Häiritseekö teitä se, että joku sai 14 laudaturia?
HS mielipiteissä keskustelua puolesta ja vastaan.
Minua ei häiritse yhtään, päinvastoin: se on todella kunnioitettava tulos ja ansaitsee tulla uutisoiduksi!
Olisi suorastaan väärin, jos siitä EI uutisoitaisi. Heppu on nähnyt julmetusti vaivaa tuloksen eteen.
Ajatuksia?
Kommentit (166)
Enemmän mua häiritsee se, jos joku tekee maailmanennätyksen leuanvedissa tai penkkipunnerruksessa. Mitä hyötyä siitä on? Voiko olla hyvä sosiaalisilta taidoiltaan, jos nostelee yksin rautaa salilla. Ostaisi trukin, jos tarvii nostella.
No siinä mielessä hieman häiritsee, että
a. Tämän tyyppinen uutisointi luo paineita nuorille ja yhä enemmän näkee jo lukiolaisia ihan burnoutissa
b. Ylioppilaskoe mittaa lähinnä kykyä opetella ulkoa asioita, menestys ei varsinaisesti vielä ole älykkyyden merkki
c. Nykyinen yliopistojen valintamenettely, jossa pääosin painotetaan kirjoituksissa menestystä on esim lääkisten aloilla johtanut siihen, että ihan epäsopivaa porukkaa ajautuu alalle. Yliopistossa kun ulkoaopettelu ei ole enää vaihtoehto ja muutenkin ne ”hiket” eivät välttämättä ole niitä, jotka osaavat ratkoa haastavia pulmia, hallitsevat haastavat asiakastilanteet ja kestävät stressaavaa toimintaympäristöä
d. Mun käy aina vähän sääliksi tämän tyyppisiä ylioppilaita, joiden koko elämää tuntuu määrittelevän menestys yo-kokeissa. Totuus on, että ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, kun olet aloittanut yliopisto-opinnot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei häiritse tuossa muu kuin se, että nuori ihminen on niin totaalisesti omistautunut vain koulunkäymiselle. Olen itse aikoinani tehnyt niin. Silloin oli ainereaali, joten noin monta laudaturia ei voinut kirjoittaa, mutta elin silloin vain koulua varten.
Nykyisin laudatureilla saa opiskelupaikan suoraan, ennen oli valintakokeet. Minusta valintakokeet on parempi tapa valita opiskelijat, koska valintakokeessa on sen alan kirjallisuutta. Jos se tuntuu ihan vastenmieliseltä, ala ei ole oikea. Minulla oli aikoinani tarkoitus pyrkiä opiskelemaan kirjastoalaa, mutta valintakoekirjat oli sen verran tylsiä, että totesin, että ala ei ole mua varten.
Välttämättä hyvä menestys lukiossa ei takaa sitä, että esim. korkeakouluopiskelut menisi hyvin, muusta elämästä puhumattakaan. Oma lukioaika oli tiukasti koulua, jäi moni asia kokematta. Korkeakoulussa opinnot sujui mutta olin ihmisenä melkoinen raakile, mikä näkyi sitten muussa. Sairastuin syömishäiriöön päälle parikymppisenä. Tuntui, että teini-ikä on jäänyt elämättä, ja se tuli sitten vanhempana eteen. Eli laudatureja voi kirjoittaa, kunhan muistaa myös elää.
Minä varmastin aikanani opiskelupaikan pitkän matematiikan arvosanoilla. Olin helpottunut, kun ei tarvinnut alkaa pänttäämään heti kirjoitusten jälkeen pääsykokeisiin.
Olen kuullut niiltä kavereilta, jotka opiskelevat varsinaista matematiikkaa pääaineena yliopistossa, niin se lukion oppimäärä käydään hyvin nopeasti läpi ja sitten mennään eteenpäin.
Ei yliopistossa enää käydä lukion asioita läpi, vaan ne oletetaan jo osattavan ilman kertauksia. Itsenäisesti on kerrattava, jos ei muista.
"Ei yliopistossa enää käydä lukion asioita läpi, vaan ne oletetaan jo osattavan ilman kertauksia. Itsenäisesti on kerrattava, jos ei muista."
Ai, ei vai?
Opintojakso MFK-M101
Lukiomatematiikan kertaus ja vahvistus (5 op)
https://studies.helsinki.fi/kurssit/opintojakso/otm-b20ffa65-f2e4-41ac-…
No tuollaista paskakurssia ei kukaan suorita
Vielä ehtii. Hinta -.
https://www.uef.fi/fi/jatkuva-oppiminen/lukiomatematiikan-kertaus-lv-20…
Tässä voi vaan suoraan alkaa katsella, mitä siinä matikassa olikaan. Voi muuten olla hieman vähemmän asiaa kuin vanhemmilla ikäluokilla.
https://tim.jyu.fi/lecture/tau/toisen-asteen-materiaalit/matematiikka/k…
Ylipäätään tämä, että lukiossa voi kirjoittaa niin monta ainetta ja korottaa miten monta kertaa vain, tekee lukio-opinnoista tietyllä tapaa "rajattomat", jos ei heti pääsekään tavoitteisiinsa.
Onneksi nyt tuli sentään yhden opiskelupaikan sääntö, eli jos otat vastaan uuden opiskelupaikan, on vanhasta luovuttava. Nyt ei huippuarvosanoilla voi enää haalia montaa opiskelupaikkaa ja viedä siten joltain muulta opiskelumahdollisuutta. Yksi tutkinto kerrallaan.
Hieno suoritus, tavoitteellista toimintaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. On siinä ollut opollakin tekemistä, kun on suunnitellut kurssien suorittamista.
Kannattaa kommentoidessa muistaa, että kyse on oikeasta ihmisestä ja tietyssä vaiheessa voi ylittyä kunnianloukkauksen raja, jos lähtee kovasti mopo keulimaan kommenteissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä häiritsisi? Ihan sama se on mulle, mutta kieltämättä hienolta kuulostaa. (Itse sain vain 5 ällää aikoinaan.)
Silloin kun itse kirjoitin, ei voinut edes kirjoittaa kuin maksimissaan 6 ainetta, ja niistäkin kaksi kaksi kirjoitettiin samana päivänä. Eli jos halusi kirjoittaa molemmat aineet, niin joutui käyttämään kumpaankin puolta vähemmän aikaa kuin muut. Muistelen, että ne olis olleet lyhyt matikka ja kolmas vieras kieli, mutta oliko näin? Muistaako kukaan?

Muistaakseni harkitsin sekä saksan että venäjän kirjoittamista, mutta koska ne olisi pitänyt kirjoittaa samalta istumalta, jätin venäjän pois.
Vierailija kirjoitti:
Ai 14 lautaa,rakennuksella kai
Tämmöisestä kun saisi puolison..........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä häiritsisi? Ihan sama se on mulle, mutta kieltämättä hienolta kuulostaa. (Itse sain vain 5 ällää aikoinaan.)
Miks niin vähän?
Onhan siinäkin jo 5 enemmän kuin sinulla
Halpaa
Niin oli. Pahoittelut.
Öö miksi häiritsisi? Ei liikuta elämääni milöään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mahtavaa, että jotkut opiskelevat ja saavuttavat hyviä tuloksia. Toisaalta on tärkeää onnitella ja kannustaa muitakin, jotka yrittävät, koska oppiminen on erilaista ja harva saa huipputuloksia vaikka kuinka yrittäisi. Toisaalta elämässä ja uralla voi onnistua hyvin ahkeruudella, vaikka arvosanat olisivat hieman heikompiakin.
Aika harvassa lukiossa on edes mahdollista lukea useita kieliä alkeista alkaen etä- tai verkko-opintoina kuten Helsingin kaupungin lukioissa. Oikea lukiovalinta ja hyvät opettajat, kannustava opiskelijayhteisö sekä lukion periaate kannustaa myös opiskelun lisäksi muuhunkin järjestämällä erilaista hyvinvointia lisäävää toimintaa mm. tukemalla kerhotoimintaa on tässä taustalla.
Monissa lukioissa ovet menee kiinni, kun viimeiset tunnit on ohi. Toisissa panostetaan tosissaan siihen, että lukio on lukiolaisia varten.
Tuo on totta. Se ihmisten eriarvoinen kohtelu alkaa jo syntymässä. Satut syntymään väärään paikkaan, niin tulevaisuus voikin olla jo taputeltu.
No en tiedä mitä se muille kuuluu millään tavalla, tietty sen verran kuuluu että siitä on tehty juttu, mutta mitä sitten? Ihan yhdentekevää.
Arvostan kyllä sitä, että nuorukainen on sanonut, ettei ne tulleet helpolla, vaan kovalla työllä. Arvostan sitä että jaksaa lukea.
Itse olen b-c kirjoittaja ilman että luin kirjoituksiin yhtään mitään, ehkä kovalla työllä olisin saanut parempia arvosanoja, mutta olin aina laiska lukemaan, tein vain tehtäviä.
Minusta tuo ei ole kummoinen saavutus, jos kirjoitti ne useassa erässä. 6+6 on suht helppoa, jos homma jakautuu syksyyn ja kevääseen. Kirjoitin itse 6, silloin kun kaikki oli kirjoitettava yhdessä keväässä. Se juuri teki puristuksesta kovan, että kaikki olivat keväällä. Nykyopiskelijoilla on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä mitä se muille kuuluu millään tavalla, tietty sen verran kuuluu että siitä on tehty juttu, mutta mitä sitten? Ihan yhdentekevää.
Arvostan kyllä sitä, että nuorukainen on sanonut, ettei ne tulleet helpolla, vaan kovalla työllä. Arvostan sitä että jaksaa lukea.
Itse olen b-c kirjoittaja ilman että luin kirjoituksiin yhtään mitään, ehkä kovalla työllä olisin saanut parempia arvosanoja, mutta olin aina laiska lukemaan, tein vain tehtäviä.
Sama täällä. En lukenut kirjoituksiin käytännössä lainkaan. E oli paras ja b huonoin. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut hankkia parempia arvosanoja.
Tuo laudaturien metsästäminen on usein ulkopuolisen paineen tuomaa tai ehkä jopa merkki jonkinasteisesta narsismista. Halusta päästä parrasvaloihin.
Kouluaikoina oli muutama luokkatoveri, jotka järjestään saivat kokeista maksimipisteet. Heissä näkyi se oppiminen ja tavallaan jopa yliyrittäminen. Arvosana oli se kaikkein tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kommentoidessa muistaa, että kyse on oikeasta ihmisestä ja tietyssä vaiheessa voi ylittyä kunnianloukkauksen raja, jos lähtee kovasti mopo keulimaan kommenteissa.
Vähän niinkuin Bhutanissa ei saa pilkata kuningasta, Suomessa ei saa sanoa pahaa neljäntoista ällän ylioppilaasta. Molemmat ovat jumalten edustajia maanpäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mahtavaa, että jotkut opiskelevat ja saavuttavat hyviä tuloksia. Toisaalta on tärkeää onnitella ja kannustaa muitakin, jotka yrittävät, koska oppiminen on erilaista ja harva saa huipputuloksia vaikka kuinka yrittäisi. Toisaalta elämässä ja uralla voi onnistua hyvin ahkeruudella, vaikka arvosanat olisivat hieman heikompiakin.
Aika harvassa lukiossa on edes mahdollista lukea useita kieliä alkeista alkaen etä- tai verkko-opintoina kuten Helsingin kaupungin lukioissa. Oikea lukiovalinta ja hyvät opettajat, kannustava opiskelijayhteisö sekä lukion periaate kannustaa myös opiskelun lisäksi muuhunkin järjestämällä erilaista hyvinvointia lisäävää toimintaa mm. tukemalla kerhotoimintaa on tässä taustalla.
Monissa lukioissa ovet menee kiinni, kun viimeiset tunnit on ohi. Toisissa panostetaan tosissaan siihen, että lukio on lukiolaisia varten.
Tuo on totta. Se ihmisten eriarvoinen kohtelu alkaa jo syntymässä. Satut syntymään väärään paikkaan, niin tulevaisuus voikin olla jo taputeltu.
Satut syntymään väärään paikkaan?
Et tainnut kirjoittaa biologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä mitä se muille kuuluu millään tavalla, tietty sen verran kuuluu että siitä on tehty juttu, mutta mitä sitten? Ihan yhdentekevää.
Arvostan kyllä sitä, että nuorukainen on sanonut, ettei ne tulleet helpolla, vaan kovalla työllä. Arvostan sitä että jaksaa lukea.
Itse olen b-c kirjoittaja ilman että luin kirjoituksiin yhtään mitään, ehkä kovalla työllä olisin saanut parempia arvosanoja, mutta olin aina laiska lukemaan, tein vain tehtäviä.
Sama täällä. En lukenut kirjoituksiin käytännössä lainkaan. E oli paras ja b huonoin. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut hankkia parempia arvosanoja.
Tuo laudaturien metsästäminen on usein ulkopuolisen paineen tuomaa tai ehkä jopa merkki jonkinasteisesta narsismista. Halusta päästä parrasvaloihin.
Kouluaikoina oli muutama luokkatoveri, jotka järjestään saivat kokeista maksimipisteet. Heissä näkyi se oppiminen ja tavallaan jopa yliyrittäminen. Arvosana oli se kaikkein tärkein.
Voi olla niinkin, että laudaturien "metsästäminen" tähtää mieluisan opiskelupaikan saamiseen.
Minun mielestä on väärin, että julkisesti ihannoidaan moista. Nuoruusiän pitäisi olla monipuolista ja vapaata aikaa, jolloin esimerkiksi luodaan tärkeitä sosiaalisia suhteita ja saadaan kokemuksia. Tuollainen tulos vaatii hirveän suuren työnmäärän, joka on todennäköisesti kaikesta muusta elämisestä pois. Itse käytin lukion kavereiden kanssa olemiseen ja kirjoitin M paperit lukematta, vaikka varmaan lukemalla olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin. Opiskelen nyt unelmakoulupaikassani ja en kadu ollenkaan, että lukiossa priorisoin ystäviä ja uusia kokemuksia. Ilman niitä olisi elämä nyt melko tyhjää. Tämänkaltainen uutisointi luo mielikuvaa, että laudatureja pitäisi tavoitella kaikkien mahdollisimman monta ja omistaa koko elämä sille, jolloin elämästä tulee muuten köyhää. Edes unelmien hakupainealan korkeakoulupaikassa ei lohduta ne 14 ällää, jos on palanut loppuun tai ei löydä elämälle muuta sisältöä kuin opiskelun. Mielestäni suoritus on kunnioitettava, mutta ei tavoiteltava tai ihannoitava.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kommentoidessa muistaa, että kyse on oikeasta ihmisestä ja tietyssä vaiheessa voi ylittyä kunnianloukkauksen raja, jos lähtee kovasti mopo keulimaan kommenteissa.
Höpö, höpö.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä on väärin, että julkisesti ihannoidaan moista. Nuoruusiän pitäisi olla monipuolista ja vapaata aikaa, jolloin esimerkiksi luodaan tärkeitä sosiaalisia suhteita ja saadaan kokemuksia. Tuollainen tulos vaatii hirveän suuren työnmäärän, joka on todennäköisesti kaikesta muusta elämisestä pois. Itse käytin lukion kavereiden kanssa olemiseen ja kirjoitin M paperit lukematta, vaikka varmaan lukemalla olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin. Opiskelen nyt unelmakoulupaikassani ja en kadu ollenkaan, että lukiossa priorisoin ystäviä ja uusia kokemuksia. Ilman niitä olisi elämä nyt melko tyhjää. Tämänkaltainen uutisointi luo mielikuvaa, että laudatureja pitäisi tavoitella kaikkien mahdollisimman monta ja omistaa koko elämä sille, jolloin elämästä tulee muuten köyhää. Edes unelmien hakupainealan korkeakoulupaikassa ei lohduta ne 14 ällää, jos on palanut loppuun tai ei löydä elämälle muuta sisältöä kuin opiskelun. Mielestäni suoritus on kunnioitettava, mutta ei tavoiteltava tai ihannoitava.
Tämä oli joskus vuonna nakki? Ei kauheasti auta sosiaaliset suhteet, kun M:n papereilla pääsee korkeintaan böndelipastoon tai korkeasaareen.