Asioita joita ihmettelet itsestäsi jälkeenpäin

Miten rohkea ja elämänmyönteinen olen aina ollut. Voin sanoa kuin Pariisin varpunen: en kadu mitään.

Miten rohkea olenkaan ollut nuoresta asti. Läksin yksin maailmalle ja sillä tiellä vieläkin.  

Miksi luovutin liian helposti.

Vedin armeijassa 34 leukaa kuntotestissä. Ennätykseni oli sitä ennen 32 kpl, mutta koska yksi "Stalloneksi" tituleerattu veti 33 kertaa, päätin näyttää hänelle ja kaikille muille. Painoa minulla oli 80kg eli tulos oli paino huomioiden tosi kova.

Yliopistolla ensimmäisessä matematiikan tentissä oli reilu 250 kokeelasta. Olin toiseksi paras pisteissä, menetin yhden pisteen laiskuuttani. Oli kova halu näyttää, etenkin itselleni. Kaikkihan siellä oli hyviä, isolla osalla L pitkästä matikasta, joten etukäteen menestyminen ei ollut itsestään selvyys. Kummasti helpotti kun tajusin, että eihän nämä kaikki muut olekaan mitään superihmisiä vaan minä pärjään heille. Mutta oli siellä TOP5 sijoilla ihan järkyttävän lahjakkaita tyyppejä, kun niihin pääsi myöhemmin tutustumaan. Ihmettelen vieläkin, miten pärjäsin heille. Ehkä sitä omaa kuvaansa on vaikea nähdä? Kuten anorektikon, näyttää lihavalta vaikka on luuta ja nahkaa?

Uskomatonta! Täällä jokaiseen viestiin yläpeukkua multa, kun aivan samoja tuntemuksia!  Kyllä me naiset ollaan kilttejä ja vaatimattomia, sitten jälkeenpäin suututaan itsellemme, kun ollaan tultu hyväksikäytetyiksi!  Suututaan nyt joukolla niille, jotka meitä ovat julmasti kohdelleet!

Vertaistuki ja terapiaketju!

Ihmettelen todella sitä, miksi nautin siitä kun mies kohtelee minua huonosti, ja miksi se on minulle niin iso turn off, jos mies on huomioiva ja kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. 

Tämä on ihan sairasta, mutta en pysty muuttamaan tunteitani.

Asioita joita en kehtaa edes mainita.

Kun otin roskasakin puheet omasta huonoudestani hetken aikaa tosissaan. Nyt huvittaa, täydellisiä häviäjiä kaikilla sektoreilla, ei mitään perusteita sanoa yhtään mitään kenellekään mistään. 

Ihmetyttää plastiikkakirurgiaan sortuminen vaikka olin luonnonkaunis. Nuorena näin itsessäni vain virheitä. 

Ihmettelen että miten onkaan mahdollista että aikuistuin vasta kuuskymppisenä. OMG! Mutta lohduttelen sillä että jotkut eivät aikuistu ikinä.

Eniten olen ihmetellyt sitä, miten toimin viimeksi onnettomuuspaikalla. Olin ekana paikalla ja ainoa silminnäkijä, annoin ensiapua uhrille ja olin ihan todella järkevä, rauhallinen ja ajattelin viisaasti. Esimerkiksi kun paikalle pysähtyi mies jolla oli huomiovaatteet, kysyin voisiko hän ohjata liikennettä / estää lisävahingot, koska hänen vaatteensa ja heijastimet näkyvät kauas. Jälkeenpäin ihmettelin, miten tuokin tuli minulle mieleen 😅

Että voin olla mustasukkainen.

Parhaiden vuosien tuhlaamista väärässä parisuhteessa. En voi ymmärtää miksi lähdin siihen suhteeseen ja miksi vietin elämästäni 5 vuotta siinä. 

Miksi olen kuvitellut, että suunnilleen jokainen vastaantulija on kiinnostunut minusta. Ja olen tietysti myös itse ihastunut suunnilleen jokaiseen vastaantulijaan ja stalkannut näitä hullun lailla (selvittänyt rekkarin perusteella osoitteet jne.). Olen ollut kunnon sekopää.

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta! Täällä jokaiseen viestiin yläpeukkua multa, kun aivan samoja tuntemuksia!  Kyllä me naiset ollaan kilttejä ja vaatimattomia, sitten jälkeenpäin suututaan itsellemme, kun ollaan tultu hyväksikäytetyiksi!  Suututaan nyt joukolla niille, jotka meitä ovat julmasti kohdelleet!

Ihmeellistä sukupuolien olettamista taas.

Nuoruuden opiskeluvuosia itselleni totaalisesti väärällä alalla. En edes pitänyt opinnoistani saati pärjännyt niissä kunnolla ja silti vedin DI-tutkinnon maaliin tajuamatta alasta juuri mitään. Ajattelin että pitää opiskella loppuun kun kerran aloitin. Vaihdoin myöhemmin alaa. 

Miksi en osannut hoitaa ystävyyssuhteita niinkuin olisi pitänyt. Niitä ystäviä tarvitsisi nyt.

Miksi en osannut olla ystävä? 

Se, että olen pelaamalla pilannut koko elämäni. 

Olen saanut hyviä työpaikkoja, joissa olen alkanut pelata ja menettänyt ne. 

Samoin parisuhteet. Oolen jo kolmesti ollut parisuhteessa, joka olisi voinut päättyä hyvin, mutta olen  pelnnut puolisojani vastaan  ja  väheksynyt heitä ja saanut heidät lähtemään yksi toisensa jälkeen.

Miksi en kyennyt ottamaan vastaan onnea, joka on minulle tarjottu.

Vierailija kirjoitti:

Asioita joita en kehtaa edes mainita.

Sama. Ja jos kertoisin niin edes kaverit ei uskoisi niitä minusta, ei mitenkään mutta silti menneisyytensä ja tekemisiensä kanssa on pakko pystyä jotenkin elämään. Se ihminen joka silloin olin on kuin joku tyystin vieras ja tuntuu kuin olisin vain ulkopuolelta seurannut sen tekemisiä ja ihmetellyt mihin kaikkeen se onkaan valmis myöntymään.