Lue keskustelun säännöt.
MIksi monille vanhemmille ihmisille kelpaa vain omien lasten tai lapsenlapsien seura?
Eivät esim halua tutustua uusiin ikäisiinsä ihmisiin tai mennä harrastustoimintaan. Sitten valittavat yksinäisyydestä. Yritän ymmärtää?
Kommentit (251)
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän nuoremmallekin kelpaa oman lapsuusperheen kanssa tiiviskin seurustelu vaan ei puolison suvun. Puoliso on lälly mamman lapsi jos mamma soittaa pari kertaa kuussa.
No johan on jos äiti ei saa jutella paria kertaa kk oman lapsensa kanssa!
Jos toinen on tästä mustasukkainen, niin kannattaa sopia mistä perheen asioista ei keskustella anoppien/appien/suvun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä yksinäisyyttään valittavat, joille ei seura kuitenkaan kelpaa, ovat niitä, jotka elävät marttyyriudesta ja ovat tottuneet saamaan huomiota valittamalla. Jos vanhus on aina valittanut, ei se siitä muuksi enää vanhalla iällä muutu.
Edesmenneellä mummolla, joka heitti lusikan nurkkaan, oikas koipensa 82-vuotiaana jo kohta 17 v sitten, oli eläessään hyvin pitkälle hiottu katastrofiajattelu. Se oli jo silloin, kun minä olin pikkupoika, sellainen, että kun hän kuuli radiosta tai luki lehdestä jostakin onnettomuudesta, niin hän oli heti, että se on nyt tapahtunut tyttärensä perheelle. Jos kuuli ambulanssin tai paloauton äänen, niin hän oli heti, että nyt on tapahtunut jotain kauheaa tyttären perheelle. Sitten itkua tuhertaen soitti meille ja kyseli, että ei kai teille ole nyt mitään sattunut, kun kuului paloauto menevän. Voi jumalauta.
Sitten hän manasi kaikkea epäonnea tapahtuvaksi, että jos nyt silleen käy, niin hän pääsee siitä märehtimään ja voivottelemaan. No eikö se nyt olisi parempi, kun ei mitään sellaista sattuisi, josta on sitten valituksen aihe vaikka miten helvetin kauan? Aina odotti jotain ikävää tapahtuvaksi, jonka seuraukset sitten maksimoi kurjuuden.
"Kun miul on niin huono tuuri." Sen se muisti aina mainita, ja tuo oli sitten se automaatti, jonka johdosta tyttärensä pojillakin tuli käydä aina huonosti, koska HÄNELLÄ on ollut ja on huonoa tuuria. Toivoi saatana aina jotain huonoa tapahtuvaksi.
Kun jostain sanotaan, että ei sillä ole kaikki muumit laaksossa, niin hänellä ei ollut yhtäkään muumia laaksossa.
Kuulehan ukko, voisitko muutaman minuutin miettiä millainen lapsuus tällä mummilla oli, ennenkuin riehaannut? Jos hän on näitä sodanjälkeisiä lapsia, niin hyvänen aika sentään, kurkkaa nyt vähän hänen historiaa?? Vakavasti kehoitan tekemään niin!
Kysele vanhuksen kokemuksia jos vanhempansa ovat olleet vuosia ’sotimassa’ ja millaista heidän arkensa oli vuosia, kun ryhtyivät rakentamaan risuista tätä hyvinvointiyhteiskuntaa. Saatat yllättyä!
Riehaannu? 🙄 Kyllä on taas vähän ihmeellistä. Äläpä keuhkoa nyt mitään. Jos minä käyttäytyisin samalla tapaa kuin mitä mummoni käyttäytyi, niin minun mielenterveyttä siinä epäiltäisi. Ei kukaan ajattelisi siitä niin että pitäisi muutama minuutti miettiä, millainen lapsuus minulla on ollut ja sieltä löytyisi sitten syyt ja ymmärrystä käytökselleni. No eihän se nyt niin toimi. Kyllä huomio keskittyisi ihan täysin siihen minun käytökseen, ei siinä kukaan kurkistasi mihinkään historiaan, koska se ei kiinnostaisi ketään. Mieti sinä tätä muutama minuutti.
Hitto vaikka olikin 1920-luvulla syntynyt ja kokenut sodan ja vaikeita aikoja, niin ei se oikeuttanut häntä koko ajan manaamaan muille vastoinkäymisiä vain koska oma nuoruus oli mitä oli. Hän sai kuitenkin tehdä pitkän työuran aikana, jolloin Suomessa elettiin hyviä aikoja. Toisin kuin sitten me 1970-luvulla syntyneet, jotka kun sai koulunsa käytyä, ammatin luettua, niin lama tuli ja vei työpaikat. Eihän sekään oikeuta manaamaan nykyisille nuorille onnettomuutta ja vastoinkäymisiä, että kyllä näiden kuuluu tehdä ikänsä vuoroin lyhyitä työsuhteita ja vuoroin olla pitkät ajat työttöminä, kun kerran meidänkin sukupolvi on joutunut elämään. Ihan kahelina sellaista pidettäisi. Siitä sanottaisi, että näkee jo päälle päin, ettei sillä ole kaikki kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä yksinäisyyttään valittavat, joille ei seura kuitenkaan kelpaa, ovat niitä, jotka elävät marttyyriudesta ja ovat tottuneet saamaan huomiota valittamalla. Jos vanhus on aina valittanut, ei se siitä muuksi enää vanhalla iällä muutu.
Edesmenneellä mummolla, joka heitti lusikan nurkkaan, oikas koipensa 82-vuotiaana jo kohta 17 v sitten, oli eläessään hyvin pitkälle hiottu katastrofiajattelu. Se oli jo silloin, kun minä olin pikkupoika, sellainen, että kun hän kuuli radiosta tai luki lehdestä jostakin onnettomuudesta, niin hän oli heti, että se on nyt tapahtunut tyttärensä perheelle. Jos kuuli ambulanssin tai paloauton äänen, niin hän oli heti, että nyt on tapahtunut jotain kauheaa tyttären perheelle. Sitten itkua tuhertaen soitti meille ja kyseli, että ei kai teille ole nyt mitään sattunut, kun kuului paloauto menevän. Voi jumalauta.
Sitten hän manasi kaikkea epäonnea tapahtuvaksi, että jos nyt silleen käy, niin hän pääsee siitä märehtimään ja voivottelemaan. No eikö se nyt olisi parempi, kun ei mitään sellaista sattuisi, josta on sitten valituksen aihe vaikka miten helvetin kauan? Aina odotti jotain ikävää tapahtuvaksi, jonka seuraukset sitten maksimoi kurjuuden.
"Kun miul on niin huono tuuri." Sen se muisti aina mainita, ja tuo oli sitten se automaatti, jonka johdosta tyttärensä pojillakin tuli käydä aina huonosti, koska HÄNELLÄ on ollut ja on huonoa tuuria. Toivoi saatana aina jotain huonoa tapahtuvaksi.
Kun jostain sanotaan, että ei sillä ole kaikki muumit laaksossa, niin hänellä ei ollut yhtäkään muumia laaksossa.
Kuulehan ukko, voisitko muutaman minuutin miettiä millainen lapsuus tällä mummilla oli, ennenkuin riehaannut? Jos hän on näitä sodanjälkeisiä lapsia, niin hyvänen aika sentään, kurkkaa nyt vähän hänen historiaa?? Vakavasti kehoitan tekemään niin!
Kysele vanhuksen kokemuksia jos vanhempansa ovat olleet vuosia ’sotimassa’ ja millaista heidän arkensa oli vuosia, kun ryhtyivät rakentamaan risuista tätä hyvinvointiyhteiskuntaa. Saatat yllättyä!
Sorry, piti kirjoittaa imperfektimuodossa, eli kyselitkö……..??
No ei tarvinut kysellä, kun hän kertoi elämästään ihan ilman mitään että ensin tarvi kysellä. Oli kuin kirja, jonka sivuja ei tarvinnut itse käännellä ja kansi aukeni ihan itsestään.
Minä kyllä mielelläni tutustuisin uusiinkin ihmisiin, mutta koen, että varsinkin nykyään ihmiset ovat jotenkin tosi kireitä ja tuomitsevia. Ihan jo äänensävykin voi olla väärä, minulle on joskus loukkaannuttu äänensävystä tai sen perusteella kuviteltu, että vittuilen vaikka ihan vilpittömästi puhuin. En vain osaa tuota nykyajan iloista somepuhetta ainainen hymy huulilla, vaan ryttyisellä naamalla puhun kuten aina olen puhunut miettimättä koko ajan ulkonäköä ja minkä vaikutelman annan. Ei tässä iässä enää opi tuota ainoaa oikeaa esiintymistapaa, jossa pitää näyttää valoisalta ja ilahtuneelta vaikka veisi pyörää huoltoon.
Jos joskus joku tuttavuus vähän etenee niin kerron jossain vaiheessa että olen muka asperger, niin ehkäisen noita eleistä ja ilmeistä ja sananvalinnoista loukkaantumisia ennalta. Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta varmempi noin. Läheiset tuntevat minut ja siksi on turvallisinta olla lähinnä heidän kanssaan tekemisissä. Ei tule väärinkäsityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille on hyvin ahdistavaa jos omilla vanhemmilla ei ole elämässään muita ihmisiä kuin lapset, joihin he sitten takertuvat.
On lasten tehtävä vetää rajat oman elämänsä suhteen. Vanhempien ei silti tarvitse tutustua uusiin ihmisiin, jos eivät halua. Jokainen saa ihan itse valita ihmissuhteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ei kiinnosta 99% ihmisistä, koska he ovat tylsiä. Toistavat päivän uutisaiheita kuin papukaijat, omia ajatuksia tai ihtohimon kohteita, saati yhteisiä sellaisia ei juuri ole. No, lapsia ja lasten lapsiakin tapaan vain pari kertaa vuodessa, kun asumme kaukana, heillä on ruuhkavuodet ja itse olemme 9kk vuodesta ulkomailla. Puolisoni on paras ystäväni ja vaikka olen sosiaalinen, sen tarpeen tyydyttämiseen muiden kanssa riittää hyvän päivän tutut ja satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, joilla on omia ajatuksia elämästä ja intohimon kohteita. En todellakaan ole yksinäinen. Entä jos puoliso kuolee...sitten hankitaan joku ystävä, ei se vaikeaa ole. On heitä nytkin pari, joiden seura on viihtyisää, muutaman tunnin kerrallaan.
Nuo tylsät keskustelunaiheet koetaan turvallisiksi. Nuo ihmiset määrittelevät muillekin, mistä on sopivaa puhua ja mistä ei. Vain jostain kevyestä ja turhanpäiväisestä, ettei tule kiinnostavaa väittelyä, josta moni kovin stressaantuu koska mieltää sellaisen vältettäväksi konfliktiksi.
Inhoan lapsia, enkä erityisesti pidä teineistäkään. Siksi ei ole omia. Eikä tule. That's it!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jaksa jatkuvaa ihmisten kohtaamista, tarvitsen paljon omaa rauhaa. Sen energian mitä minulla on muiden tapaamiseen, käytän toki kaikkien lähimpiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei kiinnosta 99% ihmisistä, koska he ovat tylsiä. Toistavat päivän uutisaiheita kuin papukaijat, omia ajatuksia tai ihtohimon kohteita, saati yhteisiä sellaisia ei juuri ole. No, lapsia ja lasten lapsiakin tapaan vain pari kertaa vuodessa, kun asumme kaukana, heillä on ruuhkavuodet ja itse olemme 9kk vuodesta ulkomailla. Puolisoni on paras ystäväni ja vaikka olen sosiaalinen, sen tarpeen tyydyttämiseen muiden kanssa riittää hyvän päivän tutut ja satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, joilla on omia ajatuksia elämästä ja intohimon kohteita. En todellakaan ole yksinäinen. Entä jos puoliso kuolee...sitten hankitaan joku ystävä, ei se vaikeaa ole. On heitä nytkin pari, joiden seura on viihtyisää, muutaman tunnin kerrallaan.
Nuo tylsät keskustelunaiheet koetaan turvallisiksi. Nuo ihmiset määrittelevät muillekin, mistä on sopivaa puhua ja mistä ei. Vain jostain kevyestä ja turhanpäiväisestä, ettei tule kiinnostavaa väittelyä, josta moni kovin stressaantuu koska mieltää sellaisen vältettäväksi konfliktiksi.
Mua ärsyttää se, että "ihmiset" on päättäneet, että sairauksista keskusteleminen ei ole sopivaa tai mielenkiintoista. Itseäni kiinnostaa kaikenlaiset sairaudet ja kuuntelen ja kyselen mielelläni, koska samalla opin sairauksista. En ole lääkäri tai hoitsu, mutta minusta on itsellekin hyödyllistä tietää iän mukanaan tuomista vaivoista niin tunnistaa sitten ajoissa itsellä ja tietää jo vähän, miten noita hoidetaan. Erikoista, että olisi jotenkin oikea mielipide se, ettei sairauksista saa keskustella. Keitä ne ihmiset on, jotka yrittää määräillä oikeita puheenaiheita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän nuoremmallekin kelpaa oman lapsuusperheen kanssa tiiviskin seurustelu vaan ei puolison suvun. Puoliso on lälly mamman lapsi jos mamma soittaa pari kertaa kuussa.
No johan on jos äiti ei saa jutella paria kertaa kk oman lapsensa kanssa!
Jos toinen on tästä mustasukkainen, niin kannattaa sopia mistä perheen asioista ei keskustella anoppien/appien/suvun kanssa.
Naurettavia tämmöiset mustasukkaisuusfantasiat. Kyse on lähes poikkeuksetta siitä, että on monia sukuja/yksittäisiä sukulaisia, jotka eivät hyväksy sukulaisensa puolisovalintaa. Pitäisi edelleen päsmäröidä aikuisen elämässä. Piruillaan, ilkeillään, nälvitään ym. Kuka aikuinen semmoista suostuu ottamaan vastaan. Ei sitä kenenkään suvun kanssa naimisiin ole menty. Onneksi nykyään suvun metkitys on vähäisempi ja jokainen saa ihan itse päättää, minkä verran on suvun kanssa tekemisissä.
Mummihan saattaa vahingossa laulaa Suvivirren ja naapurin lapsi säntää oitis yönselkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun isovanhempi on jo iällä, on kiitollinen jos voimat ja aika riittää lapsen lapsille!
Näin minä kohdallani ajattelen, koska olen lapsen yökyläilyn jälkeen väsyneenä, vaikka onnellisena.
Iäkkäänä tiedostaa, että aika käy vähiin ja haluaisi viettää jäljellä olevat hetket niiden kanssa, jotka ovat kaikkein rakkaimpia. Ei seurustelemalla itselle yhdentekevien ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini oli tuollainen että vain oman väen kanssa ollaan ja seurustellaan. Voin kertoa että se on omaisille aika raskasta. Ihmisillä on yleensä omaan ikään ja elämäntilanteisiin sopivaa ystäväpiiriä, ei silloin välttämättä halua viettää kaikkia juhlapyhiä ns. oman väen kanssa. Äidistäni tuli tällainen kun isäni kuoli.
Itse pyrin pitämään huolta niin lapsuuden ystävistäni kuin muistakin ikätovereistani. Ja kyllä pidän ihmisistä noinyleensä ottaen muutenkin ,en koe että kaikki ihmiset olisivat huijareita, ilkimylsiä tms. mitä täällä on väitetty. Ja kyllä tunnen paljon ihmisiä, ja 90% heistä on ihan mukavia ja hienoja ihmisiä. Joiden kanssa ihan mielelläni vietän aikaa.
Ei välttämättä ole enää voimia tutustua
Vanhempani kävivät jossain eläkeläisten kerhossa, mutta eivät olleet kovinkaan tyytyväisiä sen jälkeen.
Siellä tilaisuudessa ihmiset utelivat toistensa sairauksia ja lääkityksiä, perhesuhteita ja varallisuutta. Eikä ne yhteislaulutkaan miellyttäneet, vaikka siellä ei laulettu edes suvivirttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllähän nuoremmallekin kelpaa oman lapsuusperheen kanssa tiiviskin seurustelu vaan ei puolison suvun. Puoliso on lälly mamman lapsi jos mamma soittaa pari kertaa kuussa.
No johan on jos äiti ei saa jutella paria kertaa kk oman lapsensa kanssa!
Jos toinen on tästä mustasukkainen, niin kannattaa sopia mistä perheen asioista ei keskustella anoppien/appien/suvun kanssa.Naurettavia tämmöiset mustasukkaisuusfantasiat. Kyse on lähes poikkeuksetta siitä, että on monia sukuja/yksittäisiä sukulaisia, jotka eivät hyväksy sukulaisensa puolisovalintaa. Pitäisi edelleen päsmäröidä aikuisen elämässä. Piruillaan, ilkeillään, nälvitään ym. Kuka aikuinen semmoista suostuu ottamaan vastaan. Ei sitä kenenkään suvun kanssa naimisiin ole menty. Onneksi nykyään suvun metkitys on vähäisempi ja jokainen saa ihan itse päättää, minkä verran on suvun kanssa tekemisissä.
Kysehän on siitä että jonkun puoliso päättää miten paljon toinen saa olla esim äitinsä kanssa keskustella olematta joku mammanpoika tai äidissä kiinni.
Jokainen päättää omasta suvustaan mutta aika paljon esim naiset päättävät ettei puolison suvun kanssa pidetä yhteyttä.
Puhuipa nyt 1920-luvulla syntynyt mitä tahansa minusta ei normaali aikuinen, ees ongelmainen 70-luvulla syntynyt, saa puheista raivareita.
Toivottavasti "karma"kohtaa sinut kun vanhenet itse. Täydellisyydesi punnitaan.
Sorry, piti kirjoittaa imperfektimuodossa, eli kyselitkö……..??