Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin vinkkejä:

Olen nyt tullut siihen tulokseen, että haluan lopettaa ylivastuullisuuden töissä. Olen tähän asti tehnyt töitä liikaa, tehnyt ylimääräistä, auttanut muita, keksinyt ja toteuttanut uutta toimintaa (joka on ollut menestys asiakkaiden keskuudessa). Mittani on täysi, enkä enää halua tehdä näin. Suurin osa työkavereistani lähinnä kettuilee ahkeruudestani, enkä käytännössä saa muita parempaa palkkaa. Miten onnistun käytännössä vähentämään työmäärääni niin, ettei asiaa huomattaisi? Jos lakkaan tekemästä kaikkea muuta kuin minimin, muutos noteerataan varmasti. Mikä olisi siis sen verran pehmeä lasku, etteivät toiset tajuaisi muuttumistani?

Jätä ensin kaikki ylimääräinen, keskityt perustyöhösi. Katso, huomaako kukaan. Todennäköisesti osa ei kiinnitä asiaan mitään huomiota. Siitä sitten hiljalleen vähennät muustakin.

Kerron oman tarinani, lyhyesti. Olen pitkälle aikuisikään tällainen ylihuolehtiva perfektionisti, joka halusi miellyttää kaikkia. Sitten alkoivat ahdistus ja paniikkikohtaukset. Vuosia meni, kun harjoittelin uutta identiteettiä, jonka ei tarvitse miellyttää kaikkia. Lisäksi, harjoittelin enemmän maskuliinista asennetta, ts selviän ja pystyn mihin vain-tyylisesti. Aloin luottaa omaan arviointikykyyni ja huolehtiminen väheni. Näillä konsteilla itse pääsin eroon ahdistuksesta, ja nykyään nukun myös todella hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Tämä. Ajateltaisiin, että onpa se Ulla tyly, kun ei hankkinut Piialle ja Kiiralle sopivaa. Vaikka todellisuudessa Piian ruokavalio on jo sen verran haastava, ettei ole ihan helppoa löytää kaupasta sopivaa vaihtoehtoa hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit.  Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit.  Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti

Minulla on taustalla koti, jossa jouduin elämään varpaisillaan äitini mielialojen vuoksi ja miellyttämään häntä. Olenkin aikuisena ylivastuullinen. Minuun sattuu todella paljon se, kun näen, että joku ei selvästi pidä minusta. Koska tuo tunne muistuttaa lapsuudesta, kun äidin välittämistä piti ansaita. Samalla tavalla yritän yhä aikuisena ansaita välittämistä niiltäkin ihmisiltä, jotka eivät minusta pidä. Ja petyn siihen, että miten he eivät voi pitää minusta, kun olen avulias ja ystävällinen.

Onko joku lukenut tuota aloituksessa mainittua kirjaa?

Sain oivalluksen ketjua lukiessani. Mieheni sanoi aika pian tavattuamme, että ajattelen kuin mies. Olen aina ihmetellyt, mitä tämä tarkoittaa, mutta nyt taidan tajuta. En ole ylivastuullinen. 

En laita tikkua ristiin miehen lasten eteen. Olen heille kohtelias, mutta mies saa itse hoitaa lapsensa, jos haluaa heitä nähdä. Vähän kyllä ihmettelen, kun lasten lakanat vaihdetaan vuoden välein, mutta ei, ei ole minun asiani.

Anopin kohdalla joskus sanon, että pitäisikö käydä. Ja voin ostaa joulukukan. That’s it.

Jos miehen kaveri poikkeaa kylään, en edes kysy, haluaako tämä kahvia.

Muuten olen oikein pullantuoksuineva ja kodinhengetär-tyyppiä, mutta minulla on tiukat rajat: en kanna vastuuta, mikä minulle ei kuulu. Eksäni tuppasi tästä suuttua, mutta nykyinen aviomieheni ei. 

N58

Minut on myös kasvatettu/ yritetty kasvattaa tuollaiseksi. Kuitenkin, minusta löytyy provokatiivinen, esiintyvä puoli, jolla käännän yleensä kaikki asetelmat päälaelleen.

Toisekseen, en oikeastaan välitä siitä, pidetäänkö minusta vai ei. Miehet ovat usein pitäneet, naiset eivät juuri koskaan. Lopulta itselleni on kuitenkin täysin sama, mitä mieltä ovat. Ihmiset eivät usein alussa tajua tätä, että miellyttämisenkykyni on rajallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Tämä. Oma ongelmani on koko ikäni ollut se, että kun sanon ei, monet eivät usko sitä. En käsitä, miksi minun kohdallani on näin. Sitten joku Kiukku-Kaisa saa sanoa, että hän ei tätä hoida ja Kaisalle se suodaan mukisematta.

No se johtuu siitä että vaikka sanot ei niin teet sen silti. Eli sinun ei tarkoittaa kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että ylivastuullisten naisten eitä ei läheskään aina hyväksytä. Ja ylivastuullisilta naisilta odotetaan myös paljon sellaista, mitä ei muilta odoteta. Esimerkkejä:

-Tuula ja Markku ovat naimisissa, Markun äiti täyttää pyöreitä. Markkua ei lahjan miettiminen kiinnosta, hänestä äitiä voisi mennä onnittelemaan tyhjin käsin. Tuulaa nolottaa ajatus, että juhliin mentäisiin ilman lahjaa. Jos Markun perheeltä ei tule lahjaa, niin ihmeteltäisiin, miten Tuula ei ole muistanut anoppiaan lahjalla (vaikka sehän on Markun tehtävä muistaa).

-Aadan ja Oliverin lapsi on päiväkodissa. Lapsen kurahousujen jalkalenkit ovat katkenneet. Oliver tulee hakemaan lasta päiväkodista, mutta hänelle ei sanota asiasta mitään. Kun Aada seuraavan kerran tulee päiväkodille, avaudutaan siitä, miten Aadan pitäisi hankkia lapselle ehjät jalkalenkit. Oletetaan, että se on Aadan tehtävä hoitaa, vaikka voisihan Oliver käydä kaupassa.

-Työpaikalla Anneli on jäämässä eläkkeelle. Työkaverit pohtivat, että Annelia voisi muistaa jotenkin. Miespuoliset kollegat eivät jaksa kiinnostua juhlien tai keräyksen järjestämisestä. Naispuolisista kollegoista moni nyökyttelee, että on tärkeä juttu, mutta keräyksen ja lahjan hankinta jää Maijan huolehdittavaksi. Kaikki toki innoissaan laittavat Annelin korttiin nimensä ja ottavat kiitokset vastaan, vaikka Maija on hoitanut työn.

Niin monissa pienissä asioissa luotetaan siihen, että joku ylivastuullinen nainen ottaa tämän asian hoitaakseen.

Niin no tavallaan joo ja ei. Kyllä se on myös niiden päässä jotka siihen aina suostuu. Puhun ihan kokemuksesta. Mitään maailmaa mullistavaa ei tapahtu jos jääkin hoitamatta. Anoppi pahastuu? No mies hoitaa ensi kerralla paremmin tai hoitaa juhlien jälkeen lahjan. Päiväkodissa voi sanoa että lapsella on isäkin, sille tieto kiitos kun tulee hakemaan. Esimies ottaa vastuun muistamisesta. Se on nimenomaan ensi askel siihen paranemiseen, että vähän kyseenalaistaa sitä omaakin suhtautumista ja mitkä odotukset tulevat oman pään sisältä. 

 

Itse aloin töissä vetämään kunnolla rajoja, kun alkoi oman jaksamisen kanssa olla ongelmia. Otin palaverin esimiehen kanssa ja pyysin että nyt käydään läpi mikä on oikeasti mun työtäni ja mikä ei. Sen jälkeen aloin kieltäytyä kaikesta ylimääräisestä, kerroin että henkilö x/tiimi x hoitaa tätä, olw sinne yhteydessä. Pari kertaa saattaa joku kokeilla ja märistä mutta siinä se. Sen jälkeen alkaakin olla kaistaa keskittyä tärkeisiin asioihin. Ja ei ollut mikään uraitsemurha vaan olen ylennyt samassa paikassa.

Monissa lapsiperheen asioissa on se puoli, että jos nainen ei hoida ja asia jää hoitamatta, niin lapset kärsivät siitä. Lapsi joutuu kulkemaan liian pienissä kengissä/olemaan rikkinäisillä kurahousuilla, jotka päästävät veden läpi/osallistumaan retkelle ilman eväitä jne. Aika harvalla naisella on pokkaa antaa lapsensa kärsiä tällaisista, jos mies ei ole ottanut jotain hoitaakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:

Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.

Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin  ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi. 

Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit.  Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti

Minulla on taustalla koti, jossa jouduin elämään varpaisillaan äitini mielialojen vuoksi ja miellyttämään häntä. Olenkin aikuisena ylivastuullinen. Minuun sattuu todella paljon se, kun näen, että joku ei selvästi pidä minusta. Koska tuo tunne muistuttaa lapsuudesta, kun äidin välittämistä piti ansaita. Samalla tavalla yritän yhä aikuisena ansaita välittämistä niiltäkin ihmisiltä, jotka eivät minusta pidä. Ja petyn siihen, että miten he eivät voi pitää minusta, kun olen avulias ja ystävällinen.

Sama juttu itselläni. En ymmärrä, miten toiset sanovat, ettei tunnu missään, jos joku inhoaa ja kohtelee sinua ilkeästi. Todellakin tuntuu! Ja eniten se hämmentää, miten kaikki eivät pidä kivasta ja mukavasta ihmisestä. Mutta kai nämä liittyvät myös kemioihin. Ja onhan sitä heitäkin, joita kiltit ihmiset lähinnä ärsyttävät.

Kannattaa aloittaa kunnolla itsekäs elämä. Jättää muiden palveleminen ja hyysääminen. Elää vain itselle. On muuten ollut positiivinen vaikutus itseen. Suosittelen! 

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Minä olen törmännyt siihen, että moni ilkeilee sellaisesta ylimääräisestä hyvästä, mitä olen ihmisille järjestänyt. 

"Miten ihmeessä sä jaksat järjestää jotkut leikkipuistotreffit alueenne lapsiperheille?"

"Ei se nyt ole iso juttu, että olet leiponut artesaanipizzaa, kun tultiin kylään."

"Tuo on melkoista huomion hakemista, kun ostit lahjaksi lähipäiväkotiin laatikollisen uusia lastenkirjoja."

"Ilman sarvia ja hampaita sanon, että tuo touhu menee sinulla yli."

Näistä hyvistä asioista otetaan ilo irti, mutta niitä ei pohjimmiltaan arvosteta. Minusta on käsittämätöntä, miksi ihmiset ilkeilevät ja piikittelevät siitä, että olen halunnut olla ystävällinen. Sen logiikan olen ottanut, että yhdellekään piikittelijälle en ole enää näitä ylimääräisiä mukavia asioita tehnyt. 

Ja sekin on mielenkiintoista, ettei kukaan ikinä tarjoudu tekemään hyvää kanssani. Kukaan ei sano, että mä voisin järjestää seuraavat leikkipuistotreffit, leipoa sulle vastavuoroisesti vaikka pullaa tai voitaisiinko yhdessä kerätä lahjoituksena päiväkodille ulkoleluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän. T: burnoutin saanut yrittäjä

Olen nyt koko talven yrittänyt sanoa yhdelle ystävättärelleni että en ole lähdössä hänen kanssaan 180km pyöräilykisaan. Vittukun ei tajua. Olen sanonut että minulla ei ole lomaa enkä tuona ajankohtana pääse, minulla ei ole tapahtumaan sopivaa pyörää, enkä tykkää pyöräillä pitkiä matkoja, en pääse sinne. Kaveri vaan lähettelee linkkejä tapahtuman ilmoittautumiseen ja etsii torista pyöriä jotka olisin ostamassa että pääsisin. En ole ostamassa, olen tämän ystävällisesti sanonut mutta ilmeisesti en tarpeeksi ilkeästi.

No ei tuossa ole enää kyse mistään sun ylivastuullisuudesta, vaan vakavasti rajattomasta kaverista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

"Mitä jätän tekemättä, jotta ehdin tehdä tuon?" 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen törmännyt siihen, että moni ilkeilee sellaisesta ylimääräisestä hyvästä, mitä olen ihmisille järjestänyt. 

"Miten ihmeessä sä jaksat järjestää jotkut leikkipuistotreffit alueenne lapsiperheille?"

"Ei se nyt ole iso juttu, että olet leiponut artesaanipizzaa, kun tultiin kylään."

"Tuo on melkoista huomion hakemista, kun ostit lahjaksi lähipäiväkotiin laatikollisen uusia lastenkirjoja."

"Ilman sarvia ja hampaita sanon, että tuo touhu menee sinulla yli."

Näistä hyvistä asioista otetaan ilo irti, mutta niitä ei pohjimmiltaan arvosteta. Minusta on käsittämätöntä, miksi ihmiset ilkeilevät ja piikittelevät siitä, että olen halunnut olla ystävällinen. Sen logiikan olen ottanut, että yhdellekään piikittelijälle en ole enää näitä ylimääräisiä mukavia asioita tehnyt. 

Ja sekin on mielenkiintoista, ettei kukaan ikinä tarjoudu tekemään hyvää kanssani. Kukaan ei sano, että mä voisin järjestää seuraavat leikkipuistotreffit, leipoa sulle vastavuoroisesti vaikka pullaa tai voitaisiinko yhdessä kerätä lahjoituksena päiväkodille ulkoleluja.

Niin, kyllä tuosta vähän mullekin tulee sellainen olo, että onko sun rajat ihan ok? Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tuollainen tunnollinen, vastuullinen, auttavainen, ahkera, kiltti jne. Kusipäisemmillä ihmisillä näyttää olevan paljon enemmän, on vakituiset työt, autot, taloja ja mökkejä. Itselläni ei mitään, murusia ja niistäkin omakotitalo/auto ym ihmiset on kateellisia ja haluisi että mulla olisi vielä vähemmän. En kerrassaan tiedä, sitten paperilla olen alisuoriutuja, mutta todellisuudessa kun aloin listata miten paljon olen kaikkea tehnyt niin se paljastui valheeksi, olenkin ylisuorittaja joka on ollut vähän kaikkialla kaikille kaikkena. 

Niin, miellyttäjä-yilsuorittaja jakaa energiansa ja tekojensa hyödyt pitkin kyliä. Fokusoidumpi ihminen käyttää energiansa esim. oman elämänsä rakentamiseen sellaisilla tavoilla, joista hyödyt jää itselle. Niin kauan kun se näyttäytyy kusipäisyytenä, ylisuorittamisen ja katkeroitumisen kierre jatkuu. 

t- itse(kin) ylisuorittamisen ja energian vääriin paikkoihin antamisen kanssa kamppaileva