Pahastutteko, jos ystävä ei käytä lahjakorttia?
Annoin muutamalle ystävälleni joululahjaksi lahjakortin kosmetologille. Kyseinen kosmetologi on tuttuni ja myös lahjakortin saajille puolituttu, olen häntä moneen kertaa kehunut, sillä on todella hyvä ja mukava. Lahjakortti oli aika arvokas, paljon arvokkaampi kuin yleensä kaverilahjani, mutta sain vähän alennusta niihin. Pari ystävääni lahjakortin käyttivätkin ja vuolaasti kokemusta kehuivat, yksi varasi jo seuraavan ajankin. Yksi ystävistäni kuitenkin suhtautui lahjakorttiin jotenkin oudosti ja vältellen asiasta puhui, ymmärsin ettei hänellä ole aikomusta sitä käyttää, ei kai tykkää käydä kosmetologilla tms tai ei ikinä ole käynyt. Tämä ihminen on kyllä muutenkin sellainen, että ei tykkää koskaan oikein mistään ja valittaa kaikesta jatkuvasti.
Minua tilanne vähän kyrsii. Kallis lahjakortti jää käyttämättä. Tekisi mieleni sanoa, että anna sitten se takaisin, niin käyn siellä itse tai annan jollekin, joka lahjaa osaa arvostaa.
Ylireagoinko?
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huono itsetunto voi olla ihmisellä, joka ottaa lahjakortin kosmetologille loukkauksena? Että ystävä vähän niin kuin vihjaisi, että olet ruma?
Kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset tai ainakin naiset tietävät, että kosmetologin palvelut ovat ihan normaaleja terveyden ja hyvinvoinnin palveluja kuten jalkahoitoa kovettumien poistoineen tai kasvohoitoa väsyneelle iholle. Olisin ja olen ollut tosi iloinen, kun joskus olen saanut esim. kasvohoitoon lahjakortin. Hemmottelua, omaa aikaa itselle ja kasvojen iho on ihanan pehmeä ja hehkuva jälkeenpäin.
Kaikki eivät tykkää käydä kosmetologilla ja se heille suotakoon.
Se, että sinä tykkäät työntää piikkilangalla kyllästetyn pesismailan prseeseesi, ei suinkaan tarkoita, että muiden on aivan pakko siitä tykätä ja lahjakortin saadessaan se on velvollista käyttää, tai muuten lahjakortin antaja pahoittaa mielensä.
Kysy etukäteen, älä oleta, ja sitten ole naama norsunvtulla, kun ei ilmeisestikään ollut mieluisa.
Muutamalle ystävälle. Saitko heiltä lahjat?
Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että aikuiselle ihmiselle ostetaan lahjaksi tavaraa. Meillä kaikilla on aivan takuuvarmasti riittävästi kukkavaaseja, mukeja, vateja, kynttilöitä, tuikkukippoja... Itse sanon aina ihan suoraan, että toivon lahjakortteja lahjaksi. Just kaikki hieronnat, kosmetologit ja kampaamolahjakortit on ihania, koska niistä just itse helposti pihistää.
Kaikki lahjat joissa ns tullaan ns henkilökohtaiseen tilaan on riskialtista. Minunkin kosmetologi on tullut vuosien varrella tutuksi, enkä kokisi mielekkääksi mennä ns vieraisiin. Sama hierojan ja kampaajan kanssa. Olen mukavuudenhaluinen ja tykkään toimia tutulla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Muutamalle ystävälle. Saitko heiltä lahjat?
Sain toki. Meillä on ystäväpiirissä tapana viettää pikkujouluja yhdessä ja ostaa lahjoja. Paitsi tämä lahjakortin käyttämättä jättäjä, joka valittaa kaikesta, ei yleensä muista tätä ja tulee joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta kahta kättä heiluttaen esim. niihin pikkujouluihin.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan on tavallaan ostettu itselle lahja. Minä haluan, että sinä käyt kosmetologilla.
On myös ostettu lahja, jonka itse haluaisi saada ja josta pitäisi, eikä sellaista lahjaa, josta lahjansaaja pitää.
Itsekin saan välillä tällaisia lahjoja, jotka ovat lahjan antajan mukaisia ja sellaisia, joita hän rakastaa, mutta jotka menevät ohi minusta niin, että hujahdus vain kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että aikuiselle ihmiselle ostetaan lahjaksi tavaraa. Meillä kaikilla on aivan takuuvarmasti riittävästi kukkavaaseja, mukeja, vateja, kynttilöitä, tuikkukippoja... Itse sanon aina ihan suoraan, että toivon lahjakortteja lahjaksi. Just kaikki hieronnat, kosmetologit ja kampaamolahjakortit on ihania, koska niistä just itse helposti pihistää.
No tää onkin just hyvä kun sä KERROT, mistä lahjoista pidät. Mutta jos et kertoisi, niin saattaisi käydä siten, että sä saisit ensi jouluna jonkun aaltovaasin, kun kerran se on lahjanantajan mielestä niin hyvä lahja ja hän tykkää itse sellaisesta.
Siitähän aloituksessa oli kyse. Että annetaan toiselle lahja, mistä ITSE pitää miettimättä, pitäisikö se lahjan saaja.
Lahjakorttia (tai lahjaa ylipäänsä) ei saisi antaa sen mukaan, mistä itse pitää. Itse suosin lahjakorttia lahjaksi, koska kenellekään on todella vaikea ostaa mitään muuta lahjaksi. On vaan otettava ensin selvää, mistä toinen pitää tai sitten annettava niin yleinen lahjakortti esim. johonkin kaupparyhmään, että sieltä löytää kuka vaan mitä vaan. Vähän tylsää, mutta turvallisempaa, jos nyt niitä lahjoja on pakko ostaa.
Lähtökohtaisesti en ymmärrä tällaista lahjanvaihtorumbaa kavereiden kesken. Tässä aloituksessa vielä lahjakortti oli kallis, joten siitä tulee kiusallinen tilanne saajalle jatkoa ajatellen. Ymmärrän, että jos on vaikka kaverin syntymäpäivä, voi viedä hänet vaikka syömään. Mutta jouluna lahjoja vaan annetaan edestakaisin, ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutamalle ystävälle. Saitko heiltä lahjat?
Sain toki. Meillä on ystäväpiirissä tapana viettää pikkujouluja yhdessä ja ostaa lahjoja. Paitsi tämä lahjakortin käyttämättä jättäjä, joka valittaa kaikesta, ei yleensä muista tätä ja tulee joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta kahta kättä heiluttaen esim. niihin pikkujouluihin.
Ei halunnut käyttää lahjakorttia, koska ei itsekään antanut mitään
En menisi. En tykkää että joku vieras koskee minuun. Kynnet kävisi mutta tuskin niitä tekee. Itse en anna lahjoja koska tottunut että mun tutut on kranttuja. Niillä on lähes kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että aikuiselle ihmiselle ostetaan lahjaksi tavaraa. Meillä kaikilla on aivan takuuvarmasti riittävästi kukkavaaseja, mukeja, vateja, kynttilöitä, tuikkukippoja... Itse sanon aina ihan suoraan, että toivon lahjakortteja lahjaksi. Just kaikki hieronnat, kosmetologit ja kampaamolahjakortit on ihania, koska niistä just itse helposti pihistää.
Olen myös hierontojen, yms suhteen jo iso tyttö ja saan nekin itse hommattua tarvittaessa. Minä toivon ihan niitä yhteisiä elämyksiä ja ihan vaikka kahvilla käynti riittää. Kärjistäen, lahjat on lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Älkää oikeasti antako noita lahjakortteja. Minä sain kaverilta lahjakortin kaukana korvessa asuvalle hierojalle. Ei tullut käytettyä ja tämä hieroja oli kaverilleni kertonut, etten ole sitä käyttänyt. Todella ärsyttävää.
Mä sain hieman etäiseltä kaverilta lahjakortin kun täytin pyöreitä jolla olisi voinut hankkia lippuja lippu.fi palvelusta. Kiva ajatus mutta kun sillä olisi saanut just yhden lipun, eikä tämä kaveri koskaan aikaisemminkaan ollut pyytänyt millekkään keikalle mukaan ja itse en oikein osaa näihin mennä tai pyydellä kavereita mukaan. Tavallaan mun harteille jäi se että pitäisi löytää joku kiva keikka minne mennä ja sitten kysellä kuka kavereista haluaisi lähteä mukaan. Aika paljon vaivaa. Yksin en oikein osaa mennä. Mälsää, unohdin lahjakortin ja mulle kävi niin että jäi tämä käyttämättä.
Vierailija kirjoitti:
Älkää oikeasti antako noita lahjakortteja. Minä sain kaverilta lahjakortin kaukana korvessa asuvalle hierojalle. Ei tullut käytettyä ja tämä hieroja oli kaverilleni kertonut, etten ole sitä käyttänyt. Todella ärsyttävää.
Mikset antanut sitä eteenpäin?
Itse jos hankin lahjakortin niin varmistan että lahjakortti on paikkaan jossa on palveluita laaja valikoima. Eli lahjansaaja voi sitten valita meneekö kasvohoitoon ja vai käyttääkö lahjakortin vaikka useampaan kulmien laittoon tms
Itse en käy kasvohoidoissa mutta mieluusti laitatan kulmat tai käyn sokeroinnissa, joten mullakin jäisi käyttämättä nimenomaan kasvohoitoon oikeuttava lahjakortti
Pahastuisin, jos jättäisi tarkoituksella käyttämättä eikä edes antaisi sitä kellekään toiselle. Se tuntuisi ihan joltain kiusanteolta tai mielenosoitukselta. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta älä tarkoituksella tuhlaa ystävän rahoja.

Ystävähän se tässäKIN tapauksessa ihan itse oman mielensä ja mieltymyksensä mukaan niitä rahojaan tuhlasi hommaamalla lahjakortin piittaamatta lainkaan, pitäisikö lahjakortin saaja siitä vai ei.
Jos ei itse välitä etukäteen selvittää mitenkään, minkälaisesta lahjakortista tai lahjasta toinen voisi pitää, vaan olette valmiita maksamaan itsenne vaikka kipeäksi siitä, koska te itse pidätte, on turha uhriutua, kun toinen ei siitä pidä, kuten te itse.

Uhriutuisin ehkä enemmänkin siitä, kuten sanoinkin, ettei ystävä anna lahjakorttia eteenpäin tai vaikka minulle takaisin. Kaikesta ei tarvitse tykätä, senkin jo sanoin.
Jos itse saisin lahjakortin josta tietäisin heti että varmasti tai hyvin todennäköisesti jää käyttämättä, antaisin sen heti takaisin sille jolta sen sain.
Vierailija kirjoitti:
Outoa antaa ystäville arvokkaita lahjakortteja. Mitä sinä sait heiltä?
olen antanut " lahjakortin skotlantiin kahdelle- koska voin ja oli varaa- se heidän niin haave. ovat kuulema entisessä elämässään siellä varmaankin asuneet- vetovoima, tuttuus jne.
no joo en olettanut saavani itse mitään . enkä ennen saanut. ihan ok. kahvit ja pulla on saatu jälkeenpäin ja matkakertomus, oli pasteijoitakin kaffepöydässä.
just lahjakortit ok, kun mitään tavaroita arvaa ostaa kun jokaisella oma maku.
ai niin- oon antanut jouluna ruokakauppalahjakortin ja niin vielä glitterin korukauppaan teinille. saa valita mitä tykkää yleensä.
mutta skottimatka oli heille huikee- miks ei.
mutta kantsii kuunnella mistä kaveri suku tykkää. joku urheilija tykkää ja tarvitsee palauttavaa hieronta- no sit sellanen edes puoli tuntia. kampaamokortti monelle mieleinen olkoon ukko tai akka jne.
Vierailija kirjoitti:
En anna kenellekään lahjakortteja. Lahjakortti ja raha eivät ole lahjoja.
OOOT NIIIN VÄÄÄRÄSSÄ.
Me ostamme usein lounaslahjakortteja kiitokseski tai lahjaksi kavereille tai suvulle. Saa valita lempi lounaspäivän kun mieleinen ruokalista ja jokainen tarvitsee ruokaa- sen päivän hemmottelua kun pääsee valmiille. He joilla vaikeuksia taipua hoitamaan jalkojaan, selkä, maha, ikä, niin lahjakortti jalkahoitajalle.
Itse olisin antanut saamani lahjakortin jollekin toiselle, mutta en kehdannut koska se olisi tullut kuitenkin lahjan ostajan tietoon. Iho oli kauhean rasvainen ja punainen sen jälkeen.