Läheisen menettäneet, mikä teitä ärsyttää toisten ihmisten käytöksessä?

Kun siskoni sairastui syöpään, jotkut ihmiset, joita olin pitänyt läheisinä, ottivat siinä kohdassa etäisyyttä. Ja jotkut ihmiset, joita en ollut pitänyt niin läheisinä, tulivatkin lähemmäs ja alkoivat aktiivisesti kysellä vointiani.

Ei se sinänsä mitään ärsytystä aiheuttanut. Se vain opetti, ketkä ihmiset ovat niitä joita kiinnostaa oikeasti, miten minulla menee, ja ketkä olivat lopulta vain hyvän päivän tuttuja. Monien hyvän päivän tuttujen kanssa en ole pitänyt enää mitään yhteyttä sen jälkeen kun siskoni menehtyi, koska he eivät ole ottaneet osaa menetykseeni vaikka tietävät siitä varmasti. Mutta niiden kanssa, jotka olivat silloin tukenani kun sitä eniten tarvitsin, yhteydenpito on jatkunut, ja olen vuorostani ollut heidän tukenaan silloin kun heillä on sittemmin ollut vaikeaa.

"Ihmiset, joita en ollut pitänyt läheisinä?" No mikset ollut? Et siis ollut kohdellut heitä reilusti, vaan pitänyt huonompina kuin ovatkaan. 

Ärsytti kun edesmennyttä isääni olisi pitänyt surra aivan älyttömän paljon. Mutta kun ei ollut mitenkään tärkeä mulle. Eikä myöhemmin tapahtunutta avioeroani noteerattu mitenkään, niin eihän se voi yhtään raskasta olla?

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Vierailija kirjoitti:

Ärsytti kun edesmennyttä isääni olisi pitänyt surra aivan älyttömän paljon. Mutta kun ei ollut mitenkään tärkeä mulle. Eikä myöhemmin tapahtunutta avioeroani noteerattu mitenkään, niin eihän se voi yhtään raskasta olla?

Kuka niin sanoi?

En sanoisi ihan ärsytykseksi, mutta en oikein jaksanut lohduttaa niitä puolituttuja, jotka tuli halaamaan ja itkemään julkisilla paikoilla, kun halusin vain käydä kaupassa ja pitää hengähdystauon surusta. Kaipasin siellä rauhaa ja käsittelin asiaa yksin ja hyvin läheisten ihmisten kanssa.

Toinen vanhemmistani kuoli keväällä. Kerroin asiasta pomolleni sähköpostilla, ja hän vastasi että onpa ikävää osanotot, ja muista jos hoidat työajallasi hautausasioita niin kirjaa itsesi aina ulos tuntikirjausjärjestelmästä. Samassa lauseessa, pilkulla vaan erotti.

Nyt tämän saman pomoni oma vanhempi kuoli, ja pomo on viikon saikulla asian takia ja paperitöiden hoitamiseksi, kuten hän itse sanoi.

Ei ole ihan tasan taas saikutukset talossa.

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhemmistani kuoli keväällä. Kerroin asiasta pomolleni sähköpostilla, ja hän vastasi että onpa ikävää osanotot, ja muista jos hoidat työajallasi hautausasioita niin kirjaa itsesi aina ulos tuntikirjausjärjestelmästä. Samassa lauseessa, pilkulla vaan erotti.

 

Nyt tämän saman pomoni oma vanhempi kuoli, ja pomo on viikon saikulla asian takia ja paperitöiden hoitamiseksi, kuten hän itse sanoi.

 

Ei ole ihan tasan taas saikutukset talossa.

Ja kyseessä siis virasto, tämä pomo on vaan esihenkilö. Eli ei ole hänen firmastaan kyse, vaan molemmat ollaan tämän viraston alaisia työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ärsyttää se sureminen ja ruikutus. Miksi surra asiaan johon ei voi vaikuttaa ja joka on jokaisen kohtalona. Minulla on kuollut todella läheisiä ihmisiä, mutta kertaakaan en ole edes itkenyt, mutta silti kaipaan heitä. Ei se vollottaminen ketään takaisin tuo, joten turha haaskata moiseen energiaa ja omaa jaksamista. Silti toista voit kaivata ja muistella.

Olet varmasti aika epätavallinen.

Kun poikani kuoli niin itkin ensimmäiset päivät koko ajan. Se suru ja ahdistus oli järkyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Et voi tietää toisten kokemuksista. Ja keksin heittämällä vaikeampia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei häiritse ihmisten kömpelöt lohdutusyritykset. Eivät ihmiset aina osaa, mutta onhan se ihan sympaattista, että edes yrittävät.

Eniten ärsyttää ilmiselvä kateus perinnöistä. Se on epäempaattista ja todella vastenmielistä.

Miksi se ärsyttää? Eiköhän perintö aina ole plussaa.

Ei ole aina. 

Mutta kateellisia ihmisiä ei kukaan kaipaa ympärilleen. He ovat aina miinusta.

Eihän sitä perintöä mikään pakko ole ottaa vastaan, perinnöstä voi luopua. Joten mikä ongelma?

Kateus on ongelma. Ehdotatko siis, että ihan vain muiden ihmisten kateuden vuoksi ei pitäisi ottaa perintöä vastaan? No huh huh.

Tosiaan, kateus vie kalatkin vedestä.

Ei, vaan että jos kokee perinnön olevan ongelma, niin siitä voi valittamisen sijaan luopua. Jostain kumman syystä harva kuitenkaan tekee niin, vaan yleensä perintö otetaan vastaan.

Ei sanottu, että perintö on ongelma, vaan kateus perinnöstä.

Perinnöt voivat olla monellakin tapaa työläitä, ja setvimiseen menee aikaa ja energiaa. Joillakin menee myös ihmissuhteita, kun joku perillinen ilmaisee suruaan tappelemalla tavarasta ja varoista.

Tällaisesta sitten joku täysin ulkopuolinen ihminen jaksaa olla kateellinen.

Kyllä. Minä olen yksi kateellinen. Minulta kuoli vanhemmat parin vuoden välein. Molemmat käytännössä varattomia. Toinen ulosotossa. Maksoimme veljeni kanssa hautajaiset. Kaverini vanhemmat kuolivat. Peri veljensä kanssa ensin äidiltään 500 000€ molemmat. Sitten isältään n. 2 miljoonaan euroa molemmat. Kaverilla vaikea suhde vanhempiinsa. Meillä henkistä ja fyysistä väkivaltaa oli. Nyt kuulemma on vain oikeus ja kohtuus, että on helpompi elämä ja saa korvausta paskoista vuosista. Jopa joo. Tasan  ei mene nallekarkit. Kaveri muuttui äkkirikastumiset takia myös täysin kusipääksi. En ole enää tekemisissä.

Näinhän se on elämässä, että nallekarkit eivät mene tasan.

Ei me ihmiset koeta täysin samaa lapsuutta, olla yhtä lahjakkaita, kauniita ja yritteliäitä. Jotkut joutuvat ponnistelemaan hirveästi koko elämänsä. Joillekin syntyy lapsia, joiden ongelmia hoitaessa meneekin loppuelämä. Joku kokee paljon sairautta, kuolemaa tai väkivaltaa. On kaikenlaisia elämänkohtaloita. Ei kai se mikään yllätys ole?

Kateus rahasta ja muusta omaisuudesta ei mitenkään muuta tätä asiaa, ainakaan parempaan suuntaan. Siinä kadehtija vain hapattaa itsensä ja ihmissuhteensa.

Eikä se ole mitenkään epätavallista, mutta omaiselle raskasta havaita siinä vaiheessa, kun on itse surun keskellä kuormitettu ja haavoittuvainen.

Haukut nyt väärää puuta, tuossahan se kirjoittajan kaveri oli muuttunut negatiiviseen suuntaan saamansa perinnön myötä.

Niinhän tietysti kadehtija asian itselleen selittää. Onhan kateus valtavan iso tunne, joten täytyyhän sille joku syyllinen keksiä.

Tosiasia on kuitenkin, että sillä toisen ihmisen perinnöllä ei ole mitään tekemistä tämän kadehtijan elämän kanssa. Hän ei ole ollut siinä mitään saamassa, joten hänen on aivan turha pohtia koko asiaa ylipäätään.

Miksi haluat yrittää noin kovasti kieltää asiaa, että kirjoittajan perinnön saanut kaveri olisi voinut toimia typerästi?

En yhtään kiellä. Hän voi olla aivan megatyperä ihminen. Hän on kuitenkin kirjoittajan kaveri, joka on typeryyksineen päivineen kelvannut kirjoittajan kaveriksi ennen perintöä. Nyt kirjoittaja kadehtii, eikä kaveri enää kelpaa.

Jos on taipumusta kateuteen, niin kannattaa valita ystävät sellaisista, jotka ovat takuuvarmasti rumia, tyhmiä ja köyhistä perheistä. Ei sitten tule pettymyksiä.

Sinulle on siis ihan mahdotonta käsittää, että kaverin muuttunut käytös on se ongelma? Ok.

Kirjoittaja itsekin kertoo, että hän on kateellinen. Se on siis hänen ongelmansa.

Kaverin kanssa hän ei ole enää tekemisissä, joten kaverin käytös ei ole hänelle enää mikään ongelma.

Etkö sinä näe, miten ongelmallista on kadehtia muiden asioita? Ei ole enää edes kaveria, mutta kateus on jäljellä.

Etkö sinä näe miten ongelmaista on perinnöllä brassailua? Sehän tuohon tilanteeseen oli johtanut. Kaveri piti omaa perintöään itsestäänselvyytenä ja kipurahoina vaikeasta suhteesta vanhempiinsa. Kirjoittaja ei moista katkeraa valitusta jaksanut ja jätti valittajan seuran.

Eihän tuo ole mitään perinnöllä brassailua. Se on suruprosessin läpikäyntiä. Kaveri ei vain kateudeltaan pystynyt minkäänlaiseen empatiaan, vaan häipyi potemaan kateuttaan. Se oli varmasti loppupeleissä perijän etu.

Kuten sanottu, hädässä ystävä tunnetaan.

Minä taas ymmärsin että molemmat olivat kärsineet lapsuudessaan. Toinen sitten peri omat vanhempansa ja katso olevansa oikeutettu koska oli ollut just vaikea lapsuus.

Kommentooja vuorostaa peri lämmintä kättä, vaikka lapsuus hälläkin olis oikeuttanut vastaavaan jättiperintöön.

Mutta nallekarkit eivät tietty mene tasan.

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Joo, olit ihan varmasti ainoa jolla oli vaikeaa, kukaan toinen ei ole voinut kokea mitään.

Ärsyttävintä on rahasta puhuminen todellisuuspakona, kun ollaan suremassa yhdessä läheisen kuolemaa. Nimenomaan silloin, kun rahaa on, eikä ole mitään syytä kellään jauhaa siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Tragedioita tapahtuu ihan Suomessakin.

Voi itku

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin vanhempani tsunamissa, kukaan joka ei ole sitä kokenut ei voi tietää millaista helvettiä se on. Toivo ja odotus ja sitten kylmä ilmoitus että nyt hänet on löydetty kuolleena. Ei ole mitään pahempaa. Ärsytti ihmisten suhtautuminen, he eivät ole kokeneet tätä eivätkä tiedä mitä se on ollut. Kaikkien muiden koulukavereiden elämä oli helppoa ja jatkui normaalisti, se oli epäreilua.

Joo mikään ei ole mitään verrattuna siihen että ju kuoli tsunamissa.

Ei mikään. Antaa muiden suhtautua miten parhaaksi näkevät. En märehdi ollenkaan tuollaisia, mitä te täällä kommentoitte.

Hohoh hoijaa perintö ja perintö...🙄

Vierailija kirjoitti:

Se että ne joilla oli isä elossa mutta ei hyvät välit saattoi sanoa ettei heillä ole isää.

Niin, omat lapset menetti kuolemalle isänsä. Ystävän lapset asuivat samalla paikkakunnalla isänsä kanssa, vaan eivät edes tervehtineet isänsä huumeongelman takia. Ystävän lapsilla oli paljon vaikeampaa. Ettei se nyt ole noin yksioikoista. 

Se, ettei sitä pidetä isona asiana.

Se, että päihdekuolemaa vähätellään.