistamaan heidän vahvuudet, jotta ne voi valjastaa parhaiten käyttöön.

Pragmaattisesti ajateltuna tuo on myös riskianalyysia, mutta moni nauttii tehdessään mitä osaa joten win-win.

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä läheisille, mutta itseään piiskaa kohtuuttomasti, ankarasti. Vaikuttaahan se läheisiinkin, mutta tuosta kärsivällä varmaan hirveää.

Minulla saattoi olla taipumusta.
Mutta sitten tajusin. Muut eivät näe läheskään yhtä paljon vaivaa kuin minä, ja heillä menee hyvin. Miksi minäkään siis otan ylimääräistä stressiä? Antaa vain olla.
Toki joo, tasapainon löytäminen olisi hyvä. Olen silti huolellinen, tunnollinen, työnjälkeä kehutaan esimerkiksi töissä, mutta nykyään armollisempi itselleni, vaikka toki tulee tilanteita ja hetkiä, jolloin sorrun vanhoihin tapoihin. Ehkä sekin helpottaa jo paljon, että vaikka et anna 100% parastasi, sinut silti hyväksytään ja joku arvostaa.

Vaativa persoona ei ole leppoisa. Ennemminkin kuin jännittynyt jousi.