Lue keskustelun säännöt.
Miesten mielenterveysongelmat Suomessa
07.05.2026 |
Miesten mielenterveysongelmat Suomessa näkyvät usein päihteiden käyttöön, ärtyneisyyteen ja väkivaltaisuuteen kääntyvänä oireiluna, ja noin 70 % miehistä saa elämänsä aikana jonkin mielenterveyden häiriön diagnoosin.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
No jos nyt ihan rehellisesti puhutaan niin ne nuket on aika laihoja verrattuna keskivertoihmiseen tänä päivänä...
Valtavia ja loputtomia ongelmia, ei ihme, että vankilat täyttyvät.
Onneksi moni mies ymmärtää hakea apua mt-ongelmiinsa.
Kerään nolojen ihmisten heittämiä roskia.
Roskien yhteydessä on kiinnostavan usein miesten psyykelääkepakkauksia. Ne apteekkilaput kannattaa heittää pois, jos ei halua, että mt-ongelmat selviävät muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
No jos nyt ihan rehellisesti puhutaan niin ne nuket on aika laihoja verrattuna keskivertoihmiseen tänä päivänä...
Totta, keskivertopaino miehillä on 174 kiloa.
''Totta, keskivertopaino miehillä on 174 kiloa.''
Ja sitten jokin lähde tälle väitteellä taas kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos suomalaisista miehistä 70% saa mielenterveysdiagnoosin, niin ne diagnoosit tulevat somesta ja exiltä.
virallisilta lääkäreiltä ne ei ainakaan tule, koska julkiselle ei saa edes aikaa. ei kukaan mies edes yritä päästä lääkäriin, koska ei julkiselta puolelta mies saa mitään hoitoa mihinkään vaivaan. suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on miehille täysin hyödytön.
Otapa nyt selvää asioista. Nuo tiedot tulevat tilastoista, ja ne on poimittu lääketieteellisten diagnoosien saaneista. Niitä ei voi antaa ja kirjata, kuin vsin lääkärit.
ihan ilman tilastojakin voin sanoa, että täysin paskapuhetta, että 70% miehistä olisi saanut mt-diagnoosin.
noin iso osuus miehistä ei ole edes käynyt lääkärissä, vaikka olisi mitä vaivaa. ei heillä siten voi diagnoosejakaan olla.
Suurin osa ihmisistä koko planeetalla voitaisi diagnosoida sairaiksi päästään, koska suljettu ja säännelty eläintarha tekee sen. Suurin syy on köyhyys ja tuilla roikuttaminen.
Väittäisin että iso osa henkisistä sairauksista lakaistaisi pois alta pelkästään tarjoamalla maksuton asunto ja ravinto. Nythän ihmisiä roukutetaan tilanteessa jossa joka kuukausi pitää hakea tukia ja on aina pelko ettei rahaa tulekaan. Jatkuvasti pidetään ihmistä epävarmassa olotilassa.
Ei töitä, ei tukia. Kaikesta tästä syyllistetään. Saat tuntea syyllisyyttä että olet syntynyt.
Mitään oikeuksia mennä metsään elämään ei ole. Sun majat rikotaan ja viranomaiset tulee syyttelemään että olet rakentanut luvatta kodin jonnekin ja pahimpia mulkkuja on yksityiset maan omistajat.
Sun pitää elättää ittes, mutta metsästykseen tarvii luvat, kalastamiseen tarvii luvat.
Käytännössä sun pitäisi tyytyä elämään vuokravankikopissa ja maksamaan oma sellis ja vapautena on jotain viikonloppurahoja. Käytännössä samat tulot työmatkojen ja eväiden jälkeen kuin tuilla...
Elät näköalattomasssa vankeudessa vuodesta toiseen. Vuokran tai vankikoppis maksamisen jälkeen joudut ostamaan xtraa tai cooppia tai et mitään. Vaihtoehdot on vähissä. Joka kuukausi on viikko pari sellaista että työssä käyvänäkin syöt jotain ryynejä maidon tai veden kanssa. Niin kyllä se korpee ja syö työssäkäynnin haluja aika paljon, kun et saa edes saatanan pihviä ostaa itselles miehenä! Vttu. Pihvitkin pitää varastaa sen päälle että käy töissä.
Olet muuten oikeassa, että suurin osa miehistä ei käy terveydenhuollossa kuin pakotettuna. Yksi suurin terveysteko olisi että miehillä olisi kerran vuodessa pakollinen terveystarkastus kuten armeijan kutsunnatkin on. Veikkaan että monilla olisi mätiä hampaita suusta vedettävänä, joita lääkitään alkoholilla, kannabiksella ja ties millä kadulta saaduilla särkylääkkeillä. Ihan sen takia koska lääkäriltä et saa mitään muuta kuin buranaa. Edes selkääntaputteluja ei lääkäriltä saa. Olen kerran käynyt hoidattamassa keuhkokuumetta, kun naapurin mummo ihan (eläessään, ainut nainen joka välitti minusta) ei ollut saanut unta kolmeen kuukauteen tilasi minulle lääkäriajan ja rinkutti ihmispelkoisen ovea vähän liian kauan. Niin lääkäri antoi kodeiinia pullon ( ainoa lääke joka toimi yskään) Riitti viideksi päiväksi. Mummo sai nukkua rauhassa viisi päivää. Sain myös antibiootit, ei auttanut koronaan. Kävin hakemassa lisää kodeiinia, ei antanut, maksoin palvelumaksua parikymppiä. Vitutti. Menetin ruokarahaa, olin nälässä ja yskin toiset kaksi kuukautta. Vuoden yskä oli lopulta, mummo parka. Kerroin että lääkäri ei suostunut uusimaan reseptiä, kun se on huumeaine.
Kiitos tyhjästä lääkäri.
Meillähän piti olla maksuton terveydenhuolto? Maksoin uuden reseptin antibiooteista jotka ei toimineet ja kodeiinia ei sostunut antamaan lisää? Miksi? Miksi meillä on vätyksiä lääkäreinä? Miksi on näin matala tasoinen koulutus lääkäreillä, että ei auta ihmisiä jotka hakee oikeesti apua yskäänsä. Kaikille niille jotka elää pohjoisessa ja itäsuomessa. Älkää muuttako töiden perässä etelään. Etelä on vetelä ja loukku. Pahoinvointia tarjolla ja kelvottomia töitä.
Kadun ikuisesti että muutin mamman luota maalta etelän sivistyskeitaisiin töiden parissa. Yksinäisyyttä ja köyhyyttä tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
No jos nyt ihan rehellisesti puhutaan niin ne nuket on aika laihoja verrattuna keskivertoihmiseen tänä päivänä...
Totta, keskivertopaino miehillä on 174 kiloa.
Tuo paino on perus kehopositiivisella naisella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos suomalaisista miehistä 70% saa mielenterveysdiagnoosin, niin ne diagnoosit tulevat somesta ja exiltä.
virallisilta lääkäreiltä ne ei ainakaan tule, koska julkiselle ei saa edes aikaa. ei kukaan mies edes yritä päästä lääkäriin, koska ei julkiselta puolelta mies saa mitään hoitoa mihinkään vaivaan. suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on miehille täysin hyödytön.
Otapa nyt selvää asioista. Nuo tiedot tulevat tilastoista, ja ne on poimittu lääketieteellisten diagnoosien saaneista. Niitä ei voi antaa ja kirjata, kuin vsin lääkärit.
ihan ilman tilastojakin voin sanoa, että täysin paskapuhetta, että 70% miehistä olisi saanut mt-diagnoosin.
noin iso osuus miehistä ei ole edes käynyt lääkärissä, vaikka olisi mitä vaivaa. ei heillä siten voi diagnoosejakaan olla.
Suurin osa ihmisistä koko planeetalla voitaisi diagnosoida sairaiksi päästään, koska suljettu ja säännelty eläintarha tekee sen. Suurin syy on köyhyys ja tuilla roikuttaminen.
Väittäisin että iso osa henkisistä sairauksista lakaistaisi pois alta pelkästään tarjoamalla maksuton asunto ja ravinto. Nythän ihmisiä roukutetaan tilanteessa jossa joka kuukausi pitää hakea tukia ja on aina pelko ettei rahaa tulekaan. Jatkuvasti pidetään ihmistä epävarmassa olotilassa.
Ei töitä, ei tukia. Kaikesta tästä syyllistetään. Saat tuntea syyllisyyttä että olet syntynyt.
Mitään oikeuksia mennä metsään elämään ei ole. Sun majat rikotaan ja viranomaiset tulee syyttelemään että olet rakentanut luvatta kodin jonnekin ja pahimpia mulkkuja on yksityiset maan omistajat.
Sun pitää elättää ittes, mutta metsästykseen tarvii luvat, kalastamiseen tarvii luvat.
Käytännössä sun pitäisi tyytyä elämään vuokravankikopissa ja maksamaan oma sellis ja vapautena on jotain viikonloppurahoja. Käytännössä samat tulot työmatkojen ja eväiden jälkeen kuin tuilla...
Elät näköalattomasssa vankeudessa vuodesta toiseen. Vuokran tai vankikoppis maksamisen jälkeen joudut ostamaan xtraa tai cooppia tai et mitään. Vaihtoehdot on vähissä. Joka kuukausi on viikko pari sellaista että työssä käyvänäkin syöt jotain ryynejä maidon tai veden kanssa. Niin kyllä se korpee ja syö työssäkäynnin haluja aika paljon, kun et saa edes saatanan pihviä ostaa itselles miehenä! Vttu. Pihvitkin pitää varastaa sen päälle että käy töissä.
Olet muuten oikeassa, että suurin osa miehistä ei käy terveydenhuollossa kuin pakotettuna. Yksi suurin terveysteko olisi että miehillä olisi kerran vuodessa pakollinen terveystarkastus kuten armeijan kutsunnatkin on. Veikkaan että monilla olisi mätiä hampaita suusta vedettävänä, joita lääkitään alkoholilla, kannabiksella ja ties millä kadulta saaduilla särkylääkkeillä. Ihan sen takia koska lääkäriltä et saa mitään muuta kuin buranaa. Edes selkääntaputteluja ei lääkäriltä saa. Olen kerran käynyt hoidattamassa keuhkokuumetta, kun naapurin mummo ihan (eläessään, ainut nainen joka välitti minusta) ei ollut saanut unta kolmeen kuukauteen tilasi minulle lääkäriajan ja rinkutti ihmispelkoisen ovea vähän liian kauan. Niin lääkäri antoi kodeiinia pullon ( ainoa lääke joka toimi yskään) Riitti viideksi päiväksi. Mummo sai nukkua rauhassa viisi päivää. Sain myös antibiootit, ei auttanut koronaan. Kävin hakemassa lisää kodeiinia, ei antanut, maksoin palvelumaksua parikymppiä. Vitutti. Menetin ruokarahaa, olin nälässä ja yskin toiset kaksi kuukautta. Vuoden yskä oli lopulta, mummo parka. Kerroin että lääkäri ei suostunut uusimaan reseptiä, kun se on huumeaine.
Kiitos tyhjästä lääkäri.
Meillähän piti olla maksuton terveydenhuolto? Maksoin uuden reseptin antibiooteista jotka ei toimineet ja kodeiinia ei sostunut antamaan lisää? Miksi? Miksi meillä on vätyksiä lääkäreinä? Miksi on näin matala tasoinen koulutus lääkäreillä, että ei auta ihmisiä jotka hakee oikeesti apua yskäänsä. Kaikille niille jotka elää pohjoisessa ja itäsuomessa. Älkää muuttako töiden perässä etelään. Etelä on vetelä ja loukku. Pahoinvointia tarjolla ja kelvottomia töitä.
Kadun ikuisesti että muutin mamman luota maalta etelän sivistyskeitaisiin töiden parissa. Yksinäisyyttä ja köyhyyttä tarjolla.
ihminen tarvisee luontoyhteyttä. Maaseudulla on myynnissä halpoja taloja. Jos on huonokuntoinen talo, saa tontin hinnalla ja voi rakentaa sinne tontille majan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko että 70% miehistä on mielenterveysongelmaisia. Kymmenestä seitsemän. Ja tuo keskustelulla avun saaminen ei vaan toimi kaikille. Luulen että kovinkaan monelle ei. Lääkkeitä ei moni halua, mikä on tietysti järkevää. Niistä tulevat haitat ovat monesti suurempia kuin hyödyt.
Tuossa luvussa on kaikki mt-ongelmat koko elinkaaren ajalta sisältäen myös erilaiset kehityshäiriöt. Se, että 99,999% ihmisistä sairastaa elämänsä aikana flunssan ei tarkoita, että kaikki ovat koko ajan flunssaisia.
Älyllinen kehitysvammaisuus, 2-3%, skitsofrenia n. 1%, kaksisuuntainen 2-3%, persoonallisuushäiriöt n. 9%, parafiliat n. 5%. väestötasolla... tuleehan tuosta jo isohkon kaupungin verran pelkästään suht pysyviä mt-juttuja. Muistaakseni myös neurokirjolla oleminen, vaikkapa ADHD, autismi tai pakko-oireilu kuului tuohon lukuun.
Olet aivan oikeassa siinä, että keskustelu ja/tai lääkehoito ei toimi kaikille. Se, että on vaikka syöpä, joka ei lähde hoidoilla pois ei poista sitä tosiasiaa, että syöpä on.
Psykiatria on usein epätarkempaa kuin moni muu lääketieteen ala. Aivot kun on se elimistä monimutkaisin ja vaativin. Masennuksesta tai psykoosista ei voida ottaa koepalaa tai verikoetta, vaan joudutaan usein operoimaan puhutun kielen ja eleiden avulla. Neurotieteen ja kuvantamisen kehittyessä saadaan yhä tarkempia menetelmiä ja parempia hoitoja. Se masennus ja psykoosikin saadaan näkymään fmri-kuvassa. Kyseinen tutkimus vaan on melko kallis, eikä sinänsä auta hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Ilmeisesti epäsopivan terapeutin lisäksi olet ollut sinulle epäsopivassa terapiamuodossa, kun painotat puhumista (lässytystä). Oman kokemukseni mukaan terapia on hyvinkin konkreettista ja siellä opetellaan enemmänkin konkreettisia keinoja selviytyä arjesta. Terapian lähtökohta ei ole myöskään parantaa, vaan juurikin mahdollistaa se, että näiden ongelmien kanssa pystyisi elämään mahdollisimman mielekästä elämää. Jos terapian aloittaa sillä ajatuksella, että siellä jotenkin ratkottaisiin ongelmat, tulee varmasti pettymään.
Itselleni ei ole ollut mikään ongelma, että joku ala olisi naisvaltainen, joten katsomme tätä asiaa varmasti täysin eri kantilta. Minun on henkilökohtaisesti paljon helpompi asioida tällaisissa asioissa naisten kuin miesten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valtavia ja loputtomia ongelmia, ei ihme, että vankilat täyttyvät.
Onneksi moni mies ymmärtää hakea apua mt-ongelmiinsa.
Kerään nolojen ihmisten heittämiä roskia.
Roskien yhteydessä on kiinnostavan usein miesten psyykelääkepakkauksia. Ne apteekkilaput kannattaa heittää pois, jos ei halua, että mt-ongelmat selviävät muille.
Miksi elät tuossa häpeäkasvatuksessa?
Aika raskasta elää häpeässä muidenkin vuoksi. Häpeiletlappuja paketeissa joissa on ihmisten nimiä ja ne ei enää välitä edes siitä mitä tänään söisi. Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin. Ehkä merkillisin roskalöytö minulla on ollut elämäni varrella, niin paskapökäle kondomin sisässä. Sitä sai ihmetellä vielä vuosienkin jälkeen, että mikä tarina sillä on. Nykyään se on muistojen arkistossa eräänlaaisena mystisenä graalin maljana. Eräällä tavalla ei uskoisi sen olevan edes olemassa, mutta se oli elävästi olemassa siinä tietyssä ajassa ja paikassa. Nyt enää muistojeni varjeltavana. Sun kaltaiset ihmiset on niitä, joita hävettää ostaa liukuvoidepurkki, paketti kondomeita. Tilaat ne todennäköisesti netistä kotiisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Voi apua.... Et tunne selvästikään koulutusjärjestelmää ja etkä ammattien vaatimaa pätevyyttä ja osaamista. Ne on tarkasti määritelty, ja terapeuttini koulutus on pitkä ja sitä ei läpäise,jos ei ole sille vaadittavaa osaamista. Ei terapeutin työ, kuten muidenkaan th-ammattilaisten, ole naisten tai miesten kohtaamista, vaan potilaan kohtaamista. Ja lisäksi, myös naiset ovat yksilöitä ( tämä tulee sinulle miehenä yllätyksenä), eivät ole samaa , harmaata massaa, kuten sinä ja muita miehet luulette. Terapiassa ja terveydenhuollossa potilas kohdataan yksilönä. Se on sitä ammattitaitoa! Ihan samalla tavalla vositi sitten väittää että he eivät osaa kohdata alkoholisteja koska eivät ole sitä itse, tai lapsipotilaita, koska eivät ole sitä itse, tai huumeidenkäyttäjiä, koska eivät ole sitä itse.
Mutta, jos potilas kokee asian haasteena, niin aina voi valita terapeutin myös sukupuolen mukaan. Myös miehiä on terapeuttini ihan julkisuudestakin löytyy esinerkkejä: Ben Furman, terapeuttini Ville, Tony Dunderfelt.
Myöskään terapeutti eivät ole pelkästään psykologeja. Heissä on paljon lääkäreitä, ja sairaanhoitajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen mies alkaa voida huonosti kuin huoneesen lämpöön jätetty naudanjauheliha suoraan Konalan k-marketista ostettuna kaupunki miljöössä.
Suomalainen mies ei ole tarkoitettu moderniin yhteiskuntaan. Se on luononlapsi osana petäjää ja järveä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
https://www.euroncap.com/want-to-meet-our-family-of-dummies/
90-luvulta asti Euroopassa käytetty erilaisia ja-kokoisia testinukkeja lapsista alkaen. Tuo väittämä perustuu feministiaktivisti Caroline Perezin kirjaan, joka on faktantarkistusnäkökulmasta pelkkää reikää.
On totta, että autoilun ja ilmailun laitteet kehitettiin usein toisen maailmansodan värväystilastoihin perustuvan tilastollisen miehen minimistandardimitoituksen perusteella viime vuosisadan puolivälissä. Ne eivät olleet turvallisia tai ergonomisia oikein kenellekään. Joku Fiat 500 on suunniteltu lähinnä kääpiöille, ja Martin Bakerin heittoistuimissa oli ongelmia kun tajusivat, että kaikki pilotit eivät paina saman verran.
Mutta siis joo, autot on jo ainakin 25 vuoden ajan Euroopassa testattu ihan hyvällä testinukkeperheellä. Muista silti ajaa turvallisesti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko että 70% miehistä on mielenterveysongelmaisia. Kymmenestä seitsemän. Ja tuo keskustelulla avun saaminen ei vaan toimi kaikille. Luulen että kovinkaan monelle ei. Lääkkeitä ei moni halua, mikä on tietysti järkevää. Niistä tulevat haitat ovat monesti suurempia kuin hyödyt.
Tuossa luvussa on kaikki mt-ongelmat koko elinkaaren ajalta sisältäen myös erilaiset kehityshäiriöt. Se, että 99,999% ihmisistä sairastaa elämänsä aikana flunssan ei tarkoita, että kaikki ovat koko ajan flunssaisia.
Älyllinen kehitysvammaisuus, 2-3%, skitsofrenia n. 1%, kaksisuuntainen 2-3%, persoonallisuushäiriöt n. 9%, parafiliat n. 5%. väestötasolla... tuleehan tuosta jo isohkon kaupungin verran pelkästään suht pysyviä mt-juttuja. Muistaakseni myös neurokirjolla oleminen, vaikkapa ADHD, autismi tai pakko-oireilu kuului tuohon lukuun.
Olet aivan oikeassa siinä, että keskustelu ja/tai lääkehoito ei toimi kaikille. Se, että on vaikka syöpä, joka ei lähde hoidoilla pois ei poista sitä tosiasiaa, että syöpä on.
Psykiatria on usein epätarkempaa kuin moni muu lääketieteen ala. Aivot kun on se elimistä monimutkaisin ja vaativin. Masennuksesta tai psykoosista ei voida ottaa koepalaa tai verikoetta, vaan joudutaan usein operoimaan puhutun kielen ja eleiden avulla. Neurotieteen ja kuvantamisen kehittyessä saadaan yhä tarkempia menetelmiä ja parempia hoitoja. Se masennus ja psykoosikin saadaan näkymään fmri-kuvassa. Kyseinen tutkimus vaan on melko kallis, eikä sinänsä auta hoidossa.
Ei ole.
Diagnosointi menee näin
1) Kliininen haastattelu: Diagnostiikka perustuu ensisijaisesti potilaan omaan kuvaukseen kokemuksistaan, oireistaan ja elämäntilanteestaan. Tästä saa paljon tietoa.
2) Potilaan psykiatrinen status( kuten esim neurologinen starus neurologisella potilaalla): Lääkäri arvioi vastaanotolla potilaan mielialaa, ajatuksenjuoksua, havaintoja ja käyttäytymistä. Tästä voidaan päätellä todella paljon, jos edellisestä ei voi. Ihan samalla tavalla, kuten muissakin sairauksissa voi. Ihan esimerkkinä vaikka nuo mainitsemani neurologiset sairaudet.
3) Tukitutkimukset: Tarvittaessa käytetään laboratoriokokeita (esim. verikokeet) tai kuvantamistutkimuksia poissulkemaan fyysiset sairaudet oireiden taustalla, jotka voivat antaa samantyyppisiä oireita, kuin psykiatrisen sairaudet.
.
4) Psykologiset tutkimukset: Psykologi voi tehdä laajoja tutkimuksia, jotka tukevat psykiatrin tekemää diagnoosia.
Kyllä noilla kahdella ensimmäisellä saadaan jo yleensä diagnosoitiin tosi moni yleinen mt-sairaus, vaikkapa masennus, tai ahdistuneisuushäiriö. Ja jopa tk-lääköri (yleislääkäri) siihen kykenee. Maalikko ja potilas voi olla eri mieltä, kuten muissakin sairauksissa, koska Google sanoi niin tai naapurin Pena tai joku someasianruntija ja koska kyllä minä tiedän asiat paremmin, kuin yliopistossa koulutettu lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen mies alkaa voida huonosti kuin huoneesen lämpöön jätetty naudanjauheliha suoraan Konalan k-marketista ostettuna kaupunki miljöössä.
Suomalainen mies ei ole tarkoitettu moderniin yhteiskuntaan. Se on luononlapsi osana petäjää ja järveä.
Voit Ihan vapaasti muuttaa maale asumaan, mutta enpä usko että selviäisi,, kun Wolt ja Ûber eivät olekäytössä ja nettikin pätkii, niin ei pääse ilmaista pornoa tykittämään. Ja itse pitäisi jaksaa tehdä, esim vedet hakea kaivosta, halot hakata ja siivota. Ja lähibaarikin olisi liian kaukana....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Autot on kehitetty miehille kokonsa puolesta. Turvajärjestelmät testataan vain miesnukeilla ja naisilla vaaraohdat eri kohdissa, eli naisille kolarit vaarallisempia ihan suunnitellusti.
https://www.euroncap.com/want-to-meet-our-family-of-dummies/
90-luvulta asti Euroopassa käytetty erilaisia ja-kokoisia testinukkeja lapsista alkaen. Tuo väittämä perustuu feministiaktivisti Caroline Perezin kirjaan, joka on faktantarkistusnäkökulmasta pelkkää reikää.
On totta, että autoilun ja ilmailun laitteet kehitettiin usein toisen maailmansodan värväystilastoihin perustuvan tilastollisen miehen minimistandardimitoituksen perusteella viime vuosisadan puolivälissä. Ne eivät olleet turvallisia tai ergonomisia oikein kenellekään. Joku Fiat 500 on suunniteltu lähinnä kääpiöille, ja Martin Bakerin heittoistuimissa oli ongelmia kun tajusivat, että kaikki pilotit eivät paina saman verran.
Mutta siis joo, autot on jo ainakin 25 vuoden ajan Euroopassa testattu ihan hyvällä testinukkeperheellä. Muista silti ajaa turvallisesti!
Ei ole tämän ketjun aihe,kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat pärjätä ongelmiensa kanssa yksin
Miehet eivät siis saa apua mielenterveyden haasteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, koska he eivät hae sitä. Oikea johtopäätös ei ole se, että miehet tarvitsisivat vähemmän apua kuin muut.
”Miesten kynnys hakea itselleen keskusteluapua kuormittavissa tilanteissa on korkeampi kuin muiden.
Tämä ilmiö näkyy niin terveydenhuollossa kuin meillä MIELI ry:n kriisiauttamisessakin”, Frans Horneman toteaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle voi vain arvailla. Hornemanin mukaan miehet saattavat ajatella, että omat ongelmat eivät ole tarpeeksi suuria, että niitä kannattaisi lähteä purkamaan keskustelemalla.
Naiset ovat keskimäärin miehiä verbaalisempia, kaipaavat ymmärrystä ja empatian tunnetta. Muistan itse lähinnä ärsyyntyneeni kun psykologi lässytti että "miltäs susta nyt tuntuu" pakollisissa tapaamisissa kun yritin opetella uudestaan kävelemään epäonnistuneen elämänlopetusyrityksen jälkeen.
Noin keskimäärin miehet kaipaavat enemmän konkreettisia ratkaisuja ongelmiin, yhdessä tekemistä jonkin päämäärän eteen, liikuntaa, jne.
Psykoterapialla ja keskusteluavulle on paikkansa, mutta se ei ole mikään panakeia edes nykyisessä terapiakulttuurissa, jota mm. arvostamani (nais) psykologi Keltikangas-Järvinen on kritisoinut.
Fakta on, että suurin osa psykologeista on naisia, jotka ovat suuntautuneet hoitamaan neurotyypillisiä naisia. Kaikkea erikoisosaamista löytyy lapsista vaikeavammaisiin, mutta heitä on suhteellisesti todella vähän, erityisesti pk-seudun ulkopuolella.
Sukupuolissa sekä yksilöissä on eroja, ja siitä keskusteluavusta voi olla jopa haittaa. Ja entä sitten, jos joku onkin stereotyyppinen Suomalainen tuppisuu-ukko, joka ratkoo ongelmansa hakkaamalla halkoja? Miksi tällainen henkilö on jotenkin lähtökohtaisesti vääränlainen, tai tulisi pakottaa johonkin terapiamuottiin? Kertoo paljon yhteiskunnan arvoista ja asenteista, koska tällaista keskustelua on paljon. Ei kukaan mediassa ehdota, että ekstrovertin naisen tulisi olla toisenlainen.
Itse en vetäisi oman yksittäisen kokemuksen perusteella ihan noin totaalisesti mutkia suoriksi, että ongelmana on naisterapeutit ja että terapia olisi kehitetty naisille. Kyseessä on enemmän se, että onnistuu löytämään itselleen sopivan terapeutin.
Omalla kohdallani terapiayritykset tyssäsivät alkuunsa siihen, kun en onnistunut luomaan terapeutin kanssa minkäänlaista keskusteluyhteyttä. Olen ollut aina huono puhumaan asioistani ja terapiassa tämä jotenkin vain korostui. Toisen itsemurhayritykseni jälkeen minulla kävi tuuri ja pääsin todella hyvän terapeutin asiakkaaksi. Hän oli pitkänlinjan ammattilainen, jonka kanssa löytyi nopeasti yhteys. En näe, että tämä olisi ollut missään vaiheessa sukupuolikysymys, vaikka olen mies ja kohtaamani terapeutit naisia. Enemmänkin se oli juuri siitä itselleen sopivan henkilön löytämisestä kiinni.
Muuten, nykyään löytyy paljon terapeutteja, jotka ovat suuntautuneet juurikin neuroepätyypillisten kanssa työskentelyyn.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.
Voi apua.... Et tunne selvästikään koulutusjärjestelmää ja etkä ammattien vaatimaa pätevyyttä ja osaamista. Ne on tarkasti määritelty, ja terapeuttini koulutus on pitkä ja sitä ei läpäise,jos ei ole sille vaadittavaa osaamista. Ei terapeutin työ, kuten muidenkaan th-ammattilaisten, ole naisten tai miesten kohtaamista, vaan potilaan kohtaamista. Ja lisäksi, myös naiset ovat yksilöitä ( tämä tulee sinulle miehenä yllätyksenä), eivät ole samaa , harmaata massaa, kuten sinä ja muita miehet luulette. Terapiassa ja terveydenhuollossa potilas kohdataan yksilönä. Se on sitä ammattitaitoa! Ihan samalla tavalla vositi sitten väittää että he eivät osaa kohdata alkoholisteja koska eivät ole sitä itse, tai lapsipotilaita, koska eivät ole sitä itse, tai huumeidenkäyttäjiä, koska eivät ole sitä itse.
Mutta, jos potilas kokee asian haasteena, niin aina voi valita terapeutin myös sukupuolen mukaan. Myös miehiä on terapeuttini ihan julkisuudestakin löytyy esinerkkejä: Ben Furman, terapeuttini Ville, Tony Dunderfelt.
Myöskään terapeutti eivät ole pelkästään psykologeja. Heissä on paljon lääkäreitä, ja sairaanhoitajia.
Opettajan koulutus on myös pitkä, ja se on oppilaiden kohtaamista. Siitä huolimatta koululaitos on naisistunut, ja pojat pärjäävät koulussa huonommin verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin.
Jännä ajattelutapa, että sukupuolella ei jotenkin olisi merkitystä ihmisen kohtaamisessa, erityisesti jos alan tai instituution kulttuuri on hyvin maskuliininen tai feminiininen. Feministeille sillä usein on liikaakin merkitystä, mutta vain yhteen suuntaan, esimerkiksi juuri siellä autoliikkeessä.
Ja Terapeutti-Villestä saa syövän. Mieluummin tapaisin 10 lässyttävää naisterapeuttia kuin hänet.
Ei yksittäisen terapeutin kohdalla pitäisikään olla sukuelimillä väliä, vaan ammattitaidolla ja vuorovaikutuksella.
Puhunkin laajemmin terapiakulttuurista ja yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa on vahva oletus, että kaikki ongelmat voidaan ratkoa puhumalla. Ei voida.
Autoja ei ole erityisesti kehitetty miehille, mutta autokauppiaista ja huoltohenkilöstöstä suurin osa on miehiä. Ei tälläkään pitäisi olla yksittäistapauksen kannalta väliä, mutta autoala on suunnattu miehille, ja siellä työskentee 90% miehiä. Siksi monella naisella on negatiivisia kokemuksia autoliikkeessä/huollossa asioimisesta.
Samaan tapaan vaikkapa psykologia ja peruskoulu/varhaiskasvatus ovat hyvin naisvaltaisia aloja, ja niissä korostuu tietynlainen kielenkäyttö ja tapa hahmottaa maailmaa.
T. Se, jolle vastasit.