IS: Palaako suomi 1950-luvun olosuhteisiin?
Mielenkiintoista vääntöä eri asiantuntijoiden välillä.
Henkilökohtaisesti pisti silmään tuo väite että "50-luvulla jopa kokonaisia perheitä asui yhdessä huoneessa" ja siihen pitäisi nytkin tottua elintason laskun nimissä. Tuota noin.. se on jo todellisuutta? Milleniaanina olen asunut koko aikuisikäni yksiöissä, yhden huoneen vuokra-asunnoissa. Ensin 8-15m2 opiskelijasolussa, sitten 3 hengen perheenä 35m2, ja nyt yh:na 20-33m2 vuokra-asunnoissa. Muuhun ei ole varaa ja näissäkin vuokra kohtuuton, lähes puolet kaikista tuloista. Olen huomannut kilpailevani samoista asunnoista kuin työttömät, opiskelijat ja päihdeongelmaiset sun muut. Elintason laskun seuraava askel lienee sitten kodittomuus?
Ihan eri sukupolven etuoikeuksia ne että voi ostaa/omistaa talon tai edes asunnon, ja että lapsia on useampi ja niillä jokaisella oma huone. Omat vanhempani pystyivät sen matalamman keskituloisen tuloilla kustantamaan ja vieläpä suht nuorina, nuoremmille sukupolville ihan utopiaa.
Mutta niin, rehellistä pohdintaa: miten te pärjäisitte maailmassa jossa täytyy tyytyä paljon vähempään ja turvata yhteisöllisyyteen valtion sijaan? Onko teillä enää mitään mistä vähentää? Löytyykö teiltä sellaista yhteisöä valmiiksi josta saa apua missä tahansa tilanteessa?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 20-30 luku. 50-luvulla makseltiin sotakorvauksia neukkulaan ja Yle pauhasi neuvostoliiton mahtavuutta.
Miksei 70-80-luku? Suomen kulta-aikaa jos verrataan kaikkiin muihin aikakausiin, ja sinne se hyvinvointi jäi.
1998-2000 voisi pyöriä uusintana loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä painostaa nyt rajusti Eurooppaa: Sulkee tärkeän Saksaan vievän öljyputken - Pahoja vaikeuksia tiedossa
Venäjä aikoo keskeyttää kazakstanilaisen öljyn kuljetukset Berliiniin toukokuussa, uutisoi talousmedia Financial Times.
Ei liity aiheeseen, avaa oma ketju.
Liittyy olennaisesti ja koskee myös suomea,energian hinta nousee euroopassa ja työt vähenee ja inflaatio nousee mikä edesauttaa ihmisten köyhtymistä, back to -50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pärjäis maailmassa jossa sosiaalisuus määrittää selviytymisen. Tämä siksi että oon autisti. Käytännössä koko elämänhistoria ollut sitä että oon mielestäni käyttäytynyt ihan normaalisti ja ollut kaikinpuolin mukava ihminen, yleensä paljon kohteliaampi kuin muut koska tietoisesti kompensoin vammaani, mutta silti saanut sellaista kohtelua kuin kävelisin tyyliin pastasiivilä päässä, jäänyt heti porukoiden ulkopuolelle tai jopa joutunut kiusatuksi, yleensä niin etten ole näille ihmisille ehtinyt sanoa sanaakaan. Sitten kuulee vahingossa että olen heistä outo, tyhmä, ylimielinen tai jotain. En tiedä miten sellaista voi päätellä pelkästään siitä että ihminen on sanonut sulle hei. En tiedä katsonko ihmisiä jotenkin oudosti vai mikä aiheuttaa sen reaktion. Autisteissa on jotain minkä muut ihmiset vaan aistii olevan pielessä ja saa ottamaan etäisyyttä vaikka nämä eivät olisi tehneet mitään pahaa. Kuin kirous.
Ajatus siitä että joutuisi rukoilemaan muilta apua vedoten heidän vaihtelevaan kykyyn tuntea empatiaa, sen sijaan että olisi valtion toimesta oikeutettu inhimilliseen kohteluun. Kylmät väreet. Niin kai se luonnossa menee että me vialliset yksilöt yksinkertaisesti kuolemme pois. Mutta siinä vaiheessa ihmiset lakatkoon ylentämästä itseään eläimiä paremmaksi.
Kiitos rehellisyydestä. Tuskin lohduttaa mutta harvalla on sellaista oikeaa tukiverkkoa joka vaikkapa ottaisi omiin nurkkiinsa asumaan vaikeuksien edessä. Erityisesti ne jotka elävät leveästi eivät luovu saavutetuista eduista hyvillä mielin ja silloin tilan jakaminen muiden kanssa tuo esiin rumimmat puolet.
Lakiinhan haluttiin mahdollisuus ottaa ihmisten omaisuutta haltuun ja määrätä ottamaan extraihmisiä taloon.
Meneeköhän sulla nyt puurot ja vellit sekaisin? Puhut ilmeisesti sotaa koskevasta poikkeuslaista, missä ei ole tapahtunut muutosta vaan on yhä olemassa oleva laki. (aiemmin piti antaa hevoset valtion käyttöön, nykyään sotilaskäyttöön sopiva auto, ja vaara-alueilta evakuoituja siviilejä aina pitänyt majoittaa jos on iso talo eikä heille muuta sijaa tarjolla)
Ei liity tähän keskusteluun mitenkään.
poikkeus laissa valtio ostaa vallitsevan markkinan hinnan mukaisesti kyseiset tuotteet. Esim jos omistat terästehtaan niin ei niitä teräs matskuja sieltä viedä ilman korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen perheitä? syntyvyys heikko, avioliitto käsite tuhottu, parisuhteita ei muodostu...
Mistä nää yhtäkkiä ovat keksineet että Suomi joka on yksi maailman liberalistisimmista maista ja tällä hetkellä äärimmäisen liberaali sitten koskaan historiansa aikana saakin jonkin aivopierun palata 1950 luvulle??!!
On meitä perheitä vielä. Meillä vaan ei ole niin montaa lasta kun ei ole varaa. Eikä meitä oikein näy missään kun meillä on kodin ulkopuolella varaa vain kuljeskella kadulla, joka on ainakin toistaiseksi ilmaista. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä painostaa nyt rajusti Eurooppaa: Sulkee tärkeän Saksaan vievän öljyputken - Pahoja vaikeuksia tiedossa
Venäjä aikoo keskeyttää kazakstanilaisen öljyn kuljetukset Berliiniin toukokuussa, uutisoi talousmedia Financial Times.
Ei liity aiheeseen, avaa oma ketju.
Liittyy olennaisesti ja koskee myös suomea,energian hinta nousee euroopassa ja työt vähenee ja inflaatio nousee mikä edesauttaa ihmisten köyhtymistä, back to -50
Öljystä maksettava hinta on eri kuin pörssihinnat paperilla noin 145-150taalaa barrel
No, sitä mietin että jos itse tai ex-mieheni sairastuisi johonkin vakavaan sairauteen kuten vaikeaan muistisairauteen tai johonkin liikuntakyvyn vievään sairauteen, niin mitä sitten kävisi? Meillä yksi lapsi enkä halua hänen kontolleen sairaan ihmisen ehkä jopa vuosikymmeniä kestävää hoitoa.
Eutanasia pitää saada kaikkien saataville.
Voi ei. Persut sivistymättöminä haihattelijoina on tietty ihan kiimoissaan kun luulevat että se 50-luku tarkoittaa sellaista pin up seksivau kotirouvaa, kiiltokuvamaista taloa valkoisten asuinalueella, ja että mies käy puku päällä töissä hakemassa rahulia ja määrää ja vetää vaimoa ja lapsia lättyyn jos ne ei tottele. Ja siksi ajavat sitä nyt läpi.
Vierailija kirjoitti:
No, sitä mietin että jos itse tai ex-mieheni sairastuisi johonkin vakavaan sairauteen kuten vaikeaan muistisairauteen tai johonkin liikuntakyvyn vievään sairauteen, niin mitä sitten kävisi? Meillä yksi lapsi enkä halua hänen kontolleen sairaan ihmisen ehkä jopa vuosikymmeniä kestävää hoitoa.
Naru kaulaan.
T:EK.

Jenkki tyyliin kadulle siis.
Ei. Näyttää pahasti siltä, että palataan 1900 luvun alkupuolelle. Kansa on jakautumassa kahtia. Toistaako historia itseään?

Tässä on yksi hyvä syy lisää laillistaa eutanasia.
Tähän Halonen jo koulutti suomalaisia ja opetti suomalaisille valkoisen miehen taakkaa jossa rikkaus ja vauraus on jaettava pois....
Tätä oppia suomen vasemmistolaisessa politiikassa on sitten toteutettu määrätietoisesti viimeiset 20 vuotta kun Suomi on jakanut varallisuutensa maailmalle .

Sitä kutsutaan kylläkin poliittiseksi väkivallaksi eikä eutanasiaksi kun kyykkyyn laitettu kansa keksii giljotiinin uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Näyttää pahasti siltä, että palataan 1900 luvun alkupuolelle. Kansa on jakautumassa kahtia. Toistaako historia itseään?
Kokoomus kylläkin vie kanssa 1917 luvulle..
Nyt jaetaan kansaa samalla tavalla
Vierailija kirjoitti:
Tähän Halonen jo koulutti suomalaisia ja opetti suomalaisille valkoisen miehen taakkaa jossa rikkaus ja vauraus on jaettava pois....
Tätä oppia suomen vasemmistolaisessa politiikassa on sitten toteutettu määrätietoisesti viimeiset 20 vuotta kun Suomi on jakanut varallisuutensa maailmalle .
Ei se raha ole mihinkään karannut vaan rikkaiden taskuissa ompi. Jos tilanne käy liian kuumottavaksi heille niin vasta sitten ne karkaa rajan yli.

PersKokkareiden parempi varata paikat Elon Muskin lennolle Marsiin, koska valtion/kansan varastettuja rahoja tullaan metsästämään vaikka maailman ääristä. Ikuisesti eivät voi veroparatiiseissa piilotella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sitä mietin että jos itse tai ex-mieheni sairastuisi johonkin vakavaan sairauteen kuten vaikeaan muistisairauteen tai johonkin liikuntakyvyn vievään sairauteen, niin mitä sitten kävisi? Meillä yksi lapsi enkä halua hänen kontolleen sairaan ihmisen ehkä jopa vuosikymmeniä kestävää hoitoa.
Tässä on yksi hyvä syy lisää laillistaa eutanasia.
Sitä kutsutaan kylläkin poliittiseksi väkivallaksi eikä eutanasiaksi kun kyykkyyn laitettu kansa keksii giljotiinin uudestaan.
Avaatko tätä tarkemmin? Kuinka eutanasia on poliittista väkivaltaa? Eihän eutanasia tarkoita pakkoa vaan siinä yksilölle annetaan mahdollisuus itsemurhaan lääkärin valvonnassa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolaisten märkä uni on saada aikaan halvalla työtä tekevä köyhälistö josta saa halvalla duunarit, piiat ja palvelijat. Kullinimemisen hintakin laskee kun on köyhiä tyttöjä oikeistolaisen saatavilla.
Teknologian kehitys on se joka nostaa elintasoa jos vain sen tuotokset jaetaan jotenkin tasa-arvoisesti.
Teknologian kehitys on väkuitenkin tehnyt nykyisillä työajoilla suuresta osasta ihmisiä työttömiksi ja osa-aikatyöläisiksi. Tämän takia palkat eivät ole enää nousseet samaan tahtiin kuin vielä 70- ja 80-luvuilla ja aikaisemmin, koska kysynnän ja tarjonnan laki on ollut työnantajien puolella. Tekoälyn ja robottien avulla oikeisto haluaa köyhät yhä köyhemmiksi.
Tiedettiin jo paljon ennen EU:n liittymistä, että yhteisvaluutta euron aikaan ei valuutta tule joustamaan kuten markka-aikaan tapahtui
Devalvointi ei ole enää mahdollista. Nyt se jousto tapahtuu palkoissa työmarkkinoilla haluttiin tai ei.
On tämä siinä mielessä reilumpi systeemi, että nyt jokainen joutuu maksamaan lainansa viimeistä lanttia myöten ihan itse.
Jatkuvat palkankorotukset 70-luvulla piti yllä kovaa inflaatiota joka söi lainan korot ja joinakin vuosina osan pääomastakin.
Toiset(säästäjät) tämän lystin sitten maksoivat.