Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa ei pysty puhumaan mistään
12.05.2026 |
Huoh. Olen ihan loppu. Mies on komea, mukava, hoitaa työnsä, maksaa oman osansa laskuista, tekee kotitöitä. Hänen kanssaan kaikki on näennäisen hyvin. Mutta anna olla, kun tulisi jokin oikea asia, joka pitäisi selvittää. Huolia, suruja, murheita, stressiä, haasteita. Mies joko vetäytyy monen päivän mykkäkouluun tai huutaa, (siis oikeasti suuttuu ja huutaa), että "antaa olla!!" "ei sitten tehdä mitään!!" "ole sinäkin hiljaa!!"
Hän ei kestä minkäänlaista palautetta, eikä aio ilmeisesti muuttaa käytöstään. Juu, olen uskonut tähän nyt pari vuotta. Ärsyttää, kun meillä olisi muuten asiat ihan ok, mutta kaikki aito henkinen yhteys puuttuu. Tuntuu, että minulle ei riitä vain se, että hoidamme yhdessä kotia ja sitten pitäisi harrastaa vielä seksiäkin joka toinen ilta. Ei minua kiinnosta, kun tuntuu, että en saa tuolta mieheltä mitään.
Oletteko te eronneet vastaavista syistä? Tuntuu vaikealta lähteä, mutta jos jään, niin pelkään, että muutun samanlaiseksi äksyilijäksi kuin mies
Kommentit (83)
Kuulostaa kauhealta omaan korvaan. Oman mies on itselle kuin paras ystävä, kenen kanssa keskustellaan päivät pitkät ja en tiedä parempaa, kuin viettää hänen kanssaan aikaa.
Hänen kanssaan voin itkeä jos itkettää, nauretaan, jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, jos mua joku stressaa niin keskustellaan aina asiat. Tietenkin myös läheisyys on suuressa roolissa. En koskaan voisi kuvitella, että mies edes töksäyttäisi jotain rumasti mulle tai minä hänelle. En myöskään ole koskaan someen jakanut mitään meistä, rakkauden tuntee sydämessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlainen tilanne meillä. Vuosikausia oltu yhdessä ja nyt ollaan kuin vieraat yhdessä. Jos yritän ottaa jonkun asian puheeksi, niin riita tulee. Ja toinen ei kestä yhtään mitään ,ei kehuja eikä mitään palautetta. Näin ollut nyt noin kymmenen vuotta ja lujille ottaa. Olen ajatellut eri osoitetta mutta ei ole helppo lähteä pitkään kestäneestä suhteesta. Jos olisin nuorempi niin tietäisin kyllä mitä tekisin. Ehkä AP sisimmässään myös tietää,ei se muuksi muutu mitä on nyt.
Juuri tältä se tuntuu. Jos menee hyvin, niin elämä jotenkin sujuu. Elellään täällä kuin kämppikset ja saatetaan joku sana vaihtaa päivän uutisista. Mutta anna olla, jos tulee pienikin murhe, haaste tai suru, mies menee ihan tolaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on jännämiehen kanssa
Siis jännämiehet ovat nykyään kotona etätöitä tekeviä insinöörismiehiä, jotka tekevät osansa kotitöistä, ajavat perheautoa, maksavat asuntolainaa ja harrastavat padelia?
Padelin harrastaminen on vakava varoitusmerkki. Sitä harrastavat överin työorientoituneet, tunnekylmät ja narsistisia piirteitä runsaasti omaavat henkilöt. Padel on kuin squash 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Ei se taida tuosta parantua. Lähde kun vielä voit ja on voimia tehdä se. Tuskin mies yhtäkkiä kiinnostuu mielipiteistäsi ja tunteistasi. Porvooseen ei kannata kuitenkaan muuttaa.
Mä selitin exälleni ihan innoissani jotain juttua ja kävi ilmi että ei ollut koskaan kuullutkaan asiasta. Sanoi ettei hän viitsi kuunnella mitä mulla on sanottavaa. Ex...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on jännämiehen kanssa
Siis jännämiehet ovat nykyään kotona etätöitä tekeviä insinöörismiehiä, jotka tekevät osansa kotitöistä, ajavat perheautoa, maksavat asuntolainaa ja harrastavat padelia?
Kuvailit tuossa aidon luuseri miehen, tossun alla elävän ressukan.
Tuskin. Vaikkakin ymmärrän, että sinulle omaan uraan intohimoisesti suhtautuva perheenisä voi kuulostaa luuserilta, mutta se johtuu todennäköisesti vain siitä, että et itse tule koskaan saavuttamaan kyseistä statusta, ja on helpompaa haukkua näitä miehiä, kuin käsitellä menetyksen tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paha. Meillä ex-tapailumiehen kanssa oli varmaan sitten päinvastoin ja se oli se liima mikä piti meidät yhdessä vaikka välissä oli oikeasti tosi paljon ulkoisia haasteita. Syvimmissä haaveissa toivon että voitaisiin vielä joku päivä jatkaa siitä mihin jäätiin. Erosta vajaa puoli vuotta.
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.
Niin. Kai se on pakko uskoa, että mies muuttuisi kyllä, jos hän haluaisi muuttua. Mutta ei hän halua, ei minun vuokseni, ei meidän parisuhteemme vuoksi. Syitä voin vain arvailla, vaikka olen patistanut miestä niin terapiaan kuin ottamaan asioista itse selvää ym. Ei ole siis uusi ongelma. Kaikkein eniten satuttaa, kun mies huutaa säännöllisesti minulle, että voin vain lähteä hänen mielestään. Eikö sitten enää välitä minusta.
Mitä mies kertoo sinulle käytöksellään? Ettei hän aidosti välitä sinusta, koska kukaan kumppaniaan kunnioittava ja rakastava mies ei käyttäydy noin. Vai äyskiikö se samalla tavalla pomolleen ja kavereilleen?
Itse lähtisin lätkimään ja etsisin normaalin miehen tuollaisen skitson teinipojan sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo asia muutu. Toiset vain on kykenemättömiä puhumaan tunteista tai ylipäätään mistään syvemmästä. Taustalla voi olla traumaa tai sitten omassa kotona ei ole koskaan puhuttu tunteista (traumaattista sekin). Et voi muuttaa toista ihmistä.
Minä löysin onneksi miehen, joka osaa puhua ja meillä on ollut koko ajan hyvä yhteys. En tunne yksinäisyyttä tässä suhteessa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa ja tässä pikkulapsiarjen keskelläkin ollaan saatu pidettyä yhteys toisiimme. Miehellekin on tosi tärkeää, että hänellä on hyvä yhteys kumppaniinsa. Muuten ei olisi edes ryhtynyt suhteeseen kanssani. Hyviä miehiä siis on kyllä olemassa.
Niin. Kai se on pakko uskoa, että mies muuttuisi kyllä, jos hän haluaisi muuttua. Mutta ei hän halua, ei minun vuokseni, ei meidän parisuhteemme vuoksi. Syitä voin vain arvailla, vaikka olen patistanut miestä niin terapiaan kuin ottamaan asioista itse selvää ym. Ei ole siis uusi ongelma. Kaikkein eniten satuttaa, kun mies huutaa säännöllisesti minulle, että voin vain lähteä hänen mielestään. Eikö sitten enää välitä minusta.
No ei välitä, koska ihmisille, joista välittää, ei huudeta säännöllisesti. Uskokaa miesten tekoja, kun he näyttävät todellisen luonteensa. Sei ei siitä muutu kuin korkeintaan jonkun suuren hengellisen heräämisen myötä vrt. rikollinen tulee uskoon yllättäen ja muuttaa koko elämänsä, mikä on epätodennäköistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole mitään käsitystä siitä miten ja miksi te riitelette. Ja mitä ne oikeat asiat on joista ei voi keskustella..
Joten jos tilanne on aito niin varmasti voisi olla hyötyä ihan pari/perheterapiasta tms.
Sen sijaan että kärjistetään hommaa trollipalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Olen tässä pyrkinyt tuomaan esille esimerkkejä, että yritän aina tilaisuuden tullen pitää keskusteluilmapiirin positiivisena, annan miehelle positiivista palautetta, ja hyvinä päivinä pystymme puhumaan esim uutisista ihan ongelmitta. En oikeastaan nalkuta, koska pidän jatkuvaa nalkuttamistakin henkisen väkivallan muotona. Sen sijaan olen avoimesti, rauhallisesti ja selväsanaisesti yrittänyt kertoa miehelleni mitä haluan (esim tänä aamuna, että ei huutaisi minulle, kun laitan pyykkiä). Mies ei vain suostu ottamaan minkäänlaista palautetta vastaan omasta käytöksestään, ja suorastaan tyrannisoi jo kotimme tunneilmapiiriä (en enää ota läheskään kaikkia aiheita puheeksi, kun en jaksa riitaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
No mieshän se tässä menettää hermojaan jo pyykkien ripustamista, kun nainen ripustaa niitä, ja dramaattisesti vauhkoaa ä, että lähde sinä nainen siitä sitten lätkimään, koska tietää, ettei nainen lähde. Joten naista voi edelleen kohdella huonosti ihan niin paljon kuin miestä huvittaa, koska sillä ei ole miehelle mitään seurauksia.
Missä ihmeessä nämä miehet piileskelevät...minä en ole heitä tavannut vielä missään, jotka osaavat kommunikoida naisen kanssa luonnollisesti ja normaalisti.
Onko heitä siis olemassakaan missään...onko se vain naisten harhaluulo tai toive, että kyllä sellainen vielä kohdalleni tupsahtaa??
N vailla aitoa kohtaamista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole mitään käsitystä siitä miten ja miksi te riitelette. Ja mitä ne oikeat asiat on joista ei voi keskustella..
Joten jos tilanne on aito niin varmasti voisi olla hyötyä ihan pari/perheterapiasta tms.
Sen sijaan että kärjistetään hommaa trollipalstalla.
No juurikin aamulla oli kynnyksen takana, että otin puheeksi edes sitä, kun mies huusi minulle laittaessani pyykkiä. Meinasin jättää koko keskustelun väliin, koska tiesin, että mies suuttuisi ja huutaisi minulle, mutta en minäkään halua, että minulle huudetaan omassa kodissani.
Pariterapiaa olen ehdottanut, mies ei aio lähteä.
Olen käynyt yksilöterapiassa puhumassa asiasta, pyrkinyt kannustavaan ja hyvään vuorovaikutukseen, kertonut miehelle selkeästi millaiset asiat satuttavat minua ym. Alan olla ihan hukassa, siksi kai pyörittelen (ero)ajatuksiani täällä.
Enkä voisi koskaan edes kuvitella, että mies ikinä sanoisi mulle rumasti, jos olisin laittanut hänen paitansa väärään paikkaan. Olisi iloinen ensinnäkin, että olen paidan tuonut kaappiin.
Enkä itsekään märise kotitöistä, toki tehdään varmaan aika puolet ja puolet. Välillä mä teen suurimman osan ja välillä en tee mitään, välillä mies tekee suurimman osan ja välillä ei taas mitään. Riippuu kiireistä ja millaisia päiviä molemmilla on. Mua ei sukat lattialla haittaa, saatan itsekin jättää vaikka likaisen astian tiskipöydälle. Jos mua ne sukat lattialla haittaa, laitan itse muualle.
Tai jos viemättömät roskat haittaa, niin menen ja vien itse ne roskat. Mutta kotitöissä pitääkin olla, että molemmat osallistuu jossain määrin, muuten varmasti tulisi eripuraa.
No siis mies ehdottaa jotain tekemistä ja sinä alat kertomaan kun on murheita? Tuli vaan tuosta kun mies vastaa "antaa olla, ei sitten tehdä mitään". Nyt sitten mies on se ongelma ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet pysty puhumaan mistään miehesi kanssa. Näin sivullisena mietin että mahdatkohan nalkuttaa paljonkin. Mitä jos kokeilisit vaikka edes viikon verran puhua ystävällisesti neutraaleista aiheista. Jotta voisit todeta että voitte puhua edes jostain ilman hermojen menettämistä. Siitä voi sitten jatkaa.
Olen tässä pyrkinyt tuomaan esille esimerkkejä, että yritän aina tilaisuuden tullen pitää keskusteluilmapiirin positiivisena, annan miehelle positiivista palautetta, ja hyvinä päivinä pystymme puhumaan esim uutisista ihan ongelmitta. En oikeastaan nalkuta, koska pidän jatkuvaa nalkuttamistakin henkisen väkivallan muotona. Sen sijaan olen avoimesti, rauhallisesti ja selväsanaisesti yrittänyt kertoa miehelleni mitä haluan (esim tänä aamuna, että ei huutaisi minulle, kun laitan pyykkiä). Mies ei vain suostu ottamaan minkäänlaista palautetta vastaan omasta käytöksestään, ja suorastaan tyrannisoi jo kotimme tunneilmapiiriä (en enää ota läheskään kaikkia aiheita puheeksi, kun en jaksa riitaa)
Psykologia John Delynon mukaan tuota käytöstä kuvataan "radioaktiivinen ydinpommi rinnassa". Muut aistivat sen ja yrittävät elää munankuorilla, ettei se ydinpommi räjähdä. Se on yksi henkisesti epävakaan ihmisen merkki, kun myrkyttää ilmapiiriä omalla ydinsäteilyllään ja se voidaan laskea suoraan henkisen väkivallan muodoksi (koska puoliso ei uskalla olla aito oma itsensä pelätessään ydinpommin räjähdystä väärästä sanasta/liikkeestä/teosta/mielipiteestä).
Kuvailit tuossa aidon luuseri miehen, tossun alla elävän ressukan.