Lue keskustelun säännöt.
Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella
26.04.2026 |
Niin upposi tuo Moisioon liittyvä artikkeli. Olen siis itse tällainen ylivastuullinen nainen. Voitaisiinko keskustella aiheesta täällä?
"Hän on sellainen, jonka lapsuudessa on ollut jonkinlaista haavoittunutta vanhemmuutta. Sellaista vanhemmuutta, että lapsi on joutunut laittamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan rajattomasti syrjään. Tämä lapsuuden tarina jatkuu aikuisuudessa ja ihmissuhteissa.
– Ylivastuullisuus on nimensä mukaisesti liiallista vastuunottoa. Hän on kova suorittamaan, huolehtimaan ja murehtimaan. Hän tekee sitä usein uupumukseen asti ja tuntee syvällä itsessään syyllisyyttä, hätää ja turvattomuutta."
"– Toisten tunteiden kannattelija yrittää pitää muut ihmiset tyytyväisinä, eikä hän halua aiheuttaa toisille pettymyksiä tai vihantunteita. Hän yrittää saada itseään sellaiseen asentoon, ettei aiheuta kenellekään huonoa mieltä.
– Hän on koko ajan vähän varuillaan ja kärppänä sen suhteen, että mitä ihmiset kokevat ja tuntevat ja hän yrittää synkronoida itsensä sen mukaan."
Kommentit (150)
Te, joille työnnetään ylimääräisiä hommia. Tässä neuvo:
” työkuormani on aivan täynnä. Mielelläni tekisisin tuon, mutta en ehdi. Kerrotko, minkä aiemmin sovitun tyltehtävän jätän tekemättä, jotta pystyn ottamaan tämän homman hoitaakseni?”
Näin vastuu siirtyy esihenkilölle, jolle vastuu kuuluu.
Jos esihenkilö kitisee, niin sitten on hän on väärässä tehtävässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen kun mulla ei oo sitä miellyttäjän geeniä. Teen mitä haluan. Silti ihana parisuhde ja älykkäät lapset joihin todella lämmin suhde. En ole tuhlannut energiaani turhiin ihmisiin. Nyt joku vetää herneen nenään; apua, joku on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Sehän on lähes maanpetos.
Ei siinä ole mitään pahaa, jos on tyytyväinen elämäänsä. Mutta herkästi kaltaisesi ihmiset ottavat ilon irti avuliaista ja kilteistä ihmisistä, mutta eivät ole vastavuoroisesti valmiita auttamaan heitä.
Entisenä rajattomana ylimellyttäjä-auttajana katson nytkyään ehkä liiankin tarkkaan, että en ota palveluksia sellaisilta, joiden kanssa ei tule olemaan vastavuoroista. Toinen ylimiellyttäjä-auttaja voi ottaa sen aika tylynäkin, että apu ei kelpaa. Samallahan hän ehkä kokee tulevansa torjutuksi ihmisenä.
Parantuminen liiasta auttajuudesta lähtee siitä, että tiedostaa ne omat tapansa, jotka vievät tuohon auttamiskierteeseen. Sitten muuttaa niitä tapojaan. Vastustusta ympäristöltä voi tulla, mutta jämäkkä suoruus ja etenkin ennakoiva kommunikaatio auttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:
Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.
Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi.
Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit. Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti
Tämä! Olen välillä miettinyt, että olen syntynyt mieheksi naisen ruumiiseen. Olen keskivertonaista merkittävästi itsekkäämpi ja epätunnollisempi, ja mennyt erityisesti työelämässä aika äijäroolilla eteenpäin. Hoitanut hommani ja tehnyt tulosta, mutta ignoorannut kaikki kesäjuhlien järjestämiset, sisäisten koulutusten pitämiset jne "naisvelvollisuudet" mitä asiantuntijatöissä aina naisille tuupataan. Ystävällinen olen aina ollut kaikille, mutta silti maineeni firmassa jossa olen töissä, on "kova" ja "kylmä". VAIN JA AINOASTAAN SIKSI ETTÄ OLEN NAINEN. Joka ei suostu mm. Tekemään ylitöinä mitään turhia sisäisiä hommia tai olemaan vuosia ilman palkankorotusta. Sen sijaan olen auttanut kanssasisaria hankkimaan niitä palkankorotuksia ja uusia titteleitä, tukenut epäreilua esihenkilöä vastaan jne.
Jos olisin mies, minua pidettäisiin enkelinä. Mutta olen nainen, ja koska pidän puoleni ja työkaverieni puolia, firmamme HR-henkilö nimesi minut "kovaksi ämmäksi". En vieläkään tiedä, yrittikö kehua vai ei :D Point being, naisen pitäisi ilmeisesti olla aivan täysi kynnysmatto että kaikki tykkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä naisten taipumus miellyttämiseen ja vastuullisuuteen näkyy esim. töissä pienissäkin asioissa näin:
Meillä on tapana, että pyöreitä täyttävä päivänsankari tuo palaveriin kakkua, jos haluaa tuoda. Käytännössä kaikki naiset tuovat. Tyypillistä on, että on leivottu itse kakku, on huomioitu kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Löytyy sitä kananmunatonta-gluteenitonta-maidotonta versiota Piialle ja vegaaninen vaihtoehto Kiiralle. Pöydästä löytyy todennäköisesti useampaa sorttia, että jokaiselle löytyisi sopivaa. Sitten kun miehillä on merkkipäivä, niin tuovat muistaessaan valmiin kermakakun eikä puhettakaan, että olisivat miettineet, sopiiko tuo kakku kaikille.
Heh, ja auta armias, jos joku nainen tekisi samalla tavalla kuin miehet, niin ne muut naiset kääntäisivät selkänsä tälle välittömästi.
Kannattaa naiset vaan opetella alun alkujaan sietämään sitä, että kaikki eivät pidä sinusta - Ja se on ihan okei!!! Eli yksi paskan hailee mitä mieltä Sirpa, Virpi ja Reijo ovat töissä sinusta. Tai siskon mies tai ex-koulukaverit. Oma elämä on kotona ja töissä käydään vaan töissä. Tee rauha itsesi kanssa ja elä niin, että pystyt katsomaan peiliin katkeroitumatta. Älä myönny kaikkeen vaikka jollekin tulisikin siitä paha mieli. Tulet huomaamaan, että ei siitäkään välitetä aina miltä sinusta tuntuu. Maailma jatkaa kulkuaan silti. Ajattele itseäsi ja omaa hyvinvointiasi terveesti. Terveisin Täti
Tämä! Olen välillä miettinyt, että olen syntynyt mieheksi naisen ruumiiseen. Olen keskivertonaista merkittävästi itsekkäämpi ja epätunnollisempi, ja mennyt erityisesti työelämässä aika äijäroolilla eteenpäin. Hoitanut hommani ja tehnyt tulosta, mutta ignoorannut kaikki kesäjuhlien järjestämiset, sisäisten koulutusten pitämiset jne "naisvelvollisuudet" mitä asiantuntijatöissä aina naisille tuupataan. Ystävällinen olen aina ollut kaikille, mutta silti maineeni firmassa jossa olen töissä, on "kova" ja "kylmä". VAIN JA AINOASTAAN SIKSI ETTÄ OLEN NAINEN. Joka ei suostu mm. Tekemään ylitöinä mitään turhia sisäisiä hommia tai olemaan vuosia ilman palkankorotusta. Sen sijaan olen auttanut kanssasisaria hankkimaan niitä palkankorotuksia ja uusia titteleitä, tukenut epäreilua esihenkilöä vastaan jne.
Jos olisin mies, minua pidettäisiin enkelinä. Mutta olen nainen, ja koska pidän puoleni ja työkaverieni puolia, firmamme HR-henkilö nimesi minut "kovaksi ämmäksi". En vieläkään tiedä, yrittikö kehua vai ei :D Point being, naisen pitäisi ilmeisesti olla aivan täysi kynnysmatto että kaikki tykkäisi.
Ihanaa ja kiitos, että autat muita naisia näissä palkankorotus- jne. jutuissa!
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.
En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.
Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"
Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."
Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.
"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."
"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."
"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."
Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika.
Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä.
Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.
"Mitä jätän tekemättä, jotta ehdin tehdä tuon?"
Meillä käy tuossa tilanteessa näin. Esihenkilö toteaa "Teet nyt tämän kiireisen homman ja hoidat sitten sen jälkeen ne siirtyvät työt. Kiitos, kun joustat."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen törmännyt siihen, että moni ilkeilee sellaisesta ylimääräisestä hyvästä, mitä olen ihmisille järjestänyt.
"Miten ihmeessä sä jaksat järjestää jotkut leikkipuistotreffit alueenne lapsiperheille?"
"Ei se nyt ole iso juttu, että olet leiponut artesaanipizzaa, kun tultiin kylään."
"Tuo on melkoista huomion hakemista, kun ostit lahjaksi lähipäiväkotiin laatikollisen uusia lastenkirjoja."
"Ilman sarvia ja hampaita sanon, että tuo touhu menee sinulla yli."
Näistä hyvistä asioista otetaan ilo irti, mutta niitä ei pohjimmiltaan arvosteta. Minusta on käsittämätöntä, miksi ihmiset ilkeilevät ja piikittelevät siitä, että olen halunnut olla ystävällinen. Sen logiikan olen ottanut, että yhdellekään piikittelijälle en ole enää näitä ylimääräisiä mukavia asioita tehnyt.
Ja sekin on mielenkiintoista, ettei kukaan ikinä tarjoudu tekemään hyvää kanssani. Kukaan ei sano, että mä voisin järjestää seuraavat leikkipuistotreffit, leipoa sulle vastavuoroisesti vaikka pullaa tai voitaisiinko yhdessä kerätä lahjoituksena päiväkodille ulkoleluja.
Niin, kyllä tuosta vähän mullekin tulee sellainen olo, että onko sun rajat ihan ok? Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu.
Sivusta: mielenkiintoista, miten sillä auttamisen motiivilla pitäisi olla merkitystä. Jos on toisille ystävällinen, ei siihen lopputulokseen vaikuta se motiivi. Ja toisaalta myös mietin: miten moni asia maailmassa oikeasti toteutuisi, jos oletuksena olisi, että vain pyyteetön auttaminen/aito halu tehdä näin kelpaisi? Veikkaan, että maailmassa ei tapahtuisi kovinkaan montaa asiaa. Kyllä esimerkiksi monet vanhemmuuteen liittyvät vastuut ovat ihan puhdasta rutiinia ja pakko hoitaa, halusi tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."
Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.
"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."
"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."
"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."
Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika.
Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä.
Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.
"Mitä jätän tekemättä, jotta ehdin tehdä tuon?"
Meillä käy tuossa tilanteessa näin. Esihenkilö toteaa "Teet nyt tämän kiireisen homman ja hoidat sitten sen jälkeen ne siirtyvät työt. Kiitos, kun joustat."
No sitten siirrät muita asioita. Jossain vaiheessa näytät, kun tekemättömien töiden kasa kasvaa ja kysyt esihenkilöltä, kuka voi tulla avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."
Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.
"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."
"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."
"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."
Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika.
Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä.
Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.
"Mitä jätän tekemättä, jotta ehdin tehdä tuon?"
Meillä käy tuossa tilanteessa näin. Esihenkilö toteaa "Teet nyt tämän kiireisen homman ja hoidat sitten sen jälkeen ne siirtyvät työt. Kiitos, kun joustat."
No sitten siirrät muita asioita. Jossain vaiheessa näytät, kun tekemättömien töiden kasa kasvaa ja kysyt esihenkilöltä, kuka voi tulla avuksi.
Meidän alalla oletus on, että tekemättömät työt hoidetaan illalla muiden töiden päätteeksi. Jos apua kysyy, niin sanotaan, että muillakin on paljon töitä eikä ketään voida irrottaa avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.
En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.
Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"
Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.
Asioita, joiden veikkaisin jäävän yhteiskunnasta (lähes täysin) pois, jos naiset kieltäytyisivät tekemästä näitä:
-omaishoitajuus
-kaikki lasten/nuorten päiväkotien, koulujen yms alueellisten toimijoiden ylimääräistä vaivaa edellyttävät jutut (retkipäivät, leirikoulut jne)
-lasten kaverisynttärit
-työpaikan muistamiset lapsen saaneille, pyöreitä vuosia täyttäville, eläköityville jne
-osanottokukat ja kortit, jos jonkun läheinen on kuollut
-asiakaspalveluammateissa kaikki vähänkään ylimääräinen vaivannäkö, jonka nykyisin ajatellaan olevan hyvää asiakaspalvelua
Listaa voisi jatkaa tämänkin jälkeen loputtomasti. Todellisuus on se, että naiset nyt vain hoitavat vastuullisina paljon asioita. Ja eivät nämä asiat merkityksettömiä ole. Lapset nauttivat retkipäivistään, omaishoidettavat saavat asua kotona, surevat saavat osanotot jne.
"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."
Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."
Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita.
Miellyttäminen ja hyväksynnän saaminen on jossain määrin perusinhimillisiä tarpeita, mutta jos niille on itsellä kova tarve ja sitä auttamalla täyttää, niin helposti menee väärille raiteille. Jos menee liikaa "nyt autan, jotta muut pitää mua hyvänä ihmisenä" -linjalle, niin silloin jää helposti huomiotta sen toisen todelliset tarpeet. Ensisijainen tarve, jota siinä auttaja palvelee, onkin se auttajan tarve. Autettava ei välttämättä saa sitä aitoa apua, vaan sitä, mitä auttaja kokee omista lähtökohdistaan tarpeena auttaa.
Se näkyy nopeasti autettavalle ja ympäristölle ihmisille, jotka on omassa voimassaan ja silmät auki ja voi olla vähän kiusallistakin. Jos joku sanoo jotain tilanteen ongelmallisuudesta, niin auttaja ei pysty ottamaan palautetta asiapohjalta vastaan, vaan reagoi tunteella, että häntä ei nyt hyväksytä, vaikka niin hyvää hyvyyttään tekee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.
En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.
Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"
Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.
Asioita, joiden veikkaisin jäävän yhteiskunnasta (lähes täysin) pois, jos naiset kieltäytyisivät tekemästä näitä:
-omaishoitajuus
-kaikki lasten/nuorten päiväkotien, koulujen yms alueellisten toimijoiden ylimääräistä vaivaa edellyttävät jutut (retkipäivät, leirikoulut jne)
-lasten kaverisynttärit
-työpaikan muistamiset lapsen saaneille, pyöreitä vuosia täyttäville, eläköityville jne
-osanottokukat ja kortit, jos jonkun läheinen on kuollut
-asiakaspalveluammateissa kaikki vähänkään ylimääräinen vaivannäkö, jonka nykyisin ajatellaan olevan hyvää asiakaspalvelua
Listaa voisi jatkaa tämänkin jälkeen loputtomasti. Todellisuus on se, että naiset nyt vain hoitavat vastuullisina paljon asioita. Ja eivät nämä asiat merkityksettömiä ole. Lapset nauttivat retkipäivistään, omaishoidettavat saavat asua kotona, surevat saavat osanotot jne.
Hyödyllinen vastuullisuus ja liika kiltteys/ylimiellyttävyys on vähän eri asioita, vaikka voivat mennä toistensa päälle. Liikaa kiltteyttä on helppo toteuttaa hyödyllisen vastuullisuuden kautta, mutta hyödyllisiä asioita ja ylimääräistä vastuuta voi ottaa myös ilman liikakiltteyttä/ylimiellyttävyyttä. Eli tekee sen mitä aidosti jaksaa ja omista arvoistaan lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."
Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.
"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."
"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."
"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."
Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika.
Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä.
Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.
"Mitä jätän tekemättä, jotta ehdin tehdä tuon?"
Meillä käy tuossa tilanteessa näin. Esihenkilö toteaa "Teet nyt tämän kiireisen homman ja hoidat sitten sen jälkeen ne siirtyvät työt. Kiitos, kun joustat."
No sitten siirrät muita asioita. Jossain vaiheessa näytät, kun tekemättömien töiden kasa kasvaa ja kysyt esihenkilöltä, kuka voi tulla avuksi.
Meidän alalla oletus on, että tekemättömät työt hoidetaan illalla muiden töiden päätteeksi. Jos apua kysyy, niin sanotaan, että muillakin on paljon töitä eikä ketään voida irrottaa avuksi.
Tuo on asiantuntijatyön ongelma. Parempi olla alemoi toimihenkilö, jolloin saa ylitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."
Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita.
Miellyttäminen ja hyväksynnän saaminen on jossain määrin perusinhimillisiä tarpeita, mutta jos niille on itsellä kova tarve ja sitä auttamalla täyttää, niin helposti menee väärille raiteille. Jos menee liikaa "nyt autan, jotta muut pitää mua hyvänä ihmisenä" -linjalle, niin silloin jää helposti huomiotta sen toisen todelliset tarpeet. Ensisijainen tarve, jota siinä auttaja palvelee, onkin se auttajan tarve. Autettava ei välttämättä saa sitä aitoa apua, vaan sitä, mitä auttaja kokee omista lähtökohdistaan tarpeena auttaa.
Se näkyy nopeasti autettavalle ja ympäristölle ihmisille, jotka on omassa voimassaan ja silmät auki ja voi olla vähän kiusallistakin. Jos joku sanoo jotain tilanteen ongelmallisuudesta, niin auttaja ei pysty ottamaan palautetta asiapohjalta vastaan, vaan reagoi tunteella, että häntä ei nyt hyväksytä, vaikka niin hyvää hyvyyttään tekee!
Eli jos vaikka pizzan paistamista harrastava serkkusi olisi valmis laittamaan sinulle pizzaa, mutta kaipaisit mieluummin nälkääsi lihapullaspagettia, niin serkun pitäisi toteuttaa sinun toiveesi, ettei olisi auttajan omista lähtökohdista lähtevää? Ei kaikkiin tilanteisiin päde se, että saavan osapuolen pitäisi vielä saada valitakin tarkkaan, millaista apua saa osakseen.
Miehien kohdallahan sama ilmiö tulkitaan narsismiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.
En usko. Juuri tuo kuvitelmahan pyörittää ylivastuullisuutta. Tai rumemmin sanottuna läheisriippuvuutta. Kiukutellaan sitten jostain mitä ei itse hallita. Työnnetään toiset paapottaviksi puoliväkisin.
Jep, läheisriippuvuus brändätty kauniimmalla sanalla. Täydellisesti sellaisella millä pääsee taas uhriutumaan kympillä halutessaan. "Mutku ilman mua kaikki romahtais!!"
Ei kun kaikki huokaisivat vaan helpotuksesta ja jatkaisivat hommiaan.
Asioita, joiden veikkaisin jäävän yhteiskunnasta (lähes täysin) pois, jos naiset kieltäytyisivät tekemästä näitä:
-omaishoitajuus
-kaikki lasten/nuorten päiväkotien, koulujen yms alueellisten toimijoiden ylimääräistä vaivaa edellyttävät jutut (retkipäivät, leirikoulut jne)
-lasten kaverisynttärit
-työpaikan muistamiset lapsen saaneille, pyöreitä vuosia täyttäville, eläköityville jne
-osanottokukat ja kortit, jos jonkun läheinen on kuollut
-asiakaspalveluammateissa kaikki vähänkään ylimääräinen vaivannäkö, jonka nykyisin ajatellaan olevan hyvää asiakaspalvelua
Listaa voisi jatkaa tämänkin jälkeen loputtomasti. Todellisuus on se, että naiset nyt vain hoitavat vastuullisina paljon asioita. Ja eivät nämä asiat merkityksettömiä ole. Lapset nauttivat retkipäivistään, omaishoidettavat saavat asua kotona, surevat saavat osanotot jne.
Hyödyllinen vastuullisuus ja liika kiltteys/ylimiellyttävyys on vähän eri asioita, vaikka voivat mennä toistensa päälle. Liikaa kiltteyttä on helppo toteuttaa hyödyllisen vastuullisuuden kautta, mutta hyödyllisiä asioita ja ylimääräistä vastuuta voi ottaa myös ilman liikakiltteyttä/ylimiellyttävyyttä. Eli tekee sen mitä aidosti jaksaa ja omista arvoistaan lähtien.
Kyllä näissä on aidosti on aina mukana myös liikaa kiltteyttä naisilta. Jos nämä nähtäisiin tärkeinä ja vastuullisina asioina, niin ne kuuluisivat jonkun työhön ja niistä maksettaisiin palkkaa. Ja en laske omaishoitajuudesta saatava pientä korvausta kunnon palkaksi.
Eikä se ole aina aidosta jaksamisestakaan kiinni. Aika monelta naiselta jos kysyy, niin heillä ei ole sydäntä jättää puolisoa/iäkästä vanhempaa ilman omaishoitajaa/lasta ilman synttärijuhlia/osanottoja laittamatta läheisensä menettäneelle jne. Näitä asioita moni tekee jaksamisensa rajoilla, koska jos ei itse tee, ei kukaan muukaan hoida. Naiset ovat samaan aikaan sydämellisiä ja liian kilttejä, kun joustavat loputtomiin omastaan. Niin minäkin.
Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.
Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."
Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita.
Miellyttäminen ja hyväksynnän saaminen on jossain määrin perusinhimillisiä tarpeita, mutta jos niille on itsellä kova tarve ja sitä auttamalla täyttää, niin helposti menee väärille raiteille. Jos menee liikaa "nyt autan, jotta muut pitää mua hyvänä ihmisenä" -linjalle, niin silloin jää helposti huomiotta sen toisen todelliset tarpeet. Ensisijainen tarve, jota siinä auttaja palvelee, onkin se auttajan tarve. Autettava ei välttämättä saa sitä aitoa apua, vaan sitä, mitä auttaja kokee omista lähtökohdistaan tarpeena auttaa.
Se näkyy nopeasti autettavalle ja ympäristölle ihmisille, jotka on omassa voimassaan ja silmät auki ja voi olla vähän kiusallistakin. Jos joku sanoo jotain tilanteen ongelmallisuudesta, niin auttaja ei pysty ottamaan palautetta asiapohjalta vastaan, vaan reagoi tunteella, että häntä ei nyt hyväksytä, vaikka niin hyvää hyvyyttään tekee!
Eli jos vaikka pizzan paistamista harrastava serkkusi olisi valmis laittamaan sinulle pizzaa, mutta kaipaisit mieluummin nälkääsi lihapullaspagettia, niin serkun pitäisi toteuttaa sinun toiveesi, ettei olisi auttajan omista lähtökohdista lähtevää? Ei kaikkiin tilanteisiin päde se, että saavan osapuolen pitäisi vielä saada valitakin tarkkaan, millaista apua saa osakseen.
Ymmärrätköhän tahallasi väärin? Ehkä et. Se raja menee siinä, että onko siitä avusta hyötyä vai haittaa. Avataanpa paria esimerkkiä:
Jos pitsan paistamista harrastava serkku hyvää hyvyyttään tekee pitsaa kun tykkää leipoa ja huolehtia, ja vie sen nälkäiselle sukulaiselleen, jolla on vaikka elämänhallinta vähän huonossa jamassa, niin se voi olla tosi hyvä ja ihana juttu. Se voi olla myös muutamassa tilanteessa huonompi juttu:
Jos tämä pitsan saaja ei yleisesti tykkää pitsasta (se on ihan legitiimi syy). Silloin pitsanpaistaja voi ilahduttaa niillä pitsoilla jotakuta muuta. Musta ainakin olisi todella törkeää viedä avuksi jotain, mistä tiedän, että toinen ei yhtään tykkää. Eikö sinusta?
Jos hän saa vatsa- tai muita vaivoja jostain pitsan aineosasta, tai muuten pitsan syönti ei tekisi hänen terveydelleen ollenkaan hyvää vaikkei suoraa välitöntä haittaa tulekaan (esim. on päättänyt juuri aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion pysyäkseen paremmin pirteänä). On todella yleistä, että ruualla rakkautta osoittavat ihmiset eivät ymmärrä tai hyväksy toisten ruokarajoitteita. Silloin se oma tarve osoittaa ja saada kokea rakkautta/välittämistä/huolenpitoa menee sen toisen aidon tarpeen edelle. Se ei ole auttamista, vaan tunnevelkomista.
Eli kyllä, minusta on tärkeää, että apu lähtee avustettavan, ei auttajan tarpeista. Toki ne pitää sovittaa yhteen, jos joku pyytää mielestäsi kohtuuttomia, niin siihen ei tarvitse suostua. Jokaisella saa olla omat rajansa auttamiselle ja avun vastaanottamiselle. Siis rajoja pitää kunnioittaa molemmissa rooleissa ja apu toteutuu vain jos se on molemmille ok.
Jotkut ovat oppineet rajat ja energiansa fokuksen niin itsestäänselvästi, että eivät ymmärrä, että miten toiset eivät osaa samalla tavalla suojella rajojaan, energiaansa ja tarpeitaan. Ei sitä kannata demoinsoida. Voisiko siitä rajojen pidosta jopa oppia jotain sen sijaan että pitää sitä kusipäisyytenä?