En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset päätyvät parisuhteisiin

Sama. Ei ole yksikään nainen halunnut jutella kanssani viimeiset 20 vuoden aikana. Toiset saa parisuhteen parissa viikossa kun edellinen päättyy. T: kiltti mies

Naisilla se äy niin että rakastuvat miehen ulkonäköön ja antavat miehelle heti seksiä. Sitten muuttavat yhteen ja pian nainen huomaa että mies on sekopää narsisti joka pahoinpitelee naista. On myöhäistä sitten ja moni naisen elämä onkin päättynyt kuolemaan.

Up

Sama itselläni. Ihmiset ympärilläni pariutuvat ennemmin tai myöhemmin poikkeuksetta, mutta itse olen ihan kyvytön niin tekemään, vaikka haluaisin siis jakaa elämäni kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika nuori vielä? Eihän sitä voi ymmärtää ennen kuin tapaa jonkun, joka on yhtäkkiä ihmeellisistä maailmassa ja sama toisinpäin.

Eri/ei ap. Mikä on nuori? Itse pian jo 30 eikä mitään parisuhdekokemusta eikä kukaan ole ollut kiinnostunut. Elämä tuntuu junnaavan muutenkin paikallaan. Samaan aikaan muut saman ikäiset ovat olleet yläasteikäisestä asti jonkin sortin parisuhteissa, saavat lapsia ja perustavat perheitä, menevät naimisiin ja etenevät urillaan ja ostavat taloja jne.

Mulla oli sama tilanne. Oon aina ollut ujo ja huono tutustumaan keneenkään ja oon autisti eli sosiaaliset suhteet on muutenkin hankalia. En ymmärtänyt miten muut löytää ketään kavereita saati sitten seurustelukumppania, että miten se oikein tapahtuu että löytää jonkun josta tykkää, ja että se sama tykkää takaisin. Ajattelin etten tuu seurustelemaan ikinä ja olin ihan tyytyväinen siihen kun oon aina ollu vapaaehtoisesti lapseton.

Kuitenkin kun olin 31v aloin jutella netissä harrastusfoorumilla miehen kanssa jonka kanssa juttu luisti hyvin. Vuoden kirjottelun jälkeen mies ehdotti että tavataan ihan kaveripohjalta. Tavattiin, se ei ollu mikään kovinkaan kummoinen tapaaminen kun molempia jännitti, mutta sitten tavattiin uudestaan ja kolmannen kerran jne. Viiden kuukauden päästä alettiin seurustelemaan, mitään alkuhuumaa ei ollut, kiintymys vain hiljalleen muuttui rakkaudeksi.

Nyt ollaan oltu yhdessä 18v josta naimisissa 12v. Mies on myös autisti, joten meiän kohdalla voi sanoa että vakka löysi kantensa, ja edelleen ihmettelen että miten on mahdollista että mulle kävi näin :)

Mietin usein työkaverini puolisoa että miten se jaksaa kun se työkaveri on niin raskas jatkuvalla hölötyksellään että jos olen työskennellyt hänen kanssaan kokonaisen päivän, olen aivan puhki poikki. Jatkaako se sitä samaa jauhamista kotonakin?

Mietin tätä itse melkein joka päivä. Olen naisvaltaisessa työpaikassa. Melkein kaikki ovat jotenkin ärsyttäviä tai kummallisia, neuroottisia. Suurin osa ei oikeastaan näytä oikein mitenkään ihmeelliseltä. Silti vaan kaikilla on mies, useimmilla lapsia, monella sormus sormessa. 

Tai mietin yhtä entistä pomoani. Sellainen ihan hirveä, ylipainoinen tanttatäti. Niin vaan oli sekin naimisissa lapsineen. Joku siihenkin jossain ns. rakastunut. 

Kyllästyisin.Olenkin vapaa sielu. En tarvitse toista edes seksiin. 

Maaseudulla kun olen kotoisin.

Siellä on monilla naisilla lapsia monien eri miesten kanssa ja samat naiset panneet koko kylän kaikki miehet läpi.

Ainakin maaseudulla tämä kiertää ympyrää.

Että erotaan sitten otetaan naapurin exä.

No nuorena oli helppoa. Opiskellessa varsinkin. Talo täynnä nuorisoa.

Mutta myöhemminkin, töissä ja muuten. Jos on ystäviä niin niiden kautta tutustuu muihin. 

Kun käy keikoilla, baarissa, leffoissa, urheilemassa, kotijuhlissa, häissä, synttäreillä, valmistujaisissa, larppaamassa, festareilla, näyttelyissä, avajaisissa jne niin aina tapaa kivoja ihmisiä.

Näin meilläpäin.

Katherine.Rosemary kirjoitti:

Maaseudulla kun olen kotoisin.

Siellä on monilla naisilla lapsia monien eri miesten kanssa ja samat naiset panneet koko kylän kaikki miehet läpi.

Ainakin maaseudulla tämä kiertää ympyrää.

Että erotaan sitten otetaan naapurin exä.

Missä päin maata tämä on? Jotta osaan välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tavattiin puolison kanssa ekan kerran yhteisen kaverin kautta. Tavattiin 10 vuoden aikana satunnaisesti ja aina oli kiva jutskailla vaikka illanistujaisissa. Lopulta oli tilanne että molemmat tahoillaan oli eroamassa silloisesta nuoruusajan kumppanistaan ja annettiin toisillemme vertaistukea erotilanteessa, meistä tuli nopeasti kaverit, ja hyvin pian hyvät kaverit ja aloimme vietyä paljon aikaa yhdessä.

 

Lopilta juhannuksentaika teki tehtävänsä ja päädyttiin vierekkäin nukkumaan. Aamulla herättiin parina ja nyt on 10v mennyt onnellisesti, josta 5 naimisissa. 

 

Jotenkin vaan oli pikkuhiljaa huomattu että ollaan sielukumppanit. Seksihän meidät sitten yhteen hitsasi.

Nykyaikana tuollaisia romansseja ei synny koska kaikilla on kiire, ei minnekään.

Aikataulut ei anna armoa, ei ehdi syventämään suhteita kun pitää suorittaa, suorittaa ja suorittaa.

Ja sen lisäksi on se tärkein: minä, minä, minä....

Jos et pidä itsestäsi huolta, kukaan muukaan ei sitä tee. Rakenteet on purettu, jokainen vastaa itsestään. Sinkku varsinkin. 

"Kun käy keikoilla, baarissa, leffoissa, urheilemassa, kotijuhlissa, häissä, synttäreillä, valmistujaisissa, larppaamassa, festareilla, näyttelyissä, avajaisissa jne niin aina tapaa kivoja ihmisiä." 

En mä ainakaan tällaisissa koskaan edes juttele vieraiden ihmisten kanssa 😂 Tosin olen jo naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä asumista yms. en ole kokenut, mutta useampaan parisuhteeseen olen päätynyt, kun toinen osapuoli on jankannut tarpeeksi kauan treffeille lähtemisestä enkä ole enää jaksanut kuunnella sitä ja ajatellut, että yhdet treffit on pieni hinta siitä, että pääsee tyypistä eroon. Muutaman kanssa ne yhdet treffit ovat sitten venähtäneet noin vuoden päiviksi, jonka jälkeen ovat tajunneet, että eivät haluaakaan olla kanssani. Yksi olisi jatkanut varmaan loppuelämän, mutta lopetin homman lähes vuosikymmenen jälkeen. Nykyään olen onneksi niin vanhentunut ja huonolla tuulella olevan näköinen, että saan olla rauhassa. Jos joku jostain kummallisesta syystä aloittaisi jotain, kieltäytyisin jo ennen kuin ehtii lopettaa sanomisensa ja poistuisin. 

Kuulostat kyllä aika ankealle ihmiselle. Sori vaan.

Katherine.Rosemary kirjoitti:

Maaseudulla kun olen kotoisin.

Siellä on monilla naisilla lapsia monien eri miesten kanssa ja samat naiset panneet koko kylän kaikki miehet läpi.

Ainakin maaseudulla tämä kiertää ympyrää.

Että erotaan sitten otetaan naapurin exä.

Kuule ei kuulosta yhtään uskottavalta! 

Vierailija kirjoitti:

Mietin usein työkaverini puolisoa että miten se jaksaa kun se työkaveri on niin raskas jatkuvalla hölötyksellään että jos olen työskennellyt hänen kanssaan kokonaisen päivän, olen aivan puhki poikki. Jatkaako se sitä samaa jauhamista kotonakin?

Mietin tätä itse melkein joka päivä. Olen naisvaltaisessa työpaikassa. Melkein kaikki ovat jotenkin ärsyttäviä tai kummallisia, neuroottisia. Suurin osa ei oikeastaan näytä oikein mitenkään ihmeelliseltä. Silti vaan kaikilla on mies, useimmilla lapsia, monella sormus sormessa. 

Tai mietin yhtä entistä pomoani. Sellainen ihan hirveä, ylipainoinen tanttatäti. Niin vaan oli sekin naimisissa lapsineen. Joku siihenkin jossain ns. rakastunut. 

Vaikka mies olenkin, minäkin olen melkein koko urani ollut naisvaltaisessa työpaikassa ja kyllä, suurin osa siellä olevista naisista oli pitkissä, pysyvissä parisuhteissa ja suurimmalla osalla oli lapsia ja lapsenlapsia. 

Mielestäni puhut nykyisistä ja entisistä kollegoistasi rumasti. Pitäisikö siellä sitten olla vain jotain alle kolmekymppisiä hoikkia kaunotartyyppisiä naisia, jotka eivät ole pariutuneet? Aika harvassa sellaiset työpaikat taitaa kyllä olla. Ehkä joku mallitoimisto (onko sellaisia vielä nykyään?)  

Uskon että moni mies päätyy yhteen (ainakin vielä "entiseen aikaan") ihan normaalinnäköisten naisien kanssa, joiden kanssa voi perustaa perheen ja mielellään elää elämänsä loppuun saakka. Ihan liikaa saa huomiota epäonnistuneet parinvalinnat/parisuhteet ja myöskin tämä nykyinen valitseminen/nyrpistely/täydellisyyden loputon hakeminen/vaihtelunhalu.   

Harrastetaan esim. jotain itseä kiinnostavaa. Sitten siellä tapaa jonkun joka tuntuu jotenkin tutulta, kuin olisitte tunteneet aina. Juttelu sujuu, ja teillä on ainakin yksi yhteinen kiinnostuksen kohde. Eteneminen siitä vaatii että jompikumpi ottaa jonkin askeleen, lähettää toiselle esim. viestin. Sitten teillä on keskustelukanava, ja toisen voi kutsua johonkin uuteen tapaamiseen. Jos kiinnostus on molemminpuolista, hän suostuu. Ja niin eteenpäin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika nuori vielä? Eihän sitä voi ymmärtää ennen kuin tapaa jonkun, joka on yhtäkkiä ihmeellisistä maailmassa ja sama toisinpäin.

Eri/ei ap. Mikä on nuori? Itse pian jo 30 eikä mitään parisuhdekokemusta eikä kukaan ole ollut kiinnostunut. Elämä tuntuu junnaavan muutenkin paikallaan. Samaan aikaan muut saman ikäiset ovat olleet yläasteikäisestä asti jonkin sortin parisuhteissa, saavat lapsia ja perustavat perheitä, menevät naimisiin ja etenevät urillaan ja ostavat taloja jne.

Inseleistä ei kukaan tykkää. 

Ei tarvitse tehdä mitään. Olen vain oma itseni ja parisuhde syntyy.

Helppoa!

Me tutustuttiin kaveripohjalta netissä. Ei tarvittu kuin yksi tapaaminen, ja siitä pitäen ollaan oltu yhdessä.

Se pari löytyy sitä kautta että tuntee ensin itsensä ja omat tarpeensa. Joku itsellesi rakas harrastus, vaikka kuinka erikoinen ja hullu, älä häpeä vaan ole oma itsesi ja liity sos.median ryhmiin, esim. Sieltä löytyy. Joku löytää miehen vanhat talot -ryhmästä, toinen omavaraisuus-ryhmästä, kolmas päätyy bändiin ja sitä kautta löytyy kaveri, toinen on nähnyt ufon ja keskustelee näistä rajatieto-ryhmässä. 
Nämä tinderit sun muut ovat täyttä ajanhukkaa, siellä on niin paljon hyväksikäyttäjiä että turvallisuussyistä jo kannattaa kiertää kaukaa. Harrastuksista, tai vaikka naapurin tytöstä, jos asutte samassa kerrostalossa ja pihalla näet - kaikki on mahdollista.