Miksi jotkut haluavat ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Vierailija kirjoitti:

Rajoja ei enää ole.

Onko niitä koskaan ollutkaan kun säädystä on voitu pomppia ja naida ristiinrastiin niin että on noustu torpparin piiasta kansanedustajaksi ja pudottu kartanon herrasta maakuoppaan?

Vierailija kirjoitti:

Orpon hallitus haluaa, että on vain pieni rikas yläluokka ja suuri, köyhä kansa, jonka asunnotkin viedään omistavalle luokalle, oligarkialle.

Systeemi on kuin Venäjällä ja sieltähän nää ideat on äärioikeistolle syötettykin.

Totta: nykyinen hallitus haluaa tehdä Suomesta taas luokkayhteiskunnan. Sen takia se on tarkoituksella tuhonnut valtion talouden: kun kassassa ei ole rahaa, on helppo selittää, että ei ole varaa hyvinvointivaltioon.

Tottakai voi aina luokitella jos haluaa, mutta tulotason perusteella tapahtuva luokittelu on mielestäni kaukana siitä, mitä varsinaiset yhteiskuntaluokat ovat historiassa tarkoittaneet, joten mielestäni yhteiskuntaluokka terminä on vanhentunut. Aiemmin yhteiskuntaluokat olivat jäykkiä ja selkeitä, usein syntymässä ratkaistuja ja nousu ylempään luokkaan oli vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Jotkut haluavat pitää kiinni vanhasta yhteiskuntaluokan periaatteesta, jolla voidaan selittää se, ettei itse ole päässyt elämässä parempaan asemaan... "olen syntynyt työväenluokkaan, joten ei minulla olisi ollutkaan mitään mahdollisuuksia nousta keskiluokkaan, joten enpä sitten edes yrittänyt"

Vierailija kirjoitti:

Jotkut haluavat pitää kiinni vanhasta yhteiskuntaluokan periaatteesta, jolla voidaan selittää se, ettei itse ole päässyt elämässä parempaan asemaan... "olen syntynyt työväenluokkaan, joten ei minulla olisi ollutkaan mitään mahdollisuuksia nousta keskiluokkaan, joten enpä sitten edes yrittänyt"

Samalla tavalla prekarioitunut keskiluokkaisessa perheessä lapsuutensa viettänyt voi perustella itselleen kuuluvansa edelleen keskiluokkaan, vaikka vuokralla asuminen ja pätkätyöt leimaavat elämäntapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

Jos kiellätte suomalaisen luokkayhteiskunnan olemassaolon, niin suosittelen seuraavia kirjoja mielen avartamisen tueksi:

Luokkakuvassa – Katriina Järvinen – 2014

Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa – Katriina Järvinen & Laura Kolbe – 2007

Vieras omassa elämässä – Katriina Järvinen – 2011

Huono-osaiset – Juho Saari – 2005

Suomalainen luokkakirja – toim. Jani Erola, Katriina Järvinen ja Laura Kolbe – 2010

Eriarvoisuuden Suomi – Juho Saari – 2011

Omasta puolestani kerron, että olen noussut sieltä alimmasta huono-osaisten luokasta (lapsuudenperheessä huumeita, työttömyyttä, väkivaltaa, minä lastenkodissa) koulutuksella, työnteolla, avioliitolla ja sosiaalisilla piireillä keskiluokkaan. Muutos on ollut niin käsittömättömän suuri, että ette ymmärräkään. Listan kolme ensimmäistä kirjaa ovat auttaneet käsittelemään tuntemuksiani ja sulautumaan ympäristööni.

Vierailija kirjoitti:

Jos kiellätte suomalaisen luokkayhteiskunnan olemassaolon, niin suosittelen seuraavia kirjoja mielen avartamisen tueksi:

Luokkakuvassa – Katriina Järvinen – 2014

Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa – Katriina Järvinen & Laura Kolbe – 2007

Vieras omassa elämässä – Katriina Järvinen – 2011

Huono-osaiset – Juho Saari – 2005

Suomalainen luokkakirja – toim. Jani Erola, Katriina Järvinen ja Laura Kolbe – 2010

Eriarvoisuuden Suomi – Juho Saari – 2011

Omasta puolestani kerron, että olen noussut sieltä alimmasta huono-osaisten luokasta (lapsuudenperheessä huumeita, työttömyyttä, väkivaltaa, minä lastenkodissa) koulutuksella, työnteolla, avioliitolla ja sosiaalisilla piireillä keskiluokkaan. Muutos on ollut niin käsittömättömän suuri, että ette ymmärräkään. Listan kolme ensimmäistä kirjaa ovat auttaneet käsittelemään tuntemuksiani ja sulautumaan ympäristööni.

Samoja kokemuksia täällä, miinus lastenkoti. Olisinpa päässyt sinne. Nousin aikuisena vain alempaan keskiluokkaan, mutta ero täälläkin entiseen elämääni on valtava. Entisen elämäni ihmiset ovat kuin vieraita ulkomaalaisia ihmisiä minulle, eikä se johdu omasta snobiudestani. Teininä sain osakseni haukkumista ja väitteitä, että luulen olevani muita parempi, koska menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun. Kyllä, ammattikoulu nähtiin hienona kouluna. Katkaisin välit perheeseeni parikymppisenä, ja menin vielä lukioon ja ammattikorkeakouluunkin. On ollut surrealistista nähdä, miten uuden elämäni sosiaaliselle piirille koulutus ja omistusasuminen ovat kyseenalaistamattomia itseisarvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Vanhan rahan illallispöydästä kommentoidaan Vauva-palstalle? Tämän voisi ottaa esimerkkinä että luokkayhteiskuntaa ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kiellätte suomalaisen luokkayhteiskunnan olemassaolon, niin suosittelen seuraavia kirjoja mielen avartamisen tueksi:

Luokkakuvassa – Katriina Järvinen – 2014

Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa – Katriina Järvinen & Laura Kolbe – 2007

Vieras omassa elämässä – Katriina Järvinen – 2011

Huono-osaiset – Juho Saari – 2005

Suomalainen luokkakirja – toim. Jani Erola, Katriina Järvinen ja Laura Kolbe – 2010

Eriarvoisuuden Suomi – Juho Saari – 2011

Omasta puolestani kerron, että olen noussut sieltä alimmasta huono-osaisten luokasta (lapsuudenperheessä huumeita, työttömyyttä, väkivaltaa, minä lastenkodissa) koulutuksella, työnteolla, avioliitolla ja sosiaalisilla piireillä keskiluokkaan. Muutos on ollut niin käsittömättömän suuri, että ette ymmärräkään. Listan kolme ensimmäistä kirjaa ovat auttaneet käsittelemään tuntemuksiani ja sulautumaan ympäristööni.

Samoja kokemuksia täällä, miinus lastenkoti. Olisinpa päässyt sinne. Nousin aikuisena vain alempaan keskiluokkaan, mutta ero täälläkin entiseen elämääni on valtava. Entisen elämäni ihmiset ovat kuin vieraita ulkomaalaisia ihmisiä minulle, eikä se johdu omasta snobiudestani. Teininä sain osakseni haukkumista ja väitteitä, että luulen olevani muita parempi, koska menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun. Kyllä, ammattikoulu nähtiin hienona kouluna. Katkaisin välit perheeseeni parikymppisenä, ja menin vielä lukioon ja ammattikorkeakouluunkin. On ollut surrealistista nähdä, miten uuden elämäni sosiaaliselle piirille koulutus ja omistusasuminen ovat kyseenalaistamattomia itseisarvoja.

Huima yksityiskohta tuo amis snobbailuna. Millaiset henkilöt sen noin näkivät?

Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki siitä miten varallisuus ja tulot eivät välttämättä määritä yhteiskuntaluokkaa. Hän on miljonääri, mutta silti tyylipuhdas työväenluokan edustaja. Hän on suomalainen autonasentaja joka kasvoi sisävessattomassa kodissa ja on ylpeä siitä eikä ole koskaan esittänyt muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni yhteiskuntaluokista jauhaminen ja ylipäätään kaikenlainen ihmisten luokittelu ja lokerointi on vasemmiston perisynti. Mitä kaikkea sitä saisi aikaan, jos käyttäisi aikansa paremmin.

Täähän on aika perus it-nörtti-teknokraatti-libertaari-kokkarinäkemys. Että koetetaan pestä politiikka pois politiikasta. Että kato kaikki on vain semmoista ideologiatonta asioiden ratkaisemista ja me nyt ratkaistiin täällä Espoossa näin, että vedettiin yli 100 k:n autoille oma kaista motarille ton liito-orava-raakku-mättään poikki. 

Vierailija kirjoitti:

Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki siitä miten varallisuus ja tulot eivät välttämättä määritä yhteiskuntaluokkaa. Hän on miljonääri, mutta silti tyylipuhdas työväenluokan edustaja. Hän on suomalainen autonasentaja joka kasvoi sisävessattomassa kodissa ja on ylpeä siitä eikä ole koskaan esittänyt muuta. 

Sinulla on pakkomielle yhteiskuntaluokkiin. Se on nimenomaan osoitus siitä, ettei yhteiskuntaluokkia vanhassa merkityksessä ole, kun yksittäinen henkilö voi kuulua moniin yhteiskuntaluokkiin. Riippuu mitä aspektia tarkastelet, mihin lokerikkoon hänet asetat. Näin voimme päätellä, että yhteiskuntaluokat ovat menettäneet merkityksensä ja niiden perusteella ei voi määritellä ihmisiä tai siitä ei ole hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki siitä miten varallisuus ja tulot eivät välttämättä määritä yhteiskuntaluokkaa. Hän on miljonääri, mutta silti tyylipuhdas työväenluokan edustaja. Hän on suomalainen autonasentaja joka kasvoi sisävessattomassa kodissa ja on ylpeä siitä eikä ole koskaan esittänyt muuta. 

Sinulla on pakkomielle yhteiskuntaluokkiin. Se on nimenomaan osoitus siitä, ettei yhteiskuntaluokkia vanhassa merkityksessä ole, kun yksittäinen henkilö voi kuulua moniin yhteiskuntaluokkiin. Riippuu mitä aspektia tarkastelet, mihin lokerikkoon hänet asetat. Näin voimme päätellä, että yhteiskuntaluokat ovat menettäneet merkityksensä ja niiden perusteella ei voi määritellä ihmisiä tai siitä ei ole hyötyä. 

Nimenomaan esimerkki Räikkönen kertoo mistä yhteiskuntaluokasta on kyse. Jossain Briteissä on myös paljon monimiljonäärejä jotka lentävät yksityiskoneilla, mutta eivät ole muuttaneet aksenttiaan (tärkein luokan merkki) ja mieltymyksiään ja harrastuksiaan pätkääkään. 

Toki luokkien välillä myös siirrytään Suomessa, se oli todella yleistä 60-80-luvuilla. En tiedä onko suurimmat siirtymät jo tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkisin itse niin että Suomessa on valtava keskiluokka joka kattaa lähes koko väestön ja johon kuuluu sekä osa työttömistä että iso osa niistä joiden nimi löytyy jostain Iltalehden verokoneesta ja melkein kaikki siltä väliltä. Sitten on pieni osa ihmisiä jotka ovat keskiluokan alapuolella ja aivan marginaalisen pieni osa niitä jotka ovat keskiluokan yläpuolella. Koen että kaikesta huolimatta Suomessa on melko pienet tuloerot kun verrataan melkein kaikkiin muihin maihin ja näitä pieniäkin tuloeroja tasataan hyvin tarmokkaasti edelleen progressiivisella verotuksella. Niitä ketkä omaavat valtavat omaisuudet on todella, todella vähän kun verrataan ihan jo vaikkapa Ruotsiin.

Olen täysin eri mieltä. Suomessa suurin osa on työväenluokkaa. Tekevät manuaalista työtä kehollaan tai aivoillaan. Kaisa Kaupankassa on yhtä työväenluokkainen kuin Kalle Koneistaja tai Seppo Spurgu. Keskiluokka on paisunut, mutta edelleen pienempi. Oona Opettaja ja Taina Talousjohtaja. Sitten ne vielä ylemmät luokat ovat todella pieniä, ja siellä on vain Ville Vuorineuvos ja Olli Omaisuutensahoitaja.

Työväenluokan määrittely pelkästään sillä, että tekee palkkatyötä, on aika vanha marxilainen tapa katsoa asiaa. Nykyään moni puhuu luokista enemmän kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kautta.

Ei se kaupan kassan tai varastomiehen sosiaalinen pääoma ole mihinkään kasvanut sitten 1970 -luvun. 

1970-luvulla monen maailma rajoittui omaan paikkakuntaan, työpaikkaan ja sanomalehteen. Nykyään varastomies voi sijoittaa osakkeisiin, opiskella verkossa ja keskustella globaalisti samoista asioista kuin ekonomi. Ei se tarkoita että erot katoaisivat, mutta maailma ei ole enää sama.

Kyllähän se ekonomi ja varastomies 70 -luvullakin saattoivat puhua säästä, mutta ei se heidän maailmansa todellisuudessa kohdannut eikä kohtaa nytkään. 

Suomessa voi samassa perheessä olla sekä ekonomi että varastomies. Tai varastomies voi opiskella ekonomiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä on, mutta nykyään niiden välillä liikkuminen on helpompaa. Rikkaasta voi törsäilyllä tulla köyhä ja köyhästä sijoittamisella ja yrittämisellä rikas

Et ole silloin köyhä, jos pystyt sijoittamaan tai yrittämään.

 

Vanhemmat tmv. läheiset voivat rahoittaa alkuun köyhän yrittämistä. Starttirahaa voi myös saada Suomessa.

Vanhan rahan suvuissa normaalia että sille vähemmän välkyllekkin järkätään "ura" . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki siitä miten varallisuus ja tulot eivät välttämättä määritä yhteiskuntaluokkaa. Hän on miljonääri, mutta silti tyylipuhdas työväenluokan edustaja. Hän on suomalainen autonasentaja joka kasvoi sisävessattomassa kodissa ja on ylpeä siitä eikä ole koskaan esittänyt muuta. 

Sinulla on pakkomielle yhteiskuntaluokkiin. Se on nimenomaan osoitus siitä, ettei yhteiskuntaluokkia vanhassa merkityksessä ole, kun yksittäinen henkilö voi kuulua moniin yhteiskuntaluokkiin. Riippuu mitä aspektia tarkastelet, mihin lokerikkoon hänet asetat. Näin voimme päätellä, että yhteiskuntaluokat ovat menettäneet merkityksensä ja niiden perusteella ei voi määritellä ihmisiä tai siitä ei ole hyötyä. 

Samaa mieltä. Ihminen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, mihin "yhteiskuntaluokkaan" hän kuuluu tai oikeammin identifioituu. 

Kimi Räikkönenkin asuu Italiassa ja ajelee Ferrarilla, mutta samaan aikaan hän on joidenkin mielestä työväenluokkaa. Eikö se juuri todista, että ihminen voi olla mitä tahansa, eikä yhteiskuntaluokkia oikeasti ole.

Ihminen voi olla sivistynyt ja kouluja käynyt, mutta samaan aikaan köyhä, tai kouluttamaton ja rikas, tai jotain siltä väliltä. Valitse nyt siitä miksi identifioidut. 

Jopa Suomessa on tämän hallituksen aikana vahvistunut se fakta, että elämme luokkayhteiskunnassa. Mutta elämme myös kieltäymyksessä, ettei semmoista muka olisi.