Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa ei pysty puhumaan mistään
12.05.2026 |
Huoh. Olen ihan loppu. Mies on komea, mukava, hoitaa työnsä, maksaa oman osansa laskuista, tekee kotitöitä. Hänen kanssaan kaikki on näennäisen hyvin. Mutta anna olla, kun tulisi jokin oikea asia, joka pitäisi selvittää. Huolia, suruja, murheita, stressiä, haasteita. Mies joko vetäytyy monen päivän mykkäkouluun tai huutaa, (siis oikeasti suuttuu ja huutaa), että "antaa olla!!" "ei sitten tehdä mitään!!" "ole sinäkin hiljaa!!"
Hän ei kestä minkäänlaista palautetta, eikä aio ilmeisesti muuttaa käytöstään. Juu, olen uskonut tähän nyt pari vuotta. Ärsyttää, kun meillä olisi muuten asiat ihan ok, mutta kaikki aito henkinen yhteys puuttuu. Tuntuu, että minulle ei riitä vain se, että hoidamme yhdessä kotia ja sitten pitäisi harrastaa vielä seksiäkin joka toinen ilta. Ei minua kiinnosta, kun tuntuu, että en saa tuolta mieheltä mitään.
Oletteko te eronneet vastaavista syistä? Tuntuu vaikealta lähteä, mutta jos jään, niin pelkään, että muutun samanlaiseksi äksyilijäksi kuin mies
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.
Niin. Kai se on pakko uskoa, että mies muuttuisi kyllä, jos hän haluaisi muuttua. Mutta ei hän halua, ei minun vuokseni, ei meidän parisuhteemme vuoksi. Syitä voin vain arvailla, vaikka olen patistanut miestä niin terapiaan kuin ottamaan asioista itse selvää ym. Ei ole siis uusi ongelma. Kaikkein eniten satuttaa, kun mies huutaa säännöllisesti minulle, että voin vain lähteä hänen mielestään. Eikö sitten enää välitä minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mies kertoo sinulle käytöksellään? Ettei hän aidosti välitä sinusta, koska kukaan kumppaniaan kunnioittava ja rakastava mies ei käyttäydy noin. Vai äyskiikö se samalla tavalla pomolleen ja kavereilleen?
Itse lähtisin lätkimään ja etsisin normaalin miehen tuollaisen skitson teinipojan sijaan.
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.
Niin. Kai se on pakko uskoa, että mies muuttuisi kyllä, jos hän haluaisi muuttua. Mutta ei hän halua, ei minun vuokseni, ei meidän parisuhteemme vuoksi. Syitä voin vain arvailla, vaikka olen patistanut miestä niin terapiaan kuin ottamaan asioista itse selvää ym. Ei ole siis uusi ongelma. Kaikkein eniten satuttaa, kun mies huutaa säännöllisesti minulle, että voin vain lähteä hänen mielestään. Eikö sitten enää välitä minusta.
No ei välitä, koska ihmisille, joista välittää, ei huudeta säännöllisesti. Uskokaa miesten tekoja, kun he näyttävät todellisen luonteensa. Sei ei siitä muutu kuin korkeintaan jonkun suuren hengellisen heräämisen myötä vrt. rikollinen tulee uskoon yllättäen ja muuttaa koko elämänsä, mikä on epätodennäköistä.
Meillä ei ole mitään käsitystä siitä miten ja miksi te riitelette. Ja mitä ne oikeat asiat on joista ei voi keskustella..
Joten jos tilanne on aito niin varmasti voisi olla hyötyä ihan pari/perheterapiasta tms.
Sen sijaan että kärjistetään hommaa trollipalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Olen tässä pyrkinyt tuomaan esille esimerkkejä, että yritän aina tilaisuuden tullen pitää keskusteluilmapiirin positiivisena, annan miehelle positiivista palautetta, ja hyvinä päivinä pystymme puhumaan esim uutisista ihan ongelmitta. En oikeastaan nalkuta, koska pidän jatkuvaa nalkuttamistakin henkisen väkivallan muotona. Sen sijaan olen avoimesti, rauhallisesti ja selväsanaisesti yrittänyt kertoa miehelleni mitä haluan (esim tänä aamuna, että ei huutaisi minulle, kun laitan pyykkiä). Mies ei vain suostu ottamaan minkäänlaista palautetta vastaan omasta käytöksestään, ja suorastaan tyrannisoi jo kotimme tunneilmapiiriä (en enää ota läheskään kaikkia aiheita puheeksi, kun en jaksa riitaa)
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
No mieshän se tässä menettää hermojaan jo pyykkien ripustamista, kun nainen ripustaa niitä, ja dramaattisesti vauhkoaa ä, että lähde sinä nainen siitä sitten lätkimään, koska tietää, ettei nainen lähde. Joten naista voi edelleen kohdella huonosti ihan niin paljon kuin miestä huvittaa, koska sillä ei ole miehelle mitään seurauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ihmeessä nämä miehet piileskelevät...minä en ole heitä tavannut vielä missään, jotka osaavat kommunikoida naisen kanssa luonnollisesti ja normaalisti.
Onko heitä siis olemassakaan missään...onko se vain naisten harhaluulo tai toive, että kyllä sellainen vielä kohdalleni tupsahtaa??
N vailla aitoa kohtaamista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole mitään käsitystä siitä miten ja miksi te riitelette. Ja mitä ne oikeat asiat on joista ei voi keskustella..
Joten jos tilanne on aito niin varmasti voisi olla hyötyä ihan pari/perheterapiasta tms.
Sen sijaan että kärjistetään hommaa trollipalstalla.
No juurikin aamulla oli kynnyksen takana, että otin puheeksi edes sitä, kun mies huusi minulle laittaessani pyykkiä. Meinasin jättää koko keskustelun väliin, koska tiesin, että mies suuttuisi ja huutaisi minulle, mutta en minäkään halua, että minulle huudetaan omassa kodissani.
Pariterapiaa olen ehdottanut, mies ei aio lähteä.
Olen käynyt yksilöterapiassa puhumassa asiasta, pyrkinyt kannustavaan ja hyvään vuorovaikutukseen, kertonut miehelle selkeästi millaiset asiat satuttavat minua ym. Alan olla ihan hukassa, siksi kai pyörittelen (ero)ajatuksiani täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä voisi koskaan edes kuvitella, että mies ikinä sanoisi mulle rumasti, jos olisin laittanut hänen paitansa väärään paikkaan. Olisi iloinen ensinnäkin, että olen paidan tuonut kaappiin.
Enkä itsekään märise kotitöistä, toki tehdään varmaan aika puolet ja puolet. Välillä mä teen suurimman osan ja välillä en tee mitään, välillä mies tekee suurimman osan ja välillä ei taas mitään. Riippuu kiireistä ja millaisia päiviä molemmilla on. Mua ei sukat lattialla haittaa, saatan itsekin jättää vaikka likaisen astian tiskipöydälle. Jos mua ne sukat lattialla haittaa, laitan itse muualle.
Tai jos viemättömät roskat haittaa, niin menen ja vien itse ne roskat. Mutta kotitöissä pitääkin olla, että molemmat osallistuu jossain määrin, muuten varmasti tulisi eripuraa.
No siis mies ehdottaa jotain tekemistä ja sinä alat kertomaan kun on murheita? Tuli vaan tuosta kun mies vastaa "antaa olla, ei sitten tehdä mitään". Nyt sitten mies on se ongelma ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Olen tässä pyrkinyt tuomaan esille esimerkkejä, että yritän aina tilaisuuden tullen pitää keskusteluilmapiirin positiivisena, annan miehelle positiivista palautetta, ja hyvinä päivinä pystymme puhumaan esim uutisista ihan ongelmitta. En oikeastaan nalkuta, koska pidän jatkuvaa nalkuttamistakin henkisen väkivallan muotona. Sen sijaan olen avoimesti, rauhallisesti ja selväsanaisesti yrittänyt kertoa miehelleni mitä haluan (esim tänä aamuna, että ei huutaisi minulle, kun laitan pyykkiä). Mies ei vain suostu ottamaan minkäänlaista palautetta vastaan omasta käytöksestään, ja suorastaan tyrannisoi jo kotimme tunneilmapiiriä (en enää ota läheskään kaikkia aiheita puheeksi, kun en jaksa riitaa)
Psykologia John Delynon mukaan tuota käytöstä kuvataan "radioaktiivinen ydinpommi rinnassa". Muut aistivat sen ja yrittävät elää munankuorilla, ettei se ydinpommi räjähdä. Se on yksi henkisesti epävakaan ihmisen merkki, kun myrkyttää ilmapiiriä omalla ydinsäteilyllään ja se voidaan laskea suoraan henkisen väkivallan muodoksi (koska puoliso ei uskalla olla aito oma itsensä pelätessään ydinpommin räjähdystä väärästä sanasta/liikkeestä/teosta/mielipiteestä).
Ap, kuvailit isäni. Sanomattakin on selvää, että elämä tuollaisessa ilmapiirissä on kuluttavaa - sitä vaikeampaa, mitä enemmän elämä tuo eteen vaikeuksia, joita pitäisi selvittää.
Kokemuksesta tiedän, ettei tuollainen ihminen kykene muuttumaan. Tuollainen ihminen kokee jokaisen pienen keskusteluyrityksen riitana.
Naispuolisella kaverillani on täysin sama oireisto, ja hän on huomattavasti nuorempi kuin isäni - ja koulutetumpi myös. Hänen kanssaan ei voinut keskustella mistään asioista, jotka sivusivat yhtään tunteita, sosiaalisia kuvioita tai vaikeita kokemuksia. Tyrmäys täydellä hiljaisuudella ja puheenaiheen vaihdolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen itsekin tapaillut tuollaista tyyppiä. Aika alkuun huomasin, että tuon tyypin kanssa ei voi keskustella ihan kauheasti ja henkistä yhteyttä ei meillä tulisi olemaan.
Aika pian alkoi se sättiminen. Mun tavat oli hänen mielestään vääriä ja saattoi jopa raivostua mun tavoista keittiössä. Pikkuhiljaa huomasin, että miehellä on ensinnäkin kauheaa rattiraivoa, ei nähnyt omassa kaahailussaan tai puhelimen tutkimistaan motarilla ongelmana. Vika oli muissa. Asiakaspalvelijoille huutamista tms. Suhde loppui kyllä ja nykyään on tuo mies, mistä aiemmin täällä kerroinkin, että hän on paras ystäväni ja ei ole asiaa, mistä ei voisi keskustella.
Eroa, löydät paremman.
Vierailija kirjoitti:
No siis mies ehdottaa jotain tekemistä ja sinä alat kertomaan kun on murheita? Tuli vaan tuosta kun mies vastaa "antaa olla, ei sitten tehdä mitään". Nyt sitten mies on se ongelma ?
Näin voi käydä. Mies sanoo, että lähdetäänpä käymään satamassa. Minä vastaan, että pieni hetki, minulla on kirjoittaminen juuri kesken. Mies alkaa huutaa, että "antaa olla, ei sitten tehdä mitään".
Siis mitä sinä oikeasti saat tuosta suhteesta? Minä olen aina ajatellut, että se henkinen yhteys ja toisen kunnoittaminen on niitä olennaisimpia asioita, mikä tekee suhteessa olemisesta mielekästä. Laskujen maksaminen ja kotityöt teen mieluummin itse, kuin maksan niistä tuollaista hintaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuvailit isäni. Sanomattakin on selvää, että elämä tuollaisessa ilmapiirissä on kuluttavaa - sitä vaikeampaa, mitä enemmän elämä tuo eteen vaikeuksia, joita pitäisi selvittää.
Kokemuksesta tiedän, ettei tuollainen ihminen kykene muuttumaan. Tuollainen ihminen kokee jokaisen pienen keskusteluyrityksen riitana.
Naispuolisella kaverillani on täysin sama oireisto, ja hän on huomattavasti nuorempi kuin isäni - ja koulutetumpi myös. Hänen kanssaan ei voinut keskustella mistään asioista, jotka sivusivat yhtään tunteita, sosiaalisia kuvioita tai vaikeita kokemuksia. Tyrmäys täydellä hiljaisuudella ja puheenaiheen vaihdolla.
Kuluttava on hyvä sana kuvaamaan tätä. Kai minä olen vain toivonut, että mies haluaisi olla kanssani niin paljon, että muuttuisi, mutta eihän toista voi pakottaa muutokseen. Se on kohtuuton vaade.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sinä oikeasti saat tuosta suhteesta? Minä olen aina ajatellut, että se henkinen yhteys ja toisen kunnoittaminen on niitä olennaisimpia asioita, mikä tekee suhteessa olemisesta mielekästä. Laskujen maksaminen ja kotityöt teen mieluummin itse, kuin maksan niistä tuollaista hintaa.
Niin. Minä saan kumppanin tässä arjessa. Teemme kotityöt yhdessä, maksamme laskut yhdessä. Iloitsemme joskus yhdessä. Muuten koen olevani täydellisen yksin. Nyt olen itsekin jo siinä pisteessä, että valitsen hiljaisuuden mieluummin, kuin edes yritän.
Esimerkkien perusteella ei tosiaankaan ole kyse mistään tunteista puhumattomuudesta. Mieshän on kontrollinhaluinen raivohullu! Vittuilee ivallisesti ja osoittaa avoimesti halveksuntaansa. Nyt luiskaan se ja vähän äkkiä. Ei tuossa mikään keskustelu auta.
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.