Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella
26.04.2026 |
Niin upposi tuo Moisioon liittyvä artikkeli. Olen siis itse tällainen ylivastuullinen nainen. Voitaisiinko keskustella aiheesta täällä?
"Hän on sellainen, jonka lapsuudessa on ollut jonkinlaista haavoittunutta vanhemmuutta. Sellaista vanhemmuutta, että lapsi on joutunut laittamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan rajattomasti syrjään. Tämä lapsuuden tarina jatkuu aikuisuudessa ja ihmissuhteissa.
– Ylivastuullisuus on nimensä mukaisesti liiallista vastuunottoa. Hän on kova suorittamaan, huolehtimaan ja murehtimaan. Hän tekee sitä usein uupumukseen asti ja tuntee syvällä itsessään syyllisyyttä, hätää ja turvattomuutta."
"– Toisten tunteiden kannattelija yrittää pitää muut ihmiset tyytyväisinä, eikä hän halua aiheuttaa toisille pettymyksiä tai vihantunteita. Hän yrittää saada itseään sellaiseen asentoon, ettei aiheuta kenellekään huonoa mieltä.
– Hän on koko ajan vähän varuillaan ja kärppänä sen suhteen, että mitä ihmiset kokevat ja tuntevat ja hän yrittää synkronoida itsensä sen mukaan."
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen kun mulla ei oo sitä miellyttäjän geeniä. Teen mitä haluan. Silti ihana parisuhde ja älykkäät lapset joihin todella lämmin suhde. En ole tuhlannut energiaani turhiin ihmisiin. Nyt joku vetää herneen nenään; apua, joku on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Sehän on lähes maanpetos.
Ei siinä ole mitään pahaa, jos on tyytyväinen elämäänsä. Mutta herkästi kaltaisesi ihmiset ottavat ilon irti avuliaista ja kilteistä ihmisistä, mutta eivät ole vastavuoroisesti valmiita auttamaan heitä.
Olipa erikoinen päätelmä. En tietääkseni, vaikka olen tyytyväinen elämääni, mitenkään käyttäyt jotenkin muiden hyväntahtoisuutta hyväkseni. Miten ylipäätään päädyit tuollaiseen johtopäötökseen? Halusit löytää sitten kuitenkin jotain pahaa ihmisen tyytyväisyydestä omaan elämään? Toivottavasti saat elämäsi raiteilleen.
Hyvä, jos et ole. Aika moni kaltaisesi ihminen on. Ne, jotka usein kuvailevat, etteivät aio tuhlata energiaansa muihin, ovat niitä, jotka haluavat hyötyä toisten energiasta antamatta itse takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa olen tällainen, tunnistan. Mutta en töissä tai muissa ihmissuhteissa.
Parisuhteeseen se ei oo tuonut mitään hyvää. Toisaalta oon saanut pidettyä lapsilleni ehjän kodin, kun oon hyväksynyt sen, että mies tekee uraa ja koti ja lapset on pääasiassa mun vastuulla. Hiljalleen tää on kuitenkin nostanut minussa jonkinlaista katkeruutta. Arvostanko miestäni? En. Luotanko häneen? En. Enkä tarkoita mitään syrjähyppyä, vaan sitä, ettei mies on ottanut vapaalipun näin isossa asiassa, vaikka etukäteen sovittiin muuta. Mä oon osaltani mahdollistanut sen, tiedän se ja se lisääkin kierrettä.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa olen tällainen, tunnistan. Mutta en töissä tai muissa ihmissuhteissa.
Parisuhteeseen se ei oo tuonut mitään hyvää. Toisaalta oon saanut pidettyä lapsilleni ehjän kodin, kun oon hyväksynyt sen, että mies tekee uraa ja koti ja lapset on pääasiassa mun vastuulla. Hiljalleen tää on kuitenkin nostanut minussa jonkinlaista katkeruutta. Arvostanko miestäni? En. Luotanko häneen? En. Enkä tarkoita mitään syrjähyppyä, vaan sitä, ettei mies on ottanut vapaalipun näin isossa asiassa, vaikka etukäteen sovittiin muuta. Mä oon osaltani mahdollistanut sen, tiedän se ja se lisääkin kierrettä.
Oletko ihan varma, ettet ole joustanut töissä tai muissa ihmissuhteissa? Harvoin ihminen on kovin poikkeava vain yhden elämän osa-alueen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, jos ylivastuulliset naiset lopettaisivat vastuun kantamisen kaikesta.
Tämä.
Muu maailma ei halua ahkerien, ylivastuullisten naisten toipuvan. Koska jos he lakkaisivat kantamasta vastuuta, asiat jäisivät tekemättä. Mukava asia niille naisille, jos asian puuttuminen ei heitä haittaa. Huono asia muille, joiden puolesta ei enää tehdäkään valmiiksi.
Naiset häsläävät ja pilaavat läheistensä elämät, sitten vielä kehtaavat uhriutua että ovat muka hyviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin tuollainen ja todellakin: paraneminen alkaa tiedostamisesta. Varmaan 10 vuotta kesti, ennen kuin pääsin täysin eroon ns väärästä syyllisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
siitä sitten vaan miellyttämään vähemmän, niin hyvä tulee
Siinä menee usein koko lähipiiri uusiksi kun ei enää palvelekaan ehdoitta ja sanoo joskus ei. Helppoa ei siis tule olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alice Millerin kirjasta tuosta luin ekaa kertaa. Lahjakkaan lapsen tragedia, kai? Pari sukulaista sopii muottiin, itse en ole miellyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen kun mulla ei oo sitä miellyttäjän geeniä. Teen mitä haluan. Silti ihana parisuhde ja älykkäät lapset joihin todella lämmin suhde. En ole tuhlannut energiaani turhiin ihmisiin. Nyt joku vetää herneen nenään; apua, joku on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Sehän on lähes maanpetos.
Enemmän ihmettelen että koet tarvetta tulla leveilemään tuollaisella keskusteluun joka ei ilmeisimmin edes koske sinua, ja siihen päälle vielä uhriutumaan etukäteen, olettaen että ketään kiinnostaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen kun mulla ei oo sitä miellyttäjän geeniä. Teen mitä haluan. Silti ihana parisuhde ja älykkäät lapset joihin todella lämmin suhde. En ole tuhlannut energiaani turhiin ihmisiin. Nyt joku vetää herneen nenään; apua, joku on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Sehän on lähes maanpetos.
Ei siinä ole mitään pahaa, jos on tyytyväinen elämäänsä. Mutta herkästi kaltaisesi ihmiset ottavat ilon irti avuliaista ja kilteistä ihmisistä, mutta eivät ole vastavuoroisesti valmiita auttamaan heitä.
Höpö höpö. Ei ole vaan kahdenlaisia ihmisiä. Ihan terveellä pohjallakin voi ihmissuhteet olla.
Minä olen kokenut tuollaisen lapsuuden ja sen vuoksi minusta tuollainen ylivastuullinen tulikin. Käännekohta taisi tulla vastaan viimein vasta kun koin todellisen loppuunpalamisen. Nykyään olen niin väsynyt sanan kaikissa muodoissa, etten enää välitä vaikka ystävät katoaisivat tai työpaikka lähtisi alta sen vuoksi etten enää jaksa kannatella kaikkea. Jos se mitä olen ei näin riitä. Saa olla riittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, pitäisi vaan lopettaa se ylivastuullisuus. Todeta töissäkin, että tää ei kuulu mun palkkaluokkaan ja vaatia kaikesta rahallinen korvaus alkaen 30e/h. Ei mitään hoivaa omaisille eikä mitään. Kukin pitäköön huolen itsestään. Aletaan kaikki käyttäytyä kuin miehet.
Miten siitä ylivastuullisuudesta pääsee eroon? Ihan esimerkiksi vaikka töissä tai ystävyyssuhteissa? Kaipaisin esimerkkejä, joissa joku on oikeasti onnistunut muuttamaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän siinä on että yleensä juuri parisuhde miehen kanssa katkaisee sen kamelin selän? Jokin siinä on mikä on lopulta liikaa.
Itse heräsin tähän ensimmäisessä avioliitossa, erosin ja aloin opettelemaan sanomaan ei. Sen jälkeen vielä yritin luoda parisuhteita mutta heti kun mies alkoi vaatimaan kohtuuttomia niin minä palasin kuin PTSD:stä kärsivä niihin loppuunpalamisiin enkä pystynyt sanomaan muuta kuin hokemaan ”Ei!” vaikka puhuin miehen päälle. En halunnut edes kuulla niitä vaatimuksia enää. Nyt en enää yritä parisuhteita ja käyn terapiassa hoitamassa sekä niitä lapsuuden traumoja että parisuhteissa kokemaani paskaa. Uskon saavuttaneeni rauhan sen suhteen että elämä on parempaa ilman parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa olen tällainen, tunnistan. Mutta en töissä tai muissa ihmissuhteissa.
Parisuhteeseen se ei oo tuonut mitään hyvää. Toisaalta oon saanut pidettyä lapsilleni ehjän kodin, kun oon hyväksynyt sen, että mies tekee uraa ja koti ja lapset on pääasiassa mun vastuulla. Hiljalleen tää on kuitenkin nostanut minussa jonkinlaista katkeruutta. Arvostanko miestäni? En. Luotanko häneen? En. Enkä tarkoita mitään syrjähyppyä, vaan sitä, ettei mies on ottanut vapaalipun näin isossa asiassa, vaikka etukäteen sovittiin muuta. Mä oon osaltani mahdollistanut sen, tiedän se ja se lisääkin kierrettä.
Se katkeruus tulee vain lisääntymään. Elämästä tulee aina vaan rumempaa mitä kauemmin tilanne kestää. Heijastuu myös jokaiselle elämän osa-alueelle.
Tunnistan olevani tällainen ylivastuullinen suorittaja. Minulla on alkanut kamelin selkä ns. katketa, mutta oudosta syystä. Siksi, että sitä minun vastuullisuuttani ei arvosteta. Sen sijaan olen törmännyt siihen, miten sitä
a) Pidetään itsestäänselvyytenä. Minulle on ihan suoraan tultu pyytämään todella isoa palvelusta vedoten siihen, että "kun olet niin kunnollinen ja tunnollinen". Minä en todellakaan halua toteuttaa mitään todella isoa palvelusta siksi, että toinen kuvailee minua noin.
b) Minun vastuullisuuttani on alettu pilkkaamaan. Äänestä kuulee usein sen ivallisen sävyn, että taas se Anna on tehnyt asian x. Viimeisimpänä kun autoin erästä työkaveria tämä totesi asiakkaiden kuullen, että voi kun tuon Annan voisi tilata kotiinkin tekemään asioita. Oli kyllä sellainen niitti itselleni, että jätän auttamiset vähemmälle.
Minä en halua tulla nähdyksi vain hyödyntämisen, kunnollisuuden ja tunnollisuuden kautta. Eivät nämä ihmiset tule minua kehumaan iloiseksi, hauskaksi tai ystävälliseksi.
Se parisuhde on kuin toisinto siitä lapsuuden perhedynamiikasta. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan.
"Hän on koko ajan vähän varuillaan ja kärppänä sen suhteen, että mitä ihmiset kokevat ja tuntevat ja hän yrittää synkronoida itsensä sen mukaan."
Teen tätä ja se väsyttää. Siksi viihdynkin sangen paljon yksin ja haluan aika harvoin vapaalla nähdä ystäviä. Väsyttää, kun stressaan, virittäydyn toisten tunteisiin ja yritän tulla hyväksytyksi. Helpompaa on olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä on että yleensä juuri parisuhde miehen kanssa katkaisee sen kamelin selän? Jokin siinä on mikä on lopulta liikaa.
Itse heräsin tähän ensimmäisessä avioliitossa, erosin ja aloin opettelemaan sanomaan ei. Sen jälkeen vielä yritin luoda parisuhteita mutta heti kun mies alkoi vaatimaan kohtuuttomia niin minä palasin kuin PTSD:stä kärsivä niihin loppuunpalamisiin enkä pystynyt sanomaan muuta kuin hokemaan ”Ei!” vaikka puhuin miehen päälle. En halunnut edes kuulla niitä vaatimuksia enää. Nyt en enää yritä parisuhteita ja käyn terapiassa hoitamassa sekä niitä lapsuuden traumoja että parisuhteissa kokemaani paskaa. Uskon saavuttaneeni rauhan sen suhteen että elämä on parempaa ilman parisuhdetta.
Sama. Kylmätväreet kun muistelenkin miten tapailumies alkoi vaatimaan narisevalla äänellä että jos ehtoni yhteenmuutolle on se että hän tekee kotitöitä myös, niin hän voi kyllä auttaa niissä (äidin pikku apuri tyyliin), mutta minun pitää kertoa tälle aikuiselle 35v miehelle mitä pitää tehdä, ja että hän tarvitsee sitten kehuja jälkeenpäin että motivaatio pysyy. Ex-kodin-projektipäällikkönä ja kroonisena loppuunpalajana aloin huutamaan EI ja lopetin suhteen siihen. En jaksanut edes tehdä sitä kunnolla, mutta eipä kyllä se mieskään pyrkinyt luomaan kestävää parisuhdetta, joten kai olemme tasoissa.
Alue: Aihe vapaa
Olipa erikoinen päätelmä. En tietääkseni, vaikka olen tyytyväinen elämääni, mitenkään käyttäyt jotenkin muiden hyväntahtoisuutta hyväkseni. Miten ylipäätään päädyit tuollaiseen johtopäötökseen? Halusit löytää sitten kuitenkin jotain pahaa ihmisen tyytyväisyydestä omaan elämään? Toivottavasti saat elämäsi raiteilleen.