Lue keskustelun säännöt.
Alle 2v lapsen äitinä ihmettelen, että mikä superihminen minun pitäisi olla?
29.05.2026 |
Lapsen isä voi käydä kokopäivätöissä, koska mahdollistan sen hänelle olemalla suurimman osan viikkoa kotona hoitamassa lasta. Minulta sitten joku sukulainen kyselee olenko töissä/olenko käynyt töissä.
En voi tehdä kuin aamuvuoroa, koska muuten on vaikeaa järjestää lastenhoitoa ja perhe-elämää sekä olen aamuvirkku jonka yöunista ei tule mitään jos ne myöhästyvät puolille öin.
Sitten jos lapsi on tarhassa viikolla vaikka 40 tuntia on hän ihan sekaisin loppuviikon ja lapsen kehityskin tuntuu takkuavan, koska elämä on selviytymistä.
Minunkin työni menee huonosti jos viikot ovat liian pitkiä ja raskaita, koska keskittyminen on huonoa. Sitten siitä tulee työssä valitusta, mutta valitusta tulee siitäkin jos haluaisin tehdä vähemmän vuoroja. Lyhyistä viikoista ei sitten tule kummemmin palkkaakaan. Keksin myös vasta aikuisiällä mitä haluan opiskella ja jos yritän opiskella se on tehokasta vain aamulla ennen lapsen heräämistä.
Kun hankin astianpesukoneen (ja maksoin sen itse) kyseli eräs sukulainen, että mikä siinä tiskaamisessa on niin raskasta. Siis pitäisi kaiken muun ohella pyörittää tiskitkin suit sait sukkelaan, tehdä lapselle itse ruoat, käydä töissä, siivota ja jaksaa vielä lapsen kanssa.
En yhtään ihmettele etteivät monet nuoret naiset halua edes seurustella kun pienen lapsen äidinkin odotetaan olevan joku orja. Tähän nyt tulee jotain "mitäs läksit"-tason paskaa, mutta tulkoot, ja poistattakaa toki ihmeessä tämäkin aloitus.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mahdollistat isälle omasta selkänahastasi?
Pitääkö lapsen jäädä heitteille vai mitä tarkoitat? ap
Mies enemmän lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi sinun piti ostaa astianpesukone? Miksei mies osallistunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siulla on tosi monta rautaa tulessa! Olet pienen lapsen äiti, käyt töissä ja opiskelet. Lisäksi sosiaaliset piirisi vaikuttavat mielipiteiltään vanhakantaisklta.
Onko sinulla tukiverkkoa, jolta pyytää apua vaikka viikonloppuihin, jos ne tuntuvat takkuavan?
Ei oikein ole sellaista. Läheisimmät ihmiset asuvat kaukana ja toisten apu on sellaista ettei siitä hirveästi hyödy. Isä katsoo jonkin verran kyllä lapsen perään mutten ole koko aikana ollut yhtään yötä lapsesta erossa.
Jotenkin ahdistaa kun kaikki kasaantuu nyt päälle, mutta jos nyt jätän itseopiskelut tai työt pois niin kuolen sisältä. Aivan kuin en vain "voisi" voittaa. ap
Oletko kokeillut saada luotua uusia turvaverkkoja vaikka facebook-ryhmien tai Mannerheimin lastensuojeluliiton avun kautta?
Minusta suurin ongelmasi on, että neuvojia sinulle kyllä riittää, mutta kukaan ei ole konkreettisesti avuksi. Niin tyypillistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normiarkea pikkulapsiperheessä, mitä ihmettä valitat ja teet itsestäsi marttyyria. Lapsi pärjää tarhassa ihan hyvin ja sopeutuu ajan mittaan. Hänestä tulee yleensä myös paljon sosiaalisempi ja kykenee toimimaan ryhmässä, kun ei ole jatkuvasti äidin helmassa roikkumassa, vaan on toisten ikäistensä lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa.
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.
Aijaa. Mutta niin se vain on, että moni lapsi aloittaa päiväkodin alle 3-vuotiaana ja ihan hyvin sujuu. Äiti palaa työelämään ja isä ei suostu jäämään kotiin, niin mihin ne lapset olisi tarkoitus laittaa?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta viiden vuoden sisään ja olen aina käynyt kokopäivätöissä. Tämähän on ihan normaalia Suomessa. Monella työkaverilleni on jopa 4-5 lasta pienillä ikäeroilla. Aloittajalla vain yksi. 🙄
Ei meistä kukaan pidä itseään jonain työnsankarina. Ilolla olen huomannut myös sen, että lapsiemme liikkuminen, puheen kehitys ja esim. kuivaksioppiminen on ollut nopeampaa kuin kotiäitien lapsilla.
Itselläni sama tilanne, tein vieläpä 3 tai 5 vuoro työtä. Ikuinen väsymys ja stressi.
Pikkulapsiajasta en pahemmin muista mitään, elämä oli yhtä selviytymistä.
Nyt jälkikäteen kun mietin niin olisi pitänyt vetää käsijarrusta ja paremmin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Minulla niiku monella muullakin suomalaisella niin työ ja työntekeminen on ollut ihan liian tärkeää elämässä.
Olen paljolti ollut työni.
No hyvä että näin 56 vuotiaana olen viisastunut. Parempi myöhään kun ei millonkaan.
Jos joskus saan lastenlapsia niin niitten kanssa toivon että en stressaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ei ole kunnossa, puhukaa miltä sinusta tuntuu!
Vierailija kirjoitti:
Siulla on tosi monta rautaa tulessa! Olet pienen lapsen äiti, käyt töissä ja opiskelet. Lisäksi sosiaaliset piirisi vaikuttavat mielipiteiltään vanhakantaisklta.
Onko sinulla tukiverkkoa, jolta pyytää apua vaikka viikonloppuihin, jos ne tuntuvat takkuavan?
Ilmeisesti ap:lle on tullut yllätyksenä, että lapsen hoitaminen on raskasta. ja aikaa vievää. Siihen kun lisää vielä kokopäivätyön, ei aikaa juuri muuhun jää moneen vuoteen. Jos tuohon vielä lisää opiskelun, niin miten ihmeessä siitä pitäisi uupumatta selvitä? Ei, vaikka kumppani jakaisi kotityöt ja lapsenhoidon tasan tarkkaan. Tuota kutsutaan elämäksi/elämänvaiheeksi. Siihen kun vielä lisää jonkun apua tarvitsevan vanhuksen hoidon, niin ehkä ymmärtää, ettei se 24 tuntia mitenkään kaikkeen riitä. Pakko tehdä valintoja ja karsia jotain pois. APn kohdalla vaikuttaisi se opiskelu tässä vaiheessa olevan se poistettava. Rivien välissä saattoi lukea katkeruutta kumppania kohtaan, jolle ap ”mahdollistaa” kokopäivätyön tekemisen. Lakkaa mahdollistaminen, jos vika on siinä ja tehkää vaikka exell-taulukko, jotta tekemiset menee just tasan. Useinhan naiset ovat nykyään paremmin koulutettuja ja ansaitsevia, joten miehille voikin olla yllätys, kuinka paljon metatyötä arjen pyörittäminen perheessä vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia lapsiperheen elämää. Pistä mieskin tekemään jotain kotona töiden jälkeen.
No olisiko parempi, että teet tuon kaiken ja vähän lisääkin ihan itseksesi ja kuppaamalla samalla verorahoja tukien muodossa? Voi naisen järki taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siulla on tosi monta rautaa tulessa! Olet pienen lapsen äiti, käyt töissä ja opiskelet. Lisäksi sosiaaliset piirisi vaikuttavat mielipiteiltään vanhakantaisklta.
Onko sinulla tukiverkkoa, jolta pyytää apua vaikka viikonloppuihin, jos ne tuntuvat takkuavan?
Ei oikein ole sellaista. Läheisimmät ihmiset asuvat kaukana ja toisten apu on sellaista ettei siitä hirveästi hyödy. Isä katsoo jonkin verran kyllä lapsen perään mutten ole koko aikana ollut yhtään yötä lapsesta erossa.
Jotenkin ahdistaa kun kaikki kasaantuu nyt päälle, mutta jos nyt jätän itseopiskelut tai työt pois niin kuolen sisältä. Aivan kuin en vain "voisi" voittaa. ap
Ehkä olisi jo korkea aika antaa sen ISÄN OLLA LAPSENSA KANSSA. Mitä helvettiä? Käykö isä omilla menoillaan ja on öitä pois?
On ollut ja minä en käytä alkoholia tai juhli tms. niin en ole ollut. Hän saattaa nukkua viikonloppuna yön lapsen kanssa jolloin olen eri huoneessa, mutta en ole juurikaan kotoa pois muuten kuin lenkillä, tapaamassa harvoin ystävää tms. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normiarkea pikkulapsiperheessä, mitä ihmettä valitat ja teet itsestäsi marttyyria. Lapsi pärjää tarhassa ihan hyvin ja sopeutuu ajan mittaan. Hänestä tulee yleensä myös paljon sosiaalisempi ja kykenee toimimaan ryhmässä, kun ei ole jatkuvasti äidin helmassa roikkumassa, vaan on toisten ikäistensä lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa.
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.
Tätä tykätään toistella faktana, vaikka todellisuudessa ei ole mitään yhtä lapsikohtaista rajaa. Joku voi pärjätä ihan hyvin 10kk iästä alkaen, joku toinen taas ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siulla on tosi monta rautaa tulessa! Olet pienen lapsen äiti, käyt töissä ja opiskelet. Lisäksi sosiaaliset piirisi vaikuttavat mielipiteiltään vanhakantaisklta.
Onko sinulla tukiverkkoa, jolta pyytää apua vaikka viikonloppuihin, jos ne tuntuvat takkuavan?
Ei oikein ole sellaista. Läheisimmät ihmiset asuvat kaukana ja toisten apu on sellaista ettei siitä hirveästi hyödy. Isä katsoo jonkin verran kyllä lapsen perään mutten ole koko aikana ollut yhtään yötä lapsesta erossa.
Jotenkin ahdistaa kun kaikki kasaantuu nyt päälle, mutta jos nyt jätän itseopiskelut tai työt pois niin kuolen sisältä. Aivan kuin en vain "voisi" voittaa. ap
Ei kannata haudata itseään pelkkään äidinrooliin. Kuka muka pysyy järjissään unohtaen omat tarpeet seuraavat 20 vuotta? Se tekee lapsellekin hyvää kun äidillä on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin lapsi ja koti. Vanhemman pienoinen itseopiskelu ei ole lapselta pois. Sille pitää raivata oma aikansa jättämällä pois joitain turhanaikaisia vaiheita arjestaan ja vähentämällä sitä muiden mieliksi elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Totta kai jäisin kotiin jos se olisi järkevä valinta, mutta sillä tavalla ei pärjää enää taloudellisesti nyky-yhteiskunnassa. ap
Ruon ikäisestä saat vielä kotihoidontukea. Oletko laskenut todella ettette sillä tulisi toimeen miehesi palkan päälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta viiden vuoden sisään ja olen aina käynyt kokopäivätöissä. Tämähän on ihan normaalia Suomessa. Monella työkaverilleni on jopa 4-5 lasta pienillä ikäeroilla. Aloittajalla vain yksi. 🙄
Ei meistä kukaan pidä itseään jonain työnsankarina. Ilolla olen huomannut myös sen, että lapsiemme liikkuminen, puheen kehitys ja esim. kuivaksioppiminen on ollut nopeampaa kuin kotiäitien lapsilla.
Ok, olen sitten jotenkin huono näemmä. ap
Etkä ole.
Olet parasta lapsellesi.
Ongelma on tuo, ettei miehesi osallistu tarpeeksi. Ja ehkä ei kannata opiskella pikkulapsiaikana, koska onhan se nyt ihan helvetin rankkaa ihan ilman lapsiakin, jos töitä täytyy tehdä ohessa :D itse AMK:n käynyt ennen lapsia ja ei se mitään iisipiisiä ollut... 2 lasta sittemmin tullut ja olisi kyllä ihan mahdotonta opiskella tässä kaiken sekoilun keskellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Totta kai jäisin kotiin jos se olisi järkevä valinta, mutta sillä tavalla ei pärjää enää taloudellisesti nyky-yhteiskunnassa. ap
Ruon ikäisestä saat vielä kotihoidontukea. Oletko laskenut todella ettette sillä tulisi toimeen miehesi palkan päälle?
Ei se riitä. ap
Vierailija kirjoitti:
Mikset jäänyt kotiin? Oma valinta.
Aa niin että voidaan kutsua loiseksi kun makaa vaan kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normiarkea pikkulapsiperheessä, mitä ihmettä valitat ja teet itsestäsi marttyyria. Lapsi pärjää tarhassa ihan hyvin ja sopeutuu ajan mittaan. Hänestä tulee yleensä myös paljon sosiaalisempi ja kykenee toimimaan ryhmässä, kun ei ole jatkuvasti äidin helmassa roikkumassa, vaan on toisten ikäistensä lasten ja aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa.
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.
Tätä tykätään toistella faktana, vaikka todellisuudessa ei ole mitään yhtä lapsikohtaista rajaa. Joku voi pärjätä ihan hyvin 10kk iästä alkaen, joku toinen taas ei
Pärjäähän ne, jos pakko on. Pärjääminen tässä kohtaa on kuitenkin myös sitä että onko järkevää, hyötyyko lapsi ja siitä tuoko se peehe-elämään jotakin. Vastaus on usein ei, ei ja ei.
Minä olon kotona 10 vuotta kahden lapsen kanssa ja voin kertoa, että töitä ehtii tehdä senkin jälkeen, lapset ja molemmat vanhemmista voivat tänäkin päivänä erittäin hyvin.
Höpsis. Nykyään vanhemmat viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan.
Nuo muita kritisoivat sukulaiset on just niitä, jotka ovat kasvattaneet omat lapsensa ihan pellossa.
Sitä tosin ap ihmettelen, miksi puolisosi ei osallistunut tiskikoneen kustannuksiin, jos sinä kerran mahdollistat hänen täyspäiväisen töissäkäynnin?
Yleensä lapset ovat vasta kolmivuotiaana tarpeeksi isoja pärjätäkseen päiväkodissa.