Asioita joita ihmettelet itsestäsi jälkeenpäin

Aivan kaikkea tekemääni ja tekemättä jättämääni ikävuosien 14-35 välillä. Koko loppuelämä pilalla tuon ajanjakson takia jota toisaalta ei tunnu olleen olemassakaan eli ihmettelen liki päivittäin mihin elämästäni on hävinnyt pari vuosikymmentä.

Miksi olin niin heikko 

Millä ilveellä pärjäsin noin ikävuodet 15-25? En syönyt paljon mitään että pysyisin laihana, en nukkunut juuri ollenkaan kun tein töitä ja opiskelin ja pelasin videopelejä. Täytyi olla jotain taikaa.

Miten vaikeaa olikaan mutta olen selviytynyt.

Se miksi ihastuin varattuihin miehiin ja pelkään, että sama meno jatkuu, siinä sotkuissa yhden miehen avioliittokin rikkoutui.

Se että 37 vuotta olen  kuvitellut että voittaisin lotossa. Hah!

Miksi suostuin tekemään kaiken aina yksin. Hyväuskoinen hölmö. Liian kiltti ja nyt sitten katkeroitunut vanha kääkkä. 

Vierailija kirjoitti:

Eniten olen ihmetellyt sitä, miten toimin viimeksi onnettomuuspaikalla. Olin ekana paikalla ja ainoa silminnäkijä, annoin ensiapua uhrille ja olin ihan todella järkevä, rauhallinen ja ajattelin viisaasti. Esimerkiksi kun paikalle pysähtyi mies jolla oli huomiovaatteet, kysyin voisiko hän ohjata liikennettä / estää lisävahingot, koska hänen vaatteensa ja heijastimet näkyvät kauas. Jälkeenpäin ihmettelin, miten tuokin tuli minulle mieleen 😅

Adhd:t ainakin on vissiin sellaisia, että osaa toimia ihmeellisen rauhallisesti ja keskittyneesti hätätilanteessa. Ne aivot on kuin tehty sitä varten, vaikkei aina normaalioloissa toimi optimaalisesti. (Mulla sama ja epäilen, että on diagnosoimaton adhd)

Joudun tuon tuostakin manaamaan itselleni miksen taaskaan muistanut harkita kahdesti tai miksi en nukkunut yön yli ennen kuin tein jotain hätäpäissäni ja aiheutin taas mokan. Joskus tuntuu, että olen syntynyt tekemään munauksia. Olen elämässäni joutunut tekemään lukemattoman määrän asioita 

uudestaan ja uudestaan, kun sorrun tekemään ne ennen kuin olen ehtinyt edes ajatella mitä teen ja rahallista vahinkoakin olen tästä syystä monasti saanut aikaiseksi.

Se, että olin nuorempana varsin kranttu sen suhteen että millaisen naisen kelpuutan parisuhteeseen. Piti iskeä todella kovasti sekä ulkoisesti että sisäisesti, että olisin ollut valmis sitoutumaan. Sitä ajatteli alle kolmekymppisenä että ei kannata vain tyytyä, vaan odottaa juuri sitä, joka oikeasti kunnolla kolahtaa.

Näinhän toki toimii varmasti suurin osa ihmisistä, mutta jälkeenpäin sitä vasta tajusi että ei se oma markkina-arvo parane iän myötä. Tai periaatteessa jopa paranee jo vain sillä kun olet päihdeongelmaton ja työssäkäyvä, mutta kaikki tarjolla olevat ovat siinä vaiheessa jo toisen kierroksen kamaa ja se on todellista laarin pohjien penkomista lapsettoman talous kunnossa olevan miehen näkökulmasta. Tarjolla on joko korvikeisän paikka tai joku korkeakoulutettu kylmä uraohjus, jonka elämä ei kyllä myöskään kohtaa omani kanssa.

Sitä että joskus fanitin euroviisuja.

Miksi menin sössimään asiat. Tyhmä maan matonen oon.

Miten onnistuin olemaan yliopiston kirjoilla 35 vuotta ennen kuin (ns.) valmistuin

Miten olen olen onnistunut välttämäänsen, että en ole eläessäni (45 vuotiaana) harrastanut seksiä kertaakaan kumppanin kanssa, vaikka niin naisia kuin miehiä minulla on aina ollut muutoin läheisinä ystävinä, kavereina jne. 

Sen sijaan olen onnistunut pysymään hoikkana ja suorittamaan kaksi maisterin tutkintoa ja elämään työttömänä kolme vuotta putkeen. 

Miten paljon olen elänyt miellyttäen toisia, sen sijaan että eläisin itseäni varten ja tekisin juuri niin kuin itse tahdon. Vasta pari vuotta sitten kolmekymppisenä tajunnut tämän. Aina ollut se täydellinen kaikkien kaveri-miellyttäjä joka alistui ja myöntyi väärille ihmisille eikä koskaan puhunut mieltään ettei vaan tulisi konfliktia, ja nyt täysin yksinäinen. En tiedä täysin millainen mun kuuluisi olla.

Miksi ylireagoin niin voimakkaasti asioihin, jotka olisi pitänyt hoitaa muulla tavalla. Hävettää.

Vierailija kirjoitti:

Joudun tuon tuostakin manaamaan itselleni miksen taaskaan muistanut harkita kahdesti tai miksi en nukkunut yön yli ennen kuin tein jotain hätäpäissäni ja aiheutin taas mokan. Joskus tuntuu, että olen syntynyt tekemään munauksia. Olen elämässäni joutunut tekemään lukemattoman määrän asioita 

uudestaan ja uudestaan, kun sorrun tekemään ne ennen kuin olen ehtinyt edes ajatella mitä teen ja rahallista vahinkoakin olen tästä syystä monasti saanut aikaiseksi.

Ihan kuin minä! Olen ostellut (kalliitakin) asioita harkitsematta, muuttanut ihanasta asunnosta huomatakseni että ikinä sellaista ei tule enää vastaan, jättänyt kunnon miehen seurustellakseni hyypiön kanssa, aiheuttanut välirikon sisarukseni kanssa, jättänyt 3 superhyvää työpaikkaa päätyäkseni raskaalle hoiva-alalle.. 

Rahaa on palanut ja hermot kiristyneet, mutta kun ei ole harkintakykyä ollut  ja nyt kun sitä jo löytyisi niin kaikki peruuttamaton on jo tapahtunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten olen ihmetellyt sitä, miten toimin viimeksi onnettomuuspaikalla. Olin ekana paikalla ja ainoa silminnäkijä, annoin ensiapua uhrille ja olin ihan todella järkevä, rauhallinen ja ajattelin viisaasti. Esimerkiksi kun paikalle pysähtyi mies jolla oli huomiovaatteet, kysyin voisiko hän ohjata liikennettä / estää lisävahingot, koska hänen vaatteensa ja heijastimet näkyvät kauas. Jälkeenpäin ihmettelin, miten tuokin tuli minulle mieleen 😅

Adhd:t ainakin on vissiin sellaisia, että osaa toimia ihmeellisen rauhallisesti ja keskittyneesti hätätilanteessa. Ne aivot on kuin tehty sitä varten, vaikkei aina normaalioloissa toimi optimaalisesti. (Mulla sama ja epäilen, että on diagnosoimaton adhd)

Mielenkiintoista. Itselläni ei ADHD:tä ole. Tiesin kyllä että pysyn rauhallisena pahoissakin tilanteissa, mutta se yllätti, miten fiksusti pää toimi siinä muutenkin 😄

Miksi tein lapsia ja miten kestin ja kestän yhä sitä kaikkea. Ihan kamalaa! Ja arvatenkin miehestä ei ole koskaan ollut mihinkään, mutta tässä sitä käytännön syistä elellään yhdessä. 

Mitä isommat lapset sitä isommat murheet. Lapseni ovat jo aikuisia, ja yksi heistä on fiksu akateeminen, masentunut pitkäaikaistyötön ja itken hänen vuokseen melkein joka ilta.

Mulla tosiaan vielä sattuu kaikki lapset olemaan autismin kirjolla ja luultavasti olen itsekin sellainen tai ADHD. Olen niin herkkä että en meinaa kestää. Toivottavasti en saa lastenlapsia.