Tunnetyö työpaikoilla?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka koit kokemuksen?

Osoitetaan avoimesti tunteita, mutta sovitaanko niin, että jos ei ole kiva se tunne, niin ihan vaan sanoilla sanotaan, että ikävä juttu.

🤮

Missään ei ole niin paljon työpahoinvointia kuin siellä, missä mennään tunteet edellä. Tunteita saa olla ja pitää olla, mutta ne ovat subjektiivisia kokemuksia ja mitä enemmän niistä jauhetaan, sitä enemmän ne ohjaavat tekemistä ja lopulta ei tehdä töitä, vaan mietitään tunteita,

Tekopyhä tunne länkytys kyllä sallitaan, mutta menepä sanomaan suoraan, että nyt Wilma kulta se sun naamas vi tuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Missään ei ole niin paljon työpahoinvointia kuin siellä, missä mennään tunteet edellä. Tunteita saa olla ja pitää olla, mutta ne ovat subjektiivisia kokemuksia ja mitä enemmän niistä jauhetaan, sitä enemmän ne ohjaavat tekemistä ja lopulta ei tehdä töitä, vaan mietitään tunteita,

Miksi vedät ajatuksen ääripäähän? Ei tunteista kertominen ja niiden jakaminen ole automaattisesti vellomista tai jauhamista. Tunteet ovat yksi keskeinen osa ihmisenä olemista, ja niitä voi näyttää ja niistä voi keskustella ilman, että ne ottavat kaiken huomion muilta asioilta. 

Onhan idea puhua tunteista ihan hyvä idea, mutta jos sitä ei ohjata ja valvota tilan ottavat äänekkäimmät, itsekkäimmät ja joka asiasta tunteilevat ihmistyypit. Sellaisia on joka työpaikassa ja se myös saa monet karttelemaan liian sosiaalisia tilanteita niin kuin kahvitauot tai virkistyspäivät. Ryhmävastaavat ja pomot eivät ole terapeutteja tai psykiatreja, koska jos jollakin on oikeasti vaikeuksia se on iso haaste selvittää työntekijän elämäntilannetta sekä sopeuttaa työyhteisöön.
On hyvä saada mahdollisuus kertoa tunteistaan, mutta siinä pitäisi olla selkeä raja milloin asia pitää siirtää työterveyshuollon piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Siitä vaan keskustelemaan tunteistasi vaikkapa raksalla. 

Kaupan kassalla, kelassa, koulussa.... eihän tämä sovi kuin siistiin sisähommaan, jossa on aikaa....

Vierailija kirjoitti:

samalla sitten koventuneet työelämän vaatimukset vievät mielen/kin terveyden.

mutta näinhän senkin saa ulkoistettua uhrin syyksi: olisit keskustellut tunteistasi!

Sori, tyttökulta. Muut eivät ole ajatusten lukijoita, ja aikuisuus on vastuuta. 

Vierailija kirjoitti:

samalla sitten koventuneet työelämän vaatimukset vievät mielen/kin terveyden.

mutta näinhän senkin saa ulkoistettua uhrin syyksi: olisit keskustellut tunteistasi!

Uhrin syyksi . . . Aikuinen ihminen on nykyisessä uhriumisenkulttuurissa lapsen tasolle typistetty uhri. No, ei yllätä, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Kun monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen onko ihme, että mielenterveyden haasteet lisääntyy. 

Mä olen ihan poikki tähän nykyiseen tunnetyöhön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missään ei ole niin paljon työpahoinvointia kuin siellä, missä mennään tunteet edellä. Tunteita saa olla ja pitää olla, mutta ne ovat subjektiivisia kokemuksia ja mitä enemmän niistä jauhetaan, sitä enemmän ne ohjaavat tekemistä ja lopulta ei tehdä töitä, vaan mietitään tunteita,

Miksi vedät ajatuksen ääripäähän? Ei tunteista kertominen ja niiden jakaminen ole automaattisesti vellomista tai jauhamista. Tunteet ovat yksi keskeinen osa ihmisenä olemista, ja niitä voi näyttää ja niistä voi keskustella ilman, että ne ottavat kaiken huomion muilta asioilta. 

Siksi, että työpaikalla normaali aikuinen hyvä käytös riittää, ei tarvita tunteiden jakamista. Tunteista puhuminen vie liian usein huomion siltä, miksi siellä töissä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan poikki tähän nykyiseen tunnetyöhön. 

Olen elänyt kahden eri ajan vaikutuksessa. Ajan jolloin pahat sanat, loukkaantuminen, yms menivät  sanojan puutteellisuuden piikkiin ja osattiin antaa muille sitä armoa. Ja nyt ajan jolloin niitä tunteita pitäisi jaksaa käsitellä toisena päivätyönään. Ei suinkaan peiliin katsomalla, vaan listaamalla missä kaikessa muut ovat epäonnistuneet ja omasta tunteesta on tullut ilmoitusasia, jolla voi ilmoittaa faktan. ”Työpaikkakiusattu” voi vain ilmoittaa, että hänestä ”tuntuu”, että muut yrittää myrkyttää hänet. Tästä alkaa sellainenmutavyöry, että lopulta kaikki muut joutuu pyytämään anteeksi olemassa oloaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan poikki tähän nykyiseen tunnetyöhön. 

En jaksanut mennä tänään töihin, kun tekisi mieli lähinnä kuristaa ne toksisen positiiviset tyypit. Haluan vaan tehdä työni rauhassa. 

En usko mihinkään lässytyksiin ja höpö höpö koulutuksiin työpaikoilla.

Eniten vitu tusta vähentäisi jos ongelmat otettaisiin tosissaan ja työntekijöitä kuunneltaisiin sekä liiallista kuormitusta vähennettäisiin.

On helpompaa tarjota jotain skeidaa kuin tehdä oikeasti vaikuttavia asioita.

Up