MIksi monille vanhemmille ihmisille kelpaa vain omien lasten tai lapsenlapsien seura?

Tämä jaksaa kummastuttaa. Kaikkien 70 v anopit autettavia ja hölmöjä, ei osaa ees pankkikorttia käyttää.  Entäs ne omat äidit?

Terveisin 80 v joka just lähtee ajokortin uusimiseksi lääkäriin. 

En usko että kaikilla edes on anoppia jotka kuvailevat anoppeja ilkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni edesmennyt mummo huokailit pitkälle yli ysikymppisenä, että ei niistä muista niin väliä, kunhan saa omia lapsiaan nähdä. Elämän kapeutuessa vain rakkaat ihmiset merkitsevät. Moni alkaa viimein keskittyä myös siihen, mikä on itselle todella tärkeää. Tällä en tarkoita sitä, ettäkö ei olisi hyvä olla mukana vanhusten riennoissa. Onhan se olennaista, että ei myöskään roiku aikuisissa lapsissaan. Tämä ei poista sitä, että ne ovat ne ainota merkitykselliseksi koetut ihmissuhteet. 

Loputtoman itsekästä tuo on. Kyllä ne on koko elämänsä keskittyneet siihen, mikä on itselle tärkeää: minä, minä ja minä. Lapsista ei ole välttämättä hirveästi piitattu niiden pienenä ollessa, sitten vasta kun ei voi enää menojalka vipattaa kuin ennen, aletaan takertua.

Ei sallittaisi niille lapsille omaa elämää. Vaikkei itsellä ole enää muuta annettavaa kuin loputonta märinää. Muka rakastetaan niitä lapsia ja ovat niiiiin läheisiä - ja rakkaus osoitetaan muuttumalla itsekkääksi, valittavaksi, saatanalliseksi riipaksi.

Todellinen rakkaus antaa toisen olla vapaa eikä vaadi itselleen mitään. Rakastaa voi etänäkin. Ise asiassa useimpia ihmisiä on sitä helpompi rakastaa, mitä vähemmän niitä näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu myös siitä ettei haeta apuvalineitä sen kuulon tai näön parantamiseen.

Esim. silmänpohjarappeumaan ei valitettavasti ole parannuskeinoa. Rajoittaa lopulta elämänpiirin surullisen pieneksi. 

Mutta siitä huolimatta yllättävän paljon on kiinni ihmisen persoonallisuudesta ja asenteesta. 

Minulla on ollut kaksi "mummoa", joilla molemmilla oli silmänpohjan rappeuma ja myös monia muita vaivoja ja rajoitteita. Mummo lainausmerkeissä, koska eivät he olleet minulle mitään sukua, mutta tykästyimme toisiimme ja ikään kuin adoptoimme toisemme molemminpuolisesti. Toiseen tutustuin parikymppisenä, toiseen keski-iän kynnyksellä. Molemmat olivat iloisia, älykkäitä, huumorintajuisia, hyvällä tapaa uteliaita ihmisiä, jotka pystyivät puhumaan monesta muustakin asiasta kuin vaivoistaan - ja molemmilla oli paljon monenikäistä seuraa, jonka kanssa he menivät ja tekivät kaikenlaista vaivoistaan huolimatta. 

Toisaalta tiedän suhteellisen terveitä ja vaivattomia vanhuksia, jotka viettävät suuren osan ajastaan yksin, vaikka nähtävästi kärsivät yksinäisyydestä. Yksinäisyyden syy on helppo huomata, kun yrittää antaa heille aikaa ja huomiota - he eivät osaa puhua yhtään mistään muusta kuin siitä, miten kurjaa elämä on ja miten kamalia muut ihmiset ovat. 

Katsokaapa Venninen-nimisestä miehestä dokkareita ylen areenan elävästä arkistosta.

Umpisokea vanha mies asuu yksinään eräkämppää, kalastelee ja remontoi. Eikä vingu ja vongu.

Elämän mielekkyys on siellä loppumetreilläkin ihan itsestä kiinni. Mutta jos on koko elämänsä ajatellut, että muiden velvollisuus on tehdä minut onnelliseksi, takertuu lapsiinsa sen sijaan että etsisi mielekkyyttä ihan itse. 

Ei se vastuu itsestä mihinkään häviä siksi, että on vanha. Jos on äänioikeutettu ja oikeustoimikelpoinen, on ihan itse vastuussa viihtymisestään, turvallisuudentunteestaan jne.

T: monisairas keski-ikäinen invalidi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä ihanampaa on muistella menneitä. Mitä vanhempi ihminen, sitä vähemmän vanhoja ystäviä, joiden kanssa muistella menneitä. Omien lasten kanssa on yhteinen pitkä historia, josta riittää ammennettavaa, siksi heidän seuransa elähdyttää. Uusien tuttavuuksien kanssa ei yhteistä historiaa enää ehdi muodostua, ja toisen menneisyydestä jää väistämättä ulkopuoliseksi. Et saa mitenkään välitettyä niitä nuoruuden fiiliksiä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole niitä kanssasi aikoinaan jakanut. En yhtään ihmettele, jos itse joskus vanhuksena, jonka ystävät kuolo on jo korjannut pois, viettäisin mieluimmin aikaa lasteni kanssa. Katsoisimme valokuvia, muistelisimme heidän lapsuuttaan. Surettaa jo etukäteen ajatella aikaa, jolloin omia ystäviä tapaa enää heidän hautajaisissaan. Ihan kamalaa.

Mitä jos lapset eivät halua muistella menneitä, vaan elää elämäänsä eteenpäin? 

Itse harrastan historiaa, mutta en tajua tuota ollutta ja mennyttä märehtimistä. Äitini saattaa selittää pitkään tarinaa takista joka sillä oli ekaluokalla ja joka likastui, eikä välitä että muut pitkästyy. Tärkeintä on päästä kuuntelemaan omaa ääntään ja puhumaan itsestään. 

Muistisairas ei ole, vain pohjattoman itsekeskeinen ollut aina. Onnistuu vieläpä kuvittelemaan että uhrautuu aina kaikkien hyväksi. 

Se on se loputon tarve kuunnella omaa ääntään eräillä. Äitini kuuluu tähän ihmisryhmään. "Soitin kun en oo saanut kenenkään kanssa puhua", vaikka joka päivä soittaa ja välillä monta kertaa päivässä. Hänellä on vieläpä ystäviä ja sukulaisia, joille voi myös soittaa vaikka joka päivä ja soittaakin. 

Kyselee sitten, mitä kuuluu, niin kuin mitään olisi kerinnyt välissä tapahtumaan ja kuulumaan. Jaarittelee sitten siivouksiaan ja ketä pihalla liikkuu, tyhjänpäiväistä. Haaskaa vain minun aikaani ja keskeyttää työni ja aiheuttaa ärsyyntymistä minussa. 

Lapsenlapsia heidän ottaessaan yhteyttä syyllistää tyyliin " täällä minä vain istun yksikseni ja odotan, että joku soittaisi ja kävisi". 

Joka viikko käydään ja välillä kaksikin kertaa viikossa ja äitini pääsee vielä itsekin kulkemaan kävellen ja julkisilla vaikka ikää alkaa olemaan melkein 90.

Niin oikein teen kun en ikinä soita lapsille päin. Ja viihdyn hyvin , luen, hoidan huushollin, pyörin netissä, vähän näplään käsitöitä, ajelen eri puolille kaupunkia ulkoilemaan.  82 v. 

Vain lapsista ja lapsen lapsista voi hyötyä. 

hyötyjäeläkeläinen kirjoitti:

Vain lapsista ja lapsen lapsista voi hyötyä. 

Ja lapset voi hyötyä vanhemmistaan. Vanhat vanhemmat antaa rahaa liki kuuskymppisille ja lapsenlapsilleen. Merkkipäivinä ja muulloin.  Mutta ei toisinpäin. 

Olen lapsille ja lapsenlapsille sanonut että minulta on turha kutsuja odottaa, tulkaa jos ehitte.  ( harvoin ehtivät) 

Minä en ainakaan löydä harrastuksista kavereita. Tuntuu, että samanhenkisiä ihmisiä on vain toisella puolella Suomea.  

Olen kyllä liittynyt erääseen harrastusporukkaan seuran vuoksi, vaikka itse harrastus ei kauheasti kiinnosta. Tunnen porukassa itseni ulkopuoliseksi.

Nuoruuden tuttavista olen kasvanut erilkeni tai kaverit on viina tai kuolema vienyt, joskaan ei minulla koskaan ole isoa kaveriporukkaa ollut.

Vierailija kirjoitti:

hyötyjäeläkeläinen kirjoitti:

Vain lapsista ja lapsen lapsista voi hyötyä. 

Ja lapset voi hyötyä vanhemmistaan. Vanhat vanhemmat antaa rahaa liki kuuskymppisille ja lapsenlapsilleen. Merkkipäivinä ja muulloin.  Mutta ei toisinpäin. 

Tuolla kierretään perintöveroja. Kaikko normaamit ihmiset tekee niin. Olisi hyvin typerää antaa rahaa ihmisille jotka tulew perimään.

Työvelvoitteeni olen suorittanut eli eläkeläinen. Nyt on ensimmäisen kerran aikaa itselle, puoliso on mennyt manan majoille. Ei kiinnosta uudet tuttavuudet, haluan pitää omat asiat yksityisinä, juorukelloista en välitä. En ole yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se aloittajan pointti se ollut, että miksi vanha ihminen rakastaa eniten omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Sehän on luonnollista, ja joillekin se riittää hyvin.

 

Vaan pointti taisi olla se, kun omien verisukulaisten kanssa vietettävä aika ei tunnu tyydyttävän kyseisen vanhuksen sosiaalisia tarpeita, ja sitten valitetaan yksinäisyyttä sen sijaan, että ottaisi vastuuta omasta sosiaalisesta elämästään.

No siis juuri näin. Pointti tuntuu menneen ohi suurimmalta osalta ainakin alkupään vastaajista.

Vierailija kirjoitti:

Työvelvoitteeni olen suorittanut eli eläkeläinen. Nyt on ensimmäisen kerran aikaa itselle, puoliso on mennyt manan majoille. Ei kiinnosta uudet tuttavuudet, haluan pitää omat asiat yksityisinä, juorukelloista en välitä. En ole yksinäinen. 

No sittenhän kysymys ei koskenut sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyötyjäeläkeläinen kirjoitti:

Vain lapsista ja lapsen lapsista voi hyötyä. 

Ja lapset voi hyötyä vanhemmistaan. Vanhat vanhemmat antaa rahaa liki kuuskymppisille ja lapsenlapsilleen. Merkkipäivinä ja muulloin.  Mutta ei toisinpäin. 

Tuolla kierretään perintöveroja. Kaikko normaamit ihmiset tekee niin. Olisi hyvin typerää antaa rahaa ihmisille jotka tulew perimään.

Juu. Pieneläkeläinen antaa parisataa bensarahaa kun joku käy.  Sillä ei mitään perintöveroja säästetä vaan kävijöiden moraalista se kertoo. Maksusta käydään 

Kyllä sitä kaipaa tavata jälkikasvuaan ennemmin kuin ihka uusia ihmisiä. Oon kyllä huomannut että kivoimpia tapaamisia on kun on jokin yhteinen puuha, vaikka joku peli, keilausta, frisbeegolfia, tikkaa tms ja vaikka grillausta porukalla lopuksi. Samalla tulee juteltua eikä kukaan pitkästy. Ja semmoinen onni on käynyt että on osunut mukavat miniät mulle! Toisen kanssa olen tehnyt reissuja ulkomaillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omilla vanhemmillani ei ole ikinä ollut mitään muuta elämää kuin me lapset. Nyttemmin lapsenlapset. Ihan kiva, että on hoitoapua ollut aina ja nyt jo teini-ikäisillä lapsillani on läheiset suhteet isovanhempiinsa, mutta onhan tuo outoa.  Lapsettomalla tädilläni on laaja sosiaalinen verkosto. 

Moni perheellinenhän sanoo täälläkin, kun keskustellaan aikuisuuden ystävyyksistä ja uusien ystävien saamisesta aikuisena, että ei heitä kiinnosta. On jo perhe ja puoliso, se riittää. Eivät halua mitään perheen ulkopuolisia ihmissuhteita.

Näin keski-ikäisenä lapsettomana sinkkuna tämän huomaa myös käytännössä, koska kaikki ystävät haluavat viettää kaiken aikansa ja lomansa perheensä parissa, sekä toisten pariskuntien kanssa. Jos mukana on toisia perheitä, ne ovat omaan sukuun kuuluvia sisaruksia lapsineen.

Olen huomannut saman. Puhutaan nuorten ja vanhusten yksinäisyydestä isoon ääneen, mutta me keski-ikäiset lapsettomat ollaan väliinputoajia. Lähes kaikki keski-ikäiset tekevät kaikkensa, jotta vielä pääsisivät parisuhteeseen ennen vanhuutta ja moni siinä onnistuukin.

Olen introvertti. Olen aidoimmillani oman perheeni parissa.

Vierailija kirjoitti:

Koska ovat viisastuneet.

Tai, eivät osaa tutistua ihmisiin, tai eivät osaa vastata smalltalkiin! Suomessa on niin paljon yksinäisiä vanhuksia, työikäisiä, nuoria ja lapsia, että kannatan ainakin sellaista rupattelua toisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko miehistä anoppeja? Ei tule, vaan naiset jalostuu katkeriksi kaikkitietäviksi anopeiksi mutta on silti varmaan miesten vika.

Johtuu varmaan siitä, että miehet osaavat karttaa vaikeuksia omista itsekkäistä syistä. Naiset taas uppoutuvat kaikenlaisiin sotkuihin, joista seuraa riitoja ym muuta epäsopua.