Ovatko lapsuudessa vaikeita asioita kokeneet ihmiset itsenäisempiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei automaattisesti.Toiset vaan kääntää traumat voimavaraksi ja pääsee elämässään eteenpäin,kun toiset märehtii ikuisesti samassa pask.ssa

Tuollainen on ihan turhaa traumojen glorifiointia. Ne jotka ovat saaneet kerättyä voimavaroja ovat yleensä olleet jollain tavalla onnekkaita, esimerkiksi saaneet apua tilanteeseensa.

Eivätkä ole oikeasti kokeneet niin rankkoja asioita kuin kuvittelevat

Jokainen trauma on kokijalleen vahingollista.Turha sinun on vähätellä muiden kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että turvattomissa olosuhteissa kasvanut oppii, ettei maailmassa voi luottaa kuin itseensä. Onko se sitten itsenäisyyttä tai vahvuutta? Ainakin se on raskas ajatus. 

Se voi kyllä ajaa erilaisiin riippuvaisuuksiin. Päihde- ja ihmissuhde.

Luulen, että turvallinen ja tasapainoinen lapsuus, jossa vanhemmat rakastavat ja osoittavat sen, antaa parhaat selviytymisedellytykset, eivät traumat ja koettelemukset. Vaikka sellainen romanttinen käsitys onkin.

Joo, vähän silleen että oispa kiva saada apua joskus, mutta parempi olla pyytämättä, jottei tule pettymystä (en halua toistaa lapsuuden hylkäämiskokemusta). Sitten vaan sitkeästi hoitaa kaikki itse.

Mä vihaan tätä suomalaista ihannetta itsenäisistä lapsista. Oli kyse siis ihanteesta tai välinpitämättömistä vanhemmista.

Ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei automaattisesti.Toiset vaan kääntää traumat voimavaraksi ja pääsee elämässään eteenpäin,kun toiset märehtii ikuisesti samassa pask.ssa

Tuollainen on ihan turhaa traumojen glorifiointia. Ne jotka ovat saaneet kerättyä voimavaroja ovat yleensä olleet jollain tavalla onnekkaita, esimerkiksi saaneet apua tilanteeseensa.

Se on minun mielipiteeni.Kyllä suurelle osalle ihmisistä tapahtuu kaikkea pask.. ja silti elävät onnellisina elämänsä ,kun päästävät irti traumoistaan. Toki voi syytellä kaikkea ja kaikkia elämänsä loppuun ja niin menee sitten heidän elämänsä.Ei siihen aina tarvita muiden apua.Henkisesti vahvat käsittelevät asiat kuka mitenkin ja jatkavat sitten eteeenpäin elämässä.Puhun ihan omasta kokemuksesta.

Siksi voitkin puhua vain omasta puolestasi, et toisten, joten on ihan turhaa yrittää glorifioida traumoja.

Pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi aikuisen arvaamattoman käytöksen, syyllistämisen, raivarien ja itsemurhauhkailujensa vuoksi. Ei siinä ollut kyse mistään traumojen kääntämisestä voimavaroiksi, vaan ihan kauheaa se oli. Meidän onni oli kuitenkin se että tuo aikuinen kuoli kun olin lapsi, sen jälkeen elämä kotona oli taas turvallista ja niin sanotusti normaalia. Varmaan tilanne olisi ollut ihan toinen jos olisi elänyt koko ajan tuossa samassa ympäristössä.

Ei tietenkään, kuulostaa vaikeuksiensa painivan ihmisen joltain itsekannustukselta.

Ei

Mulla ei oikeastaan ollut lapsuutta ja olen kyllä vahva ja sitkeä henkisesti. En oikein tarvitse ketään mihinkään, mutta ei se poissulje ihmissuhteita tietenkään. Ei se täydelliseksi tee, mutta pienet murheet tuntuu hyvinkin mitättömiltä asioilta.

Mikä ei tapa, vahvistaa. Kärsimys jalostaa, jos omaa resilienssiä. Näin stoalaiset aikoinaan ajattelivat.

Vierailija kirjoitti:

Mun piti 12v asti pitää itsestäni huolta.

Musta tuli neuroottinen ja ahdistunut. 

Aivan sama, paitsi olin 11v. Ja piti pitää myös äidistä huolta.

jotkut ovat esim. yrittäjinä, sinnikkyys ja motivaatio pärjätä elämässä ovat korkealla tasolla. ongelman ratkaisukyky on ihan normaalia, koska kukaan ei ole koskaan auttanut yhtään missään.  pystyy ymmärtämään muita hyvin ja oleen empaattinen muille, koska elämä on ollut itselle vaikeaa; tälleen saa hyviä kontakteja ja kilpailijat ei käy päälle yhtä helposti. mutta sitten kääntöpuolena tulee, että ei siedä kaikenlaisia ihmisiä. ei halua olla tekemisissä kaikkien kanssa, sosiaalisuus katoaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Usein tällaiseg joutuvat kasvamaan aikuiseksi varhain. Ulospäin näyttää itsenäiseltä ja sellaista. Taka-alalla muhii traumat.

ihmiset ovat erilaisia. toiset lakkaavat yrittämästä, luovuttavat. minun kohdalla kaikesta pskata huolimatta olin fyysisesti liian vahva nuorena, parempi kuin kukaan muu, ketä tunsin. se niinkuin painoi lävitse, näkyi jo kävelytyylissä, että oli energiaa. sitä energiaa vaan tuli koko ajan lisää, opintoihin, yrittämiseen ja kaikkeen mitä tein. eikä se lopu vieläkään. välillä tulee mieleen traumoja, mutta otan ne vastaan ja mietin, että aikamoista, menin niistäkin lävitse. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät

Joskus ovat, joskus eivät.  

 Kova lapsuus voi kasvattaa kovan ja itsenäisen luonteen, toisaalta rikkoa totaalisesti.

Molempia on nähty.

Joo, olen toki erittäin itsenäinen. Johtuen siitä, että olen henkisesti aivan palasina. En luota keneenkään, lisäksi uskoisin olevani vain taakka jos pyytäisin apua mihinkään. 

Hermostoni on sen verran ylikuormituksella, etten edes pysty ylläpitämään sosiaalisia suhteita.

Joo, olen hakeutumassa terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät

Joskus ovat, joskus eivät.  

 Kova lapsuus voi kasvattaa kovan ja itsenäisen luonteen, toisaalta rikkoa totaalisesti.

Molempia on nähty.

Minäkin olen aina ollut tuo "kova ja itsenäinen". Ja samalla totaalisen rikki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ovat. Ainakin itse ja siskoni. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, jos halusi selviytyä. Olemme kurjista wt oloista, jossa oli alkoholismia, väkivaltaa ja mt-sairauksia. Nyt molemmat hyvätuloisia ja korkeakoulutettuja, korkeassa asemissa kumpainenkin omilla työpaikoillaan.

Miksi sinä määrittelet selviytymisen hyvätuloisuudeksi ja kouluttautumiseksi? Selviytymistä on sekin, että jatkaa samanlaista alkoholin huuruista ja väkivaltaista elämää kuin omat vanhemmat. Sinusta tuli elämää ymmärtämätön, leuhka ja ylimielinen, vaikka vaurastuit ja opiskelit. 

Yritätte selittäää aivan liikaa aina olosuhteilla. Ne voivat vaikuttaa, mutta yhtälailla samasta perheestä, samoista oloista, voi kasvaa kolme lasta, joilla on varsin vähän yhteistä ja täysin toisenlaiset tavat toimia.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ei tapa, vahvistaa. Kärsimys jalostaa, jos omaa resilienssiä. Näin stoalaiset aikoinaan ajattelivat.

Ei vahvista, vaikka olisi resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Yritätte selittäää aivan liikaa aina olosuhteilla. Ne voivat vaikuttaa, mutta yhtälailla samasta perheestä, samoista oloista, voi kasvaa kolme lasta, joilla on varsin vähän yhteistä ja täysin toisenlaiset tavat toimia.

Eihän samasta perheestä tulevilla lapsilla ole mitään identtisiä olosuhteita. Joskus kaikki roska ja huolet voi kasaantua esimerkiksi perheen vanhimmalle lapselle ja nuoremmat tulee sitten vaan siinä mukana.

Kyllä sanoisin olevani vahvempi. Paljon koin kiusaamista ja muuta lapsena ja selvisin siitä.