Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella

Muutoksen tehneiden kokemukset kiinnostavat minullakin. Mitä muutoksia teitte? Miten lähipiiri suhtautui? Jäikö jotakin elämästä pois? Mikä oli hankalaa muuttaa? Mikä sysäsi muutokseen? Kaikki kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten siitä ylivastuullisuudesta pääsee eroon? Ihan esimerkiksi vaikka töissä tai ystävyyssuhteissa? Kaipaisin esimerkkejä, joissa joku on oikeasti onnistunut muuttamaan elämäänsä.

minun prosessini:

No ensimmäiseksi ala tiedostamaan, mitä teet. Siis joka kerta pysähdy, kun huomaat, että taas toimit niin kuin toimit. Ei ole kertaluontoinen toimenpide, vaan näin sinun pitää toimia loppuelämäsi. Tiedosta mitä teet.

Ja ala kääntelemään kaikki kivet. Mikä lapsuuden tapahtuma johti siihen. Mikä oli roolisi lapsuudenkodissa, jolla sait rakkautta. Mitä lapsena teit, jotta sinulla oli turvallinen olo. Voit lukea vaikka Tommy Hellsteniä tai mitä tahansa muuta kirjaa.  Lue resenoivat kirjat aina uudestaan ja uudestaan. Tämä prosessi vie muutamia vuosia, mutta jossain vaiheessa tähän pitää tehdä loppu, vaikka Se on kuin sipulia kuorisi. Joka kerta kun luet saman kirjan uudestaan, löydät itsestäsi uutta. Tiedosta siis, miksi olet sellainen kuin olet. 
 

Tiedosta ja tunnista, miksi toimit niin kuin toimit.  Miksi toisilla ihmisillä on ote sinuun. Mitä pelkäät tapahtuvaksi. Itse löysin itsestäni sen, että minua hallitaan herättämällä minussa syyllisyyden tunne. En halunnut olla huono ihminen. 

Kehitys tapahtuu pikkuhiljaa. Se ei ole kertaluontoinen tapahtuma. 
 

Itseäni rassaa se, että minut nähdään usein tuo kunnollisuuden, tunnollisuuden ja avuliaisuuden kautta. Joko niistä irvaillaan töissä tai tullaan kehumaan, miten kivaa on, kun Jenna hoitaa. Osa ei edes vaivaudu kiittämään ystävällisyydestäni, jos olen tehnyt jotain heidän puolestaan. Enkä tarkoita, että olisin tehnyt huonosti, vaan hoitanut jonkin juoksevan asian x, jonka voi tehdä vain yhdellä tavalla. 

Eniten tämä surettaa minua siksi, että haluaisin ihmisten pitävän minusta ja yritän olla mukava työkaveri olemalla avulias. Todellisuus on kuitenkin se, että minua ei pidetä mitenkään hauskana, rentona ja kivana, vaan sellaisena työjuhtana. Kun muut turisevat omiaan kahvihuoneessa, minä hoidan työt. Ja tiedän, että eivät muut samalla tavalla minua paljon auttaisi.

Joskus mietin, muuttuuko tämä rooli mitenkään muuten kuin työpaikkaa vaihtamalla. En kuitenkaan mielelläni lähtisi vakipaikastani, sillä olen saanut neuvoteltua todella hyvät työsuhde-edut itselleni, eikä tällaisia saisi neuvoteltua muualla.

Vierailija kirjoitti:

Muutoksen tehneiden kokemukset kiinnostavat minullakin. Mitä muutoksia teitte? Miten lähipiiri suhtautui? Jäikö jotakin elämästä pois? Mikä oli hankalaa muuttaa? Mikä sysäsi muutokseen? Kaikki kiinnostaa.

42 jatkaa

Suurin muutos oli se, että aloin kuuntelemaan omaa itseäni ja sitä, mitä minä tahdon. Olin juuri eronnut aika hyvässä sovussa ja siitähän se eron jälkeinen helvetti sitten alkoi. Eksä ei tykännyt, kun päätin itse, miten lasten kanssa aikaani vietän tai mitä heille puhun. 
Muut läheiset eivät sanoneet mitään, mutta vanhempani eivät niitä hyväksikäyttäjiä olleetkaan. Mitään sellaista ei elämästä jäänyt pois, mitä itse en olisi halunnut.

Vaikeinta muuttaa oli omat tunteet. Tiesin kyllä, että syyllisyyden tunne oli ns. väärää syyllisyyttä, mutta en päässyt siitä ajattelemalla eroon. Aika kuitenkin paransi. Pitää vain sitkeästi uskoa prosessiin.

Ja pelko oli sitkeässä. Hylkäämisen pelko siis. 

Kävin prosessin läpi vuosina 2010-2015. Ihan tarkkaan en yksityiskohtia muista. Mutta se kannatti.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.

Meillä on pääsääntöisesti siisti koti. Teen työni kiitettävällä tasolla, usein erinomaisesti ja tavoitteista yli. Muistan muiden synttärit ja tärkeät päivät. Hoidan todella paljon asioita ja kannan vastuuta. Arvostetaanko sitä? Eipä juuri. Joskus leikin ajatuksella, että lopettaisin tämän vaivannnäön, mutta en haluaisi asua siistissä kodissa.

Oma kokemus on, että ylivastuullisten naisten eitä ei läheskään aina hyväksytä. Ja ylivastuullisilta naisilta odotetaan myös paljon sellaista, mitä ei muilta odoteta. Esimerkkejä:

-Tuula ja Markku ovat naimisissa, Markun äiti täyttää pyöreitä. Markkua ei lahjan miettiminen kiinnosta, hänestä äitiä voisi mennä onnittelemaan tyhjin käsin. Tuulaa nolottaa ajatus, että juhliin mentäisiin ilman lahjaa. Jos Markun perheeltä ei tule lahjaa, niin ihmeteltäisiin, miten Tuula ei ole muistanut anoppiaan lahjalla (vaikka sehän on Markun tehtävä muistaa).

-Aadan ja Oliverin lapsi on päiväkodissa. Lapsen kurahousujen jalkalenkit ovat katkenneet. Oliver tulee hakemaan lasta päiväkodista, mutta hänelle ei sanota asiasta mitään. Kun Aada seuraavan kerran tulee päiväkodille, avaudutaan siitä, miten Aadan pitäisi hankkia lapselle ehjät jalkalenkit. Oletetaan, että se on Aadan tehtävä hoitaa, vaikka voisihan Oliver käydä kaupassa.

-Työpaikalla Anneli on jäämässä eläkkeelle. Työkaverit pohtivat, että Annelia voisi muistaa jotenkin. Miespuoliset kollegat eivät jaksa kiinnostua juhlien tai keräyksen järjestämisestä. Naispuolisista kollegoista moni nyökyttelee, että on tärkeä juttu, mutta keräyksen ja lahjan hankinta jää Maijan huolehdittavaksi. Kaikki toki innoissaan laittavat Annelin korttiin nimensä ja ottavat kiitokset vastaan, vaikka Maija on hoitanut työn.

Niin monissa pienissä asioissa luotetaan siihen, että joku ylivastuullinen nainen ottaa tämän asian hoitaakseen.

Erittäin hyvä kirjoitus. Olin töissä se vastuunkantava ahkeroitsija, yksin piti suoriutua, eikä tukea juuri saanut. Eihän siitä mitään  mitalia tullut. Työterveyshoitajakin tokaisi, että kukas minusta huolehtii. Piti todeta, ettei juuri kukaan. 

Kotonakin sama kuorman kantaja. Miestä voisi sanoa itsekkääksi, jopa edesvastuuttomaksi, vaikka on vanhempikin. Nyt olen oppinut ajattelemaan vain itseäni ja on vaihteeksi minun vuoroni.

Lapsuudestahan tuo kaikki juontuu, kun ei saanut tukea ja oli turvatonta.

Mä oon jo kauan sitten hylännyt ajatuksen siitä, että ylivastuullinen käytös jotenkin lisäisi arvostusta tai saisi enemmän kiitosta. Ihmiset ovat niin tottuneita pitämään asioita itsestäänselvinä. Kuten joku jo aiemmin totesi, niin ratkaisuni on viettää enemmän aikaa yksin, koska ainoastaan silloin pystyn olemaan oma itseni ja tekemään mitä itse haluan. Ystävyyssuhteissakin joudun helposti kaikkien sielunhoitajaksi ja töissä teen useiden muidenkin ihmisten töitä. Tai jos joku saa kenkää tai muuten vaan luopuu omista työtehtävistään, niin ne siirtyvät automaattisesti minulle, vaikka kuinka yrittäisin sanoa EI KIITOS! 

Tunnistan tämän. T: burnoutin saanut yrittäjä

Olen nyt koko talven yrittänyt sanoa yhdelle ystävättärelleni että en ole lähdössä hänen kanssaan 180km pyöräilykisaan. Vittukun ei tajua. Olen sanonut että minulla ei ole lomaa enkä tuona ajankohtana pääse, minulla ei ole tapahtumaan sopivaa pyörää, enkä tykkää pyöräillä pitkiä matkoja, en pääse sinne. Kaveri vaan lähettelee linkkejä tapahtuman ilmoittautumiseen ja etsii torista pyöriä jotka olisin ostamassa että pääsisin. En ole ostamassa, olen tämän ystävällisesti sanonut mutta ilmeisesti en tarpeeksi ilkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän. T: burnoutin saanut yrittäjä

Olen nyt koko talven yrittänyt sanoa yhdelle ystävättärelleni että en ole lähdössä hänen kanssaan 180km pyöräilykisaan. Vittukun ei tajua. Olen sanonut että minulla ei ole lomaa enkä tuona ajankohtana pääse, minulla ei ole tapahtumaan sopivaa pyörää, enkä tykkää pyöräillä pitkiä matkoja, en pääse sinne. Kaveri vaan lähettelee linkkejä tapahtuman ilmoittautumiseen ja etsii torista pyöriä jotka olisin ostamassa että pääsisin. En ole ostamassa, olen tämän ystävällisesti sanonut mutta ilmeisesti en tarpeeksi ilkeästi.

Carl Jung on sanonut: what you resist, it persists.

Kuvittele ympärillesi teflon tai sadetakki. Kaveri sanat valuvat alas kuin vesipisarat, eivätkä osu sinuun. Anna hänen tuhlata omaa energiaansa. Älä anna omaa energiaasi siihen.

On vaikea löytää omia rajojaan, kun ihmiset eivät hyväksy kieltäytymistä ylivastuulliselta ihmiseltä. Jos yritän sanoa ei, niin aletaan vänkäämään tai perusteellaan, miksi minun pitäisi kuitenkin hoitaa asia. Eniten tämä ärsyttää töissä. Jos on joku ikävä tehtävä, niin herkästi se kaatuu minulle, vaikka sanoisin ei. Ja aina vedotaan siihen, että nyt kun joustat, niin sitten jossain kohtaa sinun suuntaasi joustetaan. Ei siltä näytä.

Nimettömät nettipalstat onkin mainio väylä ylivastuulliselle purkaa ärtymystään ;)

Minä muutuin tuossa neljänkympin jälkeen. Olin oikea miellyttäjien kuningatar ja itseni unohtaja numero1, kunnes lopetin. En lopettanut alkamalla tylyksi, mutta vaalimalka omaa energiaani. Edelleen haluan auttaa muita ja jakaa energiaani, mutta vasta sen jälkeen, kun olen itse tasapainossa. Toisinsanoen jaan energiaani nykyään omilla ehdoillani.

Meditointi avasi silmäni. Suojelen nykyään omaa rauhasni, aikaani ja resurssejani.

Vierailija kirjoitti:

Muutoksen tehneiden kokemukset kiinnostavat minullakin. Mitä muutoksia teitte? Miten lähipiiri suhtautui? Jäikö jotakin elämästä pois? Mikä oli hankalaa muuttaa? Mikä sysäsi muutokseen? Kaikki kiinnostaa.

Karsin elämästä pois sellaisia ihmisiä, jotka yrittivät hyötyä kiltteydestäni ja silti piikittelivät tai jopa ilkeilivät. Jäin melko yksin, mutta olen helpottunut. En ehkä osannut pitää puoliani tarpeeksi.

Aloin tehdä kotona asioita, joita oikeasti halusin. Eli mennä nukkumaan silloin, kun halusin, enkä yhtä aikaa puolison kanssa. Herätä aamulla vaikka klo 4, jos ei nukuttanut. Halusin omaa rauhaa. Puoliso hermostui aluksi, sitten tottui. Aloin hoitaa itseäni ja kävin kauneusoperaatiossakin salaa ja omalla kustannuksella. Rupesin liikkumaan enemmän autollakin, sekin vapautti. Jälkipolvi huomasi elämän muutokseni; ihmettelee ja varoittelee. 

Ehkä sain vain tarpeekseni ja heräsin. Haluan vihdoinkin itsenäistyä ja tietää, mitä oikeasti haluan.

Niin tuttua ja olen työstänyt näitä asioita jo yli 20 vuotta. Ei ole helppoa päästä täysin eroon. Osaan lähipiirin ihmisistä aloitin jo yli 20 vuotta opetella vetämään rajat. Siihenkin meni valtavasti energiaa opetella se niin ettei se tunnu enää yhtään pahalta. Mutta vieläkin on ihmisiä ja tilanteita joiden kohdalla en vieläkään osaa kovin hyvin pitää rajojani. Mutta pakko opetella, muuten räjähdän jossain kohtaa ja eihän se oman edun mukaista sekään ole jos menee yli reagoinnin puolelle. Siinä tulee sitten siivottua ne hyvätkin ihmiset raivon puuskassa omasta elämästä.

Ristiriitaista kun toisaalta arvostaa kiltteyttä ja mukavia ihmisiä ja haluaa itsekin olla sellainen, mutta kun pitää myös kuitenkin olla tasapainossa sen kanssa kun todella moni kiltiksikin naamioitunut ihminen osaa käyttää heti hyväkseen tilaisuuden tullen. Koko ajan saisi olla tuntosarvet otsassa viritettynä ja varoa ettei liikaa aleta vaatimaan kun/jos ei olla edes riittävästi vastavuoroisia. Itsellä todella voimakas taipumus heti auttaa muita ja pyytämättäkin ihan siksi että on mukava auttaa, mutta pakko ollut opetella varomaan koko ajan sitä ettei aleta käyttämään hyväksi. Ja se ei ole helppoa kun ei ole omalle luonteelle ollenkaan ominaista.

"Ristiriitaista kun toisaalta arvostaa kiltteyttä ja mukavia ihmisiä ja haluaa itsekin olla sellainen, mutta kun pitää myös kuitenkin olla tasapainossa sen kanssa kun todella moni kiltiksikin naamioitunut ihminen osaa käyttää heti hyväkseen tilaisuuden tullen. Koko ajan saisi olla tuntosarvet otsassa viritettynä ja varoa ettei liikaa aleta vaatimaan kun/jos ei olla edes riittävästi vastavuoroisia. Itsellä todella voimakas taipumus heti auttaa muita ja pyytämättäkin ihan siksi että on mukava auttaa, mutta pakko ollut opetella varomaan koko ajan sitä ettei aleta käyttämään hyväksi. Ja se ei ole helppoa kun ei ole omalle luonteelle ollenkaan ominaista."

Oma kokemus: eivät ne ihmiset ole kilttejä ja mukavia pohjimmiltaan, jotka haluavat yksipuolisesti hyötyä sinusta. He voivat näyttää pinnalta herttaisilta, mutta eivät pohjimmiltaan sitä ole. Jos ovat aidosti kilttejä ja mukavia, niin ovat vastavuoroisia. Itsekkään ihmisen tunnistaa siitä, että hän on vaatimassa itselleen enemmän. Ja aika monilla on ensi alkuun tapana näyttää itsestään ns. parempi puoli. Ollaan muka niin ystävällisiä, mutta kun muutama vuosi kuluu, niin alkaa paljastumaan toisen todellinen puoli. 

Minä olen kokenut tämän useammankin kerran, kun olen luottanut mukavalta vaikuttaneisiin ihmisiin liian nopeasti. Olen ne ensimmäiset vuodet ollut se joustava, kiva ja kiltti ystävä. Sitten kun olisin itse tarvinnut vastavuoroisesti tukea, niin ei kiinnostanutkaan auttaa. Ikävimmät ihmiset vielä tähän päälle haukkuivat, että miten kehtaan olla niin intensiivinen ja itsekäs, kun vaatisin itselleni tukea raskaassa tilanteessa. Yhtään ei painanut vaakakupissa se, että olin itse tukenut heitä edelliset vuodet.

Kannattaa yrittää etsiä ystäviä, jotka ovat tasapainoisia. Olen huomannut, että ailahtelevien ja epävakaiden ihmisten kanssa ystävyys menee valitettavasti yksipuoliseksi. Nämä ihmiset eivät tietenkään itse näe siinä mitään väärää, he ovat tottuneet olemaan saavana osapuolena. Ja jos joku ei mene heidän mielensä mukaan, he hylkäävät. Minulla on yksi tasapainoinen ystävä ja on ollut mukava huomata, miten erilaista ystävyys on. Toinen ei odota minun olevan mikään yksipuolinen tuki. Ollaan vastavuoroisia, tasavertaisia ja myös minä tulen kuulluksi. Ja kun kuuntelen tai autan toista, niin toinen aidosti ilahtuu siitä ja kiittää. Tällaista ei ollut noiden ailahtelevien ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Syyllisyys, häpeä, tuttuja tunteita. Näin aikuisena todella väsynyt kaikkeen. Mikä ratkaisuksi?

Minulla taas noiden tunteiden sijaan päällimmäisenä on turhautuminen ja välillä viha. Olen vihainen itselleni, kun suoritan, hoidan asiat todella hyvin ja yritän miellyttää. Ja olen turhautunut toisiin, jotka eivät pidä minusta yhtään sen enempää, vaikka hoidan asiat ja miellytän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Tämä. Oma ongelmani on koko ikäni ollut se, että kun sanon ei, monet eivät usko sitä. En käsitä, miksi minun kohdallani on näin. Sitten joku Kiukku-Kaisa saa sanoa, että hän ei tätä hoida ja Kaisalle se suodaan mukisematta.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Jotkut saavat vapaasti olla työyhteisössä (tai muussa yhteisössä) niitä kiukkuisia ihmisiä, jotka eivät todellakaan ota mitään ylimääräistä hoitaakseen. Hyvä jos tekevät edes oman osuutensa. Sitten näillä ihmisillä on jostain syystä ympärillään paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät ja joustavat. Ystäviäkin riittää, vaikka olisi minkälainen kiukkupussi. Sitten on kilttejä ihmisiä, jotka hoitavat asiat kuuliaisesti, joustavat ja yrittävät pitää ilmapiirin hyvänä. Heitä ei arvosteta. Heille naureskellaan, irvaillaan ja kiitollisuuden sijaan venytetään heidän rajojaan loputtomiin. Yleensä vielä haukutaan päälle, että mitäs et Mirkku osaa pitää kiinni omista rajoistasi. Silti oletetaan, että kyllä se Mirkku tekee ja joustaa.

Minä olen ollut muutamassa työyhteisössä se Mirkku, joka on rehkinyt ja joustanut. Se ei ole tuonut mitään hyvää. Osa työkavereista on ollut kateellisia, kun "jaksat niin paljon". Osa on suhtautunut vihaisesti, kun korkealle asettamani rima on nostanut odotuksia myös muiden työnteon osalta. Kun olen kilttinä yrittänyt helpottaa toisten työtä ja tehdä jotain heidän puolestaan, se onkin irvailun aihe. Ei niin, että oltaisiin iloisia ja autettaisiin minua seuraavalla kerralla. Joku saattaa ohimennen kiittää ja painella sitten kahville toisen työkaverin kanssa.

Osalla tämä "tervehtymisprosessi" aiheuttaa ylilyöntejä eli kieltäydytään auttamasta sellaisissa tilanteissa, joissa kannattaisi. Esimerkkinä oma ystäväni. Hän kertoi, että on aina saanut ystävyyssuhteissaan sen auttajan ja kuuntelijan roolin. Meidän välillä tilanne oli se, että hän sai olla autettavana ja kuuntelin häntä, kun ystävä kohtasi ison kriisin. Ystävä arvosti tätä.

Kun aikaa kului, minulle osui kohdalleni iso kriisi. Ystävä totesi, ettei häntä kiinnosta ryhtyä minulle kuuntelijaksi. Ymmärrän, että hän ei halunnut enää olla rajaton ihminen, joka on aina muille se olkapää. Mutta olihan se myös todella tyhmää kieltäytyä tukemasta minua ystävänä, joka on ollut tukena. Hän tiesi, että minun kanssani tuo rooli ei olisi ollut yksipuolinen. Silti ei halunnut olla tukena. Ystävyys meni siinä, kun en jäänyt katselemaan tuota yksipuolisen tukijan roolia, jonka hän olisi minulle antanut.