Ovatko lapsuudessa vaikeita asioita kokeneet ihmiset itsenäisempiä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sanoisin olevani vahvempi. Paljon koin kiusaamista ja muuta lapsena ja selvisin siitä.

Mutta mihin vertaat ja millä perusteilla?

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että kyllä. 

Miksi valehtelet?

Vierailija kirjoitti:

Yritätte selittäää aivan liikaa aina olosuhteilla. Ne voivat vaikuttaa, mutta yhtälailla samasta perheestä, samoista oloista, voi kasvaa kolme lasta, joilla on varsin vähän yhteistä ja täysin toisenlaiset tavat toimia.

Temperamentti ehdottomasti vaikuttaa, sen takia "tasapäinen" kasvatus voi kahden sisaruksen kohdalla johtaa aivan päinvastaisiin lopputuloksiin.

Ei ne ole. 

Kenenkään lapsuus ei ole samanlainen kuin toisen. Ääriesimerkkinä narsistin syntipukkilapsi vs. kultainen lapsi. Vanhempien suhteessa voi olla meneillään eri asioita eri kausina. Isovanhempien ja muiden tukea antavien ihmisten roolit voi vaihdella. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sanoisin olevani vahvempi. Paljon koin kiusaamista ja muuta lapsena ja selvisin siitä.

Jos sinua ei olisi kiusattu niin olisitko heikompi? Et. Olisit vahvempi. 

Kyse on siitä että voi kestää paljon, mutta se oma tasapaino väkisin heiluu siinä. Vaikka selviäisikin. Minä ainakin mieluummin olisin ollut ei-kiusattu kuin kiusattu, vaikka selvisinkin ja pidän itseäni siinä suhteessa "vahvana". Olen kuitenkin varma, että olisin paljon tasapainoisempi ja vahvempi ilman kiusaamiskokemuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa menettäneissä lapsissa on vahvuutta ja ymmärrystä mitä muissa lapsissa ei ole. Ovat kokeneet elämän kovaa koulua jo nuorena ja ovat itsenäisempiä ja vahvempia kuin ne lapset joilla on molemmat vanhemmat.

Meidän koulun sadistisin koulukiusaaja oli äitinsä lapsena menettänyt nuori. Että eiköhän vanhempansa menettäneetkin ole ihan yksilöitä kaikki.

Mieti miten kauhea kohtalo hänellä on ollut kun menettänyt äitinsä. Te muut ette voi kuvitellekaan miten vaikeita asioita hän on joutunut kokemaan koska teillä oli äidit ja isät. Ette ymmärtäneet sitä tunnetta.

Oma kokemukseni narsisti-isän lapsena  riidanhaastajan, joka talloi henkisesti ja haukkui koko perheen ja sukulaiset, uhkaili itsemurhalla, puhui asioita, joita en voi kenellekään sanoa.... sanon että minusta teki vahvan ne perheen ulkopuolella olevat kannustavat aikuiset sukulaiset joiden kanssa vietin aikaa. Opettajat ja ystävät. Otin mallia heistä ja pääsin onneksi ajoissa pois sieltä hullujenhuoneelta, jota lapsuudenkodiksi kutsutaan. Esim. Nuoruudessa yöt itkin ja stressasin perheriitoja. Sisaruksillani on vaikeuksia alkoholin ja (mielen)terveyden kanssa, asuvat vuokralla ja heillä ei ole omaisuutta, ei perhettä, luottotiedot menneet. Heillä ei ollut lapsuudessa kodin ulkopuolella ns. Turvaverkkoa. Nyt aikuisena ymmärrän tämän yhteyden. Kotona ei kannustettu yrittämään, mutta onneksi sukulaiset tartuttivat sitkeyden.

Oma kokemukseni on (olen lähes 60 ja mietin myös ystävieni tilanteita) että vanhempien menettäminen varh. iässä ei tee vahvemmaksi. Mutta luonnehäiriöisestä dominoivasta vanhemmasta irtaantuminen tekee poikkeuksellisen vahvaksi ja itsenäiseksi. Koulukiusaaminen taas voi viedä kropan hallinnan (ylensyönti) itsetunnon ja sitä kautta tehdä epävarmemmaksi. Semmoinen Dark Empath, kovia kokenut lapsi, joka on joutunut jo lapsena näkemään omat vanhempansa raadollisen rehellisesti, eikä anna enää aikuisiässä kenenkään käyttää itseään hyväkseen, on vahvin ihminen kaikista. Sitten tiedän 2-kymppisenä äitinsä menettäneen jolla meni kaikki pasmat sekaisin vaikka valittiin upeaan opiskelupaikkaan yms, ei mennyt, palasi vain kotiin isänsä helmoihin.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni on (olen lähes 60 ja mietin myös ystävieni tilanteita) että vanhempien menettäminen varh. iässä ei tee vahvemmaksi. Mutta luonnehäiriöisestä dominoivasta vanhemmasta irtaantuminen tekee poikkeuksellisen vahvaksi ja itsenäiseksi. Koulukiusaaminen taas voi viedä kropan hallinnan (ylensyönti) itsetunnon ja sitä kautta tehdä epävarmemmaksi. Semmoinen Dark Empath, kovia kokenut lapsi, joka on joutunut jo lapsena näkemään omat vanhempansa raadollisen rehellisesti, eikä anna enää aikuisiässä kenenkään käyttää itseään hyväkseen, on vahvin ihminen kaikista. Sitten tiedän 2-kymppisenä äitinsä menettäneen jolla meni kaikki pasmat sekaisin vaikka valittiin upeaan opiskelupaikkaan yms, ei mennyt, palasi vain kotiin isänsä helmoihin.

Miten niin kovia kokenut lapsi olisi vahvin kaikista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa menettäneissä lapsissa on vahvuutta ja ymmärrystä mitä muissa lapsissa ei ole. Ovat kokeneet elämän kovaa koulua jo nuorena ja ovat itsenäisempiä ja vahvempia kuin ne lapset joilla on molemmat vanhemmat.

Meidän koulun sadistisin koulukiusaaja oli äitinsä lapsena menettänyt nuori. Että eiköhän vanhempansa menettäneetkin ole ihan yksilöitä kaikki.

Miksette kiusanneet sitä takaisin? Se olisi ollut ihan helppoa.

ovat 

riippuu kokemuksista..jotkut on jotkut ei..eli vähänympäripyöreä vastaus multa.. mutta pitää tietää tarkemmin mistä kokemuksista on kyse? traumoja on mutta osassa taas vahvempi..kaikenlaista on tapahtunut...

Miten ensinmäkin määritellään tuo että olisi vahvempi? Tai itsenäisempi?

Joku tuolla aiemmin väitti, että vanhempansa menettäneet lapset olisivat itsenäisempiä koska ovat joutuneet auttamaan kotitöissä. Eiköhän lapset yleensä osallistu kotitöihin ikätasoisesti, ei kai se tee kenestäkään itsenäisempää millään tavalla.

Ei ainakaan minun ystäväpiirissä. Yksi on sairaalassa vähän väliä ja toinen pettyy miehiin kerta toisensa jälkeen kun uskoo juoppojen ja hyväksikäyttäjien tarinoihin, yrittää pelastaa heitä. Isänsä kanssa siis oli ongelmia paljon ja nämä miehet on samanlaisia kuin hän oli. 

Vierailija kirjoitti:

Itse kun olen paria tällaista katsellut ja omankin kokemuksen mukaan lapsena vaikeiden asioiden toistuva kokeminen heikentäö ihmisen henkistä oloa, resilienssiä, itsenäisyyttä ja paineensietokykyä. Mutta koska niissä tilanteissa ei oikein ole varaa tarvita ketään, se voi samaan aikaan saada (tai pakottaa) ihmisen kuvittelemaan, että on muita vahvempi ja itsenäisempi. Oikeasti ei kumminkaan ole, sitä vaan on pakko ajatella kuten kettu pihlajanmarjoista, että en ois mitään tukea halunnutkaan.

Miten sä arvioit ettei ole? Ihan samalla tavalla kuin muillakin, resilienssi voi olla hyvä tai huono. Vahva ihminen, hyvällä itsetunnolla, hyvällä resilienssillä, on vahva ja pärjäävä, oli tausta mikä vain ja sama toisinpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ovat. Ainakin itse ja siskoni. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, jos halusi selviytyä. Olemme kurjista wt oloista, jossa oli alkoholismia, väkivaltaa ja mt-sairauksia. Nyt molemmat hyvätuloisia ja korkeakoulutettuja, korkeassa asemissa kumpainenkin omilla työpaikoillaan.

Korkeassa asemassa työpaikoilla on useimmiten ihan tavallisia ja vähän hauraitakin ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa menettäneissä lapsissa on vahvuutta ja ymmärrystä mitä muissa lapsissa ei ole. Ovat kokeneet elämän kovaa koulua jo nuorena ja ovat itsenäisempiä ja vahvempia kuin ne lapset joilla on molemmat vanhemmat.

Meidän koulun sadistisin koulukiusaaja oli äitinsä lapsena menettänyt nuori. Että eiköhän vanhempansa menettäneetkin ole ihan yksilöitä kaikki.

Mieti miten kauhea kohtalo hänellä on ollut kun menettänyt äitinsä. Te muut ette voi kuvitellekaan miten vaikeita asioita hän on joutunut kokemaan koska teillä oli äidit ja isät. Ette ymmärtäneet sitä tunnetta.

Eiköhän kauheaa voi olla toisillakin lapsilla, eivätkä silti nolaa itseään kiusaamalla toisia, omat ongelmat kun ei oikeuta kiusaamaan eikä ole mikään lieventävä tekijä.

Ei. Varsinkaan kun ne vastoinkäymiset seuraa toisaan. Olen menettänyt kolme perheenjäsentäni tsunamissa kun olin nuori, muutamaa vuotta myöhemmin mummo kuoli. Ei nämä ole tehneet minusta millään tavalla vahvempaa tai itsenäisempää, oikeastaan päinvastoin. Tuntuu että olin tsunamin jälkeen enemmän kiinni toisessa vanhemmassa, olin kaikesta huolissani ja aloin pelätä että hänellekin tapahtui jotain, tai jollekin toiselle läheiselle.

Miksi vertailumuoto?

Eihän ihmisten elämiä voi vertailla koska jokaisen elämässä on kaikki ne tekijät mitä ei voi huomioida. Elämä on aina kokonaisuus eikä vain yksittäiset tapahtumat. Siksi ei voida sanoa että joku olisi vahvempi tai itsenäisempi kokemustensa vuoksi.