Miksi oletetaan, että työikäiset voisivat huolehtia iäkkäistä vanhemmista?

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ole huolehtinut. Töiden jälkeen pari kertaa viikossa käynyt katsomassa onko kaikki hyvin. Pessyt pyykkiå, siivonnut, käynyt kaupassa, vienyt lääkäriin jne. Rakastan vanhempiani ja haluan auttaa. Meillä kaikilla on hyvä fiilis ja olemme läheisiä. Eivät vanhempani silti mitään dementikkoja ole, vähän vaivaisia ja siksi autan heitä aina kun ehdin tai tarvetta on. Onneksi asumme lähellä n 15 km päässä toisistamme.

Täällä ihan sama. Ei välttämättä edes hyvä fiilis vaan velvollisuus huolehtia läheisistä.

Vierailija kirjoitti:

Oliko se niin, että aikuiset pitivät huolta itse itsestään. Näin ainakin omat vanhemmat ovat opettaneet eli 18 v. Kun on täyttänyt, olet omillasi😁

Eikä aikuisia tarvitse juhlapäivinäkään huomioida👏 näin se oli. Olen vapautettu tästä vanhempien hoidosta 😂

Palstakurpat voivat henkisesti valmistautua omaan elämän ehtooseensa tätä ketjua lukemalla. 

Annan äiti voi muuttaa lähemmäksi jompaa kumpaa lastansa. Näin me työikäiset olemme toimineet 99-vuotiaan vanhuksen kanssa, joka yhä asuu kotonaan ilman mitään soteapuja.

Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus on se, ettei vanhus joudu Attendolle tai Esperiin heitteille. Nämähän on kidutuslaitoksia.

Vierailija kirjoitti:

Nii. Oma nuori aikuinen lapseni asuu 400 km päässä, ja varmasti jää sinne seuduin myös opiskelujen jälkeenkin. Jos löytää itselleen puolison, hän voi olla itse kotoisin myös mistä päin Suomea tahansa. Otetaan sitten se skenaario, että sekä minä että lapsen puolison vanhemmat vaativat jatkossa hoivaa, ja näillä lapsilla on ikääntyvien vanhempiensa luokse satoja kilometreja, ja vieläpä eri suuntiin, niin miten todennäköistä on se, että he pystyisivät vanhuksista huolehtimaan kunnolla?

Skenaariostasi puuttuu se oletus, että vanhus ei ole kykenevä muuttamaan lähemmäs työikäisiä lapsiaan. Miksiköhän.

Kun itse tulen vanhaksi, aion asua kotonani niin pitkään kuin mahdollista ja toivottavasti kuolen kotiini. Sitä ei ole kiveen kirjoitettu missä se kotini silloin sijaitsee. Suomessa on mahdollista myydä torppansa ja muuttaa vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Palstakurpat voivat henkisesti valmistautua omaan elämän ehtooseensa tätä ketjua lukemalla. 

Millä tavoin sinä huolehdit omista vanhemmistasi?

Se päivä jos omalle kohdalle osuu noin.Ei heidän kuulu huolehtia,vaan tämän yhteiskunnan.Hyppään rekan junan eteen tai jokeen.Oikeasti heillä oma elämä.Vanhainkotiin haluan kun en enää ymmärrä mitään.En toisten nurkkiin.

En todellakaan tiedä.

Omien vanhempieni isovanhemmista viimeinen haudattiin vähän minun syntymäni jälkeen, mutta kaikki omat isovanhempani ja vanhempani ovat yhä elossa ja voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa on hoidettavana sekä isovanhemmat että vanhemmat, jos isovanhemmat eivät ala poistua lähivuosina. Suvuissa, joissa lapset on tehty vielä nuorempina useammassa sukupolvessa, voi olla vielä useamman sukupolven vanhukset hoidettavana yhtä aikaa ihmisten eläessä pidempään. 

Samaa olen miettinyt, että miten todellakin homma onnistuisi käytännössä. Ajatushan tulee vuosikymmenien takaa, jolloin ajat olivat erilaiset. Kaunis ajatus, mutta nykypäivänä vaikea toteuttaa ja aika kullannut muistot ja käsitykset. 

Ennen tuo onnistui helpommin, koska asutus, palvelut ja työpaikat eivät keskittyneet Suomessa vain muutamiin isompiin kaupunkeihin. Töitä ja paljveluita oli syrjäseuduillakin, perheet oli isompia (apukäsiä useampi) ja kotikonnuille tai sen läheisyyden pystyi jäämään. Arki ei vaatinut myöskään automaattisesti että perheen elättämiseksi piti molempien vanhempien käydä töissä, ennen oli helpompaa toisen (lähes aina se nainen) jäädä kotiin hoitamaan koti ja lapset. 

Nykyisin meillä on hyvin epätasapainoinen ikärakenne, syrjäseuduilla ei ole töitä joten muutto lähemmäs vanhempia ei ole monille mahdollista. Lisäksi pariskunnalla saattaa vanhemmat asua eri puolilla suomea —> on mahdotonta muuttaa kaikkien läheisyyteen. Monet iäkkäämmät asuu omistusasunnoissa joita on hankala sijainnin vuoksi myydä ja tarvetta on vähemmän kun syntyvyys on laskenut. 

Käytännössä siis ajatus siitä että lapset ottaisivat vastuuta vanhemmistaan on hankala, usein jopa mahdoton toteuttaa. Yhteiskunnan on pakko tulla vastaan ja se maksaa. Sitä ei päästä tässä tilanteessa enää karkuun ja ne rahat on jostain revittävä. 

Kieltäisin yksityiset hoivakodit/asettaisin niille maksukaton, jonka perusteella vanhuksen maksama summa olisi kohtuullinen. Nämä nykyiset, missä hintataso voi olla monta tonnia, ei ole ok. Sen sijaan hoivakodit kunnallisiksi ja tarkoitus ei ole tuottaa voittoa. Riittävästi paikkoja jokaiselle. 

89 jatkaa:

Lisäksi ihmisten keskimääräinen elinajanodote on myös pidempi ja ihmiset on entistä sairaampia. Vanhemmista huolehtiminen ei ole samalla tasolla kuin ennen. Ihmiset kuoli ennen aiemmin eikä samaa vertaa ehtinyt ihmiset kerätä perussairauksia. On eri asia antaa vähän kauppa-apuja ja kysellä kuulumisia 70-vuotiaalta äidiltä joka mahdollisesti menehtyy sydänkohtaukseen lähivuosina koska suurehkolla todennäköisyydellä ei siitä selviäisi vs nykyiset vanhukset jotka elää nykyisen lääketieteen avulla hyvinkin iäkkäiksi sairauskohtauksista ja fyysisen toimintakyvyn heikkoudesta huolimatta. Monet saattaa elää vuosiakin petipotilaana mikä ei ennen ollut todellisuutta.  Vuodepotilaana olevaa läheistä ei enää hoidetakkaan pienellä efortilla vaan se vaatii jo vuorokauden ympäri olevaa hoivaamista johon ei kellään työssäkäyvällä perheellisellä riitä rahkeet. 

Isäni kuoli 2014 ja äiti kuoli 11 vuotta myöhemmin. Tuohon olisi mahtunut yli 10 vuotta hoitovastuuta ja samalla vastuu omista lapsista ja töistä. Vanhemmat asuivat 300 km päässä.

Jo sekavan vanhemman iltaiset/öiset puhelinsoitot veivät yöunet. Noina vuosina sain myös tiheästi uusituvan flimmerin, jota hoidettiin kahteen otteeseen ablaatiolla. 

Pakollisella hoitovastuulla päästään eroon myös aikuisista lapsista, kun terveys ei enää kestä 24/7/365 päivystystä.

Vierailija kirjoitti:

89 jatkaa:

Lisäksi ihmisten keskimääräinen elinajanodote on myös pidempi ja ihmiset on entistä sairaampia. Vanhemmista huolehtiminen ei ole samalla tasolla kuin ennen. Ihmiset kuoli ennen aiemmin eikä samaa vertaa ehtinyt ihmiset kerätä perussairauksia. On eri asia antaa vähän kauppa-apuja ja kysellä kuulumisia 70-vuotiaalta äidiltä joka mahdollisesti menehtyy sydänkohtaukseen lähivuosina koska suurehkolla todennäköisyydellä ei siitä selviäisi vs nykyiset vanhukset jotka elää nykyisen lääketieteen avulla hyvinkin iäkkäiksi sairauskohtauksista ja fyysisen toimintakyvyn heikkoudesta huolimatta. Monet saattaa elää vuosiakin petipotilaana mikä ei ennen ollut todellisuutta.  Vuodepotilaana olevaa läheistä ei enää hoidetakkaan pienellä efortilla vaan se vaatii jo vuorokauden ympäri olevaa hoivaamista johon ei kellään työssäkäyvällä perheellisellä riitä rahkeet. 

Lisäksi se, että ihmiset eivät tee elvytyskieltoa ja hoitotahtoa. Sen sijaan elvytetään hyvin huonokuntoisiakin ihmisiä. Ja osa omaisista suuttuu, kun lääkäri määrää elvytyskiellon monisairaalle iäkkäälle ihmiselle.

Tämä paine kohdistuu naisiin. Vai oletteko kuulleet, miten puhuttaisiin, että kyllä Samin pitää huolehtia iäkkäistä vanhemmista, viedä kauppaan, apteekkiin ja lääkäriin? Tai miten Ollin olisi syytä huolehtia iäkkäistä appivanhemmistaan, kun kyllähän se on kunnon miehen rooli? Sen sijaan ei ole mitään ongelmaa olettaa, että Sari huolehtii vanhemmistaan ja Johanna hoivaa omien vanhempien lisäksi appivanhemmatkin.

Minä rajoittaisin myös äärimmäisen sairaiden ja huonokuntoisten ihmisten vapautta päättää asumisestaan. Meillä on paljon kiukkuisia sairaita ihmisiä, jotka ilmoittavat, etteivät omasta kodistaan lähde ja läheiset saavat hoitaa. Läheisiltä ei kysytä ja kotihoitajan käynti useamman kerran päivässä jossain sivukylän perukoilla tulee kalliiksi. Näille ihmisille pitäisi perustaa kerrostaloihin hoiva-asuntoja, joissa on hoitaja helposti saatavilla omaan huoneistoon, eikä hoitajalla mene aikaa eri puolilla kuntaa ravaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

89 jatkaa:

Lisäksi ihmisten keskimääräinen elinajanodote on myös pidempi ja ihmiset on entistä sairaampia. Vanhemmista huolehtiminen ei ole samalla tasolla kuin ennen. Ihmiset kuoli ennen aiemmin eikä samaa vertaa ehtinyt ihmiset kerätä perussairauksia. On eri asia antaa vähän kauppa-apuja ja kysellä kuulumisia 70-vuotiaalta äidiltä joka mahdollisesti menehtyy sydänkohtaukseen lähivuosina koska suurehkolla todennäköisyydellä ei siitä selviäisi vs nykyiset vanhukset jotka elää nykyisen lääketieteen avulla hyvinkin iäkkäiksi sairauskohtauksista ja fyysisen toimintakyvyn heikkoudesta huolimatta. Monet saattaa elää vuosiakin petipotilaana mikä ei ennen ollut todellisuutta.  Vuodepotilaana olevaa läheistä ei enää hoidetakkaan pienellä efortilla vaan se vaatii jo vuorokauden ympäri olevaa hoivaamista johon ei kellään työssäkäyvällä perheellisellä riitä rahkeet. 

Lisäksi se, että ihmiset eivät tee elvytyskieltoa ja hoitotahtoa. Sen sijaan elvytetään hyvin huonokuntoisiakin ihmisiä. Ja osa omaisista suuttuu, kun lääkäri määrää elvytyskiellon monisairaalle iäkkäälle ihmiselle.

Äitini pyysi itselleen elvytyskiellon jo ajat sitten noin 65-vuotiaana aivoinfarktin jälkeen. Silti noin 20 vuotta myöhemmin sain noin kolmeen eri otteeseen ilmoituksen äidin elvytysksellosta. Ilmoitus tuli aina hoitopaikan vaihtuessa. 

Ei jäänyt kyllä yhtään sellaista tunnetta, että vanhuksia elvytetään turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä paine kohdistuu naisiin. Vai oletteko kuulleet, miten puhuttaisiin, että kyllä Samin pitää huolehtia iäkkäistä vanhemmista, viedä kauppaan, apteekkiin ja lääkäriin? Tai miten Ollin olisi syytä huolehtia iäkkäistä appivanhemmistaan, kun kyllähän se on kunnon miehen rooli? Sen sijaan ei ole mitään ongelmaa olettaa, että Sari huolehtii vanhemmistaan ja Johanna hoivaa omien vanhempien lisäksi appivanhemmatkin.

Puolison lapsuuden perheen "Sami ja Olli" pitivät enemmän huolta vanhemmistaan kuin heidän siskonsa "Sari", joka keskittyi lähinnä hakemaan rahaa vanhemmiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ole huolehtinut. Töiden jälkeen pari kertaa viikossa käynyt katsomassa onko kaikki hyvin. Pessyt pyykkiå, siivonnut, käynyt kaupassa, vienyt lääkäriin jne. Rakastan vanhempiani ja haluan auttaa. Meillä kaikilla on hyvä fiilis ja olemme läheisiä. Eivät vanhempani silti mitään dementikkoja ole, vähän vaivaisia ja siksi autan heitä aina kun ehdin tai tarvetta on. Onneksi asumme lähellä n 15 km päässä toisistamme.

Nimenomaan, eivät ole dementikkoja. Ei voi samanapäivänä edes puhua.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ole huolehtinut. Töiden jälkeen pari kertaa viikossa käynyt katsomassa onko kaikki hyvin. Pessyt pyykkiå, siivonnut, käynyt kaupassa, vienyt lääkäriin jne. Rakastan vanhempiani ja haluan auttaa. Meillä kaikilla on hyvä fiilis ja olemme läheisiä. Eivät vanhempani silti mitään dementikkoja ole, vähän vaivaisia ja siksi autan heitä aina kun ehdin tai tarvetta on. Onneksi asumme lähellä n 15 km päässä toisistamme.

Minä teen tätä samaa paitsi etten siivoa tai pese pyykkä  . Vanhempi kutenkin pärjää omillaan omatoimisesti, ei mitään tarvetta valvontaan. 

Kuskaan kauppaan, lääkäriin, menoihin joihin ei muutoin pääse tai se olisi liian hankalaa. Toimin paikallisena it-tukena jne. vaikka tavalliset hommat sujuu itsenäisesti.

Saman katon alle emme sovi, se tekisi kaikista osapuolista onnettomia.

Vierailija kirjoitti:

Minä rajoittaisin myös äärimmäisen sairaiden ja huonokuntoisten ihmisten vapautta päättää asumisestaan. Meillä on paljon kiukkuisia sairaita ihmisiä, jotka ilmoittavat, etteivät omasta kodistaan lähde ja läheiset saavat hoitaa. Läheisiltä ei kysytä ja kotihoitajan käynti useamman kerran päivässä jossain sivukylän perukoilla tulee kalliiksi. Näille ihmisille pitäisi perustaa kerrostaloihin hoiva-asuntoja, joissa on hoitaja helposti saatavilla omaan huoneistoon, eikä hoitajalla mene aikaa eri puolilla kuntaa ravaamiseen.

Onhan noita senioritaloja olemassa varmaan joka paikkakunnalla. Ne vaan maksaa joten tavallisella pulliaisella ei niihin ole varaa.