Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini tapa ikäänkuin ignorata minut - näkökulmia, pliis!
11.05.2026 |
Tiedän, että aiheesta on jo joitakin pitkiäkin keskusteluketjuja, mm. se 70-luvun... jne, ja joitain olen lukenutkin. Toki noihin pitkiin ketjuihin myös tavallaan hukkuu viestejä, siksi tein nyt vielä omankin ketjun.
Tilanne ei ole kohdallani uusi, mutta prosessoinnin alla. Kaipaisin näkökulmia ja ehkä kirjavinkkejäkin. Terapiassa olen parhaillaan (muutenkin), ja sielläkin tämäkin kyllä on puheissa. Silti kaipaan teiltä vielä kommentteja, arvon AV:laiset <3
Lyhyesti tilanne tällä hetkellä: Olen reilu nelikymppinen. Itsellä ei ole lapsia, tämä on oma valintani. Tähän äitini jo aiemmin marttyroi "Voi, voi... Eikö minusta nyt tule mummoa...". No, minulla on kuitenkin yksi sisko (jäljempänä: Sisko), jolla nyttemmin sitten on lapsi, eli äidistä ON tullut mummo. Tätä lapsenlastaan äitimme höösää täysillä ja lepertelee tavalla jota en tiennyt hänen edes osaavan. Meidät omat lapsensa kasvatti kylmäkiskoiseen tyyliin, minä en rakkautta, lämpöä tai tukea saanut, Sisko nuorempana ehkä vähän enemmän.
Eilen olin äitienpäivän vietossa hieman edellämainittua isommalla porukalla, ja oli aluksi ihan mukavaa. Siinä räpsittiin joitain kuvia ohimennen, ja äitini sanoi, että jossain vaiheessa pitää vielä ottaa kunnon valokuvat. No, kahvittelun yms jälkeen hän sitten onkin: "No niin, otetaas nyt kuvat! Minä, Sisko ja Tyttärentytär!" No siinä otettiin kuvia, minäkin otin. Jotenkin kai odotin, että seuraavaksi sitten lisää kuvia muilla kokoonpanoilla, esim. hän ja hänen molemmat tyttärensä, äitienpäivä kun on, ja hänhän on äiti meille kahdelle. Vaan ei. Kuvat purkkiin ja se siitä! Eli hän tavallaan ignorasi minut, vaikka seisoin nenänsä edessä.
En nyt tiedä, kumpi on karumpi ajatus: Se, että hän ei jotenkin edes tajunnut tuota (eli tavallaan olen hänen mielestään jo kuin pois pyyhkiytynyt vähenpiarvoisena tyttärenä, joka ei hänelle lapsenlapsia suonut) vai että teki tuon jotenkin tahallaan (ja ilmeisesti sitten jotenkin nauttii siitä). Ajatuksia, vinkkejä?
En osannut tuossa nyt sitten mitään sanoa. Eli tyhjäksi jäi tilanne. Loppuilta kyllä meni epämääräisen huonon olon kourissa. Parille läheiselle olen tästä jo puhunut, terkkuja jos tunnistatte...
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä tätä mietin. Tuleeko oikeasti jollekin lapselle tunne toisen sisaruksen olevan tärkeämpi. Pienet lapset vie kokoontumisessa huomiota. Ja avioituneiden lasten kohdalla tietysti myös lasten puoliso vaikuttaa paljon yhteydenpitoon ja sen tapoihin.
Tietty tulee ja se on biologista, koskaa ihmiset ovat lisääntyneet biologialleen luonnottomasti sarjassa ja suurimmalla osalla lapsista on kehitystrauma ennenaikaisesta vieroittamisesta.
Apinat saavat yhden poikasen ja sitten ollaan ilman monta vuotta. Ihmislapsi vieroittuu luonnostaan n. 5v iässä. Mutta suurin osa ahneista boomereista on tuutannut lapsia ulos sarjatyönä ja laiminlyönyt näiden varhaislapsuuden kasvatuksen leikkimällä eläintä, joka tuottaa pesueita, kuten vaikkapa koira tai kissa.
Tämän ahneen ja typerän käytöksen vuoksi suurimmalla osalla ihmisistä on tunnevammoja ja krooninen kaipuu äitiin, jota ei pysty missään vaiheessa elämää korjaamaan, kun se ahnepaska äiti ajattelee että armeija heikosti kasvatettuja lapsia on parempi kuin yksikin oikeasti rakastettu.
Itkekää lisää, marttyyriharput. Aika kohdata tosiasiat.
Tavallisesti boomereita syytellään huonosta lisääntymisestä ja yhden lapsen perheistä. Sinä näet asian toisin.
Toetysti mielenterveysongelmat voivat olka perinnöllisiä, tietyt luonteenpiirteet, myös kotikasvatus jos kaikesta ollaan katkeria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toiset tekee elämästään vaikeaa.
Menepä takaisin koppaasi sähisemään myrkkykäärme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä tätä mietin. Tuleeko oikeasti jollekin lapselle tunne toisen sisaruksen olevan tärkeämpi. Pienet lapset vie kokoontumisessa huomiota. Ja avioituneiden lasten kohdalla tietysti myös lasten puoliso vaikuttaa paljon yhteydenpitoon ja sen tapoihin.
Tietty tulee ja se on biologista, koskaa ihmiset ovat lisääntyneet biologialleen luonnottomasti sarjassa ja suurimmalla osalla lapsista on kehitystrauma ennenaikaisesta vieroittamisesta.
Apinat saavat yhden poikasen ja sitten ollaan ilman monta vuotta. Ihmislapsi vieroittuu luonnostaan n. 5v iässä. Mutta suurin osa ahneista boomereista on tuutannut lapsia ulos sarjatyönä ja laiminlyönyt näiden varhaislapsuuden kasvatuksen leikkimällä eläintä, joka tuottaa pesueita, kuten vaikkapa koira tai kissa.
Tämän ahneen ja typerän käytöksen vuoksi suurimmalla osalla ihmisistä on tunnevammoja ja krooninen kaipuu äitiin, jota ei pysty missään vaiheessa elämää korjaamaan, kun se ahnepaska äiti ajattelee että armeija heikosti kasvatettuja lapsia on parempi kuin yksikin oikeasti rakastettu.
Itkekää lisää, marttyyriharput. Aika kohdata tosiasiat.
Tavallisesti boomereita syytellään huonosta lisääntymisestä ja yhden lapsen perheistä. Sinä näet asian toisin.
Toetysti mielenterveysongelmat voivat olka perinnöllisiä, tietyt luonteenpiirteet, myös kotikasvatus jos kaikesta ollaan katkeria.
Olen 100% onnellinen kun en ole äitini kanssa tekemisissä. Siitä voi päätellä mikä on perinnöllistä ja mikä vampyyriäidin vaikutusta.
Kunpa kaikki ihmiset olisivat täydellisiä. Edes lähelle sitä kuin boomerivihaa uhkuvat naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä tätä mietin. Tuleeko oikeasti jollekin lapselle tunne toisen sisaruksen olevan tärkeämpi. Pienet lapset vie kokoontumisessa huomiota. Ja avioituneiden lasten kohdalla tietysti myös lasten puoliso vaikuttaa paljon yhteydenpitoon ja sen tapoihin.
Tietty tulee ja se on biologista, koskaa ihmiset ovat lisääntyneet biologialleen luonnottomasti sarjassa ja suurimmalla osalla lapsista on kehitystrauma ennenaikaisesta vieroittamisesta.
Apinat saavat yhden poikasen ja sitten ollaan ilman monta vuotta. Ihmislapsi vieroittuu luonnostaan n. 5v iässä. Mutta suurin osa ahneista boomereista on tuutannut lapsia ulos sarjatyönä ja laiminlyönyt näiden varhaislapsuuden kasvatuksen leikkimällä eläintä, joka tuottaa pesueita, kuten vaikkapa koira tai kissa.
Tämän ahneen ja typerän käytöksen vuoksi suurimmalla osalla ihmisistä on tunnevammoja ja krooninen kaipuu äitiin, jota ei pysty missään vaiheessa elämää korjaamaan, kun se ahnepaska äiti ajattelee että armeija heikosti kasvatettuja lapsia on parempi kuin yksikin oikeasti rakastettu.
Itkekää lisää, marttyyriharput. Aika kohdata tosiasiat.
Tavallisesti boomereita syytellään huonosta lisääntymisestä ja yhden lapsen perheistä. Sinä näet asian toisin.
Toetysti mielenterveysongelmat voivat olka perinnöllisiä, tietyt luonteenpiirteet, myös kotikasvatus jos kaikesta ollaan katkeria.
Olen 100% onnellinen kun en ole äitini kanssa tekemisissä. Siitä voi päätellä mikä on perinnöllistä ja mikä vampyyriäidin vaikutusta.
Sepä se. Et vain huomaa sitä, vampyyriäidillä vampyyritytär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauska ajatus kun 95 makaa horroksessa suu auki ja tytär 65 vaatii tilintekoa edelleen jostain lapsuusjutusta ja sähisee äidiltään anteeksipyyntöä sättien äitiään psykologisin termein miten on jäänyt paitsi rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kitiboomeri kiilasi ketjuun vastauksella numero 2. 😃
Miten niin kiilasi? Ei täällä ole mitään jonoa, johon voisi kiilata!
Miksi käytät tuollaista sanaa, joka viittaa etuiluun. Kaikilla on täällä sananvapaus. Mikä sinua oikeasti nyppii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin yllättävän pitkään saada äidiltäni hyväksyntää ja huomiota, mitä en edes lapsena saanut.
Sitten eräänä päivänä yksinkertaisesti totesin itselleni, että minulla nyt vaan sattuu olemaan äiti, jolta tuollaista en saa.
Tuon tajuttuani on elämä ollut kevyempää. Minulla ei ole mitään syytä yrittää miellyttää äitiäni tai yrittää päästä hänen suosioonsa.
Eikä edes työntyä kylään äitienpäivänä.
Oma äitini ei ole enää kovin kiinnostunut minusta. Hän on tosin jo 88 ja minä 59 v., joten en ota sitä niin raskaasti. Veljeni ei äitä näe kuin kerran vuodessa, minä hoidan äitini asiat. Äiti on edelleen ihan kirkas mieleltään, mutta jotenkin minun asiani eivät häntä enää kiinnosta. Hän puhuu lähinnä miehelleni, kun käymme viikottain äidin luona auttelemassa ja jos käyn äidin luona yksin, hän kyselee pääosoin mieheni kuulumisia. Ihan kiva, että heillä on hyvät välit, mutta joskus hieman hämmästyttää, että mikään, mitä teen ei kiinnosta niin, että hän kyselisi lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa pöydälle. Sanot äidillesi, kuinka pahalta se tuntui. Ilmeisesti teillä ei puhuta. Olen työstänyt omaa perhettäni vähän samalla tavalla. Ovat oppineet, varsinkin äiti. Eihän se kivaa ollut, kun kotona on tuollainen kulttuuri. Pystyin siihen ehkä siksi, että asuin kaukana, emme tavanneet usein.
Saako myös äiti sanoa, miten pahalta tuntuu, kun oma lapsi halveksii äitiyttä ja monin eri tavoin osoittaa, että se on esim. siskolle väärä valinta? Kissoja voidaan nostalle pöydälle useita ja mukana voi olla myös kissa, josta puhuminen on ap:n mielestä loukkaavaa.
Ap ei päässyt valokuvaan, jossa oli äitejä. Onhan se väärin?
No ei saa. Äiti on todennäköisesti lyönyt lasta päähän lapsena eikä lapsi ole tälle mitään velkaa. Uhriutuva marttyyriäiti on väkivaltainen, ap:n äiti myös syrjivä ja manipuloiva, passiivisaggressiivinen.
Joko käyttäydyt kivasti ja nätisti tai lennät ulos lapsesi elämästä kuin leppäkeihäs. Ihan turha porata, kaltaisiasi myrkkykäärmeitä ja lapsensa omien intressiensä alle hukuttajia on nähty ihan tarpeeksi.
Entä jos nelikymppinen lapsi käyttäytyy kuin teini
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä tätä mietin. Tuleeko oikeasti jollekin lapselle tunne toisen sisaruksen olevan tärkeämpi. Pienet lapset vie kokoontumisessa huomiota. Ja avioituneiden lasten kohdalla tietysti myös lasten puoliso vaikuttaa paljon yhteydenpitoon ja sen tapoihin.
Tietty tulee ja se on biologista, koskaa ihmiset ovat lisääntyneet biologialleen luonnottomasti sarjassa ja suurimmalla osalla lapsista on kehitystrauma ennenaikaisesta vieroittamisesta.
Apinat saavat yhden poikasen ja sitten ollaan ilman monta vuotta. Ihmislapsi vieroittuu luonnostaan n. 5v iässä. Mutta suurin osa ahneista boomereista on tuutannut lapsia ulos sarjatyönä ja laiminlyönyt näiden varhaislapsuuden kasvatuksen leikkimällä eläintä, joka tuottaa pesueita, kuten vaikkapa koira tai kissa.
Tämän ahneen ja typerän käytöksen vuoksi suurimmalla osalla ihmisistä on tunnevammoja ja krooninen kaipuu äitiin, jota ei pysty missään vaiheessa elämää korjaamaan, kun se ahnepaska äiti ajattelee että armeija heikosti kasvatettuja lapsia on parempi kuin yksikin oikeasti rakastettu.
Itkekää lisää, marttyyriharput. Aika kohdata tosiasiat.
Tavallisesti boomereita syytellään huonosta lisääntymisestä ja yhden lapsen perheistä. Sinä näet asian toisin.
Toetysti mielenterveysongelmat voivat olka perinnöllisiä, tietyt luonteenpiirteet, myös kotikasvatus jos kaikesta ollaan katkeria.
Olen 100% onnellinen kun en ole äitini kanssa tekemisissä. Siitä voi päätellä mikä on perinnöllistä ja mikä vampyyriäidin vaikutusta.
Sepä se. Et vain huomaa sitä, vampyyriäidillä vampyyritytär.
Inkkelireppana se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yhtään irtautunut lapsuuden kodista? Miksi odotat ilkiöltä edelleen huomiota?
Kitiboomeri kiilasi ketjuun vastauksella numero 2. 😃
Miten niin kiilasi? Ei täällä ole mitään jonoa, johon voisi kiilata!
Miksi käytät tuollaista sanaa, joka viittaa etuiluun. Kaikilla on täällä sananvapaus. Mikä sinua oikeasti nyppii?
Hän lienee se joka on tunnettu tuosta joka keskusteluun työntymisestä boomerkärjellä.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei ole enää kovin kiinnostunut minusta. Hän on tosin jo 88 ja minä 59 v., joten en ota sitä niin raskaasti. Veljeni ei äitä näe kuin kerran vuodessa, minä hoidan äitini asiat. Äiti on edelleen ihan kirkas mieleltään, mutta jotenkin minun asiani eivät häntä enää kiinnosta. Hän puhuu lähinnä miehelleni, kun käymme viikottain äidin luona auttelemassa ja jos käyn äidin luona yksin, hän kyselee pääosoin mieheni kuulumisia. Ihan kiva, että heillä on hyvät välit, mutta joskus hieman hämmästyttää, että mikään, mitä teen ei kiinnosta niin, että hän kyselisi lisää.
Olen yrittänyt vanhuksena muistaa tämän. Aikuisten kuuttakymppiä lähestyvien lasteni ja heidän lastensa asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Niistä pitää kysellä, kuunnella missä ovat käyneet kävelemässä viikonloppuisin, teatterinsa, terveytensä. Keskityn siihen. Jos joku muistaa jotenkin minut niin mitäs tässä, tätä samaa. Joskus tekisi hirveesti mieli kertoa tutuista joita on nähnyt, kännykän ostostaan, taloyhtiön talkoista, labrakokeista, mutta yritän muistaa, ketään ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin yllättävän pitkään saada äidiltäni hyväksyntää ja huomiota, mitä en edes lapsena saanut.
Sitten eräänä päivänä yksinkertaisesti totesin itselleni, että minulla nyt vaan sattuu olemaan äiti, jolta tuollaista en saa.
Tuon tajuttuani on elämä ollut kevyempää. Minulla ei ole mitään syytä yrittää miellyttää äitiäni tai yrittää päästä hänen suosioonsa.
Eikä edes työntyä kylään äitienpäivänä.
Kyllä minä kävin ja vein kukkia. Pikaisesti join kahvit ja juttelin hyväntuulisesti niitä näitä.
Olen vain hyväksynyt sen tosiasian, että äidiltäni en tule saamaan rakkautta tai tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin yllättävän pitkään saada äidiltäni hyväksyntää ja huomiota, mitä en edes lapsena saanut.
Sitten eräänä päivänä yksinkertaisesti totesin itselleni, että minulla nyt vaan sattuu olemaan äiti, jolta tuollaista en saa.
Tuon tajuttuani on elämä ollut kevyempää. Minulla ei ole mitään syytä yrittää miellyttää äitiäni tai yrittää päästä hänen suosioonsa.
Eikä edes työntyä kylään äitienpäivänä.
Kyllä minä kävin ja vein kukkia. Pikaisesti join kahvit ja juttelin hyväntuulisesti niitä näitä.
Olen vain hyväksynyt sen tosiasian, että äidiltäni en tule saamaan rakkautta tai tukea.
Sinulla ei omaa perhettä? En tiedä lapsistani, mutta itse en kyllä aikuisena enää odottanut äidiltä mitään "rakkautta tai tukea. " pikemmin kai varjeltiin äitiä arkihuoliltamme. Äidin rakkaus oli lapsenakin sitä teoilla osoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei ole enää kovin kiinnostunut minusta. Hän on tosin jo 88 ja minä 59 v., joten en ota sitä niin raskaasti. Veljeni ei äitä näe kuin kerran vuodessa, minä hoidan äitini asiat. Äiti on edelleen ihan kirkas mieleltään, mutta jotenkin minun asiani eivät häntä enää kiinnosta. Hän puhuu lähinnä miehelleni, kun käymme viikottain äidin luona auttelemassa ja jos käyn äidin luona yksin, hän kyselee pääosoin mieheni kuulumisia. Ihan kiva, että heillä on hyvät välit, mutta joskus hieman hämmästyttää, että mikään, mitä teen ei kiinnosta niin, että hän kyselisi lisää.
Olen yrittänyt vanhuksena muistaa tämän. Aikuisten kuuttakymppiä lähestyvien lasteni ja heidän lastensa asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Niistä pitää kysellä, kuunnella missä ovat käyneet kävelemässä viikonloppuisin, teatterinsa, terveytensä. Keskityn siihen. Jos joku muistaa jotenkin minut niin mitäs tässä, tätä samaa. Joskus tekisi hirveesti mieli kertoa tutuista joita on nähnyt, kännykän ostostaan, taloyhtiön talkoista, labrakokeista, mutta yritän muistaa, ketään ei kiinnosta.
Sun hyvät uhri-itkut menee siis hukkaan tässä maailmassa, voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini ei ole enää kovin kiinnostunut minusta. Hän on tosin jo 88 ja minä 59 v., joten en ota sitä niin raskaasti. Veljeni ei äitä näe kuin kerran vuodessa, minä hoidan äitini asiat. Äiti on edelleen ihan kirkas mieleltään, mutta jotenkin minun asiani eivät häntä enää kiinnosta. Hän puhuu lähinnä miehelleni, kun käymme viikottain äidin luona auttelemassa ja jos käyn äidin luona yksin, hän kyselee pääosoin mieheni kuulumisia. Ihan kiva, että heillä on hyvät välit, mutta joskus hieman hämmästyttää, että mikään, mitä teen ei kiinnosta niin, että hän kyselisi lisää.
Olen yrittänyt vanhuksena muistaa tämän. Aikuisten kuuttakymppiä lähestyvien lasteni ja heidän lastensa asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Niistä pitää kysellä, kuunnella missä ovat käyneet kävelemässä viikonloppuisin, teatterinsa, terveytensä. Keskityn siihen. Jos joku muistaa jotenkin minut niin mitäs tässä, tätä samaa. Joskus tekisi hirveesti mieli kertoa tutuista joita on nähnyt, kännykän ostostaan, taloyhtiön talkoista, labrakokeista, mutta yritän muistaa, ketään ei kiinnosta.
Sun hyvät uhri-itkut menee siis hukkaan tässä maailmassa, voi.
Niinhän ne menee. Hautaan päädymme kaikki. Tärkeät keski-ikäisetkin äidin kaipuussaan aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin yllättävän pitkään saada äidiltäni hyväksyntää ja huomiota, mitä en edes lapsena saanut.
Sitten eräänä päivänä yksinkertaisesti totesin itselleni, että minulla nyt vaan sattuu olemaan äiti, jolta tuollaista en saa.
Tuon tajuttuani on elämä ollut kevyempää. Minulla ei ole mitään syytä yrittää miellyttää äitiäni tai yrittää päästä hänen suosioonsa.
Eikä edes työntyä kylään äitienpäivänä.
Kyllä minä kävin ja vein kukkia. Pikaisesti join kahvit ja juttelin hyväntuulisesti niitä näitä.
Olen vain hyväksynyt sen tosiasian, että äidiltäni en tule saamaan rakkautta tai tukea.
Sinulla ei omaa perhettä? En tiedä lapsistani, mutta itse en kyllä aikuisena enää odottanut äidiltä mitään "rakkautta tai tukea. " pikemmin kai varjeltiin äitiä arkihuoliltamme. Äidin rakkaus oli lapsenakin sitä teoilla osoittamista.
Niin. Vietin äitien päivää kotona, jonka jälkeen kävin äitini luona.
Rakkautta ja tukea vaille jäin lapsena. Ei sitä osoitettu teoin eikä sanoin. Päinvastoin.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen asian hyväksynyt ja nyt on hyvä.
Kysypäs ap isiltäsi neuvoa seuraavalla kerralla,pliis!
Alue: Aihe vapaa
Jep. Näiden kohdalla kannattaa todeta faktat ja käyttäytyä niiden mukaisesti. Se ei tarkoita sitä etteikö mitään vuorovaikutusta voisi olla, vaan sitä, että rajattomalle ja emotionaalisesti väkivaltaiselle äidille asetetaan selvät rajat joita pakotetaan ilma sentimentalismia kun narsistiäiti alkaa itkemään.