Onko täällä muita, jotka ovat aina inhonneet omaa ulkonäköään?
Itse en kestä yhtään katsoa omaa naamaani. Sain syntymälahjaksi pikkuruiset silmät, jotka on aivan järkyttävän syvällä kallossa, ja näiden kaveriksi sitten iso nenä, minikokoinen leuka ja hampaat alkamaan myöskin suunnilleen kallon puolivälistä. Hymyillessä näytän hampaattomalta, kun hampaat on niin syvällä suussa, ettei niitä näy. Voi vttu sentään. Toivottavasti olen seuraavassa elämässä paremman näköinen.
Kommentit (8)
Jep. Varsinkin nuorempana. Ei sen takia että olisin ruma kuin variksenpelätin, vaan toisinpäin. Aina tuntuu että erottuu liikaa joukosta ja usein tuijotetaan kuin mussa olisi jotain vikaa. Vasta yli kaksikymppisenä aloin hyväksyä itseäni enemmän.
Eipä tässä ulkomuodossa ole liiemmin kehumista, mutta sillä mennään, mitä on annettu.
Nuorena minulla oli joku narsistinen vaihe ja ihailin omaa ulkonäköäni, kuvittelin olevani jotain aivan jumalaisen hyvännäköistä. Siitä se sitten vaihtui täydelliseen itsensä inhoamiseen kun ikää tuli.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena minulla oli joku narsistinen vaihe ja ihailin omaa ulkonäköäni, kuvittelin olevani jotain aivan jumalaisen hyvännäköistä. Siitä se sitten vaihtui täydelliseen itsensä inhoamiseen kun ikää tuli.
Perus narsistin kaari ja loppupäässä löytää iloa vain muiden lyttäämisestä että saisi edes jotain valoa kurjuuteen.
En ihan aina. Nuoresta asti on kuitenkin ollut kausia, jolloin en ole kehdannut edes ulos lähteä poikkeuksellisen rumuuteni takia. Nykyisin yritän elää täyttä elämää ulkonäöstäni piittaamatta, mutta kyllä oma rumuus harmittaa joka kerta peiliin katsoessani.
Ap. Mitä tällä tuntemattomien tiedolla teet? Et mitään!!!!
Vierailija kirjoitti:
Ap. Mitä tällä tuntemattomien tiedolla teet? Et mitään!!!!
Narsisti tämmöstä sairaasti kyselee ym ihmisten ikäviä asioita täällä kertomaan....saa sairasta nautintoa. En vastaa 😝
Ei.