Pahastutteko, jos ystävä ei käytä lahjakorttia?
Annoin muutamalle ystävälleni joululahjaksi lahjakortin kosmetologille. Kyseinen kosmetologi on tuttuni ja myös lahjakortin saajille puolituttu, olen häntä moneen kertaa kehunut, sillä on todella hyvä ja mukava. Lahjakortti oli aika arvokas, paljon arvokkaampi kuin yleensä kaverilahjani, mutta sain vähän alennusta niihin. Pari ystävääni lahjakortin käyttivätkin ja vuolaasti kokemusta kehuivat, yksi varasi jo seuraavan ajankin. Yksi ystävistäni kuitenkin suhtautui lahjakorttiin jotenkin oudosti ja vältellen asiasta puhui, ymmärsin ettei hänellä ole aikomusta sitä käyttää, ei kai tykkää käydä kosmetologilla tms tai ei ikinä ole käynyt. Tämä ihminen on kyllä muutenkin sellainen, että ei tykkää koskaan oikein mistään ja valittaa kaikesta jatkuvasti.
Minua tilanne vähän kyrsii. Kallis lahjakortti jää käyttämättä. Tekisi mieleni sanoa, että anna sitten se takaisin, niin käyn siellä itse tai annan jollekin, joka lahjaa osaa arvostaa.
Ylireagoinko?
Kommentit (179)
Ostin miehelleni hierontalahjakortin. Kuvittelin, että ottaisi hemmottelulahjana. Lopputulos oli se, että miestä kuvottaa ajatuskin, että joku tuntematon käpälöisi.
Ostit siis lahjan, joka oli sinusta kauhean kiva ja toisesta vaivaannuttava ja nyt kiukuttelet, että se lahjan saaja ei ole samanlainen kuin sinä.
Kaikkea se leipä elättää!!!
Vierailija kirjoitti:
Älkää oikeasti antako noita lahjakortteja. Minä sain kaverilta lahjakortin kaukana korvessa asuvalle hierojalle. Ei tullut käytettyä ja tämä hieroja oli kaverilleni kertonut, etten ole sitä käyttänyt. Todella ärsyttävää.
En ikinä menisi hierojalle tai kosmetologille joka kertoilee ihmisten asioita kolmansille osapuolille. Kuten nyt vaikka lahjakortin käyttämistä. Todella moukkamaista ja varmaan laitontakin näinä GDPR- aikoina.
Älä ap anna ihmisille epämieluisia lahjoja. Jos tiedät ettei ystäväsi käy kosmetologilla, miksi annoit sellaiselle lahjakortin? Ne taas, jotka käyvät, tahtovat käydä omalla luottokosmetologillaan, eivät jollain random tyypillä joka jakelee lahjakortteja alennuksella kun ei ole asiakkaita.
Älä ylipäänsä anna kavereille lahjoja, ei kukaan mitään kaverilahjoja aikuisena kaipaa. Säästyt paljolta mielensäpahoittamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Ostin miehelleni hierontalahjakortin. Kuvittelin, että ottaisi hemmottelulahjana. Lopputulos oli se, että miestä kuvottaa ajatuskin, että joku tuntematon käpälöisi.
No etpä ole hirveästi ajatellut kysyä mieheltä.
Monikaan ei todellakaan halua yhtään ketään tuntematonta niin lähelle.
Mun on pitänyt jonkun kerran käydä osteopaatilla ja oon tarvinnut rauhoittavan että pystyn olemaan. Pitäis käydä useammin ja sitä oikeesti nytkin tarviisin kun selkä alkaa olemaan mutkalla ja jatkuva kipu, mutta en vaan tykkää kun vieras ukko vatkaa ja naksauttelee. Miehenä olis varmasti vieläkin epämukavampaa.
Jos saisin, niin menisin pienessä hönössä silloin kun alkaa olemaan pakko.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että aikuiselle ihmiselle ostetaan lahjaksi tavaraa. Meillä kaikilla on aivan takuuvarmasti riittävästi kukkavaaseja, mukeja, vateja, kynttilöitä, tuikkukippoja... Itse sanon aina ihan suoraan, että toivon lahjakortteja lahjaksi. Just kaikki hieronnat, kosmetologit ja kampaamolahjakortit on ihania, koska niistä just itse helposti pihistää.
Kukkavaasit ja vadit kelpaisivat mulle...
Kun lahja on vaihtanut omistajaa, on aivan sama, mitä sille tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huono itsetunto voi olla ihmisellä, joka ottaa lahjakortin kosmetologille loukkauksena? Että ystävä vähän niin kuin vihjaisi, että olet ruma?
Kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset tai ainakin naiset tietävät, että kosmetologin palvelut ovat ihan normaaleja terveyden ja hyvinvoinnin palveluja kuten jalkahoitoa kovettumien poistoineen tai kasvohoitoa väsyneelle iholle. Olisin ja olen ollut tosi iloinen, kun joskus olen saanut esim. kasvohoitoon lahjakortin. Hemmottelua, omaa aikaa itselle ja kasvojen iho on ihanan pehmeä ja hehkuva jälkeenpäin.
Sinulle hemmottelua, minulle tuo olisi samanlainen riesa kuin hammaslääkärillä käynti.
Hyvinhoidetuissa jaloissa ei ole kovettumia. Osta oikeankokoiset kengät. Eikä perusterveen ihmisen iho ole "väsynyt". Se on ihmiskehon suurin elin ja osaa pitää itsestään huolta siinä missä maksasi ja haimasikin tai aivosi, kunhat et sitä liikoja typeryyksillä kuormita.
Koska olet viimeksi hemmotellut väsynyttä pernaasi? Häh? Minä ainakin tarvitsisin pernanhemmottelulahjakortin oitis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutamalle ystävälle. Saitko heiltä lahjat?
Sain toki. Meillä on ystäväpiirissä tapana viettää pikkujouluja yhdessä ja ostaa lahjoja. Paitsi tämä lahjakortin käyttämättä jättäjä, joka valittaa kaikesta, ei yleensä muista tätä ja tulee joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta kahta kättä heiluttaen esim. niihin pikkujouluihin.
Sä selkeästi tunnet ystäväsi :D
Ette varmaan osaa puhua suoraan?
Aikuiset saa kaikesta vaikeaa.
Ei normaalisti kai tuottaisi ongelmaa ystävien kesken kysäistä meinaatko käyttää ja voin ottaa sen takaisin jos et käytä.
Sit kysyttäisi mikä olis osuvampi lahja, ja otrttais huumorilla kun nyt ei ihan onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Niitä ei makseta rahana, eihän? Tuo oliskin kätevä keino saada rahaa jos toimis. Mulla on krooninen rahapula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahastuisin, jos jättäisi tarkoituksella käyttämättä eikä edes antaisi sitä kellekään toiselle. Se tuntuisi ihan joltain kiusanteolta tai mielenosoitukselta. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta älä tarkoituksella tuhlaa ystävän rahoja.
Ystävähän se tässäKIN tapauksessa ihan itse oman mielensä ja mieltymyksensä mukaan niitä rahojaan tuhlasi hommaamalla lahjakortin piittaamatta lainkaan, pitäisikö lahjakortin saaja siitä vai ei.
Jos ei itse välitä etukäteen selvittää mitenkään, minkälaisesta lahjakortista tai lahjasta toinen voisi pitää, vaan olette valmiita maksamaan itsenne vaikka kipeäksi siitä, koska te itse pidätte, on turha uhriutua, kun toinen ei siitä pidä, kuten te itse.Uhriutuisin ehkä enemmänkin siitä, kuten sanoinkin, ettei ystävä anna lahjakorttia eteenpäin tai vaikka minulle takaisin. Kaikesta ei tarvitse tykätä, senkin jo sanoin.
Jos itse saisin lahjakortin josta tietäisin heti että varmasti tai hyvin todennäköisesti jää käyttämättä, antaisin sen heti takaisin sille jolta sen sain.
On epäkohteliasta palauttaa lahjoja.
Ei mielestäni. Epäkohteliasta on jättää kortti käyttämättä tarkoituksella. Toisen rahat menivät kankkulan kaivoon.
Itsehän se rahansa haaskasi.
Ei pidä antaa lahjoja ensinkään, jos on noin niuho ja kontrollinhaluinen. Lahja on kättä vaihdettuaan sen toisen omaisuutta ja se saa vaikka iskeä aaltovaasinsa heti kiveen. Et voi loukkaantua siitä, mitä toinen tekee omalla omaisuudellaan.
Lahja ei velvoita saajaansa mihinkään. Siksi se on nimenomaan lahja eikä laina tai uhkavaatimus.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Tämäkin on jonkun mielestä ihan huippuidea, joku harrastaa asiaa x, eiku lahjakorttikortti kaupoille ja taas tullaan siihen muttaan, en osta ihan mitä tahansa ja mistä tahansa. Suosin tiettyä liikettä joka ottaa vastaan käytettyjä välineitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Eli olisi parempi että kortti olisi jäänyt ihan vaan käyttämättä ja kauppa saanut rahat ystäväsi sijasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Niitä ei makseta rahana, eihän? Tuo oliskin kätevä keino saada rahaa jos toimis. Mulla on krooninen rahapula.
Joissakin ostopaikoissa on myönnetty myös lahjakorteille palautusoikeus. Ja ihan samalla tavalla tavaralahjan voi palauttaa. Joulunaikoihin taitaa olla jopa ruuhkaa palautustiskillä.
Jos kortille tai ei löydy itselle käyttöä, se kannattaa myydä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Niitä ei makseta rahana, eihän? Tuo oliskin kätevä keino saada rahaa jos toimis. Mulla on krooninen rahapula.
No, voithan sä myydä ne lahjakortit jos sulla niitä on rahaksi muutettvaksi.😂
Joillekin se kasvohoito voi olla ihanaa hemmottelua. Joillekin ihan neutraali kokemus, ja joillekin taas erittäin epämiellyttävää. On ikävää saada lahja, joka herättää negatiivisia ajatuksia mutta on pakko käyttää. Olisin ennemmin ottanut vaikka lahjakortin hammaslääkäriin, koska siellä on kuitenkin oikeasti pakko käydä, päinvastoin kuin siellä ihohoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään.
Itse annoin lahjakortin vuosia sitten erääseen harrastekauppaan. Tiesin, että lahjakortin saajalla oli harrastus, johon tämä kauppa oli erikoistunut. Lahjakortin saaja soitti tähän kauppaan ja pyysi heitä antamaan lahjakortista maksetun rahan hänelle.
Suhtautuminen tähän ihmiseen ei palautunut enää ikinä entiselleen.
Heh, lahjakortti on pelkkiä annettuja euroja ja suutut kun hän ottaa ne euroina?
Lahjakorteissa lahjan antaja päättää mistä toinen ilahtuu. Esim vuohi afrikkaan.
Antakaa mieluummin avoin ostokortti Prismaan tai Cittariin kuin joku ylihinnoiteltu kosmetologireissu koroeen tai fine dining paikkaan minkä ruoista tai ilmapiiristä ei nauti.
Ei festarilippuja, laivaristeilyjä tai elämys/pääsylippuja taidenäyttelyyn jotka pitää lunastaa monimutkaisen nettisuunnistuksen kautta.
Ainoa lahjakorttti minkä annatte voi olla lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan ystävälle joka rakastaa kirjoja.
Liput oopperaan. Ei kiitos, ihan kiva mutta ei ehdi.
Kun annan lahjan, en kysele enää onko käytössä vai kirppiksellä. Lahjakorttien peräänkään en kysele. Ja yleensä on kosmetologi tai ei, ei hekään asiakkaistaan juorua.