Lue keskustelun säännöt.
Muita omaa äitienpäivää viettämättömiä (vaikka on lapsia)?
09.05.2026 |
Muita, jotka pitää päivää jotenkin imelänä ja keinotekoisena? Annoin heti jo avioliittomme alussa äitienpäivän estradin anopille, enkä alkanut sitä omakohtaisesti viettää lastemmekaan synnyttyä. Käydään anopillani huomenna. Leivoin viemiseksi kakun ja mies osti hänelle kukkia.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä juhlitaan synttärit ja isänpäivät ja äitienpäivät! Lapsuudessa olen tavan oppinut ja jatkan sitä edelleen omassa perheessäni. Juhlia ei ole koskaan liikaa!
Mutta juhlitaan ilman stressiä ja turhaa pönötystä. Sen jälkeen, kun sain oman lapsen, ei enää menty äitienpäivänä kyläilemään kummankaan mummon luo, vaan vietettiin oma päivä. Toki mummoille soitettiin ja lähetettiin onnittelukortit, mutta vierailtiin joskus toisena viikonloppuna; tämä oli etukäteen jo mummojen kanssa sovittu, onneksi eivät olleet marttyyrimummoja.
Ja meille on hyvin sopinut se, että minä ( äiti), hommaan kauneimman kortin, jonka itselleni löydän, ostan joskus jonkun lahjan, josta tykkään, valitsen puutarhalta puun tai pensaan tai kukkia, mitä milloinkin. Joskus ostan kakun, joskus lapset ( jo aikuisia) sen tekevät, joskus ostavat lahjan tai kukkia, mutta en niitä varsinaisesti odota. Ja päivänsankari herätetään aamulla laululla ja aamukahvilla.
En tietenkään odota, että sitten kun lapseni löytävät oman puolison, he jatkaisivat perinnettä luonani vaan toki mielelläni annan heidän juhlia tai olla juhlimatta omalla tyylillään ilman pakollisia vierailuita tai muita muistamisia.
Aion kuitenkin senkin jälkeen viettää vaikka itsekseni tai lapsettomien ystävieni kanssa äitienpäivää! Kakkua voi syödä yksinkin ja kukkia löytyy kaupasta! Voipa sitten vaikka katsella valokuvia ja muistella menneitä ja olla kiitollinen eletyistä vuosista.
Enkä sen vuoksi äitienpäivää juhlista, että äidit pitäisi korottaa jonnekin pyhimyksenkaltaisiksi, ihmisiä kun vaan ollaan. Mutta en keksi hyvää syytä, miksi en äitienpäivää viettäisi! Vietin sitä puolisoni kanssa jo silloin, kun lapsia ei vielä ollut, ihan vaan siksi, että arvelin olevani potentiaalisesti hyvä äiti sitten joskus, jos lapsia saan. ( …mikä tosin osoittautui vääräksi arveluksi.)Jos eivät hanki puolisoa ja lapsia, sitkö odotat että tulevat sua juhlimaan?
Sitten kun muuttavat pois kotoa, saavat elää ihan niin kuin haluavat. Olivatpa yksin tai jonkun kanssa kimpassa. Eli en odota juhlijoita.
Eipä ainakaan vielä kukaan kotona asujista ole äitienpäiväjuhlimista jättänyt väliin, tykkäävät ilmeisesti kakusta hekin.
Noo, ssnavalintasi kuitenkin paljastivat pohjimmaisen asenteen..,😊 Se puolisokin oli tekstissäsi kun, ei jos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitienpäivää voi hyvin viettää, vaikka ei lapsia olisikaan tai lapsi on jäänyt keskentekoiseksi tai haudattu. Voin olla onnellinen omana itsenäni ilman lapsia, olen joka tapauksessa kakun ja kukkakimpun arvoinen! Vaikkapa myös äitienpäivänä ( jolloin kaupoissa ainakin on tavallista parempinkakkuvalikoima).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä juhlitaan synttärit ja isänpäivät ja äitienpäivät! Lapsuudessa olen tavan oppinut ja jatkan sitä edelleen omassa perheessäni. Juhlia ei ole koskaan liikaa!
Mutta juhlitaan ilman stressiä ja turhaa pönötystä. Sen jälkeen, kun sain oman lapsen, ei enää menty äitienpäivänä kyläilemään kummankaan mummon luo, vaan vietettiin oma päivä. Toki mummoille soitettiin ja lähetettiin onnittelukortit, mutta vierailtiin joskus toisena viikonloppuna; tämä oli etukäteen jo mummojen kanssa sovittu, onneksi eivät olleet marttyyrimummoja.
Ja meille on hyvin sopinut se, että minä ( äiti), hommaan kauneimman kortin, jonka itselleni löydän, ostan joskus jonkun lahjan, josta tykkään, valitsen puutarhalta puun tai pensaan tai kukkia, mitä milloinkin. Joskus ostan kakun, joskus lapset ( jo aikuisia) sen tekevät, joskus ostavat lahjan tai kukkia, mutta en niitä varsinaisesti odota. Ja päivänsankari herätetään aamulla laululla ja aamukahvilla.
En tietenkään odota, että sitten kun lapseni löytävät oman puolison, he jatkaisivat perinnettä luonani vaan toki mielelläni annan heidän juhlia tai olla juhlimatta omalla tyylillään ilman pakollisia vierailuita tai muita muistamisia.
Aion kuitenkin senkin jälkeen viettää vaikka itsekseni tai lapsettomien ystävieni kanssa äitienpäivää! Kakkua voi syödä yksinkin ja kukkia löytyy kaupasta! Voipa sitten vaikka katsella valokuvia ja muistella menneitä ja olla kiitollinen eletyistä vuosista.
Enkä sen vuoksi äitienpäivää juhlista, että äidit pitäisi korottaa jonnekin pyhimyksenkaltaisiksi, ihmisiä kun vaan ollaan. Mutta en keksi hyvää syytä, miksi en äitienpäivää viettäisi! Vietin sitä puolisoni kanssa jo silloin, kun lapsia ei vielä ollut, ihan vaan siksi, että arvelin olevani potentiaalisesti hyvä äiti sitten joskus, jos lapsia saan. ( …mikä tosin osoittautui vääräksi arveluksi.)Jos eivät hanki puolisoa ja lapsia, sitkö odotat että tulevat sua juhlimaan?
Sitten kun muuttavat pois kotoa, saavat elää ihan niin kuin haluavat. Olivatpa yksin tai jonkun kanssa kimpassa. Eli en odota juhlijoita.
Eipä ainakaan vielä kukaan kotona asujista ole äitienpäiväjuhlimista jättänyt väliin, tykkäävät ilmeisesti kakusta hekin.
Ja muuttavat pois " kotoa". Eikös ne muuta omaan " kotiinsa" kun muuttavat omilleen?
Aikoinaan naapurissa asui perhe, missä isä raahasi pienet lapset lipputangon juurelle laulamaan äidille "sä kasvoit neito kaunoinen ja äideistä parhain" samalla kun lippu nostettiin salkoon. Ja auta armias sitä äijän huutoa, jos lapset kiukutteli eikä suostuneet laulamaan. Homma loppui siihen, kun äijä kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt naiset itse vähätelkö omaa äitiyttänne! On melkoinen urakka kasvattaa sikiö sisällään, synnyttää vauva ja hoivata lapsi, yhteensä n. 20 vuotta, itsenäiseksi aikuiseksi.
Tälle pitää antaa itse arvoa ja lisätä sulka hattuunsa! Nimenomaan nainen eli äiti itse on se sankari, jolla on syytä tuulettaa. Ihan millä tavalla omalle luonnolle parhaiten sopii.
En ota lainkaan kantaa siihen, kenen pitäisi ("pitäisi") juhlat järjestää, enkä ajattele äitiyttä yhteiskunnallisena suorituksena (tuottanut uusia veronmaksajia, elättejä tai tykinruokaa), vaan ihan naisen luomiskyvyn ylistyksenä ja kunnioituksena. Jokainen äiti saa arvostaa itseään, tykönään, vaikka kukaan muu ei huomioisi.
Ymmärrämme eri tavoin sanan yhteiskunnallinen.. Mulle tuo naisen keho.jabluomisvoiman mystifiointi liittyy mitä suurimmassa määrin yhteiskuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai lapset nyt mitenkään pysty järjestää juhlia. Jos isää edes on kuvioissa pakkohan äidin on järjestää kakut, kukat ja lahjatkin.
Yh:na kokisin aika naurettavana alkaa itselleni kakkuja kukkia hommaamaan. En toisaalta kaipaa niitä kyllä keneltäkään muultakaan. Jos mulla olisi mies, en olisi hänen äitinsä, ja lapsilla ei ole minkään sortin velvollisuutta juhlia vanhempiaan.
Se on tapakasvatusta. Lapsistasi voi joskus tulla puoliso jollekin, he saattavat perustaa perheen. On hyvä opettaa lapset huomioimaan muita monin tavoin, niin arkena kuin juhlana.
Itse olen käynyt lasten kanssa kaupassa ja antanut heidän valita minulle jotain, ja aamupalaa on laitettu yhdessä ja leivottu. Tässä karttuu monia taitoja 🙂
Mieluummin tapakasvatan lapseni huomioimaan kaikki ihmiset tasa-arvoisesti, nostamatta perheellisyyttä, äitiyttä tmv..erityisasemaan.
Silloinhan ei voi ikinä juhlia ketään jos ei saa olla erityisasemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä juhlitaan synttärit ja isänpäivät ja äitienpäivät! Lapsuudessa olen tavan oppinut ja jatkan sitä edelleen omassa perheessäni. Juhlia ei ole koskaan liikaa!
Mutta juhlitaan ilman stressiä ja turhaa pönötystä. Sen jälkeen, kun sain oman lapsen, ei enää menty äitienpäivänä kyläilemään kummankaan mummon luo, vaan vietettiin oma päivä. Toki mummoille soitettiin ja lähetettiin onnittelukortit, mutta vierailtiin joskus toisena viikonloppuna; tämä oli etukäteen jo mummojen kanssa sovittu, onneksi eivät olleet marttyyrimummoja.
Ja meille on hyvin sopinut se, että minä ( äiti), hommaan kauneimman kortin, jonka itselleni löydän, ostan joskus jonkun lahjan, josta tykkään, valitsen puutarhalta puun tai pensaan tai kukkia, mitä milloinkin. Joskus ostan kakun, joskus lapset ( jo aikuisia) sen tekevät, joskus ostavat lahjan tai kukkia, mutta en niitä varsinaisesti odota. Ja päivänsankari herätetään aamulla laululla ja aamukahvilla.
En tietenkään odota, että sitten kun lapseni löytävät oman puolison, he jatkaisivat perinnettä luonani vaan toki mielelläni annan heidän juhlia tai olla juhlimatta omalla tyylillään ilman pakollisia vierailuita tai muita muistamisia.
Aion kuitenkin senkin jälkeen viettää vaikka itsekseni tai lapsettomien ystävieni kanssa äitienpäivää! Kakkua voi syödä yksinkin ja kukkia löytyy kaupasta! Voipa sitten vaikka katsella valokuvia ja muistella menneitä ja olla kiitollinen eletyistä vuosista.
Enkä sen vuoksi äitienpäivää juhlista, että äidit pitäisi korottaa jonnekin pyhimyksenkaltaisiksi, ihmisiä kun vaan ollaan. Mutta en keksi hyvää syytä, miksi en äitienpäivää viettäisi! Vietin sitä puolisoni kanssa jo silloin, kun lapsia ei vielä ollut, ihan vaan siksi, että arvelin olevani potentiaalisesti hyvä äiti sitten joskus, jos lapsia saan. ( …mikä tosin osoittautui vääräksi arveluksi.)Jos eivät hanki puolisoa ja lapsia, sitkö odotat että tulevat sua juhlimaan?
Sitten kun muuttavat pois kotoa, saavat elää ihan niin kuin haluavat. Olivatpa yksin tai jonkun kanssa kimpassa. Eli en odota juhlijoita.
Eipä ainakaan vielä kukaan kotona asujista ole äitienpäiväjuhlimista jättänyt väliin, tykkäävät ilmeisesti kakusta hekin.
Ja muuttavat pois " kotoa". Eikös ne muuta omaan " kotiinsa" kun muuttavat omilleen?
Niin kauan, kun lapsi asuu lapsuuskodissaan, on minun ( äiti) kotini myös lapseni koti. Sitten, kun / jos lapsi muuttaa pois lapsuuskodistaan, lapsi tietenkin muuttaa omaan uuteen kotiinsa ja minä jään tänne vanhaan kotiin, ( jota tietenkin kutsun edelleen kodiksi), kunnes minut viedään väkisin jonnekin vanhusten palvelutaloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se on niin, että lapset juhlivat äitiään jos juhlivat. Ei äiti itseään eikä ainakaan puoliso vaimoaan.
No aika vakjea pikkulasten on sitä järjestää, jos vanhemmat eivät ohjaa siihen. Usein isät on tällaisessa aika passiivisia, joten totuushan on, että hyvin monissa perheissä lasten ollessa alle kouluikäisiä on äitien jotenkun oltava seremoniamestareina äitienpäivänä.
No meillä mies leipoo kakun lasten kanssa yhdessä. Saan myös aamulla valmiin aamupalan. Myöskään ruoan valmistukseen/kotitöihin "en saa" osallistua äitienpäivänä. Minun mielestä kiva ja huomaavainen tapa mieheltäni vaikka en hänen äitinsä olekaan. Sama toimii toisin päin isänpäivänä. Meillä lapset päiväkoti- ja alakouluikäisiä eli eivät vielä itse pystyisi mitää järjestämään.
Minä en kyllä ole ajatellut äitienpäivän juhlimista niin syvällisesti, kuin monet tässä ketjussa tuntuvat ajattelevan.
Minä vaan olen iloinen, että sain lapsena äitienpäiväaamuna huseerata sisaruksieni kanssa äidille kahvitarjotinta yllätykseksi. Ja että sain jatkaa perinnettä oman pikkuperheeni kanssa. Ja kakku on aina yhtä hyvää!
Hyvää äitienpäivää siis kaikille niille, jotka haluavat ottaa onnitteluita vastaan! Muut viettäköön sitten vaikka huonomman äitienpäivän. Niitä huonojakin päiviä elämään mahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta koko päivä, olen aina pitänyt myös imelänä ja teennäisenä. On tuontitavaraa meidän kulttuuriin. Lapsi tuo päiväkodista askartelut, ja valitettavasti meidän päiväkoti järjestää myös äitienpäiväkahvit, joista en halua olla pois, ettei lapsi olisi ainoa, jolle kukaan ei tule. En aio opettaa lasta viettämään tätä päivää mitenkään erityisesti. Jos mulla olisi puoliso, en haluaisi myöskään häneltä äitienpäivän vuoksi mitään huomiointia.
Wikipedia sanoo tuontitavarastasi näin:
Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran 7. heinäkuuta 1918, mutta vain paikoittain maaseudulla, varmuudella Alavieskassa, Harjavallassa ja Urjalassa sekä kolme viikkoa myöhemmin Korpilahdella.[9] Äitienpäivän toi Suomeen aikoinaan kansakoulunopettajana ja kansanedustajana toiminut Vilho Reima.[10] Seuraavana vuonna juhlittiin jo laajemmin syyskuun toisena sunnuntaina ja sen jälkeen toukokuun kolmantena sunnuntaina vuoteen 1927, jolloin äitienpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen viikkoa aikaisemmaksi.[9] Äitienpäivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi 1947.[5]
Aivan. On tuontitavaraa.
Mikäpä ei Suomessa olisi tuontitavaraa? Joulut, Vaput, Juhannukset ( keskikesän juhla muualla pohjolassa) jne.
Ei tälläisessä metsäläisten maassa ole mitään omia, alkuperäisi juhlapäiviä!
Vähäinen sivistys tänne on tullut muualta kopioituna!
Itse asiassa esimerkiksi joulu ja juhannus ovat muinaista suomalaista kansanperinnettä, johon kristityt ovat liimanneet myöhemmin päälle omia elementtejään. Jos kiinnostaa enemmän, esimerkiksi taivaannaula.org -sivustolta voi lukea aiheesta lisää.
Kukin viettäköön sellaiset äitienpäivän puitteet kuin haluaa ja jos on mahdollista. Sen sitten näkee, ken elää, että minkälainen päivä siitä sitten tuli.
Anoppilaan en kyllä lähde!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta koko päivä, olen aina pitänyt myös imelänä ja teennäisenä. On tuontitavaraa meidän kulttuuriin. Lapsi tuo päiväkodista askartelut, ja valitettavasti meidän päiväkoti järjestää myös äitienpäiväkahvit, joista en halua olla pois, ettei lapsi olisi ainoa, jolle kukaan ei tule. En aio opettaa lasta viettämään tätä päivää mitenkään erityisesti. Jos mulla olisi puoliso, en haluaisi myöskään häneltä äitienpäivän vuoksi mitään huomiointia.
Wikipedia sanoo tuontitavarastasi näin:
Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran 7. heinäkuuta 1918, mutta vain paikoittain maaseudulla, varmuudella Alavieskassa, Harjavallassa ja Urjalassa sekä kolme viikkoa myöhemmin Korpilahdella.[9] Äitienpäivän toi Suomeen aikoinaan kansakoulunopettajana ja kansanedustajana toiminut Vilho Reima.[10] Seuraavana vuonna juhlittiin jo laajemmin syyskuun toisena sunnuntaina ja sen jälkeen toukokuun kolmantena sunnuntaina vuoteen 1927, jolloin äitienpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen viikkoa aikaisemmaksi.[9] Äitienpäivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi 1947.[5]
Aivan. On tuontitavaraa.
Mikäpä ei Suomessa olisi tuontitavaraa? Joulut, Vaput, Juhannukset ( keskikesän juhla muualla pohjolassa) jne.
Ei tälläisessä metsäläisten maassa ole mitään omia, alkuperäisi juhlapäiviä!
Vähäinen sivistys tänne on tullut muualta kopioituna!
Itse asiassa esimerkiksi joulu ja juhannus ovat muinaista suomalaista kansanperinnettä, johon kristityt ovat liimanneet myöhemmin päälle omia elementtejään. Jos kiinnostaa enemmän, esimerkiksi taivaannaula.org -sivustolta voi lukea aiheesta lisää.
Mitä väliä sillä on, mistä nykyiset juhlat ovat lähtöisin. Ei täällä pimeässä kurjassa pohjolassa olisi kai yhtään hyvää syytä juhlia mitään, joten eläköön tylsää arkea ilman juhlan juhlaa, ken haluaa.
Juhlitaan me muut äitienpäivää ihan sydämen pohjasta asti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitienpäivän ideana on juhlistaa ja kunnioittaa äitejä, milloin isä tietysti juhlistaa ja kunnioittaa lastensa äitiä ja voi tietysti muistaa myös omaansa.
Ja juuri sitä monet ei halua tehdä..Mulle äitiys on yksityinen asia ja koskee mua ja lapsiani, mua ja äitiäni. En halua onnitteluja muilta.
Veit sanat suustani. Juuri näin minäkin ajattelen.
Mä rakastan olla äiti, mutta se ei vaikuta mun arvooni ihmisenä, eikä yksikään lapseton ole vähemmän arvokas. En kaipaa ulkopuolista tunnustusta omalle elämäntilanteelleni, se tuntuu vain vaivaannuttavalta. En myöskään tarvitse lapsiltani arvostusta vain siksi, että satun olemaan heidän äitinsä. Arvostus ansaitaan muilla tavoin. En halua ohjata lapsiani pakolliseen kiitollisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt naiset itse vähätelkö omaa äitiyttänne! On melkoinen urakka kasvattaa sikiö sisällään, synnyttää vauva ja hoivata lapsi, yhteensä n. 20 vuotta, itsenäiseksi aikuiseksi.
Tälle pitää antaa itse arvoa ja lisätä sulka hattuunsa! Nimenomaan nainen eli äiti itse on se sankari, jolla on syytä tuulettaa. Ihan millä tavalla omalle luonnolle parhaiten sopii.
En ota lainkaan kantaa siihen, kenen pitäisi ("pitäisi") juhlat järjestää, enkä ajattele äitiyttä yhteiskunnallisena suorituksena (tuottanut uusia veronmaksajia, elättejä tai tykinruokaa), vaan ihan naisen luomiskyvyn ylistyksenä ja kunnioituksena. Jokainen äiti saa arvostaa itseään, tykönään, vaikka kukaan muu ei huomioisi.
Ilman muuta se on todella hienoa, mutta on jotenkin ihan kummallista, että tätä pitäisi institutionaalisesti juhlia. Ei minun äitiyteni sovi siihen äitienpäivän muottiin.
Öö.. miten voi olla viettämättä omaa äitienpäivää jos ei ole omia lapsia? Outo otsikko.
Minä en vaivaannu äitienpäivätoivotuksista enkä aio olla sellainen marttyyrianoppi, joka kerjää äitienpäivänä jotain erityishuomiota.
Mielestäni äitienpäivän tulisi olla nimenomaan lasten juhla, jonka valmisteluissa isä / äiti on auttamassa. Sitten, kun / jos lapset kasvavat, he voivat tehdä omat ratkaisunsa myös äitienpäivän viettonsa suhteen. Mutta kakun aion joka äitienpäiväksi leipoa. Ei ole koskaan jäänyt kakku syömättä, jos en itse jaksa syödä, aina löytyy herkkusuita!
Onnea kaikille äideille! Äiti on aina lempeä ja kärsivällinen, kuten äitienpäivänä väitetään, eikös ollakin!
Lapset (aikuisia) tulevat syömään, tuovat ehkä jotain lahjoja, ihana nähdä kaikki pitkästä aikaa. Lähellä asuvat käyvät useammin, kauempana asuvia näkee harvemmin. Kun olimme vielä yhdessä nuorimman lapsen isän kanssa, ensimmäisenä äitienpäivänä hän suuttui, kun juhlittiin minua, ei häntä. Suuttui ja murjotti koko päivän, minä tein ruuat, tiskasin jne. Tietenkin, koska tein liian suuren numeron itsestäni. Seuraavana äitienpäivänä olimmekin eronneet, jännä sinänsä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta koko päivä, olen aina pitänyt myös imelänä ja teennäisenä. On tuontitavaraa meidän kulttuuriin. Lapsi tuo päiväkodista askartelut, ja valitettavasti meidän päiväkoti järjestää myös äitienpäiväkahvit, joista en halua olla pois, ettei lapsi olisi ainoa, jolle kukaan ei tule. En aio opettaa lasta viettämään tätä päivää mitenkään erityisesti. Jos mulla olisi puoliso, en haluaisi myöskään häneltä äitienpäivän vuoksi mitään huomiointia.
Wikipedia sanoo tuontitavarastasi näin:
Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran 7. heinäkuuta 1918, mutta vain paikoittain maaseudulla, varmuudella Alavieskassa, Harjavallassa ja Urjalassa sekä kolme viikkoa myöhemmin Korpilahdella.[9] Äitienpäivän toi Suomeen aikoinaan kansakoulunopettajana ja kansanedustajana toiminut Vilho Reima.[10] Seuraavana vuonna juhlittiin jo laajemmin syyskuun toisena sunnuntaina ja sen jälkeen toukokuun kolmantena sunnuntaina vuoteen 1927, jolloin äitienpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen viikkoa aikaisemmaksi.[9] Äitienpäivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi 1947.[5]
Aivan. On tuontitavaraa.
Mikäpä ei Suomessa olisi tuontitavaraa? Joulut, Vaput, Juhannukset ( keskikesän juhla muualla pohjolassa) jne.
Ei tälläisessä metsäläisten maassa ole mitään omia, alkuperäisi juhlapäiviä!
Vähäinen sivistys tänne on tullut muualta kopioituna!
Itse asiassa esimerkiksi joulu ja juhannus ovat muinaista suomalaista kansanperinnettä, johon kristityt ovat liimanneet myöhemmin päälle omia elementtejään. Jos kiinnostaa enemmän, esimerkiksi taivaannaula.org -sivustolta voi lukea aiheesta lisää.
Huuhaa sivustojen "tietoa". Kyllä kristinusko ja sitä myötä Joulun viettäminen Jeesuksen syntymäjuhlana tuli Suomeen aivan muualta!
"En tietenkään odota, että sitten kun lapseni löytävät oman puolison, he jatkaisivat perinnettä luonani vaan"
Niinhän kirjoitin..Lapsiaan on aikuinen vasta sitten kun hänellä on puoliso, muuten kuuluu minun perheeseeni..Ja se on sitten kun, ei jos..Tietenkin näin, arvoni näkyvät sanavalinnoissani.